104/1917

Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1917.

Suomen Senaatin päätös alkoholipitoisten aineiden takavarikoimisesta ja valmistamisesta sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa.

Eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa 2 päivänä kesäkuuta 1917 annetun lain nojalla on Suomen Senaatti, pysyttämällä edelleen voimassa 4 päivänä syyskuuta 1917 antamansa päätöksen alkoholipitoisten aineiden takavarikoimisesta ja valmistamisesta, päättänyt, että kaikki alkoholipitoisten aineiden varastot, lukuunottamatta apteekeissa löytyviä tahi yksinomaan omaa tarvetta varten tarkoitettuja varastoja, ovat edelleen takavarikossa kuluvan joulukuun 6 päivästä lukien sillä tavoin kuin Elintarvelain 9 ja 10 §:ssä säädetään.

Helsingissä, 5 päivänä joulukuuta 1917.

Sosialitoimituskunnan Päällikkö, 0. W. Louhivuori A. Manninen.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.