1171/1997

Annettu Helsingissä 28 päivänä marraskuuta 1997

Verohallituksen päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 1998

Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/92) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla määrännyt:

1 §

Vuodelta 1998 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 6, 7 ja 8 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 13 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

5 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

6 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

7 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

8 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

kulkuneuvo korvauksen enimmäismäärä
auto 197 penniä kilometriltä, jota korotetaan
― 14 penniä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
― 30 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
― 75 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan kuljettamista autoon kiinnitettynä
― 4 penniä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
― 4 penniä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
― 15 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene 205 penniä kilometriltä
moottorikelkka 132 penniä kilometriltä
moottoripyörä 133 penniä kilometriltä
moottoripolkupyörä 77 penniä kilometriltä
muu kulkuneuvo 41 penniä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 4 penniä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 50 penniä kilometriltä.

9 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

10 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

11 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

työmatkan kestoaika päivärahan enimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 68,―
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 151,―

kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden

― vähintään 2 tunnilla 68,―
― yli 6 tunnilla 151,―

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

12 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
Afganistan 250,―
Alankomaat 350,―
Alankomaiden Antillit 300,―
Albania 210,―
Algeria 190,―
Andorra 220,―
Angola 380,―
Antiqua ja Barbuda 300,―
Arabiemiirikuntien liitto 380,―
Argentiina 350,―
Armenia 225,―
Aruba 210,―
Australia 350,―
Azerbaidzan 280,―
Azorit 175,―
Bahamasaaret 280,―
Bahrain 270,―
Bangladesh 210,―
Barbados 320,―
Belgia 350,―
Belize 190,―
Benin 240,―
Bermuda 280,―
Bhutan 130,―
Bolivia 160,―
Bosnia-Hertsegovina 260,―
Botswana 200,―
Brasilia 350,―
Brunei 240,―
Bulgaria 200,―
Burkina Faso 200,―
Burundi 180,―
Chile 260,―
Costa Rica 230,―
Djibouti 210,―
Dominica 280,―
Dominikaaninen tasavalta 330,―
Ecuador 240,―
Egypti 260,―
El Salvador 210,―
Eritrea 150,―
Espanja 350,―
Etelä-Afrikka 210,―
Etiopia 150,―
Fidzi 260,―
Filippiinit 290,―
Färsaaret 300,―
Gabon 290,―
Gambia 200,―
Georgia 270,―
Ghana 190,―
Grenada 280,―
Grönlanti 300,―
Guadeloupe 280,―
Guatemala 170,―
Guinea 260,―
Guinea-Bissau 170,―
Guyana 160,―
Haiti 230,―
Honduras 170,―
Hongkong 400,―
Indonesia 260,―
Intia 190,―
Irak 260,―
Iran 160,―
Irlanti 320,―
Islanti 350,―
Iso-Britannia 300,―
Lontoo 330,―
Israel 360,―
Italia 350,―
Itävalta 350,―
Jamaika 230,―
Japani 540,―
Jemen 220,―
Jordania 240,―
Jugoslavia 250,―
Kambodzha 200,―
Kamerun 180,―
Kanada 300,―
Kanarian saaret 270,―
Kap Verde 180,―
Kazakstan 300,―
Kenia 240,―
Keski-Afrikan tasavalta 225,―
Kiina 370,―
Kirgisia 300,―
Kolumbia 220,―
Komorit 220,―
Kongo 270,―
Kongon demokraattinen tasavalta 250,―
Korean demokraattinen kansantasavalta 220,―
Korean tasavalta 390,―
Kreikka 260,―
Kroatia 330,―
Kuuba 250,―
Kuwait 350,―
Kypros 210,―
Laos 160,―
Latvia 240,―
Lesotho 160,―
Libanon 300,―
Liberia 230,―
Libya 330,―
Liechtenstein 330,―
Liettua 240,―
Luxemburg 350,―
Macao 300,―
Madagaskar 150,―
Madeira 195,―
Makedonia 220,―
Malawi 210,―
Malediivit 170,―
Malesia 240,―
Mali 160,―
Malta 290,―
Marokko 300,―
Martinique 285,―
Mauritania 170,―
Mauritius 180,―
Meksiko 240,―
Mikronesia 190,―
Moldova 200,―
Monaco 330,―
Mongolia 240,―
Mosambik 210,―
Myanmar 240,―
Namibia 170,―
Neitsytsaaret (USA) 195,―
Nepal 180,―
Nicaragua 200,―
Niger 170,―
Nigeria 220,―
Norja 360,―
Norsunluurannikko 310,―
Oman 320,―
Pakistan 150,―
Panama 260,―
Papua-Uusi Guinea 250,―
Paraquay 190,―
Peru 300,―
Portugali 280,―
Puerto Rico 245,―
Puola 250,―
Qatar 250,―
Ranska 360,―
Romania 230,―
Ruanda 185,―
Ruotsi 350,―
Saksa 340,―
Salomonsaaret 125,―
Sambia 190,―
Samoa 195,―
San Marino 220,―
Sao Tome ja Principe 245,―
Saudi-Arabia 360,―
Senegal 210,―
Seychellit 320,―
Sierra Leone 160,―
Singapore 340,―
Slovakia 220,―
Slovenia 210,―
Somalia 150,―
Sri Lanka 150,―
St. Kitts ja Nevis 290,―
St. Lucia 270,―
St. Vincent ja Grenadiinit 250,―
Sudan 180,―
Surinam 190,―
Sveitsi 360,―
Swazimaa 150,―
Syyria 270,―
Tadzikistan 230,―
Taiwan 300,―
Tansania 240,―
Tanska 350,―
Thaimaa 280,―
Togo 220,―
Tonga 220,―
Trinidad ja Tobago 210,―
Tshekki 240,―
Tunisia 240,―
Turkki 240,―
Istanbul 300,―
Turkmenia 300,―
Uganda 170,―
Ukraina 330,―
Unkari 290,―
Uruguay 210,―
Uusi-Seelanti 320,―
Uzbekistan 300,―
Valkovenäjä 290,―
Vanuatu 150,―
Venezuela 260,―
Venäjä 300,―
Moskova ja Pietari 380,―
Vietnam 225,―
Viro 210,―
Yhdysvallat 350,―
Zimbabwe 220,―
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 200,―

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 11 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja markkamäärien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 11 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 94 markkaa.

13 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 38,00 markkaa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 76,00 markkaa.

14 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

15 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00― 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 25 markkaa.

16 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

17 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1998. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 1998.

Helsingissä 28 päivänä marraskuuta 1997

Pääjohtaja
Pekka Ruuhonen

Ylitarkastaja
Päivi Lilja

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.