Asetus korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun asetuksen 19 ja 20§:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Oikeusministerin esittelystä
muutetaan korkeimmasta hallinto-oikeudesta 30 päivänä syyskuuta 1977 annetun asetuksen ( 702/77 ) 19§ sekä 20 §:n 1 ja 2 momentti, näistä 19§ ja 20§:n 1 momentti sellaisina kuin ne ovat 30 päivänä huhtikuuta 1987 annetussa asetuksessa (435/87), näin kuuluviksi:
19 §
Korkein hallinto-oikeus myöntää jäsenelle sellaisen virkavapauden, johon virkamiehellä on oikeus lain tai virkaehtosopimuksen nojalla, sekä virkavapautta enintään kolme kuukautta vuodessa muun syyn perusteella. Jos muun syyn perusteella haetaan virkavapautta pitemmäksi ajaksi kuin kolmeksi kuukaudeksi, korkeimman hallinto-oikeuden on toimitettava hakemus oman lausuntonsa ohella tasavallan presidentin ratkaistavaksi.
20 §
Korkein hallinto-oikeus myöntää esittelijälle sellaisen virkavapauden, johon virkamiehellä on oikeus lain tai virkaehtosopimuksen nojalla, sekä virkavapautta enintään yhden vuoden muun syyn perusteella. Jos muun syyn perusteella haetaan virkavapautta pitemmäksi ajaksi kuin yhdeksi vuodeksi, korkeimman hallinto-oikeuden on toimitettava hakemus oman lausuntonsa ohella valtioneuvoston ratkaistavaksi.
Korkein hallinto-oikeus voi määrätä sijaisen hoitamaan esittelijän virkaa virkavapauden ajaksi ja ottaa tällaiseen virkaan väliaikaisen hoitajan.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1989.
Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 1989
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoOikeusministeri Matti Louekoski