HE 296/1994

Hallituksen esitys Eduskunnalle Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen liitesopimusten eräiden määräysten hyväksymisestä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (General Agreement on Tariffs and Trade, GATT) Uruguayn kierroksen monenkeskisen kauppaneuvottelukierroksen tuloksena syntyneen Maailman kauppajärjestön (World Trade Organisation, WTO) perustamissopimuksen ja sen liitteenä olevat tavarakauppaa, palvelujen kauppaa ja tekijäin- ja teollisoikeuksien kauppavaikutuksia koskevat sopimukset. Sopimus allekirjoitettiin Marrakeshissa 15 päivänä huhtikuuta 1994. Sopimuksen olennaisen osan muodostavat monenkeskiset tavarakauppaa, palvelujen kauppaa ja teollis- ja tekijäinoikeuksien kauppaan liittyviä näkökohtia koskevat sopimukset, riitojen ratkaisua koskevat säännöt ja menettelytavat, kauppapoliittista maatutkintaa koskeva sopimus sekä sopimuksiin liittyvät ministeripäätökset ja -julistukset. Nämä sopimukset sitovat kaikkia Maailman kauppajärjestön jäseniä. Lisäksi Maailman kauppajärjestön alaisuuteen kuuluvat nk. useammankeskiset, rajoitetun osanottajamäärän sisältävät sopimukset, jotka sitovat ainoastaan näiden sopimusten allekirjoittajia. Suomi on allekirjoittanut näistä sopimuksista julkisia hankintoja koskevan sopimuksen, kansainvälisen maitotuotesopimuksen ja kansainvälisen naudanlihasopimuksen.

Maailman kauppajärjestön alkuperäisiä perustajajäseniä ovat kaikki vuoden 1947 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) sopimuspuolet, jotka hyväksyvät Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen liitteenä olevat monenkeskiset kauppasopimukset ja joiden myönnytysluettelot on liitetty vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevaan yleissopimukseen ja joiden erityisiä sitoumuksia koskevat listat on liitetty palvelusopimukseen.

Maailman kauppajärjestöä koskevan sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995 edellyttäen, että riittävä määrä allekirjoittajia on ratifioinut sopimuksen vuoden alkuun mennessä. Ratifiointien riittävyydestä ja sopimuksen lopullisesta voimaantulopäivämäärästä päätetään erikseen joulukuun alussa kokoontuvassa implementaatiokonferenssissa.

Esitykseen liittyy ehdotus laiksi Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen liitesopimusten eräiden määräysten hyväksymisestä. Ehdotettu laki tulisi voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana päivänä kuin Maailman kauppajärjestön perustamissopimus tulee voimaan.


SISÄLLYSLUETTELO
YLEISPERUSTELUT
1. Nykytila ja asian valmistelu
1.1. Neuvottelujen tausta
1.2. Neuvottelujen kulku
1.3. Asian valmistelu
2. Sopimusten yleinen merkitys
3. Esityksen taloudelliset vaikutukset
3.1. Maataloustuotteet
3.2. Teollisuustuotteet
3.3. Palvelujen kauppa
3.4. Muut alat
4. Esityksen organisaatio- ja henkilöstövaikutukset
5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
5.1. Maailman kauppajärjestö ja kehitysmaiden asema
5.2. Kauppaa ja ympäristöä koskeva työhjelma
5.3. ETAn ja EU-jäsenyyden vaikutuksia
6. Sopimusten pääasiallinen sisältö
6.1. Maailman kauppajärjestön perustamissopimus
6.2. Tavarakauppaa koskevat sopimukset
6.2.1. Tullitariffeja ja kauppaa koskeva
yleissopimus 1994 (GATT 1994 -sopimus)
6.2.2. Sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan
yleissopimuksen 1994 maksutasetta
koskevista määräyksistä
6.2.3. Artiklojen II: 1b, XVII, XXIV, XXVIII sekä
poikkeuslupamenettelyjä koskevat muutokset
6.2.4. Marrakeshin pöytäkirja tullitariffeja ja
kauppaa koskevaan yleissopimukseen
6.3. Sopimus maataloudesta
6.4. Sopimus terveys- ja kasvinsuojelutoimista
6.5. Sopimus tekstiili- ja vaatetustuotteista
6.6. Sopimus kaupan teknisistä esteistä (TBT)
6.7. Sopimus kauppaan liittyvistä investointitoimista
(TRIMS)
6.8. Sopimus VI artiklan soveltamisesta (polkumyynti)
6.9. Sopimus VII artiklan soveltamisesta (tullausarvo)
6.10. Sopimus vientitavaran ennakkotarkastuksesta
6.11. Sopimus alkuperäsäännöistä
6.12. Sopimus tuontilisensioinnin menettelytavoista
6.13. Tukia ja tasoitustulleja koskeva sopimus
6.14. Sopimus suojalausekkeista
6.15. Palvelukauppaa koskeva yleissopimus (GATS)
6.16. Sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan
liittyvistä näkökohdista (TRIPS)
6.17. Riitojen ratkaisemisesta annettuja sääntöjä ja
menettelyjä koskeva sopimus
6.18. Kauppapoliittinen maatutkinta
6.19. Useammankeskiset sopimukset
6.19.1. Julkisia hankintoja koskeva sopimus
6.19.2. Kansainvälinen maitotuotesopimus
6.19.3. Kansainvälinen naudanlihasopimus
6.20. Teollisuustuotteiden ja maataloustuotteiden
myönnytysluettelot sekä palvelukaupan erityisten
sitoumusten lista ja luettelo suosituimmuuskohtelua
koskevista poikkeuksista
6.20.1. Maataloustuotteitakoskeva myönnytysluettelo
6.20.2. Teollisuustuotteita koskeva myönnytysluettelo
6.20.3. Palvelukaupan erityisten sitoumusten lista
sekä luettelo suosituimmuuskohtelua
koskevista poikkeuksista
6.21. Ministeripäätökset ja julkilausumat
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Sopimukset
1.1. Maailman kauppajärjestön perustamissopimus
1.2. Tavarakauppaa koskevat sopimukset
1.2.1. Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus
1994 (GATT 1994 -sopimus)
1.2.2. Sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan
yleissopimuksen 1994 maksutasetta koskevista
määräyksistä
1.2.3. Artiklojen II: 1b, XVII, XXIV, XXVIII sekä
poikkeuslupamenettelyjä koskevat muutokset
1.2.4. Marrakeshin pöytäkirja tullitariffeja ja
kauppaa koskevaan yleissopimukseen
1.3. Sopimus maataloudesta
1.4. Sopimus terveys- ja kasvinsuojelutoimist
1.5. Sopimus tekstiili ja vaatetustuotteista
1.6. Sopimus kaupan teknisistä esteistä (TBT)
1.7. Sopimus kauppaan liittyvistä investointitoimista
(TRIMS)
1.8. Sopimus VI artiklan soveltamisesta (polkumyynti)
1.9. Sopimus VII artiklan soveltamisesta (tullausarvo)
1.10. Sopimus vientitavaran ennakkotarkastuksesta
1.11. Sopimus alkuperäsäännöistä
1.12. Sopimus tuontilisensioinnin menettelytavoista
1.13. Tukia ja tasoitustulleja koskeva sopimus
1.14. Sopimus suojalausekkeista
1.15. Palvelukauppaa koskeva yleissopimus (GATS)
1.16. Sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan
liittyvistä näkökohdista (TRIPS)
1.17. Riitojen ratkaisemisesta annettuja sääntöjä ja
menettelyjä koskeva sopimus
1.18. Kauppapoliittinen maatutkinta
1.19. Useammankeskiset sopimukset
1.19.1. Julkisia hankintoja koskeva sopimus
1.19.2. Kansainvälinen maitotuotesopimus
1.19.3. Kansainvälinen naudanlihasopimus
1.20. Teollisuustuotteiden ja maataloustuotteiden
myönnytysluettelot sekä palvelukaupan erityisten
sitoumusten lista ja luettelo suosituimmuus-
kohtelua koskevista poikkeuksista
1.20.1. Maataloustuotteita koskeva
myönnytysluettelo
1.20.2. Teollisuustuotteita koskeva
myönnytysluettelo
1.20.3. Palvelukaupan erityisten sitoumusten
lista sekä luettelo suosituimmuuskohtelua
koskevista poikkeuksista
2. Päätösasiakirjaan sisältyvät ministeripäätökset ja
julistukset
3. Tarkemmat säännökset ja määräykset
4. Voimaantulo
5. Säätämisjärjestys
6. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus
LAKITEKSTI

YLEISPERUSTELUT

1. Nykytila ja asian valmistelu
1.1. Neuvottelujen tausta

Vuodelta 1947 peräisin olevan tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (General Agreement on Tariffs and Trade, jäljempänä GATT), johon Suomi liittyi 1950, piirissä on käyty aikaisemmin seitsemän tullinalennuskierrosta seitsemännen ollessa nk. Tokion kierroksen, joka päättyi 1979. Tämä Tokion kierros oli ensimmäinen, jossa säätelyn piiriin pyrittiin saamaan myös muita kaupan esteitä kuin tulleja. Tokion kierroksen tuloksena sovittiin nk. koodeista, joilla GATTin eräitä artikloja tarkennettiin ja täydennettiin (mm. sopimus kaupan teknisistä esteistä, nk. polkumyyntisopimus ja valtiontukisopimus, tullausarvon määrittämistä koskeva sopimus, sopimus julkisista hankinnoista). Näiden sopimusten heikkoutena oli kuitenkin, että ne sitoivat ainoastaan niiden allekirjoittajia, jotka rajoittuivat lähinnä teollisuusmaihin, kehitysmaiden osallistumisen niihin ollessa hyvin vähäistä. Lisäksi kansainvälinen maatalouskauppa ja tekstiilikauppa olivat edelleen paljolti GATT-säännöstön ulkopuolella.

1980-luvun alkupuolella tehdyt yritykset erilliskysymysten neuvotteluista eivät johtaneet tuloksiin, jolloin ajatus uudesta kierroksesta sai alkunsa OECD-maiden piirissä vuonna 1984. Kierroksella haluttiin ratkaista myös uudet ongelmat, joita kansainvälinen kauppa kohtasi tullien ja muiden tavanomaisten kaupan esteiden sääntelyn tuodessa esiin uusia esteitä.

Palvelujen kauppa ja teollis- ja tekijäinoikeudet katsottiin tällaisiksi alueiksi, jotka haluttiin sisällyttää neuvottelujen piiriin. Näiden kysymysten lisäksi investointien kauppavaikutukset saatiin agendalle monien muiden jäädessä ulkopuolelle. Uudet alueet edellyttivät toisaalta sellaisten kysymysten sisällyttämistä neuvotteluihin, jotka saisivat kehitysmaat hyväksymään neuvottelujen aloittamisen. Täten tekstiili- ja maatalouskauppa olivat neuvottelujen onnistumisen kannalta ratkaisevia. Neuvottelujen agendasta sovittiin toista vuotta jatkuneiden neuvottelujen jälkeen syyskuussa 1986 Punta del Estessä Uruguayssa, mistä uusi, kaikkien aikojen laajin kahdeksas neuvottelukierros sai nimensä. Mandaatti sisälsi kaikenkaikkiaan 15 eri neuvottelualuetta, kiistanalaisimpina palvelujen kauppa, teollis- ja tekijäinoikeuksien kauppavaikutukset ja maatalous ja tekstiilit.

Neuvottelujen alkuperäinen aikataulu edellytti niiden saattamista päätökseen neljän vuoden eli vuoden 1990 kuluessa. Sekä 1988 Montrealissa, Kanadassa pidetty puolivälin tarkastelukokous ja Brysselin ministerikokous 1990 olivat johtaa neuvottelujen katkeamiseen maatalouskiistojen vuoksi. Jatko onnistuttiin kuitenkin turvaamaan ja neuvottelut saatettiin vihdoin päätökseen joulukuussa 1993.

1.2. Neuvottelujen kulku

GATTin Uruguayn kauppaneuvottelukierroksen neuvottelut päätettiin 15 päivänä joulukuuta 1993. Vuonna 1986 Uruguayn Punta del Estessä aloitetut neuvottelut kestivät runsaat seitsemän vuotta ja olivat tähän mennessä käydyistä GATT-neuvotteluista laajimmat sekä osanottajamäärältään että käsiteltävien asioiden osalta. Neuvotteluihin osallistui 125 maata ja tullialuetta, kun edelliseen Tokion kierroksen nimellä käytyyn kauppaneuvottelukierrokseen, joka päättyi vuonna 1979, osallistui 102 maata ja tullialuetta. Uruguayn kierrokselle osallistui aikaisempaa enemmän kehitysmaita ja monet kehitysmaat olivat aloittaneet kierroksen kuluessa liittymisneuvottelunsa GATTiin. Kun tähän lisätään, että neuvottelut Venäjän liittymiseksi ovat alkaneet ja että neuvottelut Kiinan jäsenyyden palauttamiseksi ovat aktivoituneet, voidaan todellakin puhua käytännössä maailmankaupan liki kokonaisuudessaan kattavasta järjestöstä.

Uruguayn kierroksen virallinen päätöstilaisuus järjestettiin Marrakeshissa Marokossa 12.―15.4.1994, jossa allekirjoitettiin kierroksen päätösasiakirja ja Maailman kauppajärjestö WTO:n (World Trade Organization) perustamissopimus.

Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksen perusteella kaikki maat tulevat kaikkien kierroksen sopimusten jäseniksi lukuun ottamatta ns. useammankeskisiä sopimuksia (sopimus julkisista hankinnoista sekä naudanliha- ja maitotuotesopimukset). Uudesta siviili-ilma-alusten kauppaa koskevasta sopimuksesta ei päästy yksimielisyyteen, joten vanha, rajoitettuun osanottajamäärään perustuva sopimus jää voimaan (Suomi on sopimuksessa tarkkailijana).

1.3. Asian valmistelu

Neuvottelukierroksen alkamisen vahvistuttua asetettiin 28.11.1986 Suomen kantojen valmistelua ja neuvottelujen seurantaa varten ulkomaankauppaministerin johtama neuvotteluvaltuuskunta. Neuvotteluvaltuuskunnan, jossa jäseninä olivat sekä eri alojen ammattiviranomaiset että etujärjestöjen edustajat, alaisuuteen perustettiin valmistelujaosto sekä eri neuvottelualueille omat jaostonsa. Valtuuskuntaa ja jaostoja on kuultu, ja ne ovat omalta osaltaan osallistuneet Suomen neuvottelukantojen valmisteluihin.

GATTin Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksesta on pyydetty lausunnot seuraavilta ministeriöiltä ja etujärjestöiltä: kauppa- ja teollisuusministeriö, liikenneministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, opetusministeriö, oikeusministeriö, puolustusministeriö, sisäasianministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, ympäristöministeriö, valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, tullihallitus, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto, Keskuskauppakamari, Kaupan Keskusliitto, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, Maataloustuottajien Keskusjärjestö, Ulkomaankauppaliitto.

Lausuntojen yhteydessä lausunnonantajat totesivat, että Uruguayn kierroksen neuvottelutulos on Suomen etujen kannalta hyvä ja vallinneissa neuvotteluolosuhteissa paras mahdollinen ratkaisu. Lausunnonantajat katsoivat, että neuvottelutulos sinänsä ei aiheuta lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka olisi heti tehtävä. Tarvittavat muutokset voidaan suorittaa EU-jäsenyydestä aiheutuvien lainsäädäntömuutosten yhteydessä. Teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat lainsäädäntömuutokset, samoin kuin julkisia hankintoja koskevat muutokset voidaan tehdä vuoden 1995 aikana, koska molempia sopimuksia ryhdytään noudattamaan vasta vuonna 1996.

Ahvenanmaan maakuntahallitukselle ja maakunnan etujärjestöille on tiedotettu neuvotteluista ja niiden kulusta ja maakuntahallitusta on kuultu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/91) 58 §:n nojalla.

2. Sopimusten yleinen merkitys

Uruguayn kierroksen sopimustekstit sisältävät n. 500 sivua. Maailman kauppajärjestön perustamissopimus muodostaa neuvottelutuloksen kattosopimuksen ja kaikki muut sopimukset ovat sen liitesopimuksia. Tämän lisäksi sopimuskokonaisuuteen kuuluvat maatalous- ja teollisuustuotteiden sekä palvelujen kauppaa koskevat sidontaluettelot.

Uruguayn kierroksella sovittiin tavarakaupan tullien lisäksi suuresta määrästä muita, aiemmilla neuvottelukierroksilla käsittelemättömiä asioita. Tällaisia ovat palvelujen kauppa (General Agreement on Trade in Services, jäljempänä GATS), tekijän- ja teollisoikeudet (Trade Related Intellectual Property Rights, jäljempänä TRIPS) ja kauppaan liittyvät investointimääräykset (Trade Related Investment Measures, jäljempänä TRIMS). Teollisuustuotteiden markkinoillepääsyyn liittyen sovittiin tullien alentamisen lisäksi ns. harmaan vyöhykkeen toimenpiteiden asteittaisesta poistamisesta. Aiemmin vain rajoitetusti GATTin alaisuudessa ollut maatalouskauppa integroidaan osaksi GATT-järjestelmää ja tekstiili- ja vaatetussopimuksella sovittiin, että tekstiilien kauppaa säännellyt monikuitusopimus (Multi Fibre Agreement, MFA) poistetaan siirtymäajan kuluessa.

Neuvottelujen tuloksena perustetaan uusi kansainvälinen järjestö, Maailman kauppajärjestö WTO (World Trade Organization). Uusi järjestö tarjoaa puitteet uudistettujen GATT-sääntöjen lisäksi edellä mainituille ns. uusien alojen sopimusjärjestelyille sekä aiempaa tehokkaamman riitojenratkaisujärjestelmän. Uusi organisaatiorakenne sallii joustavamman asioiden käsittelyn. Järjestön ensimmäisenä koetinkivenä on pyrkiä löytämään tasapaino kaupallisten ja ympäristönsuojelullisten määräysten välille.

Suomen osalta neuvottelukierroksen tuloksia voidaan pitää kokonaisuudessaan myönteisinä. Ulkomaankaupasta riippuvan maan etujen mukaista on yhteisten kansainvälisen kaupan sääntöjen ja riitojenratkaisumekanismien vahvistuminen ja selkiintyminen. Tämä yhdessä kaupan esteiden purkamisen kanssa parantaa suomalaisten viejien vientimahdollisuuksia sekä edellytyksiä kilpailla tasavertaisesti muiden maiden viejien kanssa.

3. Esityksen taloudelliset vaikutukset
3.1. Maataloustuotteet
Maataloussopimuksesta yleensä

Maatalous on nykyisin kansainvälisessä kaupassa voimakkaasti säännelty. Tähän on johtanut pyrkimys kotimaisten maataloustuotteiden hintatason vakauttamiseen ja halu turvata elintarvikkeiden jatkuva tarjonta. Maataloustuotteiden ylituotanto, niiden rajasuoja ja maailmanmarkkinahintojen aleneminen ovat maatalouskaupan keskeisiä piirteitä.

Maataloustuotteiden maailmanmarkkinahintojen suhteellinen alentuminen on jatkunut viime vuosina, sillä laskelmien mukaan maailmanmarkkinahinnat ovat nousseet yleistä kuluttajahintojen nousua hitaammin. Alentuneet hinnat ovat myös vähentäneet tuotannon kasvua siten, että 1980-luvulla maataloustuotanto kasvoi huomattavasti hitaammin kuin maailman kansantuote. Myöskään maataloustuotteiden kysyntä ei ole kasvanut sanottavasti. Teollisuusmaiden kuluttajat käyttävät tulojensa kasvusta entistä pienemmän osan elintarvikkeiden kulutukseen.

Hintoihin perustuvan tuen vähentäminen teollisuusmaissa vähentää maataloustuotantoa. Tämän odotetaan vähentävän maataloustuotteiden ylituotantoa, jolloin myös maailmanmarkkinahinnat kääntyvät nousuun. Hintojen nousulla arvioidaan olevan taloudellista hyvinvointia lisääviä vaikutuksia sellaisissa maataloustuotteiden nettoviejämaissa, joilla on riittävän vapaa ulkomaankauppajärjestelmä. Elintarvikkeita nettomääräisesti tuovat valtiot joutuvat hintojen odotetun nousun takia vastaavasti heikompaan asemaan. Kuitenkin kaikkien osapuolien kannalta on merkittävää, että hintojen heilahtelut vähenevät ja markkinat vakiintuvat.

Sopimuksen arviointia

Uruguayn kierroksen maataloussopimuksesta on arvioitu Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikan sekä Euroopan valtioiden hyötyvän eniten. Nämä valtiot ovat olleet maataloustuotteiden nettoviejiä. Teollisuusmaat näyttävät yleisesti ottaen hyötyvän, koska ne ovat lauhkean vyöhykkeen tuotteiden, kuten viljan nettoviejiä. Kehitysmaiden aseman pelätään heikkenevän, koska ne tuovat näitä lauhkean vyöhykkeen tuotteita. Trooppisten tuotteiden, kuten teen, kahvin ja kookoksen, hintojen nousua ei ole sopimuksen seurauksena odotettavissa.

Kehitysmaissa nousevat hinnat vaikuttavat ennen kaikkea kaupunkiväestön elinkustannuksia nostavasti. Joidenkin maataloustuotteiden, kuten lihan tuottajahintojen, nousun arvellaan lisäävän viljelijöiden tuloja. Tuottajahinnan nousu johtanee kotimaisen tuotannon nousuun, joka korvaa osan kalliimmista tuontielintarvikkeista tai mahdollistaa niiden viennin teollisuusmaiden markkinoille. Vähitellen hintojen nousun odotetaan johtavan joidenkin valtioiden kohdalla näiden siirtymiseen nettotuojista nettoviejiksi.

Erityisesti Afrikan ja Aasian valtioissa sopimuksen mukaisen kaupan vapautumisen odotetaan vaikeuttavan taloudellista tilannetta. Näiden valtioiden maataloustuotteiden viennistä saamat kasvavat tulot eivät riitä tasaamaan tuontituotteiden korkeampaa hintaa. Sopimuksen seurauksena nousevan maailmanmarkkinahinnan odotetaan kuitenkin hyödyttävän kotimaisia tuottajia. Sellaisten valtioiden, joissa maatalouskauppa ja tuotanto toimivat suhteellisen vapaassa ympäristössä, odotetaan nopeimmin sopeutuvan muutoksiin. Erityisesti lihan, maitotuotteiden, vehnän, rehuviljan ja kasviöljyjen maailmanmarkkinahintojen arvioidaan kasvavan.

Yksi kehitysmaita koskeva ongelma on tullietuus- eli ns. GSP-järjestelmän kehitysmaille antaman erityisaseman heikkeneminen. Aikaisemman tullietuusjärjestelmän toimivuutta kohtaan on esitetty kritiikkiä muun muassa siksi, että se on ohjannut kehitysmaiden tuotantoa kansantalouden kannalta epäolennaisiin tuotteisiin, joiden merkitys kehityksen edistäjänä on vähäinen. Tämän järjestelmän merkitys tulee muuttumaan. GSP-järjestelmää ollaan muotoilemassa uudelleen esimerkiksi Euroopan unionissa.

Yleisesti ottaen kehitysmaidenkin vientimahdollisuudet tulevat sopimuksen perusteella lisääntymään. Ulkomaisten investoijien kannalta kehitysmaat tulevat kiinnostavammiksi, koska sopimuksen allekirjoittamisen katsotaan merkitsevän näiden maiden luotettavuuden lisääntymistä taloudellisina yhteistyökumppaneina. Kaikki kauppaa käyvät valtiot hyötyvät selvistä maailmankaupan säännöistä, jotka korvaavat aikaisemman paljolti taloudelliseen asemaan perustuneen järjestelmän. Lisäksi teollisuusmaiden, jotka ostavat 80 prosenttia kehitysmaiden viennistä, taloudellisen kasvun vakiintumisella on myönteiset vaikutukset kehitysmaiden kauppaan.

Sopimuksen täytäntöönpano

Kaupan vapautumisen edetessä maataloustuottajien tulotason kehitys riippuu menetettyjen tulojen korvausjärjestelmästä. Tämä heijastuu valtion talousarvioon. Maataloustuotteiden hintojen ja hintatuen odotettavissa oleva aleneminen hyödyttää kuluttajaa.

Tariffikaatio eli rajasuojan muuttaminen tulliksi merkitsee kuitenkin rajasuojan vähenemistä, ja tämä tulee näkymään maailmanmarkkinahintojen muutosten heijastumisena sisämarkkinoille ja se voi johtaa uusien markkinajärjestelmien luomiseen.

Viljelijöiden tulotason turvaaminen on jatkossakin tärkeä maatalouspolitiikan tavoite. Hintapolitiikalla tulee olemaan nykyistä pienempi merkitys viljelijöiden tulotasoon, jolloin erilaisten tulonsiirtojen merkitys kasvaa.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus laati laskelmia sopimuksen vaikutuksesta Suomeen. Tutkimuskeskuksen aikaisemmissa laskelmissa käytetyillä perusolettamuksilla sekä maatalouden alkutuotanto että peruselintarvikkeiden jalostus supistuu Suomessa vajaat kymmenen prosenttia. Tuonnin osuus nousee molemmilla sektoreilla yli sopimuksessa tavoitellun viiden prosentin. Tämä kehitys riippuu kuitenkin suuresti valuuttakurssien ja nimellishintojen kehityksestä.

Sopimuksen velvoitteiden vaikutus Euroopan unioniin riippuu valuuttakurssien, erityisesti ECUn ja Yhdysvaltain dollarin välisestä vaihtosuhteesta. EU:ssa arvioidaan ongelmia aiheutuvan myös niin sanotusta vihreästä ECUsta, jossa ilmaistaan muun muassa tuottajahinnat, ja maataloustuki. Vihreä ECU lasketaan sovitun kertoimen mukaan virallisesta ECUn arvosta. Jos kertoimen arvo nousee, myös tuottajahinnat nousevat. Tämä merkitsee vientituen tarpeen lisääntymistä. Samalla tuontitavaroiden kilpailukyky paranee, koska muuttuvilla tuontimaksuilla ei enää voida tasata nousevien tuottajahintojen vaikutusta.

Sopimus asettaa rajoituksia maataloustuotteiden vientituelle ja kotimaiselle maataloustuelle. Rajoitukset koskevat kaikkia sopimuksen jäseniä ja niiden tavoitteena on vaikuttaa maataloustuotteiden maailmankauppaa tervehdyttävästi. Rajoitukset ovat siten samankaltaiset sekä EU:ssa että Suomessa.

Sisäinen tuki

Maataloustuki jaetaan sopimuksen perusteella alennusvelvoitteen alaiseen nk. oranssiin tukeen ja nk. vihreään tukeen, jolle alennusvelvoitetta ei aseteta. Tähän niin sanottuun vihreän tuen ryhmään kuuluvia tukimuotoja voidaan jatkaa aikaisemmassa laajuudessa. Vihreiden tukien maksuun on käytetty noin 2 miljardia markkaa vuosittain. Vihreäksi luettavalle tukimuodolle on asetettu yksityiskohtaiset ehdot, jotka esitetään sopimuksen liitteissä. Sopimuksessa määriteltyyn oranssiin tukeen luetaan valtion talousarviossa osoitettujen varojen lisäksi kotimaisten ja maailmanmarkkinahintojen erotus eli markkinahintatuki. Oranssin tuen määrä on ollut runsaat 15 miljardia markkaa (16,5 miljardia markkaa perusjaksolla 1986―88), josta valtion talousarviosta katetaan runsaat 2 miljardia markkaa (peruskaudella 2,3 miljardia markkaa) vuosittain. Tähän ryhmään luetaan suurin osa talousarviosta maksettavasta maataloustuesta, muun muassa hintapoliittinen tuki. Oranssin tuen kokonaismäärää sopimus edellyttää alennettavaksi 20 prosentilla perusjaksoon verrattuna vuoteen 2000 mennessä. Oranssi tuki lasketaan sopimuksessa erikseen määritellyllä tavalla eli niin sanotulla kokonaistuen mittausmenetelmällä, joka on tarkemmin selostettu kohdassa 6.3.

Vientituki

Sopimuksen mukaan maataloustuotteiden vientitukea sitoudutaan alentamaan 36 prosentilla. Vientituen suuruus oli peruskaudella 1986―90 noin 3,4 miljardia markkaa vuodessa. Sopimuksen mukaan on sitouduttu myös vientimäärien alentamiseen 21 prosentilla.

Tuotto

Maataloustuotteilta kannettavan tullin määrä on ollut noin 300 miljoonaa markkaa vuosittain. Tullin lisäksi maataloustuotteilta on peritty tuontimaksuja vajaat 100 miljoonaa markkaa. Sopimuksen mukaan maataloustuotteiden tullien keskimääräinen alennus on 36 prosenttia. Koska keskimääräinen alennus on laskettu kaikkien tullinimikkeiden keskiarvona painottamatta niitä tuonnin määrällä, tullin tuotto ei kuitenkaan vähenisi näin paljoa.

Sopimuksen budjettivaikutukset lähitulevaisuudessa

Maataloussopimuksen toteuttaminen saattaa vaikeutua, jos valuuttakurssit tai maailmanmarkkinahinnat kehittyvät epäsuotuisasti. Valtioneuvoston yleisistunnossa 22.10.1990 hallitus antoi seuraavan lausuman: ''Hyväksyessään ohjeen Suomen maataloustarjoukseksi hallitus toteaa, että tarjouksen ja GATT-kierroksen tulosten perusteella tehtävät ratkaisut Suomessa toteutetaan siten, että pääasiallisen toimeentulonsa maatilataloudesta saaville turvataan edelleen yleinen tulokehitys''. Viljelijäin tulotason turvaaminen saattaa täytäntöönpanokauden lopulla vaatia toimenpiteitä, mikäli valuuttakurssit tai maailmanmarkkinahinnat kehittyvät epäedullisesti.

Suomen liittyessä Euroopan unioniin, se siirtyy EU:n maatalouspolitiikan piiriin. Tällöin tapahtuu merkittäviä muutoksia maa- ja puutarhatalouden alalla sekä valtiontalouden tulo- että menopuolella. Valtion tuloista poistuvat tuontimaksu ja valmisteverotuotot sekä vientikustannus- ja kiintiömaksutulot. Menopuolella vientituki siirtyy EU:n vastattavaksi. Maataloustuotteiden markkinajärjestelmälain ja erikoiskasvilakien mukaiset tuet siirtyvät EU:n vastattavaksi. Muutosten kokonaisvaikutuksena vuoteen 1994 verrattuna arvioidaan valtion menojen lisääntyvän noin 100 milj. markalla. Lisäksi rakennetukien aiheuttamat menot nousevat noin 300 milj. markkaan.

3.2. Teollisuustuotteet

Teollisuustuotteiden tullien vastavuoroiseen alentamiseen liittyviä neuvotteluja Suomi kävi kahdenvälisesti GATTin Uruguayn kierroksen loppuvaiheessa kaikkien tärkeimpien Euroopan ulkopuolisten kauppakumppaniensa kanssa. OECD-maista mukana olivat Yhdysvallat, Kanada, Meksiko, Australia ja Uusi Seelanti. GATTin jäseninä olevista tärkeimmistä Kaakkois-Aasian kehitysmaista neuvotteluja käytiin ensi sijassa Etelä-Korean, Indonesian, Malesian ja Thaimaan kanssa. Neuvotteluja käytiin myös Etelä-Afrikan kanssa. Neuvotteluoikeus puolin ja toisin rajoittui kahdenvälisissä neuvotteluissa vain sellaisiin tuotteisiin, joissa kauppakumppanilla oli joko päätoimittajan tai vähintään suurimpiin kuuluvan toimittajan asema.

GATTin yleisen suosituimmuuskohtelun mukaan tullien alennuksista pääsevät hyötymään kaikki GATTin sopimuspuolet, eikä ainoastaan se maa, jonka kanssa neuvottelutulos on jossain tullinimikkeessä saavutettu.

Kahdenvälisten neuvottelujen lisäksi käytiin kokonaisia toimialoja koskevia useammankeskisiä neuvotteluja tullien poistamiseksi tai harmonisoimiseksi toimialalaajuisesti.

GATTin Uruguayn kierroksen tavoitteeksi teollisuustuotteiden markkinoille pääsyn lisäämisen osalta asetettiin keskimäärin kolmasosan tullien alennus nykytasolta. Tullinallennukset toteutetaan viiden tasasuuruisen alennuksen puitteissa neljän vuoden aikana sopimuksen voimaanastumisesta lukien, ellei neuvotteluissa sitten muuta sovittu. Koko toimialoja koskevissa ns. sektorikohtaisissa nollatulli- tai harmonisointiratkaisuissa alennusaikataulut ovat yleensä kuitenkin pidempiä, jopa yhdeksän- tai neljätoistavuotisia.

Tullien alennusten taloudelliset vaikutukset Suomen, kuten yleensäkin teollisuusmaiden osalta, jäävät suhteellisen rajallisiksi. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että Suomen tullitaso teollisuustuotteiden osalta oli jo ennen GATTin Uruguayn kierrosta suhteellisen alhaisella tasolla tekstiili-, vaate- ja jalkinetuotteita lukuun ottamatta. Toinen tähän vaikuttava tekijä on, että valtaosa Suomen tuonnista tapahtuu jo vapaakauppasopimusten puitteissa. Tullien alennukset koskevatkin ensi sijassa Suomen tuontia Euroopan ulkopuolisista OECD-maista sekä GATTin jäseninä olevista kehitysmaista. Kysynnän hintajoustoon tullien alennuksilla tuskin on sanottavampaa vaikutusta. Myöskin lyhytaikaisilla valuuttakurssivaihteluilla on ilmeisesti suurempi kysyntävaikutus ja tätä kautta myös taloudellinen vaikutus tuontiin kuin itse tullien alennuksilla, jotka lisäksi toteutetaan suhteellisen pitkällä aikavälillä.

Tarkkoja laskelmia tullien alennuksen budjettivaikutuksista on mahdoton tehdä. Tuonti vaihtelee sekä tuotteiden määrän ja hinnan suhteen sekä alueellisesti ja ajallisesti. Yksinkertaistetun mallin avulla voidaan kuitenkin todeta, että esim. vuonna 1992 tullialaisen tuonnin määrä teollisuustuotteissa oli yhteensä 840 milj. markkaa. Soveltamalla tähän lukuun GATTin Uruguayn kierroksen tullitarjouksemme kaupalla painotettua keskimääräistä alennusvaikutusta, joka on 31 prosenttia, saadaan alennusvaikutukseksi noin 260 milj. markkaa vuositasolla. Tämä toteutuu vasta kun alennusvaikutus on kokonaisuudessaan toteutunut. Vuosittain vaikutus kasvaa viidesosalla kokonaistullista. GATTin Uruguayn kierroksen tulosten tullessa voimaan budjettivaikutus menetettyinä tullinkantomaksuina ensimmäisenä vuonna on siis runsaat 50 milj. markkaa, toisena vuonna yhteensä 100 milj. markkaa jne saavuttaen noin 260 milj. markan tason kun kierroksen tuloksen mukaiset tullienalennukset ovat kokonaisuudessaan huomioitu tullinkannon vähenemisenä oletuksella, että tuonnin kokonaistaso ja rakenne pysyy muuttumattomana. Juuri näitä muutoksia onkin mahdotonta arvioida lyhyelläkään aikavälillä, saatikka sitten sillä aikavälillä, jolla GATTin Uruguayn kierroksen tulokset toteutuvat kokonaisuudessaan.

Soveltamalla vastaavaa suoraviivaista yksinkertaistettua kaavaa Suomen vientiin Euroopan ulkopuolisiin OECD-maihin sekä tärkeimpiin kehitysmaihin nähden voidaan arvioida GATT-sopimusratkaisun alentavan vientimme kohtaamia tulleja näillä tärkeimillä markkinoillamme yhteensä noin 700 milj. markalla.

GATTin Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksen taloudellinen kokonaisvaikutus teollisuustuotteiden kaupan osalta on Suomelle vuositasolla siis noin 440 milj. markkaa positiivinen. On kuitenkin korostettava, että tässä esitetyt luvut ovat suuntaa-antavia, yksinkertaistetun kaavan mukaan laskettuja. Ne antavat kuitenkin yleiskuvan teollisuustuotteiden tullineuvottelujen tuloksesta kokonaismäärien ja vienti- ja tuontitavaroiden tullien allennusten suhteen osalta.

3.3. Palvelujen kauppa

Suomen osuus maailman palvelutuonnista oli vuonna 1990 noin prosentin ja -viennistä 0,6 prosenttia. Voidaan arvioida, ettei palvelukaupan yleissopimuksella (General Agreement on Trade in Services, GATS) ole merkittäviä välittömiä vaikutuksia palvelukauppaamme. Se tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia palveluyritystemme kansainvälistymiseen. Suomen kannalta sopimuksen myönteinen merkitys voidaan nähdä erityisesti Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla ETAn ja mahdollisen EU-jäsenyyden kattaessa Euroopan markkinat. Seuraavat palvelukaupan vapauttamisneuvottelut on sovittu aloitettaviksi viiden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Sopimuksen voimaansaattamisen ei ole arvioitu vaativan kotimaisen voimassa olevan lainsäädännön muuttamista tai uutta lainsäädäntöä.

3.4. Muut alat

Teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyllä sopimuksella (jäljempänä TRIPS-sopimus) ei ole suoranaisia vaikutuksia valtion tai kuntien talouteen.

Teollis- ja tekijänoikeuksien suoja muodostaa lainsäädännöllisen pohjan oikeuksien kaupalliselle käytölle. Lainsäädäntö estää luovan työn ja osaamisen epälojaalin kaupallisen hyväksikäytön ja suojaa siten tuottajien ja levittäjien taloudellista panosta. TRIPS-sopimuksella vahvistetaan näiden oikeuksien kansainvälistä suojaa. Tehokas kansainvälinen suojajärjestelmä luo aikaisempaa paremmat edellytykset teknologian ja kulttuurituotteiden maailmankaupalle.

Kaupan teknisiä esteitä koskevalla sopimuksella ei ole vaikutuksia valtiontalouteen. Kansantaloudelliset vaikutukset ovat myönteisiä sopimuksen parantaessa suomalaisten tuotteiden vientimahdollisuuksia Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

Sopimus kauppaan liittyvistä investointitoimista (TRIMS-sopimus) parantaa suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä kehitysmaissa. Ei ole kuitenkaan todennäköistä, että suomalaiset yritykset lisäävät välittömästi merkittävästi investointejaan ulkomailla tämä sopimuksen voimaantulon ansiosta. Sopimuksella ei ole vaikutuksia valtiontalouteen.

Kansainvälinen maitotuote- ja naudanlihasopimus ei taloudellisilta vaikutuksiltaan poikkea vanhasta.

GATT-sopimuksen VI artiklan (polkumyyntitoimet) ja sen soveltamissopimuksen kansan- ja valtiontaloudelliset vaikutukset riippuvat niiden soveltamistarpeesta ja -tavasta. Lyhyen aikavälin välittömät vaikutukset saattava lisäksi poiketa tuntuvasti pitemmän aikavälin vaikutuksista ja olla jopa vastakkaisia. Näin ollen taloudellisia vaikutuksia ei voida luotettavasti ennustaa, mutta ne jäänevät joka tapauksessa vähäisiksi. Vaikutukset yksittäisen yrittäjän ja toimialan tilanteeseen voivat sen sijaan olla merkittäviäkin.

4. Esityksen organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Kaupan teknisiä esteitä koskevan TBT-sopimuksen tietojenantovelvoitteiden toteuttaminen tulee myös tulevaisuudessa olemaan kauppa- ja teollisuusministeriön tehtävänä. Tiedotuskeskuksen toimintoja tulee jatkamaan Suomen standardisoimisliitto ry. kauppa- ja teollisuusministeriöltä saamansa toimeksiannon perusteella. Aikaisempaan sopimuksen verrattuna jäsenten lukumäärän lisääntyminen saattaa jossainkin määrin lisätä ilmoitusten (notifikaatioiden) ja tietopyyntöjen määrää, joka voitaneen kuitenkin hoitaa nykyisten järjestelyiden puitteissa.

Terveys- ja kasvinsuojelutoimia koskevan sopimuksen (SPS-sopimus) avoimuutta ja läpinäkyvyyttä koskevat velvoitteet on tarkoitus hoitaa yhdessä kaupan teknisiä esteitä koskevan sopimuksen kanssa eli kauppa- ja teollisuusministeriön toimesta ja Suomen Standardisoimisliiton avustuksella. Muilta osin sopimuksen hallinnointi kuuluisi osittain maa- ja metsätalousministeriön ja osittain kauppa- ja teollisuusministeriön tehtäviin. Myös ympäristöministeriö on kytkettävä mukaan siltä osin kuin kyse on villieläimistä ja -kasveista.

Tavaramerkkilakiin sisältyvät säännökset turvaamistoimenpiteistä, joiden nojalla voidaan estää tavaramerkkiä loukkaavien tuoteväärennösten maahantuonti. TRIPS-sopimukseen sisältyvät määräykset, joiden mukaan tulliviranomaisten tulee voida pysäyttää rajalle tuoteväärennösten lisäksi tekijänoikeuksia loukkaavat piraattituotteet. Tämä voi lisätä jonkin verran tulliviranomaisten työtä. Työmäärän lisäys on kuitenkin vähäinen, eikä se aihettane tarvetta lisävirkoihin.

Alkuperäsääntöjä koskevalla sopimuksella ei ole varsinaisia organisatorisia vaikutuksia. Yhdenmukaistamiseen liittyvä tekninen selvitystyö tulee tapahtumaan Tulliyhteistyöneuvostossa jolloin työn teknisestä osuudesta kansallisessa organisaatiossa vastaa tullilaitos. Työhön liittyy kuitenkin merkittäviä kauppapoliittisia intressejä, joiden osalta vastuu kuuluu kauppapolitiikasta vastaaville viranomaisille. Alkuperän määrittelyyn tuonnissa ja viennissä liittyvien käytännön tehtävien voidaan katsoa kuuluvan tullilaitokselle.

Sopimuksen kauppaan liittyvistä investointitoimenpiteistä liittyvä tiedotus voitaisiin keskittää kauppa- ja teollisuusministeriöön (ja/tai sen rahoittamaan Invest in Finland Bureau- yksikköön).

Uruguayn kierroksen maataloussopimuksen edellyttämät muutokset koskevat tulleja, niiden säätämistä, hallintoa sekä kiintiöiden ja sitoumusten valvontaa. Suomi sitoutuu sopimuksen perusteella tiettyyn kokonaistuen enimmäismäärään, samoin kuin vientituen enimmäismääriin. Näiden sitoumusten määrä saadaan tarkalleen tietää vasta jälkikäteen. Tämä edellyttää maatalouspoliittisten valvontajärjestelmien kehittämistä.

Euroopan unioniin liittyminen vuoden 1995 alusta edellyttää tehtävien laajamittaista uudelleen järjestämistä. Tämän sopimuksen kannalta olennaista on, että tullin tehtäväksi jäisi kiintiöiden valvonta ja maksujen tekninen perintä ja maa- ja metsätalousministeriön vastuulla olisi Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan osana osallistua maataloustuotteiden tuontimaksuista käytäviin neuvotteluihin. Vuoden 1993 alusta siirrettiin vientituen ja elintarvikkeiden tuontisuojan uudistamiseen liittyen näiden tehtävien hoitoon varattuja voimavaroja valtiovarainministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalalta maa- ja metsätalousministeriöön.

5. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
5.1. Maailman kauppajärjestö ja kehitysmaiden asema

Kehitysmaiden GATTissa saama erityiskohtelu jatkuu WTO:ssa. Käytännössä kehitysmaille myönnetään helpotuksia yleisistä säännöistä teollisuusmaita lievempien vaatimusten ja pitempien ylimenokausien muodossa. Vähiten kehittyneiltä mailta ei joissakin tapauksissa vaadita sitoumuksia lainkaan. Tariffien alennukset ovat suhteellisesti ottaen suurempia kehitysmaista tuotaville tavaroille kuin muille, joten kehitysmaiden voidaan siten arvioida hyötyvän kaupan vapauttamisesta. Kaikista tuoteryhmistä tekstiili- ja vaatetussektorin tuotteille on ennakoitu suurinta kaupankäynnin lisäystä seuraavan vuosikymmenen kuluessa johtuen MFA-sopimuksen purkamisesta.

Monenkeskisen kauppajärjestelmän kehittämisen ja kaupankäynnin vapauttamisen seuraukset kohdistuvat kuitenkin varsin eri tavoin eri maihin. Kehitysmaita ei tässä suhteessa voida käsitellä yhtenä ryhmänä, vaan kierroksen hyötyjä ja haittoja on punnittava maakohtaisesti. Maataloustuotteiden arvioitu hinnannousu koskettaa kuitenkin kaikkia kehitysmaita. Elintarvikkeiden nettoviejät hyötyvät ja -tuojat kärsivät. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat erityisesti vähiten kehittyneet maat, maantieteellisesti Afrikka. Vähiten kehittyneiden ja elintarvikkeiden nettotuojien asema pyritään ottamaan huomioon erityisessä asianomaisia maita koskevassa päätöksessä, eikä kyseisiltä mailta odoteta minkäänlaisia tuen vähentämissitoumuksia. Näitä kehittyneemmät maat erityisesti Aasiassa ovat edullisemmassa asemassa kierroksen hyötyjen osalta. Kehitysmaat ovat itse arvioineet Uruguayn kierroksen kokonaisvaikutusten olevan kannaltaan myönteisiä.

Opetusministeriö on järjestänyt yhteistyössä Maailman henkisen omaisuuden järjestön (World Intellectual Property Organisation, jäljempänä WIPO) ja alan suomalaisten yksityisten järjestöjen kanssa tekijänoikeuden koulutustilaisuuksia kehitysmaiden asiantuntijoille. Opetusministeriö ja ulkoasiainministeriö ovat yhteistyössä selvittäneet mahdollisuuksia myös laajempaan kehitysyhteistyöhön tekijänoikeuden alalla.

Patentti- ja rekisterihallitus on osallistunut vuodesta 1983 lähtien WIPOn projektiin, jonka tarkoituksena on kouluttaa kehitysmaiden patenttialan viranomaisia. Pääsääntöisesti nämä kurssit ovat olleet kolmeosaisia, joissa kaksi ensimmäistä osaa ovat käsittäneet orientaatiokoulutusta sekä syventävää koulutusta ja tämän jälkeen käytännön koulutusta jossakin WIPOn jäsenmaassa, esimerkiksi Suomessa käytännön koulutus on saattanut kestää kolme viikkoa.

Kaupan teknisiä esteitä koskevan sopimuksen 11 artikla sisältää määräyksiä kehitysmaajäsenille myönnettävästä teknisestä avusta. Sopimuksen 12 artiklassa on lisäksi määräyksiä kehitysmaajäsenten erityiskohtelusta sekä kehitysmaajäsenille sopimusvelvoitteiden täyttämisessä mahdollisesti esiintyvien erityisongelmien huomioon ottamisesta. Kehitysmailla on myös teollisuusmaista poiketen oikeus saada teknisten määräysten tekstejä jollain GATTin virallisista kielistä.

Sopimus kauppaan liittyvistä investointitoimista rajoittaa ensisijaisesti kehitysmaiden liikkumavaraa. Sen sijaan teollisuusmaiden yleisesti käyttämät kauppaa rajoittavat investointitoimet, lähinnä erilaiset tukijärjestelyt puuttuvat sopimuksen esimerkkiluettelosta. Toisaalta, kehitysmaiden etuja palvelee sopimukseen sisältyvä tarkastelumenettely, jonka mukaan viiden vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta tavarakauppaneuvoston on tarkastettava sopimuksen toimivuus. Tässä yhteydessä on selvitettävä myös se, pitäisikö sopimusta täydentää investointi- ja kilpailupolitiikkaa koskevilla määräyksillä.

5.2. Kauppaa ja ympäristöä koskeva työohjelma

Uruguayn kierroksen loppuvaiheessa esiin nousseista ns. uusista aiheista pisimmälle on edetty kauppa- ja ympäristöpolitiikan yhteensovittamiseen liittyvässä työssä. Lähtökohtana ovat vuonna 1992 Rio de Janeirossa pidetyn YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssin hyväksymät periaatteet, joiden mukaan kauppapolitiikka ja ympäristöpolitiikka on sovitettava yhteen kestävää kehitystä tukevalla tavalla. Tämä aihe on esillä myös useissa muissa kansainvälisissä järjestöissä, joiden analyysityön tulosten odotetaan omalta osaltaan edistävän GATTissa/WTO:ssa tehtävää työtä. Tätä varten päätettiin Marrakeshin ministerikokouksessa perustaa WTO:hon oma kauppa- ja ympäristökomitea.

Kauppa- ja ympäristökysymysten käsittely alkoi GATTissa jo vuoden 1991 lopulla, jolloin EFTA-maiden aloitteesta kutsuttiin koolle jo 1970-luvulla perustettu ympäristötoimenpiteiden ja kansainvälisen kaupan suhteita tarkasteleva työryhmä, Group on Environmental Measures and International Trade.

Kuluneiden yli kahden vuoden aikana ryhmä on kokoontunut säännöllisesti käsittelemään kolmea pysyvästi asialistalla ollutta aihetta: kansainvälisten ympäristösopimusten sisältämien kauppamääräysten ja kansainvälisen kauppajärjestelmän säännösten suhdetta; kansallisten, kauppavaikutuksia omaavien ympäristösäädösten avoimuutta sekä ympäristönsuojeluperusteisten pakkaus- ja merkintämääräysten kauppavaikutuksia. Myöhemmin ryhmän työohjelmaan otettiin omana kohtanaan Yhdistyneiden kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssin (United Nations Conference on Environment and Development, jäljempänä UNCED) seurantatyö kansainväliseen kauppajärjestelmään liittyviltä osin.

Uruguayn kierroksen päättämisen osoittautuessa mutkikkaaksi ei kaupasta ja ympäristöstä haluttu tehdä lisävaikeutta työn etenemiselle. Tästä syystä ryhmä ei työssään pyrkinyt neuvottelemaan sitovista päätöksistä, sen sijaan keskityttiin ongelmakentän kartoittamiseen ja analyysityöhön. Kauppa- ja ympäristökysymysten keskeisestä merkityksestä kansainvälisen kauppajärjestelmän kehittämisessä vallitsi kuitenkin yksimielisyys, ja Uruguayn kierroksen päättyessä joulukuussa 1993 sopimuspuolet tekivätkin erillispäätöksen, jonka mukaan WTO:hon perustetaan kauppa- ja ympäristöalakomitea. Samalla alakomitealle vahvistettiin työohjelma. Työohjelmaa toteuttamaan asetettiin Marrakeshin ministerikokouksessa huhtikuussa 1994 WTO:n valmistelevan komitean alaisuuteen kauppa- ja ympäristöalakomitea, joka aloitti toimintansa välittömästi Marrakeshin kokouksen jälkeen, siis jo ennen WTO:ta koskevan sopimuksen voimaantuloa.

Alakomitean tehtävänä on tarkentaa kysymyksiä, jotka liittyvät kauppapoliittisten ja ympäristöpoliittisten toimenpiteiden yhteensovittamiseen kestävää kehitystä tukevalla tavalla ja antaa suosituksensa siitä, miten kansainvälisen kauppajärjestelmän säännöksiä mahdollisesti tulisi muuttaa, jotta asetettuun tavoitteeseen päästäisiin.

Työohjelman mukaisesti alakomitean tulee tarkastella seuraavia kysymyksiä:

1) kansainvälisen kauppajärjestelmän määräysten suhde ympäristöperusteisiin kauppatoimiin ml. kansainvälisten ympäristösopimusten sisältämät kauppatoimet,

2) kauppaan vaikuttavan ympäristöpolitiikan ja -toimien suhde kansainvälisen kauppajärjestelmän määräyksiin,

3) kansainvälisen kauppajärjestelmän määräysten suhde

a) ympäristöperusteisiin maksuihin ja veroihin

b) tuotteisiin liittyviin ympäristövaatimuksiin ml. standardit ja tekniset määräykset, pakkaukset, merkintä ja kierrätys,

4) kansainvälisen kauppajärjestelmän määräykset, jotka koskevat ympäristöperusteisilta kauppatoimilta tai kauppavaikutuksiltaan merkittäviltä ympäristönsuojelutoimenpiteiltä edellytettävää avoimuutta,

5) kansainvälisen kauppajärjestelmän ja monenkeskisten ympäristönsuojelusopimusten riitojenratkaisumekanismien suhde,

6) ympäristönsuojelutoimien vaikutus markkinoillepääsyyn erityisesti vähiten kehittyneiden kehitysmaiden kannalta sekä kaupparajoitteiden ja vääristymien poistamisen hyödyt ympäristölle,

7) kotimaassa kiellettyjen tuotteiden vienti,

8) palveluihin liittyvät kauppa- ja ympäristönäkökohdat sekä

9) henkisen omaisuuden suojaa koskevaan sopimukseen (TRIPS) liittyvät kauppa- ja ympäristönäkökohdat.

Komitean tulee antaa työskentelystään raportti ensimmäiselle WTO-sopimuksen voimaantulon jälkeen, käytännössä noin kahden vuoden kuluttua, kokoontuvalle ministerikokoukselle. Tällöin myös komitean toimeksianto tulee uudelleen harkittavaksi.

Suomelle työohjelma on erityisen tärkeä, koska kannatamme tehokkaita toimenpiteitä rajat ylittävien ja maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi ja koska Suomen vienti varsin herkästi joutuu kärsimään edellä mainitusta vihreästä protektionismista. Suomen tarkoituksena on yhteistoimin muiden Pohjoismaiden kanssa osallistua aktiivisesti työohjelman toteuttamiseen.

5.3. ETAn sekä EU-jäsenyyden vaikutuksia

ETAssa ja EU:ssa valtiontukivalvonta perustuu olemassa olevien tukien valvonnan ohella velvoitteeseen ilmoittaa suunnitellut valtion tuet valvontaviranomaiselle, joka EU-maiden osalta on Euroopan komissio ja ETAn EFTA-valtioiden osalta EFTAn valvontaviranomainen. Uusia tukia ei saa saattaa voimaan ennen valvontaviranomaisen antamaa hyväksyntää. Valvontaviranomainen voi velvoittaa perimään takaisin etua saaneilta yrityksiltä ilman sen lupaa myönnetyt tuet, jotka eivät ole sopimuksenmukaisia. GATTin valtion tukien valvonta perustuu puolestaan ensisijaisesti jälkikäteisvalvontaan ja jo tapahtuneiden tai tapahtumassa olevien kaupan vääristymien korjaamiseen. Lisäksi tukien aiheuttaman vahingon korjaaminen perustuu GATTissa korotettuun rajasuojaan (tasoitustullit) eikä tukien takaisinperintään yrityksiltä.

Erityyppisten tukien sallittavuutta koskevat aineelliset säännöt ovat ETAssa ja EU:ssa yleensä hyvin yksityiskohtaisia. GATTin uudessakin säännöstössä vain eräiden tukityyppien osalta on annettu täsmällisiä sääntöjä. Sopimuksen 8 artiklan 2 kohdassa määritellään sellaiset tutkimustoiminnan tuet, alueelliset tuet sekä ympäristöperusteisiin investointeihin kohdistuvat tuet, jotka eivät ole riitautettavissa. Näidenkin tukityyppien kohdalla säännökset ETAssa ja EU:ssa ovat vähintään yhtä rajoittavia kuin GATTin säännökset.

Yleisten alkuperäsääntöjen merkitys tulee korostumaan mahdollisen EU-jäsenyyden toteutuessa. Tämä tapahtuu eräiden EU:n kauppaa rajoittavien toimenpiteiden myötä, joilla on myös kauppapoliittista merkitystä. Jäsenyydessä Suomi ryhtyy soveltamaan EU:n tullilainsäädäntöön sisältyviä yleisiä alkuperäsääntöjä, jotka merkitsevät muutosta myös nykykäytäntöön. Niitä noudatetaan Suomessa jo ETA-sopimuksen nojalla sovellettaessa julkisen alan hankintamenettelyissä edellytettyä kotimaisuusastevaatimusta. Suomi pyrkii EU-jäsenyyden toteutuessa vaikuttamaan EU:n kannanottoihin alkuperäsääntöjä koskevassa yhdenmukaistamistyössä.

Suomen EU-jäsenyyden mahdollisesti toteutuessa tullausarvolaki korvautuu yhteisön tullikoodeksin ja sen täytäntöönpanomääräysten tullausarvoa koskevilla säännöksillä, jotka ovat sopusoinnussa tullausarvosopimuksen kanssa.

Julkisia hankintoja koskeva sopimus eroaa Suomessa ETA-sopimuksen osana voimaan tulevasta hankintalainsäädännöstä siten, että eräiden valtion viranomaisten osalta kynnysarvot ovat tavara- ja palveluhankinnoissa ETA-kynnysarvoja hieman alempia. Lisäksi hieman ETA-sopimusta alempia kynnysarvoja sovelletaan myös kuntien hankinnoissa. Ero johtuu lähinnä siitä, että EY:n direktiiveistä poiketen GATT/WTO -kynnysarvot ovat liikevaihtoverollisia. Peruspalveluissa eli vesi-, energia-, kuljetus- ja telealalla sopimus ei kata telesektorin hankintoja. Telealalla sopimuskatetta pyritään laajentamaan myöhemmin käytävillä kahdenvälisillä neuvotteluilla.

Mahdollisen Euroopan unionin jäsenyyden toteutuessa Suomen maatalouteen vaikuttaa jatkossa myös se, mihin Euroopan unioni on omalta osaltaan sitoutunut Uruguayn kierroksen maatalousratkaisussa. Euroopan unionin ulkoinen rajasuoja kolmansiin maihin on tarkoitus pitää suhteellisen korkealla tasolla. Yhteisessä maatalouspolitiikassa unioni on alentanut maataloustuotteiden, erityisesti viljan hintoja, joka helpottaa sisäisen tuen alennusvelvoitteen toteuttamista. EU:n omaksuma rehupolitiikka sen sijaan saattaa aiheuttaa Suomelle ongelmia. Suomessa maatalous perustuu rehuomavaraisuuteen, kun taas unionin maataloustuotanto perustuu maailmanmarkkinahintaisen rehun käyttöön eikä Euroopan unionin maissa rehuilla ei ole tuontisuojaa.

Euroopan unionin on leikattava maatalouden sisäistä tukea jonkin verran ennen vuosituhannen vaihdetta, ja tämä voidaan toteuttaa joko tuotannonvähennyksin tai hintojen laskun kautta.

Vakavamman ongelman unionille muodostavat vientitukea koskevat sitoumukset, joihin unionilla on Uruguayn kierroksella ollut vaikeuksia sitoutua. Joidenkin arvioiden mukaan EU joutuisi vähentämään viljojen vientimääriä viime vuosien jopa 33 miljoonasta tonnista lähes 22 miljoonaan tonniin. Tämä voi aiheuttaa paineita esimerkiksi pohjoisten alueiden tuotannon supistamiseen.

6. Sopimusten pääasiallinen sisältö
Yleistä

Marrakeshissä Marokossa 15.4.1994 pidetyssä Uruguayn kierroksen päättävässä ministerikokouksessa allekirjoitettiin kaksi sopimusta: päätösasiakirja sekä Maailman kauppajärjestön WTO:n perustamissopimus.

Päätösasiakirjassa GATTin Uruguayn kierroksen neuvotteluosapuolet sopivat siitä, että Maailman kauppajärjestön perustamissopimus, ministerikokouksen julkilausumat ja päätökset liitteineen muodostavat Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksen ja ovat siten erottamaton osa päätösasiakirjaa.

Päätösasiakirjan mukaan neuvotteluosapuolet pyrkivät saattamaan WTO-sopimuksen voimaan 1.1.1995 tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Vuodelta 1986 olevan Punta del Esten neuvottelutoimivallan mukaisesti erillisessä kokouksessa päätetään neuvottelutuloksen kansainvälisestä voimaantulosta ja päivämäärästä.

Päätösasiakirjan mukaan WTO:n jäseniksi pääsevät kaikki Uruguayn kierroksen osanottajat, jotka täyttävät WTO-sopimuksen artiklan XIV määräykset (ovat GATT 1947 -sopimuksen sopimuspuolia ja ovat hyväksyneet WTO-sopimuksen sekä antaneet maatalous-, teollisuustuote- ja palvelusidontaluettelonsa). Muiden osalta jäsenyys toteutuu vasta sen jälkeen, kun asianomainen maa tai tullialue on päättänyt liittymisneuvottelunsa GATT 1947 -sopimukseen.

Päätösasiakirja liitesopimuksineen talletetaan tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) sopimuspuolten pääjohtajan huostaan, joka toimittaa Uruguayn kierroksen osanottajille oikeaksi todistetut jäljennökset sopimuksista.

6.1. Maailman kauppajärjestön perustamissopimus

GATTin Uruguayn kierroksen sopimusneuvottelujen päättyessä joulukuussa 1993 hyväksyttiin Maailman kauppajärjestön WTO:n perustaminen. WTO-sopimuksessa vahvistetaan tulevan järjestön tehtävät, organisaatiorakenne, päätöksentekojärjestelmät sekä järjestöön liittymiset. Koska WTO-sopimus toimii kierroksen kaikkien sopimusten kattosopimuksena, on siinä myös säännökset siitä, miten eri sopimuksia voidaan tulevaisuudessa muuttaa.

WTO:n sopimusneuvotteluissa sovittiin, että järjestön osapuolia kutsutaan jäseniksi (englanniksi ''Members'') osoituksena uuden järjestön perustamisesta. Tämän käytännön mukaisesti GATT 1994 -sopimuksen, joka on sisällöltään tietyin muutoksin GATT 1947 -sopimuksen kaltainen, sopimuspuolia nimiteään jäseniksi, samoin kuin kaikkia monenkeskisten ja useammankeskisten kauppasopimusten osapuolia.

WTO tulee toimimaan Uruguayn kierroksen eri sopimusten neuvottelufoorumina. Tämän lisäksi järjestö voi toimia jäsentensä välisten muiden kauppaneuvottelujen foorumina.

WTO:ssa ylintä päätösvaltaa käyttää ministerikokous, joka kokoontuu vähintään kerran kahdessa vuodessa. Väliaikoina päätökset tehdään yleisneuvostossa. Tavarakauppa-, palvelukauppa- ja TRIPS-neuvostot toimivat itsenäisesti, mutta rakenteellisesti ne ovat yleisneuvoston alaisia. Ministerikokous perustaa pysyvät komiteat (mm. maksutasekomitean, kauppa- ja kehityskomitean sekä talous- ja budjettikomitean). Lisäksi neuvostot voivat perustaa oman toimialansa osalta työryhmiä ja muita elimiä.

WTO-sopimuksen mukaan GATT 1947 -sopimus ja GATT 1994 -sopimus ovat oikeudellisesti erillisiä sopimuksia. Molemmat sopimukset ovat toistaiseksi voimassa samanaikaisesti, kuitenkin siten, että todennäköisesti osa WTO:n alkuperäisistä jäsenistä tullee eroamaan vanhasta GATT 1947 -sopimuksesta painostaakseen muita maita liittymään uuteen WTO-sopimukseen.

Nykyisellään GATT ei ole järjestö, vaan sopimusjärjestelmä, jonka käytännön tehtäviä avustamaan on perustettu sihteeristö. Uuden kauppajärjestön WTO:n toiminta-alue on perinteistä GATTia laajempi. Sen todennäköiset mahdollisuudet vaikuttaa kansainvälisen kauppajärjestelmän kehittämiseen voidaan arvioida edeltäjäänsä paremmiksi. WTO tulee takaamaan tehokkaampien kaupallisten sääntöjen toteutumisen, riitojenratkaisujärjestelmän uudistamisen ja kehittämisen sekä aktiivisen keskustelufoorumin ajankohtaisista, kaupallisista ja kaupankäyntiin vaikuttavista kysymyksistä.

6.2. Tavarakauppaa koskevat sopimukset
6.2.1. Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus 1994 (GATT 1994 -sopimus)

Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus 1994 (jäljempänä GATT 1994 -sopimus) muodostuu vanhasta GATT 1947 -sopimuksesta siten kuin sitä on muutettu, oikaistu tai korjattu ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Lisäksi GATT 1994 -sopimus tulee sisältämään ne oikeudelliset asiakirjat, jotka on laadittu ennen WTO:n voimaantuloa GATTissa. Näitä ovat mm. tullimyönnytyksiä koskevat pöytäkirjat, liittymispöytäkirjat, voimassaolevat artiklan XXV perusteella myönnetyt poikkeusluvat sekä muut GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLTEN tekemät päätökset. Sen sijaan GATT 1947 -sopimukseen sisältynyt väliaikainen pöytäkirja (Protocol of Provisional Application) ei sisälly uuteen GATT-sopimukseen.

GATT 1994 -sopimustekstiä ei sisällytetä päätösasiakirjaan ja WTO-sopimukseen, vaan WTO-sopimuksen liitteen 1A alkuun lisätään kirjallinen selvitys GATT 1994 -sopimuksen asemasta. Yllä mainitun lisäksi tässä selvityksessä todetaan käsitteiden muutoksista mm., että ''SOPIMUSPUOLISTA'' käytetään nimitystä ''jäsenet'' ja ''vähiten kehittyneistä sopimuspuolista'' nimitystä ''kehitysmaajäsen'' sekä ''kehittyneistä sopimuspuolista'' nimitystä ''teollisuusmaajäsen''. Lisäksi ''toimeenpaneva sihteeri'' tarkoittaa ''WTO:n pääjohtajaa''.

6.2.2. Sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 maksutasetta koskevista määräyksistä

Sopimus pyrkii selvittämään GATT 1994 -sopimuksen artiklojen XII, XVIII:B ja kauppatoimenpiteitä koskevan, vuoden 1979 julkilausuman määräyksiä. Sopimukseen sisältyy määräyksiä toimenpiteiden soveltamisesta, maksutaseneuvottelujen menettelytavoista, tietojen ilmoittamisesta ja neuvotteluasiakirjoista sekä maksutaseneuvottelujen johtopäätöksistä.

Jäsenet sitoutuvat aikatauluihin, joiden mukaan maksutasesyistä käyttöönotetut tuontia rajoittavat toimenpiteet poistetaan. Toimenpiteissä etusijalle tulee panna sellaiset, jotka vähiten häiritsevät kauppaa. Mikäli määrällisiin rajoitteisiin turvaudutaan, on perusteltava, miksi hintaperusteiset toimenpiteet eivät riitä. Tuontia rajoittavia toimenpiteitä voidaan käyttää vai yleisen tuontitason säätelemiseksi.

Rajoituksia tutkitaan maksutaserajoituksia käsittelevässä komiteassa. Neuvottelujen menettelytavat riippuvat osittain jäsenen kehitysasteesta. Huomattavista maksutasesyistä toteutetuista rajoitustoimenpiteistä samoin kuin rajoitusten purkamisesta tulee ilmoittaa 30 päivän kuluessa yleisneuvostolle.

Vuosittain on myös annettava WTO:n sihteeristölle ilmoitus lakeihin ja määräyksiin tehdyistä muutoksista. Komitea voi jäsenen pyynnöstä tarkastaa ilmoitukset. Tällaiset tarkastukset voivat johtaa artikloissa XII:4a tai XVIII:12a tarkoitettuihin neuvotteluihin. Tietojen ilmoittamista koskevat määräykset luettelevat myös, millaisia tietoja neuvottelevan jäsenen on sisällytettävä neuvotteluja varten laadittavaan perusasiakirjaan.

Komitea antaa neuvotteluista selonteon yleisneuvostolle. Komitea pyrkii johtopäätöksissään edistämään suosituksia, joiden tavoitteena on edistää artiklojen XII ja XVIII:B, vuoden 1979 julkilausuman ja tässä huomion kohteena olevan sopimuksen soveltamista.

6.2.3. Artiklojen II: 1b, XVII, XXIV ja XXVIII sekä poikkeuslupamenettelyjä koskevat muutokset

GATT-sopimuksen artikloja on vahvistettu, uudistettu ja ajankohtaistettu eräiltä osin. Muutoksilla pyritään lähinnä tietojensaannin lisäämiseen ja eräisiin tarkennuksiin, ei niinkään asiasisällön muuttamiseen. Kaikki muutokset on hyväksytty neuvotteluissa suuremmitta ongelmitta.

6.2.4. Marrakeshin pöytäkirja tullitariffeja ja kauppaa koskevaan yleissopimukseen 1994

Uruguayn kierroksen Marrakesh-pöytäkirja sisältää määräykset tullienalennuksista sekä myönnytysluetteloiden sisällöstä. Tähän pöytäkirjaan liittyneen WTO:n jäsenen myönnytysluettelosta tulee GATT 1994 -sopimuksen myönnytysluettelo, joka sisältää tullitariffit ja alennusaikataulut maatalous- ja teollisuustuotteiden osalta. Palvelujen kauppaa koskevasta sidontalistasta säädetään erikseen palvelukauppasopimuksessa.

Pöytäkirjan mukaan kierroksen osanottajien tullinalennukset ja myönnytykset toimeenpannaan viitenä tasasuuruisena suorituksena, paitsi milloin osapuolen myönnytysluettelosta toisin ilmenee. Poikkeukset kyseisestä aikataulusta voivat olla HS-ryhmä- tai nimikekohtaisia. Ensimmäinen tullinalennus toimeenpannaan Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen voimaantulopäivänä (1.1.1995 tai mahdollisimman pian sen jälkeen), joka vahvistuu lopullisesti vasta myöhemmin. Seuraavat alennukset toimeenpannaan asianomaisten seuraavien kalenterivuosien tammikuun 1. päivänä. Maataloustuotteiden osalta alennukset ja myönnytykset toimeenpannaan myönnytysluetteloissa erityisesti mainituissa aikatauluissa.

Pöytäkirjan jäsenyyttä koskevat samat säännöt kuin WTO:n jäsenyyttä.

6.3. Sopimus maataloudesta

Uruguayn kierroksen maataloussopimus sisältää sitoumukset maatalouden kokonaistuen, vientituen ja tuettujen vientimäärien alentamisesta sekä ulkomaisten tuotteiden markkinoillepääsymahdollisuuksien laajentamisesta.

Kaikki rajasuojatoimet muutetaan kokonaisvaltaisella tariffikaatiolla tulleiksi. Tämä nimikekohtainen tullimaksu tulee siten korvaamaan nykyisen muuttuviin tuontimaksuihin, tulleihin ja elintarviketuotteiden valmisteveroon sekä lisensiointiin perustuvan tuontisuojajärjestelmän. Tariffikaatio koskee vain tuotteita, joiden kohdalla on sovellettu tullien lisäksi muita rajasuojatoimia eli muiden tuotteiden osalta tulli säilyy vastaisuudessakin. Tuotteille, joiden tuonti ei ole ollut merkittävää, tulee avata kolmen prosentin kulutusta vastaava tuontikiintiö (vähimmäistuontikiintiö). Tämä kiintiö on sopimuksen täytäntöönpanokauden aikana nostettava viiteen prosenttiin peruskauden kulutuksesta. Tuotteille, joiden tuonti peruskaudella on ollut yli viisi prosenttia kulutuksesta, tulee taata tämän tuonnin jatkuminen muuttamalla peruskauden tuonti kiintiöksi (nykyinen markkinoillepääsyn kiintiö). Peruskautena Suomen osalta voidaan käyttää jaksoa 1988―89, joka on tulliteknisesti selkeämpi kuin ohjeiden mukainen peruskausi 1986―88 olisi ollut. Vähimmäismarkkinoillepääsyä koskevan kiintiön sisällä tuonti tapahtuu 50 prosenttia alennetulla tullilla tariffioituun vuoden 2000 tulliin verrattuna. Nykyisen markkinoillepääsykiintiön edellyttämän tuonnin tuontikohtelun on oltava aikaisemmin, peruskaudella noudatettu eikä siihen saa soveltaa tariffikaation seurauksena nostettuja tullitasoja. Suomen aikaisemmin eri valtioiden kanssa tekemien maatalouskauppaa koskevien järjestelyjen sisältämät tuontikiintiöt luetaan osaksi sopimuskiintiöitä.

Tariffikaation ja kiintiöiden vaikutusta kotimaan markkinoille on vaikea ennalta arvioida. Tariffikaatio on tehty kotimaisen ja ulkomaisen hinnan eron perusteella, jolloin sen vaikutuksen kotimaan hintoihin pitäisi jäädä pieneksi. Poikkeuksellisten markkinahäiriöiden suurten häiriöiden osalta on tariffikaatiotuotteille mahdollisuus soveltaa erityissuojalausekkeen säännöksiä.

Sopimuksessa on sovittu maatalouden kotimaisen kokonaistuen alentamisesta, mikäli tämä tuki ylittää viisi prosenttia maataloustuotannon arvosta. Kokonaistuki lasketaan erityisellä kokonaistuen mittausmenetelmällä (Aggregate Measurement of Support, AMS), joka on kehitetty OECD:n 1980-luvulla käyttämästä PSE (Producer Subsidy Equivalent) -järjestelmästä. Tämä tarkoittaa, että tukeen lasketaan mukaan sekä kotimaisen hinnan ja maailmanmarkkinahinnan erosta johtuva niin sanottu markkinahintatuki että valtion tulo- ja menoarvion kautta maksettava tuki. Vientituki ei tule laskelmassa erikseen näkyviin, koska sen katsotaan sisältyvän markkinahintatukeen. Tuen kokonaismäärä peruskaudella 1986―88 oli 16,5 miljardia markkaa, josta markkinahintatuen osuus oli 14,6 miljardia markkaa. Tietyt, tarkoin määrätyt ehdot täyttävät tukimuodot jäävät AMS-tukimittarilla tehdyn laskelman ulkopuolelle. Tällaisia niin sanottuja vihreitä tukia ovat tukimuodot, jotka eivät merkittävästi vääristä kilpailua. Sopimustekstissä näistä on mainittu suora tulotuki. Lisäksi sopimuksen liitteessä on mainittu muun muassa valtiolliset palveluohjelmat, esimerkiksi tutkimustoiminta, kasvi- ja eläintautien valvonta, varmuusvarastointi, erilaiset satovahinkokorvaukset, eläkeohjelmat ja tietty tuotantorakenteen parantamiseen tähtäävä tuki. AMSillä laskettua kokonaistukea tulee vähentää kuuden vuoden täytäntöönpanoakauden aikana siten, että se kauden päättyessä on 20 prosenttia alhaisempi kuin AMS:n peruskauden (1986―88) taso.

Vuonna 1995, joka on ensimmäinen sopimusvuosi, kokonaistuki saa olla korkeintaan 15,9 miljardia markkaa ja seuraavana vuonna korkeintaan 15,4 miljardia markkaa. Kuluvana vuonna tuen arvioidaan olevan 14,9 miljardia markkaa.

Vientitukea tulee alentaa vuoteen 2000 mennessä 36 prosenttia ja tuettuja vientimääriä 21 prosenttia. Alennusvelvoite kattaa lähes kaikki käytettävissä olevat tukimuodot. Perusvuodet ovat viljojen ja lihojen osalta 1991―92 ja muiden tuotteiden osalta 1986―90. Tuotteittain tarkasteltuna maitotuotteiden vientimäärät näyttävät jäävän jo vuonna 1994 alle sopimuksen ensimmäisen vuoden eli vuoden 1995 tason. Sama koskee naudanlihaa ja kananmunia. Sianlihan tuotanto on suunnilleen sallitulla vuoden 1995 tasolla. Viljojen vienti on kahtena viime vuotena jäänyt vuoden 1995 sallitun tason alapuolelle. Sallitut vientimäärät pienenevät tasaisesti vuodesta 1995 vuoteen 2000.

Poikkeuksellisten markkinahäiriöiden varalta sopimukseen sisältyy erityissuojalauseke. Lauseketta voidaan soveltaa ainoastaan tariffioituihin tuotteisiin ja sen soveltamisen ehtona on, että tuonti ylittää sovitun kynnystason tai tuotteen hinta laskee enemmän kuin 10 prosenttia vuosien 1986―88 keskihinnan alapuolelle. Asiasta on tiedotettava perustettavalle maatalouskomitealle etukäteen tai enintään 10 päivää käytön aloittamisen jälkeen.

6.4. Sopimus terveys- ja kasvinsuojelutoimista

SPS-sopimus eli terveys- ja kasvinsuojelumääräyksiä koskeva sopimus on uusi ja se syntyi osana maatalousratkaisua. Se kattaa eläin- ja kasvitautien torjuntaan ja elintarviketurvallisuuteen liittyvät toimenpiteet. Suomen tavoitteena oli (kuten TBT-sopimuksessakin) turvata kunkin maan suvereeni oikeus päättää omasta suojelun tasostaan, mutta laatia samalla säännöt, jotka ehkäisevät tämän suvereenin oikeuden väärinkäytön protektionistisiin tarkoituksiin tai tarpeettoman haitan aiheuttamiseen kansainväliselle kaupalle. Tavoitteessa onnistuttiin varsin hyvin. Sopimus ei näin ollen edellytä lainsäädännön muuttamista terveysvaatimusten osalta, mutta todennäköisesti joitakin täsmennyksiä tarvitaan hallinto- ja tarkastusmenettelyihin.

6.5. Sopimus tekstiili- ja vaatetustuotteista

Sopimuksella sisällytetään eli integroidaan tekstiili- ja vaatetussektori asteittain WTO:n alaiseksi.

Sopimus kattaa tekstiili- ja vaatetustuotteet tullitariffin harmonisoidun järjestelmän mukaisissa ryhmissä (jäljempänä HS) 50―63 sekä yksittäisiä tuotteita HS-ryhmissä 30―49 ja 64―96, kuten tekstiilimateriaalista valmistetut laukut, jalkineet, hatut, sateenvarjot ja laskuvarjot. Sopimuksen suojalauseketta ei sovelleta käsintehtyihin tuotteisiin, juuttituotteisiin, eikä puhtaasta silkistä valmistettuihin tuotteisiin.

Tekstiili- ja vaatetussektorin asteittainen sisällyttäminen WTO-sopimukseen tapahtuu 10 vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta. Koska lopullinen ajankohta sopimuksen voimaantulosta on vielä avoinna, on sisällyttämisen eri vaiheet merkitty sopimukseen kuukausina. WTO-sopimuksen voimaantullessa jäsenet sitoutuvat sisällyttämään siihen tekstiili- ja vaatetussopimuksen kattamista tuotteista 16 prosenttia HS-nimikkeittäin tai -ryhmittäin vuoden 1990 tuonnin määrästä laskettuna. WTO-sopimuksen voimassaolon 37. kuukauden 1. päivänä osuus on vastaavasti 17 prosenttia, 85. kuukauden 1. päivänä 18 prosenttia ja 121. kuukauden 1 päivänä loput tuotteista.

Sisällyttäminen tarkoittaa monikuitusopimuksen eli MFA-sopimukseen pohjautuvien rajoitusten tuotekohtaista poistamista, jonka jälkeen asianomaisiin tuotteisiin on sovellettava WTO:n säännöksiä, kuten suojalauseketta. Sisällyttämättömiin tuotteisiin voidaan soveltaa mm. sopimuksen 6 artiklassa olevaa siirtymäkauden suojalauseketta. Jokaisessa vaiheessaan sisällyttämisen on katettava seuraavat tuoteryhmät: topsit ja langat, kankaat, valmistetut tekstiilituotteet sekä vaatetustuotteet. Kyseisten tuoteryhmien prosentuaalista jakautumista ei täsmennetä sopimuksessa, vaan jäsen voi päättää siitä kansallisesti.

Sopimus sisältää tehostettuja määräyksiä sopimuksen kiertämisen sekä tullirikosten osalta.

Suomen kannalta sopimus on pääpiirteissään ongelmaton ja turvaa vaikeuksissa olevalle teva-teollisuudellemme riittävän pitkän sopeutumisajan.

6.6. Sopimus kaupan teknisistä esteistä (TBT)

Sopimus kaupan teknisistä esteistä eli TBT-sopimus on pääosiltaan samansisältöinen kuin aikaisempi ns. Tokion kauppaneuvottelukierroksen tuloksena vuonna 1980 voimaan astunut sopimus. Uusi sopimus on kuitenkin aikaisempaa sopimusta oleellisesti kattavampi ja tehokkaampi. Se on teknisen määräyksen määritelmää muuttamalla laajennettu koskemaan myös tuotteiden ominaisuuksiin liittyviä valmistus- ja tuotantomenetelmiä koskevia vaatimuksia. Myös vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen määritelmä laajentaa ja täsmentää sopimuksen soveltamisalaa. Sopimuksen soveltamisalaa rajoittaa Uruguayn kierroksella tehty terveys- ja kasvinsuojelutoimia koskeva erillinen ns. SPS-sopimus. Standardi- soimiselimiä koskeva menettelyohje saattaa myös standardit entistä tehokkaammin sopimuksen määräysten alaisiksi.

Edellä mainittujen muutosten lisäksi sopimuksen sanamuotoja on täsmennetty eri velvoitteiden ja riitojen ratkaisumenettelyjen osalta.

TBT-sopimus vastaa Suomen neuvottelutavoitteita ja helpottaa erityisesti teollisuustuotteiden vientiä ETA-alueen ulkopuolelle. Sopimus ei edellytä nykyisen lainsäädännön tarkistamista, mutta kylläkin eräiden hallintokäytäntöjen muuttamista.

6.7. Sopimus kauppaan liittyvistä investointitoimista (TRIMS)

Sopimuksella pyritään edistämään maailmankaupan vapauttamista poistamalla ulkomaisiin investointeihin liittyvät, kaupankäyntiä vääristävät rajoitukset ja syrjintätoimet (TRIMS). Sopimus tuo investointirajoitukset ensimmäisen kerran GATT-säännöstön ja periaatteiden piiriin ja karsii investointeihin liittyvistä, kauppaa vääristävistä toimista varsinkin ne muodot, joihin teollisuusmaat ovat kehitysmaissa useimmiten törmänneet. Sopimuksen soveltamisala on määritelty liitteessä olevan esimerkkiluettelon avulla. Se sisältää listan toimenpiteistä, jotka eivät ole sopusoinnussa GATT 1994 -sopimuksen artiklan III:4 edellyttämän kansallisen kohtelun velvoitteen eivätkä GATT 1994 -sopimuksen artiklan XI:1 edellyttämän määrällisten rajoitusten yleisen poistamisen kanssa.

Luettelossa mainitaan kotimaisten tuotantopanosten käyttövelvoite (investointien ehtona on, että yritys ostaa tai käyttää toiminnassaan kohdemaan tuotantopanoksia) ja kaupan tasapainottamisvelvoite (tuontituotteiden käyttö yrityksessä määräytyy paikallisten tuotteiden viennin kautta tai yrityksen hankkimien valuuttatulojen perusteella).

6.8. Sopimus VI artiklan soveltamisesta (polkumyynti)

GATT 1947 -sopimuksen VI artiklan mukaan sopijapuolella on oikeus soveltaa polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä, jos tavaroiden vientihinta alittaa artiklassa määritellyn normaaliarvon ja tuonti aiheuttaa vahinkoa tuontimaan teollisuudelle. GATTin Tokion kauppaneuvottelukierroksella hyväksyttiin vuonna 1980 voimaan tullut sopimus mainitun VI artiklan soveltamisesta (ns. polkumyyntikoodi).

GATTin Uruguayn kierroksella neuvoteltiin uusi, korvaava sopimus VI artiklan soveltamisesta. GATT 1947 -sopimuksen VI artikla jää kuitenkin muuttumattomana voimaan, mutta siitä käytetään WTO-sopimuksen voimaantulon jälkeen nimitystä GATT 1994 -sopimus. Uusi polkumyyntisopimus on pääperiaatteiltaan samansisältöinen kuin Tokion kierroksen polkumyyntikoodi. Sopimuksella asetetaan entistä täsmällisempiä vaatimuksia polkumyynnin toteamiselle ja polkumyynnin avulla tapahtuvan tuonnin aiheuttaman vahingon määrittelemiselle sekä näiden välisen syy-yhteyden todistamiselle. Polkumyyntitutkimusten edellytyksiä on tiukennettu ja menettelyjä täsmennetty, määräykset toimenpiteiden ja todisteiden ilmoittamisesta ovat yksityiskohtaisempia ja ankarampia kuin aiemman polkumyyntikoodin vastaavat säännökset.

6.9. Sopimus VII artiklan soveltamisesta (tullausarvosopimus)

GATT 1947 -sopimuksen VII artiklan soveltamista koskeva sopimus, ns. GATTin tullausarvosopimus, on Uruguayn kierroksella saatettu erottamattomaksi osaksi WTO:n perustamissopimusta liittämällä tullausarvosopimus GATT 1994 -sopimuksen liitteeksi ja tekemällä Tokion kauppaneuvottelukierroksella hyväksyttyyn tullausarvosopimukseen (vuoden 1979 sopimus, joka tuli voimaan vuonna 1980) WTO-sopimuksen edellyttämät muutokset. Nämä muutokset kohdistuvat pääasiassa hallinnointia, riitojen ratkaisua ja erityisiä loppumääräyksiä koskeviin artikloihin, joita on WTO-sopimuksesta johtuen voitu myös lyhentää. Vanhan tullausarvosopimuksen pöytäkirja on mukautettu WTO-sopimukseen tullausarvosopimuksen liitteessä III.

Vertailtaessa vuoden 1979 tullausarvosopimusta ja nyt tehtyä uutta tullausarvosopimusta ei materiaalisiin arvonmäärityssäännöksiin, jotka ovat tullausarvosopimuksen 1―17 artikloissa ja niihin liittyvissä huomautuksisa, ole tehty kuin WTO-sopimuksen edellyttämiä ja eräitä muita toimituksellisia muutoksia. Sen sijaan Uruguayn kierroksen neuvottelujen aikana laadittu päätös, joka koskee viranomaisen oikeutta pyytää lisäselvityksiä varmistaakseen ilmoitettujen tullausarvojen ja esitettyjen asiakirjojen oikeellisuuden, täsmentää ja vahvistaa tullihallinnon mahdollisuuksia olla hyväksymättä kauppahintaa tullausarvon perustaksi. Päätöksen hyväksyminen edesauttaa näin ollen tulliverotuksen oikeellisuuden valvontaa.

Uruguayn kierroksen neuvotteluiden aikana laadittu minimiarvojen käyttöä koskeva suositus merkitsee laajennettua erivapautta kehitysmaajäsenille tullausarvokomitean niin päättäessä. Yksinedustajien, yksinmyyjien ja toimiluvan yksinhaltijoiden maahantuonteja koskeva suositus lupaa kehitysmaille Tulliyhteistyöneuvoston välityksellä asiantuntija-apua tämän alueen ongelmia selvitettäessä. Näiden hyväksyminen voi olla merkittäväksi avuksi niille kehitysmaille, jotka kokevat juuri nämä alueet ongelmallisiksi tullausarvosopimuksen ensimmäisinä soveltamisvuosina tai sopimuksen täytäntöönpanoa valmisteltaessa.

6.10. Sopimus vientitavaran ennakkotarkastuksesta

Sopimus vientitavaran ennakkotarkastuksesta koskee kaikkea vievän jäsenen alueella tapahtuvaa vientitavaran ennakkotarkastusta, joko sellaista toimintaa, joka perustuu tuovan jäsenen hallituksen tai valtionviranomaisten sopimukseen tai valtuutukseeen.

Vientitavaran ennakkotarkastusta on kaikki laadun, määrän, hinnan, mukaan lukien valuutanvaihtokurssin ja rahoitusehtojen tarkastukseen liittyvä toiminta ja/tai käyttäjäjäsenen alueelle viedyn tullitavaran luokittelu.

Vientitavaran ennakkotarkastusyksikkö on mikä tahansa yksikkö, johon jäsen on sopimusoikeudellisesti sitoutunut tai jolle se on antanut valtuutuksen toteuttaa vientitavaran ennakkotarkastustoimintaa.

Sopimus tunnustaa, että ennakkotarkastusyksiköt noudattavat GATT-järjestelmän periaatteita ja velvoitteita. Velvoitteet, jotka tulevat käyttäjäjäsenille, sisältävät syrjimättömyyden, hallinnon vaatimukset, tarkastuksen paikan, standardit, läpinäkyvyyden, liikesalaisuuksien suojaamisen, eturistiriidat, kohtuuttomien viivytysten välttämisen, hinnanvahvistuk- sen sekä valitusmenettelyn.

Viejäjäsenten velvoitteina ovat syrjimättömyys sovellettaessa paikallisia lakeja ja säännöstöjä, läpinäkyvyys eli tällaisten lakien ja säännöstöjen julkaiseminen viipymättä sekä teknisen avun tarjoaminen pyydettäessä.

Sopimus luo tutkintamenettelyjä varten ennakkotarkastusyksikköjä edustavan organisaation ja viejiä edustavan organisaation yhdessä hallinnoiman itsenäisen yksikön ratkaisemaan riidat viejän ja ennakkotarkastusyksikön välillä.

6.11. Sopimus alkuperäsäännöistä

Sopimuksella pyritään aikaansaamaan yhtenäiset tavarakaupassa sovellettavat alkuperäsäännöt kaikkia muita tarkoituksia kuin preferenssijärjestelyihin perustuvien tullietuuksien myöntämistä varten. Niiden soveltamisaluetta olisivat mm. yleinen suosituimmuuskohtelu, polkumyynti- ja tasoitustullien, suojatoimenpiteiden, alkuperämerkinnän, määrällisten rajoitusten tai tullikiintiöiden soveltaminen, julkiset hankinnat ja kauppatilastointi. Sopimus ei sisällä tuotekohtaisia sääntöjä, vaan se määrittelee alkuperäsääntöjen yleiset periaatteet ja luo puitteet niiden harmonoinnille ja hallinnoinnille.

Yleisten alkuperäsääntöjen tuotekohtainen harmonointi on tarkoitus saattaa loppuun kolmen vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta, jonka jälkeen sopimuspuolet soveltavat tavaroihin yhteisiä sääntöjä, joissa alkuperäperusteena on kokonaan tuotetun tuotteen kriteeri tai viimeinen merkittävä valmistus. Säännöt tullaan sisällyttämään sopimuksen liitteeksi.

Sopimuksella perustetaan kaksi komiteaa, WTO:hon koordinoinnista vastaava alkuperäsääntökomitea ja Tulliyhteistyöneuvostoon varsinaisen harmonointityön suorittava tekninen komitea. Neuvotteluihin ja riitojen ratkaisuun sovelletaan GATTin yleissopimuksen määräyksiä.

Sopimuksen liitteenä oleva preferenssialkuperäsääntöjä koskeva yhteinen julistus sisältää soveltuvin osin samanlaiset preferenssisääntöjen yleiset periaatteet.

Sopimus edellyttää, että yhteisesti sovitut yleiset alkuperäsäännöt otetaan Suomessa käyttöön, kun harmonointityö on saatu valmiiksi. Ne korvaavat meillä nykyisin sovellettavat määräykset (tullihallituksen päätös ulkomaankauppatilastoinnissa sovellettavasta alkuperämaan määritelmästä ja asetus ulkomaankaupassa sovellettavista määrällisistä rajoituksista 1301/89). Nämä säännöt ovat varsin yleisluontoiset mutta ne noudattavat yleisellä tasolla sopimuksen periaatteita. Niihin ei kuitenkaan sisälly ennakkotiedon antamista koskevaa velvoitusta. Suomen on notifioitava nykyiset sääntönsä WTO:n sihteeristölle määräajassa.

Sopimuksen edellyttämät täsmälliset alkuperäsäännöt merkitsevät muutosta sekä lisätehtäviä tuojille, viejille ja viranomaisille. Suoranaisia taloudellisia vaikutuksia niillä ei liene. Yleisten alkuperäsääntöjen merkitys on nykyisin vähäisempi kuin preferenssialkuperäsääntöjen. Toisaalta yhteisten sääntöjen käyttöönotto merkitsee yksiä yhtenäisiä säädöspohjaisia määräyksiä, jotka ovat nykyisiä sääntöjä täsmällisemmät. Viejät hyötyvät harmonoiduista säännöistä, sillä nykyisin eri maissa sovelletaan viejien kannalta hankalia toisistaan poikkeavia alkuperämääräyksiä.

Yleisten alkuperäsääntöjen merkitys tulee Suomessa kuitenkin korostumaan EU-jäsenyyden myötä. Jäsenyys merkitsee myös EU:n yleisten alkuperäsääntöjen voimaantuloa ja muutosta nykykäytäntöön. Jäsenyyshankkeen takia Suomen on seurattava GATTin alkuperäsääntösopimusasiassa EU:n valmisteluja ja linjauksia. Sääntöihin sisältyvä ennakkotietomenettely voi aiheuttaa lainsäädäntötarvetta, mutta ei ole jäsenyyskysymyksen tässä vaiheessa ajankohtainen Suomelle.

6.12. Sopimus tuontilisensiointimenettelytavoista

Tuontilisensiointia koskevassa sopimuksessa pysytetään voimassa vuonna 1980 voimaan tulleen Tokion kauppaneuvottelukierroksella hyväksytyn sopimuksen, asiasisältöä koskevat periaatteet, tarkentaen määräyksiä teknisesti. Sopimus koskee ainoastaan tuontilisensiointijärjestelmien hallintomenettelyjä, eikä varsinaisia tuontirajoituksia tai kiintiöitä. Sopimuksella ei näin ollen voida puuttua sopimuksen toisen jäsenen soveltaman tuontilisensiointijärjestelmän asiallisiin perusteisiin, vaan kyseiset periaatteet määritellään GATT 1994 -sopimuksessa.

Sopimus pysyttää voimassa toisaalta automaattisen lisensioinnin ja toisaalta harkinnanvaraisen lisensioinnin määritelmät: järjestelmät, joissa lisenssi on myönnettävä vapaasti viimeistään 10 työpäivän kuluessa, katsotaan automaattisiksi, ja muut järjestelmät harkinnanvaraisiksi.

Sopimuksen toimintaan vaikuttavissa asioissa neuvottelut ja riitojenratkaiseminen tapahtuvat WTO-sopimuksen yhtenäisen riitojenratkaisumenettelyn mukaisesti.

Sopimukseen tehdyt muutokset liittyvät menettelytapoihin, joita Suomessa ei ole säännelty lainsäädäntötasolla, joten sopimuksen voimaansaattaminen ei edellytä säädösmuutoksia. Suomen lisensiointikäytäntö täyttää jo nyt sopimuksessa asetetut velvoitteet.

6.13. Tukia ja tasoitustulleja koskeva sopimus

Uruguayn kierroksella sovittu tukisääntely ei merkitse kokonaan uutta osa-aluetta GATT-järjestelmässä. Uruguayn kierrosta edeltänyt järjestelmä on sisältänyt periaatteita, joilla on pyritty lieventämään tukien haitallisia ja kilpailuolosuhteita vääristäviä vaikutuksia kansainvälisessä kaupassa. Keskeisin periaate vanhassa järjestelmässä on ollut vientitukien kielto. Vanhan GATT-sääntelyn valtiontukea koskevat keskeiset periaatteet säilyvät GATT 1994 -sopimuksen osana vähäisin muutoksin. Keskeinen tukia koskeva määräys eli GATT 1947 -sopimuksen XVI artikla pysyy voimassa.

Uutena sääntelynä tulee voimaan WTO:n perustamissopimuksen liitteessa 1A oleva sopimus, joka käsittää tukia ja tasoitustullitoimenpiteitä koskevan erillissopimuksen ja joka korvaa Tokion kauppaneuvottelukierroksella neuvotellun valtiontukikoodin (tuli voimaan vuonna 1980). Sopimuksen sääntely on aiempaa yksityiskohtaisempaa ja merkitsee jossain määrin pidemmälle menevää tukikäytännön rajoittamista. Enää ei ole perusteltua puhua yksinomaa vientituen sääntelystä vaan laajemmin tukien käytön rajoittamisesta, vaikka GATT-sääntely viime kädessä koskeekin vain sen tyyppisiä tukiohjelmia, joilla on tai saattaa olla vaikutuksia jäsenten väliseen kauppaan.

Tuella tarkoitetaan julkisen viranomaisen, ei siis pelkästään valtion keskushallinnon myöntämää rahallisesti arvioitavissa olevaa suoritusta, joka annetaan yritykselle joko suoranaisena tukena tai välillisenä helpotuksena, kuten takuina tai verohelpotuksina, taikka kysymyksessä on muuntyyppinen tulo- tai hintatuki, josta syntyy yritykselle taloudellista hyötyä.

Tuet jakautuvat GATT-järjestelmässä kolmeen ryhmään:

― kiellettyihin tukiin, joita ovat selkeästi vientituiksi katsottavat tuet,

― tukiin, jotka voidaan riitauttaa, jos niillä katsotaan olevan haitallisia vaikutuksia muiden jäsenten vastaavalle tuotannolle, jolloin jäsenten tulisi pidättäytyä niistä, ja

― tukiin, joita ei voida riitauttaa, jos ne täyttävät tietyt ehdot: näitä ovat tutkimustuet, aluetuet ja ympäristötuet sopimuksessa määrätyin rajoituksin.

WTO-järjestelmään liittyvän valvonnan keskeisenä periaatteena myös tulevaisuudessa on se, että jäsentä ei voida kieltää antamasta sopimuksenvastaista tukea. Tutkimuksen jälkeen voidaan muut kärsivät jäsenet oikeuttaa ryhtymään vastatoimiin sopimuksenvastaiseksi todettua tukea vastaan erityisesti käyttämällä tasoitustulleja. Niiden käyttö on sallittu vain sopimuksen määräämin ehdoin.

Tukiriitoihin sovelletaan pääasiassa WTO:n yleisiä neuvottelu-, sovittelu- ja riitojenratkaisumekanismien mukaisia menettelyjä.

WTO-järjestelmän yksityiskohtaisempi sääntely antaa mahdollisuuden kiinnittää huomiota niiden maiden käytäntöön, joissa laajemmassa muodossa ja kilpailua vääristävällä tavalla suositaan tukitoimilla omaa teollisuutta. Lisäksi se laajentaa tukisäännösten soveltamisen koskemaan kaikkia WTO:n jäseniä. Vanhan valtiontukikoodin oli ratifioinut vain kolmisenkymmentä maata.

Sopimus ei merkitse välittömiä muutostarpeita olemassaoleviin suomalaisiin tukiohjelmiin. Suomessa ei ole käytössä kiellettyjä tukiohjelmia. Sen sijaan Suomessa on tukiohjelmia, jotka ovat periaatteessa riitautettavissa, jos jokin jäsen katsoisi niiden aiheuttavan haitallisia vaikutuksia omalle teollisuudelleen.

6.14. Sopimus suojalausekkeista

Sopimus GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan soveltamisesta on uusi, eikä se korvaa muita voimassa olevia sopimuksia. Sopimuksen mukaan jäsen on oikeutettu ryhtymään suojatoimiin, milloin tuonnin kasvu aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavaa vahinkoa samaa tai samanlaista tuotetta valmistavalle kotimaiselle teollisuudelle. Suojatoimia koskeva sopimus eli sopimus suojalausekkeista selventää ja täsmentää niitä olosuhteita, jotka oikeuttavat suojatoimiin ja määrää samalla noudatettavat menettelytavat. Sopimuksessa määritellään myös ''vakava vahinko'' sekä tekijät, jotka on otettava huomioon tuonnin vaikutusta arvioitaessa. Tietyin edellytyksin kehitysmaiden vienti rajataan tämän sopimuksen määräysten ulkopuolelle.

Sopimusta ei sovelleta polkumyyntiin, eikä tuettuun vientiin, koska suojatoimiin oletetaan ryhdyttävän tapauksissa, joissa hinnanmuodostus on normaali. GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan ja suojalausekesopimuksen soveltaminen edellyttävät WTO:n periaatteiden mukaista hyvitystä viejämaalle, milloin tämä sitä vaatii.

GATT 1994 -sopimuksen XIX artikla sekä sen soveltamista koskeva Uruguayn kierroksella tehty uusi sopimus sallivat tullien korotukset, lisätullit sekä määrälliset rajoitukset edellyttäen, että nämä kohdistetaan tasapuolisesti kaikkiin WTO:n jäseniin. Suojatoimien on perustuttava pääsääntöisesti toimivaltaisten viranomaisten tekemiin, julkaistaviin tutkimuksiin ja oltava kestoltaan rajoitettuja.

Sopimukseen sisältyy määräyksiä tutkimusten suorittamisesta, toimenpiteiden määräajoista ja ilmoituksista. Kansalliset toimenpiteet toimeenpaneva viranomainen on myös ilmoitettava WTO:lle. Tutkimuksissa viranomaisten on otettava huomioon asianosaisten edut julkisen ilmoituksen ja kuulemisen kautta sekä antamalla mahdollisuus todisteiden ja vastineiden antamiseen.

Suomen markkinahäiriölainsäädäntö ei maan ulkomaankaupan ja taloudelliseen kasvun turvaamisesta annetun lain ja sen nojalla annetun markkinahäiriöasetuksen osalta ole ristiriidassa GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan soveltamista koskevan suojalausekesopimuksen kanssa. Suojalausekesopimus ei myöskään sisällä sellaisia määräyksiä, jotka edellyttäisivät ulkomaankaupan turvaamislain sisältämien valtuuksien laajentamista.

Kansallisen lainsäädännön ohella uuden sopimuksen määräykset ovat sovellettavissa WTO-jäsenien kanssa käytävässä kaupassa. Koska viime aikoina Suomessa markkinahäiriötä aiheuttaneet tuontitavarat ovat olleet peräisin muista kuin GATTin sopimuspuolina olevista maista, on tärkeää edelleen pitää voimassa ulkomaankaupan turvaamislain ja markkinahäiriöasetuksen mukaiset mahdollisuudet ryhtyä kotimaista tuotantoa suojaaviin toimenpiteisiin riittävän nopeasti ja tehokkaasti.

6.15. Palvelukauppaa koskeva yleissopimus (GATS)
Yleistä

Palvelukauppaa koskevaa yleissopimusta (GATS) sovelletaan kaikkiin kaupallisiin palveluihin liittyviin julkisen vallan toimenpiteisiin. Sopimusta ei sovelleta julkisiin palveluihin.

Palvelukaupan yleissopimus koostuu palvelujen kaupan yleiset säännöt sisältävästä puitesopimuksesta ja sen liitteistä sekä erityisiä sitoumuksia koskevista kansallisista listoista. Puitesopimus sisältää palvelukaupassa noudatettavat yleiset velvoitteet riippumatta siitä sisältyykö kyseinen palveluala asianomaisen maan kansalliseen erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan. Osa sopimuksen velvoitteista on ehdollisia siten, että niitä sovelletaan ainoastaan niihin palveluihin, jotka sisältyvät sidontalistaan. Keskeisimpiä ehdollisia velvoitteita ovat markkinoillepääsyä ja kansallista kohtelua koskevat velvoitteet, joiden soveltamiselle on mahdollista asettaa ehtoja ja rajoituksia. Ehdollisista velvoitteista kotimaista sääntelyä, monopoleja sekä maksuja ja varojensiirtoa koskevia määräyksiä sovelletaan niin ikään ainoastaan niillä palvelualoilla, jotka sisältyvät erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan, mutta ehtojen asettaminen ei ole näiden osalta sallittua.

Sopimuksen keskeisiä velvoitteita ovat suosituimmuuskohtelu ja kansallinen kohtelu. Tavarakauppaa sääntelevästä GATT-sopimuksesta poiketen yleisestä suosituimmuudesta on mahdollista saada kertaluonteinen poikkeus, periaatteessa kuitenkin korkeintaan kymmeneksi vuodeksi. Kansallisen kohtelun vaatimusta sovelletaan ainoastaan niillä palvelualoilla, jotka sisältyvät kansalliseen erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan ja siinä mainituin rajoituksin.

Palvelukaupan vapauttamisesta neuvotellaan asteittain perättäisissä neuvotteluissa. Neuvottelutulokset kirjataan erityisiä sitoumuksia koskeviin listoihin, joissa sitoudutaan markkinoillepääsyn sallimiseen ja kansalliseen kohteluun listassa määritellyin ehdoin ja rajoituksin.

Palvelukaupan yleisopimukseen sisältyy myös monenkeskiset määräykset ja menettelytavat riitojenratkaisusta.

Rahoituspalvelut

Rahoituspalvelut ovat osa palvelukauppaa ja sisältyvät palvelukaupan yleissopimukseen. Rahoituspalveluihin luetaan lähinnä pankki- ja vakuutuspalvelut sekä arvopaperikauppaan ja sijoitus- sekä pörssitoimintaan liittyvät palvelut. Rahoituspalveluja koskevan Uruguayn kierroksen neuvottelutulosta voidaan kokonaisuutta ajatellen pitää tyydyttävänä huolimatta siitä, että monet keskeiset kysymykset, esimerkiksi rahoituspalvelujen kaupan vapautta kannattavien OECD-maiden (pl. Japani) ja ns. vastateollistuneiden maiden väliseen epätasapainoon liittyvien kysymysten ratkaiseminen, päätettiin lykätä jatkoneuvottelujen varaan. Uruguayn kierroksen rahoituspalveluneuvotteluilla on kyetty ensimmäistä kertaa monenkeskisesti ja laajassa kansainvälisessä yhteisymmärryksessä sitovasti sopimaan maailmanlaajuisten ja erityisesti maailmantalouden kehittämisen kannalta tärkeiden rahoitus- ja vakuutusmarkkinoiden astettaisesta vapauttamisesta. Suomen rahoitus- ja vakuutusmarkkinoilla toimivien yritysten kannalta Uruguayn kierroksen rahoituspalveluja koskevilla neuvottelutuloksilla on merkitystä lähinnä Euroopan talousalueen ulkopuolisilla rahoitus- ja vakuutusmarkkinoilla.

Rahoituspalveluja koskeva sopimus kokonaisuudessaan koostuu edellä mainitun puitesopimuksen lisäksi rahoituspalveluja koskevia pääasiassa soveltamis- ja määritelmäsäännöksiä sisältävästä rahoituspalveluliitteestä (Annex on Financial Services), varsinaisia rahoituspalvelusitoumuksia koskevasta sopimuksesta (Understanding on Commitments in Financial Services) sekä rahoituspalveluja koskevasta maakohtaisesta sidontalistasta (Schedule of Specific Commitments; Financial Services), johon varaumat ja sitoumukset on kirjattu. Lisäksi sopimukseen voidaan vielä lukea toinen rahoituspalveluliite (Second Annex on Financial Services) sekä rahoituspalveluja koskeva ministeripäätös (Decision on Financial Services), joilla on vahvistettu suosituimmuusperiaatteen soveltamista ja niihin liittyvät jatkoneuvottelut rahoituspalvelujen osalta.

Liikenne

Maantie- ja rautatiekuljetukset kuuluvat yleissopimuksen soveltamisalaan, mutta sopimuksen merkitys on näiden kohdalla osaltamme vähäinen johtuen siitä, että olemme kansallisesti sitoutuneet ainoastaan tiettyjen kaluston ylläpito- ja huoltopalvelujen sallimiseen. Lisäksi olemme pyytäneet lupaa poiketa suosituimmuuskohtelun (MFN) noudattamisesta maantieliikenteen osalta Suomen kansainvälisessä ja kabotaasiliikenteessä.

Yleissopimus kattaa merikuljetuspalvelut, muttei ainakaan tässä vaiheessa edellytä Suomessa lainsäädännöllisiä tai muita toimenpiteitä. Sopimuksen nojalla päätettiin, että merikuljetuspalveluja koskevia neuvotteluja jatketaan kesäkuun 1996 loppuun saakka. Merikuljetuspalvelujen osalta ei sen vuoksi ole tehty erityisiä sitoumuksia. Neuvottelujen tavoitteena on poistaa olemassa olevat kansainvälisiä merikuljetuspalveluja sekä satamissa annettavia oheispalveluja ja niiden tarjontaa koskevat rajoitukset. Suomessa ei ole käytössä tällaisia rajoituksia, joten osallistuminen jatkotyöhön on Suomen kannalta ongelmatonta. Päätös ei edellytä kotimaan vesiliikennettä (kabotaasi) koskevien rajoitusten purkamista.

Ilmailun osalta sopimusta sovelletaan vain korjauspalveluihin, ilmakuljetuspalvelujen myymiseen ja tietokonepohjaisiin paikanvarausjärjestelmiin.

Tele- ja audiovisuaaliset palvelut

Telealan säilyttäminen kokonaisuudessaan osana GATS-sopimusta katsottiin yleisesti tärkeäksi. Tämän vuoksi sovittiin peruspalvelujen vapauttamista koskevasta vapaaehtoisesta neuvotteluohjelmasta. Suomi osallistuu neuvotteluihin, ja ne on tarkoitus saattaa päätökseen viimeistään huhtikuun 1996 loppuun mennessä. Teletoiminnan kansainvälinen vapauttaminen on myönteinen asia Suomelle, joka on telekilpailun edelläkävijöitä. Telealan kansainvälinen avautuminen lisää suomalaisten yritysten kilpailumahdollisuuksia.

Yleissopimus kattaa myös elokuvan sekä televisio- ja videoohjelmien kaupan eli audiovisuaaliset palvelut. Sopimuksen vaikutukset ovat kuitenkin tällä alalla vähäiset, koska Suomi teki monien muiden maiden tapaan suosituimmuuskohteluun (MFN) sopimuksen sallimia poikkeuksia eikä kansallisesta kohtelusta ja markkinoillepääsystä tehty erityisiä sitoumuksia.

6.16. Sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (TRIPS)

Teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyviä näkökohtia koskevalla sopimuksella (sopimuksen englanninkielisen lyhenteen mukaisesti jäljempänä TRIPS-sopimus) vahvistetaan teollis- ja tekijänoikeuksien kansainvälistä suojaa. Näistä oikeuksista käytetään myös nimitystä immateriaalioikeudet ja henkinen omaisuus.

Teollis- ja tekijänoikeuksilla tarkoitetaan sopimuksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan niitä oikeuksia, joista sopimuksessa on määräyksiä. Teollisoikeuksiin luetaan sopimuksessa tavaramerkit, maantieteelliset merkinnät, teollismallit, patentit ja integroitujen piirien piirimallien suoja. Lisäksi niihin luetaan liikesalaisuuksien suoja.

Tekijänoikeudella tarkoitetaan paitsi varsinaista tekijänoikeutta niin myös kolmea lähioikeuksien ryhmää. Näitä ovat muusikoiden, näyttelijöiden ja muiden esittäjien suoja, äänitetuottajien suoja sekä yleisradio-organisaatioiden suoja. Sopimuksen soveltamisalaan eivät kuulu joidenkin maiden lainsäädäntöön sisältyvät muut lähioikeudet, kuten elokuvatuottajien lähioikeuteen perustuva suoja tai luettelon valmistajan suoja.

Immateriaalioikeuksien kansainvälisen suojan merkitys on lisääntynyt, koska yhä suurempi osa kaupasta perustuu luovuuteen ja osaamiseen. Henkisen työn tulosten ja teknologian tehokas hyödyntäminen edellyttävät toimivaa kansainvälistä suojajärjestelmää. Sopimus luo aikaisempaa paremmat puitteet teknologian ja kulttuurituotteiden maailmankaupalle.

Sopimuksessa on pyritty ottamaan huomioon sekä teollisuusmaiden että kehitysmaiden tarpeet. Sopimuksen siirtymäkausia koskevat määräykset on laadittu kehitysmaiden kannalta joustaviksi.

Immateriaalioikeuksien kansainvälinen suoja perustuu nykyisin eräisiin kansainvälisiin yleissopimuksiin. TRIPS-sopimuksen suojataso on pääosin näiden sopimusten suojatasoa korkeampi. Se tuo lisäksi eräitä alueita ensimmäistä kertaa monenkeskisen kansainvälisen suojan piiriin. Lisäksi sopimus laajentaa immateriaalioikeuksien kansainvälisen suojan maantieteellistä ulottuvuutta.

Sopimus tuo kansainväliseen suojaan eräitä uusia elementtejä. Ensinnäkin suojaa tehostetaan täytäntöönpanoa koskevilla määräyksillä. Sopimuksen johdannossa todetaan toisaalta halu varmistaa, että täytäntöönpanoa koskevat toimenpiteet ja menettelytavat eivät itsessään muodostu asianmukaisen kaupan esteiksi. Toiseksi sopimus tuo immateriaalioikeuksia koskevat valtioiden väliset kiistat Maailman kauppajärjestön (jäljempänä WTO) riitojenratkaisumenettelyn piiriin.

Nykyisten keskeisten immateriaalioikeutta koskevien kansainvälisten yleissopimusten hallinnosta vastaa pääosin Maailman henkisen omaisuuden järjestö (jäljempänä WIPO). Se on Yhdistyneiden kansakuntien alajärjestö. TRIPS-sopimuksen johdannossa todetaan jäsenten haluavan perustaa toisiaan tukevat suhteen WTO:n ja WIPOn samoin kuten muiden asiaan kuuluvien kansainvälisten järjestöjen välille.

Jäsenet eivät ole velvollisia soveltamaan TRIPS-sopimuksen määräyksiä, ennen kuin yksi vuosi on kulunut WTO-sopimuksen voimaantulosta. Tarkoitus on, että Suomessa TRIPS-sopimuksen velvoitteita aletaan noudattaa vasta tämän määräajan kuluttua.

Suomen lainsäädäntö täyttää pääosin sopimuksen vaatimukset. Sopimuksesta aiheutuu eräitä muutoksia eri immateriaalioikeuksia koskeviin lakeihin. Maantieteellisiä merkintöjä koskevat määräykset edellyttävät myös uutta lainsäädäntöä. Sopimukseen sisältyvät määräykset tulliviranomaisten mahdollisuuksista pysäyttää tuoteväärennökset ja piraattituotteet rajalle. Tavaramerkkilakiin sisältyvät jo vastaavat säännökset turvaamistoimenpiteistä, joiden nojalla voidaan estää tuoteväärennösten maahantuonti. Turvaamistoimenpiteiden soveltaminen tulee ulottaa myös tekijänoikeuksia loukkaaviin piraattituotteisiin.

6.17. Riitojen ratkaisemisesta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskeva sopimus

Riitojen ratkaisemisesta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevalla sopimuksella pyritään tehostamaan ja vahvistamaan WTO:n asemaa siitä, mitä se oli GATT-sopimuksen aikana. Sopimuksella yhtenäistetään riitojen ratkaisua koskevat menettelyt (neuvottelut eli konsultaatiot, sovittelu sekä paneelikäytäntö) ja sopimuskate ulotetaan koskemaan kaikkia Uruguayn kierroksen sopimuksia. Kuitenkin joissakin monenkeskisissä ja useammankeskisissä kauppa-sopimuksissa on yhtenäisjärjestelmää täydentäviä, sopimuskohtaisia erityissäännöksiä (mm. aikarajojen osalta).

Riitojenratkaisuelin hyväksyy paneelien raportit. Erityisenä parannuksena aikaisempaan käytäntöön on se, että uudessa järjestelmässä paneeliraportteja ei enää voida jättää hyväksymättä ja että osapuolilla on mahdollisuus valittaa paneeliraportista oikeudellisin perustein erilliseen valituselimeen, jonka on annettava raporttinsa 60 päivän kuluessa.

Paneelit koostuvat kolmesta tai viidestä jäsenestä, jotka kaikki toimivat henkilökohtaisessa ominaisuudessaan. Paneelit voivat pyytää asiantuntijaryhmältä neuvoa-antavaa lausuntoa, esimerkiksi jos kysymyksessä on tekninen, tieteellinen tai muu erikoistieto, ja käyttää sitä apuna suositustensa antamisessa.

Paneeliraporttien täytäntöönpanossa noudatetaan tarkkaa seurantaa ja ellei hävinnyt osapuoli tietyn ajan kuluessa täytä paneeliraportissa mainittuja velvoitteita, voi riitojenratkaisuelin oikeuttaa voittaneen osapuolen poistamaan tiettyjä tullimyönnytyksiä. Vahingonkorvausvelvollisuus on vapaaehtoinen, eikä siihen voida pakottaa. Poikkeuksena ovat niin sanotut non-violation -tapaukset, joissa oikeuden loukkauksen tai menetyksen on aiheuttanut toimi, joka ei ole WTO:n säännösten vastainen. Tällöin hyvitys pyritään löytämään muulla tavalla kuin tullimyönnytysten peruuttamisena ja tuolloin kysymykseen voi tulla vahingonkorvaus.

Valituselimeen valitaan seitsemän oikeustieteellisesti ja kauppapoliittisesti ansioitunutta henkilöä, jotka eivät saa olla minkään maan virkamiehiä. On perusteltua syytä olettaa, että paneeliratkaisujen merkitys sekä tulkinta-arvo tulee kasvamaan ja WTO:n riitojenratkaisujärjestelmästä tulee kansainvälisoikeudellisesti erittäin merkittävä.

Uuden järjestelmän etuna on se, että paneelien ratkaisut on annettava 6―12 kuukauden kuluessa paneelin perustamisesta. Asian käsittelyn kestoon vaikuttaa se, onko siitä valitettu valituselimeen. Jäsenen kannalta WTO:n riitojenratkaisujärjestelmä on kustannuksiltaan edullinen, sillä panelistien kulut maksetaan suoraan WTO:n budjetista ja riidan osapuolet vastaavat vain omista kuluistaan.

6.18. Kauppapoliittinen maatutkinta

Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksella vahvistetaan ja tehostetaan WTO:n toimintaa. Kauppapoliittiset maatutkinnat vakinaistetaan. Tutkinnoilla on tarkoitus lisätä tietojensaantia WTO:n jäsenten ulkomaankauppapolitiikasta sekä menetelmistä. Kauppapoliittisilla maatutkinnoilla ei pyritä pakottamaan jäseniä tiettyihin velvoitteisiin, riitojenratkaisuun tai uusiin poliittisiin muutoksiin. Päätavoitteena on arvioida jäsenten ulkomaankauppajärjestelmiä sekä selvittää niiden mahdollisia vaikutuksia monenkeskiseen kauppajärjestelmään. Kahden, neljän ja kuuden vuoden välein suoritettavia kauppapoliittisia maatutkintoja käsittelee WTO:n yleisneuvostoa vastaava elin TPRB (Trade Policy Review Body). Käsittelyjärjestys määräytyy jäsenen kauppavolyymien perusteella (teollisuusmaat neljän vuoden välein, EU, Yhdysvallat, Kanada ja Japani kahden vuoden välein ja muut maat kuuden vuoden välein). Sama toimielin käsittelee vuosittain pääjohtajan selvityksen kansainvälisen kauppajärjestelmän kehityksestä ja toiminnasta.

WTO:n sihteeristöön perustetaan tiedotuksia ja ilmoituksia (notifioinnit) varten keskusrekisteri. Sihteeristö lähettää vuosittain jäsenille luettelon niistä tiedoista, jotka tulisi toimittaa sihteeristölle. Jokaisella jäsenellä on oikeus pyytää rekisteritietoja toisesta WTO:n jäsenestä. Ministerikokouksen päätöksellä sovitaan, että ilmoitusjärjestelmän kehittämistä varten perustetaan työryhmä, jonka tulee saattaa työnsä päätökseen viimeistään kahden vuoden kuluessa WTO:n voimaantulosta.

6.19. Useammankeskiset sopimukset
6.19.1. Julkisia hankintoja koskeva sopimus

Julkisia hankintoja koskeva sopimus allekirjoitettiin Marokon Marrakeshissa 12.― 15.4.1994 pidettävässä ministerikokouksessa, jossa samanaikaisesti allekirjoitettiin Uruguayn kierroksen neuvottelutulokset. WTO-sopimuksen mukaisesti julkisia hankintoja koskeva sopimus on WTO:n liitteessä 4 oleva ns. useammankeskinen kauppasopimus, jonka jäsenmäärä on rajoitettu ja pienempi kuin WTO-sopimuksessa.

Uusi sopimus laajentaa nk. Tokion kierroksella vuonna 1979 hyväksytyn julkisia hankintoja koskevan sopimuksen sopimuskatetta siten, että uusi sopimus koskee tavaroiden lisäksi rakennushankintoja ja palveluja. Lisäksi viranomaiskate laajenee koskemaan valtion viranomaisten lisäksi keskushallintoa (osavaltioita, läänejä) ja kuntia. On kuitenkin otettava huomioon, että neuvotteluosapuolten markkinoillepääsysitoumukset vaihtelivat suuresti. Tämän vuoksi uusi sopimus kattaa kaikkien jäsenien osalta vain valtion viranomaiset. Kuntien ja peruspalveluiden osalta sovelletaan vastavuoroisuus- periaatetta eli kate ulottuu vain niihin maihin, jotka ovat sisällyttäneet katteeseensa vastaavat yksiköt. Tämän johdosta laajin kate muodostuu ETA-alueelle. Tästä huolimatta uusi sopimus tulee olemaan huomattava parannus entiseen sopimukseen verrattuna.

Uusi sopimus sisältää osaksi samanlaisen riitojen ratkaisujärjestelmän kuin Uruguayn kierroksella on hyväksytty, tosin määräajat tulevat olemaan lyhyemmät.

6.19.2. Kansainvälinen maitotuotesopimus

GATTin maitotuotesopimuksen (International Dairy Arrangement) sääntöjen muuttaminen liittyy päättyneen Uruguayn kierroksen tulokseen ja Maailman kauppajärjestön, WTO:n, perustamissopimukseen. Kansainvälinen maitotuotesopimus on yksi WTO-sopimuksen liitteen 4 sopimuksista. Sopimus hyväksyttiin 21.3.1994.

Aikaisempi maitotuotesopimus neuvoteltiin Tokion kauppaneuvottelukierroksen aikana ja se tuli voimaan 1.1.1980 alkaen. Uuteen sopimukseen on tehty lähinnä teknisiä muutoksia, ja sopimusteksti on pyritty yhdenmukaistamaan Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksen kanssa. Muilta osin uusi maitotuotesopimus vastaa sisällöltään vanhaa sopimusta. Sopimuksen hyväksyminen merkitsee vanhasta sopimuksesta luopumista uuden voimaanastumisesta lukien.

6.19.3. Kansainvälinen naudanlihasopimus

GATTin naudanlihasopimuksen (International Bovine Meat Agreement) sääntöjen muuttaminen liittyy päättyneen Uruguayn kierroksen neuvottelutulokseen ja Maailman kauppajärjestön, WTO:n, perustamissopimukseen. Kansainvälinen naudalihasopimus on yksi WTO-sopimuksen liitteen 4 sopimuksista. Sopimus hyväksyttiin 21.3.1994 Genevessä.

Sopimus vastaa vuonna 1979, ns. Tokion kierroksella allekirjoitettua sopimusta, mistä johtuen muutokset ovat lähinnä teknisiä. Sopimusteksti on pyritty yhdenmukaistamaan Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksen kanssa. Sopimuksen hyväksyminen merkitsee vanhasta sopimuksesta luopumista uuden voimaanastumisesta lukien.

6.20. Teollisuustuotteiden ja maataloustuotteiden myönnytysluettelot sekä palvelukaupan erityisten sitoumusten lista ja luettelo suosituimmuuskohtelua koskevista poikkeuksista
6.20.1. Maataloustuotteita koskeva myönnytysluettelo

Sopimukseen liittyvään myönnytysluetteloon on kirjattu kaikki Suomen ulkomaankauppaa koskevat tullien alennukset ja muut muutokset. Lista käsittää taulukot tullitariffeista, kiintiöistä, kotimaisesta tuesta sekä vientituesta. Listan laatimista on käsitelty yksityiskohtaisissa perusteluissa kohdassa 1.20.1.

Tullitariffeja käsittelevä lista on laadittu siten, että kotimaisen tuotannon turvaava rajasuoja säilyy, sopimuksen edellyttämä keskimääräinen 36 prosentin tullimaksujen alennus saavutetaan ja kaikkia tuotteita koskeva 15 prosentin vähimmäisalennus toteutuu. Lisäksi myönnytysluettelolla on pyritty kaventamaan soveltuvin osin Suomen ja Euroopan unionin tullimaksujen eroa.

Merkittävimmät tuontikiintiöt: lihan tuonti 836 tonnia, perunan tuonti 14,7 miljoonaa kiloa, tomaatti 19,2 miljoonaa kiloa, vehnä ja ruis 172 miljoonaa kiloa, rehuviljat 27,6 miljoonaa kiloa, soijapapu ja vastaavat öljykasvit 172,5 miljoonaa kiloa, kasviöljyt 21,3 miljoonaa kiloa, raakasokeri 85,4 miljoonaa kiloa ja melassi 28,1 miljoonaa kiloa. Näiden kiintiöiden (nk. nykyinen markkinoillepääsy) mukainen tuonti tapahtuu nykyisellä tullitasolla.

Sopimuksessa tarkoitetut vähimmäismarkkinoillepääsyn kiintiöt on avattava seitsemälle sellaiselle tuotteelle, joita ei ole säännöllisesti tuotu maahamme. Sian- ja naudanlihan sekä rehuviljojen lisäksi kiintiön saavat maitojauhe, voi, juusto ja kananmunat. Näiden tuotteiden kiintiö on 3―5 prosenttia kulutuksen määrästä ja kiintiön sisäinen tullimaksu puolet tariffikaation tuloksena saadusta tullista. Vähimmäismarkkinoillepääsyä koskeviin kiintiöihin on sisällytetty tuotteiden ''nykyinen markkinoillepääsy'' -osuus siltä osin kuin näitä tuotteita on peruskaudella tuotu (kuten naudanliha) tuontikohtelun ollessa minimimarkkinoillepääsyn mukainen koko kiintiölle.

Maatalouden kokonaistuen mittausmenetelmällä laskettu kokonaistuki on peruskaudella keskimäärin ollut 16,5 miljardia markkaa. Tukea alennetaan siten, että sen määrä vuonna 1995 on 15,9 miljardia markkaa ja viimeisenä vuonna eli vuonna 2000 13,2 miljardia markkaa.

Vientituen alennussitoumukset koskevat tärkeimpiä vientituotteitamme eli voita, juustoja, maitojauhetta, kananmunia, sian- ja naudanlihaa sekä leipä- ja rehuviljaa. Lisäksi valmisteiden vientituelle on asetettu yläraja. Sianlihan, naudanlihan ja viljojen kohdalla on peruskaudeksi sovittu 1991―92, muiden tuotteiden kohdalla se on 1986―90. Sopimuksen mukaan esimerkiksi naudanlihan tuettu vienti tulee olemaan nykyisen 10―15 miljoonan kilon asemesta 2,5 miljoonaa kiloa vuonna 2000 ja sianlihan nykyisen 10―15 miljoonan kilon asemesta 6,4 miljoonaa kiloa.

Syksyllä 1993 sopimusneuvotteluissa tarkistettiin jäsenten myönnytysluetteloita. Tarkistukset johtuivat sopimuksen allekirjoittajamaiden tavoitteesta edistää omien vientituotteidensa tullikohtelun helpottamista ja valvoa sopimuksen ehtojen täyttymistä toisten allekirjoittajien myönnytysluetteloissa. Näiden neuvottelujen pohjalta tehtiin myös Suomen myönny- tysluetteloihin joitakin täsmennyksiä. Näistä voidaan mainita kahvin tullin poistaminen sekä viinien ja omenoiden tullien tarkistaminen. Näillä muutoksilla helpotettiin muiden maataloustuotteiden alennusvaatimuksia sekä vahvistettiin Suomen teollisuusviennin neuvotteluasemaa.

6.20.2. Teollisuustuotteita koskeva myönnytysluettelo

GATTin Uruguayn kierroksen neuvotteluosapuolet sitoutuivat keskimäärin kolmanneksen tullinalennuksiin suosituimmuusperiaatteen eli MFN-pohjalta. Tämä koski lähinnä vain teollisuusmaita. Kehitysmaiden myötävaikutus jäi huomattavasti maltillisemmaksi, myönnytysten ollessa pääasiallisesti tullien sitomista WTO:ssa aiempaa alemmalle tasolle, käyttötullin ollessa kuitenkin usein huomattavasti sidontatason alapuolella.

Neuvotteluosapuolten tullinalennukset ja myönnytykset toimeenpannaan viitenä tasasuuruisena alennuksena neljän vuoden aikana, jos neuvotteluosapuolen myönnytysluettelosta ei muuta ilmene.

Ensimmäiset tullinalennukset toimeenpannan Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen voimaantulopäivänä (1.1.1995 tai mahdollisimman pian sen jälkeen).

Suomen tullimyönnytysten MFN-tuonnilla painotettu keskimääräinen alennusvaikutus on 31 prosenttia ja ns. yksinkertainen, painottamaton alennusvaikutus 46,8 prosenttia. Suomi sitoo tarjouksellaan teollisuustuotteiden tullit WTO:ssa 100 prosenttisesti, tähänastisen sidonta-asteen oltua 92 prosenttia.

Suomen kanssa vapaakauppasuhteessa olevista keskeisistä neuvotteluosapuolista alentavat tullejaan EU 34 prosenttia, Ruotsi 33 prosenttia, Norja 39 prosenttia, Sveitsi 32 prosenttia ja Itävalta 35 prosenttia. Euroopan ulkopuolisista suuremmista neuvotteluosapuolista alentavat tullejaan seuraavasti: Yhdysvallat 35 prosenttia, Kanada 45 prosenttia ja Japani 56 prosenttia.

Eräiden kehitysmaaryhmään kuuluvien maiden myönnytysten luonteesta voidaan todeta esim. että Intia sitoo tullinsa 45 prosentin tasolle, Filippiinit 50 prosentin tasolle, Indonesia 40 prosentin tasolle sekä Malesia ja Thaimaa 10―30 prosentin tasolle. Sovelletut eli ns. käyttötullit ovat yleensä huomattavasti näiden sidontatasojen alapuolella.

Myönnytyksiä tehtäessä Suomen keskeisimpänä neuvottelulähtökohtana oli, ettei Suomen ja EU:n välisiä tullieroja kasvateta ja näitä eroja vähennetään, milloin mahdollista. Vaikkei varsinaisia nimikekohtaisia poikkeusmenettelyjä hyväksikäytettykään, merkitsi Suomen omaksuma integraatiosopeutus kuitenkin tosiasiallista poikkeusmenettelyä tapauksissa, joissa Suomen tullitaso oli jo EU:n tarjoustason alapuolella. Tällaisissa nimikkeissä ei tullimyönnytyksiä voitu harkita tehtäväksi lainkaan. Suomen integraatiosopeutuksen syynä oli Suomen mahdollinen liittyminen EU:n jäseneksi sekä sen vaikutuksesta sopeutuminen EU:n ulkotullitasoon. Samalla vähennetään mahdollisia kompensaatiovaatimuksia tästä sopeutuksesta aiheutuvien nousevien tullien osalta.

EU-jäsenyyden mahdollisesti toteutuessa EU:n komission tehtävänä on käydä myönnytysluettelon sidontatasoa koskevat, mahdolliset kompensaationeuvottelut. Tällaisia kompensaatiovaatimuksia, jotka siis kohdistuisivat unioniin, saattaisi syntyä sellaisissa yksittäisissä tuotteissa tai tuoteryhmissä, joissa kolmansien maiden tuonti on merkittävää tai tullin nousu suuri.

Nimikekohtaisten myönnytysten lisäksi GATTin Uruguayn kierroksen neuvotteluille teollisuustuotteissa oli ominaista myös sektorikohtaisten ratkaisumallien laajamittainen hyväksikäyttö. Näissä tapauksissa kokonaisten teollisuussektoreiden osalta sovittiin useammankeskisistä järjestelyistä, joissa keskeisimmät sopimusosapuolet joko poistavat tullinsa kokonaan sektorin sisällä tai harmonoivat ne määrätylle alemmalle tasolle yleensä viiden tai kymmenen vuoden kuluessa.

Johtavat teollisuusmaat hyväksyivät sektorikohtaiset tullien harmonisointimallit kemian tuotteissa ja värimetalleissa. Tullit poistetaan kokonaan farmaseuttisissa tuotteissa, Suomen kannalta hyvin tärkeissä paperituotteissa, teräs-tuotteissa, lääketieteellisissä kojeissa ja laitteissa, rakennuskoneissa, maatalouskoneissa, huonekaluissa ja leikkikaluissa.

Sektoriratkaisuissakin tullinalennukset toimeenpannaan yleensä viitenä tasasuuruisena eränä. Arkoja sektoreita, joilla seurataan poikkeusaikataulua ovat kemian tuotteet, teräs ja leikkikalut, joissa alennusaikataulu on yleensä kymmenen vuotta. Kemian tuotteiden osalta alennusaikataulu on osittain jopa 15 vuotta.

Myönnytyksissään Suomi poistaa teollisuustuotteilta arvotullien rinnalla sovelletut vähimmäisspesifiikkitullit, joita tullitariffissamme on ollut kosmeettisissa tuotteissa, muovituotteissa, tekstiili- ja vaatetustuotteissa, jalkineissa, sateenvarjoissa ja keraamisissa tuotteissa.

Suomen kannalta tärkein sektorikohtainen nolla-tulliratkaisu syntyi paperituotteissa. Ratkaisuun osallistuvat maat ― maailman suurimmat paperin viejä- ja kuluttajamaat ― poistavat tullinsa kokonaan kymmenessä vuodessa. Suomi olisi toisaalta halunnut, että tärkeimmät markkinamme ― EU-alue ― olisi ylläpitänyt tullinsa Euroopan ulkopuolelta tuleville toimituksille, jolloin tämä sektorikohtainen nollatulli-ratkaisu ei olisi toteutunut. Tämä olisi merkinnyt Suomelle EU:n paperitullitason korkuista kilpailuetua. Suomen kotimarkkinoiden kannalta tullien poistolla ei sen sijaan ole merkitystä, sillä Suomeen voidaan tuoda paperia jo nytkin tullitta tai hyvin alhaisin tullein. Koska sopeutusaika paperituotteiden tullittomaan kauppaan kestää kymmenen vuotta, merkitsee tämä sitä, että EU-alue altistuu kolmansista maista tapahtuvalle kilpailulle alle prosenttiyksikön suuruisin sysäyksin vuosittain. Tullien alennuksen kautta tuleva lisääntyvä kilpailuelementti on siis vähäinen verrattaessa sitä muihin kilpailutekijöihin esim. valuuttakurssivaihteluihin lyhyelläkin aikavälillä. Edelleen on todettava, että kilpailu Euroopan markkinoilla paperituotteissa ei Suomen kannalta tule senkään vuoksi kiristymään oleellisesti, että Suomi vie Eurooppaan monia sellaisia paperilaatuja, joita markkinoille tulevat uudet toimittajat, lähinnä Yhdysvallat ja Kanada, eivät valmista. Siten tämän sektoriratkaisun mahdollinen haitallinen vaikutus Suomen metsäteollisuuden viennille kiristyvänä kilpailuna Euroopan markkinoilla jää ilmeisestikin hyvin vähäiseksi.

Paperisektorin nollatulliratkaisun ehdottoman myönteisenä puolena on pidettävä sitä, että ratkaisu avaa myös suomalaisille paperin toimittajille vähitellen tullivapaat markkinat maailman suurimmissa paperinkuluttajamaissa Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Mahdollisen EU:n liittymisen kannalta suurin sopeutumistarve Suomelle tulee olemaan GATTin Uruguayn kierroksen markkinoillepääsyneuvottelujen tulosten ja integraatiosopeutustavoitteidemme yhteensovittaminen vaatetustuotteissa. Uruguayn kierroksella Suomen vaatetustuonnin korkeimpia tulleja leikattiin 36 prosentin tasolta 24 prosentin tasolle. Tämä on kansainvälisesti katsoen edelleen korkea tullisuoja verrattaessa sitä toisiin teollisuusmaihin: EU 12 prosenttia, Ruotsi 12 prosenttia, Itävalta 12 prosenttia, Sveitsi 5 prosenttia ja Norja 18 prosenttia. Mahdollinen EU-jäsenyys merkitsisi sitä, että Suomen täytyisi edelleen puolittaa nykyiset vaatetustuotteiden tullinsa.

Uruguayn kierroksen viime vaiheessa Suomi kävi nimikekohtaisia kahdenvälisiä tullinalennusneuvotteluja Suomen viennille tärkeimpien Euroopan ulkopuolisten maiden kanssa, joista merkittävimmät olivat OECD-maista Yhdysvallat, Kanada, Japani, Australia ja Uusi-Seelanti. Nämä ovat olleet perinteisesti Suomelle tärkeitä vientimarkkinoita. Neuvotteluja käytiin lisäksi sellaisten maiden kanssa, joihin Suomen vienti on viime aikoina kasvanut kaikkein ripeimmin, Kaakkois-Aasian maista Thaimaa, Malesia, Indonesia ja Korea sekä Etelä-Afrikka. Näissä neuvotteluissa keskityttiin markkinoillepääsyn parantamiseen vain tärkeimpien vientituotteidemme osalta kussakin maassa.

Kun Suomen viennistä n. 70 prosenttia menee nykyisin tullivapaalle alueelle jäi kierroksen markkinoillepääsyneuvottelujen osalle ehkä n. 20 prosenttia Suomen tavaraviennin kokonaismäärästä, kun vientimme maihin, jotka eivät ole GATTin sopimuspuolia, on luvuista eliminoitu. GATTin sääntöjen mukaan neuvotteluosapuolilla on neuvotteluoikeus kuitenkin vain sellaisissa tuotteissa, joissa ne ovat pääasiallinen tai huomattava toimittaja toisen neuvotteluosapuolen markkinoilla. Tämä luonnollisesti vähensi neuvottelumahdollisuuksia. Käytännössä tämä merkitsi neuvotteluissa sitä, että vaikka jokin tuote saattoi Suomen viennissä määrättyyn maahan olla vientitilastojemme mukaan tärkeimpien joukossa, emme kuitenkaan olleet tärkeimpien toimittajien joukossa, kun tuotteen vientiä verrataan saman tuotteen toimituksiin muista maista.

Eräiden maiden kanssa käydyissä neuvotteluissa jouduttiin hyvin nopeasti havaitsemaan, että vaikka tavaratoimitukset saattoivat olla huomattaviakin, niin kummallakaan ei ollut varsinaista neuvotteluoikeutta tai myönnytyspyynnöt eivät kohdentuneet sellaisiin tuotteisiin, joissa olisi ollut myönnytysvaraa. Koska Suomen vienti Latinalaisen Amerikan maihin on edelleenkin hyvin vaatimatonta, ei Suomella kierroksen loppuvaiheessa ollut neuvotteluyhteyttä yhdenkään Latinalaisen Amerikan maan kanssa.

Tuotekohtaisesti markkinoillepääsyneuvottelumme keskittyivät ensisijaisesti metsä- ja metalliteollisuustuotteisiin, joskin elektronikkateollisuuden tuotteiden tullinalennuksilla erityisesti Kaakkois-Aasian maissa oli keskeinen merkitys. Yhdysvallat puolestaan alensi merkittävästi kaikkien niiden tuotteiden tulleja, joissa Suomi on päätoimittaja Yhdysvaltojen markkinoilla. Etelä-Afrikka puolestaan keskittyi alentamaan paperituotteidensa tulleja pidemmällä aikavälillä.

6.20.3. Palvelukaupan erityisten sitoumusten lista sekä luettelo suosituimmuuskohtelua koskevista poikkeuksista

Palvelukaupan yleissopimus (GATS) sisältää kahdenlaisia määräyksiä. Yleisistä velvoitteista joitakin, kuten suosituimmuuskohtelua (MFN) sovelletaan kaikilla palvelualoilla, kun taas erityisiä velvoitteita sovelletaan ainoastaan niihin palveluihin, jotka sisältyvät ao. maan erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan (sidontalistaan). Kahdenkeskisten neuvottelujen tuloksena syntyneet erityiset sitoumukset on sisällytetty kansalliseen sidontalistaan, joka on liitetty GATS-sopimukseen ja on siten osa monenkeskistä sopimusta. Jokaisen GATS-sopimuksen allekirjoittajan on täytynyt liittää sopimukseen kansallinen listansa.

Jäsenet ovat yksilöineet sidontalistoissaan palvelualat tai niiden osat, joita sitoumukset koskevat. Hyväksyttyjen laadintaohjeiden mukaisesti sidontalistoissa on ilmoitettava eri palvelujen osalta jäljempänä selostetuin tavoin toimitusmuotokohtaisesti markkinoillepääsyyn (GATS, artikla XVI) ja kansalliseen kohteluun (GATS, artikla XVII) liittyvät rajoitukset. Lisäksi on ilmoitettava ne mahdolliset lisäsitoumukset (GATS, artikla XVIII), joihin jäsen sitoutuu ja joita se ei yllä mainittujen sääntöjen mukaan ole muutoin velvollinen kirjaamaan. Sidontalistassa eritellään seuraavat palvelujen tarjoamisen muodot: rajan yli tapahtuva tarjoaminen, kulutus ulkomailla, kaupallinen läsnäolo ja luonnollisten henkilöiden läsnäolo. Teknisesti sidontalista on jaettu kahteen osaan: kaikille palvelualoille yhteiset rajoitukset ja sitoumukset sekä eritellyt palvelualakohtaisesti sovellettavat rajoitukset ja sitoumukset.

Suomen sidontalista ei sisällä artiklan XVIII mukaisia lisäsitoumuksia. Yleisistä rajoituksista tärkeimmät liittyvät ulkomaalaisomistusta koskeviin rajoituksiin (laki ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta ja laki ulkomailla asuvien ja ulkomaisten yhteisöjen kiinteistöjenhankintojen valvonnasta) ja Ahvenanmaan erityisaseman turvaamiseen. Tältä osin Suomen sidontalistaan on neuvoteltu pysyvä poikkeus, joka rajaa Ahvenanmaan maakunnan kansallista kohtelua koskevan velvoitteen ulkopuolelle mitä tulee oikeuteen hankkia kiinteää omaisuutta ja oikeuteen sijoittua tai tarjota palveluja Ahvenanmaalla. Luonnollisten henkilöiden läsnäolo eli palvelujen tarjoajien liikkuvuus sallitaan rajoitetusti tietyin ehdoin.

Erityisiä palvelualakohtaisia sitoumuksia Suomi on tehnyt noin kahdeksallakymmenellä palvelualalla, jotka sisältyvät seuraaviin YK:n luokituksen (Provisional central product classification, CPC) mukaisiin luokkiin: liikepalvelut tärkeimpänä alaryhmänä asiantuntijapalvelut, viestintäpalvelut, rakennus- ja muut siihen liittyvät insinööripalvelut, jakelupalvelut, ympäristöpalvelut, rahoituspalvelut, turismi ja matkailuun liittyvät palvelut, ajanviete-, kulttuuri- ja urheilupalvelut, liikenne- ja siihen liittyvät oheispalvelut. Rahoituspalveluihin sisältyvät lähinnä pankki- ja vakuutustoiminta sekä arvopaperikauppa.

Rahoituspalvelusektorin sitoumusten kirjaustapa poikkeaa tekniseltä toteutustavaltaan edellä kuvatusta muusta sidontalistasta, jossa ilmoitetaan palveluala tai sen osa, jolla halutaan sitoutua. Rahoituspalveluissa sitoudutaan myöntämään sidontalistassa yksilöidyin rajoituksin markkinoillepääsy ja kansallinen kohtelu rahoituspalveluja koskevassa sopimuksessa luetelluille palveluille siinä mainituin ehdoin. Tällöin kirjataan siis ainoastaan sopimukseen nähden tarpeelliset rajoitukset palvelualan, markkinoillepääsyn ja kansallisen kohtelun osalta. Rahoituspalvelusitoumusten osalta tärkeimmät rajoitukset koskevat lakisääteistä työeläkevakuutusta ja lakisääteistä tapaturmavakuutusta, joilla taataan kansalaisten sosiaaliturvan hoitaminen nykykäytännön mukaisesti myöskin jatkossa.

Mikään edellä kuvatuista sitoumuksista ei aiheuta voimassa olevan lainsäädäntömme muuttamista tai uutta lainsäädäntöä. Osa kirjatuista rajoituksista on poistettu ETA-sopimuksen voimaantulon jälkeen. Muutoksia ei ole kuitenkaan voitu huomioida joulukuussa 1993 jätetyssä sidontalistassamme, koska ETA-sopimus ei vielä tuolloin ollut tullut voimaan. Sidonnan taso jäi siten asianomaisissa tapauksissa sovellettavaa lainsäädäntöä korkeammaksi. Sidonnan muuttaminen tai irtisanominen on kuitenkin mahdollista sen jälkeen, kun kolme vuotta on kulunut sidonnan voimaantulosta. Muuttaminen edellyttää neuvotteluja sekä mahdollisen muutoksesta aiheutuvan vahingon korvaamista.

Suosituimmuuskohtelusta on mahdollisuus myöntää kertaluonteinen poikkeus, periaatteessa korkeintaan kymmeneksi vuodeksi. Suomi on pyytänyt ennalta määrittelemättömäksi ajaksi poikkeuksia maantie- ja meriliikenteessä, audiovisuaalisissa palveluissa ja lentoliikenteen automaattisen paikanvarausjärjestelmän käytölle sekä pohjoismaisen yhteistyön eräille muodoille.

6.21. Ministeripäätökset ja julkilausumat
Päätös toimenpiteistä vähiten kehittyneiden maiden eduksi

Päätöksessä tunnustetaan vähiten kehittyneiden maiden ahdinko ja tarve varmistaa niiden täysipainoinen osallistuminen maailman kauppajärjestelmään sekä niiden mahdollisuksien parantamiseksi kaupassa, niiden erityistarpeet markkinoillepääsyssä ja preferenssien merkitys niiden kauppamahdollisuuksien parantamisessa.

Siinä sitoudutaan toteuttamaan vähiten kehittyneitä maita koskevat määräykset jotka sisältyvät 28. maarraskuuta 1979 tehdyn päätöksen 2(d), 6 ja 8 kohtiin kehitysmaiden erityis- ja suosituimmuuskohtelusta, vastavuoroisuudesta ja osallistumisesta ja otetaan huomioon Punta del Esten ministerijulistuksen I osan B(vii) jaksoon sisältyvä osanottajien sitoumus.

Päätöksen mukaan vähiten kehittyneiden maiden ei tarvitse, riippumatta siitä mainitaanko asianomaisissa sopimusten määräyksissä, noudataa sitoumuksia ja velvoitteita kuin kehitysasteensa ja rahoituksellisten ja kaupallisten tarpeittensa ja hallinnollisten ja insitutionaalisten mahdollisuuksiensa mukaisesti. Vähiten kehittyneille maille annetaan 15.4.1994 lukien ylimääräinen vuosi aikaa jättää WTO-sopimuksen XI artiklan mukaiset myönnytysluettelonsa.

Päätöksessä sovitaan, että vähiten kehittyneiden maiden eduksi tehtyjen erityis- ja erillistoimenpiteiden nopea voimaansaattaminen varmistetaan, että vähiten kehittyneiden maiden vientnin kannalta kiinnostavien tuotteiden osalta sovitut MFN-pohjaiset tullimyönnytykset toimeenpannaan mahdollisuuksien mukaan portaattomasti etuajassa, että eri sopimusten ja siirtymäaikojen sääntöjä sovelletaan joustavasti ja vähiten kehittyneitä maita tukevasti, että tuonnin helpottamiseksi toteutettujen toimien toimeenpanossa, joihin viitataan GATT 1947 -sopimuksen 3(c) kohdassa ja vastaavassa kohdassa GATT 1994 -sopimuksessa, vähiten kehittyneiden maiden vientiedut huomioidaan, että vähiten kehittyneille maille annetaan huomattavasti enemmän teknistä apua tuotantonsa ja vientinsä monipuolistamiseksi.

Päätöksen viimeisen kohdan mukaisesti sovitaan, että vähiten kehittyneiden maiden erityistarpeita tarkastellaan ja jatketaan näiden maiden vientimahdollisuuksien laajentamista edistävien toimenpiteiden soveltamispyrkimyksiä.

Julkilausuma Maailman kauppajärjestön osuudesta suuremman yhtenäisyyden saavuttamisessa maailmanlaajuisessa talouspolitiikassa

Julkilausumassa tunnustetaan, että maailmantalouden kansanivälistyminen on johtanut jatkuvasti kasvavaan talouspoliittiseen vuorovaikutukseen yksittäisten valtioiden välillä. Talouspolitiikan eri osa-alueiden kansallisessa tasapainottamisessa yhdenmukaisuus kansainvälisellä tasolla on merkittävä tekijä kansallisten toimintaohjelmien tehokkuuden lisäämiseksi. Uruguayn kierroksen tulokset osoittavat, että osallistuneet hallitukset tunnustavat liberaalin kauppapolitiikan myötävaikutuksen talouksiensa kasvulle ja kehitykselle ja maailmantaloudelle yleensä.

Julkilausuman 2 kohdassa todetaan, että yhteistyö talouspolitiikan eri alueilla edistää kehitystä muilla alueilla. Säännönmukaisempiin talous- ja rahapoliittisiin oloihin perustuva vakaampi valuuttakurssikehitys edistää kaupan laajenemista, pysyvää kasvua ja kehitystä sekä ulkoisten tasapainottomuuksien korjaamista. On tarvetta saada riittävästi rahoitus- ja sijoituspääomaa kehitysmaille sekä lisäponnistuksiin velkaongelmien hoitamiseen taloudellisen kasvun ja kehityksen varmistamiseksi. Kaupan vapauttaminen muodostaa yhä tärkeämmän tekijän sopeutusohjelmissa. Tässä yhteydessä todetaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) rooli kaupan vapauttamiseen sopeutumisen tukemisessa mukaan lukien tuki elintarvikkeiden nettotuojana oleville kehitysmaille, jolle maatalouskaupan uudistusohjelma aiheuttaa lyhytaikaisia kustannuksia.

3 kohdassa todetaan Uruguayn kierroksen tuloksen myötävaikuttavan merkittävästi yhtenäisemmän kansainvälisen talouspolitiikan aikaansaamiseen. Tulokset takaavat markkinoillepääsymahdolisuuksien laajenemisen ja voimakkaampien monenkeskisten sääntöjen luoman puitteiston kaupalle. Ne myös lisäävät kauppapolitiikan läpinäkyvyyttä. Vahvistunut monekeskinen kauppajärjestelmä takaa myös monekeskiseti sovittujen sääntöjen ja määräysten noudattamisen. Parannukset merkitsevät sitä, että kauppapolitiikka voi tulevaisuudessa näytellä merkittävämpää roolia takaamalla yhtenäisyyden maailmanlaajuisessa talouspoliittisessa päätöksenteossa. Julkilausuman 4 kohdassa tunnustetaan, että ongelmia, joiden juuret ovat muualla kuin kaupassa, ei voida ratkaista yksinomaan kauppapolitiikan keinoin.

Viimeisessä kohdassa todetaan, että talouspolitiikan eri näkökohtien vuorovaikutussuhteet edellyttävät että näistä eri alueista vastuussa olevat kansainväliset järjestöt noudattavat johdonmukaisia ja toisiaan tukevaia toimintalinjoja. WTO:n tulisi sen takia luoda yhteistyösuhteet raha- ja rahoituskysymyksistä vastuussa olevien kansainvälisten järjestöjen kanssa. Ministerit kehoittavat WTO:n pääjohtajaa tarkastelemaan Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtajan ja Maailmanpankin presidentin kanssa niitä seuraamuksia joita WTO:n yhteistyöstä Bretton Woods -instituutioiden kanssa johtuu ja mitä muotoja tämä yhteistyö voisi saada.

Päätös ilmoitusmenettelystä

Päätöksen mukaan jäsenet vahvistavat sitoumuksensa koskien julkaisemis- ja ilmoitusvelvollisuutta monenkeskisten kauppasopimusten ja soveltuvin osin useammankeskisten kauppasopimusten nojalla. Tältä osin viitaan asiaa koskevaan 28. marraskuuta 1979 hyväksyttyyn päätökseen (BISD-julkaisusarjassa 26S/210) ja todetaan vuoden 1979 sopimuksen ilmoitusvelvollisuudesta koskevan myös niitä toimia, jotka vaikuttavat GATT 1994 -sopimuksen toimintaan.

Päätöksellä perustetaan sihteeristön alaisuuteen ilmoitusten keskusrekisteri. Jäsenten jatkaessa voimassaolevien ilmoitusvelvollisuuksien noudattamista kokoaa keskusrekisteri ilmoituksiin sisältyvät tiedot koskien toimenpiteen tarkoitusta, katetun kaupan alaa ja minkä no- jalla ilmoitus on tehty. Keskusrekisteri ilmoittaa vuosittain jäsenille niiden säännönmukaisista ilmoitusvelvollisuuksista ja kiinnittää jäsenten huomiota ilmoitusvalvollisuuden täyttämättäjättämisestä. Keskusrekisteri antaa jäsenille pyynnöstä tietoja yksittäisistä ilmoituksista.

Tavarakauppaneuvosto tarkastaa WTO-sopimuksen 1A liitteessä mainittujen sopimusten mukaiset ilmoitusvalvollisuudet jamenettelyt. Tarkastusta varten perustetaan kaikille jäsenille avoin työryhmä. Päätökseen sisältyy myös työryhmän toimivallan rajat sekä ohjeellinen luettelo ilmoitettavista toimenpiteistä.

Julistus Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailman kauppajärjestön välisestä suhteesta

Julistuksessa todetaan aluksi GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLTEN ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) läheiset suhteet ja GATT 1947 -sopimuksen artiklat, erityisesti XV artikla, jotka hallinnoivat tätä suhdetta.

Seuraavassa kohdassa tunnustetaan halu perustaa Maailman kauppajärjestön ja IMF:n suhde WTO-sopimuksen 1A liitteen sopimusten kattamien alueiden osalta samoihin määräyksiin.

Kolmannessa kohdassa vahvistetaan, että ellei loppuasiakirjassa edellytetä toisin, perustuu WTO:n ja IMF:n välinen suhde WTO-sopimuksen 1A liitteen monenkeskisten kauppasopimusten kattamien alueiden osalta määräyksiin, jotka ovat hallinnoineet GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLTEN ja IMF:n välistä suhdetta.

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

1. Sopimukset
1.1. Maailman kauppajärjestön perustamissopimus
Artikla I

Sopimuksella perustetaan Maailman kauppajärjestö, WTO (World Trade Organization).

Artikla II

Maailman kauppajärjestö tarjoaa yhteisen järjestöllisen rakenteen hoitaa jäsentensä välisiä kauppasuhteita niissä kysymyksissä, jotka koskevat WTO-sopimuksen liitteissä olevia sopimuksia ja niihin liittyviä oikeudellisia asiakirjoja. Tällaisia liitteissä olevia sopimuksia ovat tavarankauppaa koskevat sopimukset (mm. GATT 1994 -sopimus, maatalous-, suojalauseke-, tekstiili- ja vaatetus-, tullausarvo- ja polkumyyntisopimus sekä sopimus tuki- ja tasoitustullitoimista), palvelukauppaa koskeva yleissopimus sekä teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyviä näkökohtia koskeva sopimus.

Perustamissopimus toimii Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksen kattosopimuksena, jonka liitteinä ovat eri neuvottelualueita koskevat sopimukset. Liitteissä 1―3 olevia sopimuksia sekä niihin liittyviä oikeudellisia asiakirjoja nimitetään monenkeskisiksi sopimuksiksi. Ne ovat erottamaton osa WTO-sopimusta ja sitovat kaikkia järjestön jäseniä.

Liitteessä 4 olevia sopimuksia (sopimus julkisista hankinnoista, kansainvälinen maitotuotesopimus, kansainvälinen naudanlihasopimus ja siviili-ilma-aluksia koskeva sopimus. Viimeksi mainitussa sopimuksessa, joka hyväksyttiin Tokion kauppakierroksen tuloksena, Suomi on tällä hetkellä tarkkailijana ja EU-jäsenyyden toteutuessa tullee liittymään tähän sopimukseen) ja niihin liittyviä oikeudellisia asiakirjoja nimitetään useammankeskisiksi sopimuksiksi. Ne ovat osa WTO-sopimusta ainoastaan sellaisten jäsenten osalta, jotka ovat ne hyväksyneet. Useammankeskiset sopimukset eivät luo velvoitteita eivätkä oikeuksia niille jäsenille, jotka eivät ole hyväksyneet niitä.

Artiklan 4 kohdan mukaan liitteessä 1A oleva tullitariffeja ja kauppaa koskeva GATT 1994 -sopimus on oikeudellisesti erillinen tullitariffeja ja kauppaa koskevasta yleissopimuksesta (GATT 1947 -sopimuksesta), joka on allekirjoitettu 30.10.1947 ja jota on korjattu, muutettu ja tarkistettu ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa.

Artikla III

Maailman kauppajärjestön tarkoituksena on edesauttaa WTO-sopimuksen sekä monenkeskisten kauppasopimusten täytäntöönpanoa, hallintoa, toimintaa ja edistää niiden tavoitteita sekä tarjota rakenne useammankeskisten kauppasopimusten täytäntöönpanolle, hallinnolle ja toiminnalle.

WTO toimii kahdenlaisena neuvottelupaikkana jäsenilleen. WTO:ssa voidaan neuvotella jäsenten välisistä monenkeskisistä kauppasuhteista, jotka perustuvat WTO-sopimuksen liitteissä oleviin sopimuksiin. Lisäksi WTO voi toimia neuvottelupaikkana jäsentensä muissa monenkeskisissä kauppasuhteissa ja mahdollistaa neuvottelutulosten täytäntöönpanon järjestön ministerikokouksen asiasta tekemän päätöksen mukaisesti.

WTO hallinnoi WTO-sopimuksen liitteissä 2 ja 3 olevia sopimuksia riitojen ratkaisusta ja kauppapoliittisesta tutkintajärjestelmästä.

WTO on yhteistyössä tarkoituksenmukaisella tavalla Kansainvälisen valuuttarahaston ja Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin sekä sen liitännäisjärjestöjen kanssa saavuttaakseen suuremman yhtenäisyyden maailmanlaajuisessa talouspoliittisessa päätöksenteossa.

Artikla IV

WTO:n korkein päättävä elin on ministerikokous, johon jokainen jäsen voi lähettää edustajansa ja joka kokoontuu vähintään kerran kahdessa vuodessa. Ministerikokouksen tehtävänä on panna täytäntöön WTO:n toimintoja sekä ryhtyä siinä tarvittaviin toimiin. Ministerikokouksella on valta tehdä päätöksiä kaikista monenkeskisten kauppasopimusten alaisista asioista, jos jäsen sitä pyytää asianomaisten säännösten mukaisesti.

Yleisneuvosto muodostuu jäsenten edustajista, ja se kokoontuu tarvittaessa. Yleisneuvosto hoitaa ministerikokouksen tehtäviä sen istuntojen välisenä aikana. Lisäksi yleisneuvosto panee täytäntöön sille WTO-sopimuksessa erikseen määrätyt tehtävät. Yleisneuvosto laatii omat menettelytapasääntönsä ja hyväksyy kauppa- ja kehityskomitean, maksutaserajoituksia käsittelevän komitean ja budjetti-, talous- ja hallintokomitean menettelytapasäännöt.

Yleisneuvosto kokoontuu tarvittaessa hoitamaan velvollisuutensa riitojenratkaisu- ja kauppapoliittisena tutkimuselimenä. Kummallakin toimielimellä voi olla oma puheenjohtajansa. Sopimuksessa ei ole tarkemmin säädetty siitä, pitääkö puheenjohtajan olla yksi ja sama henkilö. Sekä riitojenratkaisuelin että kauppapoliittinen tutkimuselin laativat omat menettelytapasääntönsä.

Hierarkisesti tavarakauppaneuvosto, palvelukauppaneuvosto ja teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaa koskeva neuvosto (myöhemmin ''TRIPS-neuvosto'') toimivat yleisneuvoston alapuolella ja sen yleisohjauksen alaisina. Tavarakauppaneuvoston tehtävänä on valvoa liitteessä 1A olevien monenkeskisten kauppasopimusten toimintaa (mm. maatalous-, GATT 1994- ja polkumyyntisopimus). Palvelukauppaneuvosto valvoo palvelukaupan yleissopimuksen (myöhemmin ''GATS'') toimintaa. TRIPS-neuvosto puolestaan valvoo tekijän- ja teollisoikeuksien kauppaa koskevan sopimuksen (myöhemmin ''TRIPS-sopimus'') toimintaa. Nämä neuvostot panevat täytäntöön ne tehtävät, jotka niille on annettu asianomaisissa sopimuksissa ja yleisneuvostossa. Jokainen neuvostoista laatii erikseen menettelytapasääntönsä, jotka yleisneuvoston on hyväksyttävä. Näiden neuvostojen jäsenyys on avoinna kaikille jäsenten edustajille. Ne kokoontuvat tarvittaessa huolehtimaan tehtävistään.

Tavarakauppaneuvosto, palvelukauppaneuvosto ja TRIPS-neuvosto voivat perustaa tarvitsemiaan apuelimiä. Nämä apuelimet voivat laatia menettelytapasääntönsä, jotka asianomaisen neuvoston tulee hyväksyä.

Sopimuksessa luetellaan ne pysyvät komiteat, jotka ministerikokouksen tulee perustaa: kauppa- ja kehityskomitea, maksutaserajoituksia käsittelevä komitea sekä budjetti-, talous- ja hallintokomitea. Ministerikokous voi lisäksi perustaa lisäkomiteoita ja antaa niille tehtäviä. Pysyvät komiteat huolehtivat niistä tehtävistä, jotka niille on annettu WTO-sopimuksessa ja monenkeskisissä kauppasopimuksissa sekä yleisneuvoston mahdollisesti niille antamat tehtävät. Komiteoiden jäsenyys on avoin kaikille jäsenille.

Artiklan 7 kohdassa määrätään, että osana toiminnoistaan kauppa- ja kehityskomitean tulee säännöllisesti tarkastaa monenkeskisissä kauppasopimuksissa olevat, vähiten kehittyneiden kehitysmaajäsenten suosituimmuutta koskevat erityismääräykset ja raportoida niistä yleisneuvostolle tarvittavia toimia varten.

Useammankeskisissä kauppasopimuksissa olevat toimielimet huolehtivat niistä tehtävistä, jotka niille määräytyvät niistä sopimuksista ja toimivat WTO:n järjestöllisen rakenteen puitteissa. Artiklan 8 kohdan perusteella näiden toimielimien tulee säännöllisesti antaa yleisneuvostolle tietoja toiminnastaan.

Artikla V

Sopimuksen V artiklassa säännellään Maailman kauppajärjestön suhteista muihin järjestöihin. Artiklan 1 kohdan mukaan yleisneuvoston tehtävänä on sopia tarkoituksenmukaisista järjestelyistä yhteistyön turvaamiseksi muiden hallitusten välisten järjestöjen kanssa.

Kansalaisjärjestöt eivät ole osallistuneet aikaisemmin GATTin toimintaan, eikä niille ole myönnetty tarkkailija-asemaa GATTin toimielimissä. Neuvottelujen aikana asiasta keskusteltiin kiivaasti ja päädyttiin kompromissiratkaisuun, jonka mukaan yleisneuvosto voi ryhtyä tarkoituksenmukaisiin järjestelyihin neuvottelujen ja yhteistyön aikaansaamiseksi julkishallinnon ulkopuolisten järjestöjen kanssa (mm. eri kansalaisjärjestöjen), sellaisissa kysymyksissä, jotka koskevat WTO:n toimintaa.

Artikla VI

WTO-sopimuksella perustetaan WTO:n sihteeristö, jonka johtajana toimii pääjohtaja.

Ministerikokouksen tehtävänä on nimittää pääjohtaja ja hyväksyä määräykset pääjohtajan valtuuksista, velvollisuuksista, palvelusehdoista ja toimikaudesta.

Pääjohtaja nimittää 3 kohdan mukaisesti sihteeristön henkilökunnan sekä määrää heidän työtehtävistään ja palvelusehdoistaan ministerikokouksen hyväksymien määräysten perusteella.

Artiklan 4 kohdassa korostetaan, että pääjohtajan ja sihteeristön henkilökunnan velvollisuudet ovat luonteeltaan yksinomaan kansainvälisiä ja puolueettomia. Velvollisuuksiaan täyttäessään pääjohtaja ja sihteeristön henkilökunta eivät saa pyytää tai hyväksyä minkään hallituksen tai muun WTO:n ulkopuolisen viranomaisen ohjeita. Heidän tulee pidättäytyä sellaisista toimista, jotka voisivat vahingoittavasti vaikuttaa heidän asemaansa kansainvälisinä virkamiehinä. WTO:n jäsenet eivät saa pyrkiä vaikuttamaan pääjohtajan tai sihteeristön tehtävien suorittamiseen.

Artikla VII

Pääjohtajan tehtävänä on esittää budjetti-, talous- ja hallintokomitealle vuosittain WTO:n talousarvio sekä tilinpäätös. Budjetti-, talous- ja hallintokomitea tarkastaa vuosittain pääjohtajan esittämän talousarvion sekä tilinpäätöksen ja antaa suosituksensa niistä yleisneuvostolle. Yleisneuvoston on hyväksyttävä vuosittainen talousarvio.

Budjetti-, talous- ja hallintokomitea ehdottaa yleisneuvostolle taloussäännöt, joiden tulee sisältää määräykset:

a) jäsenmaksujen suuruuden määräämisestä jakamalla WTO:n kulut jäsenten kesken ja

b) niistä toimenpiteistä, joihin ryhdytään jäsenten maksamattomien velkojen osalta.

Artiklan 2 kohdan mukaisesti taloussääntöjen on perustuttava niin pitkälle kuin on käytännöllistä GATT 1947 -sopimuksen määräyksiin ja käytäntöihin.

Yleisneuvosto hyväksyy taloussäännöt ja vuosittaisen talousarvion. Tarvittaessa asiasta voidaan äänestää ja tuolloin edellytyksenä on, että kaksikolmasosaa, johon on osallistunut enemmän kuin puolet WTO:n jäsenistä, on kannattanut hyväksymistä.

Artiklan 4 kohdassa korostetaan, että jokaisen jäsenen on viivyttelemättä maksettava jäsenmaksuosuutensa WTO:n kuluista yleisneuvoston hyväksymien taloussääntöjen mukaisesti.

Artikla VIII

Maailman kauppajärjestö on oikeushenkilö. Jokaisen järjestön jäsenen on myönnettävä sille sellainen oikeudellinen asema, joka on tarpeellista järjestön tehtävien hoitamiseksi.

Järjestön jäsenen on myönnettävä WTO:lle sellaiset etuoikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeellisia sen tehtävien hoitamiseksi.

Lisäksi jäsenten tulee myöntää WTO:n virkailijoille sekä jäsenten edustajille sellaiset etuoikeudet ja vapaudet, jotka ovat tarpeellisia heidän WTO:n toimintaan liittyvien itsenäisten tehtäviensä hoitamiseksi.

Artiklan 4 kohdassa määrätään, että jäsenen WTO:lle, sen virkailijoille ja sen jäsenten edustajille myöntämien etuoikeuksien ja vapauksien on oltava samanlaisia kuin ne etuoikeudet ja vapaudet, joista on sovittu erityisjärjestöjen etuoikeuksia ja vapauksia koskevassa yleissopimuksessa, jonka Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on hyväksynyt 21 päivänä marraskuuta 1947.

Artiklan 5 kohdan mukaan WTO voi tehdä päämajasopimuksen.

Artikla IX

WTO jatkaa GATT 1947 -sopimuksen käytäntöä päätöksenteosta konsensuksella. Sopimuksen mukaan asiasta on päätetty konsensuksella, jos yksikään päätöksenteossa läsnä ollut jäsen ei ole virallisesti vastustanut päätöstä. Jos asiasta ei voida sopia konsensuksella, on asiasta päätettävä äänestämällä, ellei muualla sopimuksessa asiasta toisin säädetä.

Ministerikokouksessa ja yleisneuvostossa jokaisella jäsenellä on yksi ääni. Kun Euroopan yhteisö käyttää äänioikeuttaan, on sen äänten lukumäärä yhtä suuri kuin sen WTO:n jäsenten lukumäärä. Euroopan yhteisön ja sen jäsenmaiden äänimäärä ei voi ylittää EU:n jäsenvaltioiden lukumäärää. Tällä säännöksellä on haluttu varmistaa se, että EU:n komissiolle ei anneta jäsenmaiden ohella äänioikeutta.

Ministerikokouksessa ja yleisneuvostossa päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ellei WTO-sopimuksessa tai monenkeskisissä kauppasopimuksissa toisin määrätä. Silloin, kun yleisneuvosto toimii riitojenratkaisuelimenä, voi se tehdä päätöksensä vain konsensuksella.

Sopimuksessa annetaan ministerikokoukselle ja yleisneuvostolle yksinomainen oikeus hyväksyä WTO-sopimusta sekä monenkeskisiä kauppasopimuksia koskevia tulkintoja. Päätös liitteessä 1 olevan monenkeskisen kauppasopimuksen tulkinnasta on tehtävä asianomaisen sopimuksen toimintaa valvovan neuvoston suosituksen pohjalta. Tulkinnan hyväksymistä koskeva päätös tehdään jäsenten kolmeneljäsosan enemmistöllä. Tämä säännös ei kuitenkaan saa heikentää sopimuksen X artiklassa olevia sopimuksen muuttamista koskevia määräyksiä.

Ministerikokous voi poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi päättää poikkeusluvan myöntämisestä jäsenelle WTO-sopimuksessa tai monenkeskisessä kauppasopimuksessa olevasta velvoitteesta edellyttäen, että sellainen päätös hyväksytään jäsenten kolmeneljäsosan enemmistöllä. Poikkeusluvan hakemisessa ja myöntämisessä on noudatettava WTO-sopimuksessa säädettyjä menettelyjä. Ministerikokous asettaa pyynnön harkintaa varten aikarajan, joka ei saa ylittää 90 päivää. Ellei konsensusta saavuteta tämän aikarajan kuluessa, voidaan päätös poikkeusluvasta tehdä kolmeneljäsosan enemmistöllä jäsenistä. Siirtymäkauden alaista tai asteittain toteutettavaa velvollisuutta koskeva poikkeuslupa voidaan myöntää vain konsensuspäätöksellä.

Monenkeskisiä kauppasopimuksia sekä niiden liitteitä koskeva poikkeuslupapyyntö on alustavasti toimitettava tavarakauppaneuvoston, palvelukauppaneuvoston tai TRIPS-neuvoston harkittavaksi, kullekin erikseen, aikarajan kuluessa, mikä ei saa ylittää 90 päivää. Aikarajan päättyessä asianomainen neuvosto toimittaa raportin ministerikokoukselle.

Poikkeuslupaa koskevassa ministerikokouksen päätöksessä on esitettävä ne poikkeukselliset olosuhteet, jotka oikeuttavat päätöksen tekemiseen, poikkeuslupaa koskevat rajoitukset ja ehdot sekä päivämäärä, milloin poikkeuslupa päättyy. Ministerikokouksen on tarkastettava jokainen poikkeuslupa, joka myönnetään pitemmäksi aikaa kuin yhdeksi vuodeksi, viimeistään yhden vuoden kuluessa sen myöntämisestä ja sen jälkeen vuosittain, kunnes poikkeuslupa päättyy. Jokaisessa tarkastuksessa ministerikokouksen on tutkittava, ovatko poikkeuslupaan oikeuttaneet poikkeukselliset olosuhteet edelleen voimassa ja onko poikkeuslupaan asetetut rajoitukset ja ehdot täytetty. Vuosittaisten tarkastusten perusteella ministerikokous voi pidentää, muuttaa tai lakkauttaa poikkeusluvan.

Useammankeskistä kauppasopimusta säädetään erikseen kussakin asianomaisessa sopimuksessa.

Artikla X

Artiklan 1 kohdan mukaisesti jokaisella WTO:n jäsenellä on oikeus tehdä ehdotus WTO-sopimuksen tai sen liitteessä 1 olevien monenkeskisten kauppasopimusten muuttamiseksi toimittamalla ehdotus ministerikokoukselle. Tavarakauppaneuvosto, palvelukauppaneuvosto sekä TRIPS-neuvosto voivat myös toimittaa ministerikokoukselle ehdotuksia ja muuttaa liitteessä 1 olevien monenkeskisten kauppasopimusten määräyksiä, joiden toimintaa ne valvovat. Ministerikokouksen on tehtävä päätös ehdotuksen lähettämisesta jäsenten hyväksyttäväksi 90 päivän kuluessa siitä, kun ehdotus on muodollisesti otettu esille ministerikokouksessa, ellei asiasta toisin päätetä. Tällaisessa päätöksessä on, ellei 2, 5 ja 6 kohtien määräyksistä muuta johdu, yksilöitävä, onko 3 tai 4 kohtien määräyksiä sovellettava. Jos konsensus on saavutettu, ministerikokouksen on suoraan toimitettava muutosehdotus jäsenten hyväksyttäväksi. Jos konsensusta ei saavuteta ministerikokouksen istunnossa asetettuna aikana, ministerikokouksen on päätettävä jäsenten kaksikolmasosan enemmistöllä siitä, onko muutosehdotus toimitettava jäsenten hyväksyttäväksi. Paitsi jos 2, 5 ja 6 kohdissa toisin määrätään, soveltuvat 3 kohdan määräykset muutosehdotukseen, ellei ministerikokous päätä kolmeneljäsosan enemmistöllä jäsenistä, että 4 kohdan määräyksiä sovelletaan.

Artiklan 2 kohdassa määritellään eri sopimuksien ne artiklat, joiden muuttamiseen tarvitaan kaikkien jäsenten hyväksyminen:

― WTO-sopimuksen IX ja X artiklat;

― Liitteen 1A GATT 1994 -sopimuksen I ja II artiklat;

― Liitteen 1B palvelusopimuksen II:1 artikla;

― Liitteen 1C TRIPS-sopimuksen 4 artikla.

Artiklan 3 kohdassa säännellään niistä muutoksista, jotka vaikuttavat jäsenten oikeuksien ja velvoitteiden väliseen tasapainoon. Sen perusteella muutokset WTO-sopimukseen tai liitteiden 1A ja 1C monenkeskisiin kauppasopimuksiin, muut kuin 2 ja 6 kohdissa mainitut, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, jotka voisivat muuttaa jäsenten oikeuksia ja velvoitteita, koskevat niitä jäseniä, jotka ovat hyväksyneet ne jäsenten kaksikolmasosan enemmistöllä ja sen jälkeen jokaista jäsentä sen hyväksyttyä ne. Ministerikokous voi päättää jäsenten kolmeneljäsosan enemmistöllä, että jokainen muutos, joka koskee tätä sopimuksen kohtaa, on luonteeltaan sellainen, että jokainen jäsen, joka ei ole hyväksynyt sitä ministerikokouksen asettaman määräajan kuluessa, voi erota WTO:sta tai pysyä WTO:n jäsenenä ministerikokouksen suostumuksella.

Artiklan 4 kohdan mukaisesti ne muutokset WTO-sopimukseen tai liitteiden 1A ja 1C monenkeskisiin kauppasopimuksiin, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että ne eivät muuta jäsenten oikeuksia tai velvoitteita, tulevat voimaan kaikkien jäsenten osalta, kun kaksikolmasosaa jäsenistä on ne hyväksynyt.

Palvelujen kauppaa koskevan yleissopimuksen muuttamisesta säädetään 5 kohdassa. Jos artiklan 2 kohdan säännöksistä ei muuta johdu, tulevat muutokset GATS-sopimuksen I, II ja III osiin sekä asianomaisiin liitteisiin voimaan niiden jäsenten osalta, jotka ovat hyväksyneet muutokset jäsenten kaksikolmasosan enemmistöllä ja sen jälkeen jokaisen jäsenen osalta hyväksymisellä. Ministerikokous voi päättää jäsenten kolmeneljäsosan enemmistöllä, että jokainen edellisen määräyksen mukaisesti voimaan tullut muutos on luonteeltaan sellainen, että jokainen jäsenistä, joka ei ole sitä hyväksynyt ministerikokouksen erikseen asettaman määräajan kuluessa, voi erota WTO:sta tai pysyä jäsenenä ministerikokouksen suostumuksella. Muutokset GATS-sopimuksen IV, V ja VI osiin sekä asianomaisiin liitteisiin tulevat voimaan kaikkien jäsenten osalta, kun kaksikolmasosaa jäsenistä on ne hyväksynyt.

TRIPS-sopimuksen muutokset, jotka täyttävät asianomaisen sopimuksen 71 artiklan 2 kohdan määräykset voidaan hyväksyä ministerikokouksessa ilman erillistä muodollista hyväksymismenettelyä tämän artiklan säännöksistä huolimatta.

Jäsenten on talletettava WTO-sopimuksen tai liitteen 1 monenkeskisen sopimuksen muutosta koskevat hyväksymisasiakirjansa WTO:n pääjohtajan huostaan ministerikokouksen asettaman hyväksymismääräajan kuluessa.

Artiklan 8 kohdan perusteella WTO:n jäsen voi tehdä liitteiden 2 ja 3 monenkeskisiä kauppasopimuksia koskevan muutosehdotuksen toimittamalla sellaisen ehdotuksen ministerikokoukselle. Muutokset, jotka koskevat liitteessä 2 olevaa sopimusta riitojen ratkaisua koskevista säännöistä ja menettelyistä, on hyväksyttävä konsensuksella ja ne tulevat voimaan kaikkien jäsenten osalta ministerikokouksen hyväksymisellä. Muutokset, jotka koskevat liitteessä 3 olevaa sopimusta kauppapoliittisista maatutkinnoista, tulevat voimaan kaikkien jäsenten osalta ministerikokouksen hyväksymisellä.

Ministerikokous voi konsensuksella lisätä liitteen 4 sopimuksiin uuden sopimuksen, jos asianomaisen kauppasopimuksen osapuolina olevat WTO:n jäsenet sitä pyytävät. Lisäksi ministerikokous voi, useammankeskisen kauppasopimuksen osapuolina olevien jäsenten pyynnöstä, päättää poistaa tämä sopimus liitteestä 4.

Artikla XI

Artiklassa XI säännellään Maailman kauppajärjestön alkuperäisestä jäsenyydestä. GATT 1947 -sopimuksen sopimuspuolet tämän sopimuksen voimaantulopäivänä ja Euroopan yhteisö, jotka hyväksyvät WTO-sopimuksen ja monenkeskiset kauppasopimukset sekä joiden sidonta- ja myönnytysluettelot on liitetty GATT 1994 -sopimukseen ja joiden erityissidontalistat on liitetty GATS-sopimukseen, tulevat WTO:n alkuperäisiksi jäseniksi.

Yhdistyneiden kansakuntien tunnustamilta vähiten kehittyneiltä kehitysmailta vaaditaan artiklan 2 kohdan säännösten perusteella vain sellaisia sitoumuksia ja myönnytyksiä, jotka ottavat huomioon niiden yksilöllisen kehityksen, rahoitukselliset ja kaupalliset tarpeet tai niiden hallinnolliset ja institutionaaliset mahdollisuudet.

Artikla XII

Artiklassa XII säännellään WTO-sopimukseen liittymisestä. Jokainen valtio tai erillinen tullialue, jolla on täysi autonomia ulkomaisten kauppasuhteidensa ja muiden asioiden hoidossa, joista tämä sopimus ja monenkeskiset kauppasopimukset sisältävät määräyksiä, voi liittyä tähän sopimukseen sellaisin ehdoin, joista on sovittava sen ja WTO:n kesken. Liittyminen koskee WTO-sopimusta sekä sen liitteinä olevia tavarakauppaa koskevia sopimuksia, palvelukauppasopimusta sekä TRIPS-sopimusta.

Ministerikokous hyväksyy järjestön uudet jäsenet sekä niitä koskevat liittymissopimukset. Tarvittaessa asiasta voidaan äänestää. Tuolloin päätös on tehtävä WTO:n jäsenten kaksikolmasosan enemmistöllä.

Liitteessä 4 olevat useammankeskiset sopimukset sisältävät omat liittymistä koskevat säännöksensä.

Artikla XIII

WTO-sopimusta sekä liitteiden 1 ja 2 monenkeskisiä kauppasopimuksia ei sovelleta jäsenen ja minkä tahansa toisen jäsenen kesken, jos toinen jäsenistä silloin, kun siitä tulee jäsen ei suostu sellaiseen soveltamiseen. Tähän säännökseen voidaan artiklan 2 kohdan mukaisesti vedota vain niiden WTO:n alkuperäisten jäsenten kesken, jotka olivat GATT 1947 -sopimuksen sopimuspuolia ja kun kyseisen sopimuksen XXXV artiklan määräyksiin oli vedottu aikaisemmin ja se oli voimassa näiden sopimuspuolten kesken tämän sopimuksen tullessa voimaan.

WTO-sopimusta sekä liitteitä 1 ja 2 koskevaa soveltumattomuutta WTO:n jäsenen ja toisen XII artiklan mukaisesti liittyvän jäsenen välillä voidaan soveltaa vain jos jäsen, joka ei hyväksy soveltamista on siitä ilmoittanut ministerikokoukselle ennen kuin ministerikokous hyväksyy uuden jäsenen liittymissopimuksen ehdot.

Ministerikokous voi jokaisen jäsenen pyynnöstä tutkia tämän artiklan toimintaa erityistapauksissa ja tehdä tarvittavat suositukset.

Useammankeskisen kauppasopimuksen soveltumattomuudesta sopimuksen osapuolten kesken määrätään asianomaisessa sopimuksessa.

Artikla XIV

WTO-sopimus on avoinna hyväksyttäväksi, joko allekirjoittamalla tai muutoin, GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLILLE ja Euroopan yhteisölle, jotka ovat oikeutettuja tulemaan WTO:n alkuperäisiksi jäseniksi WTO-sopimuksen XI artiklan mukaisesti. Hyväksyminen koskee WTO-sopimusta ja sen liitteinä olevia monenkeskisiä kauppasopimuksia.

WTO-sopimus liitteineen tulee voimaan ministereiden määräämänä päivänä Uruguayn kierroksen monenkeskisten kauppaneuvottelujen tuloksia koskevan päätösasiakirjan 3 kohdan mukaisesti ja on avoinna hyväksyttäväksi kahden vuoden ajan siitä päivästä, elleivät ministerit toisin päätä. WTO-sopimuksen voimaantulon jälkeen tapahtuva hyväksyminen tulee voimaan 30 päivänä hyväksymispäivästä.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenen, joka hyväksyy tämän sopimuksen sen voimaantulon jälkeen, on pantava täytäntöön monenkeskisten kauppasopimusten myönnytykset ja velvoitteet, jotka on täytynyt täytäntöönpanna tämän sopimuksen voimaantulon jälkeen siten kuin se olisi hyväksynyt tämän sopimuksen sen voimaantulopäivänä. Tällä säännöksellä estetään se, että jäsen ei voi saada ylimääräisiä etuuksia siitä, että se kansallisesti hyväksyy WTO-sopimuksen muita jäseniä myöhemmin.

Ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa hyväksymisasiakirjat talletetaan GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLTEN pääjohtajan huostaan. Sopimuksen voimaantullessa talletus tapahtuu WTO:n pääjohtajan huostaan.

Useammankeskisen sopimuksen hyväksyminen ja voimaantulo määräytyvät asianomaisen sopimuksen määräysten perusteella. Sellaiset sopimukset talletetaan GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLTEN pääjohtajan huostaan. WTO-sopimuksen voimaantullessa kyseiset sopimukset talletetaan WTO:n pääjohtajan huostaan.

Artikla XV

Artikla XV sääntelee irtisanoutumista. Jokainen jäsen voi irtisanoutua WTO-sopimuksesta. Tällainen irtisanoutuminen koskee sekä WTO-sopimusta että monenkeskisiä kauppasopimuksia ja tulee voimaan kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin kirjallinen ilmoitus asiasta on saapunut WTO:n pääjohtajalle.

Useammankeskisestä sopimuksesta irtisanoutuminen määräytyy asianomaisen sopimuksen määräysten perusteella.

Artikla XVI

Artiklan 1 kohdan mukaisesti WTO noudattaa GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLTEN ja GATT 1947 -sopimuksen nojalla asetettujen toimielimien päätöksiä, menettelytapoja ja tavanmukaisia käytäntöjä, ellei asiasta WTO-sopimuksessa tai monenkeskisissä kauppasopimuksissa ole toisin säädetty.

Käytännön syiden vuoksi artiklan 2 kohtaan on otettu määräys GATTin pääjohtajasta ja sihteeristöstä. GATT-sihteeristö tulee toimimaan WTO-sihteeristönä soveltuvin osin. GATTin pääjohtaja toimii puolestaan myös WTO:n pääjohtajana siihen saakka, kunnes ministerikokous valitsee WTO:lle pääjohtajan.

Ristiriitatilanteesta WTO-sopimuksen määräyksen ja monenkeskisen kauppasopimuksen määräyksen välillä säädetään 3 kohdassa, jonka mukaan mahdollisessa ristiriitatilanteessa WTO-sopimuksen määräykset menevät monenkeskisen kauppasopimuksen määräysten edelle.

Jokainen WTO:n jäsen pyrkii varmistamaan, että sen lait, määräykset ja hallinnolliset menetelmät ovat WTO-sopimuksen mukaisia ja täyttävät liitteissä olevien sopimusten velvoitteet.

Artiklan 5 kohdassa kielletään varaumien teko WTO-sopimukseen. Lisäksi monenkeskisten kauppasopimusten määräyksiä koskevat varaumat voidaan tehdä vain niiden sopimusten määräysten mukaisesti. Useammankeskisen sopimuksen määräyksiä koskevat varaumat määräytyvät asianomaisen sopimuksen määräysten perusteella.

WTO-sopimus rekisteröidään Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan artiklan 102 määräysten mukaisesti.

WTO-sopimus on allekirjoitettu Marrakeshissä Marokossa 15 päivänä huhtikuuta 1994 yhtenä englannin-, ranskan- ja espanjankielisenä versiona, joista jokainen teksti on todistusvoimainen.

WTO-sopimukseen loppuun on sisällytetty ''selittävät huomautukset'', joiden mukaan käsitteiden ''maa'' ja ''maat'', joita käytetään WTO-sopimuksessa ja monenkeskisissä kauppasopimuksissa, on tulkittava koskevan myös WTO:n jäsenenä olevaa erillistä tullialuetta. Lisäksi, jos WTO-sopimuksessa tai monenkeskisessä kauppasopimuksessa käytetään käsitettä ''kansallinen'', sellaisen käsitteen katsotaan koskevan myös WTO:n jäsenenä olevaa tullialuetta, ellei toisin ole määritelty.

1.2. Tavarakauppaa koskevat sopimukset
1.2.1. Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus 1994 (GATT 1994 -sopimus)

WTO-sopimuksen liitteen 1A alkuun on sisällytetty teksti, jossa määritellään GATT 1994 -sopimuksen sisältö. Pääasiassa GATT 1994 -sopimus muodostuu vuoden 1947 tullitariffeja ja kauppaa koskevasta yleissopimuksesta, siten kuin sopimusta on oikaistu, muutettu tai korjattu ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Lisäksi GATT 1994 -sopimus koostuu niistä oikeudellisista asiakirjoista, jotka ovat tulleet GATT 1947 -sopimuksen mukaisesti voimaan ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Tällaisia asiakirjoja ovat tullimyönnytyksiä koskevat pöytäkirjat ja todistukset, liittymispöytäkirjat, lukuun ottamatta määräyksiä, jotka koskevat tilapäistä hyväksymistä tai irtisanoutumista sekä GATT 1947 -sopimuksen II osan määräysten tilapäistä soveltamista. Sopimukseen sisältyvät myös ne XXV artiklan perusteella myönnetyt poikkeusluvat, jotka ovat voimassa ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Lisäksi sopimukseen sisältyvät ne muut päätökset, jotka GATT 1947 -sopimuksen SOPIMUSPUOLET ovat tehneet.

Uruguayn kierroksen neuvottelujen tuloksena GATT 1994 -sopimukseen sisällytetään myös seuraavat artiklamuutokset: II:1b, XVII, XXIV, XXVIII sekä maksutaserajoituksia ja poikkeuslupia koskevat sopimukset. Lisäksi tullimyönnytyksiä koskeva Marrakeshin pöytäkirja on osa GATT 1994 -sopimusta.

Liite 1A sisältää myös selvityksen käsitteiden muutoksista, mm. GATT 1994 -sopimuksessa ''sopimuspuolia'' kutsutaan ''jäseniksi'', ''vähiten kehittyneitä sopimuspuolia'' ''kehitysmaajäseniksi'' ja ''kehittyneitä sopimuspuolia'' ''teollisuusmaajäseniksi''. ''Toimeenpanevaa sihteeriä'' kutsutaan ''WTO:n pääjohtajaksi''.

Viittaukset SOPIMUSPUOLTEN yhteiseen toimintaan XV:1, XV:2, XV:8, XXXVIII artiklojen ja XII ja XVIII artiklojen lisähuomautusten sekä XV artiklan erityisiä valuuttakurssisopimuksia koskevien määräysten mukaisesti, katsotaan viittaavan myös WTO-sopimukseen. Muilta osin, missä GATT 1994 -sopimus edellyttää, SOPIMUSPUOLTEN toimimisesta yhdessä päätetään ministerikokouksessa.

Selvityksessä katsotaan, että GATT 1994 -sopimus on todistusvoimainen englannin-, ranskan- ja espanjankielisenä.

1.2.2. Sopimus tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen 1994 maksu-tasetta koskevista määräyksistä
Kohdat 1―4

Jäsenet sitoutuvat julkisesti ilmoittamaan aikataulun, jonka mukaan maksutasesyistä käyttöönotetuista tuontia rajoittavista toimenpiteistä luovutaan. Toimenpiteissä etusija on annettava vähiten kauppaa häiritseville, hintaperusteisille toimenpiteille. Jäsenen tulee pyrkiä välttämään sitä, että määrällisiä rajoitteita käytettäisiin maksutasesyistä, paitsi mikäli hinta- perusteiset toimenpiteet eivät maksutaseen kriittiseen tilanteeseen nähden riitä pysähdyttämään jyrkkää, ulkoisen maksuaseman heikkenemistä. Samaan tuotteeseen ei saa kerrallaan soveltaa kuin yhtä maksutasesyistä asetettua rajoittavaa toimenpidettä. Maksutasesyistä asetettuja tuontia rajoittavia toimenpiteitä ei saa käyttää kuin yleisen tuontitason säätelemiseksi. Rajoitusten hallinointi on oltava läpinäkyvää. Jäsenmaat voivat maksutaseartiklan eli XII artiklan 3 kohdan ja ns. kehitysmaa-artiklan eli julkisen tuen antamista taloudellisen kehityksen edistämiseksi säätelevän XVIII:B artiklan 10 kohdan mukaisesti jättää soveltamatta eräiden keskeisten tuotteiden eli peruskulutustarpeita tyydyttävien tuotteiden ja maksutasetta parantavien mm. pääomahyödykkeiden ja tuotantopanosten osalta lisämaksuja tai muita toimenpiteitä tai rajoittaa niiden soveltamista. Määrällisten rajoitusten käytössä harkinnanvaraista lisensiointia tulee käyttää vain pakottavissa tilanteissa.

Kohdat 5―8

Maksutasesyistä asetettuja tuontia rajoittavia toimenpiteitä tarkastellaan erityisessä komiteassa, jonka jäsenyys on avoin kaikille jäsenille. Jäsenen, joka ottaa käyttöön uusia rajoituksia tai nostaa huomattavasti olemassa olevien rajoitusten tasoa tulee ryhtyä neuvottelemaan komitean kanssa neljän kuukauden kuluessa toimenpiteiden aloittamisesta. Jäsen voi pyytää, että neuvottelut käydään joko maksutaseartiklan tai kehitysmaa-artiklan nojalla. Kaikki maksutasesyistä ylläpidetyt rajoitukset tutkitaan määräajoin komiteassa ja tutkinta suoritetaan edellä mainittujen artiklojen pohjalta. Neuvotteluissa käytetään suppeaa tutkintamenettelyä vähiten kehittyneiden kehitysmaajäsenten ja sellaisten kehitysmaajäsenten osalta, jotka pyrkivät liberalisoimaan kauppaansa komitealle aikaisemmin esitetyn ohjelman mukaisesti. Suppeaa tutkintamenettelyä voidaan soveltaa vain kaksissa peräkkäisissä neuvottelussa, paitsi jos neuvotteluosapuolena on vähiten kehittynyt kehitysmaajäsen.

Kohdat 9―12

Jäsenen on ilmoitettava yleisneuvostolle maksutasesyistä käyttöön otetuista tuontia rajoittavista toimenpiteistä niiden alkaessa samoin kuin sopimuksen 1 kohdassa mainittuun rajoitusten poistamisaikatauluun tehdyistä muutoksista. Huomattavista muutoksista tulee ilmoittaa yleisneuvostolle 30 päivän kuluessa. Kaikkiin lakeihin, määräyksiin ja linjanmäärityksiin tehdyistä muutoksista on vuosittain annettava sihteeristölle koottu ilmoitus. Komitea voi jäsenen pyynnöstä tarkastaa ilmoitukset. Tarkastus rajoittuu ilmoituksessa esiin tulleiden kysymysten selventämiseen ja sen tutkimiseen, onko syytä ryhtyä maksutaseartiklassa tai kehitysmaa-artiklassa tarkoitettuihin neuvotteluihin. Tarkastelun kohteena olevan jäsenen tulee valmistaa neuvotteluja varten perusasiakirja, jossa on muiden asiaankuuluvien tietojen lisäksi a) maksutasetilannetta ja sen kehitysnäkymiä esittelevä katsaus b) yksityiskohtainen kuvaus maksutasesyistä sovellettavista rajoituksista ja niiden oikeudellisista perusteista ja toimenpiteistä, joihin on ryhdytty niistä johtuvien suojaavien vaikutusten vähentämiseksi c) toimenpiteet, joihin on ryhdytty tuontirajoitusten purkamiseksi edellisten neuvottelujen jälkeen ja komitean johtopäätösten johdosta d) jäljellä olevien rajoitusten poistamissuunnitelma. Komiteassa käytävän keskustelun helpottamiseksi sihteeristö laatii neuvottelusuunnitelman ja taustaselvityksen.

Kohta 13

Komitea raportoi neuvotteluista yleisneuvostolle. Täysimääräisten neuvottelujen selonteosta pitäisi käydä ilmi johtopäätökset neuvottelusuunnitelman eri osista ja perusteet, joihin johtopäätökset pohjautuvat. Yksinkertaistettujen neuvottelujen selontekoon tulee sisältyä yhteenveto komiteassa käsitellyistä pääaiheista ja päätös siitä, edellytetäänkö täysimääräisiä neuvotteluja.

1.2.3. Artiklojen II:1b, XVII, XXIV, XXVIII sekä poikkeuslupamenettelyjä koskevat muutokset
II:1b artikla

Artikla käsittelee muiden tullien ja maksujen merkitsemistä myönnytysluetteloihin. Muiden tullien tai maksujen luokka ja taso merkitään myönnytysluetteloon sen tullinimikkeen kohdalle, jota ne koskevat. Artiklan mukaan muut tullit ja maksut merkitään sille sidontatasolle, joka on ollut voimassa 15. huhtikuuta 1994. Tällä päätöksellä syrjäytetään aikaisempi päätös, joka koskee 26. maaliskuuta 1980 määrättyä sopivaa ajankohtaa. Muut tullit ja maksut merkitään kaikkien tullisitoumusten osalta. Muiden tullien ja maksujen tasosta määrätään, että niiden taso ei ole korkeampi kuin se taso, joka on ollut voimassa myönnytyksen ensimmäisestä rekisteröinnistä. Jokainen jäsen voi kolmen vuoden ajan WTO-sopimuksen voimaantulosta tai kolme vuotta WTO:n pääjohtajalle talletetun ko. myönnytysluetteloon sisältyvän asiakirjan vastaanottamisen jälkeen (mikäli jälkimmäinen tapahtuu myöhemmin) kyseenalaistaa muun tullin tai maksun olemassaolon sillä perusteella, ettei ko. tullia tai maksua ole ollut olemassa nimikkeen ensimmäisen sidonnan tapahtuessa. GATT 1994 -sopimuksen myönnytysluettelon tehtävät muutokset ja lisäykset on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa asiakirjan talletuksesta.

Artikla XVIII

Artiklassa käsitellään valtion kaupallisten yritysten toimintaa, jonka läpinäkyvyyden varmistamiseksi jäsenten ilmoitusvelvollisuutta täsmennetään tarkentamalla em. yrityksiä koskevaa määritelmää ja perustamalla tavarakauppaneuvoston toimesta työryhmä tarkastelua varten. Työryhmän tehtävänä on tarkastella ilmoituksia ja vastailmoituksia. Ilmoitusvaatimus ei koske näiden yritysten sellaisten tuotteiden tuontia, jotka on tarkoitettu hallituksen tai yrityksen välittömään tai lopulliseen käyttöön, jälleenmyytäviksi tai kauppaa varten tarkoitettujen tavaroiden valmistamiseen. Ilmoitukset tehdään valtion kauppaa koskevalla kyselylomakkeella. Jokainen toisen jäsenen ilmoittamisvelvollisuuteen tyytymätön jäsen voi tehdä vastailmoituksen tavarakauppaneuvostolle ja pyytää harkitsemaan työryhmän perustamista. Työryhmä, jonka jäsenyys on avoin kaikille jäsenille, raportoi vuosittain työstään tavarakauppaneuvostolle.

Artikla XXIV

Artiklassa käsitellään tulliliittoja, vapaakauppa-alueita sekä tulliliittojen tai vapaakauppa-alueiden muodostamiseen johtavia väliaikaisia sopimuksia. Aluksi todetaan, että tulliliittojen ja vapaakauppa-alueiden lukumäärä ja merkitys on kasvanut GATT 1947 -sopimuksen voimaantulon jälkeen. Tätä silmällä pitäen on tarpeen tehostaa tavarakauppaneuvoston roolia XXIV artiklassa mainittujen sopimusten tarkastelussa, kehittäen em. sopimusten läpinäkyvyyttä.

Artiklan XXIV kohdan 5 mukainen arviointi, joka koskee yleisten tullien ja muiden kaupallisten säännösten soveltamista ennen ja jälkeen tulliliiton muodostamista, perustuu painotetun keskiarvon mukaisten tullien ja kannettujen tullimaksujen kokonaisarvioon. Tulliliittoon ja vapaakauppa-alueeseen siirtymistä koskevien väliaikaisten sopimusten kestona GATT 1947 -sopimuksen XXIV artiklan 5(c) kohdassa mainittu ''kohtuullinen aika'' saisi ylittää 10 vuotta vain poikkeustapauksissa.

Tulliliittoa muodostavan jäsenen, joka aikoo korottaa tullimaksuja, on noudatettava GATT 1947 -sopimuksen XXIV artiklan 6 kohdassa mainittua menettelyä. Tältä osin vahvistetaan, että XXVIII artiklan mukaiset menettelyt on aloitettava, ennen kuin tullimyönnytyksien muutoksiin tai poisvetämiseen ryhdytään. Neuvottelujen tavoitteena on saavuttaa tyydyttävät hyvitysjärjestelyt ja niissä on 6 kohdan mukaan asianmukaisesti otettava huomioon saman tullinimikkeen alennukset, jonka muut tulliliiton jäsenet tekevät. Jos sopimusta hyvitysjärjestelyistä ei saada kohtuullisen ajan kuluessa, tulliliitto voi siitä huolimatta muuttaa tai peruuttaa myönnytykset, jolloin asianomaiset jäsenet voivat peruuttaa vastaavat myönnytykset XXVIII artiklan mukaisesti.

Tulliliittoon, vapaakauppa-alueeseen tai sellaiseen johtavaan väliaikaiseen sopimukseen liittyvät ilmoitukset tutkii työryhmä, joka tekee raportin tavarakauppaneuvostolle. Tulliliitot ja vapaakauppa-alueet raportoivat määräajoin tavarakauppaneuvostolle sopimuksen toiminnasta ja siinä tapahtuvista muutoksista.

Riitojenratkaisua koskevan sopimuksen XXII ja XXIII artikloihin voidaan vedota kaikkien XXIV artiklan soveltamiseen liittyvissä kysymyksissä. Artiklan 12 kohdan mukaisesti jokainen jäsen on vastuussa siitä, että alue- ja paikallishallinnon viranomaiset noudattavat GATT 1994 -sopimuksen kaikkia määräyksiä. Tämän takaamiseksi vastuussa olevan jäsenen on ryhdyttävä käytettävissä oleviin kohtuullisiin toimenpiteisiin sopimuksen noudattamisen varmistamiseksi.

Poikkeuslupia koskeva sopimus

Sopimus käsittelee poikkeuslupia. Poikkeuslupapyynnössä jäsenen on yksilöitävä toimenpiteet, joille poikkeuslupaa pyydetään ja esiteltävä ne poliittiset tavoitteet, joihin pyritään sekä, selvitettävä ne perusteet, jotka estävät jäsentä toimimasta GATT 1994 -sopimuksen velvoitteiden mukaisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisessa kohdassa määrätään siitä, että voimassa olevat poikkeusluvat lakkaavat viimeistään kaksi vuotta WTO-sopimuksen voimaantultua, ellei niille ole pyydetty jatkoa. Kolmannessa kohdassa säädetään riitojen ratkaisumenettelyn käyttöönotosta siinä tilanteessa, jos jäsen katsoo etujensa mitätöityvän tai loukatun poikkeusluvan takia.

Artikla XXVIII

Sopimuksella tarkennetaan eräitä XXVIII artiklan mukaan määräytyviä neuvotteluoikeuksia ja niiden määräytymisessä noudatettavia periaatteita. Sopimuksen mukaan laajennetaan pääasiallisen toimittajan ja merkittävän toimittajan neuvotteluoikeus XXVIII artiklan myönnytysluetteloiden muuttamisneuvotteluissa koskemaan myös jäseniä, joilla on myönnytyksen kohteena olevan tavaran osalta korkein vientisuhde (se on tavaran vienti myönnytyksiä muuttavan jäsenen markkinoille) suhteessa jäsenen koko vientiin. Lisäksi sopimuksen mukaan muutettaessa tai vedettäessä pois myönnytyksiä uusilta tuotteilta (se on tuote, jolta kolmen vuoden kauppatilastoja ei ole saatavilla) on alkuperäinen neuvotteluoikeus jäsenellä, jolla on neuvotteluoikeus sen nimikkeen osalta, johon tavara luetaan tai alunperin luettiin.

1.2.4. Marrakeshin pöytäkirja tullitariffeja ja kauppaa koskevaan yleissopimukseen 1994

Marrakeshin pöytäkirja sisältää Uruguayn kierroksen maataloustuotteiden ja teollisuustuotteiden tullitariffien alennuksia koskevat yleissäännökset. Pöytäkirjan liitteinä ovat kierroksen osanottajien myönnytysluettelot, jotka ovat erottamaton osa päätösasiakirjaa.

Kohta 1

Jäsenen myönnytysluettelosta tulee asianomaista jäsentä koskeva GATT 1994 -sopimuksen myönnytysluettelo, joka sisältää maatalous- ja teollisuustuotteita koskevat tullien sidontatasot. Myönnytysluettelo sitoo jäsentä siitä päivästä lähtien, kun asianomainen jäsen tulee WTO:n jäseneksi.

Vähiten kehittyneiden maiden jättämät myönnytysluettelot, jotka perustuvat erityiseen vähiten kehittyneitä maita koskevaan ministerikokouksen päätökseen, tulevat myös tämän pöytäkirjan liitteiksi. Ministerikokouksen päätöksen mukaisesti vähiten kehittyneet maat voivat antaa myönnytysluettelonsa vuoden kuluttua 15.4.1994 pidetystä ministerikokouksesta eli 15.4.1995.

Kohta 2

Tullinalennukset suoritetaan viitenä yhtäsuurena alennuksena, ellei jäsenen myönnytysluettelossa ole erityisesti toisin mainittu. Ensimmäinen alennus tulee tehdä WTO-sopimuksen voimaantulopäivänä. Sen jälkeen alennukset tehdään vuosittain tammikuun 1. päivänä ja lopullinen tullitaso on voimassa viimeistään neljän vuoden kuluttua WTO-sopimuksen voi- maantulosta. Kuitenkin jäsenet voivat halutessaan toimeenpanna alennukset harvemmissa jaksoissa tai aikaisemmin kuin mitä pöytäkirjassa määrätään.

WTO-sopimuksen kansainvälisen voimaantulon jälkeen jäseneksi tullut toimeenpanee sinä päivänä, jolloin WTO-sopimus tulee sen osalta voimaan, kaikki ne alennukset, jotka siihen mennessä olisi tullut suorittaa, jos se olisi ollut WTO:n jäsen ao. sopimuksen tullessa voimaan. Lisäksi tälläinen jäsen on velvollinen toimeenpanemaan alennukset, jotka sen olisi tehtävä seuraavana vuonna sekä muut alennukset pöytäkirjan säännösten mukaisesti. Asianomainen jäsen voi kuitenkin myönnytysluetteloonsa merkitä toisenlaisen alennusaikataulun.

Alennettu tulli tulisi jokaisessa alennusvaiheessaan pyöristää ensimmäiseen desimaaliin.

Maataloustuotteiden, jotka määritellään maataloussopimuksen 2 artiklassa toimeenpanosäännökset ja alennukset jaksotetaan myönnytysluettelon asianomaisissa osissa mainituissa aikatauluissa.

Kohta 3

Jäsen voi tarvittaessa pyytää, että toisen jäsenen myönnytysluettelon myönnytykset ja sitoumukset tutkitaan monenkeskisesti. Tämä säännös ei kuitenkaan estä WTO-sopimuksen liitteessä 1A olevien oikeuksien ja velvoitteiden toteuttamista.

Kohta 4

Kohta sääntelee myönnytysten peruuttamista tai niistä pidättymistä.

Kun jäsenen myönnytysluettelosta on tullut GATT 1994 -sopimuksen myönnytysluettelo, voi asianomainen jäsen pidättää myönnytyksen tai peruuttaa sen missä tahansa tuotteessa, jossa toinen Uruguayn kierroksen neuvotteluihin osallistuja on pääasiallisena toimittajana, jos tälläisen osallistujan myönnytysluettelosta ei ole tullut GATT 1994 -sopimuksen myönnytysluetteloa. Tällaiseen toimenpiteeseen voidaan kuitenkin ryhtyä vain, jos siitä on kirjallisesti ilmoitettu tavarakauppaneuvostolle ja kun siitä on pyynnöstä neuvoteltu kenen tahansa muun WTO:n jäsenen kanssa, jolla on merkittävän toimittajan asema kyseisessä tuotteessa.

Näin peruutettua tai pidätettyä myönnytystä on sovellettava sinä päivänä, jolloin pääasiallisena toimittajana olevan jäsenen myönnytysluettelosta tulee GATT 1994 -sopimuksen myönnytysluettelo.

Kohta 5

Ellei maataloussopimuksesta muuta johdu, katsotaan, että tähän pöytäkirjaan liitettyjen myönnytysluettelojen sisältämien myönnytysten soveltamisajankohta on tämän pöytäkirjan päivämäärä. Myös GATT 1994 -sopimuksen II artiklan 6(a) kohdassa olevaan viittaukseen Maailman valuuttarahaston jäsenten kansallisista valuuttojen arvoista sovelletaan tämän pöytäkirjan päivämäärää.

Kohta 6

Kohdassa säännellään tullien ulkopuolisia toimenpiteitä koskevien myönnytysten muuttamista tai peruuttamista. Näiden osalta tulee noudattaa GATT 1994 -sopimuksen XXVIII artiklan määräyksiä sekä 10. päivänä marraskuuta 1980 hyväksyttyä päätöstä ''XXVIII artiklan mukaisista neuvottelumenettelystä'', joka julkaistiin BISD-julkaisusarjassa 27S/26―28.

Edellä mainittu ei vaikuta jäsenen oikeuksiin tai velvoitteisiin, jotka perustuvat GATT 1994 -sopimukseen.

Kohta 7

Kohdan 7 säännöksiä sovelletaan vain Egyptiin, Peruun, Etelä-Afrikkaan ja Uruguayhin. Säännösten mukaan, jos jotakin GATT 1947 -sopimuksen myönnytysluettelossa ollutta tuotetta kohdellaan vähemmän suotuisasti kuin ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa, katsotaan asianomaisen jäsenen, jonka myönnytysluettelosta on kyse, suorittaneen asianmukaiset toimenpiteet, jotka muutoin olisivat olleet pakollisia GATT 1947 tai GATT 1994 -sopimusten XXVIII artiklojen perusteella.

Kohta 8

Liitteinä olevat myönnytysluettelot ovat todistusvoimaisia englannin-, ranskan- ja espanjankielisinä. Jokaisessa myönnytysluettelossa olisi yksilöitävä todistusvoimainen kieli. Suomen myönnytysluettelo on todistusvoimainen englanninkielisenä.

Kohta 9

Tämä pöytäkirja on tehty 15 huhtikuuta 1994.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Hallituksen esitykseen sisällytetään Suomen maatalous- ja teollisuustuotteita koskevat myönnytysluettelot siinä muodossa kuin ne on jätetty GATT-sihteeristölle. Siten näille kansainvälisille sitoumuksille saadaan kansallinen hyväksyminen, mikä on edellytyksenä EU-jäsenyyden jälkeen mahdollisesti käytäville GATT 1994 -sopimuksen XXIV:6 artiklan mukaisille kompensaationeuvotteluille. Jäsenyyden toteutuessa EU:n komission tehtävänä on käydä edellä mainitut neuvottelut EU:n ulkopuolisten WTO:n jäsenten kanssa mm. niissä tuotteissa, joissa Suomen tullitasoa joudutaan nostamaan jäsenyyden vuoksi.

EU-jäsenyyden toteutuessa Suomen tullitariffilakia tullaan muuttamaan ja mukauttamaan se EU:n ulkotullitason mukaiseksi. Tästä lakimuutoksesta annetaan integraatioprosessin yhteydessä erillinen hallituksen esitys.

Vuoden 1995 budjettilakien yhteydessä hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi eräistä väliaikaisista tulleista. Lakiehdotus perustuu Euroopan unionin liittymissopimukseen, jonka mukaan Suomi voi kantaa vuoden 1995 aikana sopimuksen liitteessä XI mainituista, muista kuin unionin jäsenmaista peräisin olevista teollisuustuotteista tullia Suomen nykyisen tullitariffin mukaan. Liitteen XI mukaisia tuotteita ovat metalli-, muovi-, kumi-, tekstiili-, jalkine- ja nahkatuotteet. Vuonna 1996 Suomen perustullin ja Euroopan unionin yhteisen tullitariffin mukaisen tullin välinen erotus on vähennettävä 75 prosenttiin alkuperäisestä ja 40 prosenttiin vuoden 1997 alusta. Vuoden 1998 alusta lähtien Suomenkin on näiden tuotteiden osalta sovellettava yhteistä tullitariffia. Väliaikaisista tulleista annetussa hallituksen esityksessä on otettu huomioon WTO-sopimuksen mukaiset tullien alennukset. Ne vaikuttavat vain osaan vuonna 1995 sovellettavista tulleista, sillä osa tulleista on jo alemmalla tasolla kuin GATT-sopimuksin aikaisemmin sidotut tullit. Vuoden 1996 alusta tehtävät liittymisopimuksen mukaiset alennukset ovat suurempia kuin WTO-sopimuksen mukaiset alennukset, joten ne kattavat myös viimeksi mainitut.

1.3. Sopimus maataloudesta
Yleistä

Uruguayn kierroksen maataloussopimus sisältää sitoumukset kaikkien maataloustuotteiden rajasuojan muuttamisesta tulleiksi, maataloustuen alentamisesta sekä ulkomaisten tuotteiden markkinoillepääsymahdollisuuksien laajentamisesta.

Sopimuksen mukaan vuoden 1995 alusta lukien muutetaan kaikki nykyiset rajasuojatoimet, jotka eivät ole tulleja, tulleiksi. Tästä käytetään nimitystä tariffikaatio. Tullilla korvataan siten muuttuviin tuontimaksuihin, nykyisiin tulleihin ja elintarviketuotteiden valmisteveroon sekä lisensiointiin perustuva tuontisuojajärjestelmä. Tariffikaatio on toteutettu vertaamalla tuotteen kotimaista hintaa vastaavan tuotteen kansainväliseen hintaan ja asettamalla tulli tämä suuruiseksi. Näin määritelty tulli muodostaa korkeimman sallitun tason, jota ei saa ylittää.

Sopimuksen mukaan kotimaisia markkinoita on avattava tietyssä määrin tuonnille. Tuotteille, joiden tuonti ei ole ollut merkittävää, kuten esimerkiksi lihatuotteet, voi, kananmunat ja rehuvilja, on avattava täytäntöönpanokauden alussa kolmen prosentin kulutusta vastaava vähimmäismarkkinoillepääsyn varmistava kiintiö. Kiintiö kasvaa täytäntöönpanokauden loppuun mennessä 5 prosenttiin. Muiden tuotteiden tuonti säilyy entisellään nykyisen markkinoillepääsyn kattavan kiintiön muodossa.

Maatalouden kotimaista kokonaistukea alennetaan sopimuksen mukaan, mikäli tämä tuki ylittää viisi prosenttia maataloustuotannon kokonaisarvosta. Tämän tuen tason määrittämistä varten on kehitetty kohdassa 6.1.3. kuvattu erityinen kokonaistuen mittausmenetelmä (AMS, ''Aggregate Measurement of Support'').

Vientitukea on täytäntöönpanokauden päättymiseen mennessä (vuonna 2000) alennettava 36 prosentilla nykyisestä vientituen määrästä. Samanaikaisesti tuetun viennin määrää on vähennettävä 21 prosentilla. Alennettava vientituki lasketaan perusvuosien 1986―90 mukaan. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös vuosien 1991―92 keskiarvoja, mikäli ne ovat perusvuosia suuremmat.

Sopimuksessa on käytetty erilaisia peruskausia. Seuraavassa taulukossa on eri peruskaudet ryhmitelty myönnytysluettelon osa-alueiden mukaan.

Taulukko 1. Peruskaudet alueittain

Myönnytysluettelo Alue Peruskausi

Osa I, Lohko I-A Markkinoillepääsy/tariffit 1988-89

Osa I, Lohko I-B Markkinoillepääsy/kiintiöt 1988-89

Osa IV, Lohko I Kotimainen tuki (AMS) 1986-88

Osa IV, Lohko II Vientituki 1986-90 tai 91-92

Johdanto

Sopimuksen tavoitteena on luoda tasapuolinen ja markkinatalouteen perustuva maatalouskauppajärjestelmä neuvottelujen ja sääntöjen avulla. Pitkän aikavälin tavoitteena on toteuttaa huomattavia maataloustukia ja rajasuojaa koskevia vähennyksiä. Sopimuksen mukaan jäsenet sitoutuvat saamaan aikaan erityisiä velvoitteita kaikilla seuraavilla alueilla: markkinoillepääsy, kotimaiset tuet, vientikilpailu sekä pääsemään sopimukseen terveys- ja kasvinsuojelukysymyksistä.

Jäsenet ovat sopineet, että saattaessaan voimaan markkinoillepääsyä koskevia sitoumuksia teollisuusmaajäsenet ottavat täysin huomioon kehitysmaajäsenten erityistarpeet ja -olosuhteet. Tämä toteutetaan järjestämällä niille parannetut kaupan ehdot sellaisten maataloustuotteiden osalta, joilla on erityistä merkitystä näille jäsenille. Tähän kuuluu puolivälin tarkastelussa sovittu mahdollisimman täydellinen kaupanvapaus trooppisten maataloustuotteiden osalta. Erityistä huomiota kiinnitetään tuotteisiin, jotka ovat tärkeitä laittomien huumausainekasvien tuotannon korvaamiseksi.

Lisäksi jäsenet toteavat, että uudistusohjelman velvoitteet tulisi toteuttaa oikeudenmukaisesti kaikkien jäsenten kesken samalla ottaen huomioon ei-kaupalliset näkökohdat, kuten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen ja ympäristönsuojelutarpeet. Edelleen sopimuksessa otetaan huomioon, että kehitysmaiden erityinen ja erilliskohtelu on neuvotteluiden erottamaton osa ja että uudistusohjelman täytäntöönpanon mahdollisia kielteisiä vaikutuksia vähiten kehittyneille ja elintarvikkeita nettomääräisesti tuoville kehitysmaille tulee seurata.

Maataloussopimuksen yksityiskohtainenesittely

Varsinainen maataloussopimus on jaettu 13 osaan.

Osa I
Artiklat 1―2

Ensimmäisessä artiklassa määritellään käytettävät käsitteet. Näitä ovat kokonaistuen mittausmenetelmä (AMS), perustuote, budjettimenot, vastaava tuen mittausmenetelmä (EMS, ''Eguivalent Measurement of Support''), vientituet, täytäntöönpanokauden pituus (kuusi vuotta vuodesta 1995 alkaen, paitsi yhdeksän vuotta art. 13 osalta) ja markkinoillepääsyä koskevat myönnytykset. Sopimuksessa tarkoitetaan vuodella kalenteri-, rahoitus- tai markkinavuotta, niin kuin se on määritelty kunkin jäsenen myönnytysluettelossa. Suomen osalta se on kalenterivuosi. Käsitteitä selostetaan myöhemmin artiklakohtaisesti.

Valtion tulo- ja menoarviossa myönnetyt tuet jaetaan kahteen osaan, joista on käytetty nimityksiä vihreä tuki ja oranssi tuki. Vihreään tukeen luetaan tietyt, tarkoin määrätyt ehdot täyttävät tukimuodot, joiden ei katsota vaikuttavan tuotteen tarjontaan. Näistä esimerkkejä ovat maatalouskoulutus ja -tutkimus, neuvonta ja tarkastustoiminta. Näiden lisäksi viljelijälle voidaan vihreänä tukena maksaa suoraa tulotukea, jos tämä on sidottu tilan pinta-alaan tai kotieläinten lukumäärään. Tuki ei kuitenkaan saa olla riippuvainen tuotteen hinnasta eikä vaihdella vuosittain eläinmäärän eikä pinta-alan mukaan. Vihreän tuen kokonaismäärä Suomen laskelmissa on noin 1,7 miljardia markkaa vuodessa. Jakamalla maataloustuki oranssiin ja vihreään tukeen on sopimuksella pyritty suuntaamaan maataloustukea sellaisiin tukimuotoihin, jotka eivät vääristäisi kansainvälistä maatalouskauppaa. Sopimuksen mukainen tuen vähentämistarve ei koske vihreää tukea.

Oranssiin tukeen luetaan kaikki muut valtion tulo ja menoarvion mukaan maksettavat tuet. Näitä ovat hintatukien lisäksi myös vuosittain vaihtelevat pinta-alalisä ja kotieläinten lukumäärän mukaan maksettava tuki. Kokonaistuen mittausmenetelmän antama arvo (eli AMS-arvo) on markkinahintatuen ja oranssin tuen summa. Näitä arvoja erotetaan vielä sen mukaan, mistä ajankohdasta on kysymys. Perusvuosien kokonais-AMS tarkoittaa peruskaudella 1986―88 käytössä ollutta tukea. Tämä on se arvo, josta alennukset on sovittu tehtäväksi. Nykyinen kokonais-AMS on täytäntöönpanokauden aikana samoin perustein vuosittain laskettu tuen arvo. Näin saadun nykyisen kokonais-AMS-arvon tulee jäädä pienemmäksi kuin myönnytysluettelossa sovittu AMS:n arvo.

Vastaava tuen mittausmenetelmä, (EMS), vastaa AMS-laskelmaa sellaisille tuotteille, joille AMS-laskelmaa ei voida tehdä. Suomen tuotteille ei EMSiä käytetä.

Sopimuksen tuotekate määritellään 2 artiklassa. Tuotekate on maataloustuotteiden osalta laajempi kuin aikaisemmissa GATT-sopimuksissa. Sopimus kattaa kaikki maataloustuotteet eli tullinimikeryhmät 1―24, lukuun ottamatta kalatuotteita ja eräitä tuotteita ryhmässä 16. Lisäksi maataloussopimukseen sisältyy joitakin maatalouspohjaisia teollisuustuotteita.

Osa II
Artikla 3

Artikla toteaa IV osassa olevien kotimaista ja vientitukea koskevien tukea rajoittavien sitoumusten, jotka sisältyvät kunkin jäsenen myönnytysluetteloon, olevan sopimuksen erottamaton osa.

Jäsenet eivät saa 6 artiklan määräysten mukaisesti sisäisen tuen myöntämisessä ylittää myönnytysluetteloissa mainittuja sitoumustasoja.

Vientitukea koskevien sitoumuksien todetaan ilmenevän myönnytysluettelon IV osan II jaksosta, jossa on sovittu tuotteista tai tuoteryhmistä, joiden vientitukea tulee alentaa. Alennuksen suuruus on 36 prosenttia budjettimenoista ja 21 prosenttia vientimääristä. Alennusprosenttien suuruudesta ja eräistä muista yksityiskohdista sovittiin käytännössä Yhdysvaltain ja Euroopan yhteisön välisessä niin sanotussa Blair House-sopimuksessa.

Vientitukea koskevia sitoumuksia käsitellään lähemmin 9 artiklassa.

Osa III
Artiklat 4―5

Artiklassa 4 käsitellään markkinoillepääsyyn liittyviä myönnytyksiä. Nämä myönnytykset käyvät ilmi myönnytysluetteloista, ja ne tarkoittavat erityisesti tullien asteittaista alentamista ja niiden sitomista tietylle tasolle.

Artiklassa korostetaan, että tavalliseksi tulliksi muutettuja rajasuojatoimenpiteitä ei saa ottaa uudelleen käyttöön. Tällaisina rajasuojatoimenpiteinä mainitaan muun muassa määrälliset tuontirajoitukset, muuttuvat tuontimaksut, minimituontihinnat, harkinnanvaraiset tuontilisenssit ja valtion liikeyritysten toiminnan kautta ylläpidetyt tariffeihin liittymättömät toimenpiteet.

Markkinoillepääsyä koskevien taulukoiden laadinnasta on kierroksen aikana annettu erityisiä ohjeita. Näitä on lähemmin käsitelty myönnytysluettelon esittelyn yhteydessä kohdassa 1.2.

Artiklassa 5 määrätään sopimukseen liittyvästä erityisestä suojalausekemenettelystä markkinahäiriötapausten vaikutusten lieventämiseksi.

Erityissuojalausekkeen mukaan tuotteelle voidaan asettaa erityinen lisätulli, jos tuonnin määrä myönnytyksiä antaneen jäsenen tullialueelle nousee yli laukeamistason (1 kohta). Tämä taso määrätään 4 kohdan mukaisesti ja se vaihtelee tuotteen tuontiosuuden mukaan. Vertailu perustuu kolmen edellisen vuoden tuonnin keskiarvoon.

Laukeamiskynnys määrätään seuraavasti:

a) kun tuotteen tuonnin osuus kotimaisesta kulutuksesta on 10 prosenttia tai vähemmän, laukeamistaso on 125 prosenttia vertailujakson tuonnista;

b) kun tuotteen tuonnin osuus on 10―30 prosenttia kotimaisesta kulutuksesta, laukeamistaso on 110 prosenttia;

c) kun tuotteen tuonnin osuus on yli 30 prosenttia kotimaisesta kulutuksesta, laukeamistaso on 105 prosenttia.

Tuotteelle voidaan asettaa erityinen lisätulli myös, jos tuontihinta laskee alle vuosien 1986―1988 hinnan keskiarvon. Hintana käytetään c.i.f. tuontihintaa kotimaisessa valuutassa ilmaistuna.

Määrättävän lisätullin suuruus riippuu lähetyksen tuontihinnan ja laukeamistason perusteella lasketun laukeamishinnan välisestä erosta (5 kohta). Jos lähetyksen kotimaisella valuutalla ilmaistun tuontihinnan ja edellä määritellyn laukeamishinnan välinen ero on 10 prosenttia tai vähemmän laukeamishinnasta, mitään lisätullia ei määrätä. Jos tuontihinnan ja laukeamishinnan välinen ero on yli 10 prosenttia, määrätään lisätulli. Lisätullin suuruus riippuu hintojen välisestä erosta.

Kohdan 7 mukaan jäsenen tulee ilmoittaa maatalouskomitealle lisätullin käyttöönotosta kirjallisesti niin hyvissä ajoin kuin mahdollista tai viimeistään 10 päivän kuluessa lisätullin asettamisesta (kun kyse on määrän ylittymisen takia perittävästä lisätullista). Jos kyse on hinnan ylittymisestä, riittää ilmoitus 10 päivän kuluessa ensimmäisestä toimenpiteestä tai pilaantuvien tuotteiden kyseessä ollen kauden ensimmäisestä toimenpiteestä. Jos tuontimäärä on laskussa, ei lisätulleja tule käyttää.

Sopimuksessa sovitut kiintiöt eli nykyistä markkinoillepääsyä ja vähimmäismarkkinoillepääsyä koskevat kiintiöt otetaan huomioon määrällistä laukaisutasoa laskettaessa, mutta lisätulleja ei saa kohdistaa kiintiöiden alaiseen tuontiin (2 kohta). Mitkä tahansa kyseisen tuotteen toimitukset, jotka on lähetetty sopimuksen perusteella, joka on tehty ennen kuin lisätulli on asetettu, on vapautettu lisätullista (3 kohta).

Erityissuojalauseketta voidaan soveltaa vain tariffikaation alaisille tuotteille eli tuotteille, joiden rajasuoja on muutettu tulleiksi ja joiden kohdalle on tehty sitä koskeva erityinen merkintä (''SSG'') myönnytysluetteloon. Tällainen merkintä on tehty Suomen osalta niille tuotteille, joiden rajasuoja on tariffioitu.

Erityissuojalausekkeen laukaisukynnyksiä pidettiin sopimusta neuvoteltaessa liian korkeina. Loppuvaiheessa tekstiin sisällytetty portaittainen soveltaminen ottaa paremmin huomioon pienten markkinoiden ja suuren tuontiosuuden omaavien osapuolten ongelmat lisäten huomattavasti lausekkeen käyttökelpoisuutta markkinahäiriötapauksissa.

Osa IV
Artiklat 6―7

Artikla 6 käsittelee kotimaisia tukia koskevia sitoumuksia. Sopimuksen periaate on, että kaikki maataloustuottajien hyväksi annettava kotimainen tuki on alennusvelvoitteen alaista lukuun ottamatta erikseen määrättyjä poikkeuksia. Poikkeuksia ovat tämän artiklan mukaan seuraavat tapaukset:

― tuotekohtainen kotimainen tuki, jos se ei ylitä 5 prosenttia maatalouden perustuotteen tuotannon arvosta kyseisenä vuotena (kehitysmaajäsenen kohdalla tämä ''de minimis'' on 10 prosenttia).

― tuotekohdistamaton tuki, kun tuki ei ylitä 5 prosenttia koko maataloustuotannon arvosta

― tuotannonrajoitusohjelmien osana maksettu suora tulotuki, jos se on sidottu kiinteään pinta-alaan ja satoon ja sitä maksetaan korkeintaan 85 prosentille tuotannon perustasosta ja jos kotieläimille suunnattu tuki perustuu kiinteään kotieläinmäärään.

Suomessa käytössä oleva pinta-alalisä ei täytä sellaisenaan viimeksi mainitun kohdan ehtoja, mutta se voitaisiin muuttaa nämä ehdot täyttäväksi. Näin pinta-alalisä voitaisiin saada alennusvelvoitteen ulkopuolelle.

Sopimuksen liitteessä 2 esitetään perusteet, joilla tukimuoto vapautetaan alennusvelvoitteesta. Lista sisältää mm. valtiolliset palveluohjelmat, joita ovat esim. tutkimus ja tautien valvonta, varmuusvarastoinnin, erilaiset satovahinkokorvaukset, eläkeohjelmat ja tietyn tuotantorakenteen parantamiseen tähtäävän tuen.

Artikla 7 sisältää yleisiä säännöksiä kotimaiselle tuelle. Artiklan mukaan jäsenet takaavat, että mikä tahansa maataloustuottajille maksettu kotimainen tuki, joka ei ole alennusvelvoitteen alainen sen täyttäessä sopimuksen 2 liitteen ehdot, ylläpidetään ehtojen mukaisena.

Kaikki maataloustuottajille suunnatut kotimaiset tukitoimenpiteet sekä niihin tehdyt muutokset, joita ei 2 liitteen ehtojen tai sopimuksen muiden määräysten perusteella ole vapautettu alennusvelvoitteesta, on sisällytettävä kokonais-AMSin laskelmaan. Mikäli kokonaistukisitoumusta ei ole esitetty, ei jäsen saa antaa maataloustuottajille vähimmäistasoa ylittävää tukea.

Osa V
Artiklat 8―11

Artikla 8 käsittelee vientikilpailua koskevia sitoumuksia. Artiklan mukaan kukin jäsen sitoutuu olemaan käyttämättä vientitukia muulla tavalla kuin tämän sopimuksen ja jäsenen myönnytysluettelon sitoumusten mukaisesti.

Artikla 9 käsittelee vientitukea koskevia sitoumuksia.

Artiklan mukaan seuraavat vientituet ovat alennusvelvoitteen alaisia:

a) hallitusten tai niiden alaisten viranomaisten suoria tukia koskevat säännökset, jotka edellyttävät vientiä. Näihin luetaan myös luontaissuoritukset yrityksille, teollisuudelle, tuottajille ja osuuskunnille;

b) hallitusten tai niiden alaisten viranomaisten maataloustuotteiden ei-kaupallisten varastojen myynti halvempaan kuin kotimarkkinahintaan;

c) hallituksen ohjelmilla rahoitettu maataloustuotteen vientimaksu riippumatta siitä, tapahtuuko rahoitus julkisin varoin vai ei;

d) tukisäännökset, jotka alentavat maataloustuotteiden viennin markkinointikustannuksia joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta;

e) hallituksen antamat tai määräämät vientitoimituksiin liittyvät kotimaiset kuljetus- ja rahtimaksut, joiden ehdot ovat kotimaisia toimituksia edullisemmat;

f) maataloustuotteiden tuki, jonka saanti edellyttää niiden sisällyttämistä vientituotteisiin.

Alennusvelvoite kattaa siten varsin laajalti käytettävissä olevat tukimuodot. Vienti ilman tukea jää alennusvelvoitteen ulkopuolelle.

Artiklan 2a kohdan mukaan myönnytysluettelon vientitukea ja viennin määrää koskevia rajoituksia on noudatettava. Artiklan 2b kohta sisältää mahdollisuuden ylittää sitoumusten mukaisten sallittujen vientitukien vuosittainen taso. Annettuna vuonna tapahtuva ylitys voi olla 3 prosenttiin asti budjettisitoumusten ja 1,75 prosenttiin asti määrällisten sitoumusten osalta perustasoon nähden. Täytäntöönpanokauden päättyessä budjettimääräinen vientituki saa kuitenkin olla korkeintaan 64 prosenttia peruskauden 1986―1990 tuesta ja tuettu vientimäärä korkeintaan 79 prosenttia peruskauden 1986―90 vientimäärästä.

Artikla 10 käsittelee vientitukisitoumusten kiertämisen estämistä. Artiklan mukaan jokaisen jäsenen, joka väittää, että alennussitoumustason ylittävä viennin määrä ei ole tuettua, täytyy pystyä osoittamaan, ettei mitään vientitukea ole myönnetty kyseessä olevien vientimäärien osalta.

Artiklassa asetetaan lisäksi määräyksiä elintarvikeavulle. Kansainvälistä elintarvikeapua lahjoittaessaan jäsenten tulee varmistua siitä, että avun määräykset eivät ole sidottu maataloustuotteiden kaupalliseen vientiin. Elintarvikeapua annettaessa tulee noudattaa FAO:n antamia ohjeita. Avun tulee lisäksi täyttää vuoden 1986 elintarvikeapua koskevan sopimuksen IV artiklan edellytykset.

Artikla 11 käsittelee valmisteiden vientiä koskevaa tukea. Valmisteiden viennissä tuotteeseen sisällytetyn perustuotteen yksikkökohtainen tuki ei saa ylittää perustuotteelle sellaisenaan annettavaa yksikkökohtaista vientituen määrää.

Osa VI
Artikla 12

Artiklassa käsitellään vientikieltoja ja -rajoituksia koskevia sääntöjä. Erityisesti Japanin vaatimuksesta sopimustekstiin otettiin säännöt elintarvikkeiden vientirajoituksista. Sopimuksen mukaan elintarvikkeiden viennin rajoittamista haluavan maan on ilmoitettava aikeestaan etukäteen kirjallisesti maatalouskomitealle. Maan, joka on toimeenpanemassa vientikieltoa tai -rajoitusta, tulee harkita toimien vaikutusta tuojajäsenen elintarvikkeiden huoltovarmuudelle. Jäsenen tulee ilmoittaa aikeistaan kirjallisesti etukäteen maatalouskomitealle ja pyynnöstä neuvotella toimenpiteeseen liittyvistä asioista toisten jäsenten kanssa ja antaa näille asiaan liittyvää tietoa.

Tämän artiklan säädöksiä ei kuitenkaan sovelleta kehitysmaajäseniin.

Osa VII
Artikla 13

Artiklassa käsitellään pidättyvyyttä tasoitustullitoimenpiteiden soveltamisessa. Artikla on syntynyt nykyisessä muodossaan Yhdysvaltain ja Euroopan unionin neuvottelujen tuloksena (niin sanottu ''Peace clause'' näiden osapuolien keskinäisessä ''Blair House''-sopimuksessa). Sopimukseen pääsy Yhdysvaltain ja EU:n välillä oli yksi edellytys kierroksen loppuunsaattamiselle.

Artiklassa todetaan, että sopimuksen täytäntöönpanokautena

― kotimainen tuki, joka on täysin sopimuksen liitteen 2 mukainen, ei anna oikeutta vastatoimiin tasoitustullien muodossa eikä GATT-sopimuksen XVI artiklan ja tukisopimuksen III osan mukaisiin toimiin. Sitä vastaan ei myöskään saa ryhtyä vastatoimiin sen nojalla että se mitätöisi II artiklan nojalla annettuja tullimyönnytyksiä. Tällaisesta tullietuuksien mitätöitymisestä oli mm. kyse EU:n ja USA:n välisessä kiistassa koskien EU:n öljykasvien tuotannon tukiohjelmia, jonka kiistan riitojenratkaisuelin ratkaisi USA:n eduksi.

― kotimaista tukea, joka on täysin sopimuksen 5 artiklan mukainen mukaan lukien 5 kohdan mukaiset suorat tulotuet ja vähimmäistukitason (de minimis) mukaiset tuet, ei tule asettaa tasoitustullien alaiseksi ellei vahinkomääritystä ole suoritettu tukisopimuksen mukaisesti, ja tasoitustullitutkimusten alkuunpanemisessa on noudatettava asiaankuuluvaa pidättyvyyttä. Tällainen tuki on myös niiden vastatoimien ulkopuolella, joihin tukisopimuksen nojalla voidaan ryhtyä vastatoimiin oikeuttavien tukien osalta edellyttäen, etteivät tukitoimet johda tietyn tuotteen tukemiseen yli markkinointivuonna 1992 myönnettyä tukea. Tukitoimia ei myöskään saa kiistanalaistaa sen nojalla, että ne mitätöisivät II artiklan nojalla annettuja tullimyönnytyksiä edellyttäen, että tuki ei yksittäisen tuotteen osalta ylitä vuoden 1992 markkinavuoden tasoa.

― vientituelle, joka on täysin sopimuksen V osan mukainen, voidaan asettaa tasoitustulleja vain jos vahinkokäsittely on suoritettu tukisopimuksen mukaisesti ja tasoitustullitutkimusten alkuunpanemisessa on noudatettava asiaankuuluvaa pidättyvyyttä. Tällaista vientitukea ei voi kyseenalaistaa tukisopimuksen kiellettyjä vientitukia tai vastatoimiin oikeuttavia tukia koskevien sääntöjen nojalla. Vientitukia ei voi siis kiistanalaistaa ja viedä paneelikäsittelyyn tukisopimuksen nojalla, mutta niille voidaan asettaa tasoitustulleja, mikäli asianmukaisen vahinkotutkimuksen tai sen uhkan perusteella voidaan osoittaa edellytysten täyttyvän.

Tämän artiklan täytäntöönpanoaikaa pidennettiin neuvottelujen loppuvaiheessa yhdeksään vuoteen. Komission mukaan artikla merkitsee Euroopan unionin maatalouspolitiikan olemassaolon tunnustamista.

Artiklan sanamuoto merkitsee, että vihreän eli sallitun tuen täytäntöönpanoaika on periaatteessa rajattu yhdeksään vuoteen. Yhdeksän vuoden kuluttua vihreän tuen kriteerit ja sallittavuus voitaneen kiistanalaistaa, ellei täytäntöönpanokauden viidentenä vuonna aloitettavissa jatkoneuvotteluissa asiasta ole jossain muodossa sovittu.

Osa VIII
Artikla 14

Jäsenet sitoutuvat noudattamaan terveys- ja kasvinsuojelutoimia koskevaa sopimusta.

Osa IX
Artikla 15

Artiklassa käsitellään kehitysmaiden erityis- ja erilliskohtelua. Se on olennainen osa sopimusta ja ollut neuvotteluissa keskeisenä tekijänä. Kehitysmaille on myönnetty erityisiä helpotuksia sopimuksen säännöistä. Näillä on oikeus poiketa yleisistä säännöksistä myönnytysluettelon osalta, samoin markkinoillepääsyä koskevien rajoituksien, kotimarkkinoita ja vientiä koskevien tukien osalta. Sopimuksen täytäntöönpanokausi on kehitysmailla kymmenen vuotta. Vähiten kehittyneet kehitysmaajäsenet on kokonaan vapautettu alennusvelvoitteista.

Osa X
Artikla 16

Artiklan mukaan kehittyneiden maiden tulee ryhtyä toimenpiteisiin, joilla vähiten kehittyneille maille ja elintarvikkeita nettomääräisesti tuoville kehitysmaille sopimuksesta koituvia haitallisia vaikutuksia vähennetään. Asiasta on lisäksi sovittu erillisessä ministeripäätöksessä. Maatalouskomitean tulee seurata päätöksen asianmukaista toteuttamista.

Osa XI
Artiklat 17―18

Maatalouskomitea perustetaan 17 artiklan mukaisesti. WTO-sopimuksessa on määrätty, että maatalouskomitean nimittää tavarakauppaneuvosto. Jokaisella jäsenellä on maatalouskomiteassa yksi edustaja.

Artiklassa 18 käsitellään maatalouskomitean tehtäviä. Maatalouskomitea seuraa uudistusohjelman sitoumusten toimeenpanon edistymistä. Jäsenten tekemät ilmoitukset ovat seurantatoiminnan pohjana. Ilmoitusten toimittamisajankohdasta ja niiden laajuudesta sovitaan erikseen.

Ilmoituksien lisäksi osapuolien tulee viipymättä tiedottaa kaikista sellaisista uusista kotimaisista tukitoimenpiteistä tai jo olemassa olevien tukimuotojen muutoksista, jotka halutaan vapauttaa alennusvelvoitteista. Tällaisen ilmoituksen tulee sisältää uutta tai muutettua toimenpidettä koskevat yksityiskohdat sekä selvityksen siitä, että se vastaa tämän sopimuksen asettamia ehtoja koskien alennusvelvoitteen ulkopuolelle jääviä tukimuotoja.

Riitojen ratkaisumenettelyä käsitellään 19 artiklassa. Artikla toteaa, että maataloussopimusta koskevien riitojen osalta sovelletaan WTO:n yleistä riitojen ratkaisusopimusta.

Osa XII
Artikla 20

Artiklassa jäsenet sopivat, että kaupan vapauttamista koskevan uudistusprosessin jatkamista koskevat neuvottelut aloitetaan vuotta ennen täytäntöönpanokauden päättymistä eli vuonna 1999. Päätettäessä jatkoneuvotteluista kokemukset alennussitoumusten täytäntöönpanosta, alennussitoumusten vaikutukset maailman maatalouskauppaan, ei-kaupalliset näkökohdat, kehitysmaajäsenten erillis- ja erityinen kohtelu, tavoite luoda tasapuolinen ja markkinatalouteen perustuva maatalouskauppajärjestelmä sekä tarvittavat lisävelvoitteet asetettujen pitkän ajan tavoitteiden saavuttamiseksi otetaan huomioon.

Osa XIII
Artikla 21

Loppumääräyksinä artikla toteaa GATT 1994 -sopimusta ja muiden liitteeseen 1A sisältyvien eli tavarakauppaa koskevien sopimuksien määräyksiä sovellettavan, ellei maataloussopimuksesta muuta johtu. Liitteet ovat erottamaton osa sopimusta.

LIITE 1: TUOTELUETTELO.

Liitteen mukaan maataloussopimus kattaa kaikki maataloustuotteet lukuun ottamatta ryhmässä kolme olevia kalatuotteita. Maataloustuotteet sisältyvät harmonoidun tuotekuvaus- ja koodausjärjestelmän ryhmiin 1―24 tullihallituksen julkaisemassa käyttötariffissa. Lisäksi sopimukseen sisältyy liitteessä mainitut, maataloustuotteisiin perustuvat teollisuustuotteet.

LIITE 2: KOTIMAINEN TUKI: PERUSTEET ALENNUSSITOUMUKSISTA VAPAUTUMISELLE.

1. Kotimaisilla tukitoimilla ei saa olla lainkaan tai niillä saa olla vain vähäisessä määrin kauppaa vääristäviä vaikutuksia tai vaikutuksia tuotantoon. Sen vuoksi niiden toimien, joille vaaditaan vapautusta alennussitoumuksista, on täytettävä seuraavat perusedellytykset:

a) tuki on annettava julkisesti rahoitetun hallituksen ohjelman eli valtion talousarvion (ml. menetetyt tuet) kautta eikä sitä saa rahoittaa kuluttajilta ja

b) tuella ei saa antaa tuottajille hintatukea.

Lisäksi tukien on täytettävä seuraavat 2―13 kohdissa tarkoitetut toimikohtaiset tunnusmerkit ja ehdot.

Hallituksen palveluohjelmat

2. Yleiset palvelut sisältävät sellaisten ohjelmien kustannuksia, jotka tarjoavat palveluja tai etuja maataloudelle tai maaseutuyhteisölle. Ne eivät saa sisältää suoria maksuja tuottajille. Ohjelmien on täytettävä edellä mainitut yleiset ehdot ja ne voivat olla esimerkiksi seuraavia:

― tutkimustyö

― tuhoeläinten ja tautien valvontatyö

― koulutuspalvelut

― valistus ja neuvontapalvelut

― tarkastuspalvelut

― markkinointi- ja edistämispalvelut

― infrastruktuuripalvelut.

3. Julkinen varastointi elintarvikkeiden saatavuuden turvaamiseksi sisältää kulut, jotka liittyvät niiden tuotteiden varastojen kokoamiseen ja ylläpitämiseen, jotka muodostavat kansallisen lainsäädännön sisältämän elintarvikkeiden saatavuuden turvaamista koskevan ohjelman olennaisen osan. Varastojen määrän ja kokoamisen tulee vastata yksinomaan elintarvikkeiden saatavuuden turvaamiseksi ennalta laadittuja tavoitteita. Varastojen kokoamisen ja luovutuksen on oltava rahoituksen osalta läpinäkyvää. Ostot varastoihin ja myynti varastoista tulee tapahtua käypään markkinahintaan.

4. Kotimainen elintarvikeapu kattaa kulut, jotka liittyvät kotimaisen ruoka-avun antamiseen tarpeessa oleville väestönosille. Elintarvikeostot on suoritettava käypään markkinahintaan ja avun rahoituksen ja hallinnoinnin on oltava läpinäkyvää.

5. Suorat tulotuet

Tuottajille suunnattujen suorien tulotukien, joiden osalta vaaditaan vapautusta alennussitoumuksista, tulee täyttää edellä mainitussa 1 kohdassa mainitut perusedellytykset sekä lisäksi 6―13 kohdissa mainitut, yksittäisille tulotuen muodoille asetetut erityisedellytykset.

6. Tuotannon määrään sitomaton tulotuki

Tuotannon määrään sitomattoman tulotuen saannin kelpoisuus määritellään selkein ehdoin kuten tulojen, tuottaja- tai maanomistaja-aseman tai määrätyn ja kiinteän peruskauden mukaisen tuotannontekijäin käytön mukaan. Tuen suuruutta ei saa sitoa tuotantosuuntaan tai -määrään eikä hintoihin, joita sovelletaan johonkin peruskauden jälkeisenä vuonna aloitettuun tuotantoon. Tukea ei myöskään saa sitoa tuotannontekijäin käyttöön, johon on ryhdytty peruskauden jälkeisenä vuonna eikä tuotanto saa olla tuen edellytys.

7. Hallituksen osallistuminen tulotasonturvaamisohjelmiin

Hallituksen taloudellinen osallistuminen tulojen vakuutusohjelmiin sekä tulotason turvaamisohjelmiin edellyttää tulonmenetystä, joka on yli 30 prosenttia edeltävän kolmivuotiskauden keskimääräisistä bruttotuloista tai vastaavasta nettotulosta tai edeltävään viisivuotiskauteen perustuvasta kolmen vuoden keskiarvosta, josta on poistettu korkeimman ja alhaisimman vuoden arvo. Tuen tulee korvata vähemmän kuin 70 prosenttia tuottajan tulonmenetyksestä. Tukea ei saa sitoa tuotantosuuntaan tai -määrään eikä kotimaisiin tai ulkomaisiin hintoihin. Tämän kohdan ja 8 kohdan tukien yhteissumma ei saa nousta yli 100 prosenttiin tuottajan kokonaismenetyksestä.

8. Luonnononnettomuuksien korvaaminen

Kelpoisuus luonnononnettomuuksista aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen, jotka maksetaan joko suoraan tai hallituksen rahallisella osallistumisella satovakuutusohjelmiin edellyttää hallituksen virallista lausuntoa luonnon- tai sen kaltaisen onnettomuuden tapahtumisesta ja vähintään 30 prosenttia tulonmenetystä.

Onnettomuuden jälkeen suoritetut tuet tulee käyttää ainoastaan liittyen tuotannontekijöiden onnettomuudessa kärsimiin vahinkoihin. Tuet eivät saa korvata enempää kuin kärsittyjen vahinkojen korvaamiseen tarvittavat kokonaiskulut ovat.

9. Tuottajien eläkeohjelma

Kelpoisuus tuottajien eläkeohjelmiin perustuvan rakenteellisen sopeuttamistuen saamiseen on määriteltävä viittaamalla selkeästi määriteltyihin edellytyksiin ohjelmassa, joilla helpotetaan henkilöiden siirtymistä eläkkeelle markkinamaataloustuotannosta.

10. Tuotannontekijöiden poistamisohjelmat

Kelpoisuus tuotannontekijöiden poistamisohjelmiin perustuvan rakenteellisen sopeuttamistuen saamiseen määritellään viittaamalla selkeisiin määrittelyihin ohjelmissa, joiden tavoitteena on maan tai muiden tuotannontekijöiden poistaminen maataloustuotannosta. Tuen ehtona on maan ottaminen pois vähintään kolmeksi vuodeksi ja kotieläinten osalta niiden teurastus. Tuotannosta poistettavalle tuotannontekijälle ei saa määritellä minkäänlaista vaihtoehtoista käyttöä eikä sitä saa sitoa tuotantosuuntaan, määrään tai hintoihin.

11. Investointituki

Kelpoisuus investointitukiin perustuvan rakenteellisen sopeuttamistuen saamiseen määritellään hallituksen ohjelmissa, joilla pyritään taloudellisesti ja aineellisesti tukemaan tuottajien toimintojen uudelleensuuntautumista epäedullisten olosuhteiden yhteydessä. Tuen määrää ei minään vuonna saa perustaa peruskauden jälkeiseen tuotantosuuntaan tai -määrään eikä hintoihin. Tuki ei saa millään tavoin edellyttää tiettyjen maataloustuotteiden tuottamista.

12. Ympäristöohjelmat

Kelpoisuus ympäristöohjelmiin perustuvan tuen saamiseen määritellään osana selkeästi määriteltyä hallituksen ympäristö- tai luonnonsuojeluohjelmaa ja se edellyttää ohjelman mukaisten ehtojen täyttämista. Tuen määrä on rajattava ohjelman noudattamisen aiheuttamiin kuluihin.

13. Alueellinen tukiohjelma

Kelpoisuus alueellisiin tukiohjelmiin perustuvien tukien saamiseen rajataan epäedullisten tuotantoalueiden tuottajille. Kunkin tällaisen alueen tulee olla selkeästi rajattu yhtenäinen maantieteellinen alue. Tukien määrää ei minään vuonna saa muuten kuin tuotannon supistamiseksi sitoa tai perustaa tuotantosuuntaan tai -määrään eikä kotimaisiin tai ulkomaisiin hintoihin. Mikäli tuki on sidottu tuotannontekijöihin, tulee tuen yksikköä kohden pienentyä tietyn tuotannontekijäkohtaisen kynnystason yläpuolella. Tuki on rajattava ylimääräisiin kuluihin tai tulon menetyksiin, jotka liittyvät maataloustuotannon harjoittamiseen määräystenmukaisilla alueilla.

LIITE 3: KOTIMAINEN TUKI: KOKONAISTUEN MITTAUSMENETELMÄN LASKEMINEN

Kokonaistuen mittausmenetelmä eli AMS lasketaan tuotekohtaisesti jokaiselle perustuotteelle, joka saa markkinahintatukea, alennussitoumuksen alaisia suoria tukia tai muuta sellaista tukea, jota ei ole vapautettu alennussitoumuksesta. Tällöin otetaan huomioon valtion tulo- ja menoarvion menot ja saamatta jääneet tulot.

Peruskaudelle laskettu AMS muodostaa perustason kotimaisen tuen alennussitoumusten toimeenpanolle.

Maataloustuotteiden jalostajille suunnatut toimet luetaan mukaan siinä määrin kuin nämä hyödyttävät maatalouden perustuotteen tuottajia.

Markkinahintatuki lasketaan ulkomaisen viitehinnan ja sovelletun säädellyn kotimaisen hinnan erosta. Tämä erotus kerrotaan sillä tuotannon määrällä, joka voi saada sovellettua säädeltyä hintaa. Tämän eron ylläpitämiseksi maksettuja kuluja, kuten sisäänosto- tai varastointikuluja, ei sisällytetä AMSiin.

Kiinteä ulkomainen viitehinta perustuu vuosiin 1986―88 ja vastaa yleensä kyseisen maatalouden perustuotteen peruskaudella vallinnutta keskimääräistä f.o.b. yksikköhintaa nettoviejävaltion kohdalla ja c.i.f. yksikköhintaa nettotuojavaltion kohdalla.

Sellaiset alennussitoumuksen alaiset suorat tuet, jotka ovat riippuvaisia hintaerosta, lasketaan joko kiinteän viitehinnan ja sovelletun säädellyn hinnan välisenä erona, joka kerrotaan vastaavan tuotannon määrällä tai budjettimenojen perusteella.

Kiinteä viitehinta perustuu vuosiin 1986―88 ja on yleensä todellinen hinta, jonka nojalla tukimaksutasot on määrätty.

Muiden alennussitoumusten alaisten toimien, mukaan lukien tuotantopanoksiin kohdistuvat tuet sekä muut toimet, arvo mitataan valtion budjettimenojen perusteella. Jos tämä ei ole mahdollista, otetaan tuen laskemisen perustaksi tuetun tavaran hinnan ja vastaavanlaisen tavaran markkinahinnan välinen ero kerrottuna tavaran tai palvelun määrällä.

LIITE 4: KOTIMAINEN TUKI: VASTAAVAN TUKIMITTAUSMENETELMÄN LASKEMINEN

Vastaava tukimittausmenetelmä lasketaan kaikkien niiden maatalouden perustuotteiden osalta, jotka saavat 3 liitteessä määriteltyä markkinahintatukea, mutta joiden kohdalla kokonaistuen mittausmenetelmän (AMS) mukainen markkinahintatuen laskeminen ei sovellu.

Korvaavaa tukimittausmenetelmää ei ole sovellettu Suomea koskevissa laskelmissa, koska AMS on voitu laskea joka tuotteelle.

LIITE 5: ERITYISKOHTELU 4 ARTIKLAN 2 KOHDAN OSALTA

Luvun A mukaan maataloussopimuksen 4 artiklan 2 kohtaa, jossa määrätään, että kaikki muut kuin tullimuotoiset rajasuojatoimet on muutettava tulleiksi eli tariffioitava, ei sovelleta maataloustuotteisiin, joiden kohdalta seuraavat ehdot on täytetty:

a) tuotteen maahantuonti oli peruskaudella alle 3 prosenttia vastaavasta kotimaisesta kulutuksesta

b) tuotteelle ei ole maksettu vientitukea peruskaudelta lähtien

c) perusmaataloustuotteeseen sovelletaan tehokkaita tuotannonrajoitustoimia.

Mikäli tätä erityiskohtelua sovelletaan, on tuotteelle avattava 4 prosentin vähimmäismarkkinoillepääsy (normaalivelvoite 3 prosenttia) ja kasvatettava kiintiötä 0,8 prosenttia vuosittain. Mikäli poikkeustuote tariffioitaisiin täytäntöönpanokauden aikana tulee siihen mennessä saavutettu vähimmäismarkkinoillepääsy säilyttää ja kasvattaa sitä 0,4 prosenttia vuosittain täytäntöönpanokauden loppuajan. Erityiskohtelun jatkamisesta täytäntöönpanokauden jälkeen tulee neuvotella täytäntöönpanokauden loppuun mennessä 20 artiklassa mainittujen neuvottelujen puitteissa.

Lukua A ei ole sovellettu Suomessa koskevassa myönnytysluettelossa.

Luku B koskee vastaavan erityiskohtelun vähimmäismarkkinoillepääsyn ehtoja kehitysmaajäsenten osalta.

Liitteen 5 alaliite sisältää tariffikaatiota koskevat periaatteet ja ohjeet, joita sovelletaan tariffioitaessa tuote, johon on sovellettu 5 liitteen mukaista erityiskohtelua.

Sopimuksen 5 liitettä ovat soveltaneet ainoastaan Japani ja Korea riisituotantonsa osalta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Jos Suomesta tulee EU:n jäsen maataloustuotteiden tuonti, vienti ja kotimainen tuki tulevat yhteisen politiikan piiriin liittymisen toteutuessa. Tarvittavat muutokset sisältyvät Euroopan unioniin liittymistä koskevaan hallituksen esitykseen.

WTO-sopimus on solmittu ennen Suomen mahdollista liittymistä Euroopan unioniin. Tästä johtuen tullien muutoksiin liittyvät kompensaationeuvottelut käydään WTO-sopimuksen jälkeisen tilanteen pohjalta. Tämä ei kuitenkaan edellytä uuden tullitariffilain voimaansaattamista ennen vuoden vaihdetta.

Suomen jäädessä EU:n ulkopuolelle kotimaisten tullien sovittaminen yhteen sopimuksessa määriteltyjen suurimpien sallittujen tullimaksujen kanssa edellyttää tullitariffilain muuttamista. Tuontimaksulakiin ja elintarvikkeiden valmisteverolakiin vaadittavat muutokset edellyttävät näiden lakien kumoamista. Tuontimaksulain tilalle olisi säädettävä uusi tuontimaksulaki, jonka piiriin otettaisiin myös elintarviketuotteiden valmisteverosta annetun lain liitteessä mainitut tuotteet. Uuden tuontimaksulakijärjestelmän olisi noudatettava markkinoillepääsyä koskevia määräyksiä. Elintarvikkeiden valmisteverolakia ei tarvita, koska tarvetta hoitaa eräiden elintarviketuotteiden rajasuojaa valmisteverojärjestelmän avulla ei ole. Hinnanerokorvauslakia ei tarvinne muuttaa, mutta hinnanerokorvauksen käyttö joudutaan sopeuttamaan vientitukea koskevien rajoitusten kanssa. Maataloustuotteiden lisensiointi tulee kumota, joka voidaan toteuttaa toisella asetuksella.

Tuontimaksulaista ja tullitariffilaista sekä hinnanerolain kumoamisesta tullaan antamaan erillinen esitys, mikäli jäsenyys Euroopan unionissa ei toteudu vuoden 1995 alusta.

1.4. Sopimus terveys- ja kasvinsuojelutoimista
Johdanto

Johdannossa esitetään sopimuksen keskeiset periaatteet:

jokaisella jäsenellä on oikeus ryhtyä tarvittaviin toimiin ihmisten, eläinten ja kasvien elämän ja terveyden suojelemiseksi ja määritellä asianmukaiseksi katsomansa suojelun taso; nämä toimet eivät kuitenkaan saa olla diskriminoivia,

kansainvälistä standardisointia tuetaan ja kansainvälisten standardien käyttöä suositellaan,

kehitysmaiden ongelmat tunnustetaan ja niitä pyritään auttamaan näiden ongelmien ratkaisemisessa,

sopimus on tarkoitettu säätelemään GATT 1994 -sopimuksen ja erityisesti sen XX(b) artiklan soveltamista terveys- ja kasvinsuojelumääräysten käyttöön.

Artikla 1

Artiklassa todetaan sopimuksen kate, viitataan A liitteessä oleviin määritelmiin, todetaan liitteiden olevan erottamaton osa sopimusta ja määritellään suhde kaupan teknisiä esteitä koskevaan sopimukseen.

Artikla 2

Artiklassa esitetään jäsenten perusoikeudet ja velvoitteet. Jäsenillä on oikeus ryhtyä tarvittaviin suojelutoimiin edellyttäen että ne noudattavat tätä sopimusta. Toimien tulee rajoittua siihen, mikä on suojelun kannalta välttämätöntä, niiden tulee perustua tieteellisiin periaatteisiin, eivätkä ne saa olla diskriminoivia. Toimet, jotka ovat tämän sopimuksen mukaisia, katsotaan olevan myös GATT 1994 -sopimuksen ja erityisesti sen XX(b) artiklan mukaisia.

Artikla 3

Jäsenet velvoitetaan perustamaan kansalliset toimensa kansainvälisiin standardeihin, sikäli kun niitä on. Poikkeuksena ovat kuitenkin tapaukset, joissa jäsen 5 kohdan mukaisesti katsoo, ettei kansainvälisen standardin tarjoama suojelun taso ole riittävä. Kansainvälisen standardin mukaisen toimen katsotaan olevan GATT 1994 -sopimuksen ja tämän sopimuksen mukainen. Jäsenten on osallistuttava voimavarojensa mukaisesti kansainvälisten standardien laadintaan.

Artikla 4

Artiklassa jäseniä kehotetaan hyväksymään toistensa samanarvoiset toimet ja tekemään keskenään tätä koskevia sopimuksia.

Artiklat 5―6

Artiklassa 5 on riskien arviointia ja suojelun tason määrittämistä koskevat yksityiskohtaiset määräykset. Toimet eivät saa rajoittaa kauppaa enemmän kuin on välttämätöntä asetetun suojelun tason saavuttamiseksi. Jos riittävää tieteellistä näyttöä ei ole, jäsenet voivat ryhtyä ennalta ehkäiseviin toimiin.

Artiklassa 6 käsitellään tauti- ja tuholaisvapaita alueita ja niiden huomioonottamista.

Artiklat 7―8

Artiklassa 7 on viittaus B liitteessä oleviin läpinäkyvyyttä koskeviin määräyksiin ja 8 artiklassa C liitteessä oleviin tarkastustoimintaa koskeviin määräyksiin.

Artiklat 9―10

Artiklassa 9 on määräykset muille jäsenille annettavasta teknisestä avusta ja 10 artiklassa kehitysmaiden erityiskohtelusta.

Artiklat 11―12

Artiklassa 11 on viittaus GATT 1994 -sopimuksen riitojenratkaisumenettelyyn. Paneelit voivat kuulla asiantuntijoita ja asettaa teknisiä asiantuntijaryhmiä avukseen.

Artiklassa 12 on sopimuksen hallinnointia koskevat määräykset. Hallinnointia varten perustetaan erityinen komitea. Komitean on erityisesti edistettävä kansainvälistä standardisointia yhteistoiminnassa ao. kansainvälisten järjestöjen kanssa. Jäsenten, jotka eivät noudata tiettyjä kansainvälisen kaupan kannalta oleellisia standardeja, on esitettävä tähän perustelut. Komitea voi myös antaa toimeksiantoja kansainvälisille järjestöille. Komitea tarkastelee sopimuksen soveltamista kolmen vuoden kuluttua ja sen jälkeen tarpeen mukaan. Komitea voi tehdä ehdotuksia sopimuksen muuttamiseksi.

Artiklat 13―14

Artiklassa 13 todetaan, että jäsenten on huolehdittava siitä, että myös niiden alueella toimivat muut elimet kuin keskushallintoviranomaiset noudattavat tätä sopimusta.

Artiklassa 14 myönnetään kehitysmaille aikaa sopimuksen soveltamisessa.

Liitteet A―C

Liitteessä A on tärkeimpien sopimuksessa käytettyjen termien määritelmät.

Liitteessä B on yksityiskohtaiset määräykset tietojen antamisesta ja ilmoitusmenettelystä ja liitteessä C tarkastusmenettelyistä. Ne ovat asiasisällöltään yhtäpitäviä kaupan teknisiä esteitä koskevan sopimuksen kanssa.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Sopimus ei edellytä eduskunnan toimivaltaan kuuluvan lainsäädännön muuttamista. Alemmanasteisilla säädöksillä jouduttaneen tarkistamaan eräitä tiedonantovelvollisuutta ja tarkastusmenettelyjä koskevia määräyksiä.

1.5. Sopimus tekstiili- ja vaatetustuotteista
Artikla 1

Artiklan mukaan sopimus tekstiili- ja vaatetustuotteista sisältää ne säännökset, joita jäsenten on noudatettava siirtymäkauden aikana tekstiili- ja vaatetusalan integroimiseksi eli sisällyttämiseksi GATT 1994 -sopimukseen. Sopimuksen soveltamisalaa koskevat tekstiili- ja vaatetustuotteet luetellaan sopimuksen liitteessä.

Artiklan 2 kohdan mukaan sopimuksen jäsenet sopivat siitä, miten pienten toimittajamaiden markkinoillepääsymahdollisuuksia parannetaan ja kehitetään. Alaviitteen mukaan myös vähiten kehittyneiden kehitysmaajäsenten vienti voisi hyötyä tämän kohdan määräyksestä.

Artiklan kohdat 3―4 sisältävät määräyksiä erityiskohteluista. Jäsenet voivat huomioida ja myöntää erityiskohtelun niille jäsenille, jotka eivät ole hyväksyneet vuodesta 1986 tehtyjä Kansainvälisen tekstiilikaupan järjestelyjen (MFA) jatkamista koskevia pöytäkirjoja.

Jäsenten tulee 5 kohdan mukaisesti varautua teollisuutensa sopeuttamiseen sekä markkinoillaan kasvavaan kilpailuun helpottaakseen tekstiili- ja vaatetusalan sisällyttämistä GATT 1994 -sopimukseen.

Ellei sopimuksessa toisin määrätä, sopimuksen määräykset eivät 6 kohdan perusteella vaikuta jäsenen oikeuksiin ja velvoitteisiin, jotka perustuvat WTO:n perustamissopimukseen tai sen liitteinä oleviin monenkeskisiin kauppasopimuksiin.

Artikla 2

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenten on yksityiskohtaisesti ilmoitettava 60 päivän kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta tekstiilitarkkailuelimelle (TMB) kaikki kahdenvälisissä sopimuksissa olevat määrälliset rajoitukset. Ilmoitus koskee niitä rajoituksia, jotka perustuvat MFA-sopimukseen tai jotka on ilmoitettu 7 tai 8 artiklojen perusteella ja jotka ovat voimassa WTO-sopimuksen voimaantuloa edeltävänä päivänä. Ilmoituksen tulee sisältää rajoitustasot, kasvumäärät ja joustavuusmääräykset. Jäsenet sopivat siitä, että WTO-sopimuksen voimaantulopäivämäärästä lukien kaikkiin kyseisiin rajoituksiin GATT 1947 -sopimuksen sopimuspuolten välillä, jotka ovat voimassa päivää ennen sellaista voimaantulemista, sovelletaan tämän sopimuksen määräyksiä.

TMB:n on kohdan 2 mukaisesti toimitettava kyseiset ilmoitukset tiedoksi kaikille jäsenille. Jokainen jäsen voi 60 päivän kuluessa ilmoituksen jakamisesta saattaa TMB:n huomioon sellaisia näkökohtia, jotka se katsoo ilmoituksen johdosta asianmukaisiksi. Näistä näkökohdista on tiedotettava toisille jäsenille. TMB voi antaa asianomaisille jäsenille tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan suosituksia.

Artiklan 3 kohdan mukaan, jos ilmoitusvelvoitteen alaisia rajoituksia koskeva kahdentoista kuukauden jakso ei vastaa kahdentoista kuukauden jaksoa välittömästi ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa, kyseisten jäsenten on sovittava keskenään järjestelyistä, joilla rajoitusjakso saatetaan sopimusvuotta vastaavaksi sekä määritettävä kyseisten rajoitusten nimelliset lähtötasot tämän artiklan määräysten toimeenpanemiseksi. Tässä sopimuksessa sopimusvuodella tarkoitetaan 12-kuukautista ajanjaksoa, joka alkaa WTO-sopimuksen voimaantulopäivämäärästä, sekä sitä seuraavia 12 kuukauden ajanjaksoja.

Asianomaiset jäsenet sopivat ryhtyvänsä pyynnöstä viipymättä neuvotteluihin päästäkseen sellaiseen keskinäiseen sopimukseen. Jokaisessa sellaisessa järjestelyssä on otettava huomioon muun muassa laivausten kausivaihtelut viime vuosina. Näiden neuvottelujen tulokset on ilmoitettava TMB:lle, joka tekee tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan suosituksia asianomaisille jäsenille.

Artiklan 4 kohdan mukaan niiden rajoitusten, joista on ilmoitettu 1 kohdan perusteella, katsotaan muodostavan asianomaisten jäsenten soveltamien rajoitusten kokonaisuuden WTO-sopimuksen voimaantuloa edeltävänä päivänä. Mitään uusia rajoituksia tuotteiden tai jäsenten osalta ei saa ottaa käyttöön muutoin kuin tämän sopimuksen tai soveltuvien GATT 1994 -sopimuksen määräysten perusteella. Tässä yhteydessä ei sovelleta GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklaa niiden tuotteiden osalta, joita ei vielä ole sisällytetty asianomaiseen sopimukseen. Rajoitukset, joista ei ole ilmoitettu 60 päivän kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta, on poistettava viipymättä.

Jokainen yksipuolinen toimenpide, johon on ryhdytty MFA-sopimuksen 3 artiklan perusteella ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa, saa tämän artiklan 5 kohdan mukaisesti olla voimassa enintään 12 kuukautta, jos sen on käsitellyt MFA:n nojalla perustettu tekstiilivalvontaelin (tässä sopimuksessa jäljempänä ''TSB''). Jos TSB:llä ei ole ollut mahdollisuutta käsitellä sellaista yksipuolista toimenpidettä, tarkastaa sen TMB MFA:n 3 artiklaa koskevien määräysten ja menettelytapojen mukaisesti. Jokainen riitautettu toimenpide, johon sovelletaan MFA:n 4 artiklan mukaista sopimusta ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa, jota TSB:llä ei ole ollut mahdollisuutta tutkia, tutkitaan myös TMB:n toimesta MFA:n säännösten ja menettelytapojen mukaisesti, joita sovelletaan tällaiseen tutkintaan.

WTO-sopimuksen voimaantulopäivänä jokaisen jäsenen on artiklan 6 kohdan mukaisesti sisällytettävä GATT 1994 -sopimukseen tuotteet, jotka vuonna 1990 kattoivat vähintään 16 prosenttia liitteessä olevien tuotteiden tuonnin kokonaismäärästä HS-nimikkeittäin tai -ryhmittäin. Sisällytettäviin tuotteisiin on kuuluttava tuotteita jokaisesta seuraavasta neljästä ryhmästä: topsit ja langat, kankaat, valmistetut tekstiilituotteet ja vaatetustuotteet. TMB ilmoittaa näistä tuotteista kaikille sopimuksen jäsenille.

Ne tuotteet, joita ei ole sisällytetty GATT 1994 -sopimukseen 6 kohdan perusteella, sisällytetään 8 kohdan mukaisesti HS- nimikkeittäin tai -ryhmittäin kolmessa vaiheessa seuraavasti:

a) WTO-sopimuksen voimassaolon 37. kuukauden ensimmäisenä päivänä tuotteet, jotka jäsenen vuoden 1990 tuonnista kattoivat vähintään 17 prosenttia liitteessä mainittujen tuotteiden kokonaismäärästä. Niihin tuotteisiin, jotka jäsenten on sisällytettävä, on kuuluttava tuotteita jokaisesta seuraavasta neljästä ryhmästä: topsit ja langat, kankaat, valmistetut tekstiilituotteet ja vaatetustuotteet.

b) WTO-sopimuksen voimassaolon 85. kuukauden ensimmäisenä päivänä tuotteet, jotka jäsenen vuoden 1990 tuonnista kattoivat vähintään 18 prosenttia liitteessä mainittujen tuotteiden kokonaismäärästä. Niihin sisällytettäviin tuotteisiin on kuuluttava tuotteita jokaisesta seuraavasta neljästä ryhmästä: topsit ja langat, kankaat, valmistetut tekstiilituotteet ja vaatetustuotteet.

c) WTO-sopimuksen voimassaolon 121. kuukauden ensimmäisenä päivänä tekstiili- ja vaatetusalan on oltava sisällytettynä GATT 1994 -sopimukseen, koska kaikki tämän sopimuksen alaiset rajoitukset on tuolloin oltava poistettuja.

Jäsenten, jotka ovat ilmoittaneet 6 artiklan 1 kohdan perusteella, että ne eivät vetoa 6 artiklan määräyksiin, katsotaan 9 kohdan mukaan sisällyttäneen tekstiili-ja vaatetustuotteensa GATT 1994 -sopimukseen. Näiden jäsenten ei siten tarvitse noudattaa tämän artiklan 6―8 ja 11 kohtien määräyksiä.

Artiklan 10 kohdan mukaan sopimus mahdollistaa sen, että jäsenet voivat sisällyttää GATT 1994 -sopimukseen tuotteita aikaisemmin kuin sisällyttämisohjelmassa on mainittu. Kuitenkin, jokainen tuotteiden sisällyttäminen tulee voimaan sopimusvuoden alussa, ja yksityiskohdat on ilmoitettava TMB:lle vähintään kolme kuukautta sitä ennen jaettaviksi kaikille jäsenille.

Ne sisällyttämisohjelmat, jotka perustuvat 8 kohtaan, on 11 kohdan mukaan yksityiskohtaisesti ilmoitettava TMB:lle vähintään 12 kuukautta ennen niiden voimaantuloa ja TMB:n on jaettava ilmoitukset kaikille jäsenille.

Jäljellä olevien tuotteiden lähtörajoitustasojen, jotka mainitaan 8 kohdassa, on 12 kohdan mukaan oltava 1 kohdassa mainittujen rajoitustasojen mukaisia.

Tämän sopimuksen 1 vaiheessa (WTO-sopimuksen voimaantulopäivämäärästä sen voimassaolon 36. kuukauteen, ml.) jokaista kahdenkeskiseen MFA-pohjaiseen sopimukseen perustuvaa rajoitusta on artiklan 13 kohdan mukaan kasvatettava 12 kuukauden aikana ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa vähintään asianomaisille rajoituksille asetetulla kasvuprosentilla, jota korotetaan 16 prosentilla.

Artiklan 14 kohdan perusteella jokaisen jäljelläolevan rajoituksen tasoa on kasvatettava vuosittain tämän sopimuksen myöhemmissä vaiheissa vähintään seuraavasti, ellei tavarakauppaneuvosto tai riitojen ratkaisuelin päätä toisin 8 artiklan 12 kohdan perusteella:

(i) vaihetta 2 varten (WTO-sopimuksen voimassaolon 37. kuukaudesta 84. kuukauteen, ml.) vaiheen 1 asianomaisten rajoitusten kasvuprosentti 25 prosentilla korotettuna;

(ii) vaihetta 3 varten (WTO-sopimuksen voimassaolon 85. kuukaudesta 120. kuukauteen, ml.) vaiheen 2 asianomaisten rajoitusten kasvuprosentti 27 prosentilla korotettuna.

Jäsen voi 15 kohdan mukaan tekstiili- ja vaatetussopimuksen estämättä poistaa 2 artiklan perusteella ylläpidettävän rajoituksen, joka on voimassa jonkin siirtymäkauden sopimusvuoden alussa edellyttäen, että asianomaiselle viejäjäsenelle ja TMB:lle ilmoitetaan asiasta vähintään kolme kuukautta ennen poistamisen voimaantuloa. Rajoituksen kohteena olevan jäsenen suostumuksella ennakkoilmoitusaikaa voidaan lyhentää 30 päivään. TMB jakaa kyseiset ilmoitukset kaikille jäsenille. Kun jäsenent harkitsevat tämän kohdan tarkoittamien rajoitusten poistamista, on asianomaisten jäsenten otettava huomioon muiden jäsenten samanlaisen viennin kohtelu.

Artiklan 16 kohdan mukaan joustavuusmääräysten, toisin sanoen siirto tuoteryhmästä toiseen, siirto seuraavalle vuodelle ja kiintiöennakko, joita sovelletaan kaikkiin 2 artiklan mukaisesti voimassa oleviin rajoituksiin, on oltava samanlaiset kuin MFA-pohjaisissa kahdenvälisissä sopimuksissa on 12 kuukauden aikana ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Määrällisiä rajoituksia ei saa asettaa tai ylläpitää yhdistetylle käytölle, joka koskee siirtoa tuoteryhmästä toiseen, siirtoa seuraavalle vuodelle tai kiintiöennakkoa.

Asianomaisten jäsenten kesken on 17 kohdan mukaan sovittava hallinnollisista järjestelyistä, jotka katsotaan tarpeellisiksi 2 artiklan määräysten täytäntöönpanemiseksi. Tällaisista järjestelyistä on aina ilmoitettava TMB:lle.

Artiklan 18 kohdassa säädetään tiettyjen jäsenten tuotteiden markkinoillepääsyn parantamisesta. Kohdan mukaan niiden jäsenten viennin markkinoillepääsyä, joiden vienti on rajoitusten alaista WTO-sopimuksen voimaantuloa edeltävänä päivänä ja joiden rajoitukset ovat 1,2 prosenttia tai vähemmän tuojajäsenen joulukuun 1 päivänä 1991 soveltamien ja tämän artiklan perusteella ilmoitettujen rajoitusten kokonaismäärästä, on merkittävästi parannettava WTO-sopimuksen voimaantullessa ja tämän sopimuksen voimassaoloaikana aikaistamalla yhdellä vaiheella tämän artiklan 13 ja 14 kohdista ilmeneviä kasvumääriä tai ainakin vastaavilla muutoksilla, joista voidaan yhteisesti sopia lähtörajoitustasojen, kasvu- ja joustavuusmääräysten erilaisten yhdistelmien osalta. Edellä mainituista parannuksista on ilmoitettava TMB:lle.

Tämän sopimuksen voimassaoloaikana olevissa tapauksissa, joissa jäsen käynnistää suojalauseketoimenpiteen GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan perusteella yksittäisen tuotteen osalta välittömästi yhden vuoden kuluessa kyseisen tuotteen tämän artiklan mukaisesta GATT 1994 -sopimukseen sisällyttämisestä, sovelletaan 19 kohdan mukaan GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan määräyksiä siten, kuin niitä tulkitaan suojalausekesopimuksessa, paitsi 20 kohdan osalta.

Milloin sellaista toimenpidettä sovelletaan käyttämällä tullien ulkopuolisia keinoja, kyseisen tuojajäsenen on artiklan 20 kohdan mukaan sovellettava toimenpidettä GATT 1994 -sopimuksen XIII artiklan 2(d) kohdassa määritellyllä tavalla jokaisen sellaisen viejäjäsenen pyynnöstä, jonka vienti sellaisissa tuotteissa oli tämän sopimuksen rajoitusten alaista yhden vuoden aikana välittömästi ennen suojalauseketoimenpiteen asettamista. Kyseisen viejäjäsenen on 20 kohdan mukaisesti hallinnoitava sellaista toimenpidettä. Jäsen ei saa sovellettavalla tasolla vähentää asianomaista vientiä alle viimeaikaista tyypillistä jaksoa, joka tavallisesti on kyseisen jäsenen viennin keskiarvo viimeksikuluneilta kolmelta vuodelta, joilta tilastotiedot ovat käytettävissä. Jos suojalauseketoimenpidettä sovelletaan kauemmin kuin yhden vuoden ajan, sovellettavaa tasoa on asteittain vapautettava säännöllisin väliajoin soveltamiskautena. Kyseinen viejäjäsen ei tällöin saa käyttää oikeutta peruuttaa merkittävästi vastaavia myönnytyksiä tai muita velvoitteita GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan 3(a) kohdan mukaisesti.

TMB tehtävänä on artiklan 21 kohdan mukaan tarkastella 2 artiklan täytäntöönpanoa. Lisäksi se tarkastelee jokaisen jäsenen pyynnöstä jokaista erityiskysymystä, joka koskee 2 artiklan määräysten täytäntöönpanoa sekä antaa tarkoituksenmukaisia suosituksia tai päätöksiä 30 päivän kuluessa kyseiselle jäsenelle tai kyseisille jäsenille, kutsuttuaan asianomaiset jäsenet osallistumaan asian käsittelyyn.

Artikla 3

Sellaisten jäsenten, jotka 60 päivän kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta ylläpitävät joko GATT 1994 -sopimuksen mukaisia tai sen vastaisia rajoituksia tekstiili- ja vaatetustuotteissa (lukuunottamatta rajoituksia, joita ylläpidetään MFA:n perusteella ja jotka ovat 2 artiklan määräysten alaisia), on artiklan 1 kohdan mukaan joko ilmoitettava niistä yksityiskohtaisesti TMB:lle tai annettava TMB:lle niitä koskevat ilmoitukset, jotka on toimitettu jollekin toiselle WTO:n toimielimelle. Rajoituksilla tarkoitetaan kaikkia niitä yksipuolisia määrällisiä rajoituksia, kahdenvälisiä järjestelyjä ja muita toimenpiteitä, joilla on samanlainen vaikutus.

Ilmoituksissa olisi soveltuvin osin annettava tietoja rajoitusten mahdollisesta oikeutuksesta GATT 1994 -sopimuksen perusteella.

Niiden jäsenten, jotka ylläpitävät 1 kohdan mukaisia rajoituksia, lukuun ottamatta niitä, jotka perustuvat johonkin GATT 1994 -sopimuksen määräykseen, on 2 kohdan mukaan joko:

(a) saatettava ne GATT 1994 -sopimuksen mukaisiksi yhden vuoden kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta ja annettava tästä toimesta tieto TMB:lle; tai

(b) poistettava ne asteittain viimeistään kuuden kuukauden kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta rajoituksia ylläpitävän jäsenen TMB:lle jättämän ohjelman mukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenten tulee antaa tämän sopimuksen voimassaoloaikana TMB:lle tiedoksi jollekin toiselle WTO:n toimielimelle toimittamansa ilmoitukset, jotka koskevat jonkin GATT 1994 -sopimuksen määräyksen perusteella asetettua tekstiili- ja vaatetustuotteiden uusia rajoituksia tai muutoksia olemassa oleviin rajoituksiin näissä tuotteissa. Ilmoitukset on tehtävä 60 päivän kuluessa rajoitusten tai muutosten voimaantulosta.

Jokainen jäsen voi antaa artiklan 4 kohdan mukaan TMB:lle tiedoksi vastailmoituksen, joka koskee GATT 1994 -sopimuksen perustetta tai jokaista rajoitusta, josta ei ole ilmoitettu tämän artiklan määräysten mukaisesti. Jokainen jäsen voi ryhtyä sellaisia ilmoituksia koskeviin toimenpiteisiin GATT 1994 -sopimuksen määräysten tai soveltuvan WTO:n toimielimen menettelytapasääntöjen perusteella.

TMB:n tehtävänä on 5 kohdan mukaan jakaa 3 artiklan perusteella jätetyt ilmoitukset tiedoksi kaikille jäsenille.

Artikla 4

Artiklan 1 kohdan mukaan viejäjäsenten on hallinnoitava 2 artiklan tarkoittamia rajoituksia ja niitä, joita sovelletaan 6 artiklan mukaisesti. Tuojajäsenten ei tarvitse hyväksyä laivauksia, jotka ylittävät 2 artiklan perusteella ilmoitetut rajoitukset tai rajoituksia, joita sovelletaan 6 artiklan mukaisesti.

Jäsenet sopivat 2 kohdan mukaan siitä, että tehtäessä muutoksia, esimerkiksi muutokset käytännöissä, säännöissä, menettelytavoissa, tekstiili- ja vaatetustuotteiden luokituksessa, mukaan lukien harmonoituun järjestelmään liittyvät muutokset, tämän sopimuksen mukaisesti ilmoitettujen tai sovellettujen rajoitusten täytäntöönpanossa tai hallinnoinnissa ei saisi:

― horjuttaa tämän sopimuksen mukaisia kyseisten jäsenten välisten oikeuksien ja velvoitteiden välistä tasapainoa;

― vaikuttaa kielteisesti jäsenen käytettävissä olevaan markkinoillepääsyyn;

― estää sellaisen markkinoillepääsyn täysimääräistä hyväksikäyttöä; tai

― keskeyttää tämän sopimuksen mukaista kauppaa.

Jos tuote, joka muodostaa vain osan rajoituksesta, ilmoitetaan sisällytetyksi 2 artiklan määräysten mukaisesti, jäsenet sopivat 3 kohdan mukaan, ettei mikään tämän rajoituksen tasoa koskeva muutos saa vaikuttaa tekstiili- ja vaatetussopimuksessa olevien kyseisten jäsenten välisten oikeuksien ja velvoitteiden tasapainoon.

Milloin kuitenkin edellä mainitut muutokset ovat tarpeellisia, jäsenet sopivat 4 kohdan mukaisesti siitä, että muutoksiin ryhtyvä jäsen ilmoittaa asiasta, ja mikäli mahdollista aloittaa neuvottelut kohteena olevan jäsenen tai jäsenien kanssa ennen kyseisten muutosten täytäntöönpanoa pyrkimyksenään saavuttaa yhteisesti hyväksyttävä ratkaisu koskien asianmukaista ja kohtuullista järjestelyä.

Milloin neuvottelut ennen muutosten täytäntöönpanoa eivät ole mahdollisia, muutoksia esittänyt jäsen neuvottelee kohteena olevan jäsenen pyynnöstä, mikäli mahdollista 60 päivän kuluessa kyseisten jäsenten kanssa pyrkimyksenään saavuttaa yhteisesti tyydyttävä ratkaisu koskien asianmukaisia ja kohtuullisia järjestelyjä. Jos kuitenkaan yhteisesti tyydyttävää ratkaisua ei saavuteta, jokainen neuvotteluihin osallistunut jäsen voi siirtää asian TMB:lle 8 artiklan mukaisten suositusten saamiseksi.

Jos TSB:llä ei ole ollut mahdollisuutta käsitellä riitaa, joka koskee ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa tehtyjä muutoksia, käsittelee 4 kohdan mukaan TMB sen MFA:n säännösten ja menettelytapojen mukaisesti.

Artikla 5

Artiklassa käsitellään sopimuksen kiertämistä sekä sen ehkäisemistä.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenet katsovat, että sopimuksen kiertäminen kauttalaivauksella, laivausten suunnanmuutoksella, alkuperämaan tai ― paikan väärällä ilmoittamisella, ja virallisten asiakirjojen väärentämisellä, estää tämän sopimuksen täytäntöönpanon, jolla sisällytetään tekstiili-ja vaatetusala GATT 1994 -sopimukseen. Jäsenten olisi luotava tarvittavat oikeudelliset määräykset ja/tai hallinnolliset menettelytavat, jotta sopimuksen kiertämisen vastaisiin toimiin voidaan ryhtyä.

Jos kuitenkin jäsen katsoo, että tätä sopimusta kierretään kauttalaivauksella, laivausten suunnanmuutoksella, alkuperämaan tai -paikan väärällä ilmoittamisella, tai virallisten asiakirjojen väärentämisellä, ja ettei mihinkään tai riittäviin toimenpiteisiin ole ryhdytty, jäsenen olisi 2 kohdan mukaan neuvoteltava kyseisen jäsenen tai jäsenten kanssa pyrkimyksenään löytää yhteisesti tyydyttävä ratkaisu. Tällaiset neuvottelut tulisi järjestää viipymättä, ja mikäli mahdollista 30 päivän kuluessa. Jos yhteisesti tyydyttävään ratkaisuun ei päästä, voi jokainen mukana ollut jäsen siirtää asian TMB:lle suosituksia varten.

Jäsenet sopivat 3 kohdan mukaan olevansa täydessä yhteistyössä kansallisten lakiensa ja menettelytapojensa mukaisesti tämän sopimuksen kiertämistapauksissa tai väitetyissä kiertämistapauksissa asianomaisten tosiasioiden selvittämiseksi tuonti-ja vientipaikoissa, ja milloin tarpeen, kauttalaivauspaikoissa. Jäsenet ovat sopineet, että tällaiseen yhteistyöhön, kansallisten lakien ja menettelytapojen mukaisesti, kuuluvat:

― tutkimukset kiertämistoimista, joilla kasvatetaan rajoitettua vientiä rajoituksia ylläpitävän jäsenen alueelle;

― saatavissa olevien asiakirjojen, kirjeenvaihdon, raporttien ja muiden asianmukaisten tietojen vaihtaminen;

― sekä pyynnöstä ja tapaus tapaukselta tehdaskäyntien ja yhteyksien helpottaminen.

Jäsenten olisi 3 kohdan mukaan pyrittävä myös selvittämään kaikkien kyseisten sopimuksen kiertämistapausten, tai väitettyjen kiertämistapausten olosuhteet sekä mukana olleiden viejien ja tuojien asianomainen asema.

Milloin tutkimuksissa löydetään riittäviä todisteita siitä, että sopimuksen kiertämistä on tapahtunut (esimerkiksi on todisteita oikeasta alkuperämaasta tai -paikasta, ja kyseisen kiertämisen olosuhteista), jäsenet sopivat 4 kohdan mukaan, että on ryhdyttävä tarkoituksenmukaisiin toimiin siinä laajuudessa, kuin ongelmaan puuttuminen sitä edellyttää. Tällaisia toimia voivat olla tavaroiden maahantuonnin kieltäminen tai jos tavarat on jo tuotu maahan, rajoitustasojen käytön tarkistaminen vastaamaan tavaran oikeaa alkuperämaata tai -paikkaa.

Jos puolestaan on todisteita niiden jäsenten alueiden osallisuudesta, joiden kautta tavarat on laivattu, voidaan rajoitukset kohdistaa kyseisiin jäseniin.

Jokaiseen 4 kohdassa mainittuun toimeen (ajoitus ja laajuus mukaanlukien) voidaan ryhtyä kyseisten jäsenten välisten neuvottelujen jälkeen ja toimenpiteet kaikkine perusteluineen on ilmoitettava TMB:lle. Kyseiset jäsenet voivat neuvotteluissa sopia muista korjaustoimista. Jokaisesta tällaisesta sopimuksesta on myös ilmoitettava TMB:lle ja TMB voi antaa kyseisille jäsenille tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan suosituksia. Jos keskinäisesti tyydyttävää ratkaisua ei saavuteta, jokainen osallinen jäsen voi siirtää asian TBM:n käsiteltäväksi.

Artiklan 5 kohta käsittelee kiertämistapauksia kauttakuljetuspaikoissa. Jäsenet katsovat, ettei ole syytä valvoa sellaisia kauttakuljetuspaikkoja, joissa laivauksiin ei tehdä muutoksia.

Artiklan 6 kohdan mukaan väärät ilmoitukset kauppatavaran kuitukoostumuksesta, määristä, tavarankuvauksesta tai luokituksesta estävät myös tämän sopimuksen tavoitteen toteuttamista. Milloin todistettavasti on todettu, että jokin väärä ilmoitus on tehty sopimuksen kiertämistarkoituksissa, jäsenet sopivat siitä, että kansallisten lakien ja menettelytapojen mukaisesti tarkoituksenmukaisin toimiin olisi ryhdyttävä osallisina olevia viejiä ja tuojia vastaan. Mikäli joku jäsen katsoo, että tätä sopimusta kierretään sellaisella väärällä ilmoituksella, eikä mihinkään tai riittäviin hallinnollisiin toimenpiteisiin ole ryhdytty, tämän jäsenen olisi viivyttelemättä neuvoteltava osallisena olevan jäsenen kanssa. Jos ratkaisua asiaan ei saavuteta, jokainen osallinen jäsen voi siirtää asian TMB:lle suosituksia varten. Tämän määräyksen tarkoituksena ei ole estää jäseniä tekemästä teknisiä tarkistuksia, milloin ilmoituksiin on tehty huolimattomuusvirheitä.

Artikla 6

Artiklassa säädetään suojalausekemekanismista sekä suojatoimenpiteistä.

Artiklan 1 kohdan mukaan siirtymäkauden aikana voi olla tarpeellista soveltaa erityistä siirtymäkauden suojalausekemekanismia (myöhemmin ''siirtymäkauden suojalauseke''). Jäsenet voivat soveltaa siirtymäkauden suojalauseketta tämän sopimuksen liitteessä oleviin tuotteisiin, paitsi niihin, jotka on sisällytetty GATT 1994 -sopimukseen 2 artiklan määräysten nojalla. Niiden jäsenten, jotka eivät ylläpidä 2 artiklan tarkoittamia rajoituksia, on ilmoitettava TMB:lle 60 päivän kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta, haluavatko ne vai eivät säilyttää oikeuden käyttää tämän artiklan määräyksiä. Ne jäsenet, jotka eivät ole osallistuneet pöytäkirjoihin, joilla MFA:ta on jatkettu vuodesta 1986 lähtien, antavat ilmoituksen kuuden kuukauden kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta.

Siirtymäkauden suojalauseketta tulisi soveltaa harkiten, jotta tämän sopimuksen mukainen tekstiili- ja vaatetusalan sisällyttäminen tapahtuisi mahdollisimman tehokkaasti.

Artiklan 2 kohdan mukaan suojalauseketoimeen voidaan ryhtyä tämän artiklan perusteella, milloin jäsenen tekemän määrityksen perusteella osoitetaan, että yksittäistä tuotetta tuodaan sen alueelle kasvavia määriä siten, että siitä aiheutuu vakavaa vahinkoa tai sen todellista uhkaa kotimaiselle teollisuudelle, joka tuottaa samanlaisia ja/tai suoranaisesti kilpailevia tuotteita. Vakavan vahingon tai sen uhkan täytyy kiistattomasti aiheutua kyseisen tuotteen kokonaistuonnin huomattavasta kasvamisesta, eikä sellaisista muista tekijöistä kuten teknologiset tai kuluttajien tottumuksissa tapahtuneet muutokset.

Tulliunioni voi soveltaa suojalauseketoimenpidettä yhtenä yksikkönä tai jäsenvaltion puolesta. Kun tulliunioni soveltaa suojalauseketoimenpidettä yhtenä yksikkönä, kaikkien ehtojen tämän sopimuksen mukaisen vakavan vahingon tai sen todellisen uhkan määrittämiseksi on perustuttava tulliunionissa kokonaisuutena vallitseviin olosuhteisiin. Kun suojalauseketoimenpidettä sovelletaan jäsenvaltion puolesta, kaikkien ehtojen vakavan vahingon tai sen todellisen uhkan määrittämiseksi on perustuttava kyseisessä jäsenvaltiossa vallitseviin olosuhteisiin, ja toimenpide on rajoitettava koskemaan kyseistä jäsenvaltiota.

Artiklan 3 kohdan mukaan vakavaa vahinkoa tai sen todellista uhkaa määrittäessään jäsenen on tutkittava tällaisen tuonnin vaikutusta asianomaisen teollisuuden asemaan. Tällaisia muutoksia olennaisissa taloudellisissa tekijöissä ovat esimerkiksi tuotanto, tuottavuus, kapasiteetin hyväksikäyttö, varastot, markkinaosuus, vienti, palkat, työllisyys, kotimaiset hinnat, voitot ja sijoitukset. Näistä minkään ei yksinään tai yhdessä muiden tekijöiden kanssa tarvitse välttämättä olla ratkaiseva peruste.

Tähän artiklaan perustuvia toimia on 4 kohdan mukaan sovellettava jäsenkohtaisesti. Jäsen tai jäsenet, jotka katsotaan vakavan vahingon tai sen todellisen uhkan aiheuttajiksi, on määritettävä kyseisen jäsenen tai yksittäisten jäsenten alueilta tapahtuvan todellisen tai ilmeisen tuonnin nopean ja huomattavan lisääntymisen perusteella. Tuonnin ilmeisen lisääntymisen on oltava mitattavissa, eikä sen olemassaoloa saa määrittää väitteen, arvelun tai sellaisen mahdollisuuden perusteella, joka esimerkiksi aiheutuu viejäjäsenen tuotantokapasiteetin olemassaolosta. Suojatoimenpidettä ei saa soveltaa minkään jäsenen vientiin, jonka yksittäisen tuotteen vienti on jo tämän sopimuksen perusteella ennestään rajoituksen alaista.

Suojalauseketoimenpiteeseen ryhtymistarkoituksessa suoritetun vakavan vahingon tai sen todellisen uhkan määrityksen voimassaoloaika ei 5 kohdan mukaan saa ylittää 90 päivää alustavan ilmoituksen ajankohdasta laskettuna.

Artiklan 6 kohdan mukaan siirtymäkauden suojalausekkeen soveltamisessa on erityisesti otettava huomioon seuraavat viejäjäsenten edut:

(a) Vähiten kehittyneille kehitysmaajäsenille on annettava huomattavasti parempi suosituimmuuskohtelu kuin muille tässä kohdassa tarkoitetuille jäsenryhmille, mieluimmin kaikissa suhteissa, kuitenkin vähintään yleisehtona;

(b) Jäsenille, joiden tekstiili-ja vaatetusviennin kokonaismäärä on pieni verrattuna muiden jäsenten kokonaisviennin määrään ja joilla on ainoastaan pieni prosenttiosuus tällaisen tuotteen kokonaistuonnista tuojajäsenen alueella, on annettava erityinen ja parempi suosituimmuuskohtelu sovittaessa 8, 13 ja 14 kohdissa edellytettävistä taloudellisista ehdoista. Näiden toimittajien osalta otetaan asianmukaisesti huomioon 1 artiklan mukaisesti niiden kaupan kehittymisen tulevat mahdollisuudet sekä tarve sallia niistä tapahtuva kaupallisten määrien tuonti;

(c) Villaa tuottavien kehitysmaajäsenten villatuotteiden osalta, joiden talous sekä tekstiili-ja vaatetusvienti ovat villasektorista riippuvaisia, joiden kokonaistekstiili- ja vaatetusvienti koostuu melkein yksinomaisesti villatuotteista sekä joiden tekstiili- ja vaatetuskaupan määrä tuojajäsenten markkinoilla on suhteellisen pieni, erityistä huomiota tulee kiinnittää tällaisten jäsenten vientitarpeisiin harkittaessa kiintiötasoja, kasvumääriä ja joustavuutta;

(d) Parempi suosituimmuuskohtelu on annettava jäsenen jälleentuonnille tekstiili- ja vaatetustuotteissa, jotka kyseinen jäsen on vienyt toisen jäsenen alueelle jalostamista ja myöhempää jälleentuontia varten siten kuin tuojajäsenen lainsäädäntö ja käytäntö määrää, ellei riittävistä valvonta- ja todistusmenettelytavoista muuta johdu, kun kyseisiä tuotteita tuodaan jäsenen alueelta, jolle tällainen kauppa muodostaa merkittävän osan sen tekstiili- ja vaatetustuotteiden kokonaisviennistä.

Artiklan 7 kohdan mukaan suojatoimenpidettä suunnittelevan jäsenen on pyydettävä neuvotteluja jäsenen tai jäsenten kanssa, joita kyseinen toimenpide koskisi. Neuvottelupyyntöön on liitettävä mahdollisimman ajankohtaiset, yksityiskohtaiset ja asianmukaiset tosiasioihin perustuvat tiedot, erityisesti ottaen huomioon: (a) edellä 3 kohdassa tarkoitetut tekijät, joihin toimenpiteen käynnistävä jäsen on perustanut määrityksensä vakavan vahingon tai sen todellisen uhkan olemassaolosta, ja (b) 4 kohdassa tarkoitetut tekijät, joiden perusteella se aikoo käynnistää suojatoimenpiteen kyseisen jäsenen tai jäsenten osalta. Tämän kohdan perusteella esitettävien pyyntöjen osalta tietojen on, niin tarkasti kuin mahdollista, liityttävä tunnistettaviin tuotantolohkoihin ja 8 kohdassa tarkoitettuun tarkastelujaksoon.

Suojatoimenpidettä käynnistävän jäsenen on myös ilmoitettava täsmällinen taso, jolle tuotteen tuonti kyseisen jäsenen tai jäsenten alueelta on tarkoitus rajoittaa; tällainen taso ei saa olla 8 kohdassa mainitun tason alapuolella. Neuvotteluja pyytävän jäsenen on samalla ilmoitettava TMB:n puheenjohtajalle neuvottelupyynnöstä, mukaanluettuina kaikki edellä 3 ja 4 kohdissa selostetut asianmukaiset tosiasioihin perustuvat tiedot, sekä suunniteltu rajoitustaso.

TMB:n puheenjohtajan on ilmoitettava neuvottelupyynnöstä TMB:n jäsenille ja mainittava ilmoituksessaan pyytäjäjäsen, neuvottelujen kohteena oleva tuote sekä pyynnön vastaanottanut jäsen. Jäsenen tai jäsenten, joita asia koskee, on vastattava pyyntöön viivyttelemättä ja neuvottelut on tavallisesti saatettava päätökseen 60 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

Jos neuvotteluissa päästään keskinäiseen yhteisymmärrykseen siitä, että tietyn tekstiilituotteen viennin rajoittamiseen on ryhdyttävä, artiklan 8 kohdan mukaan tällaista rajoitustasoa ei saa määrätä alemmaksi kuin tosiasiallinen viennin tai tuonnin taso asianomaisen jäsenen alueelta 12 kuukauden ajanjaksona, joka päättyy kaksi kuukautta ennen kuukautta, jolloin neuvottelupyyntö esitettiin.

Artiklan 9 kohdan mukaan yksityiskohtaiset tiedot sovitusta rajoitustoimenpiteestä on ilmoitettava TMB:lle 60 päivän kuluessa sopimuksen tekemisestä. TMB:n on sen jälkeen määritettävä, onko sopimus tämän artiklan määräysten mukaan perusteltu. Määritystä suorittaessaan TMB:llä on oltava käytettävissään 7 kohdassa tarkoitetut TMB:n puheenjohtajalle toimitetut tiedot, sekä kaikki muut asianomaisten jäsenten toimittamat asianmukaiset tiedot. TMB voi antaa jäsenille tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan suosituksia.

Jos kuitenkin 60 päivän kuluttua päivästä, jolloin neuvottelupyyntö vastaanotettiin, jäsenet eivät ole päässeet sopimukseen, suojatoimenpiteeseen ryhtymistä suunnitellut jäsen voi artiklan 10 kohdan mukaan soveltaa rajoitusta tuonti- tai vientiajankohdan perusteella tämän artiklan määräysten mukaisesti 30 päivän aikana 60 päivän neuvottelujakson jälkeen, siirtäen samalla asian TMB:n käsiteltäväksi. Lisäksi kumpi tahansa jäsenistä voi siirtää asian TMB:lle ennen 60 päivän ajanjakson päättymistä. Kummassakin tapauksessa TMB:n on tutkittava asia viipymättä, mukaanlukien vakavan vahingon tai sen todellisen uhkan ja sen syiden määrityksen, sekä annettava kyseisille jäsenille tarkoituksenmukaiset suositukset 30 päivän kuluessa. Tutkintaa suorittaessaan TMB:llä on oltava käytettävissään 7 kohdassa mainitut TMB:n puheenjohtajalle toimitetut tiedot sekä kaikki muut jäsenten toimittamat tarpeelliset tiedot.

Artiklan 11 kohdan mukaan 10 kohdassa mainittuihin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä väliaikaisesti, jos kysymyksessä on erittäin epätavalliset ja vakavat olosuhteet, jolloin viivästys aiheuttaisi vaikeasti korjattavaa vahinkoa. Edellytyksenä tällöin on, että neuvottelupyyntö ja ilmoitus TMB:lle tehdään korkeintaan 5 työpäivän kuluessa toimenpiteisiin ryhtymisestä.

Jos neuvottelut eivät johda sopimukseen, asiasta on ilmoitettava TMB:lle neuvottelujen päättyessä, kuitenkin viimeistään 60 päivän kuluessa toimenpiteen täytäntöönpanosta. Tällöin TMB:n on käsiteltävä asia viivytyksettä ja annettava jäsenille tarkoituksenmukaiset suositukset 30 päivän kuluessa.

Jos neuvotteluissa päästään sopimukseen, jäsenten on ilmoitettava asiasta TMB:lle neuvottelujen päättyessä, viimeistään kuitenkin 90 päivän kuluessa toimenpiteen täytäntöönpanosta. TMB voi antaa jäsenille tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan suosituksia.

Artiklan 12 kohdan mukaisesti jäsen voi pitää voimassa toimenpiteitä tämän artiklan määräysten perusteella joko kolmeen vuoteen saakka ilman pidennystä tai kunnes kysymyksessä oleva tuote on sisällytetty GATT 1994 -sopimukseen, kumpi tahansa ajankohta on aikaisempi.

Jos rajoitustoimenpide on voimassa yli yhden vuoden ajan, artiklan 13 kohdan mukaan seuraavien vuosien tason on oltava ensimmäiselle vuodelle määritetty taso korotettuna vähintään 6 prosentin kasvumäärällä vuodessa, ellei TMB oikeuta toisenlaiseen menettelyyn. Asianomaisen tuotteen rajoitustaso voidaan ylittää kumpana tahansa vuotena seuraavien 2 vuoden aikana 10 prosentin kiintiöennakolla ja/tai siirrolla seuraavalle vuodelle, josta kiintiöennakko saa muodostaa korkeintaan 5 prosenttia. Siirron seuraavalle vuodelle, kiintiöennakon ja 14 kohdassa olevan määräyksen yhteiskäytölle ei saa asettaa määrällisiä rajoituksia.

Artiklan 14 kohdan mukaan, kun jäsen tämän artiklan perusteella rajoittaa useamman kuin yhden toisen jäsenen alueelta tulevan tuotteen tuontia, voidaan kullekin tuotteelle sovittua rajoitustasoa voidaan tämän artiklan määräysten mukaisesti ylittää 7 prosentilla edellyttäen, ettei rajoituksen alainen kokonaisvienti ylitä kaikkien tämän artiklan perusteella rajoitettujen tuotteiden yhteenlaskettuja tasoja. Milloin kyseisiä tuotteita koskevien rajoitusten soveltamisajanjaksot eivät ole yhteneväisiä, on tätä määräystä sovellettava kaikkina päällekkäisinä ajanjaksoina määräsuhteen mukaisesti.

Artiklan 15 kohdan mukaan, jos suojatoimenpidettä sovelletaan tämän artikla perusteella tuotteeseen, jonka osalta rajoitus oli ennestään voimassa MFA:n perusteella 12 kuukauden ajanjaksolla ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa tai 2 tai 6 artiklan määräysten mukaisesti, uuden rajoituksen tason on oltava 8 kohdassa määrätty taso, ellei uusi rajoitus tule voimaan yhden vuoden kuluessa:

(a) 2 artiklan 15 kohdan tarkoittamasta aikaisemman rajoituksen poistamisen ilmoituspäivästä; tai

(b) tämän artiklan tai MFA:n määräysten perusteella käyttöön otetun aikaisemman rajoituksen poistamisajankohdasta, jossa tapauksessa rajoitustason on oltava vähintään korkeampi vaihtoehto (i) rajoitustasosta viimeisen 12 kuukauden ajanjakson aikana, jolloin tuote oli rajoituksen alainen, tai (ii) 8 kohdan tarkoittamasta rajoitustasosta.

Artiklan 16 kohta käsittelee sellaista jäsentä, joka ei ylläpidä rajoituksia 2 artiklan perusteella. Jos tällainen jäsen kuitenkin päättää soveltaa rajoitusta tämän artiklan määräysten perusteella, on sen ryhdyttävä tarkoituksenmukaisiin järjestelyihin, joilla (a) otetaan täysipainoisesti huomioon tekijät kuten vakiintunut tullausluokitus ja yksikkömäärät, jotka perustuvat normaaliin kaupalliseen käytäntöön vientiä ja tuontia koskevissa liiketoimissa, sekä kuitukoostumuksen osalta että sen kotimarkkinoiden samasta lohkosta kilpailemisen kannalta, ja (b) vältetään yli-luokittelua. Artiklan 7 tai 11 kohdissa viitattuihin neuvottelupyyntöihin on sisällyttävä kaikki tiedot kyseisistä järjestelyistä.

Artikla 7

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenet ryhtyvät osana sisällyttämistoimintaa ja Uruguayn kierroksen tuloksena hyväksymiensä yksittäisten sitoumustensa perusteella sellaisiin toimiin, jotka saattavat olla tarpeellisia GATT 1994 -sopimuksen säännösten ja määräysten noudattamiseksi, kuten:

(i) parannetun markkinoillepääsyn aikaansaaminen tekstiili-ja vaatetustuotteille tullialennuksin ja sidonnoin, tullien ulkopuolisten esteiden vähentämisellä tai poistamisella, ja tulli-, hallinnollisten ja lisensiointimuodollisuuksien helpottamisella;

(ii) tekstiili-ja vaatetustuotteiden oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kaupankäyntiolosuhteita koskevan politiikan soveltamisen takaaminen polkumyynnin ja polkumyynnin vastaisten säännösten ja menettelytapojen, tukitoimenpiteiden ja tasoitustullien, sekä teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamisen yhteydessä; ja

(iii) tekstiili- ja vaatetusalan tuontiin kohdistuvan syrjinnän välttäminen ryhdyttäessä yleisiin kauppapoliittisiin syihin perustuviin toimenpiteisiin.

Kyseiset toimenpiteet eivät vaikuta jäsenten oikeuksiin ja velvoitteisiin, jotka perustuvat GATT 1994 -sopimukseen.

Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenten on ilmoitettava TMB:lle 1 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä, jotka vaikuttavat tämän sopimuksen täytäntöönpanoon. Jos toimenpiteistä on ilmoitettu muille WTO:n toimielimille, riittää, että jäsen toimittaa yhteenvedon alkuperäiseen ilmoitukseen viitaten. Jokainen jäsen voi tehdä TMB:lle vastailmoituksen.

Jos joku jäsenistä katsoo, ettei toinen jäsen ole suorittanut 1 kohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä ja että tähän sopimukseen perustuvien oikeuksien ja velvoitteiden tasapaino on häiriintynyt, kyseinen jäsen voi 3 kohdan mukaan saattaa asian asianomaisten WTO:n toimielimien käsiteltäväksi, ja ilmoittaa asiasta TMB:lle. Kaikki asianomaisten WTO:n toimielimien tekemät päätökset tai johtopäätökset muodostavat osan TMB:n laajasta raportista.

Artikla 8

Artiklan 1 kohdan mukaisesti tekstiilitarkkailuelin (TMB) perustetaan valvomaan tämän sopimuksen täytäntöönpanoa sekä tutkimaan toimia, joihin on ryhdytty, sopimuksen perusteella. TMB:ssä on puheenjohtaja ja 10 jäsenestä. Sen jäsenyyden on oltava tasapainoinen ja laajasti jäsenistöä edustava sekä mahdollistettava jäsenten vaihtuminen säännöllisesti. Tavarakauppaneuvosto osoittaa ne jäsenet, jotka nimittävät jäsenet TMB:hen. Jäsenet suorittavat tehtävänsä henkilökohtaisessa ominaisuudessaan.

Artiklan 2 kohdan mukaisesti TMB laatii omat toimintaohjeensa. Konsensus tämän kohdan mukaan tarkoittaa sitä, että yksimielisyyteen ei tarvita niiden jäsenten suostumusta, jotka ovat osapuolina TMB:n käsiteltävänä olevassa kiistakysymyksessä.

Artiklan 3 kohdan mukaan TMB:n katsotaan olevan pysyvä elin ja se kokoontuu tarvittaessa suorittamaan tämän sopimuksen mukaisia tehtäviä. Sen työ nojautuu jäsenten tämän sopimuksen perusteella toimittamiin ilmoituksiin ja tietoihin, täydennettynä niiden mahdollisesti toimittamilla tai niiltä mahdollisesti pyydettävillä lisätiedoilla tai tarvittavilla yksityiskohdilla. TMB voi käyttää myös työssään muiden WTO:n toimielimien vastaanottamia ilmoituksia tai niiden raportteja sekä muita tarkoituksenmukaisiksi katsomiansa lähteitä.

Jäsenet sitoutuvat 4 kohdan mukaan varaamaan riittävän mahdollisuuden neuvotteluihin kaikista asioista, jotka koskevat tämän sopimuksen toimintaa.

Mikäli tässä sopimuksessa tarkoitetut kahdenväliset neuvottelut eivät johda keskinäisesti sovittuun ratkaisuun, TMB antaa 5 kohdan mukaan kumman tahansa jäsenen pyynnöstä, käsiteltyään asiaa perusteellisesti ja täsmällisesti, suosituksia kyseisille jäsenille.

Artiklan 6 kohdan mukaan TMB käsittelee viipymättä jokaisen erityisen asian, jonka jäsen katsoo tähän sopimukseen perustuvien etujensa kannalta haitalliseksi ja jossa sen ja asianomaisen jäsenen tai jäsenten väliset neuvottelut eivät ole tuottaneet keskinäisesti tyydyttävää ratkaisua. TMB voi esittää tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan huomioita kyseisille jäsenille ja 11 kohdassa edellytettävää tarkastelua varten.

Ennen kuin TMB antaa suosituksensa tai laatii huomionsa, kutsuu se 7 kohdan mukaisesti kokoukseensa ne jäsenet, joita kyseinen asia saattaa suoranaisesti koskea.

Artiklan 8 kohdan mukaan TMB:n tulee antaa suosituksiensa tai huomionsa 30 päivän kuluessa, ellei tässä sopimuksessa määritetä muuta aikaa. Kaikki tällaiset suositukset tai huomiot on ilmoitettava jäsenille, joita asia suoranaisesti koskee. Kaikki edellä mainitut suositukset tai huomiot on myös annettava tavarakauppaneuvostolle tiedoksi.

Jäsenet pyrkivät 9 kohdan mukaan hyväksymään täysin TMB:n suositukset, joka valvoo asianmukaisesti tällaisten suositusten täytäntöönpanoa.

Siinä tapauksessa, että jäsen ei katso voivansa mukautua TMB:n suosituksiin, on sen 10 kohdan mukaan ilmoitettava TMB:lle sitä koskevat perustelut viimeistään yhden kuukauden kuluessa kyseisten suositusten vastaanottamisesta. Käsiteltyään esitetyt perustelut TMB esittää mahdollisia lisäsuosituksia, jotka se katsoo vielä tarkoituksenmukaisiksi. Jos näiden lisäsuositusten jälkeen asia jää ratkaisematta, kumpikin jäsen voi viedä asian riitojen ratkaisuelimen käsiteltäväksi, ja vedota GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 2 kohtaan sekä riitojen ratkaisua koskevan sopimuksen soveltuviin määräyksiin.

Tavarakauppaneuvosto tekee 11 kohdan mukaisesti laaja-alaisen tarkastelun ennen jokaisen sisällyttämistoiminnan vaiheen päättymistä valvoakseen tämän sopimuksen täytäntöönpanoa. Sitä tarkoitusta varten TMB:n on jätettävä vähintään viisi kuukautta ennen jokaisen vaiheen päättymistä tavarakauppaneuvostolle laaja raportti tämän sopimuksen täytäntöönpanosta katsauksen tarkoittaman jakson osalta. Erityisesti raportissa on käsiteltävä asioita, jotka liittyvät sisällyttämistoimintaan, ylimenokauden suojalausekemekanismin soveltamiseen, kuten tämän sopimuksen 2, 3, 6 ja 7 artikloissa edellytetään. TMB:n laaja raportti voi myös sisältää TMB:n tarkoituksenmukaisiksi katsomia suosituksia tavarakauppaneuvostolle.

Artiklan 12 kohdan mukaan tavarakauppaneuvosto tekee tarkastelun perusteella tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan päätöksiä varmistaakseen, ettei tässä sopimuksessa olevien oikeuksien ja velvoitteiden tasapainoa loukata. Edellä mainitut tavarakauppaneuvoston päätökset tehdään konsensuksella. Niiden riitojen ratkaisemiseksi, joita voi syntyä 7 artiklan tarkoittamissa asioissa, riitojen ratkaisuelin voi oikeuttaa, vaikuttamatta 9 artiklassa oleviin lopullisiin päivämääriin, 2 artiklan 14 kohta koskevaan muutokseen tarkastelua seuraavan vaiheen osalta, koskien sellaista jäsentä, joka ei ole noudattanut tämän sopimuksen mukaisia velvoitteitaan.

Artikla 9

Artiklan mukaan tekstiili- ja vaatetussopimuksen sekä kaikkien sen alaisten rajoitusten voimassaolo päättyy WTO-sopimuksen voimassaolon 121. kuukauden ensimmäisenä päivänä, jolloin tekstiili-ja vaatetusala on täysin sisällytetty GATT 1994 -sopimukseen. Tätä sopimusta ei voida jatkaa.

LIITE
LUETTELO TÄMÄN SOPIMUKSEN KATTAMISTA TUOTTEISTA

Tekstiili- ja vaatetussopimuksen liitteessä luetellaan sopimuskatteeseen kuuluvat tekstiili- ja vaatetustuotteet. Ne on määritelty harmonisoidun tuotekuvaus- ja koodausjärjestelmän (HS) nimikkeinä kuuden numeron tarkkuudella.

Liitteen 2 kohdan mukaan sopimuksen 6 artiklassa oleviin suojalausekemääräyksiin perustuvat toimenpiteet koskevat ainoastaan yksittäisiä tekstiili- ja vaatetustuotteita, eivätkä HS-nimikkeitä sellaisinaan.

Lisäksi 3 kohdan mukaan sopimuksen 6 artiklan mukaiset suojatoimenpiteet eivät koske seuraavia tuotteita:

a) kehitysmaajäsenten alueilta tapahtuvaa käsinkudottujen kotiteollisuuskankaiden, tällaisesta käsinkudotusta kankaasta valmistettujen käsintehtyjen tuotteiden, eikä perinteellisten kansanomaisten käsiteollisuustuotteiden vientiä edellyttäen, että tällaiset tuotteet todistetaan oikeiksi järjestelyjen puitteissa, joista sovitaan kyseisten jäsenten kesken;

b) historiallisesti kaupan olleita tekstiilituotteita, joita oli kansainvälisessä kaupassa merkittäviä määriä ennen vuotta 1982, kuten pussit, säkit, mattojen taustat, nuorat, matkalaukut, karkeat matot, mattoainekset ja matot, jotka on perinteisesti valmistettu sellaisista kuiduista kuin juutti, kookos, sisal, manila, maguey ja henequen;

c) puhtaasta silkistä valmistetut tuotteet.

Kyseisten tuotteiden osalta sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan määräyksiä, kuten niitä tulkitaan suojalausekkeita koskevassa sopimuksessa.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Kansainvälisen tekstiilisopimuksen (MFA) viimeisin jatkopöytäkirja on voimassa 31.12.1994 saakka. Sikäli kuin WTO-sopimuksen liitteenä oleva tekstiili- ja vaatutussopimus tulee voimaan 1.1.1995 lukien, kyseinen sopimus korvaa MFA-sopimuksen.

Suomella on kahdenvälisiä rajoitusjärjestelyjä 31.12.1995 saakka Hongkongin, Intian, Kiinan, Macaon ja Pakistanin kanssa sekä 31.12.1994 saakka Korean kansantasavallan, Korean tasavallan ja Sri Lankan kanssa. Tuonti Taiwanilta on toistaiseksi yksipuolisen lisensioinnin alaista. Konsultointi- ja tarkkailusopimukset Malesian, Singaporen, Thaimaan ja Romanian kanssa ovat voimassa 31.12.1994 saakka. Kyseisissä sopimuksissa, lukuun ottamatta sopimusta Korean kansantasavallan kanssa, on määräykset sopimusten raukeamisesta tekstiili- ja vaatetussopimuksen voimaantuloajankohtana, ilmeisesti 1.1.1995, jossa tapauksessa sopimusten kahdenvälinen irtisanominen ― 120 vuorokautta ― ei liene tarpeellista.

Suomen mahdollinen jäsenyys EU:n tulliunionissa merkitsee, että Suomi sopeutuu tulliunionin tuontijärjestelmään. Vaihtoehtoiset sopeutumismekanismit ovat Suomen kansallisten kiintiöiden lisääminen sellaisinaan tulliunionin kokonaiskiintiöihin, ja tapauksissa, joissa Suomella ei ole kansallisia kiintiöitä, toteutuneen tuonnin käyttäminen tulliunionin kokonaiskiintiöiden kasvattamisperusteena. Sikäli kuin ei olisi kansallisia kiintiöitä eikä toteutunutta tuontia, sovellettaisiin BKT-pohjaista perustetta ― tulliunionin kokonaiskiintiöiden kasvattamista 1,5 prosentilla. EU:n komissio suorittaa tulliunionin laajentumisesta aiheutuvat kiintiöiden sopeuttamisneuvottelut kolmansien hallitusten (52) kanssa.

Euroopan unioniin liittymisen yhteydessä Suomen tuontijärjestelmää koskeva lainsäädäntö korvataan EU:n vastaavalla lainsäädännöllä. Asiasta laaditaan myöhemmin erillinen hallituksen esitys.

1.6. Sopimus kaupan teknisistä esteistä (TBT)

Sopimus perustuu v. 1979 allekirjoitettuun, eduskunnan 7.3.1980 hyväksymään samannimiseen sopimukseen. Se on pääosiltaan samansisältöinen kuin aikaisempi sopimus. Se on teknisen määräyksen määritelmää muuttamalla laajennettu koskemaan myös tuotteiden ominaisuuksiin liittyviä valmistus- ja tuotantomenetelmiä koskevia vaatimuksia. Myös vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen määritelmä laajentaa ja täsmentää sopimuksen soveltamisalaa. Sopimuksen soveltamisalaa rajoittaa Uruguayn kierroksella tehty terveys- ja kasvinsuojelutoimia koskeva erillinen sopimus. Standardisoimiselimiä koskeva menettelyohje saattaa myös standardit entistä tehokkaammin sopimuksen määräysten alaisiksi.

Edellä mainittujen muutosten lisäksi on sopimuksen sanamuotoja täsmennetty eri velvoitteiden ja riitojen ratkaisumenettelyjen osalta.

Johdanto

Johdannossa esitetään sopimusta koskevat keskeiset periaatteet:

1. Korostetaan kansainvälisen standardisoinnin merkitystä tuotannon tehokkuudelle, kansainväliselle kaupalle ja teknologian siirrolle teollisuusmaista kehitysmaihin ja annetaan tuki kansainväliselle standardisoinnille,

2. todetaan, että tekniset määräykset, standardit ja niihin liittyvät vaatimustenmukaisuuden varmistamismenetelmät voivat aiheuttaa tarpeettomia esteitä kaupalle,

3. todetaan, että jokaisella maalla on oikeus ryhtyä toimenpiteisiin terveyden, turvallisuuden ja ympäristön suojelemiseksi edellyttäen, että kansainväliselle kaupalle ei aiheuteta tarpeettomia esteitä. Uutta tässä kohdassa on nimenomainen maininta, että kukin jäsen on oikeutettu itse arvioimaan tarvitsemansa suojelun tason,

4. todetaan kehitysmaiden vaikeudet ja tarve auttaa niitä.

Artikla 1

Artiklassa todetaan käytettyjen käsitteiden noudattavan niille muissa kansainvälisissä yhteyksissä annettuja määritelmiä kuitenkin siten, että sopimuksen 1 liitteessä olevia merkityksiä sovelletaan. Sopimuksen soveltamisalan kannalta on huomattavaa, että teknisellä määräyksellä tarkoitetaan myös määräystä, joka koskee tuotteen ominaisuuksiin liittyviä tuotanto- ja valmistusmenetelmiä.

Sopimus koskee kaikkia niin teollisuus- kuin maataloustuotteita. Sopimuksen ulkopuolelle suljetaan julkisia hankintoja koskevan sopimuksen kattamat julkishallinnon elinten hankintaeritelmät sekä terveys- ja kasvinsuojelutoimenpiteitä koskevan sopimuksen kattamat asiat.

Artikla 2

Artikla koskee teknisten määräysten laatimista, hyväksymistä ja soveltamista keskushallinnon toimesta. Artikla sisältää kansallisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteen sekä velvoitteen olla luomatta tarpeettomia esteitä kansainväliselle kaupalle.

Teknisten määräysten kauppaa estävät vaikutukset on rajoitettava siihen, mikä on tarpeen oikeutettujen tarkoitusperien täyttämiseksi. Esimerkkeinä oikeutetuista tarkoitusperistä mainitaan kansalliset turvallisuustarpeet, vilpillisten menettelyjen estäminen, ihmisten terveyden tai turvallisuuden suojelu, eläinten ja kasvien suojelu sekä ympäristönsuojelu. Riskejä arvioitaessa on otettava huomioon myös mm. saatavilla oleva tieteellinen ja tekninen informaatio, käytettävä tuotantotekniikka tai tuotteiden aiottu lopullinen käyttö.

Teknisten määräysten laadinnassa on mahdollisuuksien mukaan nojauduttava kansainvälisiin standardeihin elleivät esimerkiksi ilmastolliset tai maantieteelliset perustekijät muuta vaadi. Kansainvälisten standardien mukaisten teknisten määräysten ei katsota lähtökohtaisesti aiheuttavan tarpeettomia esteitä kansainväliselle kaupalle. Jos kansainvälisestä standardista poiketaan, on tämä pyydettäessä perusteltava. Jäsenten tulee voimavarojensa puitteissa antaa täysi panos omien teknisten määräystensä alaan kuuluvien kansainvälisten standardien valmisteluun.

Teknisten määräysten tulee perustua ensijaisesti tuotteiden suorituskykyyn eikä rakenteeseen tai ulkoisiin ominaisuuksiin. Toisten jäsenten teknisten määräysten hyväksymistä samanarvoisiksi omien määräysten kanssa tulee myös harkita myönteisesti.

Artiklassa on myös määräykset valmisteilla olevia teknisiä määräyksiä koskevasta tietojenvaihdosta jäsenten välillä. Tietojenvaihto koskee määräysluonnoksia, jotka eivät ole kansainvälisten standardien mukaisia ja joilla saattaa olla merkittävää vaikutusta jäsenten kauppaan. Jäsenten tulee ilmoittaa muille jäsenille WTO-sihteeristön välityksellä määräyksen kohteeksi tulevat tuotteet yhdessä määräyksen sisältöä koskevan lyhyen kuvauksen kanssa sekä toimittaa pyynnöstä kopioita määräysluonnoksesta. Muille maille tulee antaa kohtuullisesti aikaa esittää kommentteja, joista tulee keskustella ja jotka tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Ilmoitus on tehtävä niin aikaisessa vaiheessa, että mahdolliset kommentit voidaan vielä ottaa huomioon. Poikkeuksena edelliseen ovat äkillisen terveyteen, turvallisuuteen, ympäristöön tai kansallisen turvallisuuteen kohdistuvan uhan torjumiseksi toteutetut toimenpiteet, joista voidaan ilmoittaa jälkikäteen. Artikla 10 sisältää tarkempia määräyksiä ilmoitusmenettelyn käytännön toteuttamisesta.

Määräykset on julkaistava ja määräyksen julkaisemisen ja voimaantulon välille on varattava riittävästi aikaa, jotta tuotteiden valmistajilla on mahdollisuus sopeutua uusiin määräyksiin.

Artikla 3

Artikla koskee teknisten määräysten laatimista, hyväksymistä ja soveltamista paikallishallinnon viranomaisten ja yksityisten elinten toimesta.

Jäsenet velvoitetaan ryhtymään käytettävissä oleviin toimenpiteisiin, jotta artiklan tarkoittamat elimet noudattavat artiklan 2 määräyksiä lukuun ottamatta teknisten määräysluonnosten ilmoitusvelvollisuutta. Ilmoitusvelvollisuus koskee kuitenkin suoraan keskushallinnon alaisia paikallisviranomaisia.

Artikla 4

Artiklassa viitataan standardien osalta sopimuksen liitteessä 3 esitettyihin standardien laadintaa, hyväksymistä ja soveltamista koskeviin menettelyohjeisiin.

Standardisoivien elinten tulee noudattaa 3 liitteessä esitettyä menettelyohjetta. Menettelyohjeen avulla pyritään turvaamaan, ettei myöskään vapaaehtoisista standardeista muodostuisi tarpeettomia kaupan esteitä. Keskushallinnon alaisten elinten osalta jäsenten on taattava tämä, muiden elinten osalta niiden on ryhdyttävä käytettävissään oleviin toimenpiteisiin taatakseen tämän.

Artikla 5

Artikla koskee keskushallinnon elinten käyttämien vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen laadintaa, hyväksymistä ja soveltamista.

Artiklan sisältö vastaa 2 artiklan määräyksiä, mukaan lukien ilmoitusmenettely. Arviontimenettelyihin liittyvistä käytännöistä ja maksuista on lisäksi omat määräyksensä, joissa korostetaan menettelyjen ennakoitavuutta ja syrjimättömyyttä sekä arvioinnin yhteydessä saatujen tietojen luottamuksellisuutta.

Artikla 6

Artikla koskee keskushallinnon elinten muiden jäsenten vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen tulosten tunnustamista.

Arvioidessaan mahdollisuutta hyväksyä arviointimenettelyjen tuloksia jäsenten tulee katsoa kansainvälisten standardien tai suositusten mukaisesti akkreditoitujen elinten olevan teknisesti päteviä.

Jäsenten tulee pyrkiä neuvottelemaan vastavuoroista tunnustamista koskevia sopimuksia.

Artikla 7

Artikla koskee paikallishallinnon viranomaisten käyttämien vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen laadintaa, hyväksymistä ja soveltamista.

Artiklan asiasisältö on sama kuin 3 artiklassa, mutta sovellettuna vaatimustenmukaisuuden arviointiin.

Artikla 8

Artikla koskee yksityisten elinten harjoittamaa vaatimustenmukaisuuden arviointia.

Jäsenten on huolehdittava siitä, että yksityiset elimet noudattavat 5 ja 6 artiklojen määräyksiä lukuun ottamatta ilmoitusvelvollisuutta. Jäsenten tulee käyttää ainoastaan sellaisten yksityisten elinten palveluja, jotka noudattavat näitä määräyksiä.

Artikla 9

Artikla koskee jäsenten velvollisuutta osallistua kansainvälisten vaatimustenmukaisuuden arviointijärjestelmien valmisteluun ja liittyä niiden jäseniksi. Myös näiden järjestelmien tulee noudattaa 5 ja 6 artiklojen määräyksiä.

Artikla 10

Artikla koskee teknisistä määräyksistä, vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä ja standardeista tiedottamista.

Jäsenet velvoitetaan perustamaan yksi tai useampia tiedotuskeskuksia, joista voi saada tietoa kyseisen jäsenen teknisistä määräyksistä, standardeista ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyistä.

Teknisten määräysten ilmoitusmenettelyä koskevissa tarkemmissa ehdoissa osoitetaan ilmoitusten jakaminen WTO-sihteeristön tehtäväksi. Ilmoitukset sihteeristölle tulee tehdä englanniksi, ranskaksi tai espanjaksi, mutta itse asiakirjoja ei tarvitse toimittaa muulla kuin jäsenen omalla kielellä paitsi kehitysmaille pyydettäessä. Jäsenten velvollisuutena on osoittaa se keskushallinnon viranomainen, joka vastaa ilmoitusmenettelyn toimeenpanosta.

Artikla 11

Artikla sisältää velvoitteen antaa pyydettäessä teknistä apua ja neuvoja kehitysmaajäsenille. Se myös määrittelee määräykset, joiden mukaisesti teknistä apua annetaan.

Artikla 12

Artikla sisältää määräyksiä kehitysmaajäsenten kohtelusta sekä kehitysmaajäsenille sopimusvelvoitteiden täyttämisessä mahdollisesti esiintyvien erityisongelmien huomioonottamisesta.

Artikla 13

Artiklassa perustetaan kaupan teknisten esteiden komitea, joka koostuu jäsenten edustajista. Komitea kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa neuvottelemaan kaikista sopimuksen soveltamiseen liittyvistä kysymyksistä sekä suorittamaan sille sopimuksessa tai jäsenten toimesta osoitetut tehtävät. Komitea voi osoittaa tehtäviä erityisille työryhmille ja muille elimille

Artikla 14

Artikla koskee neuvotteluja ja riitojen ratkaisemista. Artiklassa viitataan GATT 1994 -sopimuksen artiklojen XXII ja XXIII määräyksiin. Yleisten menettelyjen lisänä on mahdollisuus asettaa teknisiä asiantuntijaryhmiä avustamaan paneelia. Tarkemmat määräykset teknisten asiantuntijaryhmien työstä ovat sopimuksen 2 liitteessä. Riitojen ratkaisemiseen voidaan vedota myös, jos jokin jäsen ei ole päässyt 3, 4, 7, 8 tai 9 artiklojen osalta tyydyttäviin tuloksiin.

Artikla 15

Artikla sisältää sopimuksen loppumääräykset.

Artiklassa kielletään varaumien esittäminen ilman muiden jäsenten suostumusta. Kaupan teknisten esteiden komitea velvoitetaan tarkastelemaan sopimuksen toimintaa vuosittain sekä tekemään kolmen vuoden välein perusteellisempi arvio sopimuksen toiminnasta ja tekemään tarvittaessa muutosehdotuksia tavarakaupan neuvostolle. Liitteiden osalta todetaan niiden olevan olennainen osa sopimusta.

Liite 1

Liite sisältää sopimuskäsitteet määritelmineen.

Liite 2

Liite sisältää menettelyt, joita 14 artiklan mukaisesti perustettujen teknisten asiantuntijaryhmien tulee noudattaa.

Liite 3

Liite sisältää standardien laadintaa, hyväksymistä ja soveltamista koskevat menettelyohjeet.

Liitteen menettelyohjeet on kohdistettu kaikille WTO:n jäsenten alueella toimiville standardisoiville elimille tai elimille, joiden yksi tai useampi jäsen toimii WTO:n jäsenten alueella. Kaikkia tarkoitettuja standardisoivia elimiä kehotetaan ilmoittamaan ISO/IEC:n informaatiokeskukseen, haluavatko ne sitoutua ohjeeseen tai irtisanoutua siitä.

Ohjeen sisältö vastaa pitkälti sopimuksessa olevia periaatteita syrjimättömyydestä ja avoimuudesta. Tärkeä tehtävä ohjeen toteuttamisessa on ISO/IEC:llä ja ISONETillä. WTO:n jäsenille asetetaan velvollisuus edistää menettelyohjeen omaksumista ja soveltamista omalla alueellaan.

Sopimukseen liittyy ministerien Marrakeshissa hyväksymä sopimusehdotus WTO:n ja ISO:n välisestä standardien tietojenvaihtojärjestelmästä sekä ministerien päätös ISO/IEC:n informaatiokeskuksen julkaisun tarkastelusta. Ne molemmat käsittelevät 4 artiklassa mainitun ja 3 liitteessä esitetyn menettelyohjeen toteuttamista ja hyödyntämistä.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka edellyttäisivät laintasoista voimaansaattamista Suomessa. Kun sopimuksen alaan kuuluvista asioista useimmat ovat eurooppalaisten kaupan teknisten esteiden poistamiseen tähtäävien toimenpiteiden kattamia, ei uuteen sopimukseen tehdyillä muutoksilla ole muutoinkaan merkittäviä vaikutuksia edes alemmanasteiseen sääntelyyn Suomessa. Vaikutukset koskevat lähinnä hallintokäytäntöjä eri hallinnonaloilla. Sopimuksen tosiasiallinen merkitys saattaa sen sijaan lisääntyä täsmällisempien määräysten ja suuremman sopijapuolten määrän vuoksi.

1.7. Sopimus kauppaan liittyvistä investointi-toimista (TRIMS)
Artikla 1

TRIMS-sopimusta sovelletaan vain tavarakauppaan liittyviin investointitoimenpiteisiin.

Artikla 2

Jäsenen ei tule soveltaa investointitoimenpiteitä, jotka eivät ole sopusoinnussa GATT 1994 -sopimuksen III artiklan 4 kohdan edellyttämän kansallisen kohtelun velvoitteen eivätkä XI artiklan 1 kohdan edellyttämän määrällisten rajoitusten poistamisen kanssa.

Luettelo tällaisiksi luettavista toimenpiteistä sisältyy TRIMS-sopimuksen liitteeseen.

Artikla 3

Sopimukseen sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen mukaisia poikkeuksia.

Artikla 4

Kehitysmaat saavat poiketa väliaikaisesti TRIMS-sopimuksen 2 artiklan mukaisista määräyksistä siinä määrin kuin GATT 1994 -sopimuksen XVIII artikla ja vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen lisäsopimus ja vuoden 1979 julkilausuma maksutasesyistä käyttöön otetuista kauppatoimenpiteistä sallii poiketa GATT 1994 -sopimuksen III ja XI artikloista.

Artikla 5

Jäsenen on 90 päivän kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta ilmoitettava tavarakauppaneuvostolle soveltamistaan investointoimenpiteistä, jotka eivät ole sopusoinnusssa sopimuksen määräysten kanssa. Toimenpiteiden poistamiselle on annettu siirtymäkaudet, joiden pituus riippuu jäsenen taloudellisen kehityksen asteesta. Teollisuusmaajäsenen on poistettava määräysten vastaiset investointitoimenpiteet kahden vuoden kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta. Kehitysmaalla on vastaavasti aikaa viisi ja vähiten kehittyneellä kehitysmaalla seitsemän vuotta. Kahden viimeksi mainitun maaryhmän osalta toimenpiteiden poistamiselle annettua siirtymäkautta voidaan jatkaa. Jäsen ei saa muuttaa siirtymäkauden aikana investointitoimenpiteen ehtoja siitä, mitä ne olivat WTO-sopimuksen voimaantullessa. Jotta sopimuksen voimaantulon odotus ei synnyttäisi kauppaan liittyvien investointitoimenpiteiden aaltoa, on sopimuksessa säädetty, että siirtymäkausijärjestelyt eivät koske toimenpiteitä, jotka on otettu käyttöön alle 180 päivää ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa.

Artikla 6

Jäsenet vakuuttavat sopimuksessa noudattavansa investointitoimenpiteisiin liittyviä avoimuusperiaatteita, jotka on määritelty GATT 1994 -sopimuksen X artiklassa, vuoden 1979 ilmoittamisvelvollisuutta koskevassa sitoumuksessa sekä ilmoitusmenettelyä koskevassa ministeritason päätöksessä. Kukin jäsen ilmoittaa WTO:n sihteeristölle julkaisunsa, joista investointitoimenpiteet löytyvät. Jäsenen ei kuitenkaan tarvitse antaa tietoja, joiden julkaiseminen voisi estää lain täytäntöönpanon tai olla vastoin yleistä etua tai vahingoittaa yksittäisten yritysten laillisia kaupallisia etuja.

Artikla 7

Investointitoimenpiteitä koskevan sopimuksen toiminnan seurantaa varten perustetaan komitea, joka on avoin kaikille WTO:n jäsenille ja joka raportoi tavarakauppaneuvostolle. Komitea hoitaa tavarakauppaneuvoston sille määräämät tehtävät ja tarjoaa jäsenille mahdollisuuden neuvotella sopimuksen toimintaan ja täytäntöönpanoon liittyvistä asioista. Komitea valitsee omat puheen- ja varapuheenjohtajansa ja kokoontuu vähintään kerran vuodessa tai jäsenen pyynnöstä.

Artikla 8

TRIMS-sopimukseen liittyvien riitojen ratkaisemisessa sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen XXII ja XXIII artiklojen määräyksiä, siten kuin ne on riitojen ratkaisemista koskevassa sopimuksessa määritetty.

Artikla 9

Tavarakauppaneuvoston on viiden vuoden sisällä WTO-sopimuksen voimaantulosta arvioitava TRIMS-sopimuksen toimintaa ja esitettävä ministerikokoukselle tarpeellisia muutoksia sopimuksen tekstiin.

Sopimuksen liite.

Liitteessä on esimerkkiluettelo, jossa luetellaan sopimuksen kanssa ristiriidassa olevia investointitoimenpiteitä. Näille toimenpiteille on ominaista, että ne ovat kansallisen lain tai hallinnollisen määräyksen perusteella pakottavia tai täytäntöön pantavissa tai niiden noudattaminen on välttämätöntä jonkin edun saamiseksi.

Kansallisen kohtelun velvoitteen kanssa ristiriidassa ovat toimenpiteet, jotka edellyttävät yrityksen ostavan tai käyttävän kotimaista alkuperää olevia tai kotimaisesta lähteestä saatuja tuotteita tai että yritysten tuontituotteiden hankinnat tai käyttö rajoitetaan määrään, joka riippuu sen viemien paikallisten tuotteiden määrästä tai arvosta.

Määrällisten rajoitusten poistamisen kanssa ovat puolestaan ristiriidassa toimenpiteet, jotka rajoittavat yrityksen paikallisessa tuotannossa käyttämien tai siihen liittyvien tuotteiden maahantuontia yleisesti tai määrään, joka riippuu paikallisten tuotteiden viennistä tai jotka rajoittavat yrityksen paikallisessa tuotannossa käyttävien tuotteiden maahantuontia rajoittamalla oikeutta hankkia valuuttaa määrään, joka riippuu sen valuuttatuloista tai rajoittavat yrityksen harjoittamaa tuotteiden vientiä tai myyntiä vientiä varten.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Sopimus kauppaan liittyvistä investointitoimenpiteistä ei aiheuta lainsäädännöllisiä muutoksia.

1.8. Sopimus VI artiklan soveltamisesta (polkumyynti)

GATT 1994 -sopimuksen VI artiklan mukaan sopijapuolella on oikeus soveltaa polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä, jos tavaroiden vientihinta alittaa artiklassa määritellyn normaaliarvon ja tuonti aiheuttaa vahinkoa tuontimaan teollisuudelle. GATTin Kennedyn ja Tokion kierroksilla tehtiin sopimukset mainitun VI artiklan soveltamisesta.

GATTin Uruguayn kierroksella neuvoteltiin uusi korvaava sopimus VI artiklan soveltamisesta. Yleissopimuksen VI artiklaan ei ole tehty muutoksia. Uusi soveltamissopimus on myös pääperiaatteiltaan samansisältöinen kuin Tokion kierroksen polkumyyntikoodi. Sopimuksella asetetaan entistä täsmällisempiä vaatimuksia polkumyynnin toteamiseksi ja polkumyynnin avulla tapahtuvan tuonnin aiheuttaman vahingon määrittelemiseksi sekä näiden välisen syy-yhteyden todistamiseksi. Polkumyyntitutkimusten edellytyksiä on sopimuksella tiukennettu ja menettelyjä täsmennetty, määräykset toimenpiteiden ja todisteiden ilmoittamisesta ovat yksityiskohtaisempia ja ankarampia kuin aiemman polkumyyntikoodin vastaavat säännökset.

OSA I
Artikla 1

Polkumyyntitoimenpiteitä sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen VI artiklan edellytysten mukaan sekä tämän sopimuksen määräysten mukaisesti vireille pantujen suoritettujen tutkimusten perusteella.

Artikla 2

Polkumyynti on normaaliarvoa alemmalla hinnalla tapahtuva vienti. Normaaliarvona pidetään viejämaan samanlaisen tavaran kotimarkkinahintaa tai, milloin sellaista ei ole, edustavaa vientihintaa kolmanteen maahan tai tuotantokustannuksiin perustuvaa laskennallista hintaa. Polkumyynnin turvin viedyn tavaran vientihintaa verrataan normaaliarvoon. Vertailun on oltava oikeudenmukainen ja sen tuloksena selvitetään mahdollinen polkumyyntimarginaali. Edellytykset normaaliarvon määrittelylle on aiempaa yksityiskohtaisemmin esitetty 2 artiklassa, kuten erilaisten kustannusten ja valuutan muuntokurssien huomioon ottaminen normaaliarvoa määriteltäessä ja hintavertailua tehtäessä. Tutkimukset on tehtävä viejän tai valmistajan kirjanpitoperiaatteiden mukaisten tietojen perusteella.

Artiklat 3―4

Polkumyynnillä tapahtuvasta viennistä on todistettavasti osoitettava aiheutuvan vahinkoa tai olennaista vahingon uhkaa 4 artiklassa määritellylle tuontimaan kotimaiselle tuotannonalalle. Vahingon toteamiseksi viranomaisten on harkittava, onko polkumyynnillä tapahtuva tuonti lisääntynyt merkittävästi joko absoluuttisesti tai suhteessa tuojamaan tuotantoon tai kulutukseen, onko tuonti alentanut tuojamaan vastaavien tavaroiden hintoja tai estänyt hinnankorotuksia, jotka muutoin olisi tehty. Vahingon toteaminen on aiempien periaatteiden mukainen. Lisäksi viranomaiset voivat arvioida samanaikaisesti useammasta maasta peräisin olevan ja polkumyynnin turvin tuodun tavaran kumulatiivista vahinkovaikutusta vain, mikäli kunkin tuontitavaran polkumyyntimarginaali ylittää vähimmäistason eikä tuonnin määrä ole vähäinen. Myös kilpailuolosuhteisiin on kiinnitettävä huomiota.

Artiklat 5―6

Tutkimusten vireillepano hakemuksen perusteella tai viranomaisaloitteesta, todistusaineistoon liittyvät vaatimukset sekä tutkimusten suorittamista koskevat säännöt ovat pääpiirteissään entisen kaltaiset. Tieto- ja todistusaineiston täsmentämistä ja todentamista edellytetään lisäksi yksityiskohtaisin ehdoin. Tietojen julkistamista ennen virallisten tutkimusten aloittamista on vältettävä. Viejämaan hallitukselle on kuitenkin tehtävä asiasta ilmoitus. Vireillepanon jälkeen kaikille asianosaisille on varattava mahdollisuus tutustua siihen tutkimusaineistoon, jota ei ole pidettävä luottamuksellisena. Asianosaisille on varattava tilaisuus vastineiden antamiselle. Asianosaiset on määritelty uuden sopimuksen 6 artiklassa.

Artiklat 7―9

Väliaikaiset toimenpiteet, hintasitoumukset ja polkumyyntitullit ovat toimenpiteitä, joiden edellytykset määrätään 7, 8 ja 9 artikloissa. Väliaikaiset polkumyyntitoimenpiteet voidaan saattaa voimaan aikaisintaan 60 päivän kuluttua tutkimusten aloittamisesta, mikäli tutkimukset on pantu vireille määräysten mukaisesti ja tiedot niistä virallisesti julkaistu sekä asianosaisille on varattu mahdollisuus tietojen antamiseen ja huomautusten tekemiseen. Kuten aiemmassa Tokion kierroksen polkumyyntikoodissakin sopimuksen 7 artiklassa edellytetään, että viranomaiset ovat vakuuttuneet polkumyynnin olemassaolosta ja sen aiheuttamasta vahingosta kotimaiselle teollisuudelle sekä toimenpiteiden välttämättömyydestä lisävahingon estämiseksi. Viejältä saadun vapaaehtoisen hintasitoumuksen perusteella viranomaiset voivat keskeyttää tai lopettaa tutkimukset, mikäli saadaan varmuus siitä, että sitoumus poistaa polkumyynnistä aiheutuvan vahingon. Polkumyyntitullin voivat tuojamaan tai tullialueen viranomaiset määrätä joko polkumyyntimarginaalin suuruisena tai sitä pienempänä, mikäli marginaalia pienempi polkumyyntitulli riittää poistamaan kotimaiselle tuotannonalalle aiheutuvan vahingon. Kaikki polkumyynnillä tuotujen tavaroiden toimittajat on nimettävä, tai kun se on epäkäytännöllistä toimittajien lukumäärän takia, viranomaiset voivat nimetä pelkän toimittajamaan.

Artiklat 10―11

Väliaikaisia toimenpiteitä sovelletaan vain tuotteisiin, jotka on luovutettu tullivalvonnasta tutkimusten vireillepanon jälkeen, kun viranomaiset ovat päättäneet, että toimenpiteet ovat välttämättömiä vahingon estämiseksi tutkimusten aikana. Polkumyyntitullia voidaan eräin ehdoin kantaa taannehtivasti siltä ajalta, jolloin väliaikaisia toimenpiteitä on sovellettu. Taannehtivuus ja toimenpiteiden kesto määritellään 10 ja 11 artikloissa. Polkumyyntitullin takautuvan kantamisen sekä tullin ja hintasitoumuksen keston ja tarkistamisen osalta ovat määräykset samat kuin Tokion kierroksen polkumyyntikoodissa. Ainoastaan määräajoista on säädetty aiempaa täsmällisemmin.

Artiklat 12―13

Artiklaan 12 on koottu tutkimustuloksia koskevat tiedottamisvelvoitteet. Julkistettavat tiedot on sopimuksessa nyt yksityiskohtaisesti luetteloitu. Kansalliset velvoitteet riippumattomien oikeusistuimien ja menettelytapojen ylläpitämisestä sisältyvät 13 artiklaan.

Artiklat 14―15

Polkumyyntitoimenpiteisiin voidaan ryhtyä myös kolmannen maan puolesta, kun toimenpidepyynnön esittää kolmannen maan viranomainen. Tämän edellytyksenä on, että pyynnön tueksi esitetään polkumyynnistä hintatietoja ja osoitetaan vahinko asianomaiselle kotimaiselle tuotannonalalle kolmannessa maassa. Tuojamaan viranomaiset päättävät jatketaanko pyynnön käsittelyä. Tästä on säädetty 14 artiklassa. Kehitysmaiden erityisasema on otettava 15 artiklan mukaan huomioon polkumyyntitoimenpiteitä harkittaessa. Mahdollisuudet rakentavien keinojen käyttöön on tutkittava.

OSA II
Artiklat 16―17

Komitean asettamisesta ja sen tehtävistä sovitaan 16 artiklassa. Ne viranomaiset, jotka ovat toimivaltaisia panemaan vireille ja suorittamaan polkumyyntitoimenpiteitä, on ilmoitettava polkumyyntikomitealle samoin kuin vireillepannut polkumyyntitutkimukset ja menettelyt. Riitojen ratkaisuun pyritään 17 artiklan mukaan neuvottelujen avulla ja viime kädessä riitojen ratkaisuelimen DSB:n sovittelussa. Artikla sisältää ne erillismääräykset, jotka liittyvät riidan viemiseen riitojenratkaisuelimeen (vasta lopullisen toimenpiteen jälkeen) ja paneelin toimivaltaan polkumyyntitapausten ollessa kyseessä.

OSA III
Artikla 18

Loppumääräyksissä edellytetään, että erityisiin toimenpiteisiin polkumyynnillä tapahtuvaa vientiä vastaan ryhdytään vain siten, kuin GATT 1994 -sopimuksen määräykset edellyttävät ja tämä sopimus niitä määräyksiä tulkitsee. Tämän sopimuksen määräyksiä sovelletaan tutkimuksiin, jotka on pantu vireille sellaisen pyynnön perusteella, joka on tehty WTO:n perustamissopimuksen tultua asianomaisen jäsenen osalta voimaan.

Liite I

Liite I sisältää menettelyohjeet paikan päällä yrityksissä tapahtuvan tarkastuksen osalta.

Liite II

Liite II sisältää 6 artiklan 8 kohdan mukaiset määritykset niistä edellytyksistä, joiden vallitessa toimitettu aineisto voidaan jättää huomiotta ja perustaa löydökset ''parhaimpaan saatavissa olevaan tietoon''.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Suomessa on voimassa laki polkumyynnin ja vientituen avulla tapahtuvan tuonnin ehkäisemisestä (387/80), joka on annettu valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n määräämällä tavalla. Laki perustuu Tokion kierroksen polkumyyntikoodiin. Toimeenpaneva viranomainen on tutkimusten avaamisen, hintasitoumuksen hyväksymisen, polkumyyntitullin määräämisen ja tutkimusten lopettamisen osalta valtiovarainministeriö. Väliaikaisista toimenpiteistä päättää tullihallitus. Lakiin tehtiin vuonna 1986 lisäys(6 a§) valtiojohtoisista maista peräisin olevan tuonnin polkumyyntitutkimusten edellyttämän vertailumaaperiaatteen sisällyttämiseksi lakiin. Uusi VI artiklan soveltamissopimus ei ole ristiriidassa Suomen polkumyyntilain säännösten kanssa. Lakia ei siten ole välttämätöntä muuttaa, vaikka menettelyt ovatkin uudessa sopimuksessa yksityiskohtaisemmin määriteltyjä kuin kansallisessa laissamme, ellei nimitetä uusia toimeenpanevia viranomaisia. Valtion sisäisesti voimaansaatettavaa uutta sopimusta voidaan muutoin soveltaa täydentämään jo voimassa olevaa lainsäädäntöä.

1.9. Sopimus VII artiklan soveltamisesta (tullausarvo)

Tämä niin kutsuttu GATTin tullausarvosopimus sisältää säännökset sen arvon määrittämiseksi, josta arvoperusteinen tulli lasketaan. Materiaalisäännökset ovat samat kuin vuonna 1979 hyväksytyssä GATTin VII artiklan soveltamista koskevassa sopimuksessa, joka tuli voimaan vuonna 1981. Uruguayn neuvottelukierroksen aikana laadittu päätös, joka koskee viranomaisen oikeutta pyytää lisäselvityksiä tullausarvoa koskevien tietojen ja esitettyjen asiakirjojen oikeellisuuden varmistamiseksi, täsmentää tullihallinnon oikeuksia sen tarvitessa lisäselvityksiä voidakseen hyväksyä kauppahinnan tullausarvon perustaksi. Päätöksen hyväksyminen helpottaa tulliverotuksen oikeellisuuden valvontaa. Neuvottelukierroksen tuloksiin sisältyy myös kaksi suositusta. Toinen niistä koskee kehitysmaajäsenten mahdollisuuksia käyttää minimiarvoja siirtymäaikana ja merkitsee kehitysmaajäsenille laajennettua erivapautta, tullausarvokomitean niin päättäessä. Toinen suositus lupaa kehitysmaille Tulliyhteistyöneuvoston välityksellä asiantuntija-apua yksinedustajien, yksinmyyjien ja toimiluvan yksinhaltijoiden maahantuonteihin liittyvien ongelmien selvittämiseksi. Suositukset ovat avuksi kehitysmaajäsenille niiden valmistellessa tullausarvosopimuksen täytäntöönpanoa ja sopimuksen ensimmäisinä soveltamisvuosina.

OSA I
Artiklat 1―8

GATTin tullausarvosopimuksen mukaan ensisijaisena tullausarvona on kauppa-arvo, jonka perustana on maahantuodusta tavarasta tosiasiallisesti maksettu tai maksettava kokonaishinta siinä kaupassa, jolla tavara on myyty vietäväksi tuontimaahan. Yksityiskohtaiset määräykset kauppa-arvon soveltamisesta ja sen soveltamisrajoituksista ovat 1 artiklassa ja siihen liittyvissä huomautuksissa. Esimerkiksi ostajan ja myyjän välinen taloudellinen riippuvuussuhde, joka on vaikuttanut tavaran hinnoitteluun, on yksi kauppa-arvon käyttöä rajoittava tekijä. Säännökset kauppa-arvoon sisällytettävistä eristä ovat 8 artiklassa ja siihen liittyvissä huomautuksissa. Sisällytettäviä eriä ovat mm. myyntiprovisiot, pakkaus- ja päällyskustannukset, ostajan mahdollisten materiaalitoimitusten arvo ja ulkomailla teettämä suunnittelutyö maahantuodun tavaran valmistamista varten, rojaltit ja lisenssimaksut tietyin ehdoin sekä kuljetus- ja vakuutuskustannukset tuontipaikalle asti.

Silloin kun kauppa-arvoa ei voida käyttää tullausarvona, käytetään ensimmäistä mahdollista toissijaista tullausarvoa, jota varten tarvittavat tiedot ovat saatavissa. Näitä koskevat säännökset ovat 2―6 artiklassa ja artikloihin liittyvissä huomautuksissa. Ensimmäisenä toissijaisena tullausarvona on samanlaisen tavaran kauppa-arvo, jota koskevat säännökset ovat 2 artiklassa ja siihen liittyvissä huomautuksissa. Ellei 1―2 artiklaa voida soveltaa, käytetään tullausarvona vastaavan tavaran kauppa-arvoa, jota koskevat yksityiskohtaiset säännökset ovat 3 artiklassa ja siihen liittyvissä huomautuksissa. Mikäli tämäkään ei ole mahdollista, käytetään deduktiivista arvoa. Sen lähtökohtana on maahantuotujen tavaroiden tuontimaassa saatava myyntihinta, josta tehdään tietyt, erikseen luetellut vähennykset. Deduktiivisen arvon määritystä koskevat säännökset ovat 5 artiklassa ja siihen liittyvissä huomautuksissa. Ellei mikään aikaisemmin luetelluista tullausarvoista ole mahdollinen, käytetään maahantuodun tavaran tuotantokustannuksiin perustuvaa laskennallista arvoa, jota koskevat säännökset ovat 6 artiklassa ja siihen liittyvissä huomautuksissa. Maahantuojan pyynnöstä 5 ja 6 artiklan mukaisten menetelmien soveltamisjärjestys voi olla päinvastainen.

Niitä tapauksia varten, joissa mitään 1―6 artiklan mukaista tullausarvoa ei voida määrittää, tullausarvosopimuksen 7 artiklassa säädetään periaatteet, joita noudattaen tullausarvo tällaisissa tilanteissa määritetään. Artiklassa luetellaan myös, mitä ei saa käyttää tämän sopimuksen mukaisen tullausarvon perustana. Kiellettyjä perusteita ovat mm. tuontimaassa tuotettujen tavaroiden kotimarkkinahinnat sekä mielivaltaiset ja tekaistut arvot.

Artikla 9

Mikäli valuutan muuntaminen on tarpeen tullausarvoa määritettäessä, käytetään muuntokurssina tuontimaan toimivaltaisen viranomaisen ilmoittamaa ja julkaistua muuntokurssia, joka mahdollisimman hyvin heijastaa kaupallisissa liiketoimissa käytettyä kurssia.

Artiklat 10―13 ja 16

Tullausarvosopimus sisältää säännökset viranomaisen salassapitovelvollisuudesta, muutoksenhakuoikeudesta sekä lainsäädännön ja muiden määräysten julkistamisvelvoitteista.

Artiklat 14―15

Sopimuksen liitteet ovat erottamaton osa sopimusta. Tullausarvosopimuksen 1994 liite III oli vuoden 1979 tullausarvosopimuksessa pöytäkirjana.

Tullausarvosopimuksessa käytetyt käsitteet on määritelty 15 artiklassa.

Artikla 17

Sopimus antaa tulliviranomaiselle oikeuden pyytää maahantuojalta tullausarvon määrittämiseksi tarvittavat tiedot ja varmistua niiden oikeellisuudesta.

Tämän artiklan säännöstä täsmennetään ministerien Marrakeshissa tekemällä päätöksellä.

OSA II
Artiklat 18―19

WTO:n tullausarvokomitean ja Tulliyhteistyöneuvoston teknisen tullausarvokomitean tehtäväalueiden osalta ei ole tapahtunut muutoksia.

Jäsenten välisten riitakysymysten ratkaiseminen neuvotteluteitse on mukautettu WTO:n riitojenratkaisumekanismiin. Vuoden 1979 tullausarvosopimukseen verrattuna menettelytapa on yksinkertaisempi ja täsmällisempi.

OSA III
Artikla 20

Säännökset kehitysmaajäsenten mahdollisuuksista lykätä tullausarvosopimuksen määräysten soveltamista tietyn ajan siitä, kun WTO:n perustamissopimus on tullut voimaan kyseisen jäsenen alueella, ei koske niitä kehitysmaita, jotka ovat osapuolia 12 päivänä huhtikuuta 1979 tehdyssä GATTin VII artiklan soveltamista koskevassa sopimuksessa.

Teollisuusmaajäsenten velvollisuudet antaa teknistä apua kehitysmaajäsenille säilyvät muuttumattomina.

Kehitysmaajäsenten erityiskohteluun liittyy myös Marrakeshissa hyväksyttyä ministeripäätöstä. Ne koskevat minimiarvojen käyttöä ja teknistä apua yksinedustajien tuonteihin liittyvien ongelmien tutkimuksissa.

OSA IV
Artiklat 21―24

Loppumääräykset sisältävät säännöksiä sopimukseen mahdollisesti tehtävistä varaumista, jäsenten velvoitteesta huolehtia siitä, että niiden kansallinen lainsäädäntö on yhdenmukainen sopimuksen säännösten kanssa, sekä komitean velvoitetta seurata sopimuksen tavoitteiden toteutumista ja raportoida siitä vuosittain tavarakauppaneuvostolle.

Lisäksi määrätään, että sopimuksen sihteeristönä on WTO:n sihteeristö. Teknisen komitean tehtävien osalta sihteeristönä on Tulliyhteistyöneuvoston sihteeristö.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Materiaalisäännökset tullausarvon määrittämisestä eivät aiheuta muutoksia nykyiseen tullausarvolakiin (906/80).

1.10. Sopimus vientitavaran ennakkotarkastuksesta
Artikla 1

Artiklassa 1 säädetään sopimuksen toimialasta ja määritellään keskeiset käsitteet. Sopimus koskee kaikkea WTO:n jäsenten alueella tapahtuvaa vientitavaran ennakkotarkastustoimintaa. Vientitavaran ennakkotarkastusta on kaikki laadun, määrän, hinnan, mukaan lukien valuutanvaihtokurssin ja finanssiehtojen tarkastukseen liittyvä toiminta ja/tai käyttäjäjäsenen alueelle vietävän tavaran luokittelu. Käyttäjäjäsenellä tarkoitetaan jäsentä, jonka hallitus tai hallituksenalainen elin edellyttää vientitavaran ennakkotarkastusta. Vientitavaran ennakkotarkastuksen hoitavat ennakkotarkastusyksiköt.

Artikla 2

Artiklassa säädetään käyttäjäjäsenen velvoitteista. Jäsenten on varmistettava, että ennakkotarkastuksessa ei syrjitä ketään. Tarkastus tehdään sen tullialueella, josta tavarat viedään tai jossa ne on valmistettu. Laatu- ja määrätarkastukset tehdään ostosopimuksessa määriteltyjen standardien mukaisesti.

Jäsenten on varmistettava, että tarkastustoiminta hoidetaan avoimesti ja että tieto on sopivalla tavalla viejien käytettävissä. Yksiköt toimittavat viejille kaiken tarkastusvaatimuksiin liittyvän tarpeellisen tiedon.

Yksiköt käsittelevät kaikkea ennakkotarkastukseen liittyvää tietoa luottamuksellisena, ellei sitä ole jo julkaistu tai ellei se jo ole kolmansien osapuolten käytettävissä. Yksiköt eivät saa pyytää viejiä toimittamaan tietoa, joka koskee muun muassa patentoituja tai lisensioituja prosesseja, sisäistä hinnoittelua tai voittotasoja. Käyttäjäjäsenten on niin ikään varmistettava, että yksiköt välttävät eturistiriitoja eri ennakkotarkastusyksiköiden välillä.

Yksiköiden on vältettävä kohtuuttomia viivytyksiä kuljetuksien tarkastuksessa. Niiden on esitettävä viiden työpäivän kuluessa tarkastuksesta tutkimusraportti, jonka yksiköt lähettävät viejille mahdollisimman pian.

Yksiköt hoitavat hinnanvahvistuksen artiklassa tarkkaan mainittujen ohjeiden mukaisesti, jotta vältetään yli- tai alilaskutus ja huijaus. Käyttäjäjäsenten on myös varmistettava, että yksiköt kehittävät valitusmenettelyjä, jotta viejät voivat tuoda esille tarkastustoiminnassa ilmenneitä epäkohtia.

Artiklan lopuksi säädetään poikkeuksesta, joka koskee kuljetuksia, joiden arvo on minimiarvoa pienempi. Tällaisia kuljetuksia tarkastetaan vain poikkeuksellisissa oloissa.

Artikla 3

Artiklassa säädetään viejäjäsenten velvoitteista. Viejäjäsenten ennakkotarkastukseen liittyviä lakeja ja säännöksiä on sovellettava tasapuolisesti. Tarkastustoimintaa koskevat lait ja säännökset julkaistaan viipymättä. Viejäjäsenet lupaavat järjestää käyttäjäjäsenille teknistä apua.

Artikla 4

Artiklassa säädetään itsenäisistä tarkastusmenettelyistä. Jäsenet kehottavat yksiköitä ja viejiä ratkaisemaan erimielisyydet keskinään. Jompi kumpi osapuoli voi jättää riidan itsenäisen tarkastusmenettelyn ratkaistavaksi 2 artiklan 21 kohdassa esitettyjen määräysten mukaisesti.

Artiklat 5―9

Artiklassa 5 säädetään ilmoittamiseen liittyvistä määräyksistä, 6 artiklassa sopimuksen seurantaan liittyvistä toimenpiteistä ja 7 artiklassa jäsenten välisistä sopimuksen toimintaan liittyvistä neuvotteluista. Jäsenten väliset riidat ratkaistaan GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan määräysten mukaisesti, kuten 8 artiklassa määrätään. Viimeisessä artiklassa säädetään tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymisestä sopimuksen voimaansaattamiseksi ja kansallisen lainsäädännön yhdenmukaisuudesta tämän sopimuksen kanssa.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Vientitavaran ennakkotarkastussopimus ei aiheuta lainsäädännöllisiä muutoksia.

1.11. Sopimus alkuperäsäännöistä
OSA I
Artikla 1

Artiklassa määritellään, mitä lakeja, säännöksiä tai hallinnollisia päätöksiä yleisillä alkuperäsäännöillä tarkoitetaan. Niiden soveltamisalueesta mainitaan GATTin suosituimmuuskohtelu, polkumyynti- ja tasoitustullien, suojatoimenpiteiden, alkuperämerkinnän, määrällisten rajoitusten ja tullikiintiöiden soveltaminen, julkiset hankinnat sekä kauppatilastointi. Soveltamisaluetta eivät kuitenkaan ole määräykset, joilla määritellään eri yhteyksissä ''kotimainen teollisuus'' tai ''vastaavat kotimaisen teollisuuden tuotteet''.

OSA II
Artiklat 2―3

Osaan II sisältyvät määräykset alkuperäsäännöistä sekä siirtymäaikana että sen jälkeen. Siirtymäajan määräykset ovat 2 artiklassa, ja jäsenten on noudatettava niitä, ennen kuin yhteisten sääntöjen yhdenmukaistamistyö on saatu valmiiksi. Siirtymäajan jälkeiset määräykset sisältyvät 3 artiklaan. Määräykset ovat perusperiaatteiltaan samanlaiset.

Ne sisältävät vaatimukset sääntöihin sisältyvien alkuperäperusteiden selkeydestä ja määritelmien täsmällisyydestä sekä positiivisten normien ensisijaisuudesta. Sääntöjä ei saa käyttää kauppapolitiikan välineenä, eivätkä ne saa vääristää tai rajoittaa kansainvälistä kauppaa. Sääntöjen ehdot eivät saa olla kohtuuttomia ja niiden tulee liittyä valmistukseen. Tuonnissa ja viennissä ei saa soveltaa tiukempia sääntöjä kuin määriteltäessä tuotteen kotimaisuutta. Kun yhdenmukaistamistyö on saatu päätökseen, on kaikkiin tarkoituksiin sovellettava yhteisiä alkuperäsääntöjä. Alkuperämaa on niiden mukaan maa, jossa tuote on kokonaan tuotettu, tai milloin se on tuotettu kahdessa tai useammassa maassa, se maa, jossa on tapahtunut viimeinen merkittävä muutos.

Sääntöjä on sovellettava ja hallinnoitava yhdenmukaisella, neutraalilla ja kohtuullisella tavalla. Jäsenten soveltamat alkuperämääräykset sekä niihin liittyvät hallinnolliset ja oikeudelliset päätökset on julkaistava. Säännöt kieltävät alkuperäsääntöjen muutosten tai uusien sääntöjen takautuvan soveltamisen.

Sopimuksessa on myös määräykset hallinnollisella päätöksellä viejälle, tuojalle tai muulle asianosaiselle tämän pyynnöstä annettavasta tavaran alkuperän määritystä koskevasta päätöksestä. Kyseinen päätös on annettava hakijalle ensimmäisen vuoden aikana mahdollisimman pian perustamissopimuksen voimaantulosta, ja sen jälkeen viimeistään 150 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Tällainen päätös on julkinen, ja se on voimassa kolme vuotta. Kaikista alkuperän määrittämiseen liittyvistä hallinnollisista toimenpiteistä voidaan hakea muutosta riippumattomalta tuomioistuimelta, ja viranomaisten on käsiteltävä alkuperän määrittämisen yhteydessä saamiaan tietoja ehdottoman luottamuksellisina.

OSA III
Artiklat 4―8

Sopimusta hallinnoivista komiteoista on määräykset 4 artiklassa. WTO:hon perustetaan alkuperäsääntökomitea, joka vastaa yhdenmukaistamistyöstä ja koordinoinnista. Tulliyhteistyöneuvostoon perustettava tekninen komitea suorittaa avustavaa teknistä työtä ja tulee vastaamaan sääntöjen yksityiskohtaisesta yhdenmukaistamisesta.

Kun perustamissopimus on tullut voimaan, on kunkin jäsenen toimitettava WTO:n sihteeristölle alkuperäsääntönsä sekä niihin liittyvät oikeudelliset ja hallinnolliset päätökset 90 päivän kuluessa (5 artikla). Sen jälkeen on sääntöihin siirtymäkauden aikana tehdyistä muutoksista tai uusista säännöistä ilmoitettava määräajassa niin, että asiasta kiinnostuneilla osapuolilla on mahdollisuus perehtyä muutosehdotukseen. Alkuperäsääntökomitea tarkastelee vuosittain sääntöjen toimivuutta sekä tavoitteiden toteutumista ja voi yhdessä teknisen komitean kanssa ryhtyä toimenpiteisiin muutosten ehdottamiseksi (6 artikla). Neuvotteluihin ja riitojen ratkaisemiseen sovelletaan GATTin yleissopimuksen määräyksiä (7―8 artiklat).

OSA IV
Artikla 9

Yhdenmukaistamistyön tavoitteet ja periaatteet on määritelty 9 artiklan 1 kohdassa ja ne vastaavat II osassa edellytettyjä yleisiä vaatimuksia. Työohjelmasta määrätään artiklan 2 kohdassa ja sen mukaan yhdenmukaistamistyö on tarkoitus saada päätökseen kolmen vuoden kuluessa sen käynnistämisestä. Työ suoritetaan tuotesektoreittain ja vaiheittain. Ensiksi määritellään yhdessä maassa kokonaan tuotetut tuotteet, samoin kuin vähäiset valmistustoimenpiteet, jotka sellaisenaan eivät anna tavaralle alkuperäasemaa. Toisessa vaiheessa määritellään tuotteet, joihin voidaan soveltaa nimikkeenmuutosperustetta. Viimeiseksi valmistellaan täydentävät tai vaihtoehtoiset alkuperäperusteet tuotteille, joihin ei voida soveltaa nimikkeenmuutosperustetta. Tällaisia perusteita ovat arvoon perustuvat prosenttisäännöt tai valmistusehdot, joilla määritellään valmistustoimenpiteet, jotka antavat tavaralle alkuperäaseman.

Artiklan muut kohdat käsittelevät WTO:n alkuperäsääntökomitean roolia tuotekohtaisten sääntöjen valmistelussa. Yhdenmukaistamistyön tuloksena syntyneet tuotekohtaiset säännöt tulevat sopimuksen liitteeksi. Sen vahvistaa ministerikokous, samoin kuin aikarajat liitteen voimaantulolle.

LIITE I

Liitteessä I on määritelty Tulliyhteistyöneuvoston teknisen komitean tehtävät. Siinä on myös määräykset jäsenten edustautumisesta komiteassa, ts. komitean valtuutetuista jäsenistä, varajäsenistä, neuvonantajista ja tarkkailijoista, jotka voivat osallistua komitean kokouksiin, sekä näiden nimeämisestä. Komitea kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

LIITE II

Preferenssialkuperäsääntöjä koskeva yhteisjulistus sisältää osittain samat periaatteet, jotka koskevat sääntöjen selkeyttä, täsmällisyyttä, positiivisten normien ensisijaisuutta, sääntöjen julkaisemista, tavaran alkuperän määrityksestä annettavaa päätöstä ja muutoksenhakua siitä sekä viranomaisten käsittelemien tietojen luottamuksellisuutta. Jäsenten on toimitettava preferenssialkuperäsääntönsä WTO:n sihteeristölle.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Nykyisin sovellettavat kansalliset alkuperämääräykset sisältyvät asetukseen ulkomaankaupassa sovellettavista määrällisistä rajoituksista (1301/89) sekä tullihallituksen päätökseen ulkomaankauppatilastoinnissa sovellettavasta alkuperämaan määritelmästä.

Tähän sopimukseen sisältyvä alkuperän määritystä koskeva päätösmenettely merkitsee lainsäädäntötarvetta, mutta EU-jäsenyyden toteutuessa asia hoidettaneen yhteisötasolla, eikä näin ollen ole vielä ajankohtainen. ETA-sopimuksesta samoin kuin mahdollisesta EU-jäsenyydestä aiheutuvia vaikutuksia on edellä tarkasteltu myös yleisperusteluiden osassa, jossa on selvitetty sopimuksen vaikutuksia ja yleistä merkitystä.

1.12. Sopimus tuontilisensioinnin menettelytavoista
Artiklat 1―8

Sopimus sisältää määräyksiä tuontilisensiointiin liittyvistä hallintomenettelytavoista. Sen sisältö vastaa periaatteiltaan vuoden 1979 vastaavaa sopimusta kuitenkin siten, että määräyksiä on täsmennetty muun muassa määräaikojen ja tiedottamisen osalta.

Sopimuksen tarkoituksena on ehkäistä hallintomenettelyjen epäasiallisesta käyttämisestä mahdollisesti aiheutuvia kaupan vääristymiä. Sen nojalla ei voida puuttua toisen jäsenen lisensiointijärjestelmän mukaisten toimenpiteiden perusteluihin, katteeseen tai kestoaikaan. Lisensiointimenettelyjen osalta sopimuksessa erotetaan harkinnanvarainen ja automaattinen tuontilisensiointi.

Sopimuksen 1 artiklan mukaisesti tuontilisensioinnilla tarkoitetaan sitä hallinnollista hakemus- tai asiakirjamenettelyä, joka on tavaran tullialueella tuonnin ennakkoedellytyksenä. Artiklassa todetaan edelleen, että hakemusmenettelyä koskevat säännöt ja tiedot samoin kuin lisensioinnin alaisten tuotteiden luettelot on julkaistava sellaisella tavalla, että hallitukset ja elinkeinonharjoittajat voivat perehtyä niihin ennen lisensiointimääräyksen täytäntöönpanopäivää. Julkaisemisesta ja tietojen antamisesta on todettu lisäksi sopimuksen 3 artiklassa. Hakemusmenettelyjen ja -lomakkeiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Hakemuksen jättämiselle mahdollisesti varatun määräajan tulee olla vähintään 21 päivää. Lisäksi hakijalla tulee olla mahdollisuus hakemuksen täydentämiseen. Lisenssihakemusta ei saa hylätä pienehköjen virheiden vuoksi eikä lisensioinnin alaisten tuotteiden tuontia saa estää pienehköjen kaupallisista käytännöistä johtuvien virheiden vuoksi.

Sopimuksen 2 artiklan mukaisesti automaattisella tuontilisensioinnilla tarkoitetaan tuontilisensiointia, jossa hakemus hyväksytään kaikissa tapauksissa. Automaattisella tuontilisensioinnilla ei saa olla kauppaa rajoittavaa vaikutusta. Artiklassa edellytetään muun muassa, että asianmukaisten lisenssihakemusten käsittelyaika saa olla korkeintaan 10 arkipäivää.

Sopimuksen 3 artiklan mukaan harkinnanvaraisella tuontilisensiointimenettelyllä tarkoitetaan muuta kuin automaattista tuontilisensiointia. Harkinnanvaraisella tuontilisensioinnilla ei saa olla kauppaa rajoittavia tai vinouttavia vaikutuksia niiden lisäksi, jotka rajoituksen määrääminen on sellaisenaan aiheuttanut. Menettelytavat eivät myöskään saa olla hallinnollisesti rasittavampia kuin on ehdottomasti tarpeen toimenpiteen hallinnoimiseksi. Artikla sisältää määräykset niistä tiedoista, jotka jäsenen on julkaistava ja annettava sekä elinkeinonharjoittajille että toisille jäsenmaille. Hakemuksen käsittelyaika saa olla saapumisjärjestystä käytettäessä enintään 30 päivää ja hakemuksia samanaikaisesti käsiteltäessä enintään 60 päivää. Kiintiötä jaettaessa viranomaisen tulee ottaa huomioon hakijan aikaisempi tuontisuoritus. Myös uusille tuojille on harkinnanmukaisesti varmistettava kohtuullinen osuus myönnetyistä lisensseistä.

Sopimuksen 4―7 artiklat sisältävät määräykset sopimuksen hallinnointiin liittyvästä tuontilisensiointikomiteasta ja sen toiminnasta.

Sopimuksen 8 artikla sisältää määräykset varaumista ja kansallisesta lainsäädännöstä. Varaumien suhteen todetaan, että jäsen ei voi tehdä varaumia ilman toisten jäsenten suostumusta. Jäsenten on varmistettava, että heidän kansallinen lainsäädäntönsä on yhdenmukainen sopimuksen määräysten kanssa WTO-sopimuksen tultua voimaan. Mahdollisista sopimukseen vaikuttavista lainsäädännöllisistä tai hallinnollisista muutoksista on ilmoitettava tuontilisensiointikomitealle.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Sopimuksen tarkoittamista tuontilisensiointiin liittyvistä menettelytavoista säädetään Suomessa maan ulkomaankaupassa sovellettavista määrällisistä rajoituksista annetussa asetuksessa (1301/89) ja valtioneuvoston 5.4.1991 antamassa yleisohjeessa lisenssien myöntämis- ja jakoperusteista. Myös hallintomenettelylaki (598/82) sisältää sopimuksen alaan liittyviä säännöksiä. Voimassa olevat säännökset samoin kuin noudatetut menettelytavat ovat sopimuksen mukaisia eikä sopimuksen voimaantulo edellytä muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön.

Viranomaisten toimivaltuuksia muutetaan sopimuksen voimaantulon myötä siten, että kauppa- ja teollisuusministeriöön jäävät lisensioinnin substanssi- ja säädösvalmisteluasiat ja tullihallitukselle siirretään lupahallintoasiat.

1.13. Tukia ja tasoitustulleja koskeva sopimus
OSA I

Sopimuksen I osa sisältää tukea ja tuen erityisyyttä koskevat määritelmät. Itse tuki ja sen muodot on määritelty tietyin perustein sopimuksessa, minkä lisäksi sopimuksen liitteenä on esimerkkilista kielletyistä vientitukitoimista.

Artiklat 1―2

Sopimuksen 1 artiklan mukaan tuen katsotaan olevan olemassa, mikäli jäsenen alueella hallitus tai mikä tahansa julkinen viranomainen myöntää taloudellista tukea, joka antaa taloudellista etua. Tuki on kyseessä, milloin hallituksen toimenpiteet käsittävät varojen (esimerkiksi avustukset, lainat ja pääomasijoitukset) suoran siirron, mahdollisten varojen tai velvoitteiden (esimerkiksi lainatakuiden) suoran siirron tai hallitukselle kuuluvasta tulosta, joka muiden muuten olisi maksettava, luovutaan tai sitä ei kerätä (esimerkiksi verokannustimet, kuten veroluotot), tai hallitus antaa käyttöön muita kuin yleiseen infrastruktuuriin kuuluvia tavaroita tai palveluita tai ostaa tavaroita, taikka hallitus suorittaa maksuja rahoitusjärjestelyihin tai valtuuttaa tai ohjaa yksityisen tahon vastaamaan jostain edellä mainituista toimista. Samoin milloin kyseessä on minkä tahansa tyyppinen tulo- tai hintatuki GATT 1994 -sopimuksen XVI artiklan tarkoittamassa merkityksessä, katsotaan tuen olevan olemassa.

Yleiset helpotukset elinkeinotoiminnalle eivät kuitenkaan ole tukia. Ollakseen sopimuksen tarkoittama tuki vastatoimiin oikeuttava edun tulee lisäksi olla erityinen. Sopimuksessa määritellään ne kriteerit, joiden perusteella tuen voidaan katsoa olevan myöntävän viranomaisen alueella erityinen. Esimerkkinä erityisyydestä sopimuksen 2 artiklassa katsotaan se, että viranomainen tai lainsäädäntö, jonka nojalla myöntävä viranomainen toimii, nimenomaisesti rajoittaa tuen saannin tiettyihin yrityksiin. Mikäli muutoin on syytä uskoa, että tuki käytännössä on erityinen, muita tekijöitä tulee ottaa huomioon. Sellaisina tekijöinä mainitaan sopimuksessa: rajoitettu määrä tiettyjä yrityksiä hyödyntää tuettua ohjelmaa, tietyt yritykset ovat tuen pääasiallisia hyödyntäjiä, tukea myönnetään suhteettoman suuressa määrin tietyille yrityksille. Sellaisena tekijänä voi olla myös tapa, jolla myöntävä viranomainen käyttää harkintavaltaa päätettäessä tuen myöntämisestä. Myöntävän viranomaisen alueella määrätyllä maantieteellisellä alueella tietyille yrityksille rajattu tuki ja mikä tahansa 3 artiklan mukainen tuki katsotaan erityiseksi.

OSA II

Sopimuksen II osa määrittelee kielletyt tukimuodot ja menettelytavat niitä koskevia kiistakysymyksiä varten.

Artiklat 3―4

Sopimuksen 3 artiklan mukana kiellettyjä tukia ovat: (a) tuet, mukaan lukien esimerkkilistan tuet, jotka joko lain mukaan tai tosiasiassa ovat riippuvaisia joko yksin tai yhdessä muiden ehtojen kanssa viennin harjoittamisesta; (b) tuet, jotka ovat riippuvaisia joko yksin tai yhdessä muiden ehtojen kanssa kotimaisten tuotteiden käytöstä suhteessa maahantuotuihin tuotteisiin.

Sopimuksessa tarkoitetun valtiontuen käyttöön puututaan käytännössä vain toisen jäsenen aloitteesta. Kiellettyjä tukimuotoja koskevat neuvottelumenettelyt sisältyvät 4 artiklaan, sen mukaan, milloin jäsenillä on syy uskoa, että toinen jäsen myöntää tai ylläpitää kiellettyä tukea, jäsen voi pyytää neuvotteluja tällaisen jäsenen kanssa. Jäsenen, jonka uskotaan myöntävän tai ylläpitävän kyseistä tukea, tulee neuvottelupyynnön johdosta tällöin käydä neuvotteluihin niin pian kuin mahdollista. Neuvottelujen tarkoituksena on selvittää tilanteeseen liittyvät tosiasiat ja päätyä molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen.

Mikäli molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen ei ole päästy 30 päivässä laskettuna neuvottelupyynnön esittämisestä, toinen näiden neuvottelujen osapuolista voi siirtää jutun riitojen ratkaisuelimelle (DSB) paneelin välittömäksi asettamiseksi. DSB voi kuitenkin yksimielisesti päättää olla asettamatta paneelia. Paneelin tulee antaa lopullinen raporttinsa riidan osapuolina oleville jäsenille. Raportti on annettava kaikkien jäsenten nähtäväksi jo 90 päivän kuluessa siitä, kun paneelin kokoonpanosta ja toimeksiannosta päätettiin. Määräajalla pyritään nopeuttamaan helposti pitkittyviä kansainvälisiä sovitteluprosesseja.

Mikäli kyseisen toimenpiteen katsotaan olevan kielletty tuki, paneelin tulee esittää, että tukea myöntävä jäsen poistaa tuen viipymättä. Tätä silmällä pitäen paneelin on annettava täsmälliset suositukset siitä, mihin mennessä tuki tulee poistaa.

Kiellettyjen, riitautettavien ja riitauttamattomien tukien määrittelemisen lisäksi sopimuksessa on määräykset (10―23 artikla) niistä toimenpiteistä, joihin jäsen saa ryhtyä oman teollisuutensa suojelemiseksi toisen jäsenen valtiontukea saavan teollisuuden aiheuttamien vahinkojen torjumiseksi. GATT-sääntely ei salli tämänkaltaisen tuonnin kieltämistä.

OSA III

Sopimuksen III osa käsittelee vahingollisia vaikutuksia, vakavaa vahinkoa tai näissä tapauksissa noudatettavaa menettelyä kiistakysymysten yhteydessä.

Artiklat 5―7

Minkään sopimuksen jäsenen ei 5 artiklan mukaan tulisi tukea antamalla aiheuttaa muiden jäsenten eduille vahingollisia vaikutuksia. Vahingollinen vaikutus voi tarkoittaa vahinkoa toisen jäsenen alueella sijaitsevalle teollisuudelle, suoraan tai epäsuorasti GATT 1994 -sopimuksesta johtuvien etujen mitätöintiä tai heikentämistä tahi toisen jäsenen eduille koituvaa vakavaa vahinkoa.

Vakavan vahingon katsotaan 6 artiklan mukaan olevan kyseessä, jos (a) tuotteen sama kokonaistuki ylittää 5 prosenttia sen arvosta. Vakavan vahingon ehdot toteutuvat myös jos tuella peitetään (b) teollisuuden tai yrityksen toiminnasta aiheutuvia tappioita, ja kyseessä ovat muu kuin sellainen kertaluonteinen toimenpide, jotka annetaan pelkästään ajan voittamiseksi pitkän tähtäimen ratkaisun löytämiseksi ja äkillisten sosiaalisten ongelmien välttämiseksi. Lisäksi vakavaksi vahingoksi katsotaan (c) velan anteeksianto ja avustuksen myöntäminen velan takaisinmaksuun.

Vakava vahinko voi olla kyseessä, milloin yksi tai useampi seuraavista ehdoista toteutuu: (a) tuen seurauksena on samanlaisten tuotteiden tukea myöntävän jäsenen alueelle tapahtuvan maahantuonnin syrjäytyminen tai estyminen, (b) tuen seurauksena on toisen jäsenen samanlaisten tuotteiden viennin syrjäytyminen tai estyminen kolmannen maan markkinoilla, (c) tukea saavien tuotteiden hinnat alittavat huomattavasti toisen jäsenen samanlaisten tuotteiden hinnat samalla markkina-alueella, tai hintojen korottuminen estyy tai hinnat alentuvat taikka myyntiosuutta menetetään merkittävästi samalla markkina-alueella tai (d) tuen seurauksena tukea myöntävän jäsenen maailmanmarkkinaosuus kasvaa erityisesti raaka-aineissa tai hyödykkeissä verrattuna keskimääräiseen osuuteen, joka sillä on ollut edeltävän kolmen vuoden aikana, ja kasvusuuntaus on ollut pysyvä sinä aikana, kun tukea on myönnetty.

Vakavaan vahinkoon johtava syrjäytyminen tai estyminen ei ole kyseessä edellä tarkoitetulla tavalla, milloin : (1) valituksen tehnyt jäsen on kieltänyt tai rajoittanut samanlaisten tuotteiden viennin tai (2) maahantuojana toimiva hallituksen taho (kauppamonopolia tai valtionkauppaa harjoittava) siirtää tuonnin muista kuin kaupallisista syistä valituksen tehneen jäsenen alueelta tapahtuvaksi muusta tai muista maista tai (3) luonnonmullistukset, lakot, kuljetushäiriöt tai muu force majeure, jolla on vakava vaikutus sellaisen tuotteen tuotantoon, laatuun, määrään tai hintoihin, valituksen tehneessä jäsenessä, (4) järjestelyt, jotka johtavat tuotteen saatavuuden vähenemiseen, jota viedään valituksen tehneestä jäsenestä, (5) ei onnistuta mukautumaan maahantuovan maan standardeihin tai muihin määräysluonteisiin vaatimuksiin.

Jäsenen käytettävissä olevista oikeuskeinoista määrätään 7 artiklassa. Jos sopimuksen jäsenellä on syytä uskoa, että toisen jäsenen tuki aiheuttaa haittaa sen teollisuudelle ja johtaa sen etujen mitätöitymiseen tai vakavaan vahinkoon, jäsen voi pyytää neuvotteluja. Neuvottelupyynnön tulee sisältää lausunto saatavilla olevista todisteista, jotka liittyvät kyseisen tuen olemassaoloon ja luonteeseen, aiheutettuun haittaan, etujen mitätöitymiseen tai niille aiheutuvaan vakavaan haittaan.

Jäsen, jonka uskotaan myöntävän tukea tai ylläpitävän kyseistä tukikäytäntöä, tulee pyynnöstä ryhtyä neuvotteluihin mahdollisimman pian. Neuvottelujen tarkoituksena on selvittää tilannetta koskevat tosiasiat ja päätyä keskinäisesti hyväksyttävään lopputulokseen.

Mikäli neuvottelut eivät pääty keskinäisesti hyväksyttävään lopputulokseen 60 päivän kuluessa, neuvottelujen osapuoli voi siirtää asian riitojen ratkaisuelimeen paneelin asettamiseksi, ellei DSB päätä yksimielisesti olla asettamatta paneelia. Paneelin tulee tarkastaa asia ja antaa loppuraportti riidan osapuolina oleville jäsenille. Raportti jaetaan kaikille jäsenille 120 päivän kuluessa siitä päivästä, jolloin päätettiin paneelin kokoonpanosta ja toimeksiannosta. Riitojenratkaisuelimen on hyväksyttävä raportti 30 päivän kuluessa ellei jompi kumpi osapuoli vie asiaa valituselimeen, jonka tulee antaa raporttinsa korkeintaan 90 päivän kuluessa. Riitojenratkaisuelimen tulee hyväksyä valituselimen raportti 20 päivän kuluessa.

OSA IV

Sopimuksen IV osa käsittelee tukimuotoja, joita ei saa riitauttaa ja joita vastaan ei saa ryhtyä vastatoimiin (tasoitustullien muodossa).

Artiklat 8―9

Sopimuksen 8 artikla sisältää määritelmän niille tuille, joita ei voida riitauttaa. Tällaisia ovat tuet, jotka eivät ole erityisiä 2 artiklan tarkoittamassa mielessä, ja tuet, jotka ovat erityisiä artiklassa tarkoitetulla tavalla, mutta jotka täyttävät tämän artiklan ehdot. Nämä erityiset tuet ovat tutkimus-, alue- ja ympäristötuet.

Yritysten, korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten tutkimustoiminnan sopimusperusteiseen avustamiseen annettavaa tukea ei voida riitauttaa, mikäli avustus ei kata yli 75 prosenttia teollisen tutkimuksen kustannuksista tai yli 50 prosenttia kilpailua edeltävän vaiheen kehitystyön kustannuksista. Lisäksi tuelta edellytetään, että avustus rajoittuu yksinomaan henkilökustannuksiin, laite- tai maa-alueiden hankinnoista aiheutuviin kustannuksiin, konsultointikustannuksiin ja vastaaviin palveluksiin tai muihin suoranaisesti tutkimustoiminnasta aiheutuviin yleiskustannuksiin. Perusedellytyksenä tutkimuskustannusten hyväksyttävyydelle on niiden kohdistuminen yksinomaan ja pysyvästi tutkimustehtäviin.

Avustus epäsuotuisille alueille on tuki, jota ei voida riitauttaa silloin, kun tuki myönnetään alueelliseen kehittämiseen ja kun tuki alueellisesti katsottuna ei ole erityistä. ''Alueellisella kehittämisellä'' tarkoitetaan, että alueelliset tukiohjelmat ovat osa yleisesti noudatettavaa aluepolitiikkaa ja että tukia alueelliseen kehitykseen ei myönnetä muista erillään oleviin maantieteellisiin kohteisiin, joilla ei ole tai ei juurikaan ole vaikutusta alueen kehitykseen.

Lisävaatimuksena tuen sallittavuudelle on ensinnäkin, että epäsuotuisan alueen tulee olla selkeästi määritelty yhtenäinen maantieteellinen alue, jolla on tarkasti määriteltävissä oleva taloudellinen ja hallinnollinen identiteetti. Toiseksi, alue katsotaan epäsuotuisaksi sellaisten puolueettomien ja objektiivisten perusteiden perusteella, jotka osoittavat vaikeuksien olevan muista kuin tilapäisistä olosuhteista johtuvia. Tällaiset perusteet on selkeästi määriteltävä laissa, säännöissä tai muussa virallisessa asiakirjassa. Lisäksi ainakin tulotaso (ei yli 85 prosenttia maan keskiarvosta) tai työttömyysaste (vähintään 110 prosenttia maan keskiarvosta) on sisällytettävä alueen talouden kehittyneisyyttä kuvaavaan mittariin.

Avustus, joka on tarkoitettu edistämään olemassa olevien laitosten sopeutumista uusiin lakien tai määräysten edellyttämiin ympäristövaatimuksiin, ei ole riitautettavissa. Avustukselta edellytetään, että se (a) on kertaluonteinen, (b) on rajoitettu 20 prosenttiin sopeutumiskustannuksista, (c) ei kata investoinnin uusimis- tai toimintakustannuksia, jotka yritysten tulee kokonaisuudessaan maksaa; (d) liittyy suoraan ja on kohtuullisessa suhteessa ja saasteiden suunniteltuihin vähennyksiin ja että avustus on (e) kaikkien sellaisten yritysten saatavilla, jotka voivat ottaa käyttöön uusia laitteita ja/tai tuotantomenetelmiä.

Tukiohjelmasta, johon sovelletaan 2 artiklan määräyksiä, tulee tehdä ilmoitus ennen sen täytäntöönpanoa tuki- ja tasoitustullikomitealle VII osan määräysten mukaisesti. Sellaisen ilmoituksen tulee olla riittävän yksityiskohtainen, jotta muut jäsenet voivat arvioida, täyttääkö ohjelma edellä mainituissa määräyksissä tarkoitetut ehdot ja perusteet. Jäsenten tulee myös vuosittain saattaa ilmoituksia koskevat tiedot ajan tasalle, erityisesti antamalla tietoja kunkin ohjelman kokonaiskustannuksista ja edellisen päivityksen jälkeen tapahtuneista muutoksista. Muilla jäsenillä on oikeus pyytää tietoja ilmoitetun ohjelman mukaan annetuista yksittäisistä tukitapauksista.

Artiklassa 9 todetaan, että mikäli ohjelman täytäntöönpanon seurauksena jäsenellä on perustellut syyt epäillä, että 8 artiklan mukainen tukiohjelma on johtanut jäsenen kotimarkkinateollisuuden kannalta vakaviin kielteisiin seurauksiin, jäsen voi pyytää neuvotteluja tukea myöntävän jäsenen kanssa. Tukiohjelmaa ylläpitävän jäsenen tulee ryhtyä neuvotteluihin mahdollisimman pian. Neuvottelujen tarkoituksena on tilanteeseen liittyvien tosiasioiden selvittäminen ja pääsy keskinäisesti hyväksyttävään ratkaisuun. Mikäli keskinäisesti hyväksyttävää ratkaisua ei ole saavutettu neuvotteluissa 60 päivän kuluessa neuvottelupyynnöstä, pyynnön esittänyt jäsen voi siirtää jutun komitean käsiteltäväksi. Komitean on annettava johtopäätöksensä 120 päivän kuluessa.

OSA V

Sopimuksen osa V käsittelee tasoitustullien asettamisessa noudatettavia menettelytapoja.

Artiklat 10―23

Jäsen voi asettaa tasoitustulleja julkista tukea saavalle tuonnille. Tasoitustullin asettamisen tulee perustua jäsenen oman teollisuuden hakemukseen ja sitä edeltää tutkimus muun muassa tuen määrästä, vahingosta ja syy-yhteydestä näiden välillä. Keskeinen periaate säännöksissä on vientitukien kielto. Tukimuodoista, jotka ovat vientitukea, on lueteltu esimerkkejä sopimuksen I liitteessä.

Sopimuksen 10 artiklassa on viittaus GATT 1994 -sopimuksen VI artiklan määräyksiin, koska tasoitustullitoimenpiteet ja polkumyyntitoimenpiteet ovat edellytysten, menettelyjen ja seuraamusten osalta pitkälti yhteneväiset.

Tasoitustulleja pyytävän hakijan on 11 artiklan mukaan esitettävä riittävää näyttöä vientituen olemassaolosta, sen aiheuttamasta vahingosta sekä tuetun tuonnin ja esitetyn vahingon välisestä syy-yhteydestä. Viranomaisten on tutkittava esitetyn todistusaineiston täsmällisyys ja riittävyys tutkimuksen käynnistämiseksi. Hakijan on edustettava yli puolta vastaavan tuotteen kotimaisesta tuotannosta. Viranomaiset voivat päättää tutkimuksen käynnistämisestä myös ilman teollisuuden hakemusta, mikäli heillä on riittävää tietoa tuen olemassaolosta, vahingosta ja syy-yhteydestä. Tutkimukset on saatettava päätökseen vuoden kuluessa niiden käynnistämisestä, poikkeustapauksissa viimeistään 18 kuukauden kuluttua.

Todistusaineistoon liittyvät vaatimukset on kuvattu aiempaa GATT-sääntelyä yksityiskohtaisemmin sopimuksen 12 artiklassa. Tasoitustullitutkimuksissa käytettävän kyselylomakkeen vastausaika viejille, ulkomaisille valmistajille tai asianosaisille jäsenille on 30 päivää, johon voidaan hakea pidennystä. Kirjallisesti esitetty todistusaineisto saatetaan viipymättä asianosaisten tahojen käyttöön, ellei se ole luottamuksellista. Tiedot voidaan käsitellä luottamuksellisina, kun siihen annetaan hyväksyttävät perustelut. Sellaiset tiedot on julkistettava yhteenvetona, jotta tiedon sisällöstä saadaan riittävä käsitys.

Tutkimuksia suoritetaan toisen jäsenen alueella, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi edellyttäen, että jäsenelle on ilmoitettu hyvissä ajoin eikä tämä vastusta tutkimusta. Yrityksissä suoritettu tutkimus edellyttää myös yrityksen suostumuksen. Mikäli tarpeellisia tietoja ei saada asianosaisten kieltäydyttyä antamasta niitä, päätökset voidaan tehdä käytettävissä olevien tietojen perusteella.

Hakemuksen hyväksymisen jälkeen on viipymättä neuvoteltava jäsenten kanssa, joiden tuotteet saattavat olla tutkimuksen kohteena. Tästä määrätään 13 artiklassa. Neuvottelujen käyminen ei kuitenkaan estä viranomaisia käynnistämästä tutkimuksia, tekemästä arviointeja tai soveltamasta väliaikaisia tai lopullisia toimenpiteitä asiassa.

Vastaanottajan saamaan etuun perustuvat tuen suuruuden laskemismenetelmät määritetään 14 artiklassa. Niistä on säädettävä kansallisessa lainsäädännössä, mikäli menetelmää sovelletaan. Määrätyin edellytyksin hallituksen pääomasijoitusta, myöntämää lainaa tai lainatakuuta, tavaroiden ja palveluiden antamista ja hankkimista ei katsota edun myöntämiseksi.

Vahingon arvioiminen tapahtuu samojen periaatteiden mukaan kuin polkumyyntiä koskevassa 3 artiklassa. Tukea saavien tuontitavaroiden määrän absoluuttinen tai suhteellinen kasvu ja hintavaikutukset on tutkittava. Vaikutuksia voidaan arvioida myös määrätyin edellytyksin kumulatiivisesti silloin, kun tuettu tuonti useammasta kuin yhdestä maasta on tutkimusten kohteena. Tutkimuksessa on arvioitava kaikkien olennaisten taloudellisten tekijöiden ja indikaattoreiden perusteella tukea saavien tuontitavaroiden vaikutusta mm. kotimaiseen teollisuuteen, myyntiin, markkinaosuuteen, kannattavuuteen, tuottavuuteen, investointien tuottoon tai käyttöasteeseen, kotimaisiin hintoihin, työllisyyteen. Tukea saavien tuotteiden tukivaikutusten aiheuttama vahinko on selvästi osoitettava samoin kuin syy-yhteys tuetun tuonnin ja kotimaiselle teollisuudelle aiheutetun vahingon välillä.

Sopimuksen 16 artiklassa on määritelty kotimainen teollisuus, joka edustaa jäsenen aluella vastaavanlaisen tavaran tuotantoa kokonaisuudessaan tai yli puolta siitä. Jäsenen alue voidaan poikkeuksillisissa olosuhteissa jakaa kahteen tai useampaan kilpailevaan markkina-alueeseen. Eri markkina-alueilla olevat valmistajat voidaan vastaavasti katsoa osaksi eri teollisuutta määrätyissä tapauksissa. Milloin kaksi tai useampaa maata muodostavat GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan 8a kohdan mukaisen tulliunionin, koko yhdentymisalueen teollisuuden on katsottava olevan edellä viitattua kotimaista teollisuutta.

Väliaikaisia toimenpiteitä voidaan soveltaa, kun tutkimus on käynnistetty tämän sopimuksen määräysten mukaisesti ja julkinen ilmoitus annettu ja asianosaisille jäsenille ja osapuolille annettu tilaisuus antaa vastineensa. Lisäksi edellytetään, että tuen olemassaolo on vahvistettu ja kotimaisen teollisuuden aineellinen vahinko tai sen uhka todistettu. Myös viranomaisten on katsottava toimenpiteiden olevan välttämättömät estämään vahinkoja tutkimusten aikana.

Väliaikaista tasoitustullia voidaan käyttää väliaikaisena toimenpiteenä. Sen soveltaminen voidaan aloittaa aikaisintaan 60 päivän kuluttua tutkimusten käynnistämisestä ja soveltaa korkeintaan neljän kuukauden ajan. Se voidaan kantaa käteistalletuksena tai joukkovelkakirjoina, joka vastaa alustavasti arvioidun tuen määrää.

Viejäjäsenen hallituksen tai viejän antamalla sitoumuksella menettelyjä voidaan 18 artiklan mukaan lykätä tai keskeyttää. Sitoumus voi sisältää tuen poistamista tai rajoittamista tai muihin toimenpiteisiin ryhtymistä koskevan vakuutuksen. Se voi myös olla viejän antama hintasitoumus, joka poistaa tuen haitalliset vaikutukset. Tuesta on oltava alustava arvio vahvistettuna ja vahinko osoitettuna ennen sitoumuksen hyväksymistä.

Tukea ja vahinkoa koskevat tutkimukset on saatettava päätökseen sitoumuksesta huolimatta, jos vientimaa pyytää tai tuojajäsenen viranomaiset niin päättävät. Mikäli neuvottelutulosta ei ole saavutettu ja lopullinen arvio tuen olemassaolosta ja määrästä ja tuen turvin tapahtuvan tuonnin aiheuttamasta vahingosta on tehty, tasoitustulli voidaan määrätä 19 artiklan mukaan, ellei tukea poisteta. Kaikkien edellytysten on täytyttävä, kun tuojamaan viranomainen määrää tasoitustullin kantamisesta ja sen määrästä. Tasoitustullin määräämisen jälkeen sitä on kannettava maahantuonnissa kaikista sellaisista tavaroista, joiden on tutkimuksissa todettu olevan tuettuja. Tasoitustulli voi olla enintään tuen määrän suuruinen.

Väliaikaisia toimenpiteitä voidaan soveltaa vain tavaroihin, jotka tulevat kulutukseen sen jälkeen, kun väliaikainen tai lopullinen tasoitustulli on määrätty. Milloin lopullinen tulli on pienempi kuin väliaikaisella toimenpiteellä on kannettu, erotus palautetaan tuojalle. Jos tulli on suurempi kuin väliaikainen kannettu määrä, erotusta ei kanneta jälkikäteen. Väliaikaisena toimenpiteenä saatu kassatalletus ja tulliin pidätetty määrä on viipymättä palautettava, mikäli tutkimusten lopullinen päätös on hylkäävä.

Toimenpiteiden voimassaoloaikojen pituus on määritelty 21 artiklassa. Viranomaisten on omasta aloitteestaan tarkastettava toimenpiteen jatkamisen tarve. Myös asianosainen voi pyytää tarkastusta annettuaan viranomaisille sitä tukevaa myönteistä tietoa. Lopullinen tasoitustulli on kumottava viimeistään viiden vuoden kuluttua sen asettamisesta, elleivät viranomaiset päätä pitemmän voimassaolon tarpeellisuudesta.

Kaikille asianosaisille on 22 artiklan mukaan ilmoitettava tutkimuksen käynnistämisestä ja tutkimusten aikana tehdyistä päätöksistä sekä saaduista sitoumuksista. Lisäksi julkinen kuulutus on annettava. Artiklassa on määritelty kaikki ne tiedot, jotka ilmoituksissa on annettava.

Oikeudellinen tarkastus edellyttää, että kansallisen lainsäädännön sisältäessä tasoitustullitoimenpiteitä koskevia säännöksiä, on tarkastusta varten ylläpidettävä yleis-, välitys- tai hallinnollisia tuomioistuimia tai menettelyjä.

OSA VI

Sopimuksen VI osa sisältää instituutioita ja toimielimiä koskevia määräyksiä.

Artikla 24

Tuki- ja tasoitustullikomitean tehtävänä on toimia sopimuksen jäsenten riitojen käsittelyelimenä, mikäli jäsenet eivät pääse keskinäisissä neuvotteluissa molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Tuki- ja tasoitustullikomiteassa on jokaisella sopimusjäsenellä edustajansa. Komitea valitsee puheenjohtajansa ja kokoontuu vähintään kahdesti vuodessa sekä muulloinkin sopimuspuolen pyynnöstä sopimuksen asianmukaisten määräysten mukaisesti. Komitea suorittaa tämän sopimuksen perusteella sille kuuluvat tai jäsenten sille antamat tehtävät ja antaa jäsenille tilaisuuden neuvotteluihin kaikista tämän sopimuksen toimintaan tai sen tavoitteiden edistämiseen liittyvistä kysymyksistä. Komitean sihteeristönä toimii WTO:n sihteeristö. Komitea perustaa pysyvien asiantuntijoiden ryhmän, joka koostuu viidestä riippumattomasta henkilöstä, joiden tulee olla merkittävästi ansioituneita tukiin ja kauppasuhteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Suorittaessaan tehtäviään komitea ja mikä tahansa avustava elin voi neuvotella minkä tahansa asianmukaiseksi katsomansa sellaisen tahon kanssa, jolta se voi saada tietoja. Ennen kuin komitea tai avustava elin pyytää tietoja jonkin jäsenen tuomiovallan alaisesta lähteestä, sen on tiedotettava asiasta tälle jäsenelle.

OSA VII

Sopimuksen VII osa sisältää säädökset koskien ilmoitusvelvollisuutta ja seurantaa.

Artiklat 25―26

Sopimuksen 25 artiklan mukaan jäsenten on ilmoitettava 1 artiklan 1 kohdassa määritellyt tuet, jotka ovat erityisiä 2 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja joita myönnetään tai ylläpidetään niiden alueella. Jollei GATT 1994 -sopimuksen XVI artiklan 1 kohdan määräyksistä muuta johdu, näitä tukia koskevat ilmoitukset tulee antaa joka vuosi viimeistään 30. päivänä kesäkuuta.

Ilmoitusten sisällön tulisi olla niin yksityiskohtainen, että muut jäsenet voivat arvioida ilmoitettujen tukiohjelmien vaikutuksen kauppaan ja ymmärtää niiden toiminnan. Jäsenten tulee varmistaa, että niiden ilmoitukset sisältävät tiedot tuen muodosta (esimerkiksi avustus, laina tai verohelpotus), tuen määrästä yksikköä kohti tai niissä tapauksissa, joissa se ei ole mahdollista, tukea varten vuosittain budjetoidusta määrästä, tukipolitiikan tavoitteista tai tarkoituksesta, tuen kestosta tai muusta siihen liittyvästä aikarajoituksesta sekä tilastotiedot, jotka mahdollistavat tuen kauppavaikutusten arvioimisen. Mikäli tukia annetaan tietyille tuotteille tai sektoreille, tulee ilmoitukset järjestää tuotteittain tai sektoreittain.

Jäsenten, jotka katsovat, että niillä ei ole ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvia tukia, tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti WTO:n sihteeristölle.

Jäsen voi milloin tahansa esittää kirjallisen pyynnön saadaakseen tietoja toisen jäsenen myöntämän tai ylläpitämän tuen luonteesta tai laajuudesta, tai selityksen niistä syistä, joiden vuoksi tietyn tuen ei ole katsottu edellyttävän ilmoitusta. Pyyntöön tulee vastata niin pian kuin mahdollista. Tietojen tulee olla riittävän yksityiskohtaisia, jotta tuen yhdenmukaisuutta sopimuksen kanssa voidaan arvioida.

Jäsen, joka katsoo, että toisen jäsenen toimesta, jolla on tuen vaikutukset, ei ole tehty ilmoitusta edellä mainittujen määräysten mukaisesti, voi kiinnittää toisen jäsenen huomion asiaan. Mikäli epäillystä tuesta ei viipymättä tehdä ilmoitusta, se voidaan saattaa tuki- ja tasoitustullikomitean tietoon.

Jäsenten tulee raportoida viipymättä komitealle kaikki tasoitustulleja koskevat väliaikaiset tai lopulliset toimet. Niiden tulee myös toimittaa puolivuosittain raportit kaikista tasoitustullitoimenpiteistä, joihin on ryhdytty edellisen kuuden kuukauden aikana. Komitealle on ilmoitettava siitä, mitkä jäsenen viranomaisista ovat toimivaltaisia käynnistämään tasoitustulleja koskevia tutkimuksia, ja tutkimusten käynnistämistä ja suorittamista sääntelevistä kotimaisista menettelytavoista.

Sopimuksen 26 artiklan mukaan komitean tulee tutkia joka kolmas vuosi pidettävissä erityisistunnoissa uudet ja täydelliset ilmoitukset. Välivuosina toimitetut ilmoitukset ja tasoitustulleja koskevat raportit tutkitaan komitean jokaisessa säännönmukaisessa kokouksessa.

Sopimuksen VIII osa, artikla 27 koskee kehitysmaiden erityiskohtelua. Artikla rajoittaa vientitukikiellon soveltamista kehitysmaajäsenten kohdalla. Kriteereinä on mm. maan kehitysaste ja sektorikohtainen kilpailukyky. Vientitukikiellon soveltamiseen siirrytään kehittyneempien kehitysmaajäsenten kohdalla asteittain. Riitautettavien tukien osalta kehitysmaajäsenten kohdalla ei sovelleta 6 artiklan mukaista vakavan vahingon olettamusta ja tasoitustullitutkimusten 15 artiklan 3 kohdan ''de minimis'' rajat ovat kehitysmaajäsenten osalta yleissääntöä korkeammat ja yhdellä prosenttiyksiköllä korotetut ylimenokauden aikana, jos kehitysmaa on poistanut vientituet etuajassa.

OSA IX

Sopimuksen XI osa sisältää määräykset siirtymäkausien osalta.

Artiklat 28―29

Sopimuksen 28 artiklassa säädetään, että olemassa olevat tukiohjelmat, jotka on perustettu ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa ja jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen määräysten kanssa, on ilmoitettava komitealle ja saatettava sopimuksen mukaisiksi kolmen vuoden kuluessa WTO:n voimaanastumisesta.

Seuraavan artiklan mukaan jäsenet, jotka ovat siirtymässä suunnitelmataloudesta markkinatalouteen voivat ottaa käyttöön siirtymäkauden ajaksi tarvittavia ohjelmia. Artiklassa säädetään myös siirtymäkauden pituudesta ja niistä poikkeuksista, joista ohjelmien riitauttamisen osalta on sovittu.

OSA X

Osa X sisältää määräykset riitojen ratkaisemisesta.

Artikla 30

Sopimuksen 30 artiklassa säädetään riitojen ratkaisemisesta. Sen mukaan sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen yleisiä riitojenratkaisusääntöjä siten kuin niitä riitojen ratkaisua koskevassa sopimuksessa on tarkennettu ellei tässä sopimuksessa toisin määrätä. Tukia ja tasoitustulleja koskeva sopimus sisältää poikkeuksia erityisesti kiellettyjen tukien osalta, erityisesti noudatettavien aikarajojen suhteen.

OSA XI

Sopimuksen XI osa sisältää loppumääräykset.

Artiklat 31―32

Sopimuksen 31 artiklassa säädetään 6 artiklan 1 kohdan määräyksien sekä 8 artiklan ja 9 artiklojen soveltamisesta viiden vuoden aikana ja päätöksestä 180 päivää ennen ajanjakson päättymistä tarkastella ko. määräysten toimintaa ja päättää, tuleeko niiden soveltamista jatkaa nykymuodossa vai tuleeko niitä tarkistaa.

Sopimuksen 32 artikla sisältää muut loppumääräykset, joiden mukaan sopimukseen ei voi tehdä varaumia ilman muiden jäsenten hyväksyntää, joissa määritellään tämän sopimuksen toimien tarkastusta ja voimassaoloa koskevien määräysten soveltamista sopimusta edeltävien tasoitustullitoimenpiteisiin ja joiden mukaan jäsenten edellytetään saattavan lainsäädäntönsä vastaamaan sopimuksen määräyksiä.

LIITTEET I―VII

Tukisopimuksen artikloita seuraa yhteensä seitsemän liitettä, jotka täydentävät yksityiskohtaisilla määräyksillä ja tulkintaohjeilla varsinaisia sopimusmääräyksiä.

LIITE I

Liitteessä I on esimerkkiluettelo niistä vientituen eri muodoista, jotka ainakin katsotaan kielletyiksi tuiksi. Luettelo ei ole tyhjentävä. Luettelo sisältää yhteensä kaksitoista yksityiskohtaista esimerkkiä sellaisista välittömästi tai välillisesti esimerkiksi verohuojennusten muodossa nimenomaan vientiyrityksille suunnattavasta julkisesta tuesta, jotka katsotaan sopimuksessa kielletyiksi vientituen muodoiksi.

LIITE II

Liite II sisältää vientituotteiden tuotantopanoksiin sisältyvien epäsuorien verojen vähentämis- ja palautusohjelmiin ja niiden hyväksyttävyyteen liittyviä tarkentavia ohjeita.

LIITE III

Liite III sisältää ohjeet siitä, onko niin kutsutulla tullinpalautusmenettelyllä maksettu takaisin tai peruutettu tuontiveroja ja -maksuja liikaa siinä määrin, että tällä tavoin yritys on saanut etua, joka voidaan katsoa vientitueksi.

LIITE IV

Liite IV sisältää yksityiskohtaiset ohjeet tuen kokonaismäärän laskentatavasta laskettaessa, ylittääkö tuen kokonaismäärä määrän, jonka voidaan katsoa aiheuttavan sopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun vakavan vahingon.

LIITE V

Liite V sisältää menettelyohjeet 6 artiklan mukaisen vakavan vahingon ollessa kyseessä ja asian edettyä paneeliasteelle 7 artiklan nojalla, niistä toimista, joihin edellytetään jäsenten ryhtyvän tarvittavan tiedon keräämiseksi. Lähtökohtana on jokaisen jäsenen velvollisuus työskennellä yhteistyössä paneelin ja sen alaisten toimielinten kanssa todistusaineiston täydentämiseksi.

LIITE VI

Liite VI sisältää yksityiskohtaiset määräykset menettelystä suoritettaessa tutkimusta viranomaisten ja yritysten luona sellaisen jäsenen alueella, jonka epäillään myöntävän tukea. Tutkimukset voivat tapahtua vain asianomaisen jäsenen ja yrityksen suostumuksella.

LIITE VII

Liite VII sisältää luettelon niistä kehitysmaiksi luokiteltavista jäsenistä, joilla ei ole velvollisuutta soveltaa sopimuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua vientituen käytön kieltoa koskevaa määräystä.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Valtiontukea koskevat säännökset ovat Suomen lainsäädännössä useissa eri laeissa ja alemmanasteisissa säädöksissä ja määräyksissä. Suomen lainsäädännössä tasoitustullia koskevat säännökset sisältyvät polkumyynnin sekä vientituen avulla tapahtuvan tuonnin ehkäisemisestä annettuun lakiin (387/30.5.1980).

Uuden sopimuksen valtion tuen sallittavuutta koskevat säännökset eivät aiheuta tarvetta muuttaa tukiohjelmia koskevaa lainsäädäntöä Suomessa. Tämä johtuu siitä, että sopimukseen Euroopan talousalueesta sisältyvät valtion tukea koskevat säännökset ja niiden perusteella toteutettava valvonta ovat yleisesti ottaen tukia tehokkaammin rajoittavia kuin GATTin säännökset.

1.14. Sopimus suojalausekkeista

GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan nojalla jäsen on oikeutettu ryhtymään suojatoimiin milloin tuonnin kasvu aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavaa vahinkoa samaa tai kilpailevia tuotteita valmistavalle kotimaiselle teollisuudelle. Suojalausekkeita koskeva sopimus selventää ja täsmentää suojatoimen käyttöönoton edellytyksiä ja määrää samalla noudatettavat menettelytavat. Vastaavaa sopimusta ei ole aiemmin tehty GATTin puitteissa.

Artikla 1

Tällä sopimuksella luodaan suojatoimien soveltamista koskevat säännöt sen mukaisesti, mitä GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklassa on suojatoimien soveltamisesta määrätty. Suojatoimia ovat mm. tullien korotukset, tullimyönnytysten peruuttaminen, lisätullit, tuontimaksut sekä tuonnin ja viennin valvonta ja määrälliset rajoitukset.

Artikla 2

Suojatoimenpiteisiin ryhtymisen edellytyksenä on, että tuotetta tuodaan jäsenen alueelle niin kasvavassa määrin ja sellaisissa oloissa, että tuonti aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa vakavaa haittaa samanlaisia tai suoraan kilpailevia tuotteita valmistavalle kotimaiselle teollisuudelle. Tuonnin kasvua arvioitaessa voidaan lähtökohdaksi ottaa joko tuonnin absoluuttinen määrä tai tuonnin määrän suhde kotimaiseen tuotantoon. Suojatoimiin ryhtymistä koskevassa päätöksenteossa täytyy noudattaa jäljempänä mainittuja menettelytapoja. Toimenpiteet on kohdistettava tuotteeseen, ei tiettyihin jäseniin.

Artikla 3

Toimenpiteiden käyttöönottaminen edellyttää, että kansallinen viranomainen suorittaa tilanteesta tutkinnan ja julkaisee siitä saadut tulokset GATT 1994 -sopimuksen X artiklassa mainitulla tavalla. Tutkinta tulee suorittaa siten, että asianosaisille varataan tilaisuus tulla kuulluksi ja vastata toisten osapuolten esityksiin. Viranomaisten tulee julkaista tutkinnasta raportti noudattaen mitä GATT 1994 -sopimuksen X artiklassa on määrätty. Artikla sisältää lisäksi määräyksiä luottamuksellisen tiedon käsittelystä.

Artikla 4

Artiklassa määritellään käsitteet vakava haitta, vakavan haitan uhka ja kotimainen teollisuus. Tutkinnassa tulee ottaa huomioon kaikki ne mitattavissa olevat tekijät, joilla on vaikutusta tutkinnan kohteena olevan teollisuuden asemaan. Suojatoimiin ryhtyminen edellyttää, että tuotteen lisääntyneen tuonnin ja vakavan haitan tai sen uhan välillä on syy-yhteys.

Artikla 5

Suojatoimenpiteitä voidaan käyttää vain siinä laajuudessa kuin on tarpeen, jotta vakava haitta voidaan estää tai korjata tai helpottaa sopeutumista. Käyttöönotettavat määrälliset rajoitukset eivät saa vähentää tuonnin tasoa alle kolmen viimeisen vuoden keskimääräisen tason. Tästä voidaan poiketa vain, jos voidaan näyttää, että muunlainen taso on välttämätön vakavan vahingon välttämiseksi tai korjaamiseksi. Lisäksi artikla sisältää periaatteen tuontikiintiöiden jakamisesta jäseninä olevien toimittajamaiden kesken ja perusteet, joiden nojalla periaattesta voidaan poiketa.

Artikla 6

Jäsen voi ryhtyä väliaikaisiin suojatoimenpiteisiin tilanteissa, joissa viivytys voi aiheuttaa vahinkoa ja alustavan selvityksen perusteella on saatu selvä näyttö siitä, että lisääntynyt tuonti on aiheuttanut tai uhkaa aiheuttaa vakavaa haittaa. Väliaikaiset suojatoimet, joiden tulee ensisijaisesti olla lisätulleja, saavat kestää enintään 200 päivää.

Artikla 7

Suojatoimia voidaan käyttää vain vakavan haitan estämiseksi, korjaamiseksi tai sopeutumistoimien helpottamiseksi tarvittavana ajanjaksona, joka ei saa ylittää neljää vuotta. Toimenpiteiden soveltamista voidaan 8 ja 12 artiklassa olevien määräysten rajoissa jatkaa samanlaisena tai lievempänä, mikäli se on välttämätöntä vakavan haitan korjaamiseksi tai estämiseksi ja on ilmeistä, että tuotanto on sopeutumassa. Suojatoimen kokonaiskesto ei saa ylittää kahdeksaa vuotta. Lisäksi artikla sisältää määräykset yli vuoden kestäneen suojatoimen asteittaisesta lieventämisestä ja suojatoimien kohdistamisesta tuotteeseen, joka on ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa ollut suojatoimen kohteena.

Artikla 8

Suojatoimen soveltamista tai sen jatkamista esittävän jäsenen tulee korvata suojatoimen käyttämisestä aiheutuva haitta toimen kohteena olevan tuotteen vientiä harjoittaville jäsenille tavalla, joka turvaa GATT 1994 -sopimuksen myönnytyksiä ja muita velvoitteita vastaavan tason säilymisen. Mikäli 12 artiklan 3 kohdan mukaisissa neuvotteluissa ei päästä 30 päivän kuluessa sopimukseen riittävistä kaupan korvausmuodoista, viejäjäsenet voivat pidättää vastaavantasoisia myönnytyksiä tai muita GATT 1994 -sopimuksen velvoitteita suojatoimen käyttöönottanutta jäsentä kohtaan. Edellytyksenä on, että myönnytysten pidättämisestä on ilmoitettu tavarakauppaneuvostolle 30 päivää aikaisemmin, eikä neuvosto ole vastustanut myönnytysten poisvetämistä. Mikäli suojatoimi on otettu käyttöön absoluuttisen tuonnin määrän kasvun vuoksi, ei myönnytysten pidättäminen ole mahdollista toimen kolmen ensimmäisen soveltamisvuoden aikana.

Artikla 9

Artiklassa lievennetään sopimuksen eräitä määräyksiä kehitysmaajäsenten osalta.

Artikla 10

Jäsenen tulee artiklassa sovitun määräajan kuluessa lopettaa kaikki voimassa olevat GATT 1947 -sopimuksen mukaiset suojatoimet.

Artikla 11

Jäsen ei saa ryhtyä poikkeustoimiin, elleivät nämä toimet täytä GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklassa mainittuja edellytyksiä.

Tämä määräys koskee myös muita poikkeustoimia, kuten vapaaehtoisia vientirajoituksia, säännönmukaisia markkinointijärjestelyjä, tuonti- ja vientihintojen seurantajärjestelmiä, pakollisia tuontikartelleja sekä muita vastaavia tuontiin ja vientiin kohdistuvia toimia. Jäsenten tulee luopua tällaisista toimista suojalausekekomitealle esittämässään määräajassa, joka saa olla enintään neljä vuotta WTO-sopimuksen voimaantulosta.

Artikla 12

Artiklassa määrätään jäsenen suojatoimenpiteisiin liittyvästä ilmoittamis- ja neuvotteluvelvollisuudesta.

Artikla 13

Sopimuksen valvonnasta vastaa tavarakauppaneuvoston alaisuuteen perustettava suojalausekekomitea.

Artikla 14

Sopimukseen liittyvien riitojen ratkaisemisessa ja neuvotteluissa noudatetaan mitä GATT 1994 -sopimuksen XXII ja XXIII artiklojen mukaisessa riitojen ratkaisemista koskevassa sopimuksessa on sovittu.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Sopimuksen tarkoittamista suojatoimenpiteistä säädetään maan ulkomaankaupan ja taloudellisen kasvun turvaamisesta annetussa laissa (UlkTurvaL; 157/74), joka on annettu perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Lain nojalla on annettu asetus maan ulkomaankaupassa sovellettavista määrällisistä rajoituksista (1391/89) ja markkinahäiriöasetus (946/74).

Suojalausekesopimus ei sisällä sellaisia määräyksiä, joiden soveltaminen edellyttäisi laajennuksia UlkTurvaL:iin perustuviin valtuuksiin tai muutoksia muihin voimassa oleviin säädöksiin. Sovellettavia menettelytapoja joudutaan kuitenkin harkitsemaan myös niissä tapauksissa, jolloin toimet kohdistuvat WTO:n ulkopuolisiin maihin. Menettelytapojen tarkistus voitaneen toteuttaa lainsäädäntöä alemmalla tasolla.

Suomen markkinahäiriölainsäädäntö ei maan ulkomaankaupan ja taloudelliseen kasvun turvaamisesta annetun lain ja sen nojalla annetun markkinahäiriöasetuksen osalta ole ristiriidassa GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklan soveltamista koskevan suojalausekesopimuksen kanssa. Suojalausekesopimus ei myöskään sisällä sellaisia määräyksiä, jotka edellyttäisivät ulkomaankaupan turvaamislain sisältämien valtuuksien laajentamista.

Kansallisen lainsäädännön ohella uuden sopimuksen määräykset ovat sovellettavissa WTO-jäsenten kanssa käytävässä kaupassa. Koska viime aikoina Suomessa markkinahäiriötä aiheuttaneet tuontitavarat ovat olleet peräisin muista kuin GATTin sopimuspuolina olevista maista, on tärkeää edelleen pitää voimassa ulkomaankaupan turvaamislain ja markkinahäiriöasetuksen mukaiset mahdollisuudet ryhtyä kotimaista tuotantoa suojaaviin toimenpiteisiin riittävän nopeasti ja tehokkaasti.

1.15. Palvelukauppaa koskeva yleissopimus (GATS)
OSA I
Artikla I

Palvelukaupan yleissopimusta (GATS) sovelletaan paikallishallintotaso mukaan lukien kaikkiin kaupallisiin palveluihin liittyviin julkisen vallan toimenpiteisiin. Määräykset koskevat myös yksityisiä organisaatioita, mikäli niille on delegoitu julkisen vallan käyttöä. Sopimusta ei sovelleta julkisiin palveluihin. Sopimus ei sisällä palvelun määritelmää, vaan käsittelee palvelukauppaa. Palvelukauppa on määritelty palvelun tarjoamiseksi rajan yli tai toisen jäsenen kaupallisen läsnäolon tai luonnollisen henkilön läsnäolon välityksellä sekä sen hankkimiseksi toisen jäsenen alueella jäsenen kuluttajan toimesta. Palvelukauppasopimus koskee siten kolmea ETA-sopimuksen kattamista neljästä vapaudesta: palvelujen, pääoman ja henkilöiden liikkumista rajojen yli.

OSA II
Artiklat II―IIIbis

Suosituimmuuskohtelu ja läpinäkyvyys ovat keskeisiä sopimuksen yleisiä velvoitteita. Suosituimmuuskohtelu merkitsee sitä, että toisen jäsenen palveluja ja palvelujen tarjoajia on kohdeltava yhtä hyvin. Suosituimmuuskohtelua koskevasta vaatimuksesta on mahdollisuus saada kertaluonteinen määräaikainen poikkeus. Läpinäkyvyysvaatimus velvoittaa tietyin edellytyksin julkaisemaan tiedot kaikista palvelukauppaan liittyvistä toimenpiteistä, kuten sopimuksista, laeista ja hallinnollisista määräyksistä sekä vastaamaan toisen jäsenen tiedusteluihin. Palvelukaupan yleissopimus velvoittaa perustamaan kahden vuoden kuluessa WTO:n perustamissopimuksen voimaantulosta yhden tai useampia tiedonantopisteitä tehtävien hoitamiseksi. Sopimus sisältää säännökset luottamuksellisen tiedon suojaamiseksi.

Artikla IV

Artikla sisältää erityisiä määräyksiä, joilla pyritään edesauttamaan kehitysmaiden maailmankauppaan osallistumista. Määräykset edellyttävät, että kehitysmaiden osuuden lisäämisen maailmankaupasta on tapahduttava neuvoteltavien erityisten sitoumusten kautta. Sitoumusten tulee liittyä mm. kehitysmaiden palvelukaupan kilpailukyvyn vahvistamiseen, jakelu- ja tietoliikennekanaviin pääsyn parantamiseen ja palvelujen vapauttamiseen niillä palvelualoilla, joilla kehitysmailla on vienti-intressiä. Markkinoihin liittyvän tiedon saatavuuden parantamiseksi sopimus edellyttää erityisten yhteystahojen perustamista kahden vuoden kuluessa WTO:n perustamissopimuksen voimaantulosta. Vähiten kehittyneille maille on annettava etusija edellä mainittujen määräysten toimeenpanossa.

Artiklat V ja Vbis

GATS-sopimus sallii taloudelliset yhdentymissopimukset edellyttäen, että sopimukset ovat palvelualakohtaisesti huomattavan kattavia ja että ne poistavat syrjinnän tai kaiken olennaisen syrjinnän sopimukseen osallisten välillä sopimuksen kattamilla palvelualoilla. Artikla Vbis sisältää erityismääräyksiä sopimuksista, joilla yhdennetään työmarkkinat kokonaisuudessaan sopimukseen osallisten välillä. Määräykset työmarkkinoiden yhdentymissopimuksista lisättiin GATS-sopimukseen pohjoismaiden aloitteesta ja ne turvaavat juridisesti yhteispohjoismaisten työmarkkinoiden säilyttämisen myös tulevaisuudessa.

Artikla VI

Kotimaista sääntelyä koskevat velvoitteet ovat ehdollisia ja tulevat sovellettaviksi ainoastaan erityisiä sitoumuksia koskevaan kansallisen listaan otettujen palvelualojen osalta. Ehtojen asettaminen soveltamiselle ei ole sallittua. Jäsenen on huolehdittava siitä, että kaikkia yleisesti sovellettavia palvelukauppaan kohdistuvia toimenpiteitä hallinnoidaan kohtuullisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti. Säännökset edellyttävät hallinnollisia päätöksiä koskevan puolueettoman valitusmenettelyn olemassaoloa sekä asettavat tiettyjä vaatimuksia teknisille standardeille ja lupavaatimuksille, jotteivät nämä muodostuisi palvelukaupan tarpeettomiksi esteiksi. Asiantuntijapalveluissa tulee taata riittävät menettelytavat toisen jäsenen asiantuntijoiden pätevyyden toteamiseksi.

Artikla VII

GATS-sopimus sisältää määräyksiä koulutuksen tai toisessa maassa myönnetyn luvan tai tutkinnon tunnustamisesta. Palvelukauppaneuvostolle on 12 kuukauden kuluessa WTO:n perustamissopimuksen voimaantulosta annettava tieto olemassa olevista tunnustamistoimenpiteistä. Lisäksi on tiedotettava uusien neuvottelujen aloittamisesta ja uusien tunnustamistoimenpiteiden hyväksymisestä tai olemassa olevien muuttamisesta.

Artiklat VIII―X

GATS-sopimus ei kiellä monopolien olemassaoloa, mutta se asettaa tiettyjä vaatimuksia niiden toiminnalle sekä monopolin kattamalla alueella että sen ulkopuolella. Säännöksen velvoitteet ovat kotimaisen sääntelyn velvoitteiden tavoin ehdollisia. WTO:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen edellyttää uusien monopolioikeuksien myöntäminen ilmoitusta palvelukauppaneuvostolle ja erityisten sitoumusten uudelleenneuvottelua sekä muiden jäsenten mahdollisesti menettämien etujen korvaamista. GATS-sopimus tunnustaa muidenkin kuin monopolioikeuksien voivan rajoittaa kilpailua ja asettaa velvoitteen suostua pyydettäessä neuvottelemaan tällaisten liiketapojen poistamisesta. Suojalausakkeesta aloitetaan erilliset neuvottelut, mutta sopimus takaa mahdollisuuden ennen neuvottelutulosten voimaantuloa tietyin edellytyksin peruuttaa erityinen sitoumus sen jälkeen kun yksi vuosi on kulunut sitoumuksen voimaantulosta. Muutoin sitoumuksen muuttaminen on mahdollista vasta kolmen vuoden kuluttua sen voimaantulosta.

Artikla XI

Sopimus kieltää jäseniä asettamasta esteitä kansainvälisille varojen siirroille ja juokseville maksuille. Sopimus ei vaikuta Kansainvälisen valuuttarahaston sopimusartikloissa rahaston jäsenille säädettyihin oikeuksiin tai velvollisuuksiin.

Artikla XII

Vakava maksutase- tai ulkoinen rahoitusvaikeus tai näiden uhka on hyväksyttävä peruste ottaa käyttöön tai ylläpitää rajoituksia palvelukaupassa, jossa jäsen on tehnyt erityisiä sitoumuksia, myös sitoumuksiin liittyvien tapahtumien maksuissa tai varojen siirroissa. Kehitys- tai siirtymävaiheessa oleva jäsen voi turvautua maksujen ja varojen siirron rajoituksiin, jos jäsenen maksutaseeseen kohdistuu erityisen suuret paineet ja rajoituksia tarvitaan, jotta riittävää rahoitusvarojen tasoa voidaan ylläpitää taloudellisen kehitys- tai siirtymäohjelman toteuttamiseksi. Rajoitusten tulee olla sopusoinnussa Kansainvälisen valuuttarahaston sopimusartiklojen kanssa. Rajoitustoimenpiteet eivät saa syrjiä ketään jäsentä, ja ne on poistettava vaiheittain, kun tilanne sen sallii. Artikla sisältää määräyksiä menettelytavoista, joilla tilannetta seurataan. Kansainvälisellä valuuttarahastolla on keskeinen rooli sekä informaation kerääjänä että tilanteen arvioijana.

Artikla XIII

Suosituimmuuskohtelua, markkinoillepääsyä ja kansallista kohtelua koskevia GATS-sopimuksen määräyksiä ei sovelleta julkisiin palveluhankintoihin. Palvelujen julkisista hankinnoista neuvotellaan erikseen kahden vuoden kuluessa WTO:n perustamissopimuksen voimaantulosta.

Artiklat XIV ja XIVbis

Artikloissa luetellut poikkeukset vastaavat pitkälti GATT-sopimuksen määräyksiä. Ne sallivat toimenpiteet mm. julkisen moraalin tai yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi sekä ihmisten, eläinten tai kasvien elämän tai terveyden suojelemiseksi sekä henkilöiden yksityisyyden suojaamiseksi ja turvallisuuden vuoksi. Sopimus ei velvoita jäsentä paljastamaan tärkeiden turvallisuusnäkökohtiensa vastaisia tietoja tai estä ryhtymästä toimenpiteisiin tärkeiden turvallisuusetujen suojelemiseksi.

Valtioiden välillä on kaksinkertaisen verotuksen välttämisestä sovittu lukuisilla kahden- tai monenkeskisillä sopimuksilla. GATS-sopimuksen tarkoituksena ei ole puuttua tähän tilanteeseen. Tämän vuoksi ja veronkannon turvaamiseksi on yleissopimuksen XIV artiklaan otettu (d) ja (e) kohta. Artiklan XXVIII (o) kohta sisältää (d) kohtaa selventävän määritelmän.

Artikla XV

GATS-sopimus ei sisällä tavarakaupan säännösten tavalla määräyksiä sallituista, kielletyistä tai vastatoimiin oikeuttavista tuista, vaan artiklassa XV todetaan ainoastaan, että joissakin olosuhteissa valtiontuella voi olla palvelukauppaa vääristävä vaikutus. Tarkoituksena on aloittaa erilliset neuvottelut monenkeskisten sääntöjen aikaansaamiseksi. Huolimatta ns. tukikurin puuttumisesta soveltuu kuitenkin kansallisen kohtelun vaatimus myös tukitoimiin niiden palvelujen osalta, jotka sisältyvät erityisten sitoumusten listaan. Kansallisen kohtelun vaatimuksesta poikkeaminen edellyttää siten listassa olevien palvelujen osalta rajoituksen merkitsemistä kansalliseen listaan. Suomessa ei myönnetä kaupallisesti tarjottaville palveluille tukea, joka olisi ristiriidassa kansallisen kohtelun vaatimuksen kanssa.

OSA III
Artiklat XVI ja XVIII

Artiklojen määräyksiä sovelletaan ainoastaan niihin palveluihin, jotka sisältyvät kansalliseen erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan. Artiklassa XVI luetellaan tyhjentävästi markkinoillepääsyä koskevat rajoitukset, joita jäsen ei saa ylläpitää tai hyväksyä alueellisesti tai koko alueellaan, ellei toisin ole mainittu erityisiä sitoumuksia koskevassa listassa. Luetellut rajoitukset ovat tyypillisesti määrällisiä rajoituksia liittyen esimerkiksi palvelujen tarjoajien tai ulkomaisen pääoman sallittuun määrään. Kansallisen kohtelun periaate velvoittaa myöntämään kaikille toisen jäsenen palveluille ja palvelujen tarjoajille yhtä hyvän kohtelun kuin omille vastaaville palveluille tai palvelujen tarjoajille. Mikäli tästä halutaan poiketa on rajoitukset kirjattava erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan. Kansallisen kohtelun mittapuuna pidetään sitä, suosivatko kilpailuehdot joko oikeudellisesti tai tosiasiallisesti kotimaista osapuolta ulkomaisen kustannuksella. Edellä mainittujen markkinoillepääsyyn tai kansalliseen kohteluun liittyvien rajoitusten lisäksi on mahdollista tehdä lisäsitoumuksia koskien esimerkiksi palveluammattien harjoittamiseen liittyviä pätevyysvaatimuksia. Tässä selostetut määräykset saavat merkityksensä erityisiä sitoumuksia koskevan listan yhteydessä tapahtuvan soveltamisen kautta ja tältä osin viitataan hallituksen esityksen perustelujen kohtiin 6.20. ja 1.20.

OSA IV
Artiklat XIX―XXI

Palvelujen kaupan vapauttamiseen pyritään asteittain perättäisten neuvottelujen kautta, joista ensimmäiset on sovittu aloitettaviksi viiden vuoden kuluessa WTO:n perustamissopimuksen voimaantulosta. Neuvottelujen pyrkimyksenä on kohottaa yleisesti erityisten sitoumusten tasoa. Erityisten sitoumusten listat ovat osa palvelukaupan yleissopimusta. Sopimus sisältää erityisiä määräyksiä siitä, millä tavoin sitoumusten muuttaminen on mahdollista sen jälkeen kun kolme vuotta on kulunut niiden voimaantulosta.

OSA V
Artiklat XXII―XXVI

Institutionaaliset säännökset sisältävät määräykset riitojenratkaisusta, palvelukauppaneuvostosta ja sen apuelimistä, teknisestä avusta ja palvelukaupan yleissopimuksen suhteesta muihin kansainvälisiin järjestöihin. Palvelukaupan saamista ensimmäistä kertaa monenkeskisesti sovittujen riitojenratkaisusääntöjen ja menettelyjen piiriin on pidettävä merkittävänä oikeusvarmuutta lisäävänä saavutuksena.

OSA VI
Artiklat XXVII―XXIX

Loppumääräykset sisältävät määräykset niistä tapauksista, joissa jäsen voi kieltää sopimuksen mukaisten etujen myöntämisen ja palvelukaupan yleissopimuksessa käytetyt määritelmät. Sopimuksen liitteet mm. palveluja tarjoavien luonnollisten henkilöiden liikkuvuuden ehdoista, rahoitus-, tele-, ilma-, ja merenkulkupalveluista todetaan sopimuksen erottamatto- miksi osiksi.

Liite II artiklan poikkeuksista

Liite sisältää sopimuksen II artiklan 1 kohdan (suosituimmuuskohtelu) poikkeuksia koskevat ehdot.

Poikkeuksiin, joita pyydetään WTO-sopimuksen voimaantulon jälkeen, sovelletaan WTO-sopimuksen IX artiklan 3 kohtaan.

Palvelukauppaneuvosto tarkastelee kaikkia yli viideksi vuodeksi myönnettyjä poikkeuksia viimeistään viiden vuoden kuluttua WTO:n voimaantulosta ja tutkii, ovatko poikkeuksen perusteet edelleen olemassa sekä päättää tulevan tarkastelun ajankohdasta.

Periaatteessa poikkeuksien kesto ei tulisi ylittää 10 vuotta.

Poikkeukselle myönnetyn määräajan päätyessä tulee jäsenen ilmoittaa palvelukauppaneuvostolle, että II artiklan 1 kohdan kanssa ristiriidassa ollut toimenpide on saatettu artiklan mukaiseksi.

(Luettelo Suomen II artiklaan tekemistä poikkeuksista ovat tämän sopimuksen liitteenä.)

Liite sopimuksen mukaisesti palvelujatarjoavien henkilöiden liikkuvuudesta

Liitteessä määritellään ne luonnolliset henkilöt ja olosuhteet, joihin liitettä sovelletaan. Siinä todetaan, että yleissopimusta ei sovelleta jäsenen toimenpiteisiin, jotka koskevat jäsenen työmarkkinoille pyrkiviä henkilöitä tai vakituista kansalaisuutta, asumista tai työpaikkaa koskevia toimenpiteitä.

Yleissopimuksen III ja IV osan mukaisesti jäsenet voivat neuvotella erityisistä sitoumuksista koskien palvelua tarjoavien luonnollisten henkilöiden liikkuvutta liittyen kaikkiin luokkiin. Erityisten sitoumusten piiriin kuuluville tulee sallia palvelujen tarjonta niiden ehtojen mukaisesti, jotka sisältyvät kyseiseen sitoumukseen.

Sopimus ei estä jäsentä ryhtymästä toimenpiteisiin maahanpääsyn tai väliaikaisen oleskelun säätelemiseksi, mukaan lukien toimet rajojen koskemattomuuden suojelemiseksi ja varmistamaan luonnollisten henkilöiden järjestyksenmukainen liikkuvuus rajojen yli. Toimia ei kuitenkaan saa soveltaa siten, että ne mitätöisivät tai heikentäisivät jonkin jäsenen erityisissä sitoumuksissa saamat edut. Se, että joidenkin jäsenten luonnollisilta henkilöiltä vaaditaan viisumia ja joidenkin ei, ei katsota mitätöivän tai heikentävän erityisen sitoumuksen mukaisia etuja.

Liite ilmakuljetuspalveluista

Liitettä sovelletaan ilmakuljetuspalvelujen kauppaa koskeviin toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat säännölliseen tai ei-säännölliseen lentoliikenteeseen tai niihin liittyviin palveluihin. Palvelusopimus ei vaikuta niihin jäsenvaltioiden kahden- tai monenkeskisiin sopimuksiin, jotka ovat voimassa WTO-sopimuksen voimaantullessa.

Liitteessä todetaan, että yleissopimusta ja riitojenratkaisumenettelyjä ei sovelleta liikenneoikeuksiin ja niiden käyttämiseen suoranaisesti liittyviin palveluihin.

Sopimusta sovelletaan ilma-alusten korjaus- ja huoltopalveluihin, ilmakuljetuspalvelujen myymiseen ja markkinointiin ja tietokonepohjaisiin paikanvarausjärjestelmiin.

Liitteessä todetaan riitojenratkaisumenettelyn turvautumisen edellytyksistä sekä todetaan, että palvelukauppaneuvoston tulee vähintään joka viides vuosi tarkastella ilmakuljetusalan kehitys ja harkita yleissopimuksen lisäsovellutuksia ilmakuljetuspalvelujen alueella.

Liite sisältää myös määritelmät käsitteistä 'ilma-alusten korjaus- ja huoltopalvelut', 'ilmakuljetuspalvelujen myynti ja markkinointi', 'tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä koskevat palvelut' sekä 'liikenneoikeudet'.

Rahoituspalvelut

Rahoituspalveluliite sisältää laajan ja yksityiskohtaisen määritelmän rahoituspalveluista. Sen mukaan rahoituspalveluihin kuuluvat kaikki vakuutuspalvelut ja vakuutuksiin liittyvät palvelut sekä kaikki pankkipalvelut ja pankkitoimintaan liittyvät palvelut sekä muut rahoituspalvelut. Muilla rahoituspalveluilla tarkoitetaan lähinnä arvopaperikauppaan sekä sijoitus- ja arvopaperipörssitoimintaan liittyviä palveluja. Sanotut palvelut jaetaan liitteessä tarkemmin eri toimintamuotoihin. Lisäksi rahoituspalveluliite sisältää tärkeän poikkeussäännöksen, jonka mukaan jäsenellä on oikeus säilyttää kansallinen sääntelyjärjestelmänsä. Sopimusvelvoitteista voidaan poiketa mikäli toimenpidettä voidaan perustella turvallisuus- ja varmuussyillä, esim. sijoittajan, tallettajan tai vakuutuksenottajan suojalla. Poikkeusjärjestely on sallittu myös, jos toimenpiteellä on tarkoitus turvata rahoitusjärjestelmän vakaus ja itsenäisyys (Prudential Carve Out-periaate).

Palvelukaupan yleissopimuksen III osassa tarkoitetut erityiset sitoumukset, lähinnä markkinoillepääsyä ja kansallista kohtelua koskevat sitoumukset on rahoituspalvelujen osalta sovittu erillisessä rahoituspalvelusitoumuksia koskevassa sopimuksessa. Siinä todetaan, että Uruguayn kierrokselle osallistuneet maat ovat voineet tehdä erityisiä rahoituspalveluja koskevia sitoumuksia vaihtoehtoisesti muulla tavalla kuin palvelukaupan yleissopimuksen III osan mukaisesti. Suomi, kuten useimmat GATTin jäsenet, on tehnyt rahoituspalveluja koskevat sitoumuksensa tämän erillissopimuksen mukaisesti. Sopimus rahoituspalvelusitoumuksista velvoittaa jokaista jäsentä noudattamaan sopimuksessa olevia sitoumuksia, mikäli kansallisessa sidontalistassa ei ole tehty varaumaa tai muuta rajoitusta jonkin määrätyn sitoumuksen osalta. Sitoumuksista tärkeimmät ovat uusien rajoitusten asettamiskielto sekä markkinoillepääsyä ja kansallista kohtelua koskevat sitoumukset. Nämä sitoumukset koskevat lähinnä yksityisiä ja julkisia monopolioikeuksia, julkisia rahoituspalveluja, liikkeenperustamis-ja laajentamisoikeuksia, tiedonvälitysoikeuksia, rajanylittäviä rahoituspalveluja, henkilöiden liikkuvutta sekä syrjintää.

Tärkeimmät sitoumukset koskevat rajan ylittävää kauppaa ja liikkeenperustamista. Sopimuksen mukaan jokaisen jäsenen tulee sallia rajan yli tapahtuva kauppa myös tiettyjen palvelujen osalta kansallisen kohtelun takaavien ehtojen mukaisesti. Vastaavasti on sallittava, että maassa asuvat kansalaiset saavat ostaa palveluja minkä tahansa muun jäsenen alueelta. Vakuutustoiminnan osalta näitä palveluja ovat muun muassa eräät merenkulkua, ilmailua ja kansainvälisiä kauttakulkutavaroita koskevat vakuutukset sekä vakuutuksen liitännäispalvelut. Pankki- ja arvopaperitoiminnan osalta näitä ovat muun muassa talletus-, luotto- ja takauspalvelut sekä maksuliikepalvelut sekä luottotieto- ja muut neuvontapalvelut sekä arvopaperikauppaan ja johdannaissopimuksiin liittyvät palvelut. Ulkomaisella palvelujen tarjoajalla on kuitenkin oikeus tarjota ainoastaan pankkitoimintaan liittyviä neuvonta- ja konsulttipalveluja sekä arvopaperikauppaan liittyviä palveluja. Sitä vastoin maan kansalaisten oikeus ostaa palveluja ulkomailla koskee kaikkia rahoituspalveluja koskevassa liitteessä mainittuja rahoituspalvelumuotoja. Jokaisen jäsenen tulee lisäksi myöntää toisen jäsenen palvelutarjoajille oikeus perustaa liike tai hankkia alueelta jo toimiva liike ja tarjota rahoituspalveluliitteessä lähemmin tarkoitettuja palveluja.

Toinen rahoituspalveluliite antaa jäsenille kuuden kuukauden jälkeen WTO-sopimuksen voimaantulosta oikeuden poiketa suosituimmuusperiaatteesta sekä poistaa jo tehtyjä sitoumuksia tai muuttaa niitä. Rahoituspalveluja koskeva ministeripäätös selventää sopimusta ja erityisesti toista rahoituspalveluliitettä muun muassa siten, että kaikkiin rahoituspalveluja koskeviin sitoumuksiin sovelletaan suosituimmuusperiaatetta kuuden kuukauden ajan WTO-sopimuksen voimaantulosta lukien. Listattuja poikkeuksia tästä periaatteesta ei saa tänä aikana soveltaa. Viimeistään tämän kauden lopussa jäsenet voivat osittain tai kokonaan parantaa, muuttaa tai peruuttaa sitoumuksiaan. Ministeripäätöksen mukaan tämä edellyttää jatkoneuvottelujen aloittamista. Lisäksi päätös edellyttää erityisen rahoituskomitean asettamista. Komitean tehtävänä olisi lähinnä jatkoneuvottelujen valvonta ja raportointi.

Liite merikuljetuspalveluneuvotteluista

Liitteessä todetaan, että II artiklan mukainen suosituimmuuskohtelu ja siitä tehdyt poikkeukset merikuljetuspalvelujen osalta (kansainväliset merikuljetukset, niitä koskevat oheispalvelut, satamapalvelu) tulevat voimaan vasta merikuljetuspalveluneuvotteluja koskevan ministeripäätöksen 4 mukaisena ajankohtana tai, mikäli neuvottelut ovat tuloksettomia, merikuljetuspalvelujen neuvotteluryhmän loppuraportin jättöpäivänä.

Voimaantuloa koskevia määräyksiä ei sovelleta mihinkään merikuljetuspalveluja koskevaan erityiseen sitoumukseen, joka on kirjattu jäsenen erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan.

Merikuljetuspalveluja koskevien neuvottelujen päättymisestä lukien ja ennen toimeenpanopäivämäärää, jäsenellä on oikeus parantaa, muuttaa tai peruuttaa kaikki tai osa tätä palvelualaa koskevat erityiset sitoumuksensa tarjoamatta siitä XXI artiklan mukaista hyvitystä.

Liite televiestinnästä

Liite sisältää selityksiä ja täydentäviä ehtoja sopimukseen koskien televiestintäpalvelualan erityisominaisuuksia, erityisesti liittyen pääsyyn yleisiin televerkkoihin ja palveluihin sekä niiden käyttöön.

Kohdassa 2 todetaan soveltamisalasta, että liitettä ei sovelleta toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat radio- tai televisioohjelmien kaapeli- ja yleisradiolähetyksiin ja että liitteen perusteella ei voida vaatia etuuksia palvelujen tarjoajalle yli sen mitä jäsenen erityissitoumuksia koskevassa listassa on tarjottu tai vaatia jäseneltä toimia, jotka kohdistuvat toimintaan, joita ei yleensä tarjota julkisesti.

Kohdassa 3 määritellään liitteen käsitteet 'televiestintä', 'yleiset televistintäpalvelut', 'yleinen televerkko' ja 'yrityksen sisäinen viestintä'.

Kohdassa 4 säädetään läpinäkyvyydestä koskien ehtoja, jotka vaikuttavat pääsyyn yleisiin televerkkoihin ja -palveluihin ja niiden käyttöön.

Kohdan 5 mukaan jäsenen on varmistettava, että sen listaan sisältyvän palvelun osalta minkä tahansa jäsenen palvelujen tarjoajalle myönnetään pääsy yleisiin televerkkoihin ja palveluihin yleissopimuksen mukaisten syrjimättömyysperiaatteiden mukaisesti ja että pääsylle ja käytölle ei saa asettaa kuin välttämättömiä ehtoja. Pääsyn ja käytön edellytyksistä ja ehdoista annetaan tarkentavia selityksiä.

Kohdassa 6 tunnustetaan kehittyneen televiestintäinfrastruktuurin tarve palvelukaupan laajentamiseksi erityisesti kehitysmaissa. Kansainvälistä, alueellista ja alempitasoista yhteistyötä ja teknologian siirtoa televiestinnässä rohkaistaan. Erityisesti vähiten kehittyneiden maiden tukemisen mahdollisuuksia tulee harkita.

Kohdassa 7 tunnustetaan kansainvälisten standardien merkitys telepalvelujen ja -verkkojen maailmanlaajuisen yhteensopivuuden kannalta ja annetaan tuki standardisoinnin edistämiselle mukaan lukien Kansainvälisen teleliiton ja Kansainvälisen standardisointijärjestön toimesta.

Kansainvälisen teleliiton ja hallitusten ulkopuolisten järjestöjen merkitys telepalvelujen tehokkaan toiminnan varmistamisessa tunnustetaan.

Liite perusteleviestinnän neuvotteluista

Liitteessä todetaan, että II artikla (suosituimmuuskohtelu) ja sitä koskevat poikkeukset tulevat voimaan vasta perustelepalveluneuvotteluja koskevan ministeripäätöksen mukaisesti päätettävänä päivämääränä tai neuvottelujen ollessa tuloksettomia, televiestinnän neuvotteluryhmän loppuraportin jättöpäivänä. Tätä ei kuitenkaan sovelleta niihin perusteleviestintää koskeviin sitoumuksiin, jotka on kirjattu erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Suomen lainsäädäntö täyttää hallituksen käsityksen mukaan puitesopimuksen ja sen liitteiden asettamat vaatimukset eikä palvelukaupan yleissopimus tältä osin edellytä lainsäädännön muuttamista.

1.16. Sopimus teollis- ja tekijäinoikeuksienkauppaan liittyvistä näkökohdista
OSA I
Artiklat 1―8

TRIPS-sopimuksessa suojan lähtökohtana ovat nykyiset keskeiset teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat kansainväliset yleissopimukset. Näitä ovat:

― Tukholmassa vuonna 1967 tarkistettu teollisoikeuden suojelemista koskeva Pariisin yleissopimus (jäljempänä Pariisin sopimus);

― Pariisissa vuonna 1971 tarkistettu kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamista koskeva Bernin yleissopimus (jäljempänä Bernin sopimus);

― Roomassa vuonna 1961 tehty esittävien taiteilijoiden, äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (jäljempänä Rooman sopimus); sekä

― Washingtonissa vuonna 1989 tehty integroituihin piireihin liittyvää henkistä omaisuutta koskeva sopimus (jäljempänä Washingtonin sopimus, sopimustekstin suomennoksessa sopimuksen englanninkielisen nimen lyhenteen mukaisesti IPIC-sopimus).

Suomi on liittynyt kolmeen ensimmäiseen sopimukseen (SopS 43/75, 79/86 ja 56/83). Washingtonin sopimus ei ole toistaiseksi tullut voimaan eikä Suomi ole liittynyt siihen.

Nämä sopimukset perustuvat vähimmäissuojan ja kansallisen kohtelun periaatteelle. Vähimmäissuojan periaate sisältyy myös TRIPS-sopimuksen 1 artiklaan. Jäsenten tulee myöntää vähintään sopimuksen vaatimusten mukainen suoja muiden jäsenten kansalaisille. Kansalaisilla tarkoitetaan henkilöitä, jotka täyttäisivät suojan saamisen edellytykset Pariisin, Bernin, Rooman ja Washingtonin sopimuksen liittymämääräysten mukaan.

Suomi on tehnyt Rooman sopimuksen 17 artiklan nojalla varauman, jonka mukaan äänitteiden tuottajille myönnetään kansallinen kohtelu ainoastaan, jos ääni tallennettiin ensimmäiseksi toisessa sopimusvaltiossa (SopS 56/83 ja 10/94). Tätä varaumaa voidaan edelleen soveltaa TRIPS-sopimuksen 14 artiklan 6 kohdan nojalla.

TRIPS-sopimuksella ei rajoiteta edellä mainituista sopimuksista aiheutuvia velvoitteita. Niiden suojataso on lähtökohtana myös TRIPS-sopimuksessa. Jäsenten tulee 2 artiklan mukaan mukauttaa lainsäädäntönsä Pariisin sopimuksen aineellisten määräysten mukaisiksi. Vastaava Bernin sopimusta koskeva määräys sisältyy 9 artiklaan ja Washingtonin sopimusta koskeva määräys 35 artiklaan. Sen lisäksi jäsenten on noudatettava, mitä TRIPS-sopimuksessa määrätään.

Suomi on liittynyt Pariisin ja Bernin sopimukseen ja sen lainsäädäntö täyttää näiden sopimusten vaatimukset. Vaikka Suomi ei ole liittynyt Washingtonin sopimukseen, sopimuksen vaatimukset on otettu huomioon integroitujen piirien suojaa koskevassa laissa.

Jäsenillä ei ole vastaavaa velvoitetta mukauttaa lainsäädäntöään Rooman sopimuksen mukaiseksi. Esittäjien, äänitteiden tuottajien ja yleisradio-organisaatioiden suojan sisältöä koskevat määräykset sisältyvät TRIPS-sopimuksen 14 artiklaan. Useimmat artiklan määräykset perustuvat vastaaviin Rooman sopimuksen määräyksiin. Suojataso on kuitenkin pääosin matalampi kuin Rooman sopimuksessa.

Kansallisen kohtelun periaate sisältyy 3 artiklaan. Jäsenen tulee myöntää toisen jäsenen kansalaisille kohtelu, joka ei saa olla heikompi kuin minkä se myöntää omille kansalaisilleen. Edellä mainittuihin sopimuksiin sisältyy eräitä poikkeuksia kansallisesta kohtelusta. Nämä poikkeukset soveltuvat myös TRIPS-sopimukseen. Sikäli kuin ne liittyvät tuomioistuin- ja hallinnolliseen menettelyyn, niiden soveltamiselle on asetettu ehtoja artiklan 2 kohdassa.

Lähioikeuksien suojataso on varsin matala. Tästä syystä artiklassa todetaan nimenomaisesti, että kansallisen kohtelun velvoite koskee vain TRIPS-sopimuksessa myönnettyjä oikeuksia. Velvoite ei siten koske kansallisessa lainsäädännössä esittäjille, äänitteiden tuottajille ja yleisradio-organisaatioille myönnettyjä oikeuksia, jotka eivät sisälly TRIPS-sopimuksen 14 artiklaan. Näin on varmistettu se, että lähioikeuksien korkean suojatason maat eivät joutuisi myöntämään yksipuolisesti korkeaa suojaa ja taloudellisia etuja matalan suojatason maille. Määräys vastaa Rooman sopimuksen 2 artiklan 2 kohtaa.

Uusi piirre teollis- ja tekijänoikeuksien kansainvälisessä suojassa on suosituimmuuskohtelu. Tämä periaate sisältyy 4 artiklaan. Jäsenen toisen jäsenen kansalaisille myöntämä etu tulee myöntää muiden jäsenten kansalaisille. Määräyksellä on merkitystä esimerkiksi tilanteessa, jossa jäsen kahdenkeskisessä sopimuksessa myöntää toisen jäsenen kansalaisille paremmat edut kuin omille kansalaisilleen.

Poikkeuksena ovat oikeusapua ja lain täytäntöönpanoa koskevista yleisistä kansainvälisistä sopimuksista seuraavat edut. Bernin ja Rooman sopimuksen poikkeukset kansalliseen kohteluun soveltuvat myös suosituimmuuskohteluun. Edellä mainituista syistä poikkeuksena ovat lähioikeuksien osalta myös ne edut, joista ei ole määrätty TRIPS-sopimuksessa. Suosituimmuuskohtelua ei tietyin ehdoin sovelleta sellaisiin teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka tehtiin ennen Maailman kauppajärjestön perustavan sopimuksen voimaantuloa.

Kansallista kohtelua ja suosituimmuuskohtelua ei 5 artiklan nojalla myöskään sovelleta tiettyihin oikeuksien hankintaan ja voimassa pitämiseen liittyviin menettelymuotoihin.

Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että kokonaan TRIPS-sopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle jäävät sellaiset kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvät lähioikeudet, joista sopimuksessa ei ole määräyksiä. Ne eivät siten kuulu kansallisen kohtelun ja suosituimmuuskohtelun piiriin.

Soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös apuraha- ja muut järjestelmät, jotka eivät kuulu tekijänoikeuslainsäädännön alaan.

Teollis- ja tekijänoikeuksien sammumisesta puhutaan yleensä tilanteessa, jossa suojattua kohdetta voidaan vapaasti levittää sen jälkeen, kun se on luvallisesti saatettu markkinoille. Sopimuksessa ei ole sovittu oikeuksien sammumisesta. Oikeudellisen epävarmuuden poistamiseksi sopimuksen 6 artiklassa nimenomaisesti todetaan, että riitojen ratkaisun osalta minkään tässä sopimuksessa ei voida katsoa liittyvän oikeuksien sammumiseen.

Sopimuksen 7 ja 8 artiklassa vielä todetaan eräitä sopimuksen päämääriä ja periaatteita.

OSA II

Teollis- ja tekijänoikeuksien sisältöä koskevat määräykset sisältyvät sopimuksen II osan 1―7 jaksoihin. Osan 8 jaksossa on määräykset kilpailua vääristävän käytännön valvonnasta. Seuraavassa selostetaan lukujen pääasiallinen sisältö ja arvioidaan Suomen lainsäädännön muutostarpeet.

Luku 1: Tekijänoikeus ja lähioikeudet
Artiklat 9―14

Tekijänoikeutta koskevat määräykset sisältyvät TRIPS-sopimuksen 9―13 artiklaan. Lähtökohtana 9 artiklan 1 kohdan mukaan on Bernin sopimuksen suojataso sellaisena, kuin se on Pariisin asiakirjassa vuodelta 1971. Bernin sopimuksen 6 bis artiklaan sisältyvät moraaliset oikeudet on kuitenkin jätetty TRIPS-sopimuksen ulkopuolelle. Tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi täytäntöönpanoa tai riitojen ratkaisemista koskevia määräyksiä ei sovelleta moraalisiin oikeuksiin. Tämä ei kuitenkaan vaikuta Bernin sopimukseen liittyneiden valtioiden velvollisuuteen suojata moraalisia oikeuksia Bernin sopimuksen 6 bis artiklan nojalla.

Selvyyden vuoksi 9 artiklan 2 kohdassa on toistettu keskeinen periaate, jonka mukaan tekijänoikeuden suojan kohteena on teoksen muoto mutta ei sisältö.

TRIPS-sopimuksen vaatimukset ylittävät joiltain osin Bernin sopimuksen suojatason. TRIPS-sopimuksen 10 artiklan 1 kohdan mukaan tietokoneohjelmia tulee suojata Bernin sopimuksessa tarkoitettuina kirjallisina teoksina. Näin vahvistetaan kansainvälisellä tasolla tietokoneohjelmien tekijänoikeudellinen suoja. Samalla täsmennetään, että eri teoslajeja koskevista Bernin sopimuksen määräyksistä tietokoneohjelmiin sovelletaan kirjallisia teoksia koskevia määräyksiä. Artiklan 2 kohta soveltuu ensi sijassa tietokantoihin. Tietoa tai muuta aineistoa sisältäviä kokoelmia, joka sisältönsä valinnan ja järjestelyn perusteella ovat henkisen luomistyön tuotteita, tulee suojata sellaisinaan. Siten niitä voidaan suojata yleisten periaatteiden mukaan joko teoksina tai kokoomateoksina.

Bernin sopimuksessa ei ole määräyksiä teoskappaleiden vuokraamisesta eikä muitakaan yleisiä määräyksiä teoskappaleiden levityksestä. TRIPS-sopimuksen 11 artiklan mukaan tekijöillä tulee olla yksinoikeus määrätä ainakin tietokoneohjelmien ja elokuvateosten kaupallisesta vuokrauksesta yleisölle. Tietyin edellytyksin vuokrausoikeutta ei tarvitse soveltaa elokuvateoksiin.

Bernin sopimuksen mukainen suoja-aika on 50 vuotta, joka lasketaan yleensä tekijän kuolinvuodesta. Sopimuksen 7 artiklan 7 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa suoja-aika voi poikkeuksellisesti olla lyhempikin. TRIPS-sopimuksen 12 artiklassa vahvistetaan 50 vuoden vähimmäissuoja-aika ja suoja-ajan laskemisen perusteet.

Bernin sopimukseen sisältyy määräyksiä sallituista tekijänoikeuden rajoituksista. Näiden määrysten nojalla tehtävien rajoitusten sallittavuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös TRIPS-sopimuksen 13 artikla. Sen mukaan jäsenten tulee rajoittaa yksinoikeuksien rajoitukset ja poikkeukset tiettyihin erityistapauksiin, jotka eivät ole ristiriidassa teoksen normaalin hyväksikäytön kanssa eivätkä kohtuuttomasti vahingoita oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.

Esittäjien, äänitteiden tuottajien ja yleisradio-organisaatioiden suojaa koskevat määräykset sisältyvät 14 artiklaan. Lähtökohtana ovat Rooman sopimuksen vastaavat määräykset. Suojataso on kuitenkin pääosin matalampi, kuin Rooman sopimuksessa.

Artiklan 1―3 kohdat sisältävät määräykset näiden lähioikeuksien suojan sisällöstä. On huomattava, että 3 kohdan nojalla yleisradio-organisaatiolle ei tarvitse myöntää lähioikeutta. Riittävää on myös se, että sillä, jolla on tekijänoikeus yleisradiolähetyksen sisältöön, on oikeus estää kohdassa tarkoitetut toimet.

Äänitteiden tuottajilla tulee artiklan 4 kohdan mukaan olla yksinoikeus vuokrata yleisölle äänitteitä. Kansallisessa lainsäädännössä tämä oikeus voidaan antaa myös muille oikeudenhaltijoille, kuten tekijöille ja esittäjille. Pakkolisenssiin perustuva järjestelmä voidaan säilyttää tietyin ehdoin. Tältä osin sopimuksen suojataso ylittää Rooman sopimuksen tason.

Myös suoja-aika on pidempi kuin Rooman sopimuksessa. Artiklan 5 kohdan mukaan esittäjien ja äänitteiden tuottajien suoja-ajan tulee olla vähintään 50 vuotta siitä vuodesta, jona tallennus tehtiin tai esitys tapahtui. Yleisradio-organisaation suoja-aika on vähintään 20 vuotta siitä vuodesta, jona yleisradiointi tapahtui.

Jäsenet voivat 6 kohdan mukaan säätää ehtoja, rajoituksia, poikkeuksia ja varaumia siinä laajuudessa, kuin se on sallittua Rooman sopimuksen nojalla. Viittausta Bernin sopimuksen 18 artiklaan käsitellään jäljempänä 70 artiklan yhteydessä.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskevat säännökset sisältyvät Suomen tekijänoikeuslakiin (404/61). Valokuvien suojasta säädetään oikeudesta valokuvaan annetussa laissa (405/61). Lait täyttävät sopimuksen vaatimukset. Poikkeuksena on, että äänitteiden tuottajilla ei ole yksinoikeutta vuokrata yleisölle äänitteitä. Äänitteiden tuottajilla tulee olla tämä oikeus myös Euroopan unionin neuvoston 19. päivänä marraskuuta 1992 antaman vuokraus- ja lainausoikeuksia sekä eräitä tekijänoikeutta lähellä olevia oikeuksia henkisen omaisuuden alalla koskevan direktiivin (92/100/ETY) nojalla. ETA:n sekakomitean päätöksellä N:o 7/94 Suomi on sitoutunut mukauttamaan lainsäädäntönsä direktiivin mukaiseksi 1. päivään tammikuuta 1995 mennessä. Vuokrausoikeus tullaan lisäämään lakiin tässä yhteydessä.

Luku 2: Tavaramerkit
Artiklat 15―21

Sopimus edellyttää, että jäsenten kansallisessa tavaramerkkilainsäädännössä annetaan tavaramerkeille tietty vähimmäissuoja. Lisäksi sopimus tähtää tämän suojan saamisen edellytysten tietynasteiseen yhdenmukaistamiseen. Tämä on toteutettu joko suoraan määrittelemällä vaadittava suojataso ja suojan saamisen edellytykset asianomaisissa artikloissa tai viittaamalla eräissä kohdin teollisoikeuden suojelemista koskevaan Pariisin yleissopimukseen. Sopimuksessa on määräykset (15―21 artikla) tavaramerkkien suojan kohteesta, yksinoikeudesta, suoja-ajasta, käyttövaatimuksesta, käytön rajoituksista sekä lisensiointisopimuksista ja luovutuksesta.

Tavaramerkkioikeuden sisältönä on sopimuksen mukaan yksinoikeus estää kolmansia osapuolia ilman oikeudenhaltijan suostumusta käyttämästä kaupankäynnissä identtisiä tai samanlaisia merkkejä tavaroille tai palveluille, jotka ovat identtisiä tai samanlaisia niiden kanssa, joiden osalta tavaramerkki on rekisteröity, milloin sellainen käyttö aiheuttaisi todennäköisesti sekaannusta.

Tavaramerkin rekisteröinnin tulee olla voimassa vähintään seitsemän vuotta, ja rekisteröinnin tulee olla uudistettavissa rajoituksetta. Rekisteröintiä vastaan on voitava tehdä väite. Jos kansallisessa lainsäädännössä käyttö on rekisteröinnin voimassaolon edellytys, tulee rekisteröinnin kumoavan käyttämättömyyden kestää vähintään kolme vuotta. Tavaramerkin lisensiointia koskevan sääntelyn osalta jäsenille on sääntelyvapaus, mutta pakkolisensiointia ei voida sallia. Tavaramerkki on luovutettavissa rajoituksitta joko yhdessä osana liiketoimintaa tai siitä erillään.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

TRIPS-sopimuksen tavaramerkkejä koskevat määräykset vastaavat pitkälti länsimaissa vakiintuneita, etenkin Pariisin yleissopimuksen nojalla omaksuttuja periaatteita. Yleisesti voidaan todeta, että Suomen tavaramerkkilaki (7/64) on sopusoinnussa sopimuksen määräysten kanssa, eivätkä ne näin ollen aiheuta muutoksia lakiin. Suomi on saattanut voimaan Pariisin yleissopimuksen määräykset.

Luku 3: Maantieteelliset merkinnät
Artiklat 22―24

Maantieteellisillä merkinnöillä tarkoitetaan TRIPS-sopimuksessa (22―24 artikla) merkintöjä, jotka osoittavat tavaran olevan peräisin tietyn jäsenen alueelta tai tietyltä seudulta taikka paikkakunnalta tuolla alueella, ja tuotteen tunnettu laatu, maine tai muu luonteenpiirre liittyy olennaisella tavalla sen maantieteelliseen alkuperään.

Sellaiset merkinnät ovat kiellettyjä, jotka synnyttävät virheellisesti käsityksen, että tuote on peräisin tietyltä alueelta. Jäsenen tulee säätää asianosaisten käytössä olevista oikeudellisista keinoista estää harhaanjohtavien merkintöjen käyttö. Samaten tulee asianosaisella olla käytössään oikeudelliset keinot estää merkinnän käyttö, jos sen käyttö muutoin on Pariisin yleissopimuksen 10 bis artiklan tarkoittamalla tavalla epäreilua kilpailua. Asianomainen artikla viittaa muun muassa sellaiseen hyvän liiketavan vastaiseen menettelyyn, joka on omiaan aiheuttamaan sekaannusta kilpailevien yritysten tuotteiden välillä. Kansallisen tavaramerkkilainsäädännön osalta edellytetään, että tavaramerkkien rekisteröinti tulee estää luomalla ainakin asianomistajalle oikeuskeinot vaatia rekisteröinnin kieltämistä, jos tavaramerkki sisältää alkuperämerkinnän, ja tavara ei ole osoitetulta alueelta. Sitä, keitä asianomistajalla tarkoitetaan, ei täsmällisesti määritellä. Asianomistajia ovat ainakin tietyn alueen, seudun tai paikkakunnan omat valmistajat, joilla itsellään on oikeus käyttää maantieteellistä merkintää, jota tietty toinen valmistaja määräysten vastaisesti käyttää.

Viineistä ja väkevistä alkoholijuomista on sopimuksessa lisäksi yksityiskohtaisempaa sääntelyä. Sen lisäksi, että viineihin ja väkeviin alkoholijuomiin sovelletaan edellä olevia pääperiaatteita, asianomistajalle tulee turvata oikeuskeinot estää sellaisten merkintöjen käyttö myös silloin, kun tuotteen todellinen alkuperä osoitetaan harhaanjohtavan merkinnän rinnalla, tai kun maantieteellistä merkintää käytetään käännöksenä tai sellaisen ilmaisun yhteydessä kuten ''laatuinen'', ''tyyppinen'', ''tyylinen'', ''jäljitelmä'' tai vastaava.

Sopimuksen 24 artiklassa on lueteltu poikkeukset edellä mainittuihin periaatteisiin. Varsinaisia poikkeuksia on lueteltu kuusi. Ensinnäkään sopimus ei vaadi jäseniä estämään tavaroiden ja palvelusten yhteydessä jatkuvasti ja samassa laajuudessa käytettävän maantieteellisen merkin käyttöä, vaikka toinen jäsen käyttäisi samaa merkkiä viiniensä tai väkevien alkoholijuomiensa tunnuksena. Edellytyksenä on kuitenkin se, että merkkiä käyttävä on kyseisen jäsenen kansalainen tai siellä vakituisesti asuva. Lisäksi merkin käytön on liityttävä samanlaatuisiin tavaroihin ja palveluksiin ja sen on tapahduttava jäsenen alueella. Merkin käytön on oltava alkanut viimeistään kymmenen vuotta ennen WTO-sopimuksen voimaantulopäivää tai mikäli käyttö on tapahtunut vilpittömässä mielessä, ennen tuota päivää.

Toiseksi milloin tavaramerkin rekisteröintiä on haettu tai sen on rekisteröity vilpittömässä mielessä taikka milloin oikeus tavaramerkkiin on saatu sen johdosta, että sitä on käytetty vilpittömässä mielessä ennen maantieteellistä merkkiä koskevan oikeuden voimaantuloa, sovelletaan maantieteellisten merkintöjen suojaamisessa niitä periaatteita, jotka ovat voimassa tavaramerkin rekisteröitävyydestä ja pätevyydestä taikka oikeudesta käyttää tavaramerkkiä sen perusteella, että tavaramerkki on identtinen tai samanlainen maantieteellisen merkinnän kanssa. Kolmanneksi määräyksiä ei tarvitse soveltaa tavaroiden tai palvelujen osalta toisen jäsenen sellaisiin maantieteellisiin merkkeihin, jotka ovat identtisiä arkikielen ilmausten kanssa tuon jäsenen alueella.

Neljänneksi jäsen voi edellyttää, että tavaramerkin käyttöä tai rekisteröintiä koskevat vaatimukset tulee esittää viiden vuoden kuluessa siitä, kun suojattua merkkiä loukkaava käyttö on tullut tunnetuksi jäsenen alueella tai siitä kun tavaramerkki rekisteröitiin jäsenen alueella edellyttäen, ettei merkkiä ole käytetty vilpillisessä mielessä. Viidenneksi määräykset eivät vaikuta kenenkään oikeuteen käyttää omaa nimeään elinkeinotoiminnassa, ellei nimen käyttö ole yleisön kannalta harhaanjohtavaa. Kuudenneksi sopimus ei velvoita suojaamaan maantieteellisiä merkintöjä, joita ei suojata niiden alkuperämaassa.

Jäsen ei saa myöskään heikentää niitä maantieteellisiä merkintöjä koskevia oikeuksia, jotka sen alueella ovat olleet voimassa välittömästi ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Lisäksi on todettu jäsenten olevan yksimielisiä maantieteellisten merkintöjen suojan laajentamisen suhteen.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Maantieteelliset merkinnät on erotettava alkuperämerkinnöistä, joita Suomen kuluttajansuojalainsäädännössä aiemmin edellytettiin kulutustavaroiden osalta. Maantieteelliset merkinnät viittavat yleensä tiettyyn seutuun tai paikkakuntaan, jonka tuotteilla on tietty laatu tai maine, kuten monilla maataloustuotteilla on. Harhaanjohtavien merkintöjen käyttö halutaan kieltää, jonka vuoksi jo pelkästään se, että merkintä virheellisesti synnyttää vaikutelman, että se tulee tietyltä alueelta, on sopimuksen mukaan kiellettyä.

Suomen voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole sopimuksen edellyttämää sääntelyä. Niinpä sopimuksen maantieteellisiä merkintöjä koskevat pakottavat määräykset edellyttävät uutta lainsäädäntöä Suomessa. Yksistään tavaramerkkilainsäädännön muuttaminen ei riitä, vaan erityissääntely muidenkin alkuperämerkintöjen kuin tavaramerkkeihin liittyvien merkintöjen osalta on mitä ilmeisimmin tarpeen. Sopimusvelvoitteiden täyttämiseksi saattaa olla tarkoituksenmukaista säätää erillinen laki, jossa määritellään maantieteellinen merkintä ja jossa säädetään sopimuksen edellyttämissä tilanteissa kielletyiksi merkinnän käyttö.

Suomen EU-jäsenyyden toteutuessa tulisi asetuksen soveltamisalaan kuuluvien merkintöjen osalta suoraan sovellettavana säädöksenä voimaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellistä merkintää koskeva neuvoston asetus siitä (ETY No 2081/92). Arvioitavaksi jää, miltä osin asetuksen säännökset riittävät täyttämään TRIPS-sopimuksen vaatimukset.

EU- ja GATT-säännösten välillä on yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, jotka ovat tarpeen ottaa huomioon lainsäädäntöä valmisteltaessa. Asetuksen säännökset ovat TRIPS-sopimuksen määräyksiin verrattuna yksityiskohtaisempia ja koskevat myös sellaisia alueita, joista TRIPS-sopimuksessa ei ole mitään mainintaa (kuten geneeriset merkit). Toisaalta asetus koskee vain maantieteellisiä merkintöjä maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden osalta, kun taas TRIPS-sopimus koskee maantieteellisiä merkintöjä kaikissa. Kumpikaan säännöstö ei peitä kokonaan toisen soveltamisalaa, vaan molemmat sisältävät säännöksiä, joita toiseen ei sisälly.

Maantieteellisiin merkintöihin sovelletaan TRIPS-sopimuksen yleistä siirtymäaikaa, jonka nojalla sitä koskevan lainsäädännön tulisi olla voimassa vuoden kuluttua WTO-sopimuksen voimaantulosta.

Luku 4: Teollismallit
Artiklat 25―26

Sopimuksen 25 ja 26 artiklat sisältävät määräykset teollismalleille myönnettävästä suojasta. Jäsenen tulee 25 artiklan mukaan lainsäädännössään säätää itsenäisesti luotujen teollismallien suojasta. Velvollisuus myöntää suojaa koskee vain uusia tai omaperäisiä teollismalleja. Jäsen voi sulkea suojan ulkopuolelle sellaiset mallit, jotka eivät merkittävästi eroa tunnetuista malleista tai tunnettujen mallien piirteiden yhdistelmistä. Lisäksi jäsenet voivat sulkea suojan ulkopuolelle sellaiset mallit, jotka määräytyvät olennaisesti teknisten tai toiminnallisten seikkojen perusteella.

Sopimuksen 25 artiklan 2 kohta sisältää tekstiilimalleja koskevan erityismääräyksen. Jäsenen tulee huolehtia siitä, etteivät suojan saamiselle asetettavat vaatimukset kohtuuttomasti vaikeuta suojan saamista. Artiklan mukaan tällaisia kohtuuttomia vaatimuksia voi liittyä erityisesti suojan hakemisen kustannuksiin, hakemusten tutkintaan tai julkaisemiseen.

Teollismallin tuottaman suojan sisällöstä on määräykset 26 artiklassa. Teollismallin haltijalla tulee olla oikeus estää muita ilman haltijan suostumusta kaupallisessa tarkoituksessa valmistamasta, myymästä tai tuomasta maahan tuotteita, joissa on tai jotka muodostavat mallin, joka on kopio tai lähes kopio suojatusta mallista.

Artikla sisältää mahdollisuuden kansallisessa lainsäädännössä säätää poikkeuksia suojan sisällöstä. Tällainen poikkeaminen on kuitenkin mahdollista vain rajoitetuissa tapauksissa, ja se ei saa kohtuuttomasti olla ristiriidassa teollismallin normaalin käytön kanssa, eikä kohtuuttomasti vahingoittaa teollismallin haltijan oikeutettua etua. Suojan sisältöä koskevissa poikkeuksissa tulee ottaa huomioon kolmannen osapuolen oikeutettu etu.

Artiklan mukaan teollismallien suoja-ajan tulee olla vähintään 10 vuotta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Mallioikeuslaki (221/71) sisältää määräykset Suomessa myönnettävän mallioikeuden sisällöstä. Mallilla tarkoitetaan tavaran ulkomuodon tai koristeen esikuvaa. Mallioikeuden voi rekisteröinnillä saada malliin, joka olennaisesti eroaa siitä, mikä on tullut tunnetuksi ennen rekisteröintipäivää. Mallioikeus antaa haltijalleen mahdollisuuden kieltää muilta mallin ammattimaisen käytön.

Mallioikeuslaki täyttää 25 ja 26 artikloissa asetetut vaatimukset suojan kohteesta ja sisällöstä, eikä TRIPS-sopimus tältä osin edellytä lainsäädännön muuttamista.

Luku 5: Patentit
Artiklat 27―34

Sopimuksen 27―34 artiklat sisältävät patentteja koskevat määräykset.

Jäsenen tulee 27 artiklan mukaan lähtökohtaisesti myöntää patenttisuojaa kaikille tekniikan aloille riippumatta siitä, onko kyseinen keksintö tuote vai menetelmä. Suojan edellytykseksi voidaan asettaa, että keksintö on uusi, keksinnöllinen ja että sitä voidaan käyttää teollisesti.

TRIPS-sopimuksen 27 artiklan 2 ja 3 kohtiin sisältyy kuitenkin tiettyjä poikkeuksia tästä yleissäännöstä. Jäsen voi 27 artiklan 2 kohdan mukaan sulkea patenttisuojan ulkopuolelle keksinnöt, joiden hyväksikäytön estäminen jäsenvaltion alueella on välttämätöntä yleisen järjestyksen tai moraalin suojelemiseksi. Patenttisuojan ulkopuolelle voidaan sulkea myös keksinnöt, joiden hyväksikäytön estäminen jäsenen alueella on tarpeen ihmisten, eläinten tai kasvien elämän tai terveyden suojelemiseksi tai ympäristölle aiheutuvan vakavan haitan välttämiseksi. Suojan ulkopuolelle sulkeminen edellyttää tällaisen riskin olemassa oloa, eikä siihen riitä yksinomaan se, että keksinnön hyväksikäyttö olisi vastoin kansallista lakia.

Jäsenet voivat 27 artiklan 3 kohdan mukaan sulkea patenttisuojan ulkopuolelle myös ihmisiin tai eläimiin kohdistuvat diagnostiset, kirurgiset ja terapeuttiset menetelmät. Lisäksi jäsenet voivat sulkea patenttisuojan ulkopuolelle kasvit ja eläimet mikro-organismeja lukuun ottamatta. Patenttisuojan ulkopuolelle voidaan sulkea myös oleellisesti biologiset menetelmät kasvien ja eläinten valmistamiseksi, lukuunottamatta mikro-biologisia menetelmiä. Kasvilajikkeiden suojan osalta artiklan 3 kohta kuitenkin edellyttää suojan järjestämistä joko patenttien tai kasvilajikkeille myönnettävän erityissuojamuodon kautta.

Sopimuksen 28 artiklassa määrätään patentin tuottaman oikeuden sisällöstä. Patentin tulee tuottaa haltijalleen oikeus kieltää muita käyttämästä patentoitua tuotetta valmistamalla, käyttämällä, myyntiin tarjoamalla tai maahantuomalla. Jos kyseessä on menetelmäpatentti, patentinhaltijan tulee voida estää muita käyttämästä menetelmää tai käyttämästä, myymästä, tarjoamasta myyntiin tai tuomasta maahan menetelmällä valmistettuja tuotteita. Artiklan mukaan patentinhaltijalla tulee lisäksi olla oikeus luovuttaa patentti tai myöntää lisenssisopimuksia.

Sopimuksen 29 artikla sisältää määräykset patenttihakemukselle asetettavista vaatimuksista. Jäsenten tulee lainsäädännössä vaatia, että patentinhakija paljastaa keksinnön hakemuksessa. Jäsenet voivat lisäksi vaatia, että hakija ilmoittaa muista samaa keksintöä koskevista ulkomailla tehdyistä hakemuksista.

Jäsenet voivat TRIPS-sopimuksen mukaan säätää rajoitetuista poikkeuksista patentin tuottamiin oikeuksiin. Tällaiset poikkeukset eivät 30 artiklan mukaan saa olla kohtuuttomassa ristiriidassa normaalien patentin tuottamien oikeuksien hyödyntämisen kanssa. Yksityiskohtaiset määräykset muusta ilman oikeuden haltijan lupaa tapahtuvasta käytöstä jäsenen hallituksen toimesta tai sen kolmannelle osapuolelle antamalla luvalla sisältyvät 31 artiklaan. Periaatteena on, että tällaisesta käytöstä on maksettava olosuhteet huomioon ottaen riittävä korvaus oikeudenhaltijalle.

Patentin suoja-ajan tulee 33 artiklan mukaan olla vähintään 20 vuotta hakemispäivästä.

Sopimuksen 34 artikla sisältää käännettyä todistustaakkaa koskevan määräyksen menetelmäpatentteihin liittyen. Artiklan mukaan menetelmäpatentin loukkausta koskevassa siviiliprosessissa tuomioistuimella tulee olla oikeus määrätä, että väitetyn loukkaajan on osoitettava, että menetelmä identtisen tuotteen valmistamiseksi eroaa patentoidusta menetelmästä. Jäsenen tulee lainsäädännössään säätää, että jokainen ilman patentinhaltijan suostumusta valmistettu identtinen tuote on katsottava valmistetuksi patentoidulla menetelmällä, ellei muuta osoiteta. Edellytyksenä käännettyä todistustaakkaa koskevan määräyksen soveltamiselle on kuitenkin se, että patentoidulla menetelmällä valmistettu tuote on uusi tai se, että on olemassa perusteltuja epäilyjä sille, että identtinen tuote on valmistettu patentoidulla menetelmällä eikä patentinhaltija voi kohtuullisin keinoin selvittää käytettyä menetelmää. TRIPS-sopimus antaa jäsenelle mahdollisuuden säätää, kumman näistä edellytyksistä tulee täyttyä, jotta käännettyä todistustaakkaa koskevaa määräystä voitaisiin tuomioistuimessa soveltaa.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Patenttilain (550/67) sisältö täyttää TRIPS-sopimuksessa edellytetyn suojatason.

Ainoa tarvittava muutos patenttilakiin koskee käännettyä todistustaakkaa koskevan säännöksen lisäämistä liittyen menetelmäpatentteihin. Nykyinen patenttilaki ei sisällä todistustaakkaa koskevia säännöksiä ja patenttiloukkausoikeudenkäynneissä noudatetaan lähtökohtaisesti normaalia todistustaakan jakoa, eli patentinhaltijan on näytettävä toteen, että identtinen tuote on valmistettu patentoidulla menetelmällä. Käytännössä tämän seikan osoittaminen on usein hyvin vaikeaa.

Tarvittavasta patenttilain muutoksesta annetaan erillinen hallituksen esitys.

Kasvinjalostajanoikeuden saamisesta ja suojan sisällöstä on säädetty laissa kasvinjalostajanoikeudesta (789/92). Lain 2 §:n mukaan jalostajanoikeus voidaan myöntää lajikkeeseen, joka kuuluu kasvisukuun tai -lajiin, jonka viljelyllä tai maahantuonnilla voi olla Suomessa kaupallista merkitystä. Asetuksella säädetään tarkemmin ne lajikkeet joiden kasvinjalostajanoikeus voidaan myöntää.

TRIPS-sopimuksen lähtökohta on se, että kasvilajikkeille tulee myöntää suojaa joko jalostajanoikeudella tai patentilla. Jäsenten ei ole sopimuksen mukaan mahdollista sulkea joihinkin lajeihin kuuluvia lajikkeita suojan ulkopuolelle. Kasvinjalostajanoikeudesta annettu laki rajaa suojan vain sellaisiin lajikkeisiin, joiden viljelyllä tai maahantuonnilla voi olla kaupallista merkitystä Suomessa. Lainsäädäntöä tulee tarkistaa siten, että kaikkiin kasvisukuihin tai -lajeihin kuuluvat lajikkeet saavat sopimuksen mukaisen suojan. Tarvittavat muutokset valmistellaan erikseen.

Luku 6: Integroitujen piirien piirimallit
Artiklat 35―38

Integroitujen piirien piirimallien suojaa koskevat määräykset sisältyvät TRIPS-sopimuksen 35―38 artikloihin.

Sopimuksen 35 artiklan mukaan jäsenet myöntävät piirimalleille suojaa integroituihin piireihin liittyvästä henkisestä omaisuudesta tehdyn Washingtonin sopimuksen 2―7 ja 12 artiklojen sekä 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Lisäksi TRIPS-sopimukseen sisältyy määräyksiä, joilla korotetaan suojatasoa.

Washingtonin sopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan yksinoikeuteen sisältyy oikeus valmistaa piirimallin kappaleita sekä oikeus tuoda maahan, myydä tai muutoin levittää kaupallisiin tarkoituksiin suojattu piirimalli tai integroitu piirimalli, joka sisältää suojatun piirimallin. TRIPS-sopimuksen 36 artiklassa täsmennetään levitysoikeutta siten, että se koskee myös esinettä, johon integroitu piiri on sisällytetty, kuitenkin vain jos se edelleen sisältää laittomasti kopioidun piirimallin.

Artikla 37 sisältää erityismääräyksen niitä tapauksia varten, joissa piirimallia tai sellaisen sisältävää tuotetta käyttänyt henkilö ei ole ollut tietoinen siitä, että kyseisen piirimallin osana on tai tuotteeseen sisältyy suojattu piirimalli ilman oikeudenhaltijan lupaa. Washingtonin sopimuksen 6.4. artiklan mukaan jäsenvaltion ei tarvitse katsoa tällaista vilpittömässä mielessä tapahtuvaa käyttöä lainvastaiseksi. TRIPS-sopimuksen mukaan sitä ei saa katsoa lainvastaiseksi. Määräyksen sanamuoto kattaa myös tuotteet, joihin integroitu piiri on sisällytetty. Sen jälkeen kun vilpittömässä mielessä olevalle käyttäjälle on annettu tieto siitä, että piirimalli on luvattomasti kopioitu, tulee tällaisen vilpittömässä mielessä olleen käyttäjän kuitenkin suorittaa kohtuullinen korvaus.

Ilman oikeudenhaltijan lupaa tapahtuvaan käyttöön sovelletaan Washingtonin sopimuksen 6 artiklan 3 kohdan sijasta TRIPS-sopimuksen 31 artiklan määräyksiä.

Piirimallioikeuden kestoajan tulee 38 artiklan mukaan olla vähintään 10 vuotta rekisteröintihakemuksen tekemisestä, tai jos suojan saa ilman rekisteröintiä, 10 vuotta siitä kun piirimalli laskettiin markkinoille. Jäsen voi säätää, ettei suoja-aika missään tapauksessa ylitä 15 vuotta piirimallin luomisesta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Laki yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin (32/91) täyttää TRIPS-sopimuksen määräykset piirimalleille myönnettävän suojan tasosta.

Koska hallitus ei ole myöntänyt mitään lupia käyttää keksintöjä ilman oikeudenhaltijan suostumusta, ei myöskään artiklan 6 kohtaa sovelleta Suomen osalta.

Luku 7: Julkistamattoman tiedon suoja
Artikla 39

Sopimuksen 39 artiklassa asetetaan jäsenille velvollisuus varmistaa, että liikesalaisuuksien suojaa koskeva lainsäädäntö täyttää tietyt vähimmäisvaatimukset. Sopimus sisältää tältä osin viittauksen Pariisin yleissopimuksen (1967) 10 bis artiklaan sekä varsin yleispiirteisen vaatimuksen, jonka mukaan luonnollisilla ja oikeushenkilöillä tulee olla mahdollisuus estää lain mukaan heille kuuluvan tiedon ilmaiseminen, hankkiminen tai käyttäminen ilman heidän lupaansa tavalla, joka on vastoin rehellistä kaupallista käytäntöä. Sopimusmääräys viittaa elinkeinotoiminnassa saadun tiedon suojaan.

Sopimuksessa on erikseen viranomaisiin kohdistuva velvollisuus pitää viranomaistoiminnassa saatu tieto salassa erityisesti farmaseuttisten ja maatalouskemikaalituotteiden markkinointilupahakemukseen liittyen. Sopimus edellyttää, että jäsenen lainsäädännössä annetaan suojaa epärehellistä kaupallista käytäntöä vastaan silloin, kun ne pyytävät julkaisemattomien testitulosten tai tiedon antamista itselleen edellytyksenä farmaseuttisten tai maatalouskemikaalitulosten markkinoinnin sallimiseksi.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Julkistamattoman tiedon suojasta elinkeinotoiminnassa säädetään Suomessa laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (1061/78). Laki sisältää säännökset elinkeinotoiminnassa saadun tiedon luovuttamisesta ja rangaistussäännökset salassapitovelvollisuuden rikkomisesta. Laki täyttää sopimuksen vaatimukset.

Sopimuksen tarkoittamasta salassapitovelvollisuudesta säädetään Suomen lainsäädännössä farmaseuttisten tuotteiden osalta lääkelaissa (395/87) ja maatalouskemikaalien osalta muun muassa kemikaalilaissa (744/89). Lait sisältävät salassapitovelvollisuutta koskevan säännöksen sekä rangaistussäännöksen salassapitovelvollisuuden rikkomisesta. Lainsäädännön muutostarpeita ei sopimuksen johdosta ole.

Luku 8: Sopimusperusteisiin lisensseihin liittyvän kilpailua rajoittavan käytännön valvonta
Artikla 40

TRIPS-sopimus sisältää varsin yleisluonteisia määräyksiä lisensiointikäytännön rajoittamisesta. Asiasta määrätään sopimuksen 40 artiklassa. Sopimuksen lähtökohtana on näkemys, että tietyillä teollis- ja tekijänoikeuksiin liittyvillä lisensiointikäytännöillä tai -ehdoilla, jotka rajoittavat kilpailua, voi olla kielteisiä vaikutuksia kansainväliseen kauppaan, ja ne voivat estää teknologiansiirtoa. Sopimuksen keskeinen sisältö tältä osin on, että jäsenten sallitaan rajoittavan kansallisessa lainsäädännössä tietyn tyyppisten määräysten käyttöä lisenssisopimuksissa kilpailua liiaksi rajoittavina.

Jäsenet voivat täsmentää kansallisessa lainsäädännössä lisensiointikäytäntöä tai -ehtoja, joiden voidaan katsoa merkitsevän sellaista teollis- ja tekijänoikeuksien väärinkäyttöä, jolla on kielteisiä vaikutuksia kilpailuun asianomaisella markkina-alueella.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Koska sopimusmääräykset eivät velvoita antamaan uutta lainsäädäntöä, vaan ainoastaan mahdollistavat sen, ei sopimus tältä osin merkitse pakottavaa muutostarvetta. Kilpailunrajoituslaki (480/92) ei sisällä säännöksiä teollis- tai tekijänoikeuksiin liittyvien yksinmyynti- tai yksinostosopimusten osalta. Tietyt ETA-sopimuksen seurauksena voimaan tulleet EY-säädökset, erityisesti komission asetus (2349/84), sisältävät asianomaisia säännöksiä. TRIPS-sopimuksen ei voida katsoa edellyttävän muutoksia voimassa oleviin säännöksiin.

OSA III

Sopimuksen III osa sisältää määräykset siitä, miten teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpano tulee järjestää jäsenten alueella. Täytäntöönpano käsittää yhtäältä sen suojan, mikä teollis- tai tekijänoikeuden haltijalla tulee olla käytössään oikeuden loukkauksen varalta, esimerkiksi mahdollisuuden vaatia vahingonkorvausta sekä myös sen oikeudenkäynti- tai muun menettelyn, jota hyväksi käyttäen loukattu voi hakea tätä suojaa. Täytäntöönpanoa koskevat määräykset koskevat kaikkia sopimuksen soveltamisalan piiriin kuuluvia teollis- ja tekijänoikeuksia. Näillä määräyksillä ei suojata yksipuolisesti sitä, joka esittää vaatimuksia väitetyn oikeuden loukkauksen perusteella, vaan myös sitä, jota vastaan näitä väitteitä esitetään.

Täytäntöönpanoa koskevat määräykset tulee ymmärtää siten, että ne eivät velvoita jäsentä luomaan sellaista oikeudellista järjestelmää teollis- ja tekijänoikeuksia varten, joka olisi erillään lakien yleisestä täytäntöönpanojärjestelmästä. Täytäntöönpanomääräykset eivät myöskään synnytä mitään velvoitetta, joka koskisi voimavarojen jakoa toisaalta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan täytäntöönpanomenettelyn ja toisaalta yleisen täytäntöönpanomenettelyn kesken (41:5).

Luku 1: Yleiset velvoitteet
Artikla 41

Sopimuksen 41 artiklassa määritellään täytäntöönpanoa koskevat yleiset velvoitteet. Jäsenen tulee varmistaa se, että teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksien varalta on käytettävissä tehokkaat oikeuskeinot. Täytäntöönpanomenettelyä tulee soveltaa siten, ettei lailliselle kaupalle synny esteitä ja että luodaan takeet menettelyn väärinkäyttöä vastaan. Täytäntöönpanomenettelyn on oltava oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Se ei saa olla liian monimutkainen eikä sisältää kohtuuttomia määräaikoja tai aiheettomia viivytyksiä.

Artikla sisältää myös määräykset oikeudenkäynti- ja hallintomenettelyssä noudatettavista yleisistä periaatteista, muun muassa asianosaisten kuulemisesta ja päätöksen perustelemisesta sekä muutoksenhausta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Teollis- tai tekijänoikeuksien suojaa koskevat asiat käsitellään Suomessa pääasiassa siviili- tai rikosprosessuaalisessa menettelyssä, jossa noudatetaan yleisiä oikeudenkäyntiä koskevia säännöksiä. Suomen yleinen prosessijärjestys täyttää tällaiselle menettelylle sopimuksessa asetetut vaatimukset.

Kun Suomen lainsäädäntöä täydennetään sen vuoksi, että Suomen voimassaoleva lainsäädäntö ei tunnusta tiettyä sopimuksessa edellytettyä teollisoikeutta, on tällöin huolehdittava siitä, että myös täytäntöönpanomenettely sellaisen teollisoikeuden osalta vastaa sopimuksen II osan velvoitteita.

Luku 2: Siviilioikeudelliset ja hallinnolliset menettelyt
Artiklat 42―49

Sopimuksen 42 artiklan mukaan jäsenen on annettava oikeudenhaltijoille mahdollisuus turvautua siviilioikeudenkäyntiin sopimuksessa tarkoitettujen teollis- ja tekijänoikeuksien turvaamiseksi. Sopimuksen 42 ja 43 artikloissa on määritelty niitä yleisiä prosessuaalisia periaatteita, joita tällaisessa oikeudenkäynnissä on noudatettava.

Sopimuksen 45 artiklan mukaan oikeusviranomaisilla tulee olla oikeus määrätä loukkaavan menettelyn lopettamisesta, muun ohella estääkseen teollis- tai tekijänoikeuksia loukkaavia, maahan tuotuja tavaroita siirtymästä toimialueellaan markkinoille välittömästi sellaisten tavaroiden tulliselvityksen jälkeen. Sopimuksen 44 artiklan mukaan oikeusviranomaisilla tulee olla oikeus määrätä rikkoja maksamaan oikeudenhaltijalle korvaus, joka riittää hyvittämään loukkauksen vuoksi kärsityn vahingon, jos loukkaaja tiesi tai hänellä oli perusteita tietää ryhtyneensä loukkaavaan tekoon.

Oikeusviranomaisilla tulee olla 46 artiklan mukaan oikeus määrätä, että teollis- tai tekijänoikeuksia loukkaavat tavarat tulee hyvityksettä poistaa markkinoilta siten, että oikeudenhaltijalle aiheutuva haitta vältetään tai että tavarat tulee tuhota, jollei tämä ole vastoin perustuslain säännöksiä. Oikeusviranomaisilla tulee olla oikeus niin ikään määrätä, että aineet ja välineet, joita pääasiassa käyttämällä oikeutta loukkaavat tavarat on valmistettu, tulee hyvityksettä poistaa markkinoilta siten, että uusien loukkauksien vaara vältetään.

Sopimuksen 48 artiklan 1 kohdan mukaan oikeusviranomaisilla tulee olla oikeus määrätä osapuoli, jonka vaatimuksesta toimenpiteisiin ryhdyttiin ja joka on väärinkäyttänyt täytäntöönpanomenettelyä, hyvittämään vastapuolelle tälle väärinkäytöstä aiheutunut vahinko.

Sopimuksen 48 artiklan 2 kohta koskee julkisyhteisön tai virkamiehen korvaus- ja muuta vastuuta teollis- ja tekijänoikeuksien suojaan tai täytäntöönpanoon liittyvän lain hallinnoimisesta. Jäsen voi vapauttaa julkisyhteisön tai virkamiehen sellaisesta vastuusta vain, jos toimenpiteisiin on ryhdytty hyvässä uskossa.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Aiemmin on jo todettu, että yleisten menettelysäännösten ja asianosaisten prosessuaalisen aseman osalta Suomessa noudatettava yleinen prosessijärjestys täyttää sopimuksen asettamat velvoitteet.

Sopimuksen 44 artiklassa (kieltotuomio), 45 artiklassa (vahingot) ja 46 artiklasa (muut oikeuskeinot) edellytetään jäsenen huolehtivan siitä, että oikeudenhaltijoiden käytössä on näissä artikloissa tarkemmin määriteltyjä oikeuskeinoja.

Patenttilaissa (57 §), tavaramerkkilaissa (38 §), mallioikeuslaissa (35 §), hyödyllisyysmallilaissa (36 §) sekä kasvinjalostajanoikeudesta annetussa laissa (29 §) on nimenomaiset säännökset siitä, että tuomioistuin voi oikeudenhaltijan vaatimuksesta kieltää sitä, joka on oikeutta loukannut, jatkamasta tai toistamasta tekoaan. Patenttilaissa (68 §) sekä tavaramerkkilaissa (48 §) on lisäksi säännökset siitä, että tuomioistuin voi antaa oikeudenkäynnin aikana väliaikaisen kiellon siksi, kunnes pääasia on lainvoimaisesti ratkaistu.

Voimassa olevan oikeuden mukaan tuomioistuin voi aineetonta oikeutta koskevassa asiassa loukatun kanteesta kieltää loukkaajaa jatkamasta menettelyä silloinkin, kun tällaisesta kieltomahdollisuudesta ei ole asianomaisessa laissä nimenomaisesti säädetty. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun uusien säännösten perusteella tuomioistuin voi hakijan vaatimuksesta jo ennen oikeudenkäynnin vireilletuloakin kieltää vastapuolta jatkamasta oikeudenvastaista menettelyään. Edellä esitetyn perusteella voidaan katsoa, että Suomen lainsäädäntö täyttää sopimuksessa asetetut velvoitteet silloinkin, kun asianomaisessa tekijän- tai teollisuusoikeutta koskevassa laissa ei ole erityisiä säännöksiä kieltotuomiosta tai väliaikaisesta kiellosta.

Kaikkien tekijäin- ja teollisoikeuksien osalta on laissamme säädetty, että oikeuden haltijalla on oikeus saada oikeudenloukkaajalta korvaus siitä vahingosta, joka hänelle on loukkauksesta aiheutunut.

Sopimuksen 45 artiklan mukaan korvauksen on oltava riittävä hyvitys kärsitystä vahingosta. Tätä sopimusmääräystä ei voitane tulkita niin, että loukatulle tulisi kaikissa tapauksissa suorittaa täysi korvaus ja että tuomioistuimelle ei siten jäisi lainkaan harkintavaltaa ottaa huomioon kohtuusnäkökohtia korvausta määrätessään. Näin ollen voidaan katsoa, että Suomen lainsäädäntö täyttää sopimuksen velvoitteet siltäkin osin kuin korvausta voidaan sovitella.

Aineettomia oikeuksia koskevissa laeissa olevien erityisten säännösten perusteella tuomioistuin voi antaa määräyksiä, joilla teollis- tai tekijänoikeutta loukkaavien tavaroiden kaupallinen käyttö voidaan estää. Määräys voi käsittää esineen muuttamisen, hävittämisen, takavarikon tai luovuttamisen oikeudenhaltijalle. Kukin näistä toimenpiteistä täyttää sopimuksen 46 artiklassa tarkoitetun vaatimuksen tavaran poistamisesta markkinoilta.

Rikoslain 2 luvun 16 §:n säännökset rikoksentekovälineen menetetyksi tuomitsemisesta, pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n säännökset menetetyksi tuomittavan esineen takavarikoimisesta sekä oikeudenkäymiskaaren 7 luvun turvaamistoimenpiteitä koskevat säännökset täyttävät sopimuksen 46 artiklan vaatimuksen loukkaavien tavaroiden valmistukseen käytettyjen materiaalien ja välineiden poistamisesta markkinoilta. Erityissäännöksiä asiasta on lisäksi muun muassa tekijänoikeuslaissa (58 §).

Sopimuksen 48 artiklan määräykset vastaajan hyvittämisestä tulevat kysymykseen, kun toinen osapuoli on väärinkäyttänyt täytäntöönpanomenettelyä eli esimerkiksi silloin, kun toimenpiteen hakija on antanut vaatimuksensa tueksi tietoja, jotka ovat hänen tietensä vääriä. Tällaisissa tapauksissa seuraa yleisistä vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista se, että väärin menettellyt osapuoli voidaan velvoittaa korvaamaan toiselle osapuolelle hänen menettelystään aiheutunut vahinko.

Sopimuksen 48 artikla koskee lähinnä sellaisia tapauksissa, joissa täytäntöönpanomenettelyyn on ryhdytty muun kuin lopullisen päätöksen perusteella, esimerkiksi kun oikeudenkäynnin aikana on annettu väliaikainen kielto jatkaa loukkaavaksi katsottua menettelyä. Vastapuolta suojaa tällöin se, että väliaikaista toimenpidettä vaativalta voidaan vaatia vakuus siitä vahingosta, joka kiellosta voi aiheutua vastapuolelle.

Virkamies on velvollinen korvaamaan virkaatehtävää hoitaessaan aiheuttamansa vahingon työntekijän korvausvastuuta koskevien vahingonkorvauslain 4 luvun säännösten mukaisesti. Valtio tai muu julkisyhteisö vastaa virkamiehensä aiheuttamasta vahingosta niin sanotun isännänvastuun perusteella ja silloinkin, kun virkamiehen korvausvastuuta sovitellaan tai hänet vapautetaan lievän tuottamuksen perusteella korvausvastuusta. Lisäksi julkisyhteisö vastaa julkista valtaa käytettäessä aiheutuneesta vahingosta, vaikka kenenkään ei voida näyttää menetelleen virheellisesti. Tällainen vastuu julkisyhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon otettavia vaatimuksia ei ole noudatettu (vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §).

Edellä esitetyn perusteella voidaan katsoa, että Suomen lainsäädäntö turvaa vahingon kärsineen aseman 48 artiklan vaatimalla tavalla. Jos virkamies on teollis- ja tekijänoikeuden täytäntöönpanoon liittyvässä menettelyssä huolimattomuudella tai varomattomuudella rikkonut virkavelvollisuutensa, hänet voidaan tuomita siitä rangaistukseen rikoslain 40 luvun säännösten perusteella. Tämä yleinen rikosoikeudellinen vastuu täyttää myös sopimuksen vaatimukset.

Luku 3: Väliaikaiset toimet
Artikla 50

Sopimuksen III osan 3 luvussa määrätään väliaikaista toimista, joilla tähdätään siihen, että oikeudenloukkaukset voidaan estää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen kuin asia on lopullisesti tutkittu oikeusviranomaisessa.

Sopimuksen 50 artiklan mukaan oikeusviranomaisilla tulee olla oikeus määrätä nopeista ja tehokkaista toimenpiteistä,

― teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksen estämiseksi ja erityisesti maahantuotujen tavaroiden pääsyn estämiseksi kaupallisiin jakelukanaviin tulliselvityksen jälkeen

― olennaisen todistusaineiston säilyttämiseksi, kun rikkomusta epäillään.

Oikeusviranomaisella tulee olla tarvittaessa oikeus määrätä väliaikaisista toimista toista osapuolta kuulematta (50:2). Tälle osapuolelle on viipymättä ilmoitettava määräyksestä ja hänellä on oikeus saattaa oikeusviranomaisen päätettäväksi se, tuleeko määräys pitää voimassa (50:4). Väliaikainen määräys on kumottava, jollei pääasian käsittelyä aloiteta kohtuullisessa ajassa. Oikeusviranomaisella tulee olla oikeus vastaajan vaatimuksesta määrätä, että vastaajlle tulee suorittaa hyvitys tälle toimenpiteestä aiheutuneesta vahingosta, jos hakija on laiminlyönyt määräajan noudattamisen tai toimenpide osoittautuu aiheettomaksi (50:7).

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Tuomioistuin voi päättää 50 artiklassa tarkoitetuista nopeista ja tehokkaista väliaikaisista toimista oikeudenkäymiskaaren 7 luvun turvaamistoimia koskevien uusien säännösten perusteella. Osapuolten prosessuaalinen asema turvamistointa koskevassa tuomioistuin- ja täytäntöönpanomenettelyssä on niin ikään 50 artiklan edellyttämällä tasolla.

Pakkokeinolain 4 luvun säännösten perusteella voidaan todistusaineistoa ottaa takavarikkoon, milloin on syytä epäillä, että on tehty rikos. Takavarikosta on säännöksiä myös eräissä teollisoikeuden alaan kuuluvissa laeissa. Tämä lainsäädäntö täyttää 50 artiklan 1 kohdan vaatimuksen toimenpiteistä olennaisen todistusaineiston säilyttämiseksi.

Luku 4: Rajoilla tehdyt toimenpiteet
Artiklat 51―60

Rajoilla tehdyistä toimenpiteistä määrätään sopimuksen 51―60 artiklassa. Sopimus edellyttää, että tavara, johon on liitetty tavaramerkki, joka on identtinen tai samankaltainen jollekin toiselle kuuluvan tavaramerkin kanssa, ja kyseessä on identtinen tai lähes samankaltainen tuote (tavaramerkkituoteväärennös), voidaan pysäyttää viranomaisten toimesta rajalla maahantuonnin yhteydessä ja ottaa tullin haltuun. Samaten edellytetään, että tekijänoikeutta tai lähioikeuksia loukkaavien niin kutsuttujen piraattituotteiden maahantuonnin estämiseksi jäsenet luovat vastaavanlaisen mekanismin, jolla maahantuonnin estäminen on mahdollista. Sopimus ei edellytä tällaisten tuotteiden maahantuonnin pysäyttämistä viran puolesta, vaan mekanismi, joka perustuu oikeudenhaltijan hakemukseen, täyttää sopimuksen vaatimukset. Jäsenellä on oikeus perustaa järjestelmä, joka perustuu viranomaisen (lähinnä tulliviranomainen) omaan aloitteeseen pysäyttää tavara.

Jäsen voi luoda vastaavan järjestelmän myös muiden teollisoikeuksien osalta, toisin sanoen jäsen voi ulottaa järjestelmän koskemaan myös sellaisten tuotteiden maahantuonnin estämistä, jotka loukkaavat esimerkiksi jonkin toisen patentti- tai mallioikeutta. Sopimuksen säännöksiä ei ole pakko soveltaa vähäiseen, luonteeltaan ei-kaupalliseen tuontiin eli esimerkiksi turistien maahantuomiin tavaroihin.

Sopimuksen edellyttämässä järjestelmässä viranomaisen tulee teollis- tai tekijänoikeuden omistajan hakemuksesta pysäyttää väliaikaisesti rajalle ja ottaa haltuunsa edellä tarkoitettu tuote, kunnes kiista mahdollisesta teollis- tai tekijänoikeuden loukkauksesta on lopullisesti tuomioistuimessa ratkaistu. Hakemuksen tekijän tulee kyetä osoittamaan, että pysäyttäminen on perusteltu. Lisäksi jäsenten tulee säätää hakijan asettamasta takuusta ja hänelle aiheutuvasta vahingonkorvausvelvollisuudesta, jos hakemus tavaran pysäyttämisestä rajalle on aiheeton.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Suomessa on saatettu voimaan tavaramerkkituoteväärennösten osalta TRIPS-sopimuksen edellyttämä järjestelmä. Tavaramerkkilakiin (7/64) sisällytettiin uusi 6 a luku, joka koskee turvaamistoimenpiteitä maahantuonnin yhteydessä. Uusien säännösten keskeinen sisältö on, että jos rekisteröidyn tavaramerkin haltija tai käyttöluvan haltija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on perusteltu syy epäillä, että maahan aiotaan tuoda luvatta sellaisia tavaroita, joihin tavaramerkin haltijalla tai käyttöluvan haltijalla on yksinoikeus, tuomioistuin voi määrätä, että tavara pidetään toistaiseksi tullivalvonnassa. Lakia valmisteltaessa otettiin huomioon silloin neuvotteluvaiheessa ollut TRIPS-sopimus.

Sen sijaan tekijänoikeutta ja lähioikeuksia loukkaavien nk. piraattituotteiden osalta voimassa oleva lainsäädäntö ei täytä sopimuksen vaatimuksia. Tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia koskevaan lainsäädäntöön on sisällytettävä säännökset, jotka periaatteiltaan vastaavat edellä tavaramerkkilainsäädännön osalta kuvattua. Rajalla tapahtuvaan menettelyä koskevat muutokset tulee saattaa voimaan viimeistään vuoden kuluttua WTO:n perustamissopimuksen voimaantulosta.

Muiden teollisoikeuksien kuin tavaramerkkien eli varsinkin patenttien osalta kansalliseen harkintaan jää, ulotetaanko jo tavaramerkkeihin sovellettava menettely koskemaan niitä. Mikäli näin päätetään, on tällöin luultavasti perusteltua säätää menettelyä koskeva yleislaki, jota sovelletaan kaikkien teollis- ja tekijänoikeuksien osalta tavaroiden pysäyttämiseen rajalle.

Luku 5: Rikosprosessi
Artikla 61

Sopimuksen 61 artiklan mukaan jäsenen tulee säätää rikosprosessista ja rangaistuksista sovellettavaksi ainakin kaupallisessa laajuudessa harjoitettavaan tavaramerkkiväärennösten kauppaan ja tekijänoikeuspiratismiin. Teosta tulee seurata vankeus- tai sakkorangaistus, joka on riittävän ankara vaikuttaakseen ehkäisevästi ja joka tasoltaan vastaa vakavuudeltaan samanlaisiin rikoksiin sovellettavia rangaistuksia. Tarvittaessa tulee olla käytettävissä myös etsintä ja takavarikko sekä sellaisten oikeutta loukkaavien aineiden ja välineiden tuhoaminen, joiden käyttö on ratkaisevasti liittynyt rikoksen tekemiseen.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Teollis- ja tekijänoikeusoikeuksien loukkaaminen on asianomaisissa aineettomia oikeuksia koskevissa laeissa säädetty rangaistavaksi teoksi. Sopimuksen 61 artiklassa erikseen mainittu menettely kuuluu rangaistavuuden piiriin. Rikoksista säädetty rangaistusuhka vaihtelee jossakin määrin. Tekijänoikeusrikoksesta voi seurata kahden vuoden vankeusrangaistus, kun esimerkiksi tavaramerkkilain mukaan enimmäisrangaistus oikeudenloukkauksesta on kuusi kuukautta vankeutta. Hallituksen esityksessä rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toiseen vaiheen käsittäviksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi (HE 94/93 vp.) ehdotetaan, että aineettomiin oikeuksiin kohdistuvien rikosten enimmäisrangaistukset yhtenäistetään ja että vakavimmista teollisoikeuksien loukkauksista säädettyjä enimmäisrangaistuksia korotetaan. Edellä sanotun perustella voidaan katsoa, että erityisesti mainitut muutosehdotukset huomioon ottaen lainsäädäntömme vastaa rangaistusuhan osalta 61 artiklan velvoitteita.

Teollis- tai tekijänoikeuteen kohdistuvan rikoksen esitutkinnassa voidaan käyttää rikosprosessuaalisia pakkokeinoja samoin edellytyksin kuin muidenkin rikosten esitutkinnassa. Käytettävissä on siten muun muassa takavarikko. Teollisoikeuksiin kohdistuvien rikosten enimmäisrangaistuksen korottaminen mahdollistaa myös kotietsinnän. Niin kuin aikaisemmin on todettu, rikoksen tekemiseen käytetty omaisuus ja rikoksen tekoväline voidaan tuomita valtiolle menetetyksi rikoslain 2 luvun 16 §:n säännösten perusteella. Erityissäännös omaisuuden hävittämismahdollisuudesta on myös tekijänoikeuslain 58 ja oikeudesta valokuvaan annetun lain 20 §:ssä. Edellä sanottu sääntely toteuttaa 61 artiklassa olevan vaatimuksen mahdollisuudesta määrätä siinä tarkoitettu omaisuus tai väline hävitettäväksi.

OSA IV
Artikla 62

Sopimuksen 62 artikla sisältää säännöksiä teollis- ja tekijänoikeuksien hankinnasta, ylläpitämisestä sekä niihin liittyvistä osapuolten välisistä menettelyistä.

Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenet voivat vaatia, että II osassa olevien teollis- ja tekijänoikeuksien hankinnassa ja ylläpitämisessä noudatetaan kohtuullisiksi katsottavia menettelytapoja ja muodollisuuksia, jotka ovat tämän sopimuksen mukaisia. Nämä säännökset koskevat tavaramerkkien, maantieteellisten merkintöjen, teollismallien, patenttien ja integroitujen piirien piirimallien hankintaa ja ylläpitämistä.

Jäsenten on 2 kohdan mukaan varmistettava, että tekijän- ja teollisoikeuden saamisessa mahdollisesti tarvittava oikeuden myöntäminen ja rekisteröinti tapahtuvat kohtuullisessa ajassa, jotta vältyttäisiin suoja-ajan perusteettomalta lyhenemiseltä.

Palvelumerkkeihin sovelletaan 3 kohdan määräysten mukaisesti soveltuvin osin Pariisin yleissopimuksen (1947) 4 artiklan säännöksiä.

Artiklan 4 kohdan mukaisesti tekijän- ja teollisoikeuksien hankinnassa ja ylläpitämisen menettelytavoissa sekä jos se kansallisen lain mukaan on mahdollista, hallinnollisessa kumoamisessa ja sellaisissa osapuolten välisissä menettelyissä, jotka koskevat väitteen esittämistä, kumoamista ja peruuttamista, sovelletaan 41 artiklan 2 ja 3 kohdissa esitettyjä periaatteita. Tällaisia periaatteita ovat täytäntöönpanon osalta mm. oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, menettelytapojen edullisuus ja yksinkertaisuus. Lisäksi päätösten olisi oltava kirjallisia ja perusteltuja sekä saatavilla viipymättä.

Edellä mainitussa kohdassa mainitut hallinnolliset päätökset on 5 kohdan määräysten mukaan voitava kaikissa tapauksissa alistaa tuomioistuimen tai tuomioistuintyyppisen elimen käsiteltäväksi. Tällaista velvollisuutta ei kuitenkaan ole niissä tapauksissa, jotka koskevat menestymätöntä väiteprosessia tai hallinnollista kumoamista, jos sellaisen menettelyn perusteet voivat olla pätemättömyysprosessin kohteena.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Tämän osan määräykset eivät aiheuta lainsäädäntömuutoksia.

OSA V
Artiklat 63―64

Artiklat 63 ja 64 sisältävät määräykset lainsäädännön läpinäkyvyydestä ja riitojenratkaisusta.

Sopimus velvoittaa 63 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenen julkaisemaan tai asettamaan saataville sopimuksen kohdetta koskevat lait ja säädökset sekä oikeudelliset ratkaisut ja hallinnolliset päätökset kansallisella kielellä siten, että toiset hallitukset ja oikeudenhaltijat voivat tutustua niihin. Julkaisuvelvollisuus koskee teollis- ja tekijänoikeuksien saatavuutta, laajuutta, hankintaa, täytäntöönpanoa ja väärinkäytön estämistä. Edellä mainitun lisäksi jäsenen on julkaistava sellaiset sopimukset, jotka koskevat sopimuksen kohdetta ja jotka ovat voimassa jäsenen hallituksen tai sen alaisen viraston ja toisen jäsenen hallituksen tai viraston välillä.

Jäsenen on ilmoitettava 63 artiklan 2 kohdan mukaan yllä mainituista laeista ja säädöksistä TRIPS-neuvostolle. Kuitenkin tästä velvoitteesta voidaan tietyin edellytyksin poiketa. Neuvosto voi myöntää poikkeusluvan lakien ja määräysten ilmoitusvelvollisuudesta, jos yhteisen rekisterin perustamista koskevat neuvottelut Maailman henkisen omaisuuden järjestön, WIPOn, kanssa onnistuvat.

Tietojen saannista säädellään 63 artiklan 3 kohdassa, jonka mukaan jokaisen jäsenen on vastattava toisen jäsenen kirjalliseen pyyntöön, joka koskee 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja. Jos jäsen katsoo, että toisen jäsenen oikeuden päätös tai hallinnollinen päätös tai kahdenvälinen sopimus vaikuttaa sen TRIPS-sopimukseen perustuviin oikeuksiin, voi se kirjallisesti vaatia lisätietoja asiasta.

Jäsen ei kuitenkaan ole velvollinen paljastamaan 63 artiklan 1―3 kohdissa sellaista luottamuksellista tietoa, joka estäisi lain täytäntöönpanon tai muulla tavalla olisi julkisen edun vastainen tai vahingoittaisi yksittäisten, julkisten tai yksityisten yritysten oikeutettuja kaupallisia etuja.

Riitojenratkaisua koskeva yleissäännös on 64 artiklan 1 kohdassa. Sen mukaan sopimusta koskevat riidat sekä niitä koskevat konsultaatiot ratkaistaan WTO-sopimuksen yhtenäisen riitojenratkaisujärjestelmän mukaisesti, ellei asianomaisesta artiklasta muuta johdu. Tämän artiklan 2―3 kohdat sisältävät joitakin erityissääntöjä, jotka poikkeavat yhtenäisjärjestelmästä, muun muassa toinen jäsen ei saa nostaa kannetta 5 vuoden aikana WTO-sopimuksen voimaantulosta, jos riita koskee GATT 1994 -sopimuksen artiklan XXIII kohtia b) ja c) (niin sanottuja non-violation -tapauksia, joissa jäsen on ryhtynyt sopimuksen mukaiseen toimenpiteeseen, mutta toimen vaikutukset saattavat loukata tai mitätöidä toisen jäsenen oikeuksia).

TRIPS-neuvoston on tutkittava 2 kohdassa 5 vuoden aikana tehtyjen valitusten kate sekä modaliteetit. Neuvoston tulee antaa suosituksensa sekä esittää ne ministerikokouksen hyväksyttäviksi. Ministerikokouksen suosituksia koskeva päätös sekä 2 kohdan määräajan jatkaminen on tehtävä konsensuksella. Lisäksi kaikki hyväksytyt suositukset sitovat kaikkia sopimuksen jäseniä ilman erillistä hyväksymismenettelyä.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Tämän luvun säännökset eivät aiheuta lainsäädäntömuutoksia Suomessa. Kauppa- ja teollisuusministeriö huolehtii ilmoitusvelvollisuudesta teollisoikeuksien osalta ja opetusministeriö tekijänoikeuksien osalta.

OSA VI
Artiklat 65―67

Sopimuksen 65―66 artiklat käsittelevät siirtymäaikoja ja 67 artikla teknistä yhteistyötä.

TRIPS-sopimuksen velvoitteita ryhdytään noudattamaan yhden vuoden kuluttua siitä, kun WTO-sopimus on tullut kansainvälisesti voimaan. Kehitysmaat sekä siirtymätalouksien maat saavat vielä 4 vuoden siirtymäkauden sopimusvelvoitteista (yhteensä 5 vuotta). Kehitysmaille annetaan tuotepatentin osalta lisäksi 5 vuoden siirtymäaika, jolloin tuotepatenttia koskeva lainsäädäntö tulisi olla valmiina 10 vuoden kuluessa WTO-sopimuksen voimaantulosta.

Jäsenen, joka käyttää hyväkseen 65 artiklan 1―4 kohdissa mainittuja siirtymäaikoja, on varmistuttava siitä, ettei sen lainsäädännössä, määräyksissä tai käytännössä tämän siirtymäajan aikana tehtävät muutokset vähennä yhdenmukaisuutta tämän sopimuksen määräysten kanssa.

Vähiten kehittyneet kehitysmaajäsenet saavat sopimuksen mukaan 10 vuoden siirtymäajan kaikkiin muihin velvoitteisiin paitsi niihin, jotka koskevat kansallista kohtelua, suosituimmuussäännöstä sekä WIPOn sopimusvelvoitteita. TRIPS-neuvosto voi vähiten kehittyneen kehitysmaajäsenen pyynnöstä pidentää em. siirtymäaikaa. Sopimuksen mukaan teollisuusmaajäsenten tulisi rohkaista yrityksiään teknologian siirtoon vähiten kehittyneisiin kehitysmaajäseniin, jotta niihin voitaisiin luoda vahva ja luotettava teknologinen pohja.

Sopimuksen 67 artikla sisältää säädöksiä teknisestä yhteistyöstä ja velvoittaa TRIPS-sopimuksen teollisuusmaajäsenet asianomaisen sopimuksen täytäntöönpanon helpottamiseksi kehitysmaajäsenten pyynnöstä antamaan teknistä ja taloudellista apua. Tämä yhteistyö kattaa avustamisen kansallisen lainsäädännön valmistelussa sekä tarvittavien toimistojen ja muiden viranomaisten perustamisessa, vahvistamisessa sekä henkilökunnan koulutuksessa.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Tämän osan säännökset eivät aiheuta lainsäädäntömuutoksia Suomessa.

OSA VII
Artiklat 68―69 ja 71―73

Tämän osan 68―69 artiklat käsittelevät TRIPS-neuvoston tehtäviä sekä kansainvälistä yhteistyötä, 70 artikla olemassa olevan aineiston suojaa, 71 artikla arviointeja ja muutoksia, 72 artikla varauksia ja 73 artikla turvallisuuteen perustuvia poikkeuksia.

TRIPS-neuvosto seuraa 68 artiklan mukaisesti sopimuksen täytäntöönpanoa sekä jäsenten osalta sopimuksen noudattamista. Neuvostossa on mahdollisuus keskustella sopimuksen alaan liittyvistä kysymyksistä. Neuvosto huolehtii lisäksi niistä tehtävistä, jotka jäsenet sille määräävät, sekä auttaa riitojen ratkaisuissa. Neuvosto sopii myös WIPOn kanssa yhteistyöjärjestelyistä vuoden kuluessa ensimmäisestä kokouksestaan.

Sopimuksen 69 artiklan mukaisesti jäsenet perustavat kansainvälisen yhteistyön edistämiseksi ja tietojen saamiseksi erityisiä yhteystahoja hallintoonsa. Nämä tahot tulevat olemaan yhteistyössä tulliviranomaisten kanssa, erityisesti väärennettyjen tuotteiden osalta.

TRIPS-neuvosto tarkastelee ja arvioi sopimuksen täytäntöönpanoa 71 artiklan mukaisesti viiden vuoden kuluessa sopimuksen siirtymäajan päättymisestä, josta säädetään 65 artiklan 2 kohdassa. Sen jälkeen sopimuksen arviointi tapahtuu joka toinen vuosi.

Sopimusta koskevat muutosehdotukset voidaan 71 artiklan 2 kohdan mukaan tehdä konsensus-päätöksellä, jonka jälkeen asia siirretään WTO:n ministerikokouksen käsiteltäväksi.

Sopimuksen 72 artiklan perusteella TRIPS-sopimukseen voidaan tehdä varaumia vain toisten jäsenten suostumuksella.

Sopimuksen 73 artikla sisältää luettelon turvallisuuteen perustuvista poikkeuksista, joiden perusteella jäsen voi vapautua tietyistä sopimusvelvoitteistaan.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Artiklat eivät aiheuta lainsäädäntömuutoksia.

Artikla 70

Määräykset olemassa olevan aineiston suojasta sisältyvät 70 artiklaan. Sopimuksella ei 1 kohdan mukaan ole vaikutusta toimiin, jotka tapahtuivat ennen kuin sopimusta alettiin soveltaa kyseisen jäsenen alueella.

Sopimusta sovelletaan 2 kohdan nojalla kaikkiin suojan kohteisiin, jotka ovat suojattuja jäsenten alueella sopimuksen soveltamispäivänä tai täyttävät tai myöhemmin tulevat täyttämään suojan saamisen perusteet. Jos suojan kohteen suoja-aika on jo päättynyt, ei sille 3 kohdan nojalla tarvitse antaa uudelleen suojaa. Artiklan 4 kohdan nojalla voidaan säätää säännöksiä, joilla turvataan suojan kohteen käyttäjän taloudellisia etuja. Jäsen voi säätää, että jos tämä on ryhtynyt käyttämään aiemmin suojaa vailla ollutta kohdetta ennen kuin kyseinen jäsen hyväksyi Maailman kauppajärjestön perustavan sopimuksen, tämä voi jatkaa käyttöä tietyissä rajoissa kohtuullista korvausta vastaan.

Artiklan 2 kohdan mukaan tekijänoikeudellisesti suojattuihin teoksiin ja äänitteisiin liittyviin äänitteiden tuottajien ja esittäjien oikeuksiin sovelletaan kuitenkin yksinomaan Bernin sopimuksen 18 artiklaa. Se vastaa pääosin edellä selostettua 2―4 kohtaa. Sen nojalla sopimuksen mukainen suoja tulee myöntää taannehtivasti kaikille teoksille, joiden suoja-aika ei ole vielä päättynyt alkuperämaassaan. Jos teos on kuitenkin ollut aiemmin suojattu siinä maassa, jossa suojaa vaaditaan, ja suoja-aika on päättynyt, ei teos saa siellä uudelleen suojaa.

Bernin sopimuksen 18 artiklan mukainen taannehtiva suoja koskee myös äänitteiden tuottajien ja esittäjien oikeuksia määrätä äänitteiden kopioinnista. Tämä poikkeaa Rooman sopimuksen 20 artiklan 2 kohdasta, jonka nojalla sopimusvaltio ei ole velvollinen myöntämään taannehtivaa suojaa. Suomi ei kuitenkaan käyttänyt hyväkseen tätä mahdollisuutta liittyessään Rooman sopimukseen, joten määräys ei aiheuta muutoksia tekijänoikeuslakiin.

Vuokrausoikeutta koskevia määräyksiä ei 4 kohdan mukaan tarvitse soveltaa teoskappaleisiin ja äänitteisiin, jotka ostettiin ennen sopimuksen soveltamispäivää.

Sopimuksen 70 artiklan 6 kohta sisältää määräyksen niitä tapauksia varten, joissa jäsenen hallitus on antanut luvan ilman oikeudenhaltijan lupaa tapahtuvaan käyttöön ennen kuin TRIPS-sopimuksen päivämäärä tuli tunnetuksi. Näissä tapauksissa jäsen ei ole velvollinen soveltamaan 27 ja 31 artiklan määräyksiä.

Sopimuksen 70 artiklan 7 kohdassa määrätään vireillä olevista hakemuksista niiden teollis- ja tekijänoikeuksien kohdalla, joissa suojan saaminen edellyttää rekisteröintiä. Tämän kohdan mukaan sopimuksen soveltamispäivänä vireillä olevia hakemuksia tulee voida muuttaa mahdollisen sopimuksen mukaisen lisäsuojan saamiseksi. Tällaiset muutokset eivät saa sisältää uutta suojattavaa.

Sopimuksen 70 artiklan 8 kohta sisältää määräykset niitä jäseniä varten, joissa WTO:n perustamissopimuksen voimaantulopäivänä ei ole mahdollista saada lääketuotteille tai maatalouskemikaaleille tuotepatenttia. Näiden jäsenten alueella tulee antaa hakijoille mahdollisuus tehdä tällaisia hakemuksia ja soveltaa näihin hakemuksiin TRIPS-sopimuksen soveltamispäivästä lukien sopimuksen mukaisia kriteerejä. Kohta 9 sisältää määräyksen, jonka mukaan kohdan 8 mukaisten patenttihakemusten hakijoille tulee taata yksinmyyntioikeudet jäsenen alueella viiden vuoden ajaksi tai siihen asti kunnes patenttihakemus hylätään tai hyväksytään.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Suomessa on tällä hetkellä mahdollista saada lääke- ja ravintoaineisiin vain valmistusmenetelmiä koskevia patentteja. Itse tuotteeseen patentteja voidaan myöntää vuonna 1987 annetun asetuksen ravinto- ja lääkeaineisiin myönnettävistä patenteista (932/87) mukaisesti vasta 1.1.1995 lukien. Asetuksen mukaan patentti voidaan myöntää, jos hakemus tehdään tai se katsotaan tehdyksi 1.1.1995 jälkeen.

TRIPS-sopimuksen 70 artiklan 7 kohta saattaa johtaa siihen, että asetusta on eräiltä osin muutettava koskien ennen 1.1.1995 tehdyksi katsottujen menetelmähakemusten, jotka ovat vireillä TRIPS-sopimuksen soveltamishetkellä, muuttamista kattamaan mahdollisesti myös hakemuksissa esitetyt tuotteet. Kohdan 7 edellyttämien asetusmuutosten tarvetta ja mahdollisia vaikutuksia selvitetään erikseen. Artiklan 7 kohta ei kuitenkaan edellytä lainsäädännön muuttamista.

Koska WTO:n perustamissopimus tulee voimaan vasta 1.1.1995 jälkeen, josta lähtien tuotepatenttien hakeminen lääke- ja ravintoaineille on mahdollista, ei 70 artiklan 8 tai 9 kohtaa sovelleta Suomen osalta.

1.17. Riitojen ratkaisemisesta annettuja sään-töjä ja menettelyjä koskeva sopimus
Artikla 1

Tämän sopimuksen sääntöjä ja menettelyjä sovelletaan niihin riitoihin, jotka nostetaan tämän sopimuksen 1 alaliitteessä olevien sopimusten neuvottelu- ja riitojenratkaisumääräysten perusteella. Näitä alaliitteen sopimuksia kutsutaan nimellä ''liitesopimukset''. Lisäksi sopimuksen sääntöjä ja menettelyjä sovelletaan sellaisiin Maailman kauppajärjestön eli WTO:n jäsenten välisiin neuvotteluihin ja riitojenratkaisuun, jotka koskevat Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen (WTO-sopimus) ja tämän sopimuksen määräyksiin perustuvia oikeuksia ja velvoitteita joko erillisinä tai yhdessä jonkin liitesopimuksen kanssa.

Ellei sopimuksen 2 alaliitteessä olevista, liitesopimuksia koskevista erityis- tai lisäsännöistä ja menettelyistä muuta johdu, sovelletaan neuvotteluihin ja riitojen ratkaisuun tämän sopimuksen sääntöjä ja menettelyjä. Jos kuitenkin tämän sopimuksen ja 2 alaliitteessä olevien liitesopimusten sääntöjen ja menettelyjen välillä on ristiriitaa, ovat 2 alaliitteen erityis- tai lisäsäännöt ja menettelyt voimassa.

Riidoissa, jotka koskevat useamman kuin yhden liitesopimuksen sääntöjä ja määräyksiä, jos näiden tarkasteltavina olevien sopimusten erityis- tai lisäsääntöjen ja menettelyjen välillä on ristiriita, eivätkä riidan osapuolet pääse sopimukseen säännöistä ja menettelyistä 20 päivän kuluessa paneelin perustamisesta, 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti riitojenratkaisuelimen (myöhemmin sopimuksessa ''DSB'') puheenjohtajan tulee keskusteltuaan riidan osapuolten kanssa päättää sovellettavista säännöistä ja menettelyistä 10 päivän kuluessa siitä, kun toinen jäsenistä on sitä pyytänyt. Puheenjohtajan tulee päätöstä tehdessään noudattaa sitä periaatetta, että erityis- ja lisäsääntöjä ja menettelyjä tulisi käyttää silloin, kun se on mahdollista ja tämän sopimuksen sääntöjä ja menettelyjä niin pitkälle kuin mahdollista ristiriidan välttämiseksi.

Artikla 2

Sopimuksella perustetaan riitojen ratkaisuelin eli DSB hallinnoimaan tämän sopimuksen sääntöjä ja menettelyjä sekä liitesopimusten määräyksiä neuvotteluista ja riitojenratkaisusta, ellei liitesopimuksissa toisin määrätä. Siten DSB:llä on oikeus perustaa paneelit, hyväksyä paneelien ja valituselimen raportit, valvoa päätösten ja suositusten täytäntöönpanoa sekä oikeuttaa liitesopimusten mukaisten myönnytysten ja muiden velvoitteiden peruuttamiseen.

Liitesopimuksissa olevan useammankeskisen kauppasopimuksen osalta käsitteellä ''jäsen'' tarkoitetaan vain niitä jäseniä, jotka ovat asianomaisen useammankeskisen kauppasopimuksen osapuolia. Kun DSB hallinnoi useammankeskisen kauppasopimuksen riitojenratkaisumääräyksiä, vain ne jäsenet, jotka ovat sopimuksen jäseniä, voivat osallistua DSB:n päätöksentekoon sekä toimenpiteisiin.

DSB:n on ilmoitettava asianomaisille WTO:n neuvostoille ja komiteoille kullekin erikseen liitesopimusten määräyksiä koskevien riitojen kehittymisestä. Lisäksi DSB:n on kokoonnuttava niin usein, kuin se on tarpeellista tässä sopimuksessa olevien määräaikojen noudattamisen osalta.

Kun tässä sopimuksessa määrätään, että DSB:n on tehtävä päätös asiassa, on tällainen päätös tehtävä konsensuksella. DSB:n katsotaan tehneen päätöksensä konsensuksella, jos yksikään kokouksessa läsnä ollut jäsen ei päätöstä tehtäessä virallisesti ole ilmoittanut vastustavansa päätöstä.

Artikla 3

Tämän artiklan mukaisesti WTO:n jäsenet sitoutuvat noudattamaan GATT 1947 -sopimuksen XXII ja XXIII artiklojen riitojenratkaisua koskevia periaatteita ja sääntöjä ja menettelyjä siten, kuin niitä tässä on kehitetty ja muutettu.

Artiklan mukaan WTO:n riitojenratkaisujärjestelmä on keskeinen osa monenkeskisen kauppajärjestelmän turvallisuutta ja ennakkoitavuutta. Riitojenratkaisujärjestelmä suojaa jäsenten liitesopimusten mukaisia oikeuksia ja velvoitteita sekä selventää noiden sopimusten olemassa olevia määräyksiä kansainvälisen oikeuden tavanomaisten tulkintasääntöjen mukaisesti. DSB:n ratkaisuilla ja suosituksilla ei kuitenkaan voida lisätä tai vähentää jäsenten liitesopimusten mukaisia oikeuksia ja velvoitteita.

Artiklassa todetaan, että riitojen ratkaiseminen mahdollisimman pikaisesti on välttämätön edellytys WTO:n tehokkaalle toiminnalle sekä järjestön jäsenten oikeuksien ja velvoitteiden välisen tasapainon säilyttämiselle.

Artiklan 4 kohdan mukaan DSB:n suosituksilla ja ratkaisuilla tulee pyrkiä saavuttamaan tyydyttävä ratkaisu asiaan tämän sopimuksen ja liitesopimusten oikeuksien ja velvoitteiden mukaisesti.

Kaikkien niiden ratkaisujen, jotka virallisesti tulevat esille liitesopimusten neuvotteluja ja riitojenratkaisua koskevien määräysten perusteella, mukaanlukien välimiestuomiot, tulee olla yhdenmukaisia näiden sopimusten kanssa, eivätkä ne saa mitätöidä tai loukata yhdenkään jäsenen noihin sopimuksiin perustuvia etuja tai vaikeuttaa näiden sopimusten tavoitteiden toteutumista.

Riidan osapuolten keskinäisesti sopimat ratkaisut, jotka on virallisesti nostettu liitesopimusten neuvotteluja ja riitojenratkaisua koskevien määräysten mukaisesti, on 5 kohdan mukaan ilmoitettava DSB:lle ja asianomaisille neuvostoille ja komiteoille, joissa jokainen jäsen voi ottaa esille asiaan liittyvän seikan.

Artiklan 7 kohdan mukaan jäsenen tulee ennen kanteen nostamista harkita, olisiko toiminta riitojenratkaisua koskevien menettelyjen puitteissa tuloksekasta. Riitojenratkaisujärjestelmän tarkoituksena on pyrkiä turvaamaan myönteinen ratkaisu asiaan. Artiklassa korostetaan riidan osapuolten keskinäisesti hyväksymän ratkaisun ensisijaisuutta ja pidetään sitä suositeltavimpana. Lisäksi todetaan, että keskinäisesti hyväksytyn ratkaisun puuttuessa, riitojenratkaisujärjestelmän ensimmäisenä tavoitteena on tavallisesti varmistaa niiden kyseisten toimenpiteiden poistaminen, joiden katsotaan olevan ristiriidassa minkä tahansa liitesopimuksen määräysten kanssa.

Vahingonkorvauksia koskeviin määräyksiin olisi turvauduttava ainoastaan, jos toimenpidettä ei voida käytännössä heti peruuttaa. Lisäksi vahingonkorvausta voitaisiin suorittaa väliaikaisena toimenpiteenä sen aikaa kunnes liitesopimuksen vastainen toimenpide on peruutettu.

Viimeisenä mahdollisuutena sopimus tarjoaa jäsenelle, joka vetoaa riitojenratkaisumenettelyyn, mahdollisuuden peruuttaa liitesopimusten mukaiset myönnytykset tai muut velvoitteet syrjivästi toisen jäsenen osalta DSB:n oikeutuksen perusteella.

Artiklan 8 kohdassa käsitellään riitaa koskevaa todistustaakkaa. Kohdan mukaan niissä tapauksissa, jotka koskevat liitesopimuksen velvoitteen oletettua loukkausta, toimen katsotaan ensisijassa muodostavan mitätöimis- tai loukkaamistapauksen. Tämä tarkoittaa sitä, että tavallisesti oletetaan sääntöjen rikkomisen aiheuttavan kielteisen vaikutuksen liitesopimuksen muille jäsenille, jotka ovat sopimuksen osapuolia, ja sellaisissa tapauksissa vastaajajäsenen tehtävänä on kumota tällainen syyte.

Tämän sopimuksen määräyksistä huolimatta 9 kohdan mukaan jäsenillä on aina oikeus pyytää virallista liitesopimuksen määräysten tulkintaa WTO-sopimuksen tai liitesopimuksena olevan useammankeskisen kauppasopimuksen päätöksenteon avulla.

Artiklan 10 kohtaan on kirjattu yhteisymmärrykseksi se, että neuvottelu- ja riitojenratkaisupyyntöjen esittämistä ei ole tarkoitettu tai katsottu vihamielisiksi toimiksi. Lisäksi kohdan mukaan on sovittu, että jos riita syntyy, kaikki jäsenet tulevat osallistumaan toimintaan vilpittömin mielin pyrkimyksenään ratkaista riita. On myös sovittu, että eri asioita koskevia kanteita ja vastakanteita ei saa yhdistää.

Artiklan 11 kohta rajaa sopimuksen soveltamisajankohdan alkamisen. Tätä sopimusta sovelletaan vain niihin uusiin neuvottelupyyntöihin, jotka on tehty liitesopimusten neuvottelumääräysten mukaisesti WTO-sopimuksen voimaantulopäivänä tai sen jälkeen. Niiden riitojen osalta, joissa neuvottelupyynnöt on tehty GATT 1947 -sopimuksen tai liitesopimuksia edeltävän sopimuksen nojalla ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa, sovelletaan asianomaisen riitojen ratkaisua koskevia sääntöjä ja menettelyjä, jotka ovat voimassa juuri ennen WTO-sopimuksen voimaantuloa. Tämän kohdan määräyksiä sovelletaan myös niihin riitoihin, joiden paneeliraporttia ei vielä ole hyväksytty tai kokonaan täytäntöönpantu.

Kuitenkin artiklan 12 kohdan mukaan 11 kohdan määräyksistä huolimatta, jos kehitysmaajäsen nostaa johonkin liitesopimukseen perustuvan kanteen teollisuusmaajäsentä vastaan, kantajaosapuolella on oikeus vedota, vaihtoehtona tämän sopimuksen 4, 5, 6 ja 12 artiklojen määräyksille, vastaavan 5. päivänä huhtikuuta 1966 tehdyn päätöksen määräyksiin (BISD-julkaisusarja 14S/18), paitsi jos paneeli katsoo, että tuon päätöksen 7 kohdassa mainittu määräaika ei ole riittävä paneeliraportin valmistumiseksi ja kantajaosapuolen suostumuksella tuota aikarajaa voidaan pidentää. Niiltä osin kuin 4, 5, 6 ja 12 artiklojen säännöt ja menettelyt poikkeavat päätöksen vastaavista säännöistä ja menettelyistä, jälkimmäiset ovat voimassa.

Artikla 4

Artiklassa säädetään neuvottelumenettelystä ja sitä koskevista aikarajoituksista. Jäsenet sitoutuvat myönteiseen suhtautumiseen ja riittävien neuvottelumahdollisuuksien varaamiseen toisen jäsenen pyytäessä neuvotteluja asianomaisen jäsenen alueella tapahtuneen toimenpiteen johdosta. Mikäli liitesopimuksen alueellisia tai paikallisia hallituksia tai viranomaisia koskevat määräykset poikkeavat edellä mainitusta, noudatetaan liitesopimuksen määräyksiä.

Jos neuvottelupyyntö perustuu liitesopimukseen, on jäsenen, jolle pyyntö on esitetty, vastattava pyyntöön 10 päivän kuluessa, ellei pitemmästä ajasta keskinäisesti sovita, sekä aloitettava neuvottelut 30 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Neuvotteluilla pyritään saavuttamaan yhteisesti hyväksyttävä ratkaisu. Ellei jäsen vastaa neuvottelupyyntöön 10 päivän kuluessa tai ryhdy neuvotteluihin 30 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta, voi neuvotteluja pyytänyt jäsen pyytää välittömästi paneelin perustamista.

Kaikki neuvottelupyynnöt on toimitettava DSB:n sekä asianomaisen neuvoston ja komitean tiedoksi. Tiedonantovelvollisuus on sopimuksen mukaan neuvotteluja pyytävällä jäsenellä. Neuvottelupyyntö on tehtävä kirjallisesti ja sen on sisällettävä pyynnön perustelut, mukaan lukien kyseisen toimenpiteen yksilöinti sekä oikeudelliset perusteet kanteelle.

Neuvottelujen kuluessa jäsenten tulisi pyrkiä löytämään asiaan tyydyttävä ratkaisu.

Artiklan mukaan neuvottelut ovat luottamuksellisia, eivätkä vaikuta minkään jäsenen oikeuteen ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

Jos neuvotteluteitse ei saavuteta ratkaisua 60 päivän kuluessa neuvottelupyynnön vastaanottamisesta, voi kantajaosapuoli pyytää paneelin perustamista. Kantaja voi pyytää paneelin perustamista jo aikaisemmin 60 päivän määräajan sisällä, jos osapuolet yhdessä toteavat, että neuvotteluteitse ei ratkaisua riitaan ole saavutettavissa.

Kiireellisissä tapauksissa, erityisesti helposti pilaantuvien tuotteiden osalta, jäsenten tulee ryhtyä neuvotteluihin enintään 10 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta. Jos neuvotteluissa ei onnistuta löytämään ratkaisua 20 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta, kantajaosapuoli voi pyytää paneelin perustamista.

Kiireellisissä tapauksissa, mukaan lukien helposti pilaantuvia tuotteita käsittelevät tapaukset, riidan osapuolten, paneelin ja valituselimen tulee pyrkiä nopeuttamaan käsittelyä mahdollisimman paljon.

Neuvotteluissa jäsenten tulee kiinnittää erityistä huomiota kehitysmaajäsenten erityisongelmiin sekä etuihin.

Jos muilla kuin neuvotteluihin osallistuneilla jäsenillä on huomattavaa kaupallista etua niissä neuvotteluissa, joita käydään GATT 1994 -sopimuksen XXII artiklan 1 kohdan, GATS-sopimuksen XXII artiklan 1 kohdan tai liitesopimusten vastaavien määräysten perusteella, jäsen voi ilmoittaa kiinnostuksestaan osallistua neuvotteluihin DSB:lle ja neuvotteluja käyville jäsenille 10 päivän kuluessa siitä, kun neuvottelupyyntö on jaettu jäsenille. Tällainen jäsen voi osallistua neuvotteluihin edellyttäen, että pyynnön saanut jäsen hyväksyy, että huomattavaa kaupallista etua koskeva väite on perusteltu. Tällaisessa tapauksessa osapuolet ilmoittavat siitä DSB:lle. Ellei pyyntöön suostuta, kyseinen jäsen voi pyytää neuvotteluja GATT 1994 -sopimuksen XXII artiklan 1 kohdan tai XXIII artiklan 1 kohdan tai GATS-sopimuksen XXIII artiklan 1 kohdan tai liitesopimusten vastaavien määräysten perusteella.

Artikla 5

Riidan osapuolet voivat vapaaehtoisesti pyytää hyviä palveluja, sovittelua tai välitystä. Nämä toimenpiteet ovat luottamuksellisia, eivätkä estä kummankaan osapuolen oikeutta ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

Kumpi tahansa osapuolista voi pyytää hyviä palveluja, sovittelua tai välitystä milloin tahansa riidan käsittelyn aikana. Toimenpiteet voidaan aloittaa ja päättää milloin tahansa. Silloin, kun nämä toimenpiteet ovat päättyneet, kantaja voi pyytää paneelin perustamista.

Kun näihin toimenpiteisiin ryhdytään 60 päivän kuluessa neuvottelupyynnön vastaanottamisesta, kantajan on odotettava 60 päivän määräajan päättymistä, ennen kuin se voi pyytää paneelin perustamista. Kuitenkin kantaja voi pyytää paneelin perustamista, jos osapuolet yhdessä toteavat, että hyvät palvelut, sovittelumenettely tai välitysmenettely eivät tuo ratkaisua asiaan.

Halutessaan riidan osapuolet voivat suostua siihen, että hyviä palveluja, sovittelua ja välitystä jatketaan vielä paneelikäsittelyn aikana.

WTO:n pääjohtaja voi virkatehtävässään tarjota hyviä palveluja sovittelua tai välitystä jäsenille auttaakseen riidan ratkaisussa.

Artikla 6

Kantajan pyynnöstä paneeli perustetaan viimeistään seuraavassa DSB:n kokouksessa sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran pyyntö paneelin perustamisesta on ollut DSB:n asialistalla, ellei DSB konsensuksella päätä olla perustamatta paneelia. Jos kantaja pyytää, DSB:n kokous voidaan kutsua koolle tätä tarkoitusta varten 15 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä edellyttäen, että sitä koskeva etukäteisilmoitus annetaan vähintään 10 päivää ennen kokousta.

Artiklan 2 kohta sisältää paneelipyyntöä koskevat määräykset. Pyyntö paneelin perustamiseksi on tehtävä kirjallisesti. Pyynnön on sisällettävä tieto siitä, onko neuvotteluja käyty. Lisäksi on yksilöitävä kiistan kohteena oleva toimenpide sekä annettava lyhyt yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista, joka on riittävä ongelman esitellemiseksi. Jos kantaja pyytää paneelin perustamista tavallisesta poikkeavalla toimivallalla (''terms of reference''), on pyyntöön sisällytettävä ehdotus tällaiseksi erityistoimivallaksi.

Artikla 7

Paneelien toimivallan rajojen (''terms of reference'') tulee olla seuraavanlainen, elleivät riidan osapuolet toisin sovi 20 päivän kuluessa paneelin perustamisesta:

''Tutkia asianomaisten määräysten valossa (suluissa riidan osapuolten nimeämä liitesopimus tai -sopimukset), (osapuolen nimi) DSB:n käsiteltäväksi antama asia, joka ilmenee asiakirjasta ... ., sekä tehdä sellaiset johtopäätökset, jotka auttavat DSB:tä suositusten tai tuota sopimusta tai niitä sopimuksia koskevien päätösten tekemisessä.''

Artiklassa todetaan, että paneelien tulee käsitellä riidan osapuolten nimeämän liitesopimuksen tai liitesopimusten asianomaisia määräyksiä.

Perustaessaan paneelin DSB voi oikeuttaa puheenjohtajansa laatimaan paneelin toimivallan rajat yhdessä riidan osapuolten kanssa, elleivät riidan osapuolet toisin sovi. Toimivallan rajat on jaettava kaikille DSB:n jäsenille tiedoksi. Jos sovitaan muista kuin tavallisista toimivallan rajoista, jokainen jäsen voi ottaa siihen liittyvän kysymyksen esille DSB:ssä.

Artikla 8

Paneelien jäseniksi eli panelisteiksi tulee valita kyvykkäitä julkisoikeudellisissa tai yksityisoikeudellisissa tehtävissä toimivia henkilöitä. Tällaisiksi henkilöiksi katsotaan artiklan 1 kohdassa ne henkilöt, jotka ovat joko toimineet panelisteina tai esiintyneet paneelissa, olleet GATT 1947 -sopimuksen sopimuspuolen tai WTO:n jäsenen edustajina tai liitesopimuksia koskevan neuvoston tai komitean edustajina tai GATT-sihteeristön tai WTO-sihteeristön palveluksessa, opettaneet tai julkaisseet kansainvälistä kauppaoikeutta tai -politiikkaa tai palvelleet jäsenen hallinnossa ylempänä kauppapoliittisina virkamiehinä.

Paneelin jäsenten valinnassa on kiinnitettävä huomiota siihen, että jäsenten itsenäisyys on varmistettu, heillä on riittävän erilainen tausta sekä mahdollisimman laaja elämänkokemuksen kirjo.

Riidan osapuolina tai kolmansina osapuolina olevien hallitusten kansalaiset eivät saa toimia panelisteina, elleivät riidan osapuolet asiasta toisin sovi. Tämä määräys koskee myös kaikkia tulliunionin tai yhteismarkkina-alueen jäsenmaiden kansalaisia, jos tulliunioni tai yhteismarkkina-alueet ovat riidan osapuolina.

Sihteeristö ylläpitää esimerkkiluetteloa julkisoikeudellisissa ja yksityisoikeudellisissa tehtävissä toimivista henkilöistä, jotka täyttävät panelisteilta artiklan 1 kohdan mukaisesti vaaditut edellytykset. Jäsenet voivat ehdottaa henkilöitä sisällytettäväksi tähän luetteloon.

Paneeliin kuuluu kolme henkilöä, elleivät osapuolet sovi 10 päivän kuluessa paneelin perustamisesta, että paneeliin kuuluu viisi henkilöä. Jäsenille on välittömästi ilmoitettava paneelin kokoonpanosta.

Paneelimenettelyn nopeuttamiseksi sihteeristön tehtäväksi on annettu esittää osapuolille panelistien nimet. Osapuolet eivät saa vastustaa nimityksiä muusta kuin erittäin painavista syistä.

Jos paneelin kokoonpanosta ei päästä sopimukseen 20 päivän kuluessa paneelin perustamisesta, voi jompi kumpi osapuolista pyytää pääjohtajaa nimittämään panelistit. Pääjohtaja tekee nimityksensä keskusteltuaan ensin DSB:n puheenjohtajan, asianomaisen neuvoston tai komitean puheenjohtajan sekä riidan osapuolten kanssa ja ottaen huomioon kiistan kohteena olevan liitesopimuksen mahdolliset lisämääräykset riitojenratkaisun osalta. DSB:n puheenjohtajan on ilmoitettava DSB:n jäsenille näin nimitetyn paneelin kokoonpano viimeistään 10 päivän kuluessa siitä, kun hän on tällaisen pyynnön saanut.

Jäsenet sitoutuvat antamaan luvan virkamiehilleen toimia panelisteina, joiden edellytetään toimivan henkilökohtaisessa ominaisuudessaan eivätkä hallitusten tai järjestöjen edustajina. Jäsenet eivät sen vuoksi saa antaa ohjeita panelisteille tai muutoin pyrkiä vaikuttamaan heihin paneelin käsittelemien asioiden suhteen.

Kun riita on kehitysmaajäsenen ja teollisuusmaajäsenen välinen, tulee kehitysmaajäsenen pyynnöstä paneeliin sisällyttää yksi panelisti, joka tulee jonkin kehitysmaajäsenen alueelta.

Panelistien kulut katetaan WTO:n budjetista yleisneuvoston asettamien budjetti-, talous- ja hallintokomitean suosituksiin perustuvien ohjeiden mukaisesti.

Artikla 9

Jos useampi kuin yksi jäsen pyytää paneelin perustamista käsittelemään saamaa asiaa, yksi paneeli voidaan perustaa käsittelemään näitä kaikkia kanteita. Yksi paneeli tulisi aina perustaa tutkimaan tällaisia kanteita, milloin se vain on mahdollista.

Paneelin on edellä mainitussa tapauksessa huolehdittava siitä, että eri paneeleihin oikeutettujen riidan osapuolten oikeuksia ei loukata. Jos yksi osapuolista vaatii, on paneelin annettava erilliset raportit asianomaisesta riidasta. Jokaisen kantajan kirjalliset esitykset tulee olla toisten kantajien saatavissa ja jokaisella heistä on oikeus olla läsnä, kun joku kantajista esittelee näkemyksenä paneelille.

Jos puolestaan perustetaan useampi kuin yksi paneeli käsittelemään samaa asiaa, tulisi samojen henkilöiden niin pitkälle kuin mahdollista toimia panelisteina näissä erillisissä paneeleissa ja sovittaa paneelimenettelyjen aikataulut yhteen.

Artikla 10

Artiklassa käsitellään kolmannen osapuolen oikeuksia ja todetaan, että riidan osapuolten samoin kuin muiden liitesopimusten jäsenten edut otetaan täysin huomioon paneelikäsittelyn aikana.

Jokaisella jäsenellä, jolla on huomattavaa etua paneelin käsiteltävänä olevassa asiassa ja joka on ilmoittanut tästä riitojenratkaisuelimelle, on oikeus tulla kuulluksi paneelissa sekä oikeus toimittaa kirjallisia asiakirjojen paneelille. Tällaista jäsentä kutsutaan kolmanneksi osapuoleksi.

Kolmannen osapuolen toimittamat asiakirjat jaetaan myös riidan osapuolille ja ne huomioidaan paneeliraportissa. Lisäksi kolmansilla osapuolilla on oikeus saada ne asiakirjat, jotka riidan osapulet toimittavat paneelin ensimmäiseen istuntoon.

Jos kolmas osapuoli katsoo, että paneelikäsittelyn alainen toimenpide mitätöi tai vahingoittaa sen liitesopimuksen mukaisia etuja, voi asianomainen jäsen vaatia tavallista riitojenratkaisumenettelyä tämän sopimuksen mukaisesti. Tällainen tapaus annetaan alkuperäisen paneelin käsiteltäväksi aina, kun se on mahdollista.

Artikla 11

Artiklassa määritellään paneelien tehtävät. Sen mukaisesti katsotaan, että paneelin tehtävänä on auttaa DSB:tä täyttämään velvollisuutensa tämän sopimuksen sekä liitesopimusten suhteen. Paneelin tulisi tehdä puolueeton arvio sen käsiteltäväksi annetusta asiasta, johon sisältyy tosiasioiden puolueeton esittely ja arvio liitesopimusten noudattamisesta tai yhdenmukaisuudesta niiden kanssa sekä muut mahdolliset havainnot, jotka auttavat DSB:tä liitesopimusten mukaisten suositusten tai ratkaisujen tekemisessä. Paneelien tulisi myös keskustella säännöllisesti osapuolien kanssa sekä antaa niille riittävä mahdollisuus löytää keskinäisesti tyydyttävä ratkaisu.

Artikla 12

Artiklassa säädetään paneelien menettelyistä ja määräajoista. Pääperiaatteena on, että paneelien on noudatettava niitä menettelyjä, jotka esitetään 3 alaliitteessä, ellei paneeli päätä toisin keskusteltuaan riidan osapuolten kanssa.

Paneelimenettelyjen tulisi olla riittävän joustavia, jotta turvattaisiin korkeatasoiset paneeliraportit, mutta ei samalla viivytettäisi paneelin toimintaa.

Keskusteltuaan riidan osapuolten kanssa paneelin tulee, niin pian kuin se voi ja mikäli mahdollista yhden viikon kuluessa siitä, kun paneelin kokoonpano ja toimivallan rajat on hyväksytty, sopia työskentelyaikataulustaan, ottaen tarvittaessa huomioon kiireellisiä tapauksia koskevat aikataulut, joista mainitaan mm. 4 artiklan 9 kohdassa.

Paneelin tulee varata riittävästi aikaa riidan osapuolille valmistaa esityksensä. Paneelien olisi lisäksi asetettava tarkat määräajat kirjallisten asiakirjojen jättämiselle ja osapuolten tulisi noudattaa näitä määräaikoja.

Jokaisen riidan osapuolen tulee toimittaa kirjelmänsä sihteeristölle edelleen paneelille ja riidan toiselle osapuolelle tai osapuolille jaettavaksi. Kantajaosapuolen tulee toimittaa ensimmäinen kirjelmänsä ennen vastaajan kirjelmää, ellei paneeli päätä määräajoista sopiessaan ja keskusteltuaan osapuolten kanssa, että osapuolten tulisi toimittaa kirjelmänsä samanaikaisesti. Kun ensimmäiset kirjelmät toimitetaan peräkkäin, paneelin tulee asettaa tarkka määräaika vastaajaosapuolen kirjelmän toimittamiselle. Myöhemmät kirjelmät toimitetaan samanaikaisesti.

Kun riidan osapuolet eivät ole onnistuneet saavuttamaan yhteisesti tyydyttävää ratkaisua, paneelin tulee antaa päätöksistään kirjallinen raporttinsa. Tällaisessa tapauksessa paneeliraportin tulee sisältää tosiasiatiedot, asianomaisten määräysten sovellettavuus sekä perustelut havainnoille ja suosituksille. Jos osapuolet pääsevät keskenään sopimukseen, paneeliraportin tulee sisältää lyhyt selostus tapauksesta sekä toteamus siitä, että ratkaisuun on päästy.

Pääsääntöisesti aika, jonka kuluessa paneelin tulee suorittaa tutkimuksensa, laskettuna paneelin muodostamisesta ja toimivallan rajauksesta lopullisen raporttin toimittamiseen riidan osapuolille, ei saa ylittää kuutta kuukautta. Kiireellisissä tapauksissa, mukaan lukien helposti pilaantuvat tuotteet, paneelin tulee pyrkiä laatimaan raporttinsa kolmessa kuukaudessa.

Jos paneeli toteaa, että se ei ehdi laatia raporttiaan kuuden kuukauden kuluessa tai kiireellisessä tapauksessa kolmessa kuukaudessa, tulee sen ilmoittaa kirjallisesti DSB:lle viivästyksen syyt sekä arvioitu aikataulu, jolloin se voi toimittaa raportin. Missään tapauksessa määräaika paneelin perustamisesta raportin jakamiseen jäsenille ei saa ylittää yhdeksää kuukautta.

Kehitysmaajäsenen toimenpiteitä koskevien neuvottelujen osalta, osapuolet voivat sopia 4 artiklan 7 ja 8 kohdissa olevien määräaikojen jatkamisesta yli 60 päivän tai kiireellisissä tapauksissa yli 20 päivän. Jos sen jälkeen kun asianomainen määräaika on kulunut, neuvottelevat osapuolet eivät pääse sopimukseen neuvottelujen päättämisestä, DSB:n puheenjohtajan tulee päättää osapuolien kanssa käymiensä keskustelujen jälkeen, onko määräaikaa jatkettava ja kuinka pitkäksi aikaa.

Tutkiessaan kehitysmaajäsentä vastaan nostettua kannetta paneelin tulee varata kehitysmaajäsenelle riittävä aika valmistautua ja esittää perustelunsa. Tämän kohdan määräykset eivät vaikuta 20 artiklan 1 kohdassa ja 21 artiklan 4 kohdassa mainittuihin määräaikoihin.

Kun yksi tai useampi riidan osapuolista on kehitysmaajäsen, on paneelin raportista selvästi ilmettävä, miten asianomaisten liitesopimusten kehitysmaajäseniä koskevat erityis- ja suosituimmuuskohtelua edellyttävät määräykset on huomioitu, jotka kehitysmaajäsen on ottanut esille riitojenratkaisumenettelyssä.

Paneeli voi keskeyttää työskentelynsä kantajaosapuolen pyynnöstä enintään 12 kuukaudeksi. Tällaisen keskeytyksen aikana tämän artiklan 8 ja 9 kohdissa olevia kuuden ja yhdeksän kuukauden määräaikoja sekä 21 artiklan 4 kohdassa olevia 15 kuukauden ja 18 kuukauden määräaikoja jatketaan keskeytyksen keston määrällä. Jos paneelin työ keskeytetään pitemmäksi kuin 12 kuukaudeksi, on oikeus paneelin perustamiseen menetetty.

Artikla 13

Artiklassa säädetään paneelien tietojensaantioikeudesta sekä WTO:n jäsenten velvollisuudesta edesauttaa tietojen saannissa. Jokaisella paneelilla on oikeus pyytää tietoja ja teknistä apua sellaista yksityiseltä henkilöltä tai elimeltä, jonka se katsoo tarkoituksenmukaiseksi. Rajoituksena on kuitenkin että, ennen kuin paneeli pyytää tietoja tai neuvoa henkilöltä tai elimeltä jäsenen oikeuspiirin alueella, on sen ilmoitettava asiasta jäsenen viranomaisille. Jäsenen tulisi vastata välittömästi ja tyhjentävästi paneelin tietopyyntöön, jota paneeli pitää tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Luottamuksellista tietoa ei saa paljastaa ilman tietoja antaneen virallista oikeutusta.

Paneeli voi pyytää tietoja tarpeellisiksi katsomistaan lähteistä ja pyytää asiantuntijalausuntoja asiaan liittyvien tiettyjen näkökohtien osalta. Tosiasioiden osalta, jotka liittyvät tieteelliseen tai muuhun tekniseen asiaan, jonka riidan osapuoli on ottanut esille, paneeli voi pyytää neuvoa-antavaa kirjallista raporttia asiantuntijaryhmältä. Tällaisen ryhmän asettamisesta ja sen menettelytavoista on säädetty 4 alaliitteessä.

Artikla 14

Paneelin neuvottelut ovat luottamuksellisia. Paneelin raportit on laadittava ilman riidan osapuolten läsnäoloa paneelin saamien tietojen ja käytettyjen puheenvuorojen perusteella. Yksittäisen paneelin jäsenen esittämät kannat kirjataan nimettöminä.

Artikla 15

Käsiteltyään vastatodisteena esitetyt kirjelmät ja suulliset esitykset paneeli laatii raporttiluonnoksensa kuvainnoillisen osan, joka sisältää tosiasiatiedot ja osapuolten perustelut. Tämä luonnos toimitetaan riidan osapuolille, joiden tulee antaa omat kirjalliset huomautuksensa paneelin asettaman määräajan kuluessa.

Edellä mainitun määräajan päätyttyä paneeli laatii osapuolille alustavan raportin, joka sisältää sekä kuvainnoillisen osan että paneelin löydökset ja johtopäätökset. Paneelin asettaman määräajan kuluessa osapuoli voi kirjallisesti pyytää paneelia tutkimaan alustavan raportin tiettyjä kohtia, ennen kuin se toimittaa lopullisen raportin jäsenille. Osapuolen pyynnöstä paneelin tulee pitää ylimääräinen kokous osapuolten kanssa käsitelläkseen kirjallisissa huomautuksissa yksilöityjä kysymyksiä.

Ellei asetetun määräajan kuluessa yksikään osapuoli esitä huomautuksia, pidetään alustavaa raporttia lopullisena paneeliraporttina ja se jaetaan viipymättä jäsenille.

Lopullisen paneeliraportin päätösten tulee sisältää selostus alustavassa tutkintavaiheessa esitetyistä perusteluista. Alustava tutkintavaihe on toteutettava 12 artiklan 8 kohdassa määritetyt määräajan kuluessa, joka normaalitapauksessa on kuusi kuukautta, mutta kiireellisessä tapauksessa kolme kuukautta.

Artikla 16

Paneeliraportteja ei saa ottaa DSB:n hyväksyttäväksi ennenkuin 20 päivää siitä, kun raportit on jaettu jäsenille.

Paneeliraporttia vastustavien DSB:n jäsenten tulee esittää kirjalliset perustelunsa, jossa selittävät vastustuksensa syyt, vähintään 10 päivää ennen sitä DSB:n kokousta, jossa raportti tulee käsiteltäväksi.

Riidan osapuolet voivat osallistua DSB:ssä paneeliraportin käsittelyyn ja esittää siellä omat näkemyksensä, jotka kirjataan DSB:n kokousraporttiin.

Paneeliraportti on hyväksyttävä DSB:n kokouksessa 60 päivän kuluessa siitä, kun se on jaettu jäsenille, ellei riidan osapuoli virallisesti ilmoita päätöksestään valittaa asiassa tai jos DSB päättää konsensuksella olla hyväksymättä raporttia. Jos DSB:n kokousta ei ole suunniteltu pidettäväksi tänä aikana, joka mahdollistaisi em. määräyksen toteuttamisen, on DSB:n kokous kutsuttava koolle tätä tarkoitusta varten.

Jos riidan osapuoli on ilmoittanut valittavansa paneeliraportista, asianomaista raporttia ei käsitellä DSB:ssä, ennenkuin valituksen käsittely on päättynyt. Tämä menettely ei vaikuta jäsenten oikeuteen esittää mielipiteitään kyseisestä paneeliraportista.

Artikla 17
Pysyvä valituselin

DSB perustaa pysyvän valituselimen. Valituselimen tehtävänä on kuulla valituksia paneelitapauksista. Siihen kuuluu seitsemän henkilöä, joista kolme kerrallaan käsittelee kutakin tapausta. Valituselimen henkilöt toimivat vuorotteluperiaatteella, josta sovitaan valituselimen menettelyissä.

DSB nimittää valituselimen henkilöt neljän vuoden toimikaudeksi, jota voidaan jatkaa kerran. Kuitenkin heti WTO-sopimuksen tultua voimaan nimitettävistä seitsemästä henkilöstä kolmen arvalla valittavan toimikausi päättyy kahden vuoden kulutta. Virat täytetään sitä mukaan kuin ne vapautuvat. Henkilö, joka nimitetään toisen henkilön tilalle kesken toimikauden, toimii virassaan vain edeltäjänsä toimikauden päättymiseen saakka.

Artiklan mukaan valituselimen kokoonpanon olisi edustettava laajasti WTO:n jäsenkuntaa. Valittavien henkilöiden tulee omata arvovaltaa ja asiantuntemusta oikeustieteen, kansainvälisen kaupan ja liitesopimusten alalla. He eivät saa olla sidoksissa hallituksiin.

Valituselimen jäsenten on oltava käytettävissä kaikkina aikoina ja lyhyellä varoitusajalla. Heidän tulee olla jatkuvasti tietoisia WTO:n toiminnoista riitojenratkaisun ja muiden asioiden osalta. Valituselimen jäsenet eivät saa osallistua minkään riidan käsittelyyn, joka saattaisi aiheuttaa suoran tai epäsuoran eturistiriidan.

Vain riidan osapuolet voivat valittaa paneeliraportista. Artiklassa todetaan, että kolmansilla osapuolilla ei ole valitusoikeutta. Kuitenkin ne kolmannet osapuolet, jotka ovat ilmoittaneet DSB:lle 10 artiklan 2 kohdan mukaisesti huomattavasta edustaan kyseisessä asiassa, voivat esittää kirjalliset lausuntonsa valituselimelle ja saada mahdollisuuden tulla kuulluksi.

Valituselimen osalta pääsääntönä on, että menettelyt eivät saa kestää kuin 60 päivää siitä, kun riidan osapuoli on virallisesti ilmoittanut valittavansa paneeliraportista siihen päivään, kun valituselin jakaa raporttinsa. Määrätessään aikataulustaan valituselimen tulisi erityisesti ottaa huomioon niin sanotut kiireelliset tapaukset (esim. helposti pilaantuvat tuotteet) ja pyrkiä nopeuttamaan aikatauluaan sen mukaisesti.

Kun valituselin katsoo, että se ei voi laatia raporttiaan 60 päivässä, on sen kirjallisesti ilmoitettava DSB:lle viivästyksen syyt sekä arvio siitä, minkä ajan kuluessa se saa raporttinsa valmiiksi. Missään tapauksessa valituselimen menettelyt eivät saa ylittää 90 päivää.

Osapuoli tai osapuolet voivat valittaa paneeliraportista oikeudellisin perustein. Valitus on rajattava koskemaan vain paneeliraportin sisältämiä oikeudellisia kysymyksiä sekä paneelin muodostamia oikeudellisia tulkintoja.

Valituselimen jäsenten kulut maksetaan WTO:n budjetista yleisneuvoston asettamien budjetti-, talous- ja hallintokomitean suosituksiin perustuvien ohjeiden mukaisesti.

Valituselimen menettelyt

Valituselin laatii menettelynsä keskusteltuaan DSB:n puheenjohtajan ja pääjohtajan kanssa sekä toimittaa ne tiedoksi jäsenille.

Käsittely valituselimessä on luottamuksellista. Valituselimen yksittäisten jäsenten kannat ilmaistaan raportissa nimettöminä. Valituselin laatii raporttinsa ilman riidan osapuolten läsnäoloa. Raportti laaditaan saatujen tietojen sekä esitettyjen lausuntojen perusteella.

Valituselin käsittelee jokaista oikeudellista kysymystä, joka on nostettu esille valitusmenettelyn kuluessa.

Valituselin voi vahvistaa, muuttaa tai kumota paneelin oikeudelliset ratkaisut ja johtopäätökset.

Valituselimen raporttien hyväksyminen

Riitojen ratkaisuelin hyväksyy valituselimen raportin ja riidan osapuolten tulee hyväksyvä se ehdoitta, ellei DSB konsensuksella päätä olla hyväksymättä valituselimen raporttia 30 päivän kuluessa siitä, kun raportti on jaettu jäsenille. Jos DSB:n kokousta ei ole suunniteltu pidettäväksi tänä määräaikana, on DSB:n kokous kutsuttava koolle tätä tarkoitusta varten. Hyväksymismenttely ei vaikuta jäsenten oikeuteen tuoda esille mielipiteensä valituselimen raportin käsittelyssä.

Artikla 18

Paneelille tai valituselimelle osoitetut yksipuoliset (ex parte) tiedonannot niiden käsittelemän asian osalta eivät ole sallittuja.

Paneelille tai valituselimelle osoitetut kirjalliset kirjelmät ovat luottamuksellisia, mutta ne tulee olla riidan osapuolten saatavissa. Jäsenten on pidettävä luottamuksellisena toisen jäsenen paneelille tai valituselimelle antama luottamuksellinen tieto, jos se on sellaiseksi merkitty. Jäsenen pyynnöstä riidan osapuolen tulee antaa sellainen julkinen yhteenveto kirjallisista kirjelmistään, joka voidaan jakaa yleisölle.

Artiklan mukaan riidan osapuoli voi sopimuksen estämättä julkistaa omat näkökantansa asiassa.

Artikla 19

Jos paneeli tai valituselin päätyy siihen, että toimenpide on liitesopimuksen vastainen, sen tulee suositella, että asianomainen jäsen saattaa toimenpiteen yhdenmukaiseksi kyseisen sopimuksen kanssa. Asianomainen jäsen on se riidan osapuolista, jolle paneelin tai valituselimen suositukset on osoitettu. Niiden tapausten osalta, jotka eivät koske GATT 1994 -sopimuksen tai liitesopimuksen loukkaamista, sovelletaan 26 artiklan säännöksiä.

Suositusten lisäksi paneeli tai valituselin voi esittää menetelmiä suositusten täytäntöönpanosta.

Paneeli ja valituselin eivät voi lisätä tai vähentää ratkaisuillaan ja suosituksillaan liitesopimusten mukaisia oikeuksia ja velvoitteita.

Artikla 20

Aika paneelin perustamisesta DSB:ssä tapahtuvaan paneelin tai valituselimen raportin hyväksymiseen ei pääsääntöisesti saa ylittää yhdeksää kuukautta, kun paneeliraportista ei ole valitettu, tai kahtatoista kuukautta, kun raportista on valitettu. Näitä määräaikoja voidaan kuitenkin jatkaa riidan osapuolten suostumuksella.

Kun joko paneeli tai valituselin on tämän sopimuksen määräysten perustella pyytänyt lisäaikaa raporttinsa laatimista varten, lisätään tämä jatkoaika edellä mainittuihin määräaikoihin.

Artikla 21

Artiklassa korostetaan sitä, että DSB:n päätösten ja suositusten nopea täyttäminen on tärkeää, jotta varmistetaan riitojen tehokas ratkaiseminen kaikkien jäsenten etujen mukaisesti.

Kehitysmaajäsenten aseman turvaamista pidetään myös tärkeänä ja artiklan mukaan erityistä huomiota olisi kiinnitettävä asioihin, joilla on vaikutusta kehitysmaajäsenten etuihin riitojenratkaisumenettelyn kohteena olevien toimenpiteiden osalta.

Artiklan mukaisesti asianomaisen jäsenen on ilmoitettava DSB:lle tarkoituksistaan täytäntöönpanna DSB:n suositukset ja tekemät päätökset siinä DSB:n kokouksessa, joka pidetään 30 päivän kuluessa paneelin tai valituselimen raportin hyväksymisestä. Jos DSB:n kokousta ei ole suunniteltu pidettäväksi tänä määräaikana, on DSB:n kokous kutsuttava koolle tätä tarkoitusta varten.

Siinä tapauksessa, että jäsen ei voi heti noudattaa asetettuja suosituksia tai päätöksiä, asianomaiselle jäsenelle annetaan kohtuullinen määräaika sen tekemiseen.

Artiklan mukaan kohtuullinen määräaika on:

a) asianomaisen jäsenen ehdottama määräaika, edellyttäen että DSB on sen hyväksynyt; tai jos sitä ei ole hyväksytty,

b) riidan osapuolten yhteisesti sopima määräaika 45 päivän kuluessa suositusten ja päätösten hyväksymisestä; tai jos sellaista sopimusta ei ole,

c) sitovassa välimiesmenettelyssä sovittu määräaika, joka on tehty 90 päivän kuluessa suositusten ja päätösten hyväksymisestä. Tällaisessa välimiesmenettelyssä välimiehen ohjeena tulisi olla kohtuullinen määräaika täytäntöönpanna paneelin tai valituselimen suositukset, ja tämä määräaika ei saisi ylittää 15 kuukautta paneelin tai valituselimen raportin hyvöäksymispäivämäärästä. Erityiset olosuhteet voivat kuitenkin edellyttää pidempää tai lyhyempää määräaikaa.

Määräaika DSB:n perustaman paneelin asettamisesta kohtuullisen määräajan määrittämiseen ei saa ylittää 15 kuukautta, elleivät riidan osapuolet toisin sovi ja ellei paneeli tai valituselin ole tämän sopimuksen määräysten mukaisesti jatkanut raporttinsa valmistumisaikaa. Kun paneeliraportin valmistumisen määräaikaa on jatkettu, lisätään tämä jatkoaika 15 kuukauden määräaikaan. Yhteenlaskettu kokonaisaika ei kuitenkaan saa ylittää 18 kuukautta, elleivät riidan osapuolet erityisten olosuhteiden perusteella toisin sovi.

Kun toimenpiteen, johon on ryhdytty suositusten tai päätösten noudattamiseksi, yhdenmukaisuus liitesopimusten kanssa tai itse toimenpide on erimielisyyden kohteena, tulee tällaiset riidat ratkaista riitojenratkaisumenettelyjen mukaisesti, mikäli mahdollista antamalla asia alkuperäiselle paneelille. Paneelin on jaettava raporttinsa 90 päivän kuluessa sen saatua asian käsiteltäväkseen. Kun paneeli katsoo, että se ei voi antaa raporttiaan tämän määräajan kuluessa, tulee sen ilmoittaa DSB:lle kirjallisesti viivästymisen syyt sekä arvio siitä, minkä ajan kuluessa se voi toimittaa raporttinsa.

DSB:n tehtävänä on valvoa hyväksyttyjen suositusten ja päätösten täytäntöönpanoa. Jokainen jäsen voi nostaa esille kysymyksen suositusten ja päätösten täytäntöönpanosta milloin tahansa niiden hyväksymisen jälkeen. Ellei DSB toisin päätä, suositusten tai päätösten täytäntöönopanoa koskeva kysymys on otettava DSB:n kokouksen asialistalle kuuden kuukauden kuluessa tässä artiklassa määritetyn kohtuullisen määräajan asettamisesta ja asia pysyy DSB:n asialistalla kunnes kysymys on ratkaistu. Vähintään 10 päivää ennen jokaista tällaista DSB:n kokousta asianomaisen jäsenen on annettava DSB:lle kirjallinen tilanneraportti suositusten tai päätösten täytäntöönpanon edistymisestä.

Kehitysmaajäsenten osalta DSB:n on tämän artiklan mukaan erityisesti huomioitava seuraavat seikat:

― Jos kysymyksessä on tapaus, missä kehitysmaajäsenen esille nostama asia, DSB:n tulee harkita, mitkä muut toimet saattaisivat olla niissä olosuhteissa tarpeellisia.

― Jos kysymyksessä on tapaus, missä kehitysmaajäsenen soveltuvia toimia harkitessaan DSB:n tulisi ottaa huomioon toimien kaupallisten vaikutusten lisäksi niiden vaikutus asianomaisen kehitysmaajäsenen talouteen.

Artikla 22

Artiklan mukaan ensisijaista on, että suositukset täytäntöönpannaan. Vahingonkorvaus ja myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttaminen ovat väliaikaisia toimenpiteitä, joihin voidaan ryhtyä, kun suosituksia ja päätöksiä ei täytetä kohtuullisen määräajan kuluessa. Vahingonkorvaus on aina vapaaehtoista ja jos sitä myönnetään, tulee sen olla yhdenmukainen liitesopimusten määräysten kanssa.

Jos asianomainen jäsen ei saata liitesopimuksen vastaista toimenpidettä sopimuksen kanssa yhdenmukaiseksi tai muutoin täytä suosituksia ja päätöksiä 21 artiklan mukaisen kohtuullisen määräajan kuluessa, on tällaisen jäsenen pyydettäessä ja viimeistään kohtuullisen määräajan kuluessa ryhdyttävä neuvotteluihin jokaisen riitojenratkaisumenettelyn aloittaneen kanssa pyrkimyksenään löytää keskinäisesti tyydyttävä hyvitys. Ellei tyydyttävästä hyvityksestä päästä sopimukseen 20 päivän kuluessa kohtuullisen määräajan kuluttua, jokainen osapuoli, joka on aloittanut riitojenratkaisumenettelyn, voi pyytää DSB:ltä oikeutusta myönnytyksen tai muun velvoitteen peruuttamiseen asianomaiselta jäseneltä liitesopimusten osalta.

Myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamisessa kantajaosapuolen tulee noudattaa seuraavia periaatteita ja menettelyjä:

a) yleisperiaatteena on, että kantajaosapuolen tulisi ensiksi pyrkiä peruuttamaan myönnytykset tai muut velvoitteet samalta alueelta kuin mihin paneeli tai valituselin on todennut loukkauksen tai muun mitätöimisen tai vahingon kohdistuneen;

b) jos asianomainen osapuoli katsoo, että ei ole käytännöllistä tai tehokasta peruuttaa myönnytyksiä tai muita velvoitteita samalta alueelta, se voi pyytää myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamista muilta saman sopimuksen kattamilta alueilta;

c) jos asianomainen osapuoli katsoo, että ei ole käytännöllistä tai tehokasta peruuttaa myönnytyksiä tai muita velvoitteita saman sopimuksen muilta alueilta ja että olosuhteet ovat riittävän vakavat, se voi pyytää myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamista toisen liitesopimuksen suhteen.

d) noudattaessaan yllä mainittuja periaatteita osapuolen tulee ottaa huomioon:

i) sen alueen tai sopimuksen alainen kauppa, jonka osalta paneeli tai valituselin on todennut loukkauksen tai muun mitätöinnin tai vahingon sekä tällaisen kaupan merkitys osapuolen kannalta;

ii) laajemmat taloudelliset vaikutukset, jotka liittyvät mitätöitymiseen tai vahinkoon sekä laajemmat taloudelliset seuraukset, jotka aiheutuisivat myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamisesta;

e) jos osapuoli päättää pyytää oikeutusta myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamiseen (b) tai (c) alakohtien perusteella, tulee sen todeta tällaiset perusteet pyynnössään. Samalla, kun pyyntö toimitetaan DSB:lle, tulee se toimittaa myös asianomaisille neuvostoille ja b alakohdan mukaisen pyynnön osalta myös asianomaisille sektorielimille;

f) tämän kohdan mukaisesti ''alue'' tarkoittaa:

i) tavaroiden osalta kaikkia tavaroita;

ii) palvelujen osalta sitä pääaluetta, joka yksilöidään palvelualaluokitusluettelossa (asiakirjassa MTN.GNS/W/120 oleva luettelo yksilöi yksitoista aluetta);

iii) teollisuus- ja tekijänoikeuksien osalta jokaista immateriaalioikeutta, johon sovelletaan TRIPS-sopimuksen 1 lukua tai 2 lukua tai 3 lukua tai 4 lukua tai 5 lukua tai 6 lukua tai II osan 7 lukua tai III tai IV osan velvoitteita;

g) tämän kohdan mukaisesti ''sopimus'' tarkoittaa:

i) tavaroiden osalta WTO-sopimuksen liitteessa 1A lueteltuja sopimuksia kokonaisuudessaan sekä useammankeskisiä kauppasopimuksia siltä osin, kuin asianomaiset riidan osapuolet ovat näiden sopimusten osapuolia;

ii) palvelujen osalta GATS-sopimusta;

iii) tekijän- ja teollisoikeuksien osalta TRIPS-sopimusta.

DSB:n oikeuttamien myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamisen tason tulee vastata mitätöimisen tai loukkauksen tasoa. DSB ei voi oikeuttaa myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamiseen, jos ne ovat kiellettyjä liitesopimuksen määräysten perusteella.

Jos asianomainen jäsen ei täytä suosituksia ja päätöksiä kohtuullisen määräajan kuluessa, DSB:n tulee pyynnöstä antaa oikeutus myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamiseen 30 päivän kuluessa kohtuullisen määräajan päättymisestä, ellei DSB konsensuksella hylkää tällaista pyyntöä.

Jos asianomainen jäsen vastustaa ehdotettua myönnytysten peruuttamisen tasoa tai väittää, että tämän artiklan mukaisia periaatteita tai menettelyjä ei ole noudatettu, kun kantajaosapuoli on pyytänyt oikeutusta myönnytysten tai muiden velvoitteiden poistamiseen (b) kohdan tai (c) kohdan mukaisesti, on asia saatettava välimiesmenettelyyn. Tällaisessa välimiesmenettelyssä välimiehinä toimivat joko alkuperäinen paneeli, jos sen jäsenet ovat saatavilla, tai pääjohtajan nimittämä välimies, joka voi olla joko henkilö tai ryhmä. Välimiesmenettely tulee saattaa päätökseen 60 päivän kuluessa kohtuullisen määräajan päättymisestä. Sen aikana ei saa peruuttaa myönnytyksiä tai muita velvoitteita.

Toimiessaan edellä mainitussa asiassa välimiehen ei tule tutkia peruutettavien myönnytysten tai muiden velvoitteiden laatua, vaan tulee päättää siitä, onko peruutuksen taso riittävä vastaamaan mitätöimisen tai loukkauksen tasoa. Välimies voi myös määritellä, onko ehdotettu myönnytyksen tai muiden velvoitteiden peruutus liitesopimuksen sallima.

Jos välimiesmenettelyyn viety asia sisältää väitteen siitä, että tämän artiklan periaatteita ja menettelyjä ei ole noudatettu, tulee välimiehen tutkia väite. Jos välimies päättää, että tällaisia periaatteita ja menettelyjä ei ole noudatettu, tulee kantajaosapuolen niitä noudattaa tämän artiklan mukaisesti.

Osapuolten on hyväksyttävä välimiehen ratkaisu lopullisena, eivätkä kyseiset osapuolet saa pyytää toista välimiesmenettelyä. DSB:lle on ilmoitettava heti välimiehen päätöksestä ja pyynnöstä sen tulee myöntää oikeutus myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamiseen, ellei DSB konsensuksella päätä hylätä pyyntöä.

Myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamisen tulee olla väliaikaisia ja ne ovat voimassa vain niin kauan kuin kunnes liitesopimuksen kanssa ristiriidassa oleva toimenpide on poistettu tai kunnes jäsen, jonka on täytäntöönpantava suositukset ja päätökset, tarjoaa ratkaisun etujen mitätöimiselle tai loukkaukselle tai kunnes keskinäisesti tyydyttävä ratkaisu on saavutettu.

DSB:n tulee 21 artiklan mukaisesti jatkuvasti valvoa hyväksyttyjen suositusten tai päätösten täytäntöönpanoa, mukaanlukien ne tapaukset, joissa vahingonkorvausta on tarjottu tai myönnytyksiä tai muita velvoitteita peruutettu, mutta joissa suosituksia liitesopimusten mukaisten toimenpiteiden saamiseksi ei ole täytäntöönpantu.

Liitesopimusten riitojenratkaisumääräyksiin voidaan vedota niiden toimenpiteiden osalta, jotka koskevat alueellisia tai paikallisia hallituksia tai viranomaisia. Kun DSB on päättänyt, että liitesopimuksen määräystä ei ole noudatettu, vastuullisen jäsenen on ryhdyttävä sellaisiin kohtuullisiin toimenpiteisiin, joihin sillä on mahdollisuus varmistaakseen noudattamisen. Liitesopimusten ja tämän sopimuksen vahingonkorvausta ja myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruuttamista koskevat määräykset soveltuvat niihin tapauksiin, joissa ei ole ollut mahdollista varmistaa tälläista noudattamista.

Artikla 23

Jäsenten tulee noudattaa ja sitoutua tämän sopimuksen sääntöihin ja menettelyihin hakiessaan hyvitystä liitesopimuksissa olevien velvoitteiden loukkaukseen tai etujensa muunlaiseen mitätöimiseen tai vahingoittamiseen tai liitesopimusten jonkin tavoitteen saavuttamisen estämiseen.

Periaatteena on, että tällaisissa tapauksissa:

a) jäsenet eivät saa päättää loukkauksen tapahtumisesta, etujen mitätöimisestä tai vahingoittamisesta tai että liitesopimusten tavoitteita on loukattu muutoin kuin turvautumalla riitojenratkaisuun tämän sopimuksen sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti, ja niiden tulee tehdä päätökset paneelin tai valituselimen raportin mukaisesti, jonka DSB on hyväksynyt tai tähän sopimukseen perustuvan välimiestuomion perusteella;

b) jäsenten tulee noudattaa 21 artiklan mukaisia menettelyjä määritellessään kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa kyseisen jäsenen on täytäntöönpantava suositukset ja päätökset; ja

c) jäsenten tulee noudattaa 22 artiklan menettelyjä määritellessään myönnytysten tai muiden velvoitteiden peruutuksen tason ja saada noiden menettelyjen mukaisesti DSB:ltä oikeutus ennen kuin myönnytykset tai muut liitesopimusten velvoitteet peruutetaan vastauksena kyseisen jäsenen laiminlyönnille täytäntöönpanna suositukset ja päätökset kohtuullisen määräajan kuluessa.

Artikla 24

Artiklan mukaan vähiten kehittyneitä kehitysmaajäseniä koskevien riitojen syiden ja riitojenratkaisumenettelyjen määritysvaiheessa erityistä huomiota on kiinnitettävä vähiten kehittyneiden kehitysmaajäsenten erityistilanteeseen. Jäsenten on tässä suhteessa noudatettava pidättyvyyttä vedotessaan riitojen ratkaisumenettelyyn vähiten kehittyneiden kehitysmaajäsenten osalta. Jos mitätöinnin tai loukkauksen katsotaan aiheutuneen vähiten kehittyneen kehitysmaajäsenen toimesta, kantajaosapuolen tulee harjoittaa pidättyvyyttä vahingonkorvauksen vaatimisessa tai pyytäessään oikeutusta peruuttaa myönnytykset tai muut velvoitteet.

Jos neuvotteluissa ei ole saavutettu tyydyttävää ratkaisua asiaan, pääjohtaja tai DSB:n puheenjohtaja voi vähiten kehittyneen kehitysmaajäsenen pyynnöstä tarjota hyviä palvelujaan, sovittelua tai välitystä pyrkimyksenään auttaa riidan osapuolia ennenkuin paneelin perustamista koskeva pyyntö on tehty. Pääjohtaja tai DSB:n puheenjohtaja tarjotessaan yllä mainittua apuaan voi neuvotella minkä tahansa tarkoituksenmukaisena pitämänsä tahon kanssa.

Artikla 25

Nopeutettu välimiesmenettely tapahtuvana vaihtoehtoisena riitojenratkaisutapana WTO:n puitteissa voi helpottaa tiettyjen riitojen ratkaisua. Tämä koskee erityisesti kysymyksiä, jotka molemmat osapuolet ovat selvästi määritelleet.

Ellei tässä sopimuksessa toisin säädetä, välimiesmenettelyn aloittamisen on perustuttava molempien osapuolien suostumukseen. Osapuolet sopivat tarkemmin menettelyistä. Sopimukset välimiesmenettelyyn siirtymisestä on ilmoitettava kaikille jäsenille riittävän ajoissa ennen varsinaisen välimiesmenettelyn aloittamista.

Muut jäsenet voivat osallistua välimiesmenettelyyn vain niiden osapuolten suostumuksella, jotka ovat sopineet välimiesmenettelyyn siirtymisestä. Välimiesmenettelyn osapuolet sitoutuvat välimiestuomioon eli välimiesten ratkaisuun. Välimiestuomiot ilmoitetaan DSB:lle ja kyseisten sopimusten neuvostoille tai komitealle, joissa jokainen jäsen voi ottaa esille minkä tahansa kohdan.

Tämän sopimuksen 21 ja 22 artikloja sovelletaan välimiestuomioihin.

Artikla 26

1. GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 1b kohdan mukaiset non-violation kanteet

Kun GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 1(b) kohdan määräyksiä voidaan soveltaa liitesopimukseen, paneeli tai valituselin voi antaa ainoastaan päätöksiä tai suosituksia, jos riidan osapuoli katsoo, että jotakin sen liitesopimuksen mukaista etuutta suoraan tai epäsuorasti on mitätöity tai loukattu tai tällaisen sopimuksen tavoitteen saavuttaminen on estetty jollakin jäsenen toimenpiteellä, riippumatta siitä, onko se ristiriidassa tuon sopimuksen kanssa. Milloin ja siltä osin, että tällainen osapuoli katsoo ja paneeli tai valituselin määrittää, että tapaus koskee toimenpidettä, joka ei ole ristiriidassa liitesopimuksen määräyksen kanssa, johon GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 1(b) kohdan määräyksiä sovelletaan, ovat tämän sopimuksen menettelyt voimassa, ellei seuraavassa toisin määrätä:

a) Kantajaosapuolen on toimitettava yksityiskohtaiset perustelut kanteensa tueksi, jotka liittyvät toimenpiteeseen, joka ei ole ristiriidassa asianomaisen liitesopimuksen kanssa;

b) Milloin katsotaan, että toimenpide mitätöi tai loukkaa etuja tai estää tavoitteiden toteutumisen asianomaisen liitesopimuksen osalta ilman siihen kohdistuvaa loukkausta, ei ole olemassa velvoitetta peruuttaa tällaista toimenpidettä. Kuitenkin tällaisessa tapauksessa paneelin tai valituselimen on suositeltava, että kyseinen jäsen tekee keskinäisesti tyydyttäviä järjestelyjä;

c) riippumatta 21 artiklan muista määräyksistä 21 artiklan mukainen välimiesmenettely voi jomman kumman osapuolen pyynnöstä sisältää mitätöidyn tai loukatun etuuden tasoa koskevan määrityksen ja voi myös ehdottaa menettelytapoja keskinäisesti tyydyttävän järjestelyn saavuttamiseksi; tällaiset suositukset eivät sido riidan osapuolia;

d) riippumatta 22 artiklan 1 kohdasta vahingonkorvaus voi olla osa keskinäisesti tyydyttävää järjestelyjä riidan lopullisessa ratkaisussa.

2. GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 1(c) kohdan mukaiset kanteet

Milloin liitesopimukseen sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 1(c) kohdan määräyksiä, paneeli voi antaa päätöksensä ja suosituksensa ainoastaan, milloin osapuoli katsoo, että sen liitesopimuksen mukaista etua suoraan tai epäsuorasti on mitätöity tai loukattu tai tuon sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen on estetty muulla tavoin kuin niillä, joihin sovelletaan GATT 1994 -sopimuksen XXIII artiklan 1(a) ja 1(b) kohtia. Milloin ja siltä osin kun osapuoli katsoo ja paneeli päättää, että asiaan sovelletaan tätä kohtaa, tämän sopimuksen menettelyjä sovelletaan vain siihen saakka ja sisältäen menettelyt, jolloin paneeliraportti on jaettu jäsenille. Riitojenratkaisua koskevat säännöt ja menettelyt, jotka sisältyvät 12. päivänä huhtikuuta 1989 tehtyyn päätökseen (BISD-julkaisusarja 36S/61―67) sovelletaan hyväksymismenettelyyn sekä valvontaan ja suositusten ja päätösten täytäntöönpanoon. Lisäksi sovelletaan seuraavaa:

a) Kantajaosapuolen tulee esittää yksityiskohtaiset perustelut niiden väitteidensä tueksi, jotka koskevat tämän kohdan alaisia kysymyksiä;

b) Niissä tapauksissa, joihin sovelletaan tätä kohtaa, jos paneeli katsoo, että tapaukset myös koskevat muita riitojenratkaisuasioita kuin tämän kohdan mukaisia, paneelin tulee jakaa raporttinsa DSB:lle huomauttaen tällaisesta asiasta ja antaa erillinen raportti tämän kohdan alaisista asioista.

Artikla 27

Sihteeristön tehtävänä on avustaa paneeleja, erityisesti oikeudellisissa, historiallisissa ja menettelytapakysymyksissä sekä antaa sihteeri- ja muuta teknistä apua.

Samalla kun sihteeristö avustaa jäseniä riitojenratkaisussa niiden pyynnöstä, saattaa olla tarve oikeudellisen lisäavun antamiseen kehitysmaajäsenille. Sihteeristön tulee nimetä oikeudellinen asiantuntija WTO:n teknisen avun yksiköstä jokaiselle kehitysmaajäsenelle, joka sitä pyytää. Tämän asiantuntijan tulee avustaa kehitysmaajäsentä siten, että sihteeristön puolueettomuus säilyy.

Sihteeristön tulee järjestää erityisiä riitojen ratkaisua käsitteleviä koulutuskursseja kiinnostuneille jäsenille.

ALALIITE 1

Alaliitteessä 1 luetellaan ne sopimukset, joihin sovelletaan riitojen ratkaisua koskevia sääntöjä ja menettelyjä. WTO-sopimuksen liitteenä olevista sopimuksista tämän sopimuksen soveltamisalan ulkopuolella on jätetty liite 3 eli kauppapoliittisia maatutkintoja koskeva sopimus, joka ei sisällä jäseniä koskevia oikeuksia ja velvoitteita.

ALALIITE 2

Alaliitteessä 2 luetellaan ne liitesopimusten erityis- tai lisäsäännöt ja menettelyt, jotka syrjäyttävät yleistä riitojenratkaisua koskevan sopimuksen määräykset. Tällaisia erityismääräyksiä on ilmoitettu seuraavista sopimuksista: sopimus terveys- ja kasvinsuojelutoimista, sopimus tekstiili- ja vaatetustuotteista, sopimus kaupan teknisistä esteistä, sopimus GATT 1994 -sopimuksen VI artiklan soveltamisesta, sopimus GATT 1994 -sopimuksen VII artiklan soveltamisesta, tukia ja tasoitustulleja koskeva sopimus, palvelukauppaa koskeva yleissopimus sekä sen liitteet rahoituspalveluista ja lentoliikennepalveluista. Lisäksi mainitaan päätös GATS-sopimuksen tietyistä riitojen ratkaisua koskevista menettelyistä sekä useammankeskiset kauppasopimukset siltä osin kuin ao. sopimusten vastuulliset elimet ovat erityismääräykset määritelleet ja niistä ilmoittaneet DSB:lle.

ALALIITE 3

Alaliite 3 sisältää yksityiskohtaiset määräykset paneelien toimintamenettelyistä sekä ehdotetun aikataulun paneelin työskentelylle määräaikoineen. Alaliitteessä todetaan, että käsittelyaikataulua voidaan muuttaa ennakoimattomien olosuhteiden perusteella. Lisäksi pyydettäessä paneelin on järjestettävä lisäkokouksia osapuolten kanssa.

ALALIITE 4

Alaliite 4 sisältää asiantuntijaryhmiä koskevat säännöt ja menettelyt. Asiantuntijaryhmät toimivat paneelien alaisuudessa ja paneeli asettaa niille toimivallan rajat sekä yksityiskohtaiset työskentelymenetelmät.

Asiantuntijaryhmän laatima raportti on neuvoa-antava ja se toimitetaan paneelille ja riidan osapuolille. Ennen lopullisen raportin laatimista asiantuntijaryhmä toimittaa raporttiluonnoksen riidan osapuolille, jotta ne voivat esittää huomionsa asiassa. Asiantuntijaryhmä ottaa osapuolten näkemykset huomioon lopullisessa raportissaan tarkoituksenmukaisella tavalla.

Riidan osapuolten kansalaiset eivät saa toimia asiantuntijaryhmän jäseninä, elleivät riidan osapuolet siihen suostu. Paneeli voi kuitenkin erityisissä olosuhteissa hyväksyä osapuolen kansalaisen toimimaan asiantuntijaryhmässä, jos tarvittavaa erityistä tieteellistä asiantuntemusta ei muutoin saada. Sen sijaan riidan osapuolten virkamiehet eivät saa toimia asiantuntijaryhmän jäseninä.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Riitojen ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevasta sopimuksesta ei aiheudu lainsäädännöllisiä muutoksia.

1.18. Kauppapoliittinen maatutkinta

Kauppapoliittisen maatutkinnan A-G kohdissa säädetään tutkinnan tavoitteista, kotimaisen päätöksenteon läpinäkyvyydestä, menettelytavoista, raportoinnista, suhteesta GATT 1994- ja GATS-sopimuksen maksutasemääräyksiin sekä tutkinnan arvioinnista ja kauppaympäristössä vallitsevien kehityssuuntien seurannasta.

Kauppapoliittisen maatutkinnan tarkoituksena on edistää monen-ja useammankeskisten sopimusten sääntöjen, periaatteiden ja määräysten noudattamista sekä monenkeskisen kauppajärjestelmän joustavampaa toimivuutta. Tämän vuoksi kansallinen avoimuus on tärkeää sekä jäsenten talouksille että monenkeskiselle kauppajärjestelmälle.

Kohdassa C perustetaan kauppapoliittinen maatutkintaelin hoitamaan maatutkintoja. Jokainen jäsen raportoi säännöllisesti maatutkintaelimelle. Raportit kuvaavat jäsenten harjoittamaa kauppapolitiikkaa ja -tapoja.

Kohdassa E säädetään kauppapoliittisten maatutkintoja koskevan aikataulun yhteensopivuudesta GATT 1994- ja GATS-sopimuksen maksutasemääräyksien mukaisten neuvottelujen aikataulun kanssa.

Viiden vuoden kuluttua WTO-sopimuksen voimaantulosta maatutkintaelin antaa ministerikokoukselle arvion maatutkintojen toiminnasta. Maatutkintaelin tai ministerikokous päättää seuraavien arvioiden aikavälistä.

Kauppapoliittinen maatutkintaelin huolehtii maatutkintojen lisäksi myös monenkeskiseen kauppajärjestelmään vaikuttavien kehityssuuntien vuosittaisesta seurannasta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Kauppapoliittista maatutkintaa koskevat määräykset eivät aiheuta lainsäädännöllisiä muutoksia.

1.19. Useammankeskiset sopimukset
1.19.1. Julkisia hankintoja koskeva sopimus
Artikla I

Julkisia hankintoja koskevaa sopimusta sovelletaan valtion ja kuntien viranomaisten ja eräiden peruspalvelusektorilla toimivien osakeyhtiöiden tavara- ja palveluhankintoihin sekä rakennusurakoihin. Säännöksiä ei sovelleta sellaisiin julkisyhteisöihin, jotka eivät hoida yleisen edun mukaista tehtävää vaan harjoittavat ainoastaan liikevoittoa tavoittelevaa yritystoimintaa. Soveltamisala on määrätty tarkemmin sopimuksen 1―5 liitteissä, joista 1―2 liitteet ovat viranomaisyksiköitä (valtio ja kunnat) ja liite 3 kattaa peruspalveluyksiköt telealaa lukuun ottamatta. Palveluhankintojen ja rakennusurakoiden kate on määrätty 4―5 liitteissä.

Artikla II

Valtion viranomaisia koskevassa 1 liitteessä kynnysarvot ovat seuraavat: tavarat ja palvelut SDR 130.000, rakennusurakat SDR 5.000.000. Tavaroiden ja palvelujen osalta kynnysarvot ovat nykyisen GATT-hankintasopimuksen mukaisia ja selvästi ETA-sopimuksen mukaista ECU 200.000 määrää alhaisempia. Laskentasäännöt vastaavat voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Muiden, liitteissä 2―3 mainittujen hankintayksiköiden osalta kynnysarvot vastaavat ETA-sopimusta, mutta käytännössä ne kuitenkin jäävät alhaisemmiksi, koska EU-direktiiveistä poiketen GATT-kynnysarvoihin sisältyy arvonlisävero. Sopimuksen voimaansaattaminen edellyttää siten valtion viranomaisia koskevien kynnysarvojen alentamista ja muilta osin arvonlisäveroa koskevan laskentasäännön muuttamista.

Artikla III

Tarjoajien tasapuolisesta kohtelusta säädetään julkisista hankinnoista annetussa laissa. Säännökset koskevat myös kynnysarvojen ali jääviä hankintoja. Artiklan sisältö vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Artikla IV

Tarjoajien tasapuolinen kohtelu edellyttää voimassaolevan lainsäädännön mukaan sitä, että tuotteita tai palveluja ei aseteta niiden alkuperämaan mukaan eriarvoiseen asemaan. Artiklan sisältö vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Artikla V

Julkisista hankinnoista annettua lakia ei sovelleta kansainvälisten järjestöjen erityisen menettelyn nojalla tehtävässä hankinnassa, jolloin kehitysmaiden tarpeet voidaan soveltuvin osin ottaa huomioon sopimuksen edellyttämällä tavalla. Mikäli GATT-hankintasopimukseen myöhemmin liittyy kehitysmaita, voidaan niiden edut ottaa huomioon hankintayksikkökatteen vastavuoroisuutta arvioitaessa.

Artikla VI

Hankittavien tavaroiden tai palvelujen tekniset eritelmät tulee ensisijaiseti määritellä tuotteen käyttöominaisuuksien mukaan ja niiden on perustuttava kansainvälisiin standardeihin.

Artikla VII

Hankinnoissa on käytettävä joko avointa, rajoitettua tai neuvottelumenettelyä. Suoran neuvottelumenettelyn käytölle on asetettu lukuisia ehtoja.

Artikla VIII

Tarjoajien valinnassa on noudatettava syrjimättömiä ja tasapuolisia valintakriteereitä. Artiklassa on lueteltu tarjoajille asetettavia, toimityskykyä ja luotettavuutta koskevia syrjimättömiä taloudellisia ja teknisiä valintaehtoja. Toimittajarekisterin käytölle asetetaan rajoituksia.

Artikla IX

Kynnysarvot ylittävistä hankinnoista on ilmoitettava julkisesti. Artiklassa on yksityiskohtaisia määräyksiä ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä, eri hankintailmoituksista, osallistumista koskevan hankintailmoituksen vähimmäissisällöstä, osallistumishakemusten ja tarjouspyyntöjen lähettämisestä sekä muista menettelymääräyksistä.

Voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti hankinnoista on ilmoitettava Suomen ja EU:n virallisessa lehdessä suomen tai ruotsin kielellä sekä jollakin EU:n virallisella kielellä. Kaikki muut asiakirjat voivat olla suomenkielisiä. Ilmoituksia varten on yksityiskohtaiset suomen- ja englanninkieliset mallilomakkeet.

Artikla X

Artiklassa on eräitä rajoitetun menettelyn ja toimittajarekisterin käyttöön liittyviä tarjoajien ja osallistumishakemuksen lähettäneiden ehdokkaiden valintaa koskevia menettelymääräyksiä.

Artikla XI

Eri ilmoitusmenettelyissä on lukuisia hankintailmoitusten, osallistumishakemusten, lisätietojen ja tarjouspyyntöjen lähettämiseen sekä nopeutettuun menettelyyn liittyviä vähimmäisaikoja.

Artikla XII

Artiklassa määritellään ne tarjouspyyntöasiakirjoihin sisältyvät tiedot, jotka on vähintään mainittava sekä eräitä menettelymääräyksiä.

Artikla XIII

Tarjousten jättämistä ja vastaanottamista koskevat määräykset sisältyvät voimassaolevaan lainsäädäntöön. Tarjousten avaamisesta on säädetty ainoastaan valtion viranomaisia sitovassa asetuksessa valtion hankinnoista (1416/93). Tarjousten avaamiseen ulottuva syrjimättömyysperiaate sisältyy kuitenkin hankintalakiin.

Voimassaolevan lainsäädännön mukaan tarjousten valintaperusteena voidaan käyttää ainoastaan joko halvinta hintaa tai ns. kokonaistaloudellisesti edullisinta tarjousta, jolloin valintakriteerinä voi olla esim. laatu, elinkaarikustannukset, toimitusaika, ympäristövaikutukset tms. seikat. Tiettyä tarjoajaa tai kotimaisia tarjoajia ei saa suosia, vaan valinta on tehtävä hankintayksikön ennalta määrittelemien syrjimättömien valintaehtojen mukaisesti. Hinnaltaan poikkeuksellisen alhaiset tarjoukset on tutkittava.

Artikla XIV

Neuvottelumenettelyn käytössä korostetaan tarjoajien syrjimätöntä ja tasapuolista kohtelua.

Artikla XV

Hankinnasta ei tarvitse julkaista erillistä hankintailmoitusta, mikäli tietyt, artiklassa luetellut ehdot täyttyvät. Hankintayksikkö voi pyytää tarjouksen taikka ostaa tuotteen tai palvelun suoraan valitsemaltaan toimittajalta mm. äärimmäisen kiireellisissä hankinnoista, joihin ei ole voitu ennakolta varautua.

Artikla XVI

Vastakaupat on sallittu ainoastaan poikkeustapauksissa kehitysmaille.

Sopimuksen XXIII artiklassa on poikkeuksia sotatarvikehankintojen osalta. Vastakauppoja koskeva kielto ei siten ulotu sotatarvikkeiden hankintoihin, mikäli XXIII artiklassa mainitut ehdot täyttyvät. Julkisista hankinnoista annettua lakia ei sovelleta sotilaallisen materiaalin hankintaan.

Artikla XVII

Hankintayksiköt voivat ottaa huomioon tarjouksia myös sellaisista maista, jotka eivät ole julkisia hankintoja koskevan sopimuksen sopimusosapuolia. Julkisia hankintoja koskeva laki ei velvoita tai oikeuta hankintayksiköitä syrjimään tarjoajia näiden kansallisuuden perusteella yleisten hankintaperusteiden vastaisesti siinäkään tapauksessa, että tarjoaja on ETA-alueen ulkopuolelta.

Artikla XVIII

Hankintayksikön on määräajassa ilmoitettava hankintasopimuksen solmimisesta ja valitusta osapuolesta. Tarjoajille tai ehdokkaille on myös ilmoitettava tarjouksen tai osallistumishakemuksen hylkäämisestä sekä hylkäämisen perusteet.

Artikla XIX

Sopimuksen mukaan hankintasäädännökset on julkistettava ja niistä on pyynnöstä annettava tietoja. EU:n hankintadirektiivit on Suomessa saatettu voimaan lailla ja asetuksilla. Julkisista hankinnoista on laadittu kauppa- ja teollisuusministeriössä ohjekansio, johon sisältyy säädösmateriaalin lisäksi mm. soveltamisohjeita, ilmoituslomakkeet sekä hankinnoissa käytettävät nimikkeistöt.

Sopimuksen osapuolina olevilla hallituksilla on oikeus pyytää hankintamenettelyn puolueettomuutta koskevia tietoja. EU-direktiivien mukaisesti vastaavat tiedot sisältyvät hankintamenettelyistä laadittaviin kirjallisiin selvityksiin. Artiklan sisältö vastaa myös tältä osin voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Tilastotietoja koskevat säännökset ovat voimassa olevassa lainsäädännössä hieman suppeammat mm. kynnysarvojen ali olevien hankintojen ilmoitusvelvollisuuden osalta. Tilastotietoja on kerättävä aiempaa laajemmin ja yksityiskohtaisemmin, joten velvoitteet edellyttävät asianmukaisia määräyksiä lainsäädäntöön sekä työn käytännön organisointia. Tilastotietojen kerääminen tulee aiheuttamaan jonkin verran hallinnollisia kustannuksia.

Artikla XX

Viranomaisten päätöksiä koskevien tavanomaisten valitusteiden ohella julkisia hankintoja koskevista menettelyistä voidaan valittaa julkisista hankinnoista annetun lain mukaisesti kilpailuneuvostoon. Hankintoja koskevat vahingonkorvausvaatimukset käsitellään käräjäoikeuksissa.

Julkisista hankinnoista annetun lain tarkoittamat erityiset valitusmenettelyt ovat tällä hetkellä vain ETA-alueelta olevan kantajan käytettävissä. Syrjimättömyysperiaatteen mukaisesti valitustie tulee olla käytettävissä myös julkisia hankintoja koskevan sopimuksen mukaisissa hankinnoissa. Lainsäädäntöä on tältä osin tarkistettava.

Artikla XXI

Artiklassa todetaan julkisten hankintojen komitean perustamisesta.

Artikla XXII

Artiklassa säädetään eräistä poikkeuksista WTO:n riitojen ratkaisua koskeviin säännöksiin julkisia hankintoja koskevissa tapauksissa sekä vapaaehtoisesta neuvotteluelimestä. Asianosaiset voivat pyytää neuvottelujen käynnistämistä riitojen ratkaisemiseksi. Neuvotteluelimeen kutsutaan julkisten hankintojen asiantuntijoita.

Riitoja käsittelevällä elimellä ei ole valtaa tehdä sitovia päätöksiä vaan ainoastaan oikeus antaa suositus erimielisyyden ratkaisuksi. Vastaava vapaaehtoinen menettely liittyy peruspalvelusektorin hankintoihin, joissa asianosaiset voivat pyytää EU:n komissiolta erityisen sovittelijan määräämistä.

Artikla XXIII

Keskeisten kansallisten turvallisuusetujen suojaamiseksi mm. sotatarvikkeiden hankkimisessa voidaan poiketa julkisia hankintoja koskevan sopimuksen määräyksistä. Voimassaolevan hankintalainsäädännön mukaan hankintamääräyksiä ei tarvitse soveltaa sotatarvikehankinnoissa ja eräissä puolustusministeriön ja rajavartiolaitoksen hankinnoissa. Artiklan sisältö ei edellytä voimassaolevan lainsäädännön muuttamista.

Artikla XXIV

Sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan 1. päivänä tammikuuta 1996, niiden valtioiden osalta, jota ovat hyväksyneet sopimuksen tai allekirjoittaneet sen ratifiointia varten 15 päivään huhtikuuta 1994 mennessä. Sopimukseen voivat liittyä myös muut WTO:n jäsenet. Hong Kongin ja Korean osalta sopimuksen voimaantulossa on siirtymäsäännös. Artiklaan sisältyvät lisäksi tavanomaiset kansainvälisten sopimusten voimaantuloa koskevat säännökset.

Suomen hankintalainsäädäntöön tarvittavat muutokset on saatettava voimaan ennen sopimuksen voimaantuloa. Käytännössä muutokset toteutettaneen EU:n direktiivimuutoksia vastaavasti joko osana ETA-sopimusta tai mahdollisti EU:n jäsenenä.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Laki julkisista hankinnoista (1505/92) ja sen nojalla annetut asetukset Euroopan talousaluesta tehdyssä sopimuksessa tarkoitetuista tavarahankinnoista (1350/93, muut. 568/94), Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa tarkoitetuista palveluhankinnoista (566/94), Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa tarkoitetuista rakennusurakoista (1571/93) sekä Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa tarkoitetuista vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien yksiköiden (peruspalvelusektori) hankinnoista (567/94) tulivat voimaan ETA-sopimuksen mukaisesti 1.1.1994. Palveluhankintamääräykset tulivat voimaan ETA-sopimuksen lisäpöytäkirjan voimaantultua 1.7.1994. Julkisia hankintoja koskevan sopimuksen soveltamisala on suppeampi kuin voimassa olevan hankintalainsäädännön soveltamisala.

Suomen voimassa oleva, EU-direktiivien mukainen lainsäädäntö on kokonaisuudessaan kynnysarvoja ja tilastotietojen antamista koskevia määräyksiä lukuun ottamatta julkisia hankintoja koskevan sopimuksen mukainen. Sopimuksen soveltamisalaa koskevissa yleisissä huomautuksissa Suomi on varannut kantansa koskien sopimuksen soveltuvuutta Ahvenanmaahan.

1.19.2. Kansainvälinen maitotuotesopimus
Johdanto

Sopimuksen johdannossa viitataan, että tuottajien, kuluttajien, viejien ja tuojien edun mukaista on välttää yli- ja alituotantoa sekä pitää hinta oikeudenmukaisella tasolla. Maitotuotteiden hinnat vaihtelevat markkinoilla nopeasti. Parantunut yhteistyö maitotuotesektorilla edistää maailmankaupan laajenemiseen ja vapautumiseen tähtäävien tavoitteiden saavuttamista.

Artikla I

Sopimuksen tavoitteena on saavuttaa maitotuotteiden maailmankaupan laajentuminen ja yhä suurempi vapautuminen vienti- ja tuontimaiden yhteisen edun pohjalta ja edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä.

Artikla II

Maitotuotesopimus koskee seuraavia tuotteita:

a) maito ja kerma, tiivistämätön ja lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön (tullinimikkeet 04.01.10―30)

b) maito ja kerma, tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (tullinimikkeet 04.02.10―99)

c) kirnupiimä, viili, jogurtti, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito tai kerma, myös tiivistetty tai maustettu tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta, hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä (tullinimikkeet 04.03.10―90)

d) hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä; muualle kuulumattomat maidon luonnollisista ainesosista koostuvat tuotteet, myös sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät (tullinimikkeet 04.04.10―90)

e) voi ja muut maidosta johdetut rasvat tai öljyt (tullinimike 04.05.00)

f) juusto ja rahka (tullinimikkeet 04.06.10―90)

g) kaseiini (tullinimike 35.01.10).

Sopimuksen mukaan perustettava maitoneuvosto voi päättää, että sopimusta sovelletaan muihin tuotteisiin, joiden valmistamiseen on käytetty edellä mainittuja tuotteita.

Artikla III

Jokainen osapuoli sitoutuu toimittamaan neuvostolle säännöllisesti tietoja, jotta neuvosto voi seurata ja arvioida eri maitotuotteiden maailmanmarkkinoiden yleistilannetta.

Artikla IV

Osapuolet toimittavat neuvostolle säännöllisesti tiedot, jotka mahdollistavat maailmanmarkkinatilanteen seuraamisen. Tiedot koskevat tuotantoa, kulutusta, hintoja, varastoja ja kauppaa sekä ei-kaupallisia toimituksia, samoin kuin sisäistä politiikkaa ja kauppaa koskevia toimenpiteitä.

Neuvosto kokoontuu tarkastelemaan maailmanmarkkinatilannetta sekä sopimuksen toimivuutta. Jos markkinoita kohtaa vakava uhka, neuvoston on ryhdyttävä toimenpiteisiin löytääkseen hallitusten harkittavaksi mahdollisia ratkaisuja. Riippuen siitä, onko häiriö tilapäinen vai pysyvä, toimenpiteet ovat lyhyen, keskipitkän tai pitkän aikavälin kattavia. Erityisesti toimenpiteissä on huomioitava kehitysmaiden muita edullisempi kohtelu. Jokainen osapuoli voi esittää neuvoston käsiteltäväksi minkä tahansa tähän sopimukseen vaikuttavan asian.

Erityisissä tapauksissa jokainen osapuoli, joka katsoo, että sen kauppaetuja uhataan vakavasti, voi pyytää neuvoston alaisuuteen perustettavan tuotekomitean puheenjohtajaa kutsumaan koolle kiireellisesti erityiskokouksen, jonka on pyydettäessä neljän työpäivän kuluessa päätettävä toimenpiteistä tilanteen korjaamiseksi. Ellei tyydyttävää ratkaisua saavuteta, maitoneuvoston on ao. komitean puheenjohtajan pyynnöstä kokoonnuttava 15 päivän kuluessa harkitsemaan asiaa helpottaakseen tyydyttävän ratkaisun saavuttamista.

Artikla V

Osapuolet edistävät maitotuotteiden arvon tunnustamista parannettaessa ravitsemustasoa kehitysmaissa. Maitotuotteita pyritään antamaan osana elintarvikeapua; tästä maiden tulisi laatia suunnitelma ja ilmoittaa se vuosittain etukäteen neuvostolle. Kahdenkeskisten ohjelmien lisäksi on tarkoitus toimittaa lahjoitukset ennen kaikkea maailman elintarvikeohjelman kautta. Jotta toiminta häiritsisi mahdollisimman vähän normaalia kaupallista toimintaa, olisi toimittava läheisessä yhteistyössä ylituotannon sijoittamista käsittelevän alakomitean kanssa.

Artikla VI

Sopimusliite koskee seuraavia tuotteita: maitojauhe, kermajauhe pl. herajauhe), maitorasvat, eräät juustot.

Artikla VII

Neuvosto kokoontuu normaalisti aina tarvittaessa ja vähintään kaksi kertaa vuodessa. Puheenjohtaja voi kutsua koolle erityisistunnon. Neuvosto vahvistaa itse omat menettelytapasääntönsä. Neuvosto voi tarvittaessa perustaa avustavia työryhmiä tai muita elimiä. Neuvosto tekee päätöksensä konsensusperiaatteella. Neuvoston katsotaan tehneen päätöksen, ellei yksikään neuvoston jäsenistä muodollisesti vastusta tehdyn ehdotuksen hyväksymistä.

Neuvosto tekee yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa. Neuvosto voi kutsua minkä tahansa maan, joka ei ole sopimuspuoli, olemaan huomioitsijana kaikissa kokouksissa ja päättää huomioitsijan oikeuksista ja velvollisuuksista, erityisesti tietojen annon suhteen. Myös järjestö voi osallistua huomioitsijana.

Neuvosto suorittaa tarpeelliset järjestelyt tietojen saamiseksi voidakseen jatkuvasti seurata sopimuksen tuotteiden maailmanmarkkinatilanteen kehittymistä.

Artikla VIII

Sopimus on avoin allekirjoittamalla tai muuten tapahtuvaa hyväksymistä varten mille tahansa valtiolle tai erilliselle tullivyöhykkeelle, jolla on täysi itsenäisyys omien ulkoisten kauppasuhteidensa ja muiden seikkojen suhteen, jotka on edellytetty WTO:n perustavassa sopimuksessa, tai Euroopan yhteisölle.

Jokainen sopimuksen hyväksyvä hallitus voi hyväksymisajankohtana tehdä varauman sopimuksen liitteen soveltamiseen minkä tahansa siellä määritellyn tuotteen suhteen. Varaumaa ei voi tehdä ilman muiden sopimuspuolten hyväksyntää. Sopimuksen hyväksyminen merkitsee luopumista kansainvälisestä maitotuotesopimuksesta, joka on tehty Genevessä 12. huhtikuuta 1979 ja joka astui voimaan 1. tammikuuta 1980.

Sopimus on voimassa kerrallaan kolme vuotta ja jatkuu automaattisesti seuraavat kolme vuotta, ellei maitoneuvosto päätä toisin vähintään 80 päivää ennen kunkin kolmivuotiskauden päättymistä.

Sopimuksen allekirjoittajat voivat tehdä myöhemmin sopimukseen muutoksia. Mahdollisesti tehtävät muutokset tulevat voimaan, kun kaikki osapuolet ovat ne hyväksyneet (normaali konsensusmenettely).

Kullakin allekirjoittajalla on oikeus vetäytyä sopimuksesta joko kokonaan tai vain tietyn tuotteen osalta. Sopimuksesta eroaminen tulee voimaan 60 vuorokauden kuluttua kirjallisesta vetäytymisilmoituksesta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Maitotuotesopimuksen hyväksyminen edellytäisi voimassa olevan lain muuttamista vähimmäishintojen vahvistamismenettelyn osalta ja sen tuomista alemmaksi hallinnossa eli valtioneuvostosta maa- ja metsätalousministeriöön. Mahdollisen EU-jäsenyyden myötä soveltaminen toteutuu kuitenkin yhteisölainsäädännön puitteissa.

ERÄITÄ MAITOTUOTTEITA KOSKEVA LIITE
Artiklat 1 ja 2

Eräille perustuotteille määritetään vähimmäisvientihinnat: rasvaton maitojauhe, rasvainen maitojauhe, kirnupiimäjauhe, vedetön maitorasva, voi ja juusto (rasvapitoisuus vähintään 45 prosenttia ja kuiva-ainepitoisuus vähintään 50 prosenttia). Kukin osapuoli sitoutuu ryhtyvänsä toimenpiteisiin taatakseen vähimmäisvientihintojen toteutumisen. Artiklassa 2 vahvistetaan perustuotteille, jotka määritellään seuraavassa artiklassa, vähimmäisvientihinnat.

Artikla 3

Vähimmäisvientihinnat ovat seuraavat:

rasvaton maitojauhe 1200 USA:n dollaria / tonni FOB

rasvainen maitojauhe 1250 USA:n dollaria / tonni FOB

kirnupiimäjauhe 1200 USA:n dollaria / tonni FOB

vedetön voi 1625 USA:n dollaria / tonni FOB

voi 1350 USA:n dollaria / tonni FOB

juusto 1500 USA:n dollaria / tonni FOB

Neuvosto voi tarvittaessa konsensusmenettelyllä muuttaa vähimmäishintoja. Neuvoston tulee kokoontua tarkastelemaan vähimmäishintatasoa vähintään kerran vuodessa.

Poikkeuksena mainituista hinnoista voidaan rasvatonta maitojauhetta ja kirnupiimäjauhetta tuoda ja viedä rehuksi käytettäväksi alhaisempaan hintaan, jos se on käsitelty sopimuksessa mainitulla hyväksyttävällä tavalla.

Artiklat 4 ja 5

Artikla 4 määrää, että mikäli perustuotteiden kansainväliset hinnat lähestyvät mainittuja vähimmäishintoja, osapuolten on ilmoitettava komitealle kaikki oman markkinatilanten kannalta olennaiset tiedot.

Artiklassa 5 viejäosapuolet sopivat tekevänsä parhaansa täyttääkseen teollisuustuojaosapuolten normaalit kaupalliset tarpeet.

Artiklat 6 ja 7

Artiklassa 6 säädetään tuojaosapuolten välisestä yhteistyöstä. Artiklan 7 mukaan komitea voi osapuolten esityksestä myöntää poikkeuksen mainittuun vähimmäishintaan vähentääkseen niitä vaikeuksia, joita vähimmäishintojen noudattaminen saattaa aiheuttaa joillekin osapuolille. Komitea lausuu kantansa tällaisesta pyynnöstä kolmen kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä. Poikkeus edellyttään normaalia konsensusta. Neuvosto voi tilapäisesti myös suspendoida jonkin sopimuksen tuotteen vähimmäishinnan sopiviksi katsomissaan olosuhteissa ja ehdoilla.

Artikla 8

Hätätilanteessa jokainen osapuoli, joka katsoo jonkin sopimuksen ulkopuolisen maan vaarantavan vakavasti etujaan, voi pyytää neuvoston puheenjohtajaa kutsumaan koolle hätäkokouksen kahden työpäivän kuluessa päättämään mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä tilanteen korjaamiseksi. Ellei kokousta voida järjestää ja ko. maan kaupallisille eduille aiheutuu vakavaa haittaa, kyseinen sopimuspuoli voi ryhtyä yksipuoliseen toimintaan asemansa suojaamiseen ehdolla, että jokaiselle osapuolelle, johon toimenpiteet voivat vaikuttaa, ilmoitetaan asiasta välittömästi. Neuvoston puheenjohtajalle on myös muodollisesti ilmoitettava heti kaikista asiaan liittyvistä seikoista, ja hänen on kutsuttava koolle erityiskokous mahdollisimman pian.

1.19.3. Kansainvälinen naudanlihasopimus
Johdanto

Sopimuksen johdannossa korostetaan, että lisääntynyt kansainvälinen yhteistyö tulisi suorittaa siten, että se edistää maailmankaupan laajenemiseen, vakauttamiseen ja suurempaan vapautumiseen tähtäävien tavoitteiden saavuttamista lihan ja elävien eläinten kansainvälisessä kaupassa. Sopimuksella pyritään välttämään sektorin kansainvälisen kaupan vakavia häiriöitä ja sopimus korostaa naudanlihan ja elävien eläinten tuotannon ja kaupan tärkeyttä monien maiden, erityisesti eräiden teollisuus- ja kehittyvien maiden kansantaloudelle. Kehitysmaita pyritään kohtelemaan siten, että niiden kaupalle luodaan mahdollisuuksien mukaan tavallista edullisempia olosuhteita. Sopimus kunnioittaa yleisen WTO-sopimuksen periaatteita ja tavoitteita eikä ole sen kanssa ristiriidassa.

Artikla I

Sopimuksen tavoitteena on saavuttaa lihatuotteiden maailmankaupan vakaus ja yhä suurempi vapautuminen vienti- ja tuontimaiden, tuottajan ja kuluttajan yhteisen edun pohjalta poistamalla asteittain naudanlihan ja nautaeläinten maailmankaupan esteitä ja rajoituksia mukaan lukien tätä kauppaa erillisiin markkinoihin jakavat tekijät ja parantamalla maailmankaupan kansainvälisiä puitteita. Erityisesti yhteistyön tarkoituksena on kansainvälisen lihatalouden entistä suurempi rationalisointi ja voimavarojen tehokkaampi jakautuminen. Sopimuksella pyritään parantamaan kehitysmaiden mahdollisuuksia osallistua mainittujen tuotteiden maailmankaupan laajentamiseen mm. edistämällä hintojen pysymistä vakaina pitkällä aikavälillä maailmanmarkkinoiden laajentuessa ja edistämällä viejäkehitysmaiden tulojen säilymistä ja lisääntymistä. Toisaalta tarkoituksena on edelleen laajentaa kauppaa kilpailupohjalla ottaen huomioon tehokkaiden tuottajien perinteinen asema.

Artikla II

Sopimusta sovelletaan liitteessä lueteltuihin tuotteisiin ja kaikkiin muihin tuotteisiin, jotka kansainvälinen lihaneuvosto voi lisätä.

Artikla III

Kukin osapuoli toimittaa neuvostolle säännöllisesti ja viipymättä tietoja, jotka mahdollistavat sihteeristön suorittaman maailman lihamarkkinoiden tilanteen seuraamisen ja analysoinnin. Tämä tilastotieto käsittää informaatiota tuotannosta ml. karjakannan kehityksestä, kulutuksesta, hinnoista, varastoista ja kaupasta sekä mistä tahansa neuvoston tärkeänä pitämästä asiasta. Osapuolet toimittavat samoin tietoja sisäisestä politiikastaan ja kauppaa koskevista toimenpiteistään naudanlihasektorilla. Sopimuksen sihteeristö seuraa markkinatilannetta mahdollistaakseen siten tarjonta- ja kysyntätilanteen vakavaan epätasapainoon viittaavien oireiden havaitsemisen varhaisessa vaiheessa.

Neuvosto kokoontuu tarkastelemaan markkinatilannetta sihteeristön laatiman analyysin pohjalta sekä tutkimaan sopimuksen toimivuutta sekä tarjotakseen mahdollisuuden säännöllisiin neuvotteluihin kaikista naudanlihan kansainväliseen kauppaan vaikuttavista asioista.

Jos vakava markkinahäiriötilanne syntyy, neuvosto ryhtyy konsensuksella toimenpiteisiin ottaen erityisesti huomioon tilanteen kehitysmaissa, löytääkseen hallitusten harkittavaksi mahdollisia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi GATTin periaatteiden mukaisesti.

Artikla IV

Osapuolet sitoutuvat edistämään tämän sopimuksen tavoitteiden soveltamista käytäntöön, erityisesti keskusteluihin kaupan esteiden purkamiseksi. Jokainen osapuoli voi esittää neuvoston käsiteltäväksi minkä tahansa tähän sopimukseen vaikuttavan asian. Neuvoston on kokoonnuttava osapuolen pyynnöstä enintään 15 päivän kuluessa harkitsemaan mitä tahansa tähän sopimukseen vaikuttavaa asiaa.

WTO:n puitteisiin perustetaan kansainvälinen lihaneuvosto, joka koostuu kaikkien osapuolten edustajista. WTO:n sihteeristö avustaa lihaneuvostoa. Neuvosto vahvistaa omat menettelytapasääntönsä. Sopimuksen mukaan lihaneuvosto voi nimetä työryhmiä yms. tarpeen mukaan (vrt. entisen sopimuksen lihan markkina-analyysityöryhmä).

Artikla V

Neuvosto kokoontuu normaalisti tarvittaessa, mutta vähintään kaksi kertaa vuodessa. Puheenjohtaja voi kutsua koolle erityiskokouksen omasta aloitteestaan tai osapuolen pyynnöstä. Neuvosto tekee päätöksensä konsensuksella. Sen katsotaan tehneen päätöksen asiasta, ellei yksikään neuvoston jäsenistä muodollisesti vastusta tehdyn ehdotuksen hyväksymistä. Neuvosto tekee yhteistyötä hallitusten välisten ja muiden järjestöjen kanssa. Neuvosto voi kutsua minkä tahansa maan, joka ei ole jäsen, tarkkailijaksi missä tahansa kokouksistaan ja voi päättää tarkkailijan velvollisuuksista ja oikeuksista, erityisesti annettavan informaation suhteen. Neuvosto voi myös kutsua järjestöjä tarkkailijaksi kokoukseen.

Artikla VI

Sopimus on avoin allekirjoittamalla tai muuten tapahtuvaa hyväksymistä varten mille tahansa valtiolle tai erilliselle tullivyöhykkeelle, jolla on täysi itsenäisyys omien ulkoisten kauppasuhteidensa ja muiden seikkojen suhteen, jotka on edellytetty WTO-sopimuksessa, tai Euroopan yhteisölle. Varaumia sopimukseen ei voi tehdä ilman muiden osapuolten hyväksyntää.

Sopimuksen hyväksyminen merkitsee luopumista naudanlihaa koskevasta sopimuksesta, joka on tehty Genevessä 12. huhtikuuta 1979 ja joka astui voimaan 1. tammikuuta 1980.

Sopimus tulee voimaan samanaikaisesti koko uuden GATT-sopimuksen kanssa. Sopimus on voimassa kerrallaan 3 vuotta ja jatkuu automaattisesti seuraavat 3 vuotta, ellei lihaneuvosto päätä toisin vähintään 80 päivää ennen kunkin 3-vuotiskauden päättymistä. Lihaneuvosto voi suosittaa tehtäväksi sopimukseen muutoksia. Mahdollisesti tehtävät muutokset tulevat voimaan, kun osallistujat ovat ne hyväksyneet (normaali konsensusmenettely).

Kullakin allekirjoittajalla on oikeus vetäytyä sopimuksesta. Sopimuksesta eroaminen tulee voimaan 60 vuorokauden kuluttua kirjallisesta vetäytymisilmoituksesta.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Naudanlihasopimuksen uusittu teksti ei aiheuta muutoksia Suomen lainsäädäntöön.

LIITE

Lihasopimus koskee naudan- ja vasikanlihan seuraavia tullinimikkeitä:

elävät nautaeläimet

01.02.10. - puhdasrotuiset siitoseläimet

01.02.90. - muut

naudanliha, tuore tai jäähdytetty

02.01.10. - ruhot tai puoliruhot

02.01.20. - muut palat luineen

02.01.30. - luuton liha

naudanliha,jäädytetty

02.02.10. - ruhot tai puoliruhot

02.02.20. - muut palat luineen

02.02.30. - luuton liha

muut syötävät osat, nautaa, tuoreet tai jäähdytetyt

― nautaa, jäädytetyt

0206.10 - kieli

0206.21 - maksa

0206.29 - muut

liha tai muut syötävät eläinten osat, suolatut, suolavedessä, kuivatut tai

savustetut, lihasta tai muista eläimenosista valmistettu syötävä jauho tai jauhe

0210.20 - naudanliha

ex 0210.90 - nautaeläinten syötävät osat

muut valmisteet yms.

1602.50 - naudasta valmistetut

tai mitä tahansa tuotetta, jonka sopimuksella perustettu Kansainvälinen lihaneuvosto voi lisätä luetteloon.

1.20. Teollisuustuotteiden ja maatalous-tuotteiden myönnytysluettelot sekä palvelukaupan erityisten sitoumusten lista ja luettelo suosituimmuskohtelua koskevista poikkeuksista
1.20.1. Maataloustuotteita koskeva myönnytysluettelo
Modaliteettiohjeet

Maataloustuotteiden myönnytysluettelon laatimisesta annetaan määräyksiä erityisissä modaliteettiohjeissa.

Modaliteettiohjeet on alunperin julkaistu osana päätösasiakirjan luonnosta vuonna 1991. Ohjeisiin on tehty joitakin tarkistuksia ja asiakirja on julkaistu sopimustekstistä erillään GATTin julkaisuna MTN.GNG/MA/W/24, 20.12.1993. Modaliteettiasiakirjan lisäksi sopimuksen ja myönnytysluetteloiden laatimista koskevia teknisluonteisia ohjeita annettiin asiakirjalla MTN.GNG/MA/W/25, 22.12.1993.

Vaikka asiakirjan johdannossa todetaan, ettei niitä tulla käyttämään sopimuksen alaisten riitojen ratkaisumenettelyjen perustana, on asiakirjalla kansallisten myönnytysluetteloiden laatimisessa ollut tärkeä merkitys.

Markkinoillepääsy

Tullien alennuksia koskevien sitoumusten lähtötasona on 1.9.1986 voimassa ollut ja sovellettu tullitaso, sidottuja tulleja lukuun ottamatta, joiden kohdalla sidontaso on ollut lähtötaso, mikä Suomen kohdalla on ollut pääsääntö. Suomessa on julkaistu sidontoja koskeva laki (661/87) ja asetus (917/87). Suomen kohdalla tullien alennusten lähtökohta on kuitenkin ollut 1.1.1988, silloin voimaanastuneen nimikkeistömuutoksen vuoksi (siirtyminen nk. harmonisoituun tullinimikkeistöön).

Tariffikaation, joka tarkoittaa muun kuin tullipohjaisen rajasuojan (määrärajoitukset, tuontimonopolit, muuttuvat tuontimaksut jne.) muuttamista tulliksi, tuloksena saatavat korvaavat tullit, riippumatta siitä esitetäänkö ne prosentti-(ad valorem) vai yksikkö- eli spesifiikkitullien muodossa, lasketaan sisäisten ja ulkoisten hintojen välisten todellisten suuruuserojen perusteella. Kukin osallistujamaa toimittaa GATTin sihteeristölle listan sitoumuksista, jotka on laadittu niiden ohjeiden mukaisesti, joista kunkin neuvottelukysymyksen osalta (tullien alennus, vientituki, sisäinen tuki) ollaan käydyissä neuvotteluissa sovittu. Käytettyjen tilastojen tulee perustua vuosiin 1986―1988. Myös sellaiset lisätekijät, joita käytetään jäsenen teollisuuden turvaamiseen, otetaan valmisteiden tariffikaatiossa huomioon. Suomen myönnytysluettelon liitteenä on esitetty listojen laatimista selvittäviä taulukoita. Suomen osalta voitiin tariffikaation peruskautena käyttää vuosia 1988―89.

Tariffikaatiolaskelmien ulkoisena viitehintana eli maailmanmarkkinahintana on yleensä käytetty tuontivaltioiden keskimääräisiin c.i.f. yksikköhintoihin perustuvaa hintaa. Jos näitä ei ole saatavissa, käytetään jonkin toisen valtion yksikköarvoa soveltuvin osin. Kotimaan hinta vastaa kotimarkkinoiden tyypillistä tukkumyyntihintaa tai kyseisestä hinnasta tehtyä arviota. Niiden tullinimikkeiden osalta, joihin tariffikaatiota on sovellettu, on näiden hintojen erotuksena saatu tullitaso, joka muodostaa tullinalennusten perustason.

Tullien alentaminen ja tuontikiintiöt

Modaliteettiohjeiden mukaan tulleja alennetaan vuonna 1995 alkavan kuusivuotiskauden aikana keskimäärin 36 prosentilla perustullitasosta. Kunkin tuotteen osalta alennuksen on oltava vähintään 15 prosenttia.

Täytäntöönpanokauden ensimmäisenä vuonna tariffikaation alaisten ulkomaisten tuotteiden markkinoillepääsytason on oltava vähintään 3 prosenttia vuosien 1986―1988 peruskauden aikaisesta kotimaisen kulutuksen määrästä. Täytäntöönpanokauden loppuun mennessä prosentin tulee nousta 5 prosenttiin. Vähimmäismarkkinoillepääsyn osalta edellytetään alhaista tullitasoa.

Niiden ulkomaisten tuotteiden tuonnin, joka ylittää peruskauden (1986―88) aikana edellä mainitun 5 prosentin vähimmäismarkkinaosuuden kulutuksesta (nk. nykyinen markkinoillepääsy), on jatkuttava vähintään samoilla peruskauden ehdoilla koko täytäntöönpanokauden ajan. Vähimmäismarkkinoillepääsyä ja nykyistä markkinoillepääsyä koskevien sitoumusten täyttämiseksi osapuolet ovat sisällyttäneet myönnytysluetteloihinsa tätä koskevat kiintiöt. Kiintiöihin sisältyvä vähimmäismarkkinoillepääsyn edellyttämä kiintiön laajennus on tapahduttava suosituimmusperiaatteen mukaisesti, mikä siis edellyttää samaa tuontikohtelua kaikille osapuolille.

Sekä tullien alennukset että markkinoillepääsymahdollisuuksien laajennukset on toteutettava tasasuurin erin.

Suomen tullienalennussitoumukset (sekä tavallisten tullien että tariffikaation tuloksena saatujen tullien osalta) ja nykyiset sekä vähimmäismarkkinoillepääsyä koskevat kiintiöt ovat myönnytysluettelon I osassa.

Kotimainen tuki

Täytäntöönpanokauden aikana kokonaistuen mittausmenetelmällä (AMS) laskettua arvoa vähennetään samansuuruisissa vuosittaisissa erissä. Täytäntöönpanokauden päätyttyä tuen on oltava 20 prosenttia pienempi kuin peruskauden tukitaso. Tukien, jotka eivät täytä sopimuksessa esitettyjä alennusvelvoitteen ulkopuolelle jäämistä koskevia ehtoja, tulee sisältyä peruskauden kokonaistukeen.

Suomen tukea koskevat sitoumukset ovat myönnytysluettelon IV osan taulukossa.

Vientikilpailu

Valtion tulo- ja menoarvioon sisältyvät maataloustuotteiden vientituki ja vientimäärät ovat sopimuksen alennusvelvoitteiden alaisia. Vientitukeen osoitettuja budjettimenoja tulee täytäntöönpanokautena alentaa 36 prosentilla ja tuettuja vientimääriä 21 prosentilla. Valmisteiden vientituki rajataan vuosittain valtion tulo- ja menoarviosta maksettavasta tuesta.

Vientitukea saavien tuotteiden vientimäärän vähennys on täytäntöönpanokauden ensimmäisenä vuonna eli 1995 vahvistettava vähintään 3,5 prosenttia vastaavan peruskauden tasoa alemmaksi. Peruskausi on vuodesta 1986 vuoteen 1990. Myös täytäntöönpanokauden loppuvuosien vähennykset tulee vastaavasti suorittaa yhtäsuurin vuosittaisin vähennyserin.

Vähennysten suorittaminen voidaan aloittaa myös vuosien 1991 ja 1992 keskimääräisestä maksetusta vientituesta ja vientimäärästä. Vähennykset tulee tehdä yhtäsuurin vuosittaisin vähennyserin. Tätä mahdollisuutta on sovellettu Suomen myönnytysluettelossa naudan- ja sianlihan sekä viljojen kohdalla.

Sellaisia maataloustuotteiden tai -tuoteryhmien vientitukia, joita ei ole myönnetty peruskauden aikana, ei saa ottaa käyttöön. Tuen määrää koskevista rajoituksista voidaan neuvotella maittain tai alueittain.

Suomen vientitukea koskeva yksityiskohtainen taulukko esitetään myönnytysluettelon IV osassa.

Myönnytysluettelo

Sopimuksen kansalliseen osaan eli Suomen myönnytysluetteloon sisältyvät kaikki maataloustuotteiden tullit, tuontiin liittyvät kiintiöt, kotimaisen maataloustuen vähentämisvelvoite ja maataloustuotteiden vientiä koskevat rajoitukset.

Myönnytysluettelon I osa kattaa 1044 maataloutta koskevaa tullinimikettä. Sopimuksella muutetaan eli tariffioidaan niiden tuotteiden osalta, joihin on sovellettu tullin lisäksi muita rajasuojan muotoja, kaikki rajasuojaan vaikuttavat toimenpiteet yhdeksi tulliksi. Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa rajasuojan nykyistä tasoa, vaan tavoitteena on ainoastaan saada kaikkien toimenpiteiden vaikutus yhteismitalliseksi. Suomen myönnytysluettelossa tämä tariffikaatio toteutettiin sopimuksen edellyttämässä laajuudessa 490 tuotteen kohdalla. Lähes 200 tuotteen kohdalla tariffikaatio sisältää myös teollisuuden suojaa. Muiden, lähinnä trooppisten tuotteiden osalta tariffikaatio ei tullut kysymykseen, koska ainoastaan tullisuojan alaisiin tuotteisiin menetelmää ei saada soveltaa.

Kaikkia tulleja ryhdytään sopimuksen voimaantulon jälkeen välittömästi alentamaan. Täytäntöönpanokauden aikana tulleja on alennettava keskimäärin 36 prosenttia, kuten aikaisemmin on todettu. Ensimmäinen alennus (6 prosenttia) on tehtävä heti ensimmäisenä sopimusvuotena. Tiettyjen kotimaisten tuotteiden alennusprosenttina on käytetty 15 prosenttia. Näitä tuotteita ovat muun muassa liha, meijerituotteet, vilja, tomaatit ja leikkokukat.

Aikaisemmin tapahtuneen tuonnin osalta (nk. nykyinen markkinoillepääsy) on Suomen myönnytysluettelossa tämän tuonnin mahdollistavat kiintiöt noin puolelle tariffikaation kohteena olevista tuotteista. Kiintiöiden suuruus vastaa vuosina 1988―89 myönnettyjä tuontilisenssejä. 1980-luvun loppupuolen huonot viljasadot nostivat ajanjakson tuonnin jonkin verran normaalin yläpuolelle. Tämä vaikutti viljojen kiintiöön. Neuvotteluissa ei kuitenkaan ollut mahdollista saada tältä osin poikkeuskohtelua hyväksytyksi.

Vähimmäismarkkinoillepääsyä koskevien kiintiöiden määräytymisperusteena on Suomen osalta vuosien 1988―89 keskimääräinen kotimainen kulutus.

Kiintiöt esitetään myönnytysluettelon taulukon 1-B osassa, joka sisältää sekä vähimmäismarkkinoillepääsyä että nykyistä markkinoillepääsyä koskevat kiintiöt.

Kokonaistukea koskevaan laskelmaan ei sisällytetty sopimustekstissä mainitut vaatimukset täyttävää niin sanottua vihreää tukea. Tämä tuki ei kuulu alennusvelvoitteen piiriin. Muu tuki, niin sanottu oranssi tuki, on alennusvelvoitteen alaista. Vihreän tuen kokonaismäärä oli peruskaudella 2,3 miljardia markkaa vuodessa ja alennusvelvoitteen alaisen tuen kokonaismäärä 16,4 miljardia markkaa.

Vihreä tuki

Sallittu eli vihreä tuki muodostui peruskauden ensimmäisenä vuotena (1986) seuraavista eristä:

milj.mk

a. Yleiset palveluohjelmat

Tutkimus, neuvonta, koulutus 430

Kasvi- ja eläintautien valvonta 41

b.Valtiollinen varastointiohjelma

Viljan varastointi 50

c.Kotimainen elintarvikeapu (ei ens. vuotena)

d.Suora tulotuki

Pinta-alatuki (ei ens. vuotena)

e.Tulovakuutusohjelmat (ei Suomessa käytössä)

f.Luonnonolosuhteiden aiheuttamisen tappioiden korvaukset

Katokorvaukset 20

g.Rakenteellisen sopeutuksen tukeminen

Eläkejärjestelmät 54

h.Rakenteellisen sopeutuksen tukeminen

Maataloustuotannon tasapainottamismenot 369

i.Rakenteellisen sopeutuksen tukeminen

Käynnistysavustus (starttiraha) 142

Salaojitusavustus 11

Pienelinkeinotuki 117

Siirto maatilatalouden kehittamisrahastoon 455

Lainat peltojen kuivatukseen 11

j.Ympäristöohjelmat

Luonnonmukaisen viljelyn tukeminen (ei ens. vuotena)

k.Alueelliset tukiohjelmat

Kananmunien kuljetusavustus (ei ens. vuotena)

Yhteensä 1 700

Oranssi tuki

Vähennysvelvoitteen alainen tuki muodostuu markkinahintatuesta ja valtion tulo ja menoarviossa osoitetusta suorasta tuesta. Markkinahintatuki eli maailmanmarkkinahinnan ja kotimaisen hinnan erotuksen perusteella määräytyvä tuki oli peruskaudella 1986―88 keskimäärin seuraava:

Milj. mk

Maito 5 472

Naudanliha 2 047

Sianliha 2 035

Lampaanliha 21

Siipikarjanliha 213

Kananmunat 435

Vehnä 602

Ruis 145

Rehuviljat 3 137

Sokerijuurikas 214

Öljykasvit 301

Yhteensä 14 627

Talousarvion kautta maksetut tuet olivat peruskaudella (1986―88) keskimäärin seuraavat.

Tuote Tukimuoto Tuotanto milj.kg/l Tuki milj.mk

Maito Tuotanto-avustus 2 920 240

Lisähinta 489

Kotieläinten lukumäärän

mukaan maksettava avustus 132

Maidon kuljetusavustus 37

Naudanliha

Tuotantoavustus 123 148

Naudanlihan tuotantopalkkio 211

Sianliha

Tuotanto-avustus 178 6

Lampaanliha

Tuotanto-avustus 1 3

Tuotantopalkkio 7

Siipikarjanliha

(ei lainkaan peruskaudella) 25 0

Kananmunat

Kananmunien lisahintä 80 140

Vehnä

(ei lainkaan peruskaudella) 364 0

Ruis

Rukiin tuotantopalkkio 65 4

Rehuvilja

Rehuviljan tuotantopalkkio 2 390 63

Sokerijuurikas

Sokerijuurikkaan tuotantopalkkio 771 2

Öljykasvit

(ei lainkaan peruskaudella) 112 0

Pinta-alalisä 859

Yhteensä 2 341

Kokonaistuen mittausmenetelmällä saatava luku lasketaan kahden edellä mainitun taulukon lukujen summasta vähentämällä maataloudelta kerätyt maksut (noin 500 miljoonaa markkaa). Näin saadaan AMS:n peruskauden arvoksi 16,4 miljardia markkaa.

Vientituki

Vientituen perustilastot esitetään seuraavassa taulukossa. Suomen myönnytysluettelossa naudan- ja sianlihan sekä viljojen lähtötaso on vuosien 1991―92 keskimääräinen vienti ja muilla tuotteilla peruskauden 1986―90 keskimääräinen vienti. Täytäntöönpanokauden päättyessä voimassa oleva vientikatto lasketaan kuitenkin aina peruskauden 1986―90 keskimääräisestä viennistä.

Tuote Vienti 1986―90 (peruskausi) Vienti 1991―92

milj.mk milj.kg milj.mk milj.kg

Voi 586 19 416 16

Voiöljy 101 3 141 4

Juusto 580 32 565 27

Rasvainen maitojauhe 330 20 134 9

Rasvaton maitojauhe 22 3 56 6

Kananmunat 188 21 106 13

Sianliha 132 8 286 12

Naudanliha 74 3 256 11

Ohra 236 143 661 381

Kaura 317 201 684 406

Vehnä ja vehnäjauhot 52 24 355 105

Tuotteita on lopullisessa myönnytysluettelossa yhdistelty siten, että sitoumukset tehdään seitsemälle tuoteryhmälle. Nämä ovat: voi ja voiöljy, juusto, maitojauheet, kananmunat, sianliha, naudanliha ja viljat.

Valmisteille on määrätty vientituen enimmäismäärä. Valmisteisiin luettavat tuotteet on eritelty myönnytysluettelon liitteessä. Samassa liitteessä on eritelty myös edellä mainitut vientitukirajoitusten ryhmittelyn pohjana olevat tuoteryhmät.

Erilliskysymyksiä

Suomen voimassaolevien kahdenvälisten kauppajärjestelyjen tuontikiintiöt on esitetty oheisessa taulukossa. Sopimuksia on tehty yhteensä kymmenen valtion kanssa. Taulukossa on esitetty maataloussopimuksen kannalta tärkeimmät kiintiöt, joita on lähinnä lihatuotteilla, juustolla, margariinilla sekä pakastetuilla mansikoilla. Nämä kiintiöt eivät sisälly Uruguayn kierroksen perusteella avattaviin vähimmäismarkkinoillepääsyä koskeviin kiintiöihin, vaan ne on niistä vähennetty. Erotukseksi jäävä kiintiö on suosituimmuusperiaatteen (MFN) mukaisesti avoin kaikille osapuolille.

Tämä menettely ei juuston ja lampaanlihan kohdalla kuitenkaan ollut mahdollista, koska kahdenvälisten kiintiöiden määrä ylitti vaaditun vähimmäiskiintiön. Tällöin muille jäsenille avointa kiintiötä ei olisi jäänyt lainkaan. Tähän eivät muut jäsenet suostuneet. Sen takia juuston ja lampaanlihan osalta avataan 200 tonnin MFN-pohjainen lisäkiintiö.

Suomen tullitariffin mukaan kahdessa nimikkeessä (2204 1010 ja 2204 2111) tullattaviin viineihin voidaan soveltaa alennettua tullia, mikäli niillä on suojattu alkuperäisnimi. Tällaisella viinillä on oltava Suomen tulliviranomaisen hyväksymä alkuperäistodistus. Alkuperäistodistuskäytäntö on herättänyt huomiota erikoisuutensa takia. Koska alkuperäistodistuksen merkitys on muun muassa viinin tuonnin lisääntymisen takia vähentynyt, katsottiin perustelluksi kaventaa alkuperäistodistuksen merkitsemää tullietuutta.

1.20.2. Teollisuustuotteita koskeva myönnytys-luettelo

Suomi kävi GATTin Uruguayn kierroksella tullien alennusneuvotteluja tarjouksensa perusteella HS-ryhmissä 25―97. Suomen viennin kannalta tarkasteltuna neuvottelujen kohteena oli tullien osalta noin 20 prosenttia vientimme kokonaismäärästä, sillä yli 70 prosentti Suomen viennistä suuntautuu jo tullivapaalle alueelle ja noin 10 prosenttia viennistämme maihin, jotka eivät ole GATTin jäseniä. Neuvottelukohteita kavensivat myös GATTin Uruguayn kierroksen neuvotteluperiaatteet, joiden mukaan vain määrätyn tuotteen päätoimittajalla tai keskeisimpiin toimittajiin kuuluvalla maalla on ao. tuotteen suhteen neuvotteluoikeus.

Suomen neuvotteluasemaa hankaloitti neuvottelujen loppuvaiheessa jonkin verran se, että jouduimme kiristämään teollisuustuotteiden tullien alennustarjouksiamme välttääksemme neuvotteluissa tullierojen kasvattamisen EU:n kanssa Suomen mahdollisen EU-jäsenyyden toteutuessa. Tätä kiristämistä pyrittiin kompensoimaan syventämällä tullien alennuksia nimikkeissä, joissa vaaraa tullierojen kasvattamisesta EU:n kanssa ei ollut. Syvennettyjä leikkauksia jouduttiin tekemään myös ns. aroissa tuotteissa yleisen tullien kolmasosa-alennustavoitteen saavuttamiseksi.

Lähinnä suurien kauppamaiden ajamia kokonaisia toimialoja koskevia useampikeskeisiä ns. sektorikohtaisia nollatulliratkaisuja tai tullien harmonisointeja määrätylle alennetulle tasolle saavutettiin farmasian tuotteissa, kemian tuotteissa, paperi- ja painotuotteissa, lääketieteellisissä kojeissa ja laitteissa, rakennuskoneissa ja -laitteissa, terästuotteissa, värimetalleissa, huonekaluissa, leluissa ja maatalouskoneissa.

Suomi joutui aivan neuvottelujen loppuvaiheessa hyväksymään paperisektorin nollatulliratkaisun, jossa meillä oli defensiivisiä intressejä puolustettavana lähinnä EU-markkinoilla. Koska tämän sektorin keskeiset kauppakumppanit, lähinnä Yhdysvallat, Kanada, Japani ja EU, pitivät sektorin nollatulliratkaisua jopa keskeisenä neuvottelukierroksen menestykselliseen päätökseen saattamisessa, hyväksyi Suomikin ratkaisun. Sektorin tullit poistuvat kuitenkin kymmenen vuoden alennusaikataululla, joten vaatimus lisääntyvään kilpailuun sopeutumisesta EU:n markkinoilla toteutuu tältä osin hitaasti ja asteittain. Tämän sektoriratkaisun myönteisenä puolena on korostettava sitä, että ratkaisu tulee avaamaan Suomen viennille aikanaan myös tullivapaat markkinat maailman suurimmilla paperimarkkinoilla Yhdysvalloissa ja Japanissa, jotka tähän saakka ovat olleet eräiden Suomeakin kiinnostavien paperituotteiden osalta suhteellisen korkean tullimuurin suojassa.

Suomelle, kuten eräille muillekin teollisuusmaille, arkojen tekstiili- ja vaatetustuotteiden osalta alennusaikatauluksi sovittiin normaalin neljän vuoden alennusaikataulun sijasta kymmenen vuotta. Näiden tuotteiden osalta ei kuitenkaan ole kysymys sektoriratkaisusta. Suomi leikkaa neuvottelutuloksen mukaisesti näiden tuotteiden huipputulleja 35 prosentin tasolta 24 prosenti kattotasolle. Suomen EU-jäsenyys merkitsee kuitenkin tekstiili- ja vaatetustuotteiden tullien osalta sitä, että näiden tuotteiden kattotaso alenee kolmen vuoden siirtymäkauden päätyttyä euroopalaiselle 13 prosentin tasolle.

Kahdenvälisissä tuotekohtaisissa neuvotteluissa Suomi keskittyi neuvottelukierroksen loppuvaiheessa neuvottelemaan vain tärkeimpien Euroopan ulkopuolisten kauppakumppaniensa kanssa niistä keskeisimmistä tuotteista, joissa puolin tai toisin oli päätoimittaja- tai keskeinen toimittajamaan asema. Neuvottelukumppaneita olivat siis Pohjois-Amerikka (Yhdysvallat, Kanada ja Meksikko), Aasian maista Japani, Etelä-Korea, Indonesia, Malesia ja Thaimaa sekä Afrikan maista Etelä-Afrikka.

Tuotekohtaisesti neuvottelut keskittyivät Pohjois-Amerikan maiden kanssa ensisijassa metalliteollisuuden ja kemian tuotteisiin. Erityisesti Yhdysvallat alensi merkittävästi kaikkien niiden tuotteiden tulleja, joissa Suomi teki alennuspyyntöjä päätoimittajan ominaisuudessa. Kaakkois-Aasian kehitysmaat puolestaan alensivat pyyntöjemme mukaisesti merkittävästi erityisesti elektroniikkatuotteiden tullejaan.

Euroopan ulkopuolisten OECD-maiden osalta, joiden kanssa Suomi neuvotteli, tullinkannon aleneminen vientituotteillemme on yhteensä noin 320 mmk vuositasolla nykyisellä vientitasollamme, kun GATTin Uruguayn kierroksen tullinalennuksen on kokonaisuudessaan huomioitu. Vastaava tullinkannon aleneminen Suomen viennille kehitysmaissa on yhteensä noin 375 mmk. Kokonaistulos neuvotteluista on Suomen kannalta siis yhteensä noin 700 mmk tullinalennuksina vuositasolla.

1.20.3. Palvelukaupan erityisten sitoumusten lista sekä luettelo suosituimmuus-kohtelua koskevista poikkeuksista

Jokaisen GATS-sopimuksen allekirjoittajan on liitettävä sopimukseen erityisiä sitoumuksia koskeva kansallinen lista. Sidontalistassa on yksilöitävä palveluala tai sen osa, jota sitoumus koskee. Näiden osalta on ilmoitettava jäljempänä selostetuin tavoin toimitusmuotokohtaisesti markkinoillepääsyyn (GATS, artikla XVI) ja kansalliseen kohteluun (GATS, artikla XVII) liittyvät rajoitukset. Lisäksi on ilmoitettava ne mahdolliset lisäsitoumukset (GATS, artikla XVIII), joihin jäsen sitoutuu ja joita se ei yllä mainittujen sääntöjen mukaan ole muutoin velvollinen kirjaamaan. Sidontalistassa eritellään seuraavat palvelujen tarjoamisen muodot: rajanyli tapahtuva tarjoaminen, toisen jäsenen alueella tapahtuva hankinta, kaupallinen läsnäolo (etabloituminen) ja luonnollisten henkilöiden (palvelujen tarjoajien liikkuvuus) läsnäolo. Teknisesti sidontalista on jaettu kahteen osaan: kaikille palvelualoille yhteiset rajoitukset ja sitoumukset sekä eritellyt palvelualakohtaisesti sovellettavat rajoitukset ja sitoumukset.

Suomen sidontalista ei sisällä artiklan XVIII mukaisia lisäsitoumuksia. Kaikille palvelualoille yhteisistä rajoituksista tärkeimmät liittyvät ulkomaalaisomistusta koskeviin rajoituksiin (laki ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta 1612/1992 ja laki ulkomailla asuvien ja ulkomaisten yhteisöjen kiinteistöjenhankintojen valvonnasta 1613/1992) ja Ahvenanmaan erityisaseman turvaamiseen kiinteän omaisuuden hankkimisen ja elinkeino-oikeuden osalta (Ahvenanmaan itsehallintolaki 1144―1145/1991), miltä osin sidontalistoihin on neuvoteltu asianomaiset poikkeukset, jotka rajaavat Ahvenanmaan maakunnan kansallista kohtelua koskevan velvoitteen ulkopuolelle.

Suomi on tehnyt erityisiä palvelualakohtaisia sitoumuksia runsaalla 80 palvelualalla, jotka sisältyvät seuraaviin YK:n luokituksen (Provisional central product classification, CPC) mukaisiin luokkiin: liikepalvelut tärkeimpänä alaryhmänä asiantuntijapalvelut, viestintäpalvelut, rakennus- ja muut siihen liittyvät insinööripalvelut, jakelupalvelut, ympäristöpalvelut, rahoituspalvelut, turismi ja matkailuun liittyvät palvelut, ajanviete-, kulttuuri- ja urheilupalvelut, liikenne- ja siihen liittyvät oheispalvelut. Rahoituspalveluihin sisältyvät lähinnä pankki- ja vakuutustoiminta sekä arvopaperikauppa.

Suosituimmuuskohtelusta (MFN) on mahdollisuus myöntää kertaluonteinen poikkeus, periaatteessa korkeintaan kymmeneksi vuodeksi. Poikkeuksen saaminen WTO:n perustamissopimuksen voimaantulon jälkeen edellyttää poikkeuslupaa (waiver). Määräajan päätyttyä tulee suosituimmuuskohtelun kanssa ristiriidassa oleva toimenpide saattaa sopusointuun suosituimmuuskohtelun asettaman velvoitteen kanssa. Suosituimmuuskohtelun myöntämistä koskeva velvoite on yleinen ja koskee myös niitä palvelualoja, jotka eivät sisälly erityisiä sitoumuksia koskevaan listaan. Poikkeuksen myöntäminen sidontalistaan sisältyvän palvelun osalta on mahdollista ainoastaan toimenpiteelle, jolla myönnetään jollekin tai joillekin jäsenille toisia jäseniä edullisempi kohtelu. Epäedullisemman kohtelun myöntäminen ei ole mahdollista, vaan se olisi ristiriidassa jäsenen markkinoillepääsyä tai kansallista kohtelua koskevien velvoitteiden kanssa.

Pohjoismaille on myönnetty lupa poiketa suosituimmuuskohtelusta pohjoismaisen yhteistyön turvaamiseksi myös tulevaisuudessa. Esimerkkeinä sellaisten instituutioiden toimenpiteistä, joiden yhteydessä pohjoismaiden kohtelu muita paremmin voi tulla kysymykseen mainitaan pohjoismaiden investointipankin, pohjoismaisen teollisuusrahaston, pohjoismaiden projektivientirahaston ja pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiön toiminta.

Palvelujen tarjoajien liikkuvuus

Palvelujen tarjoajien liikkuvuutta koskevat neuvottelut perustuivat palvelukaupan yleissopimuksen palveluja tarjoavien luonnollisten henkilöiden liikkuvuutta koskevaan liitteeseen. Palvelujen tarjoajien liikkuvuus sallitaan rajoitetusti tietyin ehdoin. Pääsääntöisesti vain palvelujen suorituksen johto- ja erityistehtäviin tuleville sallittaisiin normaalista säätelystä helpotettu maahantulo, kuten nykyisissä voimassa olevissa määräyksissä jo säädetään. Siten nämä liikkuvuuden osalta tehdyt sitoumukset eivät edellytä Suomessa voimassa olevan ulkomaalaisten maahantuloon, oleskeluun ja työntekoon liittyvän lainsäädännön tai muiden määräysten muutoksia.

Ulkomaalaisten maahantulosta, oleskelusta ja työnteosta on Suomessa säädetty ulkomaalaislailla (378/91), ulkomaalaisasetuksella (142/94) sekä työlupaa koskevien säännösten soveltamisesta tarkemmin työministeriön ulkomaalaisasetuksen nojalla antamalla määräyksellä M 1/94 TM.

Näiden säännösten mukaan Suomeen työskentelemään tulevalta ulkomaalaiselta vaaditaan oleskelu- ja työluvat. Pohjoismaiden kansalaisilta näitä ei kuitenkaan pohjoismaisten sopimusten perusteella vaadita. Muiden ETA-valtioiden kansalaiset eivät ETA-sopimuksen perusteella myöskään tarvitse työlupaa, ja he saavat automaattisesti oleskeluluvan työsuhteen synnyttyä.

Muille ulkomaalaisille työlupa myönnetään työvoimaviranomaisen suorittaman työvoimapoliittisen harkinnan perusteella tai sitä soveltamatta. Työvoimapoliittista harkintaa sovellettaessa otetaan huomioon kotimaisen ja siihen rinnastettavissa olevan ulkomaisen työvoiman (ETA-kansalaiset, paluumuuttajat, pakolaiset ja heihin verrattavat) työllisyystilanne kyseisellä alalla. Työlupavelvollisuudesta vapautetuista säädetään ulkomaalaislain 25 §:ssä sekä ulkomaalais-asetuksen 14 §:ssä, jonka 3 momentin perusteella työministeriö on antanut tarkemmat määräykset tehtävistä ja toimista, joihin ei vaadita työlupaa.

Palvelujen tarjoajien liikkuvuuteen liittyen on sitouduttu työluvan myöntämiseen palveluja tarjoavien yritysten tytäryhtiöiden palvelukseen tulevalle johdolle ja keskijohdolle (johtajat ja päälliköt) automaattisesti ilman työlupaharkintaa, mikä vastaa työministeriön em. määräykseen perustuvaa soveltamiskäytäntöä.

Erityistehtäviin tuleville asiantuntijoille on sitouduttu myöntämään työlupa työvoimapoliittisen harkinnan perusteella, mikäli yritys voi osoittaa, että heillä on palvelujen suorittamisen kannalta olennaista erikoistietoa.

Asiantuntijoiden osalta työministeriön määräykseen perustuva soveltamiskäytäntö on annettua sitoumusta liberaalimpi eli työluvat myönnetään asiantuntijoillekin ilman työvoimapoliittista harkintaa. Suomen sidontalistassa annetut sitoumukset noudattavat Uruguayn kierroksen päättyessä voimassa ollutta käytäntöä, jolloin työvoimapoliittista harkintaa edellytettiin sovellettavaksi myös asiantuntijoiden kohdalla. GATSiin liittyvissä jatkoneuvotteluissa on siten mahdollisuus sitoumusten lievään liberalisointiin, jolloin Suomen työvoimasitoumukset olisivat samassa linjassa muiden teollisuusmaiden kokonaisuutena ottaen varsin rajoitettujen työvoimasitoumusten kanssa.

Neljäs Suomen sitoumuslistassa mainittu henkilöstökategoria on ns. liikealan vierailijat (business visitors), jotka voivat ilman työlupavaatimusta saapua maahan neuvottelemaan palvelujen myynnistä, mikäli maassa oleskelu ei ylitä 90 päivää. Tällaista liiketoimintaan liittyvää maassa vierailua voidaan verrata matkailuun, jolloin tänne saapuvalta edellytetään viisumia, mikäli hän on sellaisen maan kansalainen, jolta viisumi vaaditaan.

Rahoituspalvelut

Rahoituspalvelusektorin sitoumusten kirjaustapa poikkeaa tekniseltä toteutustavaltaan edellä kuvatusta muusta sidontalistasta, jossa ilmoitetaan palveluala tai sen osa, jolla halutaan sitoutua. Rahoituspalveluissa sitoudutaan myöntämään sidontalistassa yksilöidyin rajoituksin markkinoillepääsy ja kansallinen kohtelu rahoituspalvelusitoumuksia koskevassa sopimuksessa luetelluille palveluille siinä mainituin ehdoin. Tällöin kirjataan siis ainoastaan sopimukseen nähden tarpeelliset rajoitukset palvelualan, markkinoillepääsyn ja kansallisen kohtelun osalta. Rahoituspalvelusitoumusten osalta tärkeimmät rajoitukset koskevat lakisääteistä työeläkevakuutusta ja lakisääteistä tapaturmavakuutusta, joilla taataan kansalaisten sosiaaliturvan hoitaminen nykykäytännön mukaisesti myös jatkossa.

Vakuutuspalveluissa Suomi on kirjannut markkinoillepääsyn osalta seuraavat rajoitukset. Vakuutusten myynti ja markkinointi ulkomailta Suomeen ilman täällä annettua toimilupaa on mahdollista vain jälleen- ja edelleenvakuutuksessa. Lakisääteinen työeläke- ja tapaturmavakuutus sekä liikenne- ja potilasvakuutus on otettava Suomesta, eikä näitä vakuutuslajeja voi Suomessa harjoittaa ulkomaisen vakuutusyhtiön sivukonttori. Vakuutusyhtiön perustajia sekä toimielinten jäseniä koskevat tietyt kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimukset. Vakuutuksenvälittäjällä on oltava Suomessa kiinteä toimipaikka.

Kansallisen kohtelun osalta Suomi on kirjannut vakuutuspalveluissa ainoana rajoituksena sen, että Suomessa toimiluvan saaneella ulkomaisella vakuutusyhtiöllä on oltava täällä asuva pääasiamies, jonka sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyy.

Vastaavasti pankkipalveluissa Suomi on kirjannut markkinoillepääsyn osalta seuraavat rajoitukset. Valtion maksuliike on hoidettava suomalaisen postisiirron tai määrätyn luottolaitoksen, Postipankki Oy:n välityksellä. Lisäksi suurempien pankkien sellaisten pankkiosakkeiden hankinta jotka tuottavat vähintään kolmasosan osakkeiden äänimäärästä ei ole mahdollista mikäli hankinta vaarantaa tärkeää kansallista etua.

Arvopaperikaupan ja pörssitoiminnan osalta Suomi on markkinoillepääsyn osalta kirjannut seuraavat rajoitukset. Ulkomaisten rahastoyhtiöiden sivukonttorit eivät saa hallinnoida suomalaisia sijoitusrahastoja. Arvopapereiden ja johdannaissopimusten välittäjällä on oltava kiinteä toimipaikka Suomessa.

Pankkien sekä pörssivälittäjien perustajia, hallintoelinten jäseniä ja tilintarkastajia sekä pörssimeklareita, johdannaissopimusten markkinatakaajia ja meklareita koskevat tietyt kansalaisuus- ja kotipaikkavaatimukset.

Lähinnä ETA-sopimuksen johdosta liikenne- ja potilasvakuutusta koskevia rajoituksia on nyttemmin lievennetty sekä edellä tarkoitettujen pankkiosakkeiden hankintaa koskevat rajoitukset poistettu. Lisäksi ETA-sopimuksen mukaisesti vakuutus- ja pankkitoiminnan sekä arvopaperikaupan ja pörssitoiminnan osalta kansalaisuusvaatimukset on poistettu ja asuinpaikkavaatimuksia on lievennetty.

Rahoituspalvelujen osalta Suomi ei ole kirjannut yhtään poikkeusta suosituimmuuskohtelusta.

Liikenne
Maantie- ja rautatiekuljetus

Maantieliikenteelle yleissopimuksen merkitys on tällä hetkellä vähäinen, koska kansallisten sitoumusten ulkopuolelle jää kahden- tai monenkeskisesti sovittu Suomen kansainvälinen henkilö- ja tavaraliikenne sekä kabotaasikuljetukset. Edellä lueteltujen osalta olemme pyytäneet myös luvan poiketa suosituimmuuskohtelun noudattamisesta. Maantie- ja rautatiekaluston ylläpito- ja huoltopalvelut ovat mukana Suomen sidontalistassa.

Merenkulku

Suosituimmuuskohtelu (MFN) ei koske kotimaan vesiliikennettä (kabotaasi), josta Suomessa on säädetty lailla (332/89) elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain 4§:n muuttamisesta. Sen mukaan kauppamerenkulkuun Suomen vesialueella ei saa käyttää muita kuin suomalaisia aluksia, ellei kysymyksessä ole ulkomaanliikenne. Suomi voi kuitenkin sopia vastavuoroisesti toisen valtion kanssa siitä, että kyseisen valtion alukset ovat oikeutettuja kabotaasiliikenteen harjoittamiseeen joko kokonaisuudessaan tai joiltakin sopimuksessa määrätyiltä osin. Toistaiseksi Suomi ei ole tehnyt tällaisia sopimuksia.

Lentoliikenne

Ilmailun tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä koskevaa poikkeusta sovelletaan sellaiseen maahan nähden, jossa olevassa paikanvarausjärjestelmässä ulkomainen yrittäjä on tietyissä olosuhteissa kotimaisia huonommassa asemassa. Kaikki EFTA- ja EU-maat ovat tehneet tämän poikkeuksen.

Tele- ja audiovisuaaliset palvelut

Televiestinnän osalta yleissopimus avaa jalostetut telepalvelut kilpailulle, siten kuin maiden sitoumuksissa määrätään. Näiden ns. lisäarvopalveluiden taloudellinen merkitys on kuitenkin varsin pieni verrattuna koko teletoiminnan liikevaihtoon. Suomen sidontalista on yhdenmukainen Euroopan unionin listan kanssa ja siihen sisältyvät tietyt lisäarvopalvelut, esimerkiksi sähkö- ja puheposti, EDI/OVT ja teletietopalvelut.

Suomi teki audiovisuaalisissa palveluissa yhdessä EU:n ja muiden EFTA-maiden kanssa sopimuksen suosituimmuuskohteluun osaltaan poikkeuksia, jotka mahdollistavat edelleen eurooppalaiset määrärajoitukset televisiossa ja keskinäiset tukijärjestelmät.

Suomen lainsäädäntö ja muutosten tarve

Mitkään sitoumuksista eivät edellytä voimassa olevan lainsäädäntömme muuttamista tai uutta lainsäädäntöä. Jotkut kirjatuista rajoituksista on sittemmin poistettu ETA-sopimuksen voimaantulon jälkeen. Muutoksia ei ole kuitenkaan otettu huomioon sidontalistassamme, vaan sidonnan taso jää asianomaisissa tapauksissa sovellettavaa lainsäädäntöä korkeammaksi.

2. Päätösasiakirjaan sisältyvät ministeripäätökset ja julistukset

Päätösasiakirjaan sisältyvien ministeripäätösten ja julistusten sisältö on selostettu kohdassa 6.3. siltä osin kuin niitä ei ole sisällytetty asianomaisia sopimuksia koskeviin selityksiin.

3. Tarkemmat säännökset ja määräykset

Sopimuksen ja sen liitesopimusten voimaansaattamisasetukseen otettaisiin tavanomaiset määräykset sopimusten voimaansaattamislain voimaantulosta. Sopimuksen voimaanastumisen yhteydessä edellytettävät lainsäädäntömuutokset tulevat katettua EU-jäsenyyden myötä yhteisölainsäädännön kautta. Teollis- ja tekijäinoikeuksia koskeva sopimus ja julkisia hankintoja koskeva sopimus tulevat voimaan vasta vuonna 1996 ja näiden osalta lainsäädäntöä koskevat muutokset toteutetaan vuoden 1995 aikana EY-lainsäädännön yhteydessä. Muut muutokset toteuteaan lakia alemmalla tasolla annettavilla täytäntöönpanosäännöksillä.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen liitesopimusten voimaanastumisen kanssa.

Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.1995, mikäli siihen mennessä on riittävästi ratifiointeja tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Julkisia hankintoja koskeva useammankeskinen sopimus tulisi kuitenkin voimaan vasta 1.1.1996. Samoin teollis- ja tekijäinoikeuksia koskevia velvoitteita noudatettaisiin Suomen osalta sopimuksen mahdollistaman ylimenokauden mukaisesti vasta 1.1.1996 alkaen.

Sopimuksen lopullisesta voimaantuloajankohdasta on, ottaen huomioon sopimuksen ratifiointitilanne, tarkoitus päättää sitä varten kokoontuvassa konferensissa Genevessä 8.12.1994.

Esitykseen liittyvän lakiehdotuksen voimaan- tulemiselle Ahvenanmaan maakunnassa on saatava Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyminen, koska sopimukseen sisältyy maakunnan toimivaltaan kuuluvia asioita. Näitä asioita ovat muun muassa valtiontukisopimukseen liittyvät määräykset siltä osin kuin ne koskevat aluetukea ja maataloussopimukseen sisältyviä erilaisia tukimuotoja alueellisella tasolla.

Laki Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä on tarkoitus saattaa voimaan erillisellä asetuksella 1.1.1995 ellei implementaatiokonferenssi sovi toisesta ajankohdasta.

5. Säätämisjärjestys

Ehdotus laiksi Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen liitesopimusten eräiden määräysten hyväksymisestä ehdotetaan käsiteltäväksi tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Sopimukset sisältävät eräitä lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, joiden mukaisesti Suomi muun muassa sitoutuu alentamaan kansallisia tuontitullejaan sekä muuttamaan maatalouden tukijärjestelmäänsä. Suomen liittyminen Euroopan unioniin vaikuuttaa mainittuihin sitoumuksiin kuitenkin siten, että Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen eräiden liitesopimusten edellyttämät muutokset lainsäädäntöön toteutetaan pääosin jäsenyyden voimaantulosta osana yhteisön lainsäädäntöä ja tästä johtuvia muutoksia kansallisiin lakeihin, joita koskevat hallituksen esitykset on annettu eduskunnalle erikseen. Kuten esityksen palvelukaupan yleissopimusta ja julkisia hankintoja koskevaa sopimusta koskevissa perusteluissa on todettu, sopimuksiin ei liity velvoitteita, jotka olisivat ristiriidassa Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/91) säännösten kanssa.''

6. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

GATTin Uruguayn kierroksen neuvottelutuloksella perustetaan uusi itsenäinen kansainvälinen järjestö, Maailman kauppajärjestö, WTO. Samalla neuvottelutulos laajentaa perinteisen, ainoastaan tavarakauppaa säädelleen GATT-sopimuksen toimialan koskemaan palvelujen kauppaa, teollis- ja tekijäinoikeuksien kauppaan liittyviä näkökohtia ja investointitoimia. Maataloustuotteiden ja tekstiili- ja vaatetustuotteiden kauppa, joka paljolti oli yleisten sääntöjen ulkopuolella, sisällytetään kokonaisuudessaan sopimuskatteeseen. WTO-sopimuksen merkittävyyden takia hallitus pitää eduskunnan suostumusta tarpellisena.

Koska eräät liitesopimukset myös sisältävät eräitä hallitusmuodon 33 pykälän 1 momentissa tarkoitettuja lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, edellyttävät ne eduskunnan hyväksymistä. Sopimuksiin sisältyy tullitariffien alentamista koskevia eduskunnan toimivaltaan liittyviä määräyksiä, jotka, elleivät niitä koskevat lainsäädännölliset muutokset toteutuisi EU:hun liittymisen yhteydessä yhteisölainsäädännön kautta, edellyttäisivät eduskunnan hyväksymistä. Lisäksi on odotettavissa, että uuden järjestön vuosittainen jäsenmaksuosuus nousee uusien alueiden tuomien lisävelvoitteiden takia. Samoin maksuosuuksien määräytymisperusteen muuttuminen huomioimaan myös palvelujen kauppa ja vastaisuudessa lisäksi teollis- ja tekijäinoikeuksista saatavat tulot heijastunevat Suomen maksuosuuden suuruuteen, joka tavarakaupan nojalla laskettuna on edustanut noin 0.65 prosenttia järjestön budjetista. (v. 1994 0.66% eli 2,7 milj. mk.).

Edellä olevan perusteella sekä hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi 15 päivänä huhtikuuta 1994 Marrakeshissa tehdyn Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen II artiklassa tarkoitettujen liitesopimusten ne määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Laki Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen liitesopimusten eräiden määräysten hyväksymisestä

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Marrakeshissä 15 päivänä huhtikuuta 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) puitteissa vuosina 1986―1994 käydyissä monenvälisissä kauppaneuvotteluissa tehdyn Maailman kauppajärjestön perustamissopimuksen ja sen II artiklassa tarkoitettujen liitesopimusten määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella.

3 §

Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.


Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 1994

Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI

Ministeri
Seppo Kääriäinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.