Uudenmaan LO 23.2.1988 169/III

Henkilökohtainen tulo - Kustannusten korvaus - Kilometrikorvaukset - Matkakustannukset omalla autolla

Verovelvollinen oli osakeyhtiön osakas ja toimitusjohtaja.
Hän oli saanut omalla autolla ajamistaan työajoista matkakorvauksia
66 346 markkaa rahapalkan ollessa 33 450 markkaa.
Työajoista oli pidetty ajopäiväkirjaa.
Verolautakunta oli lisännyt matkakorvauksista 34 976 markkaa
verovelvollisen veronalaiseen tuloon katsoen, ettei verohallituksen
päätöstää 966/84 voitu tässä tapauksessa soveltaa
korvausten huomattavan suuren määrän johdosta. Korvausten
määrän ei katsottu kuluneen auton käytöstä aihetutuneisiin
kustannuksiin.
Asiassa ei ollut edes väitetty, että matkakustannusten korvauksia
olisi maksettu muulla perusteella kuin omalla autolla
ajettujen työajojen korvaamiseksi. Sikäli kuin matkakorvaukset
olivat asiasta annetun verohallituksen päätöksen
mukaiset, osaakaan niistä ei voitu lisätä verovelvollisen
tuloon sillä perusteella, että autosta aiheutuneet todelliset
menot olivat verolautakunnan laskelmien mukaan korvauksia
pienemmät. Verovuosi 1984.
TVL 22 § 1 mom 8 kohta
VeroHP vuodelta 1984 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien korvausten perusteista ja määristä
(966/ 1984)

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.