24.5.2006

Kantelussa oli katsottu, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkojärjestyksen 2 luvun 23 §:ään perustuva hautaan siunaamiskäytäntö on sellainen, että kirkkoon kuulumattomat vainajat saavat kirkollisen siunauksen, elleivät henkilöt ole eläessään ilmaisseet selvästi kieltäytyvänsä kyseisestä toimituksesta. Tilanne on nurinkurinen, sillä ellei kirkkoon kuulumaton henkilö ole ilmaissut haluavansa saada kirkollinen siunaus hautaan, on johdonmukaista olettaa, ettei hänellä ole sellaista toivetta ollutkaan. Siunaamiskäytäntö on johtanut siihen, että omaiset ja kirkko voivat rikkoa vainajan vakaumusta. Kantelussa on myös huomautettu, että hautaustoimilaki, toisin kuin kirkkojärjestys, asettaa vainajan etusijalle. Kantelussa on pyydetty tutkimaan, onko kirkkojärjestys hautaustoimilain 2 §:n vastainen ja rikkooko sen mukainen menettely rikoslain 17 luvun 12 §:ää, jossa säädetään rangaistavaksi hautarauhan rikkomisena hautaamattoman ruumiin käsittely pahennusta herättävällä tavalla.

Ratkaisustaan lähemmin ilmenevin perustein oikeuskansleri on päätynyt siihen, että asiassa ei ollut ilmennyt perusteltua aihetta epäillä, että kirkkoon kuulumattoman vainajan kirkollinen hautaan siunaaminen rikkoisi hautaustoimilain tai rikoslain mainittuja säännöksiä.

Lisäksi oikeuskansleri on katsonut, että kantelussa esitettyä kysymystä tarkasteltaessa ei ole pohdittava sitä, että kirkkoon kuulumattoman vainajan kirkollinen hautaan siunaaminen loukkaisi hänelle perusoikeutena (ja myös ihmisoikeutena) turvattua oikeuttaan uskonnon harjoittamiseen, ja että kirkkojärjestyksen 2 luvun 23 §:n säännös olisi siten perustuslain 11 §:n ja asianomaisten Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. Vainajasta kyseen ollen kysymys ei ole uskonnon harjoittamisesta, vaan siitä, että hänen ruumiinsa saattaa joutua uskonnollisen toimituksen kohteeksi. Tältä osin oikeuskansleri on kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta oli lausunut ihmisarvon loukkaamattomuudesta, josta nykyisin säädetään aiempaa hallitusmuodon 1 §:n 1 momenttia vastaavasti perustuslain 1 §:n 2 momentissa. Valiokunnan mukaan ihmisarvon loukkaamattomuus ilmaisee perustavanlaatuisten oikeuksien yleisinhimillisen perustan, jonka voidaan katsoa olevan - ainakin kaikkein perustavimpien yksilön oikeuksien osalta - oikeusjärjestyksestä riippumaton ja johon kuuluvien oikeuksien käytön perustana on yksilön oikeus määrätä itsestään ja asioistaan (PeVM 25/1994 vp - HE 309/1993 vp).

Ratkaisussaan oikeuskansleri on todennut, että asiaa koskevaan oikeudelliseen sääntelyyn liittyy taustalla varsin periaatteellisia näkökohtia. Se, miten noihin näkökohtiin suhtaudutaan, vaikuttaa osaltaan niitä koskevien seikkojen sääntelyyn ja lainmukaisuuteen. Tapa, jolla eri näkökohtia painotetaan, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten hautajaisten järjestelyssä määräämisvaltaa hautaan siunaamisen osalta säädetään. Keskeisellä sijalla näyttää olevan se, millainen merkitys annetaan vainajan "katsomukselle", jota esimerkiksi hallintovaliokunta korosti uskonnonvapauslakiehdotusta koskevassa mietinnössään 21/2002 vp, ja millaisia johtopäätöksiä sen perusteella voidaan tehdä. Kun otetaan huomioon mm. perustuslain 76 §:stä (kirkkolaki ja sen säätämisjärjestys) ilmenevä kirkon itsenäinen asema suhteessa valtiovaltaan omissa asioissaan, kuuluu kirkon pyhiä toimituksia (kuten hautaan siunaaminen) koskevien säännösten tulkitseminen kirkolle itselleen ja sen toimielimille. Kirkolla itsellään on myös toimivaltaa selventää kyseistä säännöstä ja/tai yhdenmukaistaa sen soveltamiskäytäntöä kirkon piirissä. Asiassa ei ollut tullut esille sellaista, johon oikeuskansleri voisi laillisuusvalvonnassa puuttua.

Oikeuskansleri on lähettänyt jäljennöksen ratkaisusta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitukselle tiedoksi kantelusta ja sitä käsiteltäessä esillä olleista näkökohdista.