Valtioneuvoston päätös neljän poliisipiirin uudelleen järjestämisestä
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 1088/1995
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvosto on poliisin hallinnosta 14 päivänä helmikuuta annetun lain (110/92) 6 §:n 2 momentin nojalla sisäasiainministeriön esittelystä päättänyt:
1 §
Mäntyharjun nimismiespiiri ja Ristiinan nimismiespiiri yhdistetään poliisipiiriksi, jonka nimi on Mäntyharjun nimismiespiiri. Siihen kuuluvat Hirvensalmen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Ristiinan kunnat.
2 §
Pieksämäen nimismiespiiri ja Haukivuoren nimismiespiiri yhdistetään poliisipiiriksi, jonka nimi on Pieksämäen nimismiespiiri. Siihen kuuluvat Pieksämäen kaupunki, Haukivuoren, Jäppilän ja Virtasalmen kunnat sekä Pieksämäen maalaiskunta.
3 §
Tämä päätös ei aiheuta muutoksia hallintoalueiden kielelliseen jaotukseen.
4 §
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1995 ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 1995 saakka.
Ennen päätöksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Helsingissä 24 päivänä elokuuta 1995
Sisäasiainministeri Jan-Erik EnestamNeuvotteleva virkamies Jouni Laiho