Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1200/1993

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki asuntotuotantolain mukaisten hankintalainojen myöntämisestä eräissä tapauksissa annetun lain 4 ja 5 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan asuntotuotantolain mukaisten hankintalainojen myöntämisestä eräissä tapauksissa 8 päivänä toukokuuta 1992 annetun lain ( 412/92 ) 4 ja 5 § seuraavasti:

4 §

Kunta voi nimetä tämän lain mukaisesti lainoitetun asunnon luovutuksensaajaksi vain julkisyhteisön, aravalain (1189/93) 15 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun valtion asuntorahaston nimeämän yhteisön, edellä mainittujen yhteisöjen tai kunnan tosiasiassa omistaman osakeyhtiön tai muun asuntorahaston erikseen nimeämän, asuntojen vuokraamista harjoittavan yhteisön. Valtiokonttori voi siirtää lainan vain tällaiselle yhteisölle.

Jos asunto on luovutettu aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain (1190/93) tai tämän lain vastaisesti taikka asuntoa on ryhdytty käyttämään tämän lain vastaisesti, laina voidaan irtisanoa heti takaisin maksettavaksi.

5 §

Tämän lain mukaiseen asuntoon ei sovelleta aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain säännöksiä luovutushinnasta, luovutuksen tai luovutushinnan mitättömyydestä, rajoituksia koskevien merkintöjen tekemisestä, asunnosta perittävästä vuokrasta, asukkaiden valinnasta eikä asuntojen käytöstä. Asuntoa on kuitenkin käytettävä vuokra-asuntona.

Asuntolainan maksaminen kokonaisuudessaan takaisin vapauttaa asunnon aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain ja tämän lain mukaisista asunnon käyttöön ja luovutukseen kohdistuvista rajoituksista.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

HE 177/93

YmVM 13/93

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1993

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOMinisteri Pirjo Rusanen

Sivun alkuun