Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1185/1997

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1185/1997

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Ulkoasiainministerin esittelystä säädetään:

1 §

Dublinissa 15 päivänä kesäkuuta 1990 Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioon jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa olevan valtion ratkaisemisesta tehty yleissopimus, jonka eräät määräykset eduskunta on hyväksynyt 10 päivänä lokakuuta 1997, johon liittymisestä tasavallan presidentti on päättänyt 31 päivänä lokakuuta 1997 ja jota koskeva Suomen liittymiskirja on talletettu Irlannin hallituksen huostaan 31 päivänä lokakuuta 1997, tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998 niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Yleissopimuksen 15 artiklassa tarkoitettu viranomainen on Suomessa ulkomaalaisvirasto.

3 §

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998.

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 1997

Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIUlkoasiainministeri Tarja Halonen

Sivun alkuun