Suomen Senaatin päätös avustuksen myöntämisestä valtion varoista kulutuskeskusten maidontuottajille.
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 94-000/1917
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Suomen Senaatti on, Senaatille kuuluvan vallan nojalla, Kamaritoimituskunnan Elintarveosaston esittelyssä, päättänyt, että maidontuonnin lisäämiseksi kulutuskeskuksiin valtion varoista myönnetään näille kunnille avustusta 5 penniä kultakin kulutuskeskukseen marras-, joulu-, tammi- ja helmikuun aikana tuodulta litralta kuorimatonta maitoa jaettavaksi maidosta suoritettavan hinnan lisäksi niille maidontuottajille, jotka ovat maitoa niihin tuoneet, suhteellisesti heidän tuomiinsa maitomääriin, ehdolla, että kunta samaan tarkoitukseen myöntää yhtäsuuren avustuksen. Valtion varoista myönnettävä avustus suoritetaan kuukausittain sen jälkeen kuin kunnat ovat Senaatille jättäneet asianmukaisesti todistetun selvityksen siitä, kuinka suuren rahamäärän ne ovat puheenaolevaan tarkoitukseen käyttäneet.
Valtion vointarkastuslaitos ratkaisee, mitkä paikkakunnat ovat katsottavat kulutuskeskuksiksi.
Helsingissä, 3 päivänä marraskuuta 1917.
Kamaritoimituskunnan Elintarveosaston v. t. Päällikkö, Senaattori Kyösti Kallio. Väinö Ahla.