683/1996

Annettu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 1996

Valtiovarainministeriön päätös kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuksista

Valtiovarainministeriö on 11 päivänä elokuuta 1978 annetun veronkantolain (611/78) 12 d §:n ja 12 h §:n nojalla,

sellaisina kuin ne ovat, 12 d § 30 päivänä joulukuuta 1992 annetussa laissa (1547/92), osittain muutettuna 18 päivänä helmikuuta 1994 annetulla lailla (132/94) ja 12 h § 18 päivänä joulukuuta 1995 annetussa laissa (1566/95), päättänyt:

1 §

Jaettaessa yhteisöveroa evankelis-luterilaisille seurakunnille ja muille kuin Ahvenanmaan maakunnassa sijaitseville kunnille jakoperusteena käytetään tämän päätöksen mukaisia suhteellisia osuuksia.

2 §

Veronkantolain 12 d §:ssä tarkoitettu kunnan osuus kuntien yhteisöverosta ja evankelis-luterilaisen seurakunnan osuus evankelisluterilaisten seurakuntien yhteisöverosta on:

  Kunta               Kunnan osuus   Evankelis-luteri-
                                     laisen seura-
                                     kunnan osuus
  Alahärmä      0,00058820     0,00073199
  Alajärvi         0,00110378     0,00140395
  Alastaro            0,00059404     0,00067955
  Alavieska           0,00030290     0,00040654
  Alavus              0,00127547     0,00158340
  Anjalankoski        0,00281683     0,00332358
  Anttola             0,00052170     0,00064921
  Artjärvi         0,00040262     0,00049462
  Asikkala            0,00151658     0,00168676
  Askainen            0,00010222
  Askola              0,00053968     0,00059198
  Aura                0,00032131     0,00038302
  Brändö                       0,00010083
  Dragsfjärd       0,00030935     0,00038826
  Eckerö                          0,00029756
  Elimäki          0,00104902     0,00122062
  Eno                 0,00177754     0,00231261
  Enonkoski           0,00056863     0,00073474
  Enontekiö        0,00013269     0,00014567
  Espoo               0,05586764     0,04565424
  Eura                0,00141363     0,00167654
  Eurajoki            0,00058581     0,00073122
  Evijärvi         0,00051365     0,00063602
  Finström                        0,00052311
  Forssa              0,00298065     0,00294666
  Föglö                        0,00007841
  Geta
  Haapajärvi       0,00106716     0,00140343
  Haapavesi           0,00094280     0,00114174
  Hailuoto            0,00018051     0,00023124
  Halikko             0,00063681     0,00071922
  Halsua              0,00020858     0,00025123
  Hamina              0,00242301     0,00283284
  Hammarland                         0,00018472
  Hankasalmi          0,00178924     0,00228719
  Hanko               0,00277913     0,00329115
  Harjavalta          0,00090542     0,00108138
  Hartola             0,00127842     0,00158120
  Hattula             0,00066403     0,00077931
  Hauho               0,00079252     0,00102669
  Haukipudas          0,00030615     0,00037193
  Haukivuori          0,00063749     0,00068141
  Hausjärvi        0,00108089     0,00140223
  Heinola             0,00121948     0,00125821
  Heinolan mlk        0,00165535     0,00180358
  Heinävesi        0,00212920     0,00229805
  Helsinki            0,28762403     0,23212128
  Himanka             0,00022227     0,00027896
  Hirvensalmi         0,00092535     0,00118584
  Hollola             0,00202160     0,00230366
  Honkajoki           0,00047585     0,00056865
  Houtskari           0,00007571     0,00011449
  Huittinen           0,00139636     0,00130429
  Humppila            0,00047138     0,00052020
  Hyrynsalmi          0,00067753     0,00072486
  Hyvinkää      0,00502746     0,00495440
  Hämeenkoski      0,00045032     0,00056006
  Hämeenkyrö    0,00089420     0,00101196
  Hämeenlinna      0,00537320     0,00495159
  Ii                  0,00031235     0,00033364
  Iisalmi             0,00305257     0,00272587
  Iitti               0,00133225     0,00153214
  Ikaalinen           0,00147669     0,00178076
  Ilmajoki            0,00121679     0,00160059
  Ilomantsi           0,00241563     0,00265431
  Imatra              0,00250186     0,00241299
  Inari               0,00102095     0,00116293
  Iniö             0,00004167     0,00006652
  Inkoo               0,00084253     0,00093376
  Isojoki             0,00057903     0,00061077
  Isokyrö          0,00084009     0,00108779
  Jaala               0,00068863     0,00077609
  Jalasjärvi       0,00173707     0,00228526
  Janakkala           0,00221110     0,00213831
  Joensuu             0,00536593     0,00607927
  Jokioinen           0,00056400     0,00061556
  Jomala                             0,00053612
  Joroinen            0,00113436     0,00122096
  Joutsa              0,00102273     0,00125572
  Joutseno            0,00155360     0,00159094
  Juankoski           0,00093488     0,00120084
  Jurva               0,00067178     0,00084287
  Juuka               0,00128061     0,00140348
  Juupajoki           0,00087273     0,00104005
  Juva                0,00249279     0,00228211
  Jyväskylä     0,01037375     0,01207996
  Jyväskylän mlk0,00135232     0,00164028
  Jämijärvi     0,00033629     0,00040413
  Jämsä         0,00258900     0,00295170
  Jämsänkoski   0,00089597     0,00097600
  Jäppilä       0,00058345     0,00073871
  Järvenpää  0,00211365     0,00233739
  Kaarina             0,00152535
  Kaavi               0,00099811     0,00121339
  Kajaani             0,00229010     0,00281998
  Kalajoki            0,00103837     0,00138900
  Kalvola             0,00055884     0,00059342
  Kangasala           0,00139408     0,00136673
  Kangaslampi         0,00043889     0,00054134
  Kangasniemi         0,00185471     0,00190424
  Kankaanpää    0,00166001     0,00185934
  Kannonkoski         0,00072440     0,00089812
  Kannus              0,00050127     0,00055098
  Karijoki            0,00027647     0,00039322
  Karinainen          0,00036219     0,00046092
  Karjaa              0,00086385     0,00074540
  Karjalohja          0,00022579     0,00033582
  Karkkila            0,00105741     0,00086577
  Karstula            0,00098034     0,00107777
  Karttula            0,00070770     0,00083462
  Karvia              0,00048814     0,00054197
  Kaskinen            0,00029675     0,00044523
  Kauhajoki           0,00211354     0,00251170
  Kauhava             0,00091138     0,00099429
  Kauniainen          0,00203889     0,00175622
  Kaustinen           0,00045975     0,00059947
  Keitele             0,00069014     0,00086169
  Kemi                0,00264389     0,00258207
  Kemijärvi        0,00141431     0,00153793
  Keminmaa            0,00084536     0,00086388
  Kemiö            0,00053237     0,00064733
  Kempele             0,00024221     0,00031410
  Kerava              0,00218764     0,00251581
  Kerimäki         0,00108926     0,00120175
  Kestilä          0,00028904     0,00035180
  Kesälahti        0,00073534     0,00078877
  Keuruu              0,00271151     0,00307515
  Kihniö           0,00046065     0,00053781
  Kiihtelysvaara      0,00069799     0,00073732
  Kiikala             0,00049817     0,00065862
  Kiikoinen           0,00027588     0,00040199
  Kiiminki            0,00005658     0,00008172
  Kinnula             0,00030272     0,00034254
  Kirkkonummi         0,00577521     0,00576072
  Kisko               0,00044560     0,00056980
  Kitee               0,00188269     0,00211539
  Kittilä          0,00107067     0,00112061
  Kiukainen           0,00058553     0,00073338
  Kiuruvesi           0,00176942     0,00186636
  Kivijärvi        0,00045860     0,00056796
  Kodisjoki           0,00006836
  Kokemäki         0,00115194     0,00150371
  Kokkola             0,00362136     0,00489054
  Kolari              0,00094617     0,00100680
  Konnevesi           0,00079814     0,00097872
  Kontiolahti         0,00106222     0,00114525
  Korpilahti          0,00122958     0,00142261
  Korppoo             0,00011121     0,00014720
  Korsnäs          0,00035852     0,00043980
  Kortesjärvi      0,00039879     0,00048444
  Koski Tl            0,00053800     0,00071974
  Kotka               0,00437865     0,00526197
  Kouvola             0,00547733     0,00530417
  Kristiinankaupunki  0,00105129     0,00141777
  Kruunupyy           0,00117593     0,00168146
  Kuhmalahti          0,00027302     0,00031970
  Kuhmo               0,00258373     0,00276366
  Kuhmoinen           0,00136260     0,00147089
  Kuivaniemi          0,00026405     0,00029630
  Kullaa              0,00030551     0,00032909
  Kumlinge                           0,00002862
  Kuopio              0,00868868     0,01005047
  Kuorevesi           0,00056479     0,00058963
  Kuortane            0,00067443     0,00090903
  Kurikka             0,00109225     0,00152162
  Kuru                0,00101476     0,00131305
  Kustavi             0,00032081     0,00034733
  Kuusamo             0,00243258     0,00275620
  Kuusankoski         0,00335806     0,00343429
  Kuusjoki            0,00034906     0,00045093
  Kylmäkoski       0,00033947
  Kyyjärvi         0,00040136     0,00048610
  Kälviä        0,00044990     0,00052553
  Kärkölä    0,00083739     0,00106792
  Kärsämäki  0,00055165     0,00066122
  Kökar                           0,00000533
  Köyliö        0,00037858     0,00044557
  Lahti               0,01311322     0,01529691
  Laihia              0,00114141     0,00126724
  Laitila             0,00175759     0,00212016
  Lammi               0,00131710     0,00140712
  Lapinjärvi       0,00095533     0,00120499
  Lapinlahti          0,00097888     0,00107630
  Lappajärvi       0,00050597     0,00064072
  Lappeenranta        0,00866764     0,00846200
  Lappi               0,00061284     0,00071013
  Lapua               0,00184260     0,00248446
  Laukaa              0,00160309     0,00214482
  Lavia               0,00055959     0,00069296
  Lehtimäki        0,00029251     0,00036710
  Leivonmäki       0,00065094     0,00079210
  Lemi                0,00038057     0,00046736
  Lemland                            0,00000293
  Lempäälä   0,00256403     0,00297061
  Lemu                0,00003562     0,00016241
  Leppävirta       0,00201777     0,00226124
  Lestijärvi       0,00023002     0,00028134
  Lieksa              0,00428609     0,00463259
  Lieto               0,00106002     0,00126780
  Liljendal           0,00037228     0,00046403
  Liminka             0,00029151     0,00031602
  Liperi              0,00098267     0,00103178
  Lohja               0,00177006     0,00331724
  Lohjan kunta        0,00164803
  Lohtaja             0,00035932     0,00042199
  Loimaa              0,00106870     0,00121894
  Loimaan kunta       0,00145228     0,00166539
  Loppi               0,00137988     0,00164377
  Loviisa             0,00218351     0,00199217
  Luhanka             0,00041262     0,00050787
  Lumijoki            0,00015118     0,00016359
  Lumparland
  Luopioinen          0,00067413     0,00070953
  Luoto               0,00010667     0,00013558
  Luumäki          0,00147540     0,00164626
  Luvia               0,00031604     0,00036712
  Längelmäki    0,00076133     0,00096186
  Maalahti            0,00068073     0,00087238
  Maaninka            0,00074405     0,00077122
  Maksamaa            0,00011764     0,01121926
  Mariehamn                          0,00014635
  Marttila            0,00045965     0,00060060
  Masku               0,00074935     0,00095698
  Mellilä          0,00049792     0,00065182
  Merijärvi        0,00015634     0,00019406
  Merikarvia          0,00062879     0,00077495
  Merimasku           0,00004396     0,00005872
  Miehikkälä    0,00079776     0,00089578
  Mietoinen           0,00023522     0,00027150
  Mikkeli             0,00271771     0,00278873
  Mikkelin mlk        0,00162488     0,00184270
  Mouhijärvi       0,00046470     0,00054690
  Muhos               0,00065158     0,00073060
  Multia              0,00081814     0,00101137
  Muonio              0,00033910     0,00036544
  Mustasaari          0,00124897     0,00165298
  Muurame             0,00031892     0,00034427
  Muurla              0,00022746     0,00031122
  Mynämäki      0,00077428     0,00087596
  Myrskylä         0,00043924     0,00048058
  Mäntsälä   0,00144668     0,00128584
  Mänttä        0,00043420     0,00051717
  Mäntyharju       0,00230922     0,00264737
  Naantali            0,00269861     0,00276216
  Nakkila             0,00083966     0,00097326
  Nastola             0,00154558     0,00149498
  Nauvo               0,00027343     0,00033515
  Nilsiä           0,00126543     0,00156563
  Nivala              0,00081968     0,00108703
  Nokia               0,00276551     0,00332559
  Noormarkku          0,00130288     0,00172879
  Nousiainen          0,00030967     0,00035834
  Nummi-Pusula        0,00092807     0,00120600
  Nurmes              0,00147892     0,00173305
  Nurmijärvi       0,00252740     0,00299934
  Nurmo               0,00071074     0,00097499
  Närpiö        0,00202761     0,00222627
  Oravainen           0,00037013     0,00044325
  Orimattila          0,00213123     0,00227441
  Oripää        0,00049415     0,00059163
  Orivesi             0,00111348     0,00143921
  Oulainen            0,00080501     0,00088110
  Oulu                0,01411610     0,01363471
  Oulunsalo           0,00030137     0,00037590
  Outokumpu           0,00103383     0,00111613
  Padasjoki           0,00123512     0,00155737
  Paimio              0,00125218     0,00145673
  Paltamo             0,00081082     0,00087118
  Parainen            0,00247736     0,00235926
  Parikkala           0,00078111     0,00106143
  Parkano             0,00115412     0,00144658
  Pattijoki           0,00008953     0,00011752
  Pedersören kunta 0,00086847
  Pelkosenniemi       0,00070351     0,00161537
  Pello               0,00049083     0,00054876
  Perho               0,00054382     0,00069054
  Pernaja             0,00057129     0,00079196
  Perniö           0,00094320     0,00088368
  Pertteli            0,00045243     0,00052342
  Pertunmaa           0,00069465     0,00087885
  Peräseinäjoki 0,00067663     0,00084210
  Petäjävesi    0,00069114     0,00072098
  Pieksämäen mlk0,00168881     0,00183340
  Pieksämäki    0,00045497     0,00045525
  Pielavesi           0,00141697     0,00167917
  Pietarsaari         0,00185560     0,00350565
  Pihtipudas          0,00089228     0,00113432
  Piikkiö          0,00048020     0,00056352
  Piippola            0,00016248     0,00020578
  Pirkkala            0,00119505     0,00140453
  Pohja               0,00101348     0,00121734
  Polvijärvi       0,00090450     0,00094637
  Pomarkku            0,00040225     0,00048035
  Pori                0,00958842     0,00975488
  Pornainen           0,00024312     0,00029552
  Porvoo              0,00339802     0,00913785
  Porvoon mlk         0,00577686
  Posio               0,00085794     0,00100688
  Pudasjärvi       0,00134892     0,00152865
  Pukkila             0,00038513     0,00047129
  Pulkkila            0,00023325     0,00025783
  Punkaharju          0,00116077     0,00131191
  Punkalaidun         0,00075423     0,00084000
  Puolanka            0,00084664     0,00095506
  Puumala             0,00127734     0,00143963
  Pyhtää        0,00043475     0,00050590
  Pyhäjoki         0,00026951     0,00033651
  Pyhäjärvi     0,00102284     0,00126449
  Pyhäntä       0,00036670     0,00048111
  Pyhäranta        0,00045344     0,00054364
  Pyhäselkä     0,00034023     0,00035885
  Pylkönmäki    0,00039148     0,00057954
  Pälkäne       0,00061900     0,00074572
  Pöytyä        0,00061950     0,00073962
  Raahe               0,00221251     0,00256095
  Raisio              0,00358870     0,00372119
  Rantasalmi          0,00108064     0,00113595
  Rantsila            0,00032491     0,00037469
  Ranua               0,00059627     0,00065622
  Rauma               0,00468642     0,00478530
  Rautalampi          0,00089360     0,00104930
  Rautavaara          0,00085041     0,00104769
  Rautjärvi        0,00075620     0,00099007
  Reisjärvi        0,00047291     0,00053432
  Renko               0,00062143     0,00075187
  Riihimäki        0,00327931     0,00300188
  Ristiina            0,00093100     0,00104001
  Ristijärvi       0,00050126     0,00051854
  Rovaniemen mlk      0,00208023
  Rovaniemi           0,00342599     0,00543017
  Ruokolahti          0,00143797     0,00176928
  Ruotsinpyhtää 0,00049170     0,00055243
  Ruovesi             0,00131990     0,00146030
  Rusko               0,00013981     0,00016985
  Ruukki              0,00053723     0,00068815
  Rymättylä     0,00027858     0,00037851
  Rääkkylä   0,00056364     0,00059181
  Saari               0,00037465     0,00043377
  Saarijärvi       0,00157314     0,00165445
  Sahalahti           0,00067701     0,00070568
  Salla               0,00074517     0,00077166
  Salo                0,00592403     0,00671628
  Saltvik                            0,00116871
  Sammatti            0,00011299     0,00014372
  Sauvo               0,00045886     0,00048885
  Savitaipale         0,00116590     0,00132166
  Savonlinna          0,00339998     0,00381926
  Savonranta          0,00071870     0,00090956
  Savukoski           0,00073120
  Seinäjoki        0,00598743     0,00709667
  Sievi               0,00067659     0,00076342
  Siikainen           0,00044416     0,00055529
  Siikajoki           0,00016746     0,00020798
  Siilinjärvi      0,00100450     0,00100282
  Simo                0,00032394     0,00036590
  Sipoo               0,00205501     0,00199408
  Siuntio             0,00062481     0,00069227
  Sodankylä        0,00212318     0,00235793
  Soini               0,00043156     0,00058094
  Somero              0,00186036     0,00210070
  Sonkajärvi       0,00126844     0,00164170
  Sotkamo             0,00222245     0,00243071
  Sottunga                           0,00003040
  Sulkava             0,00109517     0,00119861
  Sumiainen           0,00033488     0,00039381
  Sund                               0,00006863
  Suodenniemi         0,00031479     0,00044981
  Suolahti            0,00015042     0,00021625
  Suomenniemi         0,00051628     0,00066897
  Suomusjärvi      0,00027221     0,00035895
  Suomussalmi         0,00217526     0,00238235
  Suonenjoki          0,00141721     0,00148368
  Sysmä            0,00141008     0,00184720
  Säkylä        0,00159225     0,00198826
  Särkisalo        0,00016664     0,00025542
  Taipalsaari         0,00053490     0,00057860
  Taivalkoski         0,00064976     0,00070040
  Taivassalo          0,00030321     0,00038150
  Tammela             0,00113359     0,00136674
  Tammisaari          0,00204046     0,00220625
  Tampere             0,02926439     0,02976353
  Tarvasjoki          0,00038814     0,00050829
  Temmes              0,00005623     0,00006176
  Tervo               0,00059395     0,00067944
  Tervola             0,00063964     0,00071541
  Teuva               0,00092610     0,00092579
  Tohmajärvi       0,00093148     0,00092183
  Toholampi           0,00081649     0,00104235
  Toijala             0,00063254     0,00098580
  Toivakka            0,00054743     0,00066809
  Tornio              0,00110673     0,00126843
  Turku               0,03680311     0,03112198
  Tuulos              0,00034944     0,00042551
  Tuupovaara          0,00071024     0,00070866
  Tuusniemi           0,00086645     0,00093625
  Tuusula             0,00449932     0,00449031
  Tyrnävä       0,00022629     0,00028649
  Töysä         0,00104341     0,00130193
  Ullava              0,00018617     0,00023157
  Ulvila              0,00051509     0,00063630
  Urjala              0,00106576     0,00116657
  Utajärvi         0,00092262     0,00121835
  Utsjoki             0,00016281     0,00019401
  Uukuniemi           0,00020139     0,00024631
  Uurainen            0,00038901     0,00044305
  Uusikaarlepyy       0,00122946     0,00162645
  Uusikaupunki        0,01380445     0,01677297
  Vaala               0,00071829     0,00093058
  Vaasa               0,01604549     0,01545976
  Vahto               0,00008665     0,00011528
  Valkeakoski         0,00267764     0,00294693
  Valkeala            0,00220951     0,00215709
  Valtimo             0,00061955     0,00073394
  Vammala             0,00240703     0,00275625
  Vampula             0,00035532     0,00047449
  Vantaa              0,03583641     0,02864003
  Varkaus             0,00210496     0,00221149
  Varpaisjärvi     0,00062362     0,00079496
  Vehkalahti          0,00105304     0,00109815
  Vehmaa              0,00041658     0,00042106
  Vehmersalmi         0,00056664     0,00069277
  Velkua              0,00005092     0,00006084
  Vesanto             0,00073078     0,00087517
  Vesilahti           0,00043864     0,00051945
  Veteli              0,00052990     0,00063463
  Vieremä          0,00093966     0,00101006
  Vihanti             0,00047614     0,00059795
  Vihti               0,00232524     0,00231342
  Viiala              0,00016769     0,00019350
  Viitasaari          0,00199095     0,00175126
  Viljakkala          0,00030000     0,00036040
  Vilppula            0,00099397     0,00105255
  Vimpeli             0,00071745     0,00090052
  Virolahti           0,00069670     0,00077477
  Virrat              0,00206889     0,00214044
  Virtasalmi          0,00041589     0,00055952
  Vuolijoki           0,00047274     0,00050283
  Vårdö                        0,00052537
  Vähäkyrö   0,00042147     0,00022013
  Värtsilä      0,00020466     0,00020422
  Västanfjärd   0,00015236     0,00085572
  Vöyri            0,00083255     0,00017465
  Yli-li              0,00027014     0,00029346
  Ylihärmä      0,00047691     0,00059311
  Ylikiiminki         0,00037340     0,00045166
  Ylistaro            0,00075826     0,00098638
  Ylitornio           0,00066830     0,00072503
  Ylivieska           0,00093721     0,00106396
  Ylämaa           0,00066051     0,00088978
  Yläne            0,00047171     0,00065239
  Ylöjärvi      0,00099799     0,00125419
  Ypäjä         0,00051241     0,00056976
  Äetsä         0,00108556     0,00145126
  Ähtäri        0,00112346     0,00132728
  Äänekoski     0,00177539     0,00204542
3 §

Tämä päätös tulee voimaan 17 päivänä syyskuuta 1996. Päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran verovuoden 1994 yhteisöverojen tilityksiin.

Tällä päätöksellä kumotaan kuntien ja seurakuntien yhteisövero-osuuksista 23 päivänä helmikuuta 1994 annettu valtiovarainministeriön päätös (179/94).

Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 1996

Ministeri
Arja Aiho

Vanhempi finanssisihteeri
Merja Taipalus

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.