Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

616/1948

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki avioliittolain muuttamisesta.

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 13 päivänä kesäkuuta 1929 annetun avioliittolain 113 § näin kuuluvaksi:

113 §.

Mitä edellä on säädetty palkan pidättämisestä, on sovellettava. puolisolle työ-, palvelus- tai virkasuhteen perusteella työnantajalta tai siltä viranomaiselta, jonka tulee maksaa palkka, tuleviin, rahassa suoritettaviin muihinkin korvauksiin samoin kuin puolisolle kuuluvaan eläkkeeseen ja elinkorkoon.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1948.

Helsingissä 20 päivänä elokuuta 1948.

Tasavallan Presidentti J. K. PAASIKIVI.Ministeri T. Leivo-Larsson.

Sivun alkuun