Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1348/1989

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki eräiden luovutusvoittojen verotuksen väliaikaisesta huojentamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1348/1989

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Vuodelta 1990 toimitettavassa valtion- ja kunnallisverotuksessa on sen estämättä, mitä tulo- ja varallisuusverolaissa on luovutusvoittojen verotuksesta säädetty, noudatettava tämän lain säännöksiä.

2 §

Veronalaista tuloa on puolet aikaisintaan tammikuun 1 päivänä ja viimeistään kesäkuun 30 päivänä 1990 kunnalle luovutetun kiinteän omaisuuden luovutuksesta saadusta, verovuonna sovellettavan tulo- ja varallisuusverolain säännösten mukaan lasketusta satunnaisesta myyntivoitosta tai omaisuuden luovutusvoitosta.

Jos verovuonna saatu omaisuuden luovutusvoitto koostuu myös sellaisista luovutuksista saaduista voitoista, joihin tätä lakia ei sovelleta, voiton veronalaista määrää laskettaessa huomioon otettavan 210 000 markan verovapaan osan katsotaan kohdistuvan tässä laissa tarkoitettuihin ja muihin voittoihin voittojen suhteessa.

3 §

Kunta on velvollinen toimittamaan ennakonpidätyksen suorittamastaan 2§:n 1 momentissa tarkoitetusta luovutuksesta maksettavasta luovutushinnasta, jonka määrä on vähintään 500 000 markkaa. Jos luovutushinta maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä, ennakonpidätys on toimitettava ensimmäisen erän suorittamisen yhteydessä.

Ennakonpidätyksen suuruus määräytyy luovutushinnan mukaan seuraavasti:

luovutushinta

ennakonpidätys prosentteina luovutushinnasta

vähintään 500 000 mutta alle 1 000 000 mk

1 prosentti

vähintään 1 000 000 mutta alle 5 000 000 mk

3 prosenttia

vähintään 5 000 000 mk

6 prosenttia

Ennakonpidätykseen sovelletaan muutoin ennakkoperintälain säännöksiä.

Jos kiinteän omaisuuden luovuttajia on useita, ja jos heidän osuutensa luovutettavaan kiinteistöön on selvillä, edellä 1 momentissa tarkoitettu ennakonpidätys on toimitettava kunkin luovuttajan osalta erikseen sen osuuden mukaan, joka luovuttajalla on luovutettuun omaisuuteen.

4 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1990.

Hallituksen esitys 241/89

Valtiovarainvaliok. miet. 96/89

Suuren valiok. miet. 244/89

Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1989

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Ulla Puolanne

Sivun alkuun