Vaasan HAO 1.12.2006 06/0424/1

Lahjoitus yleishyödylliseen tarkoitukseen - lahjoitusvähennys - tieteen tai taiteen tukeminen - tieteellinen toiminta

Osuuskunta oli perustanut stipendirahaston, jonka varat oli luovutettu ammattikorkeakoululle. Rahaston sääntöjen mukaan sen tarkoituksena oli tukea ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opintoja ja ammattiin valmistumista rahastosta myönnettävillä stipendeillä. Rahaston varojen käyttö muuhun tarkoitukseen oli rahaston sääntöjen mukaan kielletty. Oikeuskysymyksenä oli, oliko yhteisöllä oikeus vähentää tulostaan rahastolle lahjoittamansa varat tuloverolain 57 §:n 2 kohdassa tarkoitettuina tieteen tai taiteen edistämiseksi tehtyinä lahjoituksina.

Ammattikorkeakoulu oli sellainen verohallituksen nimeämä suomalainen yhdistys, jonka varsinaisena tarkoituksena oli tieteen tukeminen. Ammattikorkeakoulun toimintaan kuului tieteen harjoittaminen. Lahjoituksen tarkoituksena oli rahaston sääntöjen mukaan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden ammatilliseen pätevöitymiseen tähtäävien opintojen tukeminen. Opintoihin kuului päättötyö, joka oli pienimuotoinen tutkimus. Päättötyöt muodostivat opinnoista kuitenkin vain pienen osan. Rahastosta myönnettäviä stipendejä ei ole tarkoitettu vain loppuvaiheen opintojen tai tutkimustyön tukemiseen, vaan ne voidaan jakaa eri opintovaiheiden tukemiseen.

Koska rahastosta annettavia avustuksia ja stipendejä ei sen sääntöjen mukaan tullut kohdistaa pelkästään tieteelliseen toimintaan, niitä oli pidettävä opintorahaan verrattavina avustuksina. Rahastolle luovutettuja varoja ei tämän vuoksi voitu pitää tuloverolain 57 §:n 2 kohdassa tarkoitettuina tieteen tai taiteen edistämiseksi tehtyinä vähennyskelpoisina lahjoituksina.

Tuloverolaki 57 § 2 kohta.

Verovuodet 2001 ja 2002.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 31.8.2007 (07/2218): Ei valituslupaa.

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.