468/1969

Suomessa asuva yrittäjä on vakuutettava vanhuuden, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta siten kuin tässä laissa säädetään.

Yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa taikka virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa.

Tämä laki ei kuitenkaan koske

Jos syntyy epäselvyyttä siitä, onko tätä lakia sovellettava määrättyyn henkilöön tai määrättyyn toimintaan, ratkaisee asian eläkelaitoksen tai asianomaisen hakemuksesta eläketurvakeskus.

Yrittäjä on velvollinen ottamaan 1 §:n 1 momentissa tarkoitetun vakuutuksen tämän lain mukaista eläketurvaa varten työntekijäin eläkelain mukaista toimintaa harjoittavasta eläkeölaitoksesta taikka sellaisesta vakuutusyhtiöstä tai avustuskassalain mukaisesta eläkekassasta, joka harjoittaa yksinomaan tässä laissa tarkoitettua toimintaa.

Jos yrittäjän eläketurva ja hänen omaistensa perhe-eläketurva on muulla tavoin siten järjestetty, että niitä on pidettävä riittävinä, eläketurvakeskus voi hakemuksesta vapauttaa hänet 2 §:ssä säädetystä vakuuttamisvelvollisuudesta.

Yrittäjän, joka on saanut 1 momentissa tarkoitetun vapautuksen, eläketurvakeskus voi myöhemmin hakemuksesta hyväksyä eläketurvan piiriin. Tällöin katsotaan hänen aloittaneen uudelleen yrittäjän toimintansa hakemusta seuraavan kalenterikuukauden alusta.

Tarkemmat määräykset tämän pykälän soveltamisesta antaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Eläke määrätään erikseen kultakin jaksolta, jonka yrittäjän toiminta on jatkunut vähintään neljä kuukautta. Jos hänellä on oikeus saada eläkettä kahden tai useamman jakson perusteella, lasketaan kutakin jaksoa vastaavat eläkkeet yhteen.

Vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen sekä perhe-eläkkeen saamisen edellytykset ja suuruus määräytyvät, jollei tästä laista muuta seuraa, siten kuin työntekijäin eläkelaissa on säädetty ja tällöin on tässä laissa tarkoitettuun työtuloon ja eläkkeeseen oikeuttavaan aikaan vastaavasti sovellettava, mitä edellä mainitussa laissa on palkasta ja eläkkeeseen oikeuttavasta palvelusajasta säädetty. Tämän lain mukaiseen eläkkeeseen ei kuitenkaan sovelleta työntekijäin eläkelain 5 a ja 7 b §:n säännöksiä. Perhe-eläkkeen suuruutta määrättäessä ei oteta huomioon edunjättäjän eläkkeen määrän 8 §:n 2 momentin mukaista muutosta.

Yrittäjällä on oikeus saada vanhuuseläkettä siitä riippumatta, jatkaako hän 1 §:ssä tarkoitettua toimintaansa.

Toimintaa sinä aikana, jolloin yrittäjällä on oikeus työkyvyttömyyseläkkeen saamiseen, ei oteta huomioon tätä lakia sovellettaessa, eikä myöskään toimintaa eläkeiän saavuttamisen jälkeen.

Eläkkeeseen oikeuttavaksi luetaan aika, jonka yrittäjän toiminta tämän lain voimaan tultua on jatkunut ennen eläkeiän saavuttamista, noudattaen kuitenkin soveltuvin osin vastaavasti, mitä työntekijäin eläkelain 6 §:n 1 ja 3―5 momentissa on säädetty.

Eläkkeen perusteena olevan työtulon määräämistä varten yrittäjälle vahvistetaan työtuloksi se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos hänen tämän lain alaista työtään suorittamaan olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö, tai se korvaus, jonka muutoin voidaan katsoa keskimäärin vastaavan sanottua työtä. Vuotuista työtuloa ei kuitenkaan vahvisteta 50 000 markkaa suuremmaksi.

Vakuutuksen alkaessa eläkelaitos vahvistaa yrittäjän työtulon. Jos työtuloon vaikuttavat seikat myöhemmin olennaisesti muuttuvat, tarkistetaan se hakemuksesta. Eläkelaitos voi myös omasta aloitteestaan tarkistaa työtulon. Työtuloa älköön kuitenkaan muutettako takautuvasti.

Eläkkeen perusteena olevana työtulo saadaan jakamalla vahvistettujen ja työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaisesti tarkistettujen työtulojen yhteismäärä vastaavalla ajalla.

Eläketurvakeskus voi antaa eläkelaitoksille yleisiä ohjeita tämän pykälän soveltamisesta.

Vanhuuseläke myönnetään eläkeiän saavuttaneelle yrittäjälle sen kuukauden alusta, joka lähinnä seuraa eläkkeen hakemista.

Jos vanhuuseläke myönnetään muusta ajankohdasta kuin eläkeiän saavuttamista seuraavan kuukauden alusta, muutetaan eläkkeen määrää alkamisajasta riippuen vakuutusmatemaattisia periaatteita noudattaen siten kuin sosiaali- ja terveysministeriö määrää.

Yrittäjä on velvollinen suorittamaan vakuutusmaksun, joka lasketaan vahvistetusta työtulosta soveltamalla sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamaa maksuprosenttia. Maksuprosentin ministeriö vahvistaa vuosittain samaksi kuin se prosenttimäärä, jonka voidaan arvioida vastaavan työntekijäin eläkelain vähimmäisehtojen mukaisen vakuutuksen keskimääräistä vakuutusmaksua prosentteina palkoista.

Yrittäjä on vastuussa samassa yrityksessä työskentelevien perheenjäsentensä 1 momentissa tarkoitetusta vakuutusmaksusta niin kuin omasta velastaan. Jos tämän lain mukaista yrittäjätoimintaa harjoitetaan yhtymänä tai yhteisönä, vastaa myös se tähän toimintaan perustuvista osakkaittensa vakuutusmaksuista niin kuin omasta velastaan.

Tämän lain mukaisesta vakuutusmaksusta siirretään vakuutusmaksurahastoon se osa, jota ei tarvita kohtuullisiin hoitokuluihin. Vakuutusmaksurahastoon siirretään myös vastaavien sijoitusten tuotto. Rahastosta vähennetään eläkelaitoksen osuus tämän lain mukaisista eläkkeistä ja muista etuuksista.

Eläkelaitokset vastaavat tämän lain mukaisista eläkkeistä ja muista etuuksista 1 momentissa tarkoitettujen vakuutusmaksurahastojensa suhteessa. Jos vakuutusmaksurahasto ei tähän riitä, suorittaa valtio puutuvan osan.

Tätä pykälää sovellettaessa ei oteta huomioon 11 §:n 1 momentin mukaista eläketurvaa. Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin eläkkeisiin luetaan kuitenkin 11 §:n 1 momentin mukaisiin eläkkeisiin työntekijäin eläkelain 9 §:n mukaisesti tulevat korotukset siltä osin kuin vastaavien sijoitusten tuotto ei niihin riitä.

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa ne perusteet, joiden mukaan lasketaan 1 momentissa tarkoitetut kohtuulliset hoitokulut sekä 1 ja 3 momentissa tarkoitettu sijoitusten tuotto. Ministeriö antaa myös tarkemmat ohjeet tämän pykälän soveltamisesta.

Yrittäjällä on oikeus sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamin ehdoin ja maksuin järjestää itselleen ja omaisilleen eläketurva, joka on tämän lain edellyttämää eläketurvaa parempi.

Sellaiselle yrittäjälle, jonka työtulo on 1 §:n 3 momentin 2 kohdassa edellytettyä pienempi, mutta joka muutoin täyttää tässä laissa säädetyt edellytykset, voidaan Sosiaali- ja terveysministeriön määräämin ehdoin myöntää tämän lain mukainen vakuutus. Vakuutusta älköön kuitenkaan myönnettäkö takautuvasti.

Jos yrittäjä on laiminlyönyt tämän lain mukaisen vakuutuksen ottamisen eikä kehotuksen saatuaan korjaa laiminlyöntiään eläketurvakeskuksen määräämässä kohtuullisessa ajassa, eläketurvakeskus ottaa vakuutuksen yrittäjän puolesta. Tällöin eläkelaitos vahvistaa hankitun selvityksen tai sen puuttuessa arvion perusteella työtulon.

Eläketurvakeskus voi määrätä. että vakuutusmaksu on vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnin ajalta korotettava, kuitenkin enintään kaksinkertaiseksi.

Jos yrittäjä on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorittamisen, on eläkelaitoksella oikeus periä sille suorituksen viivästymisen ajalta enintään 10 prosentin mukaan laskettu vuotuinen korko.

Edellä 1 tai 3 momentissa tarkoitetun laiminlyönnin sattuessa älköön työtuloa määrättäkö älköönkä vakuutusmaksua perittäkö pitemmältä ajalta takautuvasti kuin kulumassa olevalta ja viideltä sitä välittömästi edeltäneeltä kalenterivuodelta. Siltä osin kuin vakuuttamisvelvollisuus tai vakuutusmaksun suorittaminen on laiminlyöty sanottua aikaisemmalta ajalta, on oikeus tämän lain mukaiseen eläkkeeseen menetetty. Sama on laki, jos vakuutusmaksun suorittaminen on viivästynyt niin, ettei sitä edellä sanotun mukaisesti olisi voitu periä.

Eläkkeestä voidaan vähentää sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään eläkkeensaajan maksamatta jääneet vakuutusmaksut.

Vahvistetut työtulot ja 7 §:n 1 momentissa säädetty markkamäärä tarkistetaan maan yleisen palkkatason muutoksia vastaavasti siten kuin työntekijäin eläkelain 9 §:ssä säädetään.

Edellä 1 §:n 4 momentissa ja 3 §:ssä tarkoitettuihin eläketurvakeskuksen päätöksiin sekä 7 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin eläkelaitoksen päätöksiin saa hakea muutosta ja päätöksen poistamista siten kuin työntekijäin eläkelaissa on säädetty.

Työntekijäin eläkelain 20 §:ssä tarkoitettuun eläkelautakuntaan sosiaali- ja terveysministeriö määrää edustavimpien yrittäjäjärjestöjen ehdotuksesta enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan ainakin kaksi jäsentä.

Niiden asioiden käsittelyä varten, joihin tätä lakia on sovellettava, on vakuutusoikeudessa siitä annetussa laissa tarkoitettuina maallikkojäseninä ainakin kaksi yrittäjäjäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä. Näistä on soveltuvin osin voimassa, mitä työntekijäin eläkelain 21 b §:ssä on maallikkojäsenistä ja heidän määräämisestään säädetty.

Eläketurvakeskuksessa on eri alojen edustavimpien yrittäjäjärjestöjen, eläketurvakeskuksen ja eläkelaitosten edustajista muodostettu neuvottelukunta, jonka tehtävänä on eläketurvakeskukselle tehdä esityksiä ja antaa lausuntoja yrittäjien eläketurvaa ja sen kehittämistä koskevissa asioissa. Tarkemmat säännökset neuvottelukunnasta annetaan asetuksella.

Jollei tästä laista muuta seuraa, on soveltuvin osin lisäksi vastaavasti voimassa, mitä työntekijäin eläkelain 3 §:n 1, 3 ja 4 momentissa, 4 §:n 6 momentissa, 8―10 §:ssä, 11 § n 1 momentissa 12 §:n 1 momentin 5 kohdassa ja 4 momentissa, 13 ja 14 §:ssä sekä 16―21 a §:ssä ja 22 §:ssä on säädetty.

Työntekijäin eläkelain 8 §:n 1 ja 5 momentin säännöksiä sovellettaessa tämän lain mukainen eläke on rinnastettava työntekijäin eläkelain perusteella saatavaan eläkkeeseen ja tämän lain mukaiseen eläkkeeseen oikeuttava työtulo otettava huomioon sanottujen säännösten edellyttämää korkeinta eläkkeen perusteena olevaa palkkaa valittaessa.

Työntekijäin eläkelain 17 ja 18 §:n säännöksiä sovellettaessa rinnastetaan yrittäjä sanotussa laissa tarkoitettuun työnantajaan.

Veroviranomainen on velvollinen antamaan eläketurvakeskukselle sekä eläkelaitokselle tämän lain toimeenpanossa tarvittavat tiedot. Näistä tiedoista eläketurvakeskus ja eläkelaitos ovat velvolliset, mikäli kysymyksessä ei ole käsiteltävänä olevan asian ratkaisuun vaikuttava tieto, maksamaan kohtuullisen palkkion.

Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1970.

Tämä laki ei koske yrittäjää, joka on täyttänyt 65 vuotta ennen lain voimaantuloa.

Oikeutta työkyvyttömyyseläkkeeseen ei ole sellaisen työkyvyttömyyden perusteella, joka on alkanut ennen lain voimaantuloa.

Vakuutus on otettava vuoden kuluessa lain voimaantulosta, jos vakuuttamisvelvollisuus on alkanut sanotun vuoden aikana. Jos oikeus eläkkeen saamiseen alkaa tänä ai kana ja jos eläkettä haetaan ennen kuin vakuutus on otettu, määrää eläketurvakeskus sen eläkelaitoksen, jolle hakemuksen ratkaiseminen ja eläkkeeseen liittyvät eläkelaitoksen muut tehtävät kuuluvat. Eläkelaitos pidättää eläkkeestä tällöin, mitä vakuutusmaksuna olisi ollut suoritettava.

Sen estämättä, mitä 5 §:n 1 momentissa on säädetty, ennen 1 päivää tammikuuta 1927 syntyneen yrittäjän vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeen määrä on, jos eläkkeeseen oikeuttavaksi on luettava aika lain voimaantulosta siihen saakka, kunnes yrittäjätäyttää 65 vuotta, 22 prosenttia eläkkeen perusteena olevasta vuotuisesta työtulosta työtulon 20 000 markan määrään saakka ja sen ylittävältä osalta 1/12 prosenttia jokaista täyttä eläkkeeseen oikeuttavaa kuukautta kohden. Sanottuun rajamäärään sovelletaan tämän lain 13 §:n säännöksiä. Jollei eläkkeeseen oikeuttavaksi ole luettava koko aikaa lain voimaantulosta 65 vuoden iän täyttämiseen, eläkkeen määrä on sama suhteellinen osa edellä tarkoitetusta määrästä kuin eläkkeeseen oikeuttavien kuukausien luku on koko mainittuun aikaan sisältyvien täysien kuukausien luvusta. Mitä tässä momentissa on säädetty, koskee myös henkilöä, jolle on myönnetty 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu vapaaehtoinen vakuutus.