Asetus viidennen ja kuudennen jaoston asettamisesta Turun Hovioikeuteen.
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 33-004/1917
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Täten säädetään: että Turun Hovioikeuden tulee toimia vieläkin kahdella jaostolla niitten neljän lisäksi, joihin Hovioikeus, kesäkuun 22 päivänä 1909 Hovioikeuksien kokoonpanosta ja toiminnasta annetun asetuksen mukaan, on jaettu, minkä johdosta Hovioikeuden tulee kesäistuntokaudella toimia joko kolmella jaostolla koko ajan tai neljällä jaostolla kaksi kuukautta ja kahdella jaostolla kaksi kuukautta; ja tulee Hovioikeuden vakinainen virkamiehistö tätä varten lisättäväksi viidellä hovioikeudenneuvoksella, viidellä asessorilla, kahdella viskaalilla, neljällä notariolla ja kahdella kanslistilla, jotka saavat hyväksensä nauttia yhtäläisiä palkkaetuja kuin ne, mitkä ennen ovat sellaisille viroille mainitussa Hovioikeudessa määrätyt; ollen mainitut edut otettavat Hovioikeuden palkkaussääntöön ja suoritettavat sen mukaan kuin sanotut virat tulevat täytetyiksi.
Ministeri Valtiosihteeri Carl Enckell.