379/1929

Annettu Helsingissä 5. päivänä joulukuuta 1929

Laki eräistä kansainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista

Sen selvittämiseksi, minkä valtion lakia on sovellettava jäljempänä mainittuihin kansainvälisluontoisiin perheoikeudellisiin suhteisiin, säädetään täten Eduskunnan päätöksen mukaisesti seuraavaa:

I

Avioliitto.

1 luku

Avioliiton päättäminen.

Suomen kansalaisen oikeus mennä avioliittoon määräytyy Suomen lain mukaan silloinkin, kun avioliitto päätetään vieraassa valtiossa.

Kun ulkomaalainen tahtoo mennä avioliittoon Suomen viranomaisen edessä, määräytyy hänen oikeutensa mennä aiottuun avioliittoon hänen kotimaansa lain mukaan.

Älköön kuitenkaan missään tapauksessa naimisissa oleva ulkomaalainen menkö avioliittoon Suomen viranomaisen edessä, älköötkä myöskään ne, jotka sukulaisuuden tai lankouden vuoksi eivät Suomen lain mukaan saa mennä keskenään avioliittoon.

Tasavallan presidentti voi antaa Suomen vieraassa valtiossa olevan diplomaattisen tai konsulinviran tai -toimen haltijalle oikeuden siellä vihkiä avioliittoon Suomen kansalaisia sekä Suomen kansalaisia ja ulkomaalaisia.

Sellaisen suomalaisen uskonnollisen yhdyskunnan papin, jolla on vihkimisoikeus, voi tasavallan presidentti oikeuttaa vieraassa valtiossa avioliittoon vihkimään kihlautuneita, joista ainakin toinen on Suomen kansalainen ja oikeutettu päätättämään avioliittonsa sellaisin vihkimisin.

Jos vieraan valtion laissa on säädetty, että sen avioesteet tai jotkut niistä on otettava varteen myöskin, kun toisen valtion viranomainen siellä päättää avioliiton, olkoon siinä valtiossa olevan Suomen viranomaisen noudatettavana, mitä siten on säädetty.

Jos ulkomaalainen tahtoo tässä valtakunnassa mennä avioliittoon Suomen viranomaisen edessä, on kuuluttamisen ja muutoin avioliiton päättämismuodon suhteen noudatettava Suomen lakia.

Sama olkoon laki, milloin Suomen viranomainen ulkomaalla päättää avioliiton. Tällöin olkoon kuuluttamistavasta kuitenkin voimassa, mitä siitä asetuksessa säädetään; ja ovat kuuluttamisesta säädetyt toimenpiteet sekä kuuluttamisen edellytysten ja avioliitolle ilmoitetun esteen tutkiminen sen asiana, jonka tulee päättää avioliitto. Jos kuuluttaminen on Suomessa toimitettu, älköön kuitenkaan uusi kuuluttaminen olko tarpeen.

Jos kuitenkin ulkomaalaisen kotimaan laissa on säädetty kuuluttamisesta sen varalta, että joku sen maan kansalainen aikoo mennä avioliittoon toisen valtion viranomaisen edessä, älköön häntä avioliittoon vihittäkö, ennenkuin myöskin sellainen kuuluttaminen on tapahtunut tai siitä on hankittu vapautus.

Vieraan valtion diplomaattinen tai konsulivirkamies saakoon, jos siihen on hankittu tasavallan presidentin lupa, oman maansa lain muotomääräyksiä noudattaen tässä valtakunnassa päättää avioliittoja ulkomaalaisten kesken, joista ainakin toinen on sen maan kansalainen, johon virkamies kuuluu.

Tasavallan presidentti voi myöskin antaa Suomessa olevan ulkomaisen kirkollisen seurakunnan papille oikeuden täällä oman maansa lain muotomääräyksiä noudattaen päättää avioliittoja henkilöiden kesken, joista ainakin toinen on sen valtion kansalainen, johon pappi kuuluu.

Sellaisessa tapauksessa, josta tässä pykälässä puhutaan, on vastaavasti sovellettava, mitä 1 §:ssä ja 2 §:n 2 momentissa säädetään.

Avioliitto, johon Suomen kansalainen tai ulkomaalainen on mennyt vieraassa valtiossa sen viranomaisen edessä siellä voimassaolevaa lain mukaisesti, on Suomessa katsottava asianmukaisin muodoin päätetyksi.

Muodon puolesta päteväksi on avioliitto katsottava myöskin, kun sen on päättänyt vieraan valtion diplomaattinen tai konsulivirkamies, sen valtion lakia noudattaen, muussa vieraassa valtiossa tämän suostumuksella.

Jos avioliittoa päätettäessä vieraassa valtiossa toisen valtion kansalaisten kesken on noudatettu kumpaisenkin kihlakumppanin kotimaan lain muotomääräyksiä, pidettäköön avioliiton päättäminen silloinkin täällä pätevänä.

2 luku

Avioliiton purkaminen.

Kanne sellaisten puolisoiden välisen avioliiton peruutumisesta, jotka kuuluvat vieraaseen valtioon tai joista toinen on ulkomaalainen, saadaan tässä valtakunnassa ottaa turkittavaksi vain, jos sillä puolisolla jota vastaan kanne tehdään, on täällä kotipaikka.

Mitä edellä on sanottu, sovellettakoon myöskin avioerokanteeseen. Tällaista kannetta voidaan kuitenkin täällä ajaa myöskin, jos puolisoilla on viimeksi samaan aikaan ollut kotipaikka Suomessa, mutta se puoliso, jota vastaan kanne tehdään, on hylännyt toisen tai, sen jälkeen kun on ilmaantunut eroperuste, muuttanut maasta.

Jos siinä valtiossa, johon puoliso kuuluu, on kotimaan viranomaisille pidätetty, oikeus tutkia avioliiton purkamiskanne, joka koskee sen kansalaista, saadaan sellainen kanne ottaa Suomessa tutkittavaksi vain, jos sanotussa valtiossa ei ole pätevää tuomioistuinta asian käsittelemiseen.

Sen estämättä, mitä edellä on sanottu, saakoon Suomen kansalainen aina täällä ajaa avioliiton purkamiskannetta sekä avioliiton peruutumiskannetta myöskin nainen, joka avioliittoa päätettäessä oli Suomen kansalainen.

Avioliiton peruutumiskanne on puolison perustettava sen valtion lakiin, johon hän avioliittoon mennessään kuului. Älköön avioliittoa kuitenkaan täällä tuomittako peruutuvaksi, ellei peruutumisperustetta ole olemassa myöskin Suomen lain mukaan. Jos puoliso on avioliiton päättämisen jälkeen omasta aloitteestaan tullut toisen valtion kansalaiseksi, kuin mihin hän avioliittoa päätettäessä kuului, tulee peruutumisen perustua myöskin sen valtion lakiin.

10§

Avioero myönnettäköön tässä valtakunnassa puolisoille, jotka kuuluvat vieraaseen valtioon tai joista jompikumpi on ulkomaalainen, ainoastaan, jos eroperuste on olemassa sekä kumpaisenkin puolison kotimaan lain että Suomen lain mukaan.

Jos puoliso on ennen kuulunut toiseen vieraaseen valtioon, älköön avioeron perusteena pidettäkö, mitä sinä aikana on tapahtunut, ellei ero ole mainitulla perusteella sallittu myöskin siellä voimassaolevan lain mukaan.

11§

Vieraassa valtiossa annettu päätös sen kansalaisten välisen avioliiton purkamisesta tai sellaisten välisestä asumuserosta on Suomessa pidettävä pätevänä.

Jos päätös koskee puolisoita, jotka molemmat ovat ulkomaalaisia ja joista kumpikin tai jompikumpi kuuluu muuhun valtioon kuin siihen, jossa päätös on annettu, on se pidettävä Suomessa pätevänä, jos se kumpaisenkin puolison kotimaassa myönnetään sellaiseksi.

12§

Vieraassa valtiossa annettu päätös Suonien kansalaisen avioliiton purkamisesta on pidettävä täällä pätevänä vain, jos päätös on Suomessa asianmukaisesti vahvistettu.

Tällaisen vahvistamisen ehtona on, että sen valtion viranomaisella, jossa päätös on annettu, on, vastaavasti soveltamalla, mitä 8 §:ssä on säädetty Suomen viranomaisen pätevyydestä tutkia kannetta ulkomaalaisten välisen avioliiton purkamisesta, ollut oikeus ottaa asia tutkittavaksi, sekä että toimenpide, jonka päätös sisältää, olisi voitu perustaa myöskin Suomen lakiin.

13§

Anomus 12 §:ssä mainitun päätöksen vahvistamisesta on tehtävä Turun hovioikeudelle; ja harkitkoon hovioikeus, ovatko sanotussa pykälässä säädetyt ehdot olemassa. Hovioikeuden asiassa antamaan päätökseen ei saa hakea muutosta.

3 luku

Puolisoiden oikeussuhteet.

14§

Puolisoiden henkilökohtaiset oikeussuhteet määräytyvät sen valtion lain mukaan, johon puolisot kuuluvat. Jos he eivät ole saman valtion kansalaisia, älköön toisella katsottako olevan parempaa oikeutta toista vastaan, kuin kumpaisenkin kotimaan laki myöntää.

Avioliiton oikeudelliset vaikutukset puolisoiden varallisuussuhteisiin määrää, jäljempänä 16 §:ssä, mainituin poikkeuksin, sen valtion laki, johon mies avioliittoa päätettäessä kuului.

Vaimon oikeudelliseen toimikelpoisuuteen on, samoin poikkeuksin, sovellettava sen valtion lakia, johon hän kuuluu, mikäli ei 2 momentin säännöksestä muuta johdu.

15§

Kihlautuneen ja puolison oikeus tehdä avioehtosopimus määräytyy hänen kotimaansa lain mukaan.

Ellei asianomaisen henkilön kotimaan laissa toisin säädetä, on avioehtosopimus katsottava muodon puolesta päteväksi, jos se on tehty ja laillistettu kumpaisenkin asianosaisen kotimaan lain mukaan tai sen valtion lain mukaan, jossa se on tehty.

16§

Jos puoliso, jonka suhteet toiseen puolisoon 14 §:n 2 tai 3 momentin mukaan määrää ulkomaan laki, tahtoo pidättää itselleen oikeuden tässä valtakunnassa kolmatta henkilöä vastaan vedota sanottuun lakiin tai avioehtosopimukseen, ilmoittakoon siitä sen paikkakunnan tuomioistuimelle, missä hänen kotipaikkansa on, tai, ellei hänellä ole kotipaikkaa Suomessa, Helsingin raastuvanoikeudelle. Avioehtosopimukseen, jolla vastikkeetta siirretään omaisuutta jommallekummalle puolisolle, vedottakoon kuitenkin konkurssin ulkopuolella vain sitä vastaan, jonka näytetään siitä tienneen, ja konkurssin sattuessa olkoon sellainen sopimus tehoton. Puolisoiden välisistä lahjoista olkoon muutoin voimassa, mitä siitä Suomen laissa säädetään.

Mitä 1 momentissa sanotaan avioehtosopimuksen laillistamisesta, olkoon voimassa myöskin sellaisesta avioehtosopimuksesta, jonka Suomen kansalaiset tai Suomen kansalainen ja ulkomaalainen ovat tehneet ja laillistaneet vieraassa valtiossa.

Avioehtosopimuksen tai ulkomaan lain soveltamisesta tehtävään ilmoitukseen nähden on avioliittolain 43 ja 44 §:n säännöksiä noudatettava.

17§

Kihlakumppanit, joiden varallisuussuhteet, kun avioliitto on päätetty, muuten määräytyisivät vieraan valtion lain mukaan, saakoot avioehtosopimuksin määrätä, että niihin on sovellettava Suomen lakia.

II

Avioliitosta tai sen ulkopuolella syntyneet lapset sekä ottolapset.

1 luku

Avioliitosta syntyneet lapset.

18§

Onko naimisissa olevan tai olleen naisen lapsi katsottava hänen avioliitostaan syntyneeksi, on ratkaistava sen valtion lain mukaan, johon hänen miehensä lapsen syntymisaikaan kuului tai, jos hän silloin oli kuollut, viimeksi oli kuulunut.

19§

Vanhempien ja heidän avioliitosta syntyneen lapsensa väliset oikeussuhteet määräytyvät sen valtion lain mukaan, johon he kuuluvat. Jos vanhemmat tai toinen heistä ja lapsi ovat eri valtioiden kansalaisia, määräytykööt suhteet lapsen kotimaan lain mukaan.

2 luku

Avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset.

20§

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen ja sen äidin väliset oikeussuhteet määräytyvät sen valtion lain mukaan, johon he kuuluvat. Jos äiti ja lapsi ovat eri valtioiden kansalaisia, olkoon lapsen kotimaan laki noudatettavana.

21§

Elatusapuvaatimus, joka avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen puolesta tehdään tässä valtakunnassa sen isää tai sitä vastaan, joka, makaamalla äidin, on voinut saattaa tämän raskaaksi, on harkittava Suomen lain mukaan. Sama olkoon laki muusta vaatimuksesta, joka täällä sellaisen lapsen puolesta tehdään Suomen miestä vas, taan. Muutoin määräytykööt sanottujen henkilöiden väliset oikussuhteet lapsen kotimaan lain mukaan.

22§

Onko avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi katsottava aviolapsen veroiseksi joko sen johdosta, että lapsen vanhemmat ovat menneet keskenään avioliittoon, tai muun seikan perusteella, on ratkaistava sen valtion lain mukaan, johon isä mainitun seikan tapahtuessa kuului.

23§

Kanne, joka perustuu sellaiseen oikeussuhteeseen, jollaisesta tässä luvussa puhutaan, voidaan ottaa Suomessa käsiteltäväksi, jos sillä, jota vastaan kannetta ajetaan, on täällä kotipaikka, niin myös muuten, jos lapsi on Suomen kansalainen tai pysyväisesti oleskelee täällä.

Ellei, sen mukaan mitä muualla on säädetty, tällaista asiaa varten ole laillista tuomioistuinta, on asia käsiteltävä sen paikkakunnan oikeudessa, missä lapsi pysyväisesti oleskelee, tai, ellei tämä oleskele Suomessa pysyväisesti, Helsingin raastuvanoikeudessa.

3 luku

Ottolapset.

24§

Ulkomaalla tapahtunut lapseksiottaminen on tässä valtakunnassa katsottava päteväksi, jos se tunnustetaan sellaiseksi lapseksiottajan ja ottolapsen kotimaassa. Jos Suomen kansalainen vieraassa valtiossa aikoo ottaa jonkun lapsekseen tai aiotaan ottaa ottolapseksi, on siihen hankittava Suomen oikeusministerin lupa.

Ulkomaalainen voi tässä valtakunnassa ottaa ottolapsen, jos lapseksiottaminen tunnustetaan päteväksi hänen kotimaassaan. Samoin edellytyksin voidaan ulkomaalainen, joka pysyväisesti oleskelee Suomessa, täällä ottaa ottolapseksi.

Ottolapsisuhde voidaan, jos ottovanhempi on ulkomaalainen, purkaa Suomessa vain, milloin hänellä on täällä kotipaikka ja purkaminen tunnustetaan päteväksi hänen kotimaassaan.

25§

Suomessa tapahtuvassa lapseksiottamisessa noudatetaan Suomen lain muotomääräyksiä. Jos asianomaisen henkilön kotimaan laissa säädetään määrättyä muotoa noudatettavaksi lapseksi otettaessa silloinkin, kun tämä tapahtuu toisessa raaassa, noudatettakoon sen ohessa sitäkin säännöstä.

26§

Lapseksiottamisen oikeudelliset vaikutukset määräytyvät lapseksiottajan kotimaan lain mukaan. Sama olkoon laki ottolapsisuhteen purkamisen edellytyksistä.

27§

Ellei, sen mukaan mitä muualla on säädetty, lapseksiottamista tai ottolapsisuhteen purkamista varten ole laillista tuomioistuinta, on asia käsiteltävä sen paikkakunnan oikeudessa, missä ottolapsi pysyväisesti oleskelee, tai, ellei tämä oleskele Suomessa pysyväisesti, Helsingin raastuvanoikeudessa.

III

Holhous.

1 luku

Alaikäisten holhous.

28§

Mitä Suomen laissa on säädetty alaikäisen Suomen kansalaisen holhouksesta, on sovellettava siinäkin tapauksessa, että hänellä ei ole kotipaikkaa Suomessa. Jos alaikäiselle, jolla ei ole lakimääräistä eikä Suomen lain mukaan määrättyä holhoojaa, on järjestetty holhous sen vieraan valtion lain mukaisesti, niissä hän pysyväisesti oleskelee, on asia kuitenkin jäävä sen varaan, ellei oikeus erityisistä syistä päätä, että hänelle on järjestettävä Suomen lain mukainen holhous. Jos alaikäinen Suomen kansalainen, joka pysyväisesti oleskelee vieraassa valtiossa, on holhouksen alaisena Suomen lain mukaisesti, mutta oikeudelle ilmoitetaan että hänelle on myöskin sanotussa vieraassa valtiossa järjestetty sen lain mukainen holhous tai että hänen vanhempansa tai toinen heistä sikäläisen viranomaisen valvonnan alaisena hoitaa hänen asiansa, harkitkoon oikeus, onko alaikäisen edelleen oltava Suomen lain mukaisen holhouksen alaisena.

29§

Jos ulkomaalainen, joka sen valtion lain mukaan, johon hän kuuluu, on alaikäinen pysyväisesti oleskelee tässä valtakunnassa ja hänelle on saman lain mukaan määrättävä holhooja tai hänen omaisuutensa hallinto järjestettävä valvonnan alaiseksi tiedustelkoon oikeus, tuleeko mainitun lain mukainen holhous tai valvonta järjestettäväksi. Jos ilmoitetaan, että niin ei tule tapahtumaan, tai jos vastausta ei saada kuuden kuukauden kuluessa, järjestettäköön alaikäiselle holhous Suomen lain mukaisesti.

30§

Ajankohta, jolloin holhoojan tarve alaikäiselle lakkaa, määräytyy sen valtion lain mukaan, johon alaikäinen kuuluu.

31§

Alaikäisyyden varallisuusoikeudelliset vaikutukset ja holhoojan tai vanhempien toimivalta määräytyvät alaikäisen kotimaan lain mukaan. Jos kuitenkin alaikäiselle on toisen valtion lain mukaan asianmukaisesti järjestetty holhous tai, hänen isänsä tai äitinsä hoitaessa hänen asioitaan, tällaisen hoidon valvonta, olkoon tämä laki noudatettavana.

2 luku

Holhottavaksi julistetun henkilön holhous.

32§

Mitä Suomen laissa on säädetty holhottavaksi julistamisesta ja holhottavaksi julistetun henkilön holhouksesta, on sovellettava myöskin Suomen kansalaiseen, jolla ei ole kotipaikkaa tässä valtakunnassa. Jos vieraassa valtiossa on järjestetty holhous siellä asuvalle Suomen kansalaiselle, jolle ei ole Suomen lain mukaisesti määrätty holhoojaa, mutta joka Suomen laissa mainitulla perusteella on sanotussa valtiossa julistettu holhottavaksi, on asia kuitenkin jäävä sen varaan, ellei oikeus erityisistä syistä päätä, että hän on oleva Suomen lain mukaisen holhouksen alaisena.

Mitä 28 §:n 2 momentissa sanotaan alaikäisen holhouksesta, olkoon soveltuvilta osin voimassa myöskin sellaisen holhottavaksi julistetun Suomen kansalaisen holhouksesta, jonka kotipaikka on vieraassa valtiossa.

Holhottavaksi julistamiseksi katsotaan myöskin vajavaltaisuuden pidentäminen sivu alaikäisyysajan.

33§

Jos Suomen tuomioistuimelta on pyydetty sellaisen vieraan valtion kansalaisen julistamista holhottavaksi, jonka kotipaikka on Suomessa, tiedustelkoon oikeus, tuleeko holhous järjestettäväksi sen valtion lain mukaisesti. Jos ilmoitetaan, että niin ei tule tapahtumaan, tai jos vastausta ei saada kuuden kuukauden kuluessa, käsiteltäköön asiaa edelleen, niinkuin olisi kysymys Suomen kansalaisen julistamisesta holhottavaksi.

Jos täysi-ikäisen ulkomaalaisen asiat tällä vaativat pikaista hoitoa sellaisen seikan perusteella, jonka vuoksi hänet Suomen lain mukaan olisi julistettava holhottavaksi, voidaan hänet, vaikkakaan hänelle ei 1 momentin mukaan olisi täällä lainkaan tai ei heti järjestettävä holhousta, Suomen lakia soveltamalla toistaiseksi julistaa holhottavaksi sekä hänelle määrätä väliaikainen holhooja.

34§

Jos Suomen kansalainen on julistettu holhottavaksi vieraassa valtiossa tai vieraan valtion kansalainen Suomessa, voidaan kumpaisessakin tapauksessa holhottavaksi julistaminen peruuttaa sekä tässä valtakunnassa Suomen lain että vieraassa valtiossa sen lain mukaisesti.

35§

Asianomaisen ulkomaan viranomaisen holhottavaksi julistamista koskevasta päätöksestä, niin myös siitä, että sellainen viranomainen on peruuttanut holhottavaksi julistamisen, on pyynnöstä Suomen tuomioistuimen toimesta kuulutettava, niinkuin kuuluttamisesta vastaavissa tapauksissa on Suonien laissa säädetty.

Ennenkuin Suomen kansalaisen holhottavaksi julistamisesta kuulutetaan, tutkikoon oikeus, onko päätös siitä annettu sellaisella perusteella, joka Suomen lain mukaan olisi voinut aiheuttaa sellaisen päätöksen.

36§

Mitä 31 §:ssä säädetään määrätyn lain soveltamisesta alaikäisyyden vaikutuksiin ja holhoojan toimivaltaan, on vastaavasti sovellettava, kun vajavaltaisuus perustuu holhottavaksi julistamiseen. Sellaiseen vajavaltaisuuteen saatakoon kuitenkin, milloin kuuluttamista 35 §:n mukaan ei ole tapahtunut, tässä valtakunnassa vedota ainoastaan sitä vastaan, joka siitä huolimatta on tiennyt tai jonka olisi pitänyt tietää holhottavaksi julistamisesta.

37§

Mitä tässä luvussa sanotaan holhottavaksi julistamisesta ja holhouksen järjestämisestä ulkomaan lain mukaisesti, on vastaavasti sovellettava muuhun siihen verrattavaan toimenpiteeseen, joka käsittää oikeudellisen toimikelpoisuuden rajoittamista.

3 luku

Yhteisiä säännöksiä.

38§

Holhooja joka vieraassa valtiossa sen lain mukaisesti on määrätty Suomen kansalaiselle, älköön ilman holhouslautakunnan kussakin eri tapauksessa antamaa suostumusta ryhtykö vajavaltaisen tässä valtakunnassa olevaan omaisuuteen älköönkä hänen puolestaan tehkö velkasitoumusta, ennenkuin Suomen tuomioistuin on päättänyt, että Suomen lain mukaista holhousta ei ole järjestettävä.

39§

Jos vajavaltaisella Suomen kansalaisella on omaisuutta muussa valtiossa, kuin missä holhous on hänelle järjestetty, ja jos sen valtion lain nojalla on sanotun omaisuuden hallintoa varten asetettu erityinen holhooja tai uskottu mies, olkoon holhoojan tai uskotun miehen toimivallasta voimassa sen valtion laki.

40§

Jos havaitaan vajavaltaisen asiain tässä valtakunnassa vaativan pikaista hoitoa, eikä hänelle ole lainkaan tai ei heti järjestettävä Suomen lain mukaista holhousta, määrätköön oikeus tai, holhouslain 70 §:ssä mainitussa tapauksessa, tuomari uskotun miehen niitä hoitamaan Suomen lain mukaisesti.

41§

Holhouslain 30 §:n 2 momentin säännöstä holhouslautakunnan velvollisuudesta pitää huolta vajavaltaisen asioista, niin kauan kun hänellä ei ole edusmiestä, on sovellettava myöskin sellaiseen vajavaltaiseen, joka on ulkomaalainen taikka Suomen kansalainen, jolla ei ole kotipaikkaa valtakunnassa.

42§

Ulkomaalaisen velvollisuus ottaa vastaan holhoustoimi määräytyy Suomen lain mukaan, jos hänen kotipaikkansa on Suomessa, mutta muussa tapauksessa sen valtion lain mukaan, johon hän kuuluu.

43§

Jos Suomessa on järjestetty holhous ulkomaalaiselle ja sittemmin saadaan tietää, että hänet on asetettu holhouksen alaiseksi kotimaansa lain mukaisesti tai että hänen vanhempansa tai toinen heistä sen mukaisesti hoitaa hänen asiansa, on täällä annettu määräys peruutettava.

44§

Tämä laki ei tee muutosta siihen, mitä ulkomaalaisen vekseliin tai shekkiin perustuvasta vastuusta on säädetty.

45§

Ellei muun lain mukaan ole laillista tuomioistuinta sellaista holhouksen silmällä pitoa tai holhousasian käsittelyä varten, joka tämän lain mukaan on Suomen tuomioistuimen asiana, taikka holhoojan tilin moitetta varten, kuuluu asia sen paikkakunnan tuomioistuimelle, missä holhouksenalainen pysyväisesti oleskelee, tai, ellei hän oleskele Suomessa pysyväisesti, Helsingin raastuvanoikeudelle.

IV

Erinäisiä säännöksiä.

46§

Kihlauksen purkamisen johdosta tehdyt vaatimukset on Suomen tuomioistuimen harkittava Suomen lain mukaan, vaikkakin kihlaus on tapahtunut ulkomaalla taikka kihlautuneet ovat ulkomaalaisia tai toinen heistä kuuluu vieraaseen valtioon. Älköön ulkomaalaiselle kuitenkaan annettako parempaa etua, kuin mitä hän olisi voinut saada kotimaansa lain mukaan.

Kanne, josta tässä puhutaan, voidaan ottaa Suomessa käsiteltäväksi, jos kantaja on Suomen kansalainen tai vastaajalla on täällä kotipaikka. Ellei tällaista asiaa vartan, sen mukaan mitä muualla on säädetty, ole laillista tuomioistuinta, on asia käsiteltävä Helsingin raastuvanoikeudessa.

47§

Kihlakumppanin, joka tahtoo mennä avioliittoon Suomen viranomaisen edessä vieraassa valtiossa, on täytettävä, mitä Suomessa voimassaolevan lain tai asetuksen mukaan vaaditaan siltä, joka tahtoo saada avioliittokuulutuksen. Sama olkoon laki, jos ulkomaalainen tahtoo mennä avioliittoon Suomen viranomaisen edessä Suomessa. Vakuutus, joka kihlakumppanin on avioliittolain 16 §:n mukaan annettava, on kuitenkin, milloin kihlakumppani on ulkomaalainen, oleva hänen kotimaansa laissa säädettyjen avioesteiden mukainen, mikäli ei 2 §:n 2 momentin säännöksestä muuta johdu.

Todistusta siitä, että Suomen kansalaisella, joka tahtoo mennä avioliittoon ulkomaalla tai ulkomaan viranomaisen edessä Suomessa, on Suomen lain mukaan oikeus mennä siihen avioliittoon, älköön Suomen viranomainen antako, ennenkuin hakijan aikomuksesta on julkisesti kuulutettu.

48§

Kun avioliiton purkamista tai asumuseroa koskeva kanne on asianmukaisesti pantu vireille vieraassa valtiossa, voidaan, jos jommankumman puolison kotipaikka on Suomessa, täällä saada tuomioistuimelta sellainen määräys, josta puhutaan avioliittolain 81 ja 82 §:ssä. Määräys, josta säädetään mainitussa 81 §:ssä, lakkaa kuitenkin olemasta voimassa, jos ulkomaalla nostettu kanne peruutetaan tai hylätään taikka määräystä ei vuoden kuluessa siellä vahvisteta.

49§

Jos joku, jonka avioliitto on vieraassa valtiossa purettu päätöksellä, jota täällä ei pidetä pätevänä, sen jälkeen on uudelleen mennyt avioliittoon älköön tätä sanotusta syystä tuomittako peruutuvaksi.

50§

Mitä 8 §:n 1, 3 ja 4 momentissa sanotaan oikeudesta täällä ajaa kannetta avioliiton peruutumisesta, olkoon soveltuvilta osin voimassa myöskin avioliiton julistamisesta mitättömäksi muotovirheen perusteella. Sellaisen kanteen saa kuitenkin Suomen tuomioistuin aina ottaa tutkittavaksi, kun vihkimisen on toimittanut Suomen viranomainen.

Milloin jonkin jutun päätettyminen voi olla riippuvainen siitä, onko jossakin tapauksessa avioliitto tullut aikaan, olkoon Suomen tuomioistuin myöskin esteetön tutkimaan sellaisen seikan.

Onko jostakin avioliittoa päätettäessä tapahtuneesta muotovirheestä katsottava johtuvan, että avioliitto on mitätön, on harkittava sen valtion lain mukaan, jonka muotosäännöksiä avioliittoa päätettäessä olisi ollut noudatettava.

Ulkomaalla annettuun päätöksen, jolla avioliitto on muotovirheen perusteella julistettu mitättömäksi, on 11, 12 ja 13 §:n säännöksiä vastaavasti sovellettava.

51§

Asetuksella voidaan säätää, että avioliitto, johon määrätyssä vieraassa valtiossa asuva Suomen kansalainen on mennyt, noudattaen sen valtion lain säännöksiä oikeudesta mennä avioliittoon, on Suomessa pidettävä pätevänä, vaikkakaan 1 §:n säännöstä ei ole noudatettu.

Samassa järjestyksessä voidaan säätää, että päätös, josta puhutaan 12 §:ssä ja 50 §:n 4 momentissa ja joka koskee määrätyssä vieraassa valtiossa asuvan Suomen kansalaisen avioliittoa, on Suomessa pidettävä pätevänä, vaikkakaan se ei täytä sanotuissa lainkohdissa säädettyjä ehtoja.

52§

Jos sellaisessa valtiossa, joa lakia sen mukaan, mitä edellä on säädetty, on noudatettava on eri alueilla voimassa eri lakeja, on sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan ratkaistava, mitä lakia on sovellettava.

53§

Jos sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan, jonka lakia olisi asianomaisen henkilön kotimaan lakina sovellettava, sen sijasta on käytettävä toisen valtion lakia, olkoon tämä laki noudatettavana.

54§

Jos jotakin juttua saatettaessa Suomen tuomioistuimen käsiteltäväksi näytetään, että se jo on vireillä ulkomaan tuomioistuimessa, joka tämän lain mukaan on pätevä sitä käsittelemään, on jutussa meneteltävä, niinkuin se olisi vireillä muussa Suomen tuomioistuimessa.

55§

Mitä tässä laissa säädetään puolisoiden, vanhempain ja lain taikka ottovanhempain ja ottolasten välisistä oikeussuhteista, ei koske perintöä eikä testamenttia.

56§

Jos sellaisessa jutussa, josta tässä laissa puhutaan, on sovellettava vieraan valtion lakia, tulee oikeuden, ellei se tunne lain sisältöä tai asianosainen sitä näytä toteen, hankkia siitä selvitys. Ellei selvitystä siitä voida saada, on Suomen lakia sovellettava.

57§

Älköön kukaan ulkomaan lakiin vedoten pakkokeinoin, joita ei Suomen laissa hyväksytä, toteuttako oikeutta, joka hänellä voi olla ensiksimainitun lain mukaan, älköönkä vetäytykö täyttämästä elatusvelvollisuutta, joka hänen asemassaan olevalla henkilöllä Suomen lain mukaan on puolisoa, vanhempia tai lapsia kohtaan.

58§

Tämä laki tulee voimaan tammikuun 1 päivänä 1930.

Sen soveltamiseksi tarvittavat säännökset annetaan asetuksella.

Helsingissä 5. päivänä joulukuuta 1929

Tasavallan Presidentti
Lauri Kr. Relander

Oikeusministeri
El. Kaila

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.