Asetus sosiaalialan oppilaitoksista annetun asetuksen 34 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Opetusministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä
muutetaan sosiaalialan oppilaitoksista 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetun asetuksen ( 499/87 ) 34 §:n 1 momentti seuraavasti:
34 §
Erityisenä kelpoisuusvaatimuksena rehtorin tai apulaisrehtorin virkaan tai toimeen vaaditaan sosiaalialan oppilaitoksen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu lehtorin kelpoisuus. Lisäksi rehtorilta ja apulaisrehtorilta vaaditaan, että hän on toiminut sosiaalialan oppilaitoksen päätoimisena opettajana vähintään kolme vuotta. Rehtorin viran tai toimen haltijalta vaaditaan myös, että hän on suorittanut ammattikasvatushallinnon tutkinnon.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 1994.
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 1994
Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARIMinisteri Tytti Isohookana-Asunmaa