28.9.1983

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Virallisen syyttäjän ja B:n asianomistajana ajamasta syytteestä Kauhavan KO p. 15.1.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli harjoittaessaan asianomaisten lupien nojalla muuta ammattimaista moottoriajoneuvoliikennettä asemapaikkanaan Alahärmä, Alahärmästä käsin aikana 21.4. - 29.9.1979 säännöllisesti jokaisena tuona kesäkautena Lappajärven kunnan Halkosaaren huvipaikalla pidettynä tanssi-iltana eli yhteensä 27 eri kertaa linjalla Alahärmän Voltti - Alahärmän keskusta - Ylihärmän keskusta - Lappajärvi ilman asianmukaista lupaa yhdellä, kolmena eri kertana kahdella, linja-autolla kuljettanut tanssiyleisöä Halkosaaren huvipaikalle ja sieltä samaa linjaa takaisin sellaisissa olosuhteissa, että ensimmäisestä matkasta sekä sen lähtöpaikasta ja -ajasta oli sovittu alahärmäläisten nuorten kanssa ja sitä seuraavasta ajosta kulloistenkin matkustajien kanssa paluumatkan aikana sellaisin puhein, että kyyditykset jatkuvat niin kauan kuin kyydittäviä riittää ja että kyytimaksu rahastetaan kultakin matkustajalta erikseen autoon noustaessa. Edelleen oli selvitetty, että matkustajia oli ollut linja-autoissa kussakin mukana keskimäärin ainakin 40 henkilöä ja että matkustajilta oli edestakaisesta matkasta peritty keskimäärin ainakin 18 markkaa sekä että A:n taloudellinen nettohyöty niin ollen huomioon ottaen, ettei rikoksen tekijälle tuottamasta taloudellisesta edusta voitu nettovoittoa laskettaessa vähentää rikoksen tekemisen aiheuttamia kustannuksia, oli noussut ainakin 21 600 markkaan.

Vielä KO oli lausunut selvitetyksi, että mainittu luvaton liikenne oli tuottanut B:lle, joka asianomaisen luvan nojalla tuolloinkin harjoitti linja-autoliikennettä yhdellä linja-autolla linjalla Pirttinen - Alahärmä - Voltti - Kortesjärvi -Purmojärvi - Pellinen - Söyrinki - Halkosaari samoina tanssipäivinä samaan aikaan, Alahärmästä ja Voltista otettavien matkustajien vähenemisen takia haittaa tulojen menetyksenä. Asiassa esitetyn selvityksen nojalla KO oli harkinnut, että B oli A:n edellä kerrotun menettelyn johdosta menettänyt 27 matkakerralta, kultakin matkustajia Alahärmän kohdalla 14 ja Voltin kohdalla 6 eli, kun Alahärmästä saapuneilta matkustajilta käytännössä perittiin edestakaisesta matkasta 18 ja Voltista saapuneilta 17 markkaa, matkatuloja kultakin matkalta 354 markkaa eli 27 matkalta 9 558 markkaa sekä matkakuluja niiltä kolmelta matkalta, joina A oli käyttänyt liikenteessä kahta linja-autoa, muun tarkemman selvityksen puuttuessa, KO:n harkinnan mukaan keskimäärin 10 matkustajan menetyksen mukaan matkalta laskien yhteensä ainakin 500 markkaa. B:n vahinko matkatulojen menetyksestä eli hänen veronalaisen elinkeinotulojen vähennys oli näin ollen yhteensä 10 058 markkaa.

Tämän vuoksi KO oli tuominnut A:n 29.3.1957 annetun tieliikennelain 5 §:n 3 momentin ja 9 §:n sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla jatketusta luvattomasta ammattimaisen linjaliikenteen harjoittamisesta 40:een 50 markan päiväsakkoon ja rikoslain 2 luvun 16 §:n nojalla menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 11 542 markkaa. B:lle A:n oli suoritettava korvaukseksi elinkeinotulojen menettämisestä 10 058 markkaa ja oikeudenkäyntikuluista 700 markkaa.

Vaasan HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, p. 19.3.1982 oli katsonut, että ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 16 § ei ollut oikeuttanut A:ta suorittamaan KO:n mainitsemia kuljetuksia. Koska A:n ei ollut näytetty saaneen toiminnastaan B:lle korvaukseksi tuomitun 10 058 markan vahingonmäärän ylittävää taloudellista hyötyä, HO oli muuttanut KO:n päätöstä siten, että lausunto taloudellisen hyödyn menettämisestä oli poistettu ja A oli vapautettu suorittamasta valtiolle KO:n tuomitsemia 11 542 markkaa, ja muutoin jättänyt asian KO:n soveltamien lainkohtien ja mainitun asetuksen 2 ja 16 §:n nojalla KO:n päätöksen varaan.

Virallisen syyttäjän seka C Oy:n, D:n ja posti- ja lennätinhallituksen asianomistajina ajamasta syytteestä Kauhavan KO p. 3.3.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli, harjoittaessaan asianomaisten lupien nojalla muuta ammattimaista moottoriajoneuvoliikennettä asemapaikkanaan Alahärmä, Alahärmästä käsin 17.9.1979 alkaen helmikuun loppuun 1980 saakka 16.8.1979 päivätyn Lapuan Ammattikoululle tekemänsä tarjouksen nojalla syntyneen sopimuksen ammattimaisesta liikenteestä annettujen määräysten kiertämiseksi, ilman asianomaista lupaa reitille Voltti - Alahärmä - Ylihärmä - (Kauhava) Pernaa - Lapua yhdellä linja-autolla säännöllisesti jokaisena koulupäivänä kuljettanut oppilaita Lapuan Ammattikouluun ja takaisin koulun maksettavasta 400 markan päivämaksusta yhteensä 106 päivän ajan, A:n saadessa taloudellisena hyötynä vuoden 1979 loppuun mennessä 68 kuljetuspäivältä kuittaamansa 27 200 markkaa ja odotettavissa olevana taloudellisena hyötynä helmikuun loppuun 1980 mennessä kertyneenä kuljetusmaksusaatavana 38 päivältä 15 200 markkaa, joita hän vielä ei ollut laskuttanut.

Edelleen KO oli lausunut selvitetyksi, että kerrottu liikenne oli tuottanut vahinkoa tulo- ja varallisuusverolain 20 §:n 6 kohdan tarkoittamien elinkeinotulojen menetyksenä, reitillä Voltti - Alahärmä - Hakola - Liinamaa - (Kauhava) Pernaa -Lapua - ammattikoulu - Lapua edestakaisin 8.10.1979 alkaen helmikuun loppuun 1980 saakka samanaikaisesti liikennöineelle C Oy:lle ainakin 31 oppilasmatkustajan päivittäisenä menetyksenä 13,80 markan keskimääräisen edestakaisen matkalipun hinnan huomioiden ainakin yhtiön vaatiman 350 markan päivämenetyksen mukaan laskien 90 päivältä kaikkiaan 31 500 markkaa, reitillä Ylihärmä - Kangas - Lapua - Seinäjoki ja reitillä Ylihärmä - Kangas - Lapua kahdella linja-autolla liikennöineelle D:lle ajalta 17.9.1979 - 29.2.1980 ainakin 9 oppilasmatkustajan osalta 8,40 markan edestakaisen lippuhinnan mukaan päivältä yhteensä 75,60 markkaa päivässä eli kaikkiaan 106 päivältä yhteensä 8 013,60 markkaa ja reitillä Vimpeli - Kauhava kk - (Kauhava) Pernaa - (vanha kantatie) Lapua - Seinäjoki samana aikana samanaikaisesti liikennöineelle posti- ja lennätinlaitokselle Pernaalta saapuvan keskimäärin 5 oppilasmatkustajan osalta 3,90 markan menolippuhinnan mukaan päivältä kaikkiaan 106 päivältä yhteensä ainakin viraston vaatimat 1 731,60 markkaa.

Tämän vuoksi KO, hyläten taloudellisen hyödyn menettämistä valtiolle koskevan vaatimuksen vuoden 1980 osalta, koskei A tuota määrää vielä edes ollut laskuttanut ja yhtiön korvausvaatimuksen kuluvan päivän 3.3.1980 osalta, molemmat liian aikaisin nostettuina, sekä menetysvaatimuksen myös vuoden 1979 osalta huomioon ottaen, että asianomistajien vahinkojen yhteismäärä ylitti valtiolle menetettäväksi vaaditun A:n jo nostaman taloudellisen hyödyn määrän 27 200 markkaa, sekä soveltaen A:n korvattavaksi jäävään huomattavaan vahingonkorvaukseen nähden rangaistuksen lieventämisperusteena RL 6 luvun 4 §:n säännöstä, oli tuominnut A:n ammattimaisesta moottoriajoneuvoliikenteestä annetun asetuksen 2 §:n 2 momentin, 29.3.1957 annetun tieliikennelain 5 §:n 3 momentin ja 9 §:n sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla jatketusta luvattomasta ammattimaisen linjaliikenteen harjoittamisesta 15:een 50 markan päiväsakkoon sekä velvoittanut A:n suorittamaan korvaukseksi elinkeinotulojen vähentymisestä C Oy:lle 31 500 markkaa, D:lle 8 013 markkaa 60 penniä ja posti- ja lennätinhallitukselle 1 731 markkaa 60 penniä, kaikki määrät 5 prosentin korkoineen 1.3.1980 lukien, sekä oikeudenkäyntikuluista C Oy:lle ja D:lle yhteisesti 1 500 markkaa ja posti- ja lennätinhallitukselle 100 markkaa.

Vaasan HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, p. 19.3.1982 oli jättänyt asian KO:n päätöksen varaan muutoin paitsi että, koska asianomistajat eivät olleet näyttäneet, että niillä olisi oikeutta saada korkoa aikaisemmasta ajankohdasta kuin KO:n päätöspäivästä 3.3.1980 lukien, jolloin ne olivat esittäneet korvausvaatimuksensa A:ta vastaan, A:n oli suoritettava C Oy:lle, D:lle ja posti- ja lennätinhallitukselle KO:n päätöksessä mainitut korvaukset elinkeinotulojen vähentymisestä KO:n päätöksessä mainittuine korkoineen vaatimusten esittämispäivästä 3.3.1980 alkaen.

Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n kumpaankin päätökseen. Lupa myönnettiin A:lle kummassakin jutussa. Virallinen syyttäjä sekä B ja C Oy antoivat pyydetyt vastaukset, mutta D ja posti- ja telehallitus eivät käyttäneet hyväkseen varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.

Muutoksenhakemuksissaan A toisti HO:ssa tekemänsä väitteet, etteivät B, C Oy, D sekä posti- ja telehallitus olleet jutuissa asianomistajia, ja vaati näiden vahingonkorvausvaatimusten jättämistä tutkimatta. Sen lisäksi A vaati häneen kohdistettujen syytevaatimusten ja toissijaisesti myöskin vahingonkorvausvaatimusten hylkäämistä.

KKO p. tutki jutut niiden yhteenkuuluvuuden vuoksi yhdessä.