Suomen Senaatin päätös sokerin takavarikoimisesta.
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 113-000/1917
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa 2 päivänä kesäkuuta 1917 annetun lain nojalla on Senaatti määrännyt:
1 §.
Kaikki vuonna 1917 joulukuun 22 päivänä maassa olevat sokerin kauppavarastot ovat takavarikossa.
2 §.
Takavarikoidun sokerin haltija, joka on velvollinen pitämään huolta tavaran säilyttämisestä, on oikeutettu käyttämään siitä ainoastaan mitä hän tarvitsee itseään tai niitä varten, jotka häneltä saavat elatuksen.
3 §.
Takavarikoidun sokerin myynti on ilman Elintarvehallituksen lupaa toistaiseksi kielletty paitsi mikäli myynti tapahtuu asianomaisen kunnan toimeenpanemaa korttijärjestelmää tai muita määräyksiä, noudattamalla.
4 §.
Takavarikoidun sokerin vastaisesta käyttämisestä annetaan myöhemmin tarkempia määräyksiä.
5 §.
Joka rikkoo tämän päätöksen määräyksiä, rangaistaan eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa 2 päivänä kesäkuuta 1917 annetun lain 15 §:n mukaan.
Helsingissä, 21 päivänä joulukuuta 1917.
Maataloustoimituskunnan Päällikkö Senaattori Kyösti Kallio. Walter Andersin.