364/1996

Annettu Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1996

Laki maaseutuelinkeinolain 27 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 28 päivänä joulukuuta 1990 annetun maaseutuelinkeinolain (1295/90) 27 §:n 6 momentti, sellaisena kuin se on 10 päivänä syyskuuta 1993 annetussa laissa (805/93), seuraavasti:

27 §
Valtionvastuu

Asianomainen ministeriö päättää luottolaitokselle suoritettavasta hyvityksestä. Ennen hyvityksen vahvistamista ministeriön on selvitettävä, että velallisen ja mahdollisen takaajan maksukyvyttömyydestä johtunut lopullinen menetys on todettu ja ettei menetystä ole voitu kattaa vakuutena olleen omaisuuden myynnistä saaduilla varoilla. Vakuuden myyntiä ei kuitenkaan edellytetä, jos velallinen tai velasta vakuuden asettanut kolmas henkilö saa yrityssaneerauksessa tai yksityishenkilön velkajärjestelyssä taikka niitä vastaavassa järjestelyssä säilyttää vakuutena olevan omaisuuden. Maksukyvyttömyyden ja lopullisen menetyksen toteamisesta säädetään tarkemmin asetuksella. Hyvityksen suorittaa luottolaitokselle maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus maatilatalouden kehittämisrahaston varoista.



Tämä laki tulee voimaan 5 päivänä kesäkuuta 1996.

HE 27/96
MmVM 4/96
EV 39/96

Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 1996

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Maa- ja metsätalousministeri
Kalevi Hemilä

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.