Lapin LO 19.2.1988 165

Elinkeinotulon verotus - Tappiontasaus - Yritysmuodon muutos - Osuuksien omistuksessa tapahtunut muutos - Verovuosi - Tilikausi

Toimittaessaan verotusta vuodelta 1985 verolautakunta oli
vahvistanut tappion sekä tilikaudelta 1.9.1983-31.1.1985,
jolloin yritys oli toiminut kommandiittiyhtiönä, että tilikaudelta
1.2.-31.12.1985, jonka aikana kommandiittiyhtiö oli
päätetty muuttaa X Oy nimiseksi osakeyhtiöksi. Kommandiittiyhtiön
osakkaina olivat 1.9.1983 olleet A vastuunalaisena yhtiömiehenä
ja B äänettömänä yhtiömiehenä. Yhtiösopimusta oli
23.11.1983 muutettu ja tuolloin Y Oy oli liittynyt kommandiittiyhtöön
äänettömäksi yhtiömieheksi. Yhtiömiehet olivat
15.8.1985 päättäneet muuttaa kommandiittiyhtiön osakeyhtiöksi.
Kommandiittiyhtiötä osakeyhtiöksi muutettaessa oli Y Oy
merkinnyt X Oy:n 2677 osakkeesta 2409 osaketta ja A 268 osaketta.
Kun Y Oy ei 1.9.1983 ollut kommandiittiyhtiön osakas,
oli 1.9.1983 ja 31.12.1985 välisenä aikana yli puolet yhteisön
osuuksista muun saannon kuin perinnön tai testamentin
vuoksi vaihtanut omistajaa. Lääninoikeus hylkäsi vaatimuksen
mainituilta tilikausilta vahvistettujen tappioiden vähentämisestä
verovuoden 1986 tulosta. Verovuosi 1986
TappiontasausL 6 § 1 mom
TappiontasausL 7 §

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.