372/1992

Annettu Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1992

Asetus oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun asetuksen 2 §:n muuttamisesta

Ympäristöministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä

muutetaan oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta 17 päivänä syyskuuta 1982 annetun asetuksen (672/82) 2 §, sellaisena kuin se on 20 päivänä helmikuuta 1987 annetussa asetuksessa (209/87), seuraavasti:

2 §
Korkotuen määrä

Korkotukea maksetaan toistaiseksi 5,5 prosenttia vuodessa korkotukilainan jäljellä olevasta pääomasta.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 1992. Sitä sovelletaan myös ennen asetuksen voimaantuloa korkotukilainoiksi hyväksyttyihin lainoihin.

Helsingissä 30 päivänä huhtikuuta 1992

Tasavallan Presidentti
Mauno Koivisto

Ministeri
Pirjo Rusanen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.