Laki rangaistusten täytäntöönpanosta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun asetuksen 4 luvun 2 §:n muuttamisesta.
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Suomen Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään täten, että rangaistusten täytäntöönpanosta 19 päivänä joulukuuta 1889 annetun asetuksen 4 luvun 2 § muutetaan näin kuuluvaksi:
4 LUKU.
2 §.
Vankeusrangaistusta kärsivä on velvollinen tekemään työtä, mutta saakoon, oman valintansa mukaan ja omaksi hyödykseen, määrätä sel- laista työtä, joka rangaistuslaitokselle soveltuu ja jota hänen tai laitoksen työkaluilla käy tekeminen. Ellei hän sellaista työtä ilmoita eikä osota siihen tarvittavia aineita, olkoon velvollinen harjoittamaan käsiammattia tai käsiteollisuutta, taikka tekemään muuta soveliaista käsityötä kruunun hyväksi tahi, jos hänet pidetään kaupungin tai käräjäkunnan vankilassa, kaupungin, käräjäkunnan tahi kruunun hyväksi.
Vankeja, jotka rangaistuslaitoksessa ovat käyttäytyneet hyvin ja joita ei pidetä yksinäishuoneessa, saattaa, tarpeen mukaan vartioituina, käyttää töihin ulkoilmassa, laitoksen ulkopuolellakin, mutta ei päästää yhteen vapaiden työntekijäin kanssa.
Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.
Helsingissä, 31 päivänä joulukuuta 1917
Suomen Senaatti: JALMAR CASTREN. ONNI TALAS. HEIKKI RENVALL. ALEXANDER FREY. E. Y. PEHKONEN. O. W. LOUHIVUORI. A. Pulkkinen.