Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

966/1994

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vuoden 1995 palkkaindeksiluvusta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
966/1994

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on työntekijäin eläkelain 9 §:n poikkeuksellisesta soveltamisesta vuonna 1995 19 päivänä elokuuta 1994 annetun lain (760/94) 1 ja 3 §:n nojalla päättänyt:

1 §

Työntekijäin eläkelain 9 §:n poikkeuksellisesta soveltamisesta vuonna 1995 annetun lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu palkkaindeksiluku vuodelle 1995 on 1712.

Vahvistettaessa vuoden 1996 palkkaindeksilukua käytetään vuoden 1995 palkkaindeksilukuna kuitenkin 1769.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995.

Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 1994

Ministeri Anneli JäätteenmäkiOsastopäällikkö, ylijohtaja Tarmo Pukkila

Sivun alkuun