Itä-Suomen HAO 18.10.2017 17/0985/1

Metsästyslaki - Luontodirektiivi - Tiukkaa suojelua edellyttävä laji - Rauhoitussäännöksistä poikkeaminen - Poikkeuslupa - Yleisen edun kannalta pakottava syy - Taloudelliset ja sosiaaliset syyt - Susi - Lajin suotuisa suojelutaso - Muu tyydyttävä ratkaisu - Asian selvittäminen

Diaarinumero: 00155/17/7305
Taltionumero: 17/0985/1
Antopäivä: 18.10.2017

Asiassa oli kysymys suden metsästykseen poronhoitoalueen ulkopuolella metsästysvuosina 2016-2018 myönnetyn poikkeusluvan edellytyksistä. Valituksen johdosta hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, onko lupa myönnetty metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan tarkoittamin tavoin yleisen turvallisuuden tai muun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien taloudelliset ja sosiaaliset syyt, ja onko metsästys haitannut suden suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella Suomessa, ja onko poikkeusluvan myöntämisen sijasta ollut käytettävissä muuta tyydyttävää ratkaisua.

Suomen riistakeskus oli 19.1.2017 tekemällään päätöksellä myöntänyt A:lle metsästyslain 41 §:n 1 momentin ja 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla poikkeusluvan hakemuksesta poiketen kahden suden tappamiseen ajalla 21.1.-10.2.2017. Lupa oikeutti tappamaan yhden suden Vieremä-Sukeva -lauman reviirialueelta ja yhden suden Sukeva-Laakajärvi (Sonkajärvi) -alueelta.

Poikkeuslupaan oli liitetty muun muassa seuraavat ehdot:

Poikkeusluvan nojalla voidaan pyytää hakemuksen karttaliitteeseen rajatulla alueella edellyttäen, että luvan käyttäjällä on alueella siihen muutoin metsästyslain säännösten edellyttämä oikeus. Lupaa ei saa käyttää kaupallisessa tarkoituksessa.

Kun pyynti kohdistuu laumaan, pyynnissä suositellaan vältettäväksi tunnistettavan alfayksilön tappamista. Pyynti suositellaan kohdistettavaksi nuoriin tai haittaa tuottaviin yksilöihin ja pihakäyntejä tekeviin yksilöihin.

Pyynnissä tulee välttää pannoitetun yksilön tappamista.

Pyyntiin saa osallistua kerrallaan korkeintaan 50 henkilöä yksittäisellä vahinkoa tai haittaa aiheuttavien susiyksilöiden elinalueella. Suosituksena on, että pyyntiin osallistuvat ovat kouluttautuneita ja kokeneita pyytäjiä. Pyynnin tulee tapahtua poikkeusluvan saajan nimeämän metsästyksenjohtajan ja apujohtajien johdolla. Heidän tehtävänään on turvallisen metsästystapahtuman suunnittelu sekä vastata siitä, että pyyntiä koskevia säädöksiä noudatetaan.

Ennen pyyntiin ryhtymistä ja jokaisesta pyyntiin lähdöstä on etukäteen ilmoitettava osallistuvien nimet sekä pyyntialue Suomen riistakeskuksen Pohjois-Savon aluetoimistolle ja Itä-Suomen poliisilaitokselle. Lisäksi jokaisen pyyntipäivän jälkeen tulee tehdä ilmoitus jahdin päättymisestä edellä mainituille tahoille.

Poikkeusluvan saajan on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle, poliisille ja Metsähallituksen erätarkastajalle poikkeusluvan nojalla tapahtuneen pyynnin tuloksesta ensimmäisenä arkipäivänä siitä, kun poikkeusluvassa tarkoitettu yksittäinen riistaeläin on tullut pyydystetyksi, taikka jos riistaeläimet ovat jääneet pyydystämättä, ensimmäisenä arkipäivänä poikkeusluvan voimassaolon päättymisestä.

Jokaisessa ilmoituksessa on mainittava tämän poikkeusluvan numero, saalisyksilö / pyydystettyjen eläinten määrä, sen / niiden sukupuoli, pyyntiajankohta ja pyyntipaikan koordinaatit.

X ry vaati päätöksen kumoamista ja esitti muun ohella, että erityisesti on jäänyt osoittamatta, että kysymyksessä olisi yleisen edun kannalta erittäin tärkeä pakottava syy. Lisäksi pyynnin yhteisvaikutukset ovat suotuisan suojelun kannalta ekologisesti kestämättömät. Pyynti ajoittuu myös lisääntymisaikaan. Näistä syistä lupa on metsästyslain ja luontodirektiivin vastainen. Metsästyslain ja luontodirektiivin poikkeusedellytykset on harkittava tapauskohtaisesti kohta kohdalta. Jokaisessa luvassa on pohdittava, onko muuta tyydyttävää ratkaisua, suotuisaa suojelun tasoa ja onko luvalle erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottava syy. Yksistään sosiaalisen hyväksyttävyyden parantamisella ei voida perustella poikkeamista. Ei ole perusteltua antaa lupia kaikille alueille, joilla susilaumasta on havaintoja, vaikka vahinkoja ei ole tapahtunut.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.

Hallinto-oikeus perusteli päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Luontodirektiivin säännökset

Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (luontodirektiivi) 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet mainitun direktiivin liitteessä IV olevassa a kohdassa olevia eläinlajeja koskevan tiukan suojelujärjestelmän käyttöönottamiseksi niiden luontaisella levinneisyysalueella ja kiellettävä kaikki näiden lajien yksilöitä koskeva tahallinen pyydystäminen tai tappaminen luonnossa.

Luontodirektiivin liitteen IV a kohdassa on mainittu muun muassa susi (Canis lupus).

Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa muun muassa 12 artiklan säännöksistä kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevista tai muista erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle.

Kansallinen lainsäädäntö ja sen esityöt

Luontodirektiivi on riistaeläinten osalta pantu kansallisesti täytäntöön metsästyslailla. Metsästyslain 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan susi on riistaeläin.

Metsästyslain 37 §:n 3 momentin mukaan susi on aina rauhoitettu.

Metsästyslain 41 §:n 1 momentin mukaan Suomen riistakeskus voi myöntää luvan poiketa 37 ja 38 §:n sekä 50 §:n 2 momentin mukaisesta rauhoituksesta, kiellosta tai rajoituksesta 41 a - 41 c §:ssä säädetyin edellytyksin. Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä poikkeusluvan myöntämisessä noudatettavasta menettelystä, poikkeuslupaan liitettävistä määräyksistä, poikkeusluvan nojalla saadun saaliin ilmoittamisesta, poikkeusluvan ajallisesta kestosta ja poikkeamisen edellytysten arvioinnista. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää myös ajankohdista, jolloin 37 §:n mukaisesta rauhoituksesta voidaan poiketa. Pykälän 5 momentin mukaan poikkeuslupien nojalla pyydettävän saaliin vuotuista määrää voidaan rajoittaa. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä muun muassa suurimmasta sallitusta saalismäärästä.

Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan jos muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole eikä päätös haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä lajin luontaisella levinneisyysalueella, 41 §:ssä tarkoitettu poikkeuslupa voidaan myöntää muun muassa suden pyydystämiseen tai tappamiseen kansanterveyden, yleisen turvallisuuden tai muun erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavista syistä, mukaan lukien taloudelliset ja sosiaaliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle.

Metsästyslain muuttamisesta annetun lain (159/2011) metsästyslain 41 a §:ää koskevassa hallituksen esityksen (HE 237/2010 vp) perusteluissa on esitetty muun ohella seuraavaa:

"Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi edellytykset tiettyjen riistaeläinlajien poikkeusluvan myöntämiselle. Pykälä koskisi luontodirektiivin liitteiden IV a (---) ja V (---) riistaeläinlajeja sekä ahmaa. Nykyisin sääntely on metsästysasetuksen 27 ja 28 §:ssä, joten poikkeusluvan edellytykset nostettaisiin nyt lain tasolle. (---) Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ehdotetun 41 §:n 5 momentin mukaisesti asetuksella suurinta saalismäärää kunkin lajin osalta. Maa- ja metsätalousministeriö voi luonnollisestikin asetuksessaan asettaa lajille myös niin sanotun nollakiintiön.

Pykälässä säädettyjä lajeja, ahmaa lukuun ottamatta, koskee oma sääntelynsä myös luontodirektiivissä. Pykälän 1 ja 3 momentilla pantaisiin täytäntöön luontodirektiivin 16 artiklan mukainen rauhoituksesta ja muusta suojelusta poikkeaminen. Luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan sääntely siirrettäisiin ehdotetun 41 a §:n 1 ja 3 momenttiin. Näin ollen pykälän 1 momentin 1 - 4 kohdissa olisi edellytykset niin sanottujen vahinkoperusteisten poikkeuslupien myöntämiselle, ja 3 momentissa olisi peruste niin sanotulle tavalliselle rauhoituksesta poikkeamiselle luontodirektiivin liitteen IV a lajien osalta. Direktiivin liitteen IV a lajit säädettäisiin 37 §:n 2 momentissa, oikeastaan 3 momentissa, rauhoitetuiksi ympäri vuoden. Näin ollen niillä ei olisi metsästysaikaa, vaan poikkeuslupa olisi ainoa oikeusperusta niiden tappamiseksi."

Metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n 1 momentin mukaan Suomen riistakeskuksen on metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 1-3 kohdassa säädettyjä poikkeusluvan myöntämisedellytyksiä arvioidessaan selvitettävä:

1) poikkeusluvan kohteena olevan riistaeläinlajin kanta tai kannan tila haetulla poikkeuslupa-alueella, maakunnassa sekä koko valtakunnassa;

2) poikkeusluvan kohteena olevan riistaeläinlajin yksilön käyttäytyminen haetulla poikkeuslupa-alueella;

3) tarvittaessa viranomaisten, julkisia hallintotehtäviä hoitavien organisaatioiden ja tutkimuslaitosten tiedot, jotka liittyvät poikkeusluvan hakuperusteeseen;

4) toimenpiteet, jotka poikkeusluvan sijasta voitaisiin toteuttaa.

Pykälän 3 momentin mukaan Suomen riistakeskuksen on kirjattava 1 tai 2 momentissa tarkoitetun selvityksen keskeiset tulokset poikkeuslupapäätökseen.

Saman asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaan poikkeuslupa voidaan myöntää vain sille rajatulle alueelle, jolla metsästyslain 41 a - 41 d §:ssä säädetyt poikkeusluvan myöntämisedellytykset täyttyvät. Asetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan metsästyslain 41 a §:n 1 momentin nojalla myönnetty muun muassa suden tappamista koskeva poikkeuslupa on voimassa enintään 21 vuorokautta. Asetuksen 7 §:n 1 momentin mukaan poikkeusluvan saajan on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle ja poliisille muun muassa suden pyynnin tuloksesta ensimmäisenä arkipäivänä siitä, kun poikkeusluvassa tarkoitettu riistaeläin on tullut pyydystetyksi taikka, jos riistaeläin on jäänyt pyydystämättä, poikkeusluvan voimassaolon päättymisestä. Pykälän 3 momentin mukaan ilmoituksessa on mainittava pyydystettyjen eläinten määrä ja pyyntipaikan koordinaatit. Nisäkkäiden osalta on ilmoitettava myös pyyntiajankohta ja sukupuoli. Pykälän 4 momentin mukaan Suomen riistakeskuksen on toimitettava maa- ja metsätalousministeriölle 1 momentissa tarkoitettujen lajien osalta saalistiedot kuukausittain.

Poikkeusluvalla sallittavasta suden metsästyksestä poronhoitoalueen ulkopuolella metsästysvuosina 2016-2018 annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1335/2016) 1 §:n mukaan metsästyslain 41 §:n 1 momentissa tarkoitetun poikkeusluvan perusteella saaliiksi saatujen susien määrä saa olla kunakin metsästysvuonna enintään 53 yksilöä. Asetuksen 2 §:n mukaan edellä 1 §:ssä säädetty rajoitus koskee poronhoitoalueen ulkopuolista Suomea. Asetuksen 3 §:n 1 momentin mukaan tämä asetus tulee voimaan 28 päivänä joulukuuta 2016 ja on voimassa 31 päivään heinäkuuta 2018. Saman pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 §:ssä säädettyyn määrään ei lueta susia, jotka on saatu saaliiksi ennen tämän asetuksen voimaantuloa. Saman pykälän 3 momentin mukaan edellä 1 §:ssä säädettyyn määrään luetaan poliisin määräyksellä poistetut, liikenteessä tai muutoin tietoon tulleet kuolleet sudet.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-6/04 (Euroopan yhteisöjen komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta) on muun ohella lausuttu, että luontodirektiivin 16 artiklassa määritellään täsmällisesti edellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltiot voivat poiketa luontodirektiivin 12, 13 ja 14 artiklasta sekä 15 artiklan a ja b kohdasta, joten tätä 16 artiklaa on tulkittava suppeasti (kohta 111). Luontodirektiivin 12, 13 ja 16 artiklat muodostavat yhtenäisen normikokonaisuuden, jolla pyritään varmistamaan kyseessä olevien lajien kantojen suojelu, joten kaikki poikkeukset, jotka eivät ole tämän direktiivin mukaisia, loukkaavat sekä sen 12 ja 13 artiklassa vahvistettuja kieltoja että sääntöä, jonka mukaan poikkeuksia voidaan myöntää tämän direktiivin 16 artiklan mukaisesti (kohta 112).

Luontodirektiivin soveltamista koskeva ohjeasiakirja

Luontodirektiivin liitteen IV a kohdassa mainittujen eläinlajien tiukkaa suojelua koskevassa ohjeasiakirjassa (Guidance document on the strict protection of animal species of Community interest under the Habitats Directive 92/43/EEC. Final version, February 2007) on todettu, että luontodirektiivissä ei määritellä käsitettä "yleisen edun kannalta pakottava syy". Ohjeasiakirjassa on luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisedellytysten osalta todettu sanamuodon perusteella olevan ensinnäkin selvää, että vain yleiset edut, olivatpa ne julkisten tai yksityisten tahojen edistämiä, voidaan ottaa huomioon direktiivin suojelutavoitteiden vastapainona. Toiseksi yleisen edun on oltava painava. Näin ollen kaikki luonteeltaan sosiaaliset tai taloudelliset yleiset edut eivät ole riittäviä, varsinkin kun niitä verrataan direktiivissä suojattavien etujen erityiseen painoarvoon. On suoritettava huolellista intressivertailua. Tässä yhteydessä näyttää olevan myös kohtuullista olettaa, että yleinen etu on todennäköisesti useimmissa tapauksissa painava vain, jos se on pitkäaikainen; lyhytkestoiset edut, jotka tuottaisivat vain lyhytaikaista hyötyä, eivät olisi riittäviä ylittääkseen direktiivissä tarkoitetut suojelun pitkän aikavälin edut.

Komission ohjeasiakirjassa on lisäksi viitattu siihen, mitä komissio on lausunut luontodirektiivin 6 artiklan 4 kohdan soveltamista koskevassa ohjeasiakirjassa (Managing Natura 2000 sites, the provisions of Article 6 of the Habitats Directive 92/43/EEC, European Commission, 2000). Tältä osin komission ohjeasiakirjassa on todettu, että on kohtuullista katsoa, että "erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt" tarkoittavat tilanteita, joissa aiotut suunnitelmat tai hankkeet osoittautuvat välttämättömiksi kansalaisten elämän suojelua edistävien perusarvojen (terveys, turvallisuus, ympäristö) turvaamiseen tähtäävien toimien tai politiikkojen osana, valtion ja yhteiskunnan perustana olevien politiikkojen osana ja osana sellaisten luonteeltaan taloudellisten tai sosiaalisten toimintojen suorittamista, joilla täytetään julkisen palvelun erityisiä velvoitteita.

Asiassa saatu selvitys

Luonnonvarakeskus on antanut 8.12.2016 toisen väliarvion vuoden 2016 susikannan tilasta. Sen mukaan Itä-Suomen kannanhoitoalueella on todennäköisesti syntynyt 21-23 pentuetta. Näistä valtakunnan rajan tuntumassa asustaa kymmenen laumaa. Itä-Suomessa laumat ovat sijoittuneet vyöhykkeeksi itäisen valtakunnan rajan tuntumaan, joka levenee Kainuu - Pohjois-Karjala kohdalla itä-länsisuuntaiseksi. Kaakkois-Suomessa asustaa rajan välittömässä läheisyydessä kaksi laumaa ja Pohjois-Karjalassa neljätoista laumaa, joista yksi yhteinen Kainuun kanssa ja yksi lauma vierailee Pohjois-Savon puolella. Pohjois-Savossa elelee neljä laumaa, joista yksi lauma liikkuu Oulun ja kaksi Kainuun puolella. Kainuussa poronhoitoalueen ulkopuolella asustaa todennäköisesti kolme laumaa. On syytä huomata, että lähellä riistakeskusten rajaa asustavat laumat vierailevat varsin usein useamman riistakeskuksen alueella. Näin varsinkin Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun välisellä alueella. Kaakkois-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Kainuun laumoista kymmenen elää Suomen ja Venäjän valtakunnan rajan tuntumassa siten, että osan aikaa laumat asustavat Suomen rajojen ulkopuolella. Itä-Suomessa Tassu-havaintoja susilaumoista kirjattiin kaikkiaan 357 kappaletta (1.8.-4.12.2016). Havainnot keskittyivät pääasiassa Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueille. Väliarvion yhteenvedon mukaan tällä hetkellä käytettävissä olevien havaintomäärän ja osin lumettoman ajan havaintojen pohjalta mahdollisten susilaumojen määrän Suomessa voidaan arvioida olevan välillä 32-38. Näistä Venäjän kanssa yhteisiä laumoja on yksitoista.

Poikkeusluvalla sallittavasta suden metsästyksestä poronhoitoalueen ulkopuolella metsästysvuosina 2016-2018 koskevaa maa- ja metsätalousministeriön asetusta (1335/2016) valmisteltaessa laaditusta, 21.12.2016 päivätystä ministeriön muistiosta (dnro 1723/01.03/2016) ilmenee, että sudet ovat 20.12.2016 mennessä tappaneet tai vahingoittaneet 153 kotieläintä, joiden korvattava yhteismäärä on yli 175 000 euroa. Vahingot koostuvat pääosin koiravahingoista, joita on rekisteröity 39 kappaletta korvausmäärältään noin 132 000 euroa. Taloudellisten vaikutusten lisäksi susien olemassa olosta seuraa lukuisia sosiaalisia vaikutuksia, joista vain harvaa voidaan kuvailla positiiviseksi. Sudet voivat liikkua hyvin lähellä asutusta, mikä saattaa aiheuttaa pelkoa alueen ihmisissä. Joillakin alueilla susien vaikutus voi johtaa myös laiduntamalla hoidettavien perinnebiotooppien ja muiden luonnon monimuotoisuutta edistävien maatalousalueiden hoidon vaikeutumiseen.

Muistion mukaan vaikka talven 2015 kannanhoidollista metsästystä voidaan pitää hyvin onnistuneena, niin talven 2016 metsästys ja sen aikana saatujen alfayksilöiden suuri osuus johtaa päätelmään, että näin toteutettuna kannanhoidollisen metsästyksen kestävyyttä ei voida varmistaa. Käytännössä Suomessa on ollut suurpetojen poikkeusluvissa kaksi poikkeuslupatyyppiä eli niin sanotut vahinkoperusteiset ja kannanhoidolliset poikkeusluvat. Molemmissa lupatyypeissä Suomen riistakeskuksen harkintavalta on ollut hyvin pitkälle sidottua harkintaa, jota rajaavat Euroopan unionin luontodirektiivissä mainitut myöntämisperusteet ja niiden tulkintasisältö. Tuodakseen joustavuutta susilupien myöntämiseen hoitosuunnitelmassa mahdollistettiin niin sanottujen kannanhoidollisten poikkeuslupien myöntäminen kaksivuotisena kokeiluna. Kannanhoidolliset poikkeusluvat ovat toimineet erinomaisesti karhun ja ilveksen osalta ja näiden kannat ovat olleet jo pitkään kestävällä tasolla. Suden osalta on havaittu, että kannan säätely kannanhoidollisilla poikkeusluvilla on susireviireillä asuvien paikallisten ihmisten toimesta saanut laajan hyväksynnän ja sen toivotaan jatkuvan. Ongelmina hallinnon puolelta nähdään muun tilastollisen poistuman (muun muassa liikenne, poliisin määräykset) suuruuden ennakoinnin vaikeus osittain poikkeuslupapäätösten lainvoimaiseksi tulon johdosta ja lumettomana aikana tehdyn kanta-arvion epävarmuudet sekä saaliin yksilöinti. Kahden vuoden kokeilun johtopäätöksenä voidaan esittää, että maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa tulisi asettaa suurin saaliin kokonaismäärä, jonka täytyttyä Suomen riistakeskus ei voisi enää myöntää lupia. Tällä varmistettaisiin, että ihmisten toimesta ei poistettaisi susia siten, että susikanta vaarantuisi. Suden metsästyksessä tulisi siirtyä käyttämään pääasiassa niin sanottuja vahinkoperusteisia poikkeuslupia. Mutta suurpetopolitiikan arvioinnissa edellytettyä joustavuutta voitaisiin lisätä ottamalla käyttöön erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi myönnettävien lupien lisäksi poikkeusperuste, josta säädetään metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdassa ja joka vastaa luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan alakohtaa c. Olennaista olisi, että näin toimien saalista pystyttäisiin seuraamaan kumulatiivisesti, ja suurimmasta sallitusta saalismäärästä pystyttäisiin vähentämään muut tietoon tulleet, muun muassa poliisin määräyksestä tapetut, liikenteessä kuolleet tai muun syyn perusteella kuolleet sudet. Myös saaliiksi päätyneiden naaraiden alfastatus pystyttäisiin ottamaan päätöksenteossa paremmin huomioon, jotta tulevien poikkeuslupien mahdollinen haitallinen vaikutus suotuisaan suojelutasoon voitaisiin minimoida. Olennaista olisi lisäksi sitouttaa perustetut reviiriyhteistyöryhmät arvioimaan oman alueensa tilannetta ja susireviirin aiheuttamia ongelmatilanteita sekä tekemään suositus poikkeusluvan tarpeesta alueelle. Suomen susikannan hoito ei onnistu, jos reviireillä asuvien ja toimivien ihmisten tarpeita ei oteta huomioon.

Edelleen muistion mukaan yleisen turvallisuuden ja edun kannalta pakottavilla syillä myönnettyjen (mukaan lukien sosiaaliset syyt) poikkeuslupien tarkoituksena olisi, samalla tavalla kuin kannanhoidollisten poikkeuslupien tarkoituksena oli, vastata reviireiltä esitettyihin näkökantoihin ja tuoda laillinen toimintamalli puuttua haittaa tuottaviin yksilöihin ja näin ehkäistä laittomia susien tappamisia. Mikäli päädyttäisiin ratkaisuun, että juuri muita kuin aiemmin yksinomaisesti käytettyjä erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi myönnettyjä vahinkoperusteisia poikkeuslupia ei olisi mahdollista käyttää, tulisi se todennäköisesti johtamaan siihen, että susikannan suojelun sosiaalista kestävyyttä ei pystyttäisi varmistamaan ja näin kärsijäksi joutuisi Suomen susikanta.

Maa- ja metsätalousministeriön julkaisema Suomen susikannan hoitosuunnitelma on vahvistettu 22.1.2015. Hoitosuunnitelman on laatinut Suomen riistakeskus yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa maa- ja metsätalousministeriön johdolla. Hoitosuunnitelman mukaan se on adaptiivisen kannanhallinnan työkalu ja sillä pyritään sovittamaan yhteen suden ja sudensuojelun tarpeet sekä susireviirillä asuvien ja toimivien kansalaisten tarpeet. Suunnitelmalla vastataan myös Suomea koskeviin kansainvälisiin velvoitteisiin.

Hoitosuunnitelman mukaan Suomen susikannan hoidon tavoitteena on 1) saavuttaa ja säilyttää susikanta suotuisalla suojelutasolla, 2) perustaa susikannan seuranta suurpetoyhdyshenkilöverkoston toimintaan, 3) luoda keinoja suden ja ihmisen rinnakkaiselon parantamiseksi, 4) rakentaa luottamusta toimijoiden välille, 5) reagoida suden tuomaan haittaan nopeasti ja ehkäistä vahinkoja ennalta, 6) puuttua suteen kohdistuvaan laittomaan tappamiseen tehokkaasti ja 7) vahvistaa suden merkitystä arvokkaana luonnonvarana.

Hoitosuunnitelman mukaan sen lähtökohtana on paikallisella tasolla toteutettava susireviirikohtainen kannanhoito. Tämä tarkoittaa sitä, että kannanhoidossa tarkasteltava perusyksikkö on susilauma sekä sen käyttämä reviirialue. Kannanhoidollisena tavoitteena on turvata paikallisen susilauman olemassaolo ja samaan aikaan edistää susien ja ihmisten rinnakkaiseloa. Yksittäisten susilaumojen olemassaolon turvaamisen sekä uusien susilaumojen syntymisen kautta muodostuu kokonaisuus suomalaisen susikannan hoidossa sekä suotuisan suojelun tason saavuttamisessa ja säilyttämisessä.

Hoitosuunnitelman valmistelutyössä nousi vahvasti esiin tarve puuttua ongelmia tai haittaa aiheuttaviin susiin. Yksittäiset sudet tai jopa susilaumat saattavat vierailla lähellä asutusta tai pihapiireissä. Yleensä ne tapahtuvat yöaikaan, ja vierailut havaitaan talvikaudella lumeen syntyneistä jäljistä. Toistuvat susien pihavierailut tulkitaan susien ihmisarkuuden heikentymiseksi. Lähelle ihmisasutuksia tulevat sudet koetaan epämiellyttäviksi ja niiden nähdään usein aiheuttavan turvallisuusuhkia. Haittaa tuottavaan susiyksilöön voidaan puuttua Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä. Osa susireviireillä asuvista kansalaisista kokee, että poliisi ei puutu tai puuttuu vasta äärimmäisissä tapauksissa suden tuomaan turvallisuusuhkaan. Vahinkoperusteisen poikkeusluvan hakeminen Suomen riistakeskukselta koetaan hankalaksi ja luvan saamisen kriteerit kohtuuttomiksi. Niissä tapauksissa, kun poikkeuslupa on saatu, tekevät poikkeusluvan tiukat ehdot suden pyytämisen vaikeaksi. Näin on syntynyt tilanne, jossa paikalliset kokevat, ettei heillä ole keinoja puuttua ongelmia aiheuttavien susien käyttäytymiseen. Tällöin voi nousta tunne, että viranomaiset tai riistahallinto eivät ota paikallistasolla koettuja huolia vakavasti.

Susien erilaiset karkotukset sekä ihmisasutuksen läheisyydessä toistuvasti vierailevien susien tappaminen nousevat tällöin tärkeiksi toimenpiteiksi, joiden avulla myös suden ihmisarkuutta voidaan lisätä. Susien tuomien haittojen ja vahinkojen määrä sekä se, miten joustavasti ja tehokkaasti viranomaiset ja kansalaiset voivat tilanteissa toimia, on suoraan yhteydessä siihen, miten susien läsnäoloon paikallisesti suhtaudutaan. Susireviirillä asuvat ihmiset tarvitsevat keinoja, joilla voidaan viranomaistoimista riippumatta puuttua asutuksen läheisyydessä haittaa tuottaviin yksilöihin.

Hoitosuunnitelman mukaan pienin elinvoimainen susikanta on 25 lisääntyvää paria. Lisääntyviksi pareiksi lasketaan sellaiset parit, joilla on arvioituna ajankohtana jälkeläistuottoa. Suomen ja Venäjän valtakunnan rajan molemmilla puolilla elävistä lisääntyvistä pareista puolet lasketaan osaksi Suomen susikantaa. Suomessa ei tehdä susien siirtoistutuksia. Laumojen määrää ja susikannan sekä laumojen elinvoimaisuuden säilymistä arvioidaan vuosittain Luonnonvarakeskuksen suorittaman kanta-arvion perusteella.

Hakemuksen mukaan Vieremän - Sukevan alueella hirvikannan leikkaus on vaikeaa, kun pysäyttävää koiraa ei voida käyttää normaalisti metsästyksessä susivaaran vuoksi. Koiravahinkojen estämiseksi koirilla metsästämistä on vähennetty noin puoleen jo vuosien aikana. Paikallisilla ihmisillä on huoli omasta ja läheisten turvallisuudesta sekä kotieläimistä susialueella. Susien läheisyys tuo pelkoa ja ahdistusta ihmisiin. Viidestä kuuteen koulukyyditystä on järjestetty Vieremän alueella susipelon vuoksi ja mahdollisten henkilövahinkojen estämiseksi. Ympäri Vieremän ja Sukevan aluetta on ollut useita pihakäyntejä yksinäisillä susilla ja laumoilla. Tiedot on merkitty Tassu-järjestelmään. Susilta on hävinnyt luontainen ihmispelko.

Sonkajärven alueella susipariskunta tappoi koiran 11.9.2016. Sama pariskunta tavoitteli ajokoiraa Oinasjärven Matomäessä 22.10.2016, mutta omistaja sai koiran pelastettua huutamalla 10 metrin päässä sudesta. Sonkajärven Oinasjärvellä kyseinen pariskunta kävi marraskuussa 2016 hevoshaassa hätyyttelemässä hevosia. Suden ja ihmisen välimatka oli 15 metriä. Alueella hirvikannan leikkaus on vaikeaa, kun pysäyttävää koiraa ei voida käyttää normaalisti metsästyksessä susivaaran vuoksi. Koiravahinkojen estämiseksi koirilla metsästämistä on vähennetty noin puoleen jo vuosien aikana. Paikallisilla ihmisillä on huoli omasta ja läheisten turvallisuudesta sekä kotieläimistä susialueella. Susien läheisyys tuo pelkoa ja ahdistusta ihmisiin. Kahdesta kolmeen koulukyyditystä on järjestetty Sonkajärven alueella susipelon vuoksi ja mahdollisten henkilövahinkojen estämiseksi.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan Vieremä - Sukevan -lauman määräksi on Luonnonvarakeskus arvioinut ennen luvan käsittelyä 7-8 sutta. Lauman reviirialue on vakiintunut, ja lauma on lisääntynyt useana vuonna peräkkäin. Hakemuksen kohteena olevien susien elinalue sijaitsee alueella, jossa susilaumoja on runsaasti. Sadan kilometrin säteellä näiden vahinkoa tai haittaa aiheuttavien susien elinalueesta asustaa noin 12 laumaa, mikä on 30-32 prosenttia poronhoitoalueen eteläpuolelle arvioidusta susilaumojen määrästä. Pääosin ympäröivät laumat ovat Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella. Alueelta on vuoden 2016 keväällä metsästetty kannanhoidollisilla luvilla yksi nuori naaras. Poliisilta oli lopetusmääräys 31.1.2016 hakemusalueella olleelle sudelle. Poliisin lopetusmääräyksellä 3.2.2016 saaliiksi saatiin nuori susi Oulun Pyhännän Ahokylässä. Suden syntymälaumaa on ilman DNA-selvitystä tai pantaseurannan tietoja hankala varmasti määritellä.

Edelleen valituksenalaisen päätöksen mukaan Sonkajärven lauman yksilömääräksi on arvioitu ennen luvan käsittelyä 2+2 sutta. Alueella on radiopannalla varustettu naarassusi parin kanssa ja hakijan 12.1.2017 lähettämien riistakamerakuvien perusteella toinen pari hakemusalueen etelälaidalla. Toisella kyseisistä susista on panta kaulassa. Luonnonvarakeskukselta on pyydetty 17.1.2017 tietoa toimivien susipantojen sijainneista riistakamerakuvien ottohetkellä. Luonnonvarakeskus ilmoitti, ettei toimivia susipantoja ollut kyseisellä paikalla riistakameran ottaessa kyseiset kuvat. Hakemuksen kohteena olevien susien elinalue sijaitsee alueella, jossa susilaumoja on runsaasti. Sadan kilometrin säteellä näiden vahinkoa tai haittaa aiheuttavien susien elinalueesta asustaa noin 12 laumaa, mikä on 30-32 prosenttia poronhoitoalueen eteläpuolelle arvioidusta susilaumojen määrästä. Pääosin ympäröivät laumat ovat Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella. Alueelta on vuoden 2016 keväällä metsästetty kannanhoidollisilla luvilla yksi aikuinen uros ja naaras.

Valituksenalaisen riistakeskuksen päätöksen mukaan vahvistetun susikannan hoitosuunnitelman mukaan suotuisa suojelun taso saavutetaan turvaamalla kunkin susilauman elinvoimaisuus. Suomi on pitkään tavoitellut suotuisaa suojelun tasoa tiukan suojelun keinoin siinä kuitenkaan onnistumatta. Susikannan suojelu onnistuu vain, jos susien kanssa samalla alueella asuvien ja toimivien ihmisten huolet ja tarpeet otetaan kannanhallinnassa huomioon. Uudella reviirikohtaisella tarkastelulla pystytään paremmin turvaamaan susilaumojen elinvoimaisuus ja paikallisten toimijoiden mukana olo susikannan hoidon suunnittelussa ja toimeenpanossa. Suomen susikannan hoitosuunnitelman mukaan pienin elinvoimainen susikanta on 25 lisääntyvää paria. Tämä tavoite on mahdollista saavuttaa poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueella, jossa on riittävästi elintilaa vähimmäistavoitteen suuruiselle susikannalle siten, että myös vahingot siellä pysyvät kohtuullisina. Laumojen määrää sekä susikannan ja laumojen elinvoimaisuutta arvioidaan vuosittain Luonnonvarakeskuksen suorittaman kanta-arvion avulla. Suomen riistakeskus katsoo, että asetuksessa poronhoitoalueen ulkopuolelle asetettu suurin sallittu saalismäärä on rajallinen ja toteutuessaankaan se ei vaaranna Suomen susikannan suotuisan suojelutason saavuttamista, etenkin kun Luonnonvarakeskus on arvioinut susikannan kestävän vähentymättä kokonaispoistuman, joka poistaa kannan yksilöistä 30 prosenttia vuodessa. Arviossa oletetaan, ettei pyynti ole selvästi valikoivaa suden iän, sukupuolen tai lisääntymisstatuksen suhteen. Suositus pyynnin kohdistamisesta nuoriin yksilöihin vastaa varovaisuusperiaatteen vaatimuksiin, sillä lisääntymisikää vielä saavuttamattomien yksilöiden poistuminen vaikuttaa kannan runsauskehitykseen vähemmän kuin lisääntymisikäisten poistuminen.

Valituksenalaisessa päätöksessä kohdassa, jossa käsitellään susien käyttäytymistä poikkeuslupa-alueella, todetaan, että Vieremä - Sukeva -alueelta on ajanjaksolla 1.6.2016-18.1.2017 kirjattu Tassu-järjestelmään viisi havaintoa, joissa susi on liikkunut lähellä asuttua rakennusta, eläintuotantotilaa tai eläintuotantorakennusta. Riistavahinkorekisteristä 9.1.2017 tehdyn haun perusteella sudet eivät ajalla 21.8.-31.12.2016 ole aiheuttaneet kotieläinvahinkoja. Hakija on toimittanut paljon lausuntoja ja kannanottoja muun muassa hakemusalueella toimivilta yhdistyksiltä, yrittäjiltä ja alueella eläviltä ihmisiltä. Lausuntojen ja kannanottojen mukaan sudet ovat usean vuoden ajan vaikeuttaneet alueella asuvien ihmisten elämää ja harrastuksia, aiheuttavat henkistä painetta ja huolta sekä monenlaisia ongelmia ja taloudellisia vahinkoja susireviirillä asuville ihmisille ja siellä toimiville yhdistyksille ja yrityksille. Hakemusalueen ihmiset ja karjatilanomistajat toteavat lausunnoissaan tilanteen vaikeuttavan alueella toimivien eläintilallisten eläintenpitoa eläinten karatessa aidoista. Marjastajat, sienestäjät ja luonnossa liikkuvat pelkäävät mennä maastoon ja lapsia joudutaan saattamaan kouluun ja pitämään sisätiloissa. Vanhempia huolettaa myös lasten yksin liikkuessa koulumatkan turvallisuus, ja he pelkäävät lastensa puolesta. Tämä pelko aiheuttaa henkisiä kärsimyksiä paikalliselle asujaimistolle ja muuttaa heidän normaalia elämäänsä. Vieremän kunnan Kirkonkylän koulun edustajan mukaan lisäkustannus on noin 1 200 euroa vuodessa Vieremällä myönnetystä petoeläinten vuoksi järjestetystä kuljetuksesta. Hinta koskee myönnettyä kuljetusta. Jokainen tapaus on hinnaltaan erilainen.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan Sonkajärven alueelta on ajanjaksolla 1.6.2016-9.1.2017 kirjattu Tassu-järjestelmään kahdeksan havaintoa, joissa susi on liikkunut lähellä asuttua rakennusta, eläintuotantotilaa tai eläinsuojarakennusta. Kyseisissä havainnoissa on todettu kerrallaan yhdestä kolmeen yksilöä. Riistavahinkorekisteristä 9.1.2017 tehdyn haun perusteella sudet ovat ajalla 21.8.-28.12.2016 tappaneet hakemusalueella yhden koiran, jonka arvoksi on arvioitu 4 599 euroa. Vastaavasti syksyn 2015 aikana sudet tappoivat yhden metsästyskoiran, jonka arvoksi on arvioitu 4 850 euroa. Hakemusalueella on tapahtunut tämän lisäksi läheltä piti -tilanteita, joissa koiranomistajan ripeä toiminta on pelastanut koiran. Sonkakosken kyläyhdistykset toteavat lausunnossaan 1.1.2017 tilanteen kaventavan heidän ainoita harrastuksiaan (metsästys, kalastus, marjastus, sienestys ja samoilu) tutuissa maisemissa. Alueen asukkaita huolettaa myös lasten koulumatkan turvallisuus. Vanhemmat joutuvat saattamaan lapsiaan linja-autopysäkille, koska he pelkäävät. Paikallinen karjatilallinen ja matkailuyrittäjä kertoivat lausunnoissaan 18.1.2017 susien aiheuttamista ongelmista toiminnalleen. Aidoista karkailevat eläimet aiheuttavat lisätyötä ja taloudellista haittaa sekä henkistä painetta, kun eläimet ja turha lisätyö painavat mieltä. Matkailuyrittäjän lausunnossa arvioidaan suden metsästyskoirien käytölle aiheuttavan vaaran peruuttaneen hänen pienelle yritystoiminnalleen elintärkeitä muutaman tuhannen euron tilauksia.

Edelleen päätöksen mukaan metsästystilanteissa tapahtuvia suden aiheuttamia koiravahinkoja on vaikea ennakoida. Metsästäjät ovat pyrkineet välttämään koirien käyttöä tiedetyillä susialueilla tehtyjen susihavaintojen perusteella, mutta susien laajasta liikkumisesta johtuen vahinkoriskiä ei voida estää kokonaan etenkään sulan maan aikaan. Myös pannoitettujen susien paikannustietoa on pyritty käyttämään alueilla, joilla on ollut toiminnassa olevia pantoja. Pihoissa tapahtuvia koiravahinkoja voidaan ehkäistä asianmukaisilla koiratarharatkaisuilla ja koirien kiinnipitojärjestelyillä. Mahdollisia ravintolähteitä on poistettu pihapiireistä pihakäyntien vähentämiseksi. Lammas- ja nautaeläinvahinkoja voidaan estää toimiviksi todetuilla sähköaitaratkaisuilla ja muilla eläintenpitoratkaisuilla, kuten laittamalla eläimet yöksi suojaan. Susien laajan reviirin vuoksi kaikkia kotieläintiloja ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista ja taloudellisesti järkevää suojella, jolloin vahinkoriski on edelleen alueella ilmeinen. Vanhemmat ovat järjestäneet alueella kyytejä lapsille koulutien varteen, mistä on aiheutunut ylimääräistä taloudellista rasitusta.

Valituksenalaisen päätöksen mukaan valittajalle on myönnetty poikkeuslupa kahden suden tappamiseen metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuilla taloudellisilla ja sosiaalisilla syillä, koska muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole. Kyseisen määrän tappaminen, ja ottaen samalla huomioon muut tehdyt päätökset, ei haittaa myöskään suotuisan suojelutason säilyttämistä tai sen saavuttamista lajin luontaisella levinneisyysalueella. Erittäin rajoitettu poikkeuslupa on myönnetty vain todetuille vahinkoa tai haittaa aiheuttavien susiyksilöiden elinalueille, joista on Tassu-järjestelmän kautta kannanseurantatietoa käytettävissä. Lisäksi päätösharkinnassa on otettu huomioon, mikäli Tassu-järjestelmään tai riistavahinkorekisteriin kirjattujen tai hakijan antamien tietojen perusteella susiyksilöiden on todettu aiheuttaneen vahinkoa tai ongelmia. Mahdollistettu valikoiva ja rajoitettu pyynti toteuttaa susikannan hoitosuunnitelman toimenpiteiden toteuttamista.

Oikeudellinen arvio ja johtopäätökset

Susi kuuluu luontodirektiivin liitteessä IV a mainittuihin yhteisön tärkeinä pitämiin, tiukkaa suojelua vaativiin lajeihin, joihin kuuluvien yksilöiden pyydystäminen ja tappaminen on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tiukasta suojelusta voidaan kuitenkin poiketa direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa säädetyin perustein. Artiklan 1 kohdan c alakohdassa perusteiksi poikkeamiselle säädetään kansanterveyttä ja yleistä turvallisuutta koskevat tai muut erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt, mukaan lukien sosiaaliset ja taloudelliset syyt, sekä jos poikkeamisesta on ensisijaisen merkittävää hyötyä ympäristölle.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainitusta ratkaisusta ja luontodirektiivin säännösten sanamuodosta seuraa, että poikkeamisen edellytyksiä on tulkittava tiukasti niin, että luontodirektiivissä edellytetty tulos saavutetaan.

Luontodirektiivissä ei määritellä käsitettä "yleisen edun kannalta pakottava syy". Komission ohjeasiakirjan mukaan "erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavat syyt, mukaan lukien sosiaaliset tai taloudelliset syyt" tarkoittavat tilanteita, joissa aiotut suunnitelmat tai hankkeet osoittautuvat välttämättömiksi kansalaisten elämän suojelua edistävien perusarvojen (terveys, turvallisuus, ympäristö) turvaamiseen tähtäävien toimien tai politiikkojen osana.

Susien esiintyminen ja niiden käyttäytyminen poikkeuslupahakemuksessa tarkoitetulla rajatulla alueella on selvitetty riittävän yksilöidysti ja uskottavasti hakemuksessa.

Poikkeuslupa on myönnetty kahden suden metsästykseen. Poikkeuslupa on myönnetty luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdan täytäntöön- panemiseksi säädetyn metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla. Lupa on myönnetty poikkeusluvalla sallittavaa suden metsästystä metsästysvuosina 2016-2018 koskevan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1335/2016) suurimman sallitun saalismäärän puitteissa. Poikkeusluvan voimassaoloa on metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyllä tavalla rajoitettu. Poikkeuslupa on sanotun asetuksen mukaisesti myönnetty hakemuksen mukaisesti rajatulle alueelle suden vahvalla esiintymisalueella. Lisäksi metsästyksen tuloksesta on määrätty tehtäväksi asetuksen mukainen ilmoitus Suomen riistakeskukselle ja poliisille. Hallinto-oikeus toteaa, ettei metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella myönnetyn poikkeusluvan käyttämiselle ole säädetty vuodenajan perusteella määräytyviä rajoituksia, joten lupa on voitu määrätä olemaan voimassa valituksenalaisessa päätöksessä mainittuna ajankohtana.

Komission ohjeasiakirjan mukaan muun tyydyttävän ratkaisun olemassaoloa arvioitaessa on otettava huomioon kulloinkin ratkaistavana oleva ongelma tai tilanne. Tällöin on arvioitava, onko sen ratkaisemiseen suojelusta poikkeamisen ohella muita keinoja ja mahdollistavatko muut keinot ongelman tai tilanteen ratkaisemisen. Tässä tapauksessa ongelmia on pyritty ratkaisemaan muun muassa pitämällä kotieläimiä öisin sisällä, rakentamalla pihoille koiratarhoja koiravahinkojen ehkäisemiseksi ja sähköaidoilla varustettuja laitumia tuotantoeläinten suojelemiseksi sekä poistamalla mahdollisia ravintolähteitä pihapiireistä susien pihakäyntien vähentämiseksi. Lisäksi lasten vanhemmat ovat huolehtineet lasten koulukuljetusten turvallisuudesta järjestämällä alueella kyytejä lapsille koulutien varteen. Tehdyistä toimenpiteistä huolimatta alueella on tapahtunut koiravahinko ja sen lisäksi on ollut tilanteita, joissa vahingon syntyminen on ollut lähellä. Susien laajan reviirin vuoksi kaikkia kotieläintiloja ei ole myöskään tarkoituksenmukaista ja taloudellisesti järkevää suojella, jolloin vahinkoriski on edelleen alueella suuri. Saadun selvityksen perusteella muuta tyydyttävää ratkaisua kuin poikkeusluvan myöntäminen tilanteen ratkaisemiseksi ei näin ollen ole.

Susikannan hoitosuunnitelman mukaan Suomen susikannan hoito ei onnistu, jos susireviireillä asuvien ja toimivien ihmisten tarpeita ei oteta huomioon. Metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettujen poikkeuslupien tarkoituksena on vastata reviireiltä esitettyihin näkökantoihin ja luoda laillinen toimintamalli puuttua haittaa tuottaviin yksilöihin ja näin ehkäistä laittomia susien tappamisia. Tavoitteena on turvata paikallisen susilauman olemassaolo ja samaan aikaan edistää susien ja ihmisten rinnakkaiseloa.

Riistakeskus on päätöksellään myöntänyt luvat kahden suden tappamiseen rajatuilla maantieteellisillä alueilla. Pyynti suositellaan kohdistettavaksi nuoriin tai haittaa tuottaviin yksilöihin ja pihakäyntejä tekeviin yksilöihin. Riistakeskuksen päätöksestä ja asiakirjoista ilmenee, että poikkeaminen on ollut tarpeen tuotantoeläinten kasvatusta ja muuta omaisuutta koskevien erityisen merkittävien vahinkojen ehkäisemiseksi sekä susikannan ihmisarkuuden ylläpitämiseksi. Poikkeamisluvalla sallittu rajoitettu ja tarkasti valvottu suden metsästys on ollut myös tarpeen saavuttamaan paikallisten asukkaiden hyväksyntä susia kohtaan. Poikkeamiseen on siten ollut yleistä turvallisuutta koskeva tai muu erittäin tärkeä yleisen edun kannalta pakottava syy, joihin sisältyvät sosiaaliset ja taloudelliset syyt. Kun otetaan huomioon susikannan koosta ja suojelun tasosta saatu selvitys sekä edellä mainitun poikkeusluvan perusteella metsästettävien susien määrä ja lupaehdot, luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ja metsästyslain 41 a §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyt poikkeusluvan myöntämisen edellytykset ovat täyttyneet eikä luvan myöntäminen ole vaarantanut suden suotuisaa suojelutasoa lajin luontaisella levinneisyysalueella. Muuta tyydyttävää ratkaisua tilanteeseen ei ole ollut kuin poikkeusluvan myöntäminen susien tappamiseen. Päätöksen lopputulosta ei siten ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Toni Sarivirta, Riitta Huurre ja Kirmo Saastamoinen. Asian esittelijä Kirmo Saastamoinen.

Vrt. Itä-Suomen HAO 18.10.2017 nro 17/0986/1 (Finlex)

Lainvoimainen

Itä-Suomen HAO 18.10.2017 17/0985/1

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.