Seurattu SDK 985/2019 saakka.

18.6.1998/442

Laki valtion erityisrahoitusyhtiön perustamiseen liittyvistä järjestelyistä

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Valtioneuvosto oikeutetaan luovuttamaan kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalaan kuuluvan Valtiontakuukeskuksen hallinnassa oleva valtion omaisuus ja liiketoiminta sekä valtion omistamat Kera Oyj:n osakkeet perustettavalle valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetussa laissa (443/1998) tarkoitetulle yhtiölle (erityisrahoitusyhtiö).

2 §

Valtioneuvosto oikeutetaan toteuttamaan Kera Oyj:n sulautuminen erityisrahoitusyhtiöön osakeyhtiölain (734/1978) 14 luvun mukaisessa järjestyksessä. Osakeyhtiölain 14 luvun 13 §:ssä tarkoitetun luvan sulautumisen täytäntöönpanoon antaa kuitenkin valtiovarainministeriö. Luvan myöntämisen edellytyksiin ei sovelleta, mitä osakeyhtiölain 6 luvun 5 §:n 3 momentissa säädetään.

Osakeyhtiölain 14 luvun 16 §:ssä tarkoitettuun ilmoitukseen on liitettävä jäljennös valtiovarainministeriön luvasta. Osakeyhtiölain 14 luvun 5, 14 ja 15 §:ää ei sovelleta Kera Oyj:n sulautumiseen erityisrahoitusyhtiöön.

Valtiovarainministeriöllä on oikeus antaa tarkempia säännöksiä siitä, miten Kera Oyj:n sulautuessa erityisrahoitusyhtiöön tulee menetellä.

Valtio vastaa niistä Kera Oyj:n yleiseen liikkeeseen laskemista velkakirjoista ja Kera Oyj:n antamista takauksista, joilla ei ole valtion takausta, kun Kera Oyj:hin lakataan soveltamasta luottolaitostoiminnasta annettua lakia (1607/1993).

3 §

Valtioneuvosto vahvistaa erityisrahoitusyhtiölle luovutettavan omaisuuden arvon ja ehdot, joilla luovutus tapahtuu, sekä määrää muista omaisuuden luovuttamiseen ja yhtiön muodostamiseen liittyvistä järjestelyistä.

Valtio merkitsee erityisrahoitusyhtiötä perustettaessa kaikki sen osakkeet.

4 §

Erityisrahoitusyhtiö vastaa hankinta- ja toimitussopimuksista sekä muista niiden kaltaisista sitoumuksista ja niihin liittyvistä velvoitteista, joihin Valtiontakuukeskus tai sitä edeltäneet vientitakuulaitos ja Valtiontakauslaitos ovat toiminta-aikanaan sitoutuneet.

Valtioneuvosto vahvistaa Valtiontakuukeskuksen viimeisen toimintavuoden tilinpäätöksen. Erityisrahoitusyhtiö hoitaa tältä osin Valtiontakuukeskuksen tehtävät.

5 §

Varainsiirtoveroa ei ole suoritettava tässä laissa tarkoitetusta luovutuksesta, jolla Valtiontakuukeskus luovuttaa apporttina kiinteistöjä tai arvopapereita erityisrahoitusyhtiölle, eikä luovutuksesta, jolla valtio luovuttaa Kera Oyj:n osakkeita erityisrahoitusyhtiölle.

Leimaverolain (662/1943) 47 §:ssä säädettyä leimaveroa ei ole suoritettava siirrettäessä tässä laissa tarkoitetun luovutuksen yhteydessä lainasopimuksia Kera Oyj:ltä erityisrahoitusyhtiölle.

6 §

Valtiontakuukeskuksen lakatessa sen palveluksessa olevat henkilöt siirtyvät erityisrahoitusyhtiön palvelukseen. Määräajaksi Valtiontakuukeskuksen palvelukseen otetut henkilöt siirtyvät siksi määräajaksi, joksi heidät on palvelukseen otettu, jos määräaika ei ole Valtiontakuukeskuksen lakatessa vielä päättynyt.

Työvoima- ja elinkeinokeskuksista annetussa laissa (23/1997) tarkoitettuihin keskuksiin sanotun lain 11 §:n nojalla Valtiontakuukeskuksen entisistä aluetoimistoista siirtynyt henkilöstö siirtyy erityisrahoitusyhtiön palvelukseen Valtiontakuukeskuksen lakatessa. Erityisrahoitusyhtiön palvelukseen näin siirtyvien virkamiesten virat lakkaavat samanaikaisesti Valtiontakuukeskuksen lakatessa. Viran lakatessa virkamiehen virkasuhde päättyy ilman eri toimenpiteitä. Erityisrahoitusyhtiöön siirtyvä virkamies siirtyy yhtiön palvelukseen työsopimussuhteeseen aikaisempaa vastaavaan tehtävään, jollei hän kieltäydy siitä viimeistään kahta kuukautta ennen palvelukseen siirtymistä.

Erityisrahoitusyhtiön henkilöstön palkkaukseen, työaikaan sekä muihin työsuhteen ehtoihin sovelletaan, mitä yhtiön ja sen henkilöstöä edustavien yhdistysten välillä tehtävissä työehtosopimuksissa sovitaan ja mitä laissa säädetään.

7 §

Työvoima- ja elinkeinokeskuksista annetussa laissa tarkoitettuihin keskuksiin sanotun lain 10 §:n nojalla Valtiontakuukeskuksen entisistä aluetoimistoista siirtyneet vireillä olevat asiat siirtyvät Valtiontakuukeskuksen lakatessa erityisrahoitusyhtiöön.

8 §

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1998. Lain 9 § tulee kuitenkin voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Valtioneuvosto voi tehdä 1–3 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä ennen lain voimaantuloa.

9 §

Tällä lailla kumotaan seuraavat lait niihin myöhemmin tehtyine muutoksineen:

1) Valtiontakuukeskuksesta 3 päivänä helmikuuta 1989 annettu laki (111/1989); ja

2) Kera Oyj -nimisestä julkisesta osakeyhtiöstä 22 päivänä tammikuuta 1971 annettu laki (65/1971).

Valtioneuvosto voi muuttaa kumottavan Kera Oyj -nimisestä julkisesta osakeyhtiöstä annetun lain 11 §:n nojalla Kera Oyj:lle annettuja valtioneuvoston sitoumuksia.

Kauppa- ja teollisuusministeriö voi muuttaa kumottavan Valtiontakuukeskuksesta annetun lain 12 §:n nojalla Valtiontakuukeskukselle annettuja kauppa- ja teollisuusministeriön suostumuksia tappion rajoittamiseksi.

Kumottavan Valtiontakuukeskuksesta annetun lain 3 §:ssä tarkoitettu valtiontakuurahasto siirtyy Valtiontakuukeskuksen lakatessa kauppa- ja teollisuusministeriön hallintaan.

HE 35/1998, TaVM 12/1998, PeVL 11/1998, EV 53/1998

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.