923/1987

Annettu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 1987

Valtioneuvoston päätös perunan tullin väliaikaisesta muuttamisesta

Valtioneuvosto on kustannustason nousun ehkäisemisestä eräissä tapauksissa 5 päivänä huhtikuuta 1974 annetun lain (284/74) 2§:n 1 momentin nojalla valtiovarainministeriön esittelystä muuttanut teollisuuden raaka-aineeksi tuotavan, tullitariffin nimikkeeseen 07.01.A kuuluvan perunan tullia seuraavasti:

Nimike Tavara Tulli
7. Ryhmä
Vihannekset ja kasvikset, syötävät juuret ja juurimukulat
07.01:stä Tuoreet tai jäähdytetyt vihannekset ja kasvikset:
A.perunat (Muist.)
Muist. Tähän nimikkeeseen kuuluvista tavaroista on suoritettava tullia -,30 mk/kg aikana
14.10.-31.12.1987, edellyttäen, että ne tulevat käytettäviksi perunahiutaleiden ja -rakeiden,
ranskanperunoiden, pakasteiden, säilykkeiden, einesten tai snacksien valmistukseen. Maahantuo-
jan on tullinalennuksen saamiseksi esitettävä tullauksen yhteydessä selvitys tavaran käyttämisestä
edellä mainittuihin tarkoituksiin.
Tämän muistutuksen mukainen tulli koskee enintään 79 000 tonnia perunoita. Valtiovarain-
ministeriö vahvistaa tuontiosuudet.

Tämä päätös tulee voimaan 9 päivänä joulukuuta 1987. Sitä sovelletaan 14.10.-31.12.1987 välisenä aikana tullattuihin tavaroihin, mainitut päivät mukaan luettuina.

Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 1987

Ministeri
Ilkka Kanerva

Hallitusneuvos, toimistopäällikkö
Jarl Hagelstam

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.