64/1917

Annettu Pietarissa, elokuun 5/18 päivänä 1917.

Asetus merimiesten ja laivapalvelijain tapaturmavakuutuksesta.

Väliaikainen Hallitus on Suomen Ministeri Valtiosihteerin esittelyssä elokuun 5/18 päivänä 1917 Pietarissa vahvistanut seuraavan asetuksen: Suomen Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään seuraavaa: Kumoten 28 päivänä tammikuuta 1902 annetun lain laivanisännän vastuunalaisuudesta merimiestä palveluksessaan seuraavaa:

1 §.

Työväen tapaturmavakuutuksesta elokuun 5/18 päivänä 1917 annetun asetuksen säännökset ovat alempana mainittavilla poikkeuksilla noudatettavat myöskin, kun on kysymys palveluksessa sattuneen tapaturman aiheuttamasta ruumiinvammasta, joka on kohdannut alipäällystöön, miehistöön tai ravintola- ynnä muuhun palvelijakuntaan kuuluvaa henkilöä taikka enintään kolmentuhannen markan vuosipalkkausta nauttivaa päällikköä sellaisella suomalaisella laivalla, jota voimassa olevain säännösten mukaan tutkinnon suorittaneen päällikön tulee kuljettaa.

Palveluksessa sattuneen tapaturman aiheuttamaksi ei katsota ruumiinvammaa, jonka vahingoittunut itse on tahallaan saanut aikaan tahi joka on vahingoittuneelle sattunut hänen ollessaan rikollisessa teossa, eikä myöskään sellaista, joka on kohdannut vakuutettua, kun hän palveluslomaa nauttiessaan tai luvatta on laivasta poistunut.

Miehistöön ei tämän asetuksen mukaan lueta oppilaita (apprentices), jotka seuraavat mukana laivassa omaksi kehitykseen eivätkä nauti palikkaa.

2 §.

Laivanisännän tulee turvata laivassaan palvelevan henkilökunnan tässä asetuksessa säädettyä oikeutta vahingonkorvaukseen ottamalla vakuutus osakasten keskinäiselle vastuunalaisuudelle Suomen merimiehiä varten perustetussa tapaturmavakuutus laitoksessa: ja saatakoon, niin kauan kuin sellainen vakuutus pidetään voimassa, vahingonkorvausta hakea ainoastaan siltä laitokselta.

Vapautusta nyt mainitusta vakuutusvelvollisuudesta älköön myönnettäkö.

3 §.

Se oikeus vahingonkorvaukseen, mikä tämän asetuksen 1 §:n mukaan on suotu suomalaisen laivan yli- ja alipäällystöön, miehistöön tai palvelijakuntaan kuuluvan henkilön keskelle ja lapsille tahi muille henkilöille, joita hän on elättänyt tai ollut velvollinen elättämään, on myöskin tuleva heille siinä tapauksessa, että tämän asetuksen mukaan vakuutettava henkilö on kadonnut eikä hänestä ja siitä laivasta, jossa hän viimeksi on palvellut, ole minkäänlaisia, tietoja saatu kahta kertaa niin pitkässä ajassa kuin Merilaissa on säädetty oikeudesta luovuttaa vakuutuksenantajalle sellaisia vakuutettuja esineitä, joista ei mitään, tietoja ole saatu, niin myöskin siinä tapauksessa, että laiva on joutunut haaksirikkoon ja luotettavaa tietoa siitä, että kadonnut elää, ei ole yhdessä vuodessa, siitä lukien saapunut.

Vahingonkorvaus luetaan näissä tapauksissa siitä päivästä, jolloin laiva joutui haaksirikkoon tahi johon sitä koskevat viimeiset tiedot ulottuvat.

4 §.

Tapaturman menosta on, mikäli mahdollista, laivan päiväkirjaan pantava kertomus, jonka allekirjoittavat, paitsi päällikköä, myös ne alipäällystöön, miehistöön tai palveluskuntaan kuuluvista henkilöistä, jotka olivat saapuvilla tapaturman sattuessa.

Sellainen ilmoitus tapaturmasta, kuin työväen tapaturmavakuutuksesta annetussa asetuksessa, säädetään, on tehtävä asian omaiselle viranomaiselle siinä Suomessa satamassa, jossa tapaturmia on sattunut tai johon laiva tapaturman tapahduttua ensiksi saapuu; ja on silloin edellisessä momentissa mainittu kertomus otteena laivan päiväkirjasta samalle viranomaiselle annettava.

Ellei laiva kolmenkymmenen päivän kuluessa tapaturman jälkeen saavu Suomen satamaan, on sellaisen ilmoituksen sijasta ensimmäisessä momentissa mainittu kertomus tapaturmasta lähetettävä 2 §:ssä mainitulle vakuutuslaitokselle ensimmäisestä satamasta, josta se voi tapahtua.

5 §.

Jos tapaturma on sattunut maan ulkopuolella olevilla, vesillä tai ulkomaan satamassa taikka matkalla sellaiseen satamaan, ovat työväen tapaturmavakuutuksesta annetussa asetuksessa säädetyt ajat, joiden kuluessa on haettava vahingonkorvausta, luettavat siitä päivästä, jona laiva tapaturman tapahduttua ensinnä saapuu Suomen satamaan, tahi, jos vahingoittunut, joka on jätetty maan ulkopuolella olevaan paikkaan, myöhemmin palaa maahan, hänen tänne saapumisensa päivästä, tai kuolinpäivästä, jos tapaturman johdosta vasta myöhemmin on seurannut kuolema. Jos vahingoittunut, joka on jätetty maan ulkopuolella olevaan paikkaan, siellä kuolee, luetaan nyt mainitut ajat siitä päivästä, jolloin hänen kuolinpesänsä on saanut tiedon kuolemantapauksesta.

Niissä tapauksissa, jotka luetellaan 3 §:ssä, ovat ensimmäisessä momentissa mainitut ajat luettavat siitä päivästä, jolloin vahingonkorvausta aikaisimmin saattoi vaatia.

6 §.

Mitä työväen tapa turmavakuutuksesta annetussa asetuksessa muutoin on sanottu on sanottu, sovellettakoon tämän asetuksen tarkoittamissa tapauksissa laivanisäntään, paitsi mitä tulee tässä edellä 4 §:ssä säädettyyn ilmoitukseen ja palkkauskirjan pitämiseen, jotka velvollisuudet kuuluvat laivan päällikölle.

7 §.

Tämä asetus astuu voimaan tammikuun 1 päivänä 1918.

Ministeri Valtiosihteeri Carl Enckell.



Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.