7.12.2006

1. Asian vireille tulo

Hovioikeuden alaistensa tuomioistuinten toiminnan valvontaa sääntelevän hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momentin mukaan hovioikeuden on ilmoitettava oikeuskanslerille tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa. Hovioikeuden presidentti oli ilmoittanut oikeuskanslerinvirastolle, että hovioikeuden selvityksen mukaan käräjätuomarilla oli ollut viivästyksiä lainkäyttöratkaisujen antamisessa ja ratkaisuasiakirjojen laatimisessa. Lisäksi käräjätuomarin eräässä hakemusasiassa runsaat kaksi vuotta päätöksen julistamisen jälkeen kirjalliseen muotoon saattaman päätöksen ja tätä ennen kansliassa antaman päätöksen oikeellisuuteen saattoi presidentin ilmoittaman mukaan liittyä epäselvyyksiä.

Apulaisoikeuskansleri pyysi keskusrikospoliisia suorittamaan esitutkinnan käräjätuomarin menettelyn tutkimiseksi. Sen valmistuttua oikeuskanslerinvirastossa tehtiin syyteharkinta.

2. Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen

Suoritetun esitutkinnan perusteella käräjätuomarin ratkaistavana olleessa 21:ssä eri asiassa oli ollut viivästyksiä tuomioiden antamisessa, julistettujen pääasiaratkaisujen saattamisessa kirjalliseen muotoon sekä asiakirjojen lähettämisessä valitusten johdosta hovioikeuteen.

Käräjätuomarin toistuvia ja samankaltaisia laiminlyöntejä yhdisti huolimattomuus säädettyjen määräaikojen noudattamisessa ja jälkitöiden tekemisessä viivytyksettä. Kysymys oli lukuisista yksittäisistä laiminlyönneistä muodostuvasta lainkäytön asianmukaisuutta ja sitä kohtaan tunnettavaa luottamusta loukkaavasta kokonaisuudesta. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että laiminlyöntejä oli perusteltua arvioida rikosoikeudellisesti ennemmin yhtenä kokonaisuutena kuin erillisinä tekoina.

Viivästykset ratkaisujen antamisessa ja asioiden jälkitöissä olivat olleet huomattavan pitkiä. Käräjätuomarin laiminlyönnit olivat useissa tapauksissa viivästyttäneet asian saamista valituksen johdosta hovioikeuden käsiteltäväksi. Menettelystä aiheutunut tarve asian etenemistä koskevien tiedustelujen tekemiseen ja valituksen antamiselle asetetun määräajan pidentämistä koskevien hakemusten tekemiseen oli aiheuttanut asianosaisille lisävaivaa. Viivästykset tuomioiden saattamisessa kirjalliseen muotoon ja siitä aiheutuneet viivästykset tuomiolauselmien vapauttamisessa olivat olleet omiaan viivyttämään tuomioiden täytäntöönpanoa.

Apulaisoikeuskansleri totesi kysymyksessä olleiden toistuvien laiminlyöntien loukanneen luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Lisäksi ne olivat yksittäistapauksissa vaarantaneet perustuslain 21 §:n 1 momentissa säädetyn perusoikeuden toteutumista eli oikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä.

Apulaisoikeuskansleri totesi käräjätuomarin huolimattomuudesta rikkoneen virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Tekoa ei voitu pitää tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomista sääntelevän rikoslain 40 luvun 10 §:n tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

3. Virkavelvollisuuden rikkominen

Käräjätuomari oli velkajärjestelyn raukeamista koskeneessa hakemusasiassa antanut kansliapäätöksen välittämättä siitä, että vaatimukset oli jo ratkaistu käräjätuomarin kaksi vuotta aiemmin julistamalla lainvoimaisella päätöksellä. Hän oli siten ratkaissut hakijan kertaalleen esittämät vaatimukset kahteen kertaan. Mainittu kansliapäätös oli osittain poikennut käräjätuomarin aiemmin julistamasta päätöksestä.

Tuomioistuimella ei ole oikeutta ratkaista asianosaisen kerran esittämiä vaatimuksia useaan kertaan eikä myöskään muuttaa antamaansa lainvoimaista päätöstä lukuun ottamatta erikseen säänneltyä kirjoitus- ja laskuvirheiden tai muihin niihin rinnastettavien selvien virheiden korjaamista ja tuomion täydentämistä.

Käräjätuomarin teko loukkasi lainvoimaiselta tuomioistuinratkaisulta odotettavaa pysyvyyttä. Mainitunlainen menettely on omiaan johtamaan kestämättömiin tilanteisiin muun ohella tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanossa ja ratkaisuja koskevassa muutoksenhaussa.

Käräjätuomarin lainvastainen menettely kohdistui tuomitsemistoiminnan ydinalueelle, lainkäyttöratkaisun sisältöön. Menettely vaaransi apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan vakavalla tavalla luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen. Tekoa ei voitu pitää virkavelvollisuuden rikkomista sääntelevän rikoslain 40 luvun 9 §:n tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

4. Virka-aseman väärinkäyttäminen

Käräjätuomari oli edellä kohdassa 3 mainitun kansliapäätöksen annettuaan saattanut asiassa runsaat kaksi vuotta aiemmin julistamansa päätöksen lopputulokseltaan olennaisesti erilaiseen kirjalliseen muotoon kuin millaisena oli sen julistanut.

Käräjätuomarin päätökselleen antama uusi sisältö, jonka mukaan asiassa oli julistettu vain osaratkaisu, sopi käräjätuomarin todellisuudessa julistaman päätöksen sisältöä paremmin yhteen käräjätuomarin samoihin vaatimuksiin kaksi vuotta päätöksen julistamisen jälkeen antaman kansliapäätöksen kanssa. Se vastasi lisäksi selitystä, jonka käräjätuomari, vastoin totuutta, oli antanut toimistaan hovioikeudelle sen käräjäoikeudessa pitämässä tarkastuksessa. Käräjätuomarin teolle ei esitutkinta-aineiston perusteella ollut muuta varteenotettavaa selitystä kuin se, että käräjätuomari oli näin menettelemällä pyrkinyt salaamaan edellä kohdassa 3 mainitun rikollisen menettelynsä välttyäkseen siitä aiheutuvalta haitalliselta seuraukselta.

Käräjätuomarin tekoa oli rikosoikeudellisesti arvioitava virka-aseman väärinkäyttöä koskevan tunnusmerkistön valossa. Sen mukaan virka-aseman väärinkäyttöön syyllistyy virkamies, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon tai sen valmisteluun tai käyttäessään julkista valtaa muissa virkatehtävissään.

Tuomioistuinratkaisun tulee kirjalliseen muotoon saatettuna vastata julistettua päätöstä. Tuomioistuimella ei ole oikeutta muuttaa julistamaansa päätöstä asiassa annetuksi osapäätökseksi poistamalla jälkikäteen päätöksen kirjalliseen muotoon saattaessaan osia sen lopputuloksesta. Käräjätuomari oli näin menettelemällä rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin perustuneen virkavelvollisuutensa.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että virka-aseman väärinkäyttämistä koskevassa säännöksessä ei siinä mainitun hyödyn edellytetä olevan luonteeltaan taloudellista ja että haitalliselta seuraamukselta välttymistä voidaan epäilemättä pitää hyötynä. Näkemyksen tueksi on viitattu tapauksiin KKO 1959 II 44, KKO 1963 II 98 ja KKO p. 20.3.1979 n:o 434, joissa virkamiehen on katsottu syyllistyneen aiemman virkarikossääntelyn mukaiseen tahalliseen hyötymistarkoituksessa tehtyyn virkarikokseen pyrkiessään asiakirjojen sisältöä muuttamalla tai niitä kätkemällä välttymään aiemmin tekemänsä virheen seuraamuksilta.

Käräjätuomarin teko loukkasi hänen kohdassa 3 selostetun tekonsa tavoin lainvoimaiselta tuomioistuinratkaisulta odotettavaa pysyvyyttä ja oli omiaan johtamaan kestämättömiin tilanteisiin muun ohella tuomioistuinratkaisujen täytäntöönpanossa ja ratkaisuja koskevassa muutoksenhaussa. Käräjätuomarin epärehellinen menettely kohdistui tuomitsemistoiminnan ydinalueelle. Apulaisoikeuskansleri totesi, että menettely, jossa tuomari virheensä peittääkseen vääristää julistamansa lainkäyttöratkaisun sisällön, vaarantaa poikkeuksellisen vakavalla tavalla luottamusta lainkäyttötoiminnan asianmukaisuuteen.
5. Toimenpide

Apulaisoikeuskansleri päätti nostettavaksi käräjätuomaria vastaan edellä kerrotuista teoista syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Perustuslaki 21 §
Rikoslaki 40 luku 7, 9 ja 11 §
Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 11 luku 7 ja 12 §
Oikeudenkäymiskaari 8 luku 10 §, 24 luku 8 ja 13 §, 25 luku 18 §
Valtion virkamieslaki 14 §