Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

458/1976

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki perintökaaren 9 luvun 1 § muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 5 päivänä helmikuuta 1965 annetun perintökaaren 9 luvun 1 §, sellaisena kuin se on 30 päivänä toukokuuta 1969 annetussa laissa ( 344/69 ), näin kuuluvaksi:

9 lukuOikeudesta tehdä ja saada testamentti.

Joka on täyttänyt kahdeksantoista vuotta, saa testamentilla määrätä jäämistöstään. Testamentin saa tehdä nuorempikin, jos hän on tai on ollut naimisissa, ja viisitoista vuotta täyttänyt muutoinkin siitä omaisuudesta, jota hänellä on oikeus itse hallita.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1976.

Ennen tämän lain voimaantuloa kuolleen henkilön tekemään testamenttiin on kuitenkin sovellettava aikaisempaa lakia.

Helsingissä 3. päivänä kesäkuuta 1976

Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen Oikeusministeri Kristian Gestrin

Sivun alkuun