Uudenmaan LO 28.12.1988 1700/V

Velkojen korkojen vähennysoikeus - Vapaa-ajanasunnon hankkiminen - Kiinteistöyhtymä

Oikeuskysymyksenä asiassa oli, onko verovelvollisella oikeus
vähentää omassa henkilökohtaisessa verotuksessaan suorittamansa
korot, kun velka kohdistui vapaa-ajankiinteistöön,
jonka omistamista ja hallintaa varten verotuksessa katsottiin
muodostuneen yhtymä. Yhtymän osakkaina olivat verovelvollisen
lisäksi hänen puolisonsa ja lapsensa. Verotusta
toimitettaessa korot oli vähennetty yhtymän verotuksessa ja
korkojen perusteella yhtymälle oli vahvistettu tappio.
Kun otettiin huomioon, että asuntotulo vapaa-ajanasunnosta
oli määrättävä yhtymän osakkaille eikä yhtymälle ja kun
yhtymällä ei siten ollut verotettavia tuloja, lääninoikeus
katsoi, että verovelvollisella oli oikeus vähentää korot
omassa henkilökohtaisessa verotuksessaan. Korot vähennettiin
verovelvollisen kotikunnassa verotettavien tulojen yhteismäärästä.
Verovuosi 1984.
L asuntotulon verottamisesta eräissä tapauksissa 5 §
L asuntotulon verottamisesta eräissä tapauksissa 8 §
TVL 29 § 1 mom 1 kohta
TVL 38 § 2 mom

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.