Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

339/1991

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta annetun asetuksen 12§:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä

muutetaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta 12 päivänä joulukuuta 1975 annetun asetuksen ( 936/75 ) 12§:n 1 momentti seuraavasti:

12§

Kun sosiaalilautakunta on täytäntöönpanolain 10§:n 1 momentin nojalla sijoittanut lapsen muuhun hoitoon kuin valtion, kunnan, kuntainliiton tai muun kuntayhtymän omistamaan tai ylläpitämään laitokseen, vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö siitä suoritettavien korvausten perusteet.



Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1991.

Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 1991

Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOMinisteri Tuulikki Hämäläinen

Sivun alkuun