35/1917

Annettu Helsingissä 5 p:nä kesäkuuta 1917.

Suomen Senaatin päätös leipäviljan kulutuksen järjestämisestä.

Eräänlaisen omaisuuden käytöstä sodan aiheuttamissa poikkeuksellisissa oloissa kesäkuun 2 päivänä 1917 annetun lain nojalla, jota tässä päätöksessä sanotaan elintarvelaiksi, on Senaatti, saadakseen maassa olevan leipäviljan riittämään ja jakaakseen sen eri väestöryhmien kulutustarpeen mukaan tasaisesti väestön kesken, leipäviljan kulutuksen järjestämisestä antanut seuraavat määräykset:

1 §.

Siksi kun 1917 vuoden sato joutuu käytettäväksi, järjestää valtio viljan kulutuksen kesäkuun 17 päivän ja syyskuun 15 päivän välisenä aikana niinkuin alempana määrätään.

2 §.

Kaikki valtiolle kuulumaton vehnä-, ruis- ja ohravilja, puimatonkin, paitsi tänä keväänä kylvettävää ohransiementä, näistä viljalajeista valmistetut jauhot, kaikki ryynit sekä leipä ovat kesäkuun 17 päivästä alkaen takavarikossa. |

3 §.

Edellisessä pykälässä mainitusta päivästä alkaen on kielletty ilman Senaatin Kamaritoimituskunnan Elintarveosaston suostumusta: myymästä jauhamatonta vehnää, ruista tahi ohraa, paitsi mikäli kunnan elintarvelautakunta antaa siihen luvan; myymästä jauhoja, joiden valmistamiseen on käytetty vehnää, ruista tahi ohraa, sekä ryynejä ja leipää, ellei ostaja esitä elintarvelautakunnan lupakirjaa taikka valtion jauho- tai leipäkorttia, josta myyjän silloin on leikattava irti ostetun tavaran painoa vastaava määrä lippuja; sekä ravintoloissa ja ruokapaikoissa tarjoamasta ruokaa, joka on valmistettu pääasiallisesti jauhoista, ryyneistä tahi leivästä, vaatimatta ruokaan käytettyjen jauhojen tahi ryynien painoa vastaavaa määrää leipälippuja.

Ennenkuin valtion jauho- ja leipäkortit saadaan jaetuiksi, ei tässä pykälässä mainittu kielto koske sitä myyntiä, joka tapahtuu asianomaisen kunnan toimeenpanemaa korttijärjestelmää tai muita määräyksiä noudattamalla.

4 §.

Mikäli takavarikoitu vilja puidaan, vapautuvat takavarikosta puhtaaksi puidut oljet ja ruumenet.

5 §.

Ilmoitusten keräämistä varten maan vilja varoista on jokaisen kiinteistön alueella asuvista talouksista eli ruokakunnista asianmukaisesti vahvistetun kaavakkeen mukaan laadittava talousluettelo, jossa mainitaan ruokakuntien päämiesten nimet ja ruokakuntien jäsenten lukumäärä.

Talousluetteloon on myös merkittävä yleiset laitokset, viljatavarain kauppaa harjoittavat liikkeet, leipomot, myllyt, teollisuuslaitokset, yhtiöt ja osuuskunnat sekä yksityiset henkilöt, joilla saattaa olla 2 §:ssä mainittuja elintarpeita hallussaan.

6 §.

Jokainen, jolla on hallussaan 2 §:ssä mainittuja elintarpeita, taikka kauraa, puitua tai puimatonta, kaura- ja rehujauhoja tai leseitä, mikäli ne saattavat, vaikkapa hätätilassakin, kelvata ihmisravinnoksi, on velvollinen ilmoittamaan, kuinka suuret hänen varastonsa ovat kesäkuun 17 päivänä 1917 kello viisi aamulla. Jos ohra on kylvämättä, on kylvettävän ohransiemenen määrä myös ilmoitettava.

Ottaen huomioon viljankulutulisesta annetut määräykset, ilmoittakoon tavaran haltija samalla, mitä hän vilja varoistaan tahtoo käyttää itsensä ja ruokakuntansa tahi mitä yleisiin laitoksiin tulee, niissä olevien hoidokkien ja laitoksen muassa olevan palveluskunnan elatukseksi sekä jos hän on maanviljelijä, kuinka paljon vehnää ja ruista hän tarvitsee siemeneksi ennen ensi syyskuun 15 päivää.

Ilmoitukset on annettava elintarvelautakunnalle viimeistään mainitun kesäkuun 21 päivänä. Ne kirjoitetaan kaavakkeille, joita lähetetään elintarvelautakunnille ilmoitusvelvollisille jaettaviksi.

7 §.

Ruokakunta saa takavarikoidusta tavarasta aluksi pitää hallussaan olevat ryynit, mikäli niiden määrä yhteensä ei nouse enempään kuin 3 kiloon henkeä kohti, ja muita viljavaroja yhteensä korkeintaan 4 kiloa kutakin ruokakunnan jäsentä varten.

Sen viikon lopussa, jonka kuluessa valtion jauho- ja leipäkortit jaetaan, kadottavat kunnalliset jauho- ja leipäkortit, missä sellaisia on olemassa, voimansa muualla paitsi Helsingissä.

8 §.

Alkaen kesäkuun 24 päivästä saavat eri väestöryhmät toistaiseksi elatuksekseen käyttää viikottain seuraavat määrät takavarikonalaisia elintarpeita, nimittäin: 1. ruokakunnat, joiden jäsenet tekevät henkistä tahi kevyttä ruumiillista työtä, 1,050 grammaa jyviä, jauhoja, ryynejä ja leipää yhteensä kutakin ruokakuntaan kuuluvaa henkeä kohti; 2. ruokakunnat, joiden jäsenet tekevät pääasiallisesti raskasta ruumiillista työtä, 1,680 grammaa jyviä, jauhoja, ryynejä ja leipää yhteensä henkeä kohti; sekä 3. ruokakunnat, joiden jäsenet tekevät ulkoilmassa raskasta ruumiillista työtä, 2,100 grammaa jyviä, jauhoja, ryynejä ja leipää yhteensä henkeä kohti.

Ruokakunnalla, jonka hallussa on 2 §:ssä mainittuja elintarpeita, on oikeus pidättää niitä elatuksekseen yhteensä sen verran kuin edellä on sanottu, jolloin kuitenkin kilo jauhamatonta ohraa katsotaan vastaavan 750 grammaa muuta viljaa.

Elintarvelautakunta ratkaisee saamainsa ohjeiden mukaan mihin ryhmään kukin ruokakunta on luettava.

Jos ilmoitukset maassa olevista vilja varoista antavat siihen aihetta, voi Senaatti kulutuskauden kestäessä muuttaa viikkoannosten määrää, jolloin otetaan huomioon etupäässä maan viljelys väestön annoksien lisääminen.

9 §.

Hehtaarin suuruisen peltoalan kylvämistä varten on lupa käyttää siementä enintään 200 kiloa vehnää tai 175 kiloa ruista tai 240 kiloa ohraa.

10 §.

Ruokakunnan päämies, joka on ottanut määrätyn ajan pitääkseen huolta ruokakuntansa leipäviljan tarpeesta tahi käyttääkseen määräpaljouden siemenviljaa maanviljelyksessään, älköön ilman elintarvelautakunnan lupaa käyttäkö hänen huostaansa sitä varten jätetystä viljamäärästä mitään muuhun kuin ilmoitettuun tarkoitukseen eikä myöskään ruokakuntaan kuuluvain henkilöiden elatukseen kuukaudessa enempää kuin sen kuukauden osalle jakautuu.

11 §.

Kaikki takavarikkoon pantu vilja, jota ei ole tavaran haltijalle myönnetty hänen itsensä ja ruokakuntansa elättämiseen tahi siemeneksi, on, ellei poikkeusta myönnetä, elintarvelain 9 §:n mukaan korvausta vastaan luovutettava valtiolle, joka järjestämällä elintarpeiden kaupan sekä jakamalla jauho- ja leipäkortteja pitää huolen niiden kulutustarpeen tyydyttämisestä, joilla itsellään ei ole riittäviä vilja varoja.

12 §.

Jos jollakin on toiselta saatavana viljaa korvaukseksi työstä tai elatukseksi, tulee hänen viljan sijasta ottaa vastaan rahaa sen hinnan mukaan, minkä valtio maksaa luovutetusta viljasta.

13 §.

Tavaran haltija on velvollinen korvausta vastaan kuljettamaan valtiolle luovutettavan tavaran, mikäli hän omistaa tarpeelliset kuljetusneuvot, siihen kunnan piirissä olevaan paikkaan, jonka elintarvelautakunta määrää.

14 §.

Korvauksen valtiolle luovutetusta tavarasta ja sen kuljetuksesta suorittaa elintarvelautakunta. Ellei luovuttaja tyydy tarjottuun korvaukseen, jää asia elintarvelain 12 §:ssä mainitun arviolautakunnan ratkaistavaksi.

15 §.

Määräysten antamisesta tavaran haltijalle on voimassa, mitä on säädetty kirjallisen haasteen tiedoksiantamisesta sille, jolla on maassa tietty asuinpaikka.

16 §.

Kuluttajille myytävän tavaran hinta määrätään siten että luovuttajalle maksettuun hintaan lisätään kuljetus- y. m. kustannukset sekä myyntipalkkio.

17 §.

Viljankulutusjärjestelyn ylin valvonta kuuluu Senaatin Kamaritoi- mituskunnan Elintarveosastolle.

Kuhunkin läänin asetetun lääninkomitean tehtävänä on kuntien elin- tarvelautakunnilta saamiensa, 6 §:n mukaan annetuista ilmoituksista laadittujen yhteenvetojen perusteella laskea läänin väestön leipäviljan tarve ja läänissä olevien viljavarastojen suuruus, hankkia viljaa niihin kuntiin, joissa varastot ovat riittämättömät, toimittaa läänissä ehkä oleva ylijäämä sinne, missä ilmoitetaan olevan puutetta, sekä valvoa kuntain elin- tarvelautakuntain toimintaa. Kunnan elintarvelautakunta pitää lähinnä huolta viljankulutuksen järjestelystä piirissään. Sen lisäksi mitä edellä on elintarvelautakunnan tehtävistä mainittu, tulee elintarvelautakunnan antaa ruokakuntien päämiehille päätös siitä mitä ruokakunnilla on oikeus vilja varoistaan käyttää Ja mitä niiden on valtiolle luovutettava, laatia kunnassa olevista vilja- varoista annettujen ilmoitusten perusteella yhteenveto, josta näkyy kuinka, paljon kunnassa on viljaa käytettävänä sekä paljonko viljaa kulutuksesta annettujen määräysten mukaan on tarpeen kunnan väestön elatukseksi ja siemeneksi, panna valtiolle luovutettu vilja varastoon, pitää huolta sen puimisesta ja jauhattamisesta, mikäli se ei vielä ole tapahtunut, ja järjestää myynti kuluttajille.

Elintarvelautakunnalla on oikeus kohtuullista palkkiota vastaan jättää valtiolle luovutetun viljan kuljettaminen, laadun tarkastaminen, varastoonpano, jauhattaminen ja myynti yhdelle tahi useammalle paikkakunnalla toimivalle kauppaliikkeelle.

18 §.

Kaupunkien maistraatit ja maalaiskuntiin asetetut vaalilautakunnat ovat velvolliset olemaan elintarvelautakuntain apuna viljankulutusjärjestelyä toimeenpantaessa. Erityisesti on maistraattien ja vaalilautakuntain asiana koota 6 §:ssä mainitut ilmoitukset, toimittaa ilmoitusvelvollisille apua niiden kirjoittamisessa, alustavasti tarkastaa ilmoitukset ja pitää tointa ilmeisten virheiden oikaisemisesta, tehdä ehdotus siitä, kuinka paljon 8 §:n määräysten mukaan viljavaroja on ruokakuntien käytettäväksi jätettävä ja paljonko valtiolle on luovutettava sekä jakaa jauho- ja leipäkortit.

19 §.

Senaatin Kamaritoimituskunnan Elintarveosasto antaa tarkempia ohjeita viljankulutus järjestelyn toimeenpanosta.

Helsingissä kesäkuun 5 päivänä 1917.

Kamaritoimituskunnan Päällikkö, Senaattori Wäinö Wuolijoki. Victor Wikman.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.