Asetus passintarkastuspaikoista annetun asetuksen 1 ja 4 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Sisäasiainministerin esittelystä
muutetaan passintarkastuspaikoista 27 päivänä toukokuuta 1992 annetun asetuksen ( 461/92 ) 1 ja 4 § seuraavasti:
1 §Passintarkastuspaikat
Passintarkastuspaikka on 2-7 §:ssä mainittu varsinainen, rajoitettu tai tilapäinen maahantulo- tai maastalähtöpaikaksi säädetty lentoasema, satama, meri- tai rajavartioasema taikka valtakunnan maa- tai merirajalla oleva paikka tai rajaosuus.
Varsinainen passintarkastuspaikka on tarkoitettu kansainväliselle matkustajaliikenteelle.
Maahantulo ja maastalähtö rajoitetun passintarkastuspaikan kautta on sallittua vain kutakin paikkaa koskevien erityisten edellytysten täyttyessä. Tällaisia erityisiä edellytyksiä voidaan säätää maahantulevan tai maastalähtevän henkilön kansalaisuuden, vakinaisen asuinpaikan, matkan tarkoituksen, matkustamistavan sekä mukana kuljetettavien tavaroiden osalta.
Tilapäinen passintarkastuspaikka on sisäasiainministeriön määräämin ehdoin avoimena oleva ja rajanylityslupaa edellyttävä maahantulo- ja maastalähtöpaikka.
4 §Passintarkastuspaikat Suomen ja Norjan välisellä rajalla
Passintarkastuspaikkoja ovat Karigasniemi, Kilpisjärvi, Kivilompolo, Nuorgam, Näätämö ja Utsjoki.
Lisäksi jalan tai suksilla liikkuvilla henkilöillä, joilla ei ole mukanaan muuta tavaraa kuin tullittomia tuomisia ja matkatavaroita, on oikeus maahantuloon ja maastalähtöön seuraavien rajanylityspaikkojen kautta:
Enontekiö : Kolmen valtakunnan rajapyykin ja rajamerkki 294 välinen alue, Saarijärvi rajamerkkien 296 B ja 297 A välinen alue, Halti-Somasjärvi rajamerkkien 303 B ja 305 B välinen alue, Lossujärvi rajamerkkien 301 ja 301 A välinen alue, Syväjärven keino rajamerkkien 319 B ja 319 D välinen alue; sekä
Inari : Näätämönjoki rajamerkki 350 J sekä Piilola rajamerkki 353 K.
Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä heinäkuuta 1993.
Helsingissä 12 päivänä heinäkuuta 1993
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOSisäasiainministeri Mauri Pekkarinen