Asetus valtion oppikoulujen ja seminaarien opettajain oikeudesta lisäpalkkioon ja eläkkeeseen nähden lukea hyväksensä yksityisoppikoulussa palvelemansa aika.
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 121-002/1917
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Suomen Senaatti on, Kirkollis- ja opetustoimituskunnan esittelyssä, hyväksynyt ja vahvistanut seuraavan asetuksen:
1 §.
Valtion oppikouluja vastaavissa yksityisoppikouluissa palvellut opettaja, joka on siirtynyt vakinaiseen virkaan valtion oppikoulussa tai seminaarissa, on oikeutettu lisäpalkkioon nähden lukemaan hyväkseen puolet siitä ajasta ja eläkkeeseen nähden koko sen ajan, jonka hän, sen jälkeen kuin on saavuttanut hakukelpoisuuden vakinaisiin virkoihin mainituissa valtion oppilaitoksissa, näytteitä kotimaisissa kielissä sekä, Senaatin harkinnasta kussakin yksityistapauksessa riippuen, käytöllisiä opettajakokeita kuitenkaan lukuunottamatta, on yksityisoppikouluissa nuhteettomasti palvellut, mikäli hänellä sillä ajalla on ollut vähintään 20 viikkotunnin opetusvelvollisuus.
2 §.
Edellisessä pykälässä mainittua tuntimäärää laskettaessa otettakoon lukuun johtajantoimesta Koulutoimen ylihallituksen kohtuulliseksi harkitsema opetusvelvollisuuden vähennys ja voidaan myös ottaa huomioon useamman eri koulun välille jakaantunut opettajatoiminta.
Lisäpalkkion ja eläkkeen saamisen ehdoksi määrättyä palvelusaikaa laskettaessa noudatettakoon muutoin niitä säännöksiä, jotka koskevat opettajien palvelusaikaa valtion oppikouluissa.
3 §.
Vakinaiseen valtion virkaan astunut opettaja, joka tahtoo tulla osalliseksi 1 §:ssä mainituista oikeuksista, tehköön siitä hakemuksen Koulutoimen ylihallitukselle, joka, oheenliittäen oman lausuntonsa, toimittaa sen Senaatin ratkaistavaksi.
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
Helsingissä, 22 päivänä joulukuuta 1917.
Suomen Senaatti: P. E. SVINHUFVUD. E. N. SETÄLÄ. JALMAR CASTRÉN. ONNI TALAS. HEIKKI RENVALL. JUHANI ARAJÄRVI. ALEXANDER FREY. E. Y. PEHKONEN. 0. W. LOUHIVUORI. Hjalmar Kahelin.