Keski-Suomen LO 12.12.1988 1404

Henkilökohtaisen tulon verotus - Tulon veronalaisuus - Ulkomaanmatka

Oikeuskysymyksenä asiassa oli, onko nuorisoseuran jäsenelleen ulkomaanmatkaa varten
maksama avustus saajan veronalaista tuloa. Nuorisoseura järjesti useana kesänä
kesäteatteritoimintaa. Näyttelijöinä, järjestysmiehinä, lipunmyyjinä ja muissa tehtävissä
toimi seuran jäseniä. Vuosina 1983 ja 1985 nuorisoseura tarjosi kaikille jäsenilleen
mahdollisuuden osallistua ulkomaanmatkalle. Vuonna 1985 matka tehtiin ajalla 24.7. - 4.8.
Riminille. Matkan hinta oli 1.550-2.000 markkaa henkeä kohti. Seura maksoi matkan hinnasta
osanottajien puolesta enimmäkseen 500 markkaa, joidenkin osalta enemmän.

Verolautakunta päätti 12.1.1988, että verovuodelta 1985 ei toimiteta jälkiverotusta.

Valtionasiamiehen varamies valitti lääninoikeudelle ja vaati, että A:n saama 500 markan
avustus ulkomaanmatkaa varten oli luettava jälkiverotuksin hänen veronalaiseksi tulokseen
ja määrättävä viiden prosentin veronkorotus. Asiamies katsoi, että jos korvausta ei voida pitää
palkkatulona, kyseessä on tulo- ja varallisuusverolain 19 §:ssä tarkoitettu muu veronalainen
etuus. A. huomautti antamassaan vastineessa muun ohessa, että nuorisoseura oli tarjonnut
kaikille jäsenilleen mahdollisuuden osallistua sanotuille ulkomaanmatkoille. Tämäkin osoittaa
sen, ettei matkoja ole tarkoitettu korvaukseksi tehdystä työstä. Kesäteatteritoimintaa ei ole
pidetty sen vuoksi, että siitä olisi muodostunut tuloa näyttelijöille ja muille mukana olleille
henkilöille, vaan toiminta on ollut lähtöisin nuorisoseura-aatteesta. Ulkomaanmatkatkin ovat
kuuluneet seuran toimialaan. Se, että näytelmätoiminta on tuottanut huomattavia tuloja, on
ollut poikkeuksellista. Kaikki tulot on käytetty seuran muun toiminnan tukemiseen. Mikäli
korvaus kuitenkin katsottaisiin veronalaiseksi tuloksi, olisi otettava huomioon, että lukuisista
harjoituksista ja näytännöistä oli aiheutunut A:lle matka-, vaate- ja varustekuluja enemmän
kuin 500 markan korvauksen määrä. Mitään verotettavaa tuloa ei ole näin ollen muodostunut.

Verohallitus antoi asiassa lausunnon.

Lääninoikeus hylkäsi valituksen. Nuorisoseuran maksamaa 500 markan osuutta ei ole
pidettävä A:n seuralta saamana palkkatulona. Seuran toiminnasta saatu selvitys, maksetun
korvauksen määrä ja muut olosuhteet huomioon ottaen korvausta ei ole luettava muutoinkaan
A:n veronalaiseksi tuloksi.

TVL 19 §

Finlex ® är en offentlig och gratis internettjänst för rättsligt material som ägs av justitieministeriet.
Innehållet i Finlex produceras och upprätthålls av Edita Publishing Ab. Varken justitieministeriet eller Edita svarar för eventuella fel i innehållet i databaserna, för den omedelbara eller medelbara skada som orsakas av att felaktig information används eller för avbrott i användningen av eller andra störningar i Internet.