14.4.1992

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys -niminen julkisoikeudellinen yhdistys oli vuonna 1989 ryhtynyt valmistelemaan ns. "taalari"-hanketta, joka oli sittemmin toteutettu niin, että yhdistys oli Ruotsissa lyöttänyt vuoden 1990 lopulla ja vuoden 1991 alussa kaikkiaan noin 100.000 kappaletta Ahvenanmaan kolikoiksi "taalareiksi" kutsuttuja arvomerkkejä, Ahvenanmaan "taalarirahoja". Arvomerkit oli valmistettu metallista, ja ne olivat olleet nimellisarvoltaan 10, 50 ja 100 taalarin suuruisia. Kussakin arvomerkissä oli toisella puolella ollut purjealuksen kuva ja toisella puolella Ahvenanmaan maakunnan vaakuna. Vaakunapuolella niissä oli ollut kirjoitettuna myös sana "Åland" ja kolikon arvo taalareissa ilmaistuna. Tunnuspuolelle kuhunkin arvomerkkiin oli ollut merkittynä myös kolikon arvo markoissa ilmaistuna niin, että niiden arvon oli kerrottu vastaavan 10:tä, 50:tä ja 100:aa markkaa. Pääosa taalari/markkametallirahoista oli tuotu Ruotsista Suomeen 12.4.1991.

Lisäksi Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys oli Ahvenanmaan maakunnanhallitukselle 25.2.1991 jättämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa rahankeräyksen järjestämiseen Ahvenanmaan maakunnassa. Keräys oli tarkoitus toteuttaa niin, että yhdistys laskisi liikkeeseen sanottuja arvomerkkejä Ahvenanmaan markkinoille ja yhdistyksen erilaisiin pelitoimintoihin. Lisäksi arvomerkkejä oli tarkoitus myydä osaksi keräilypakkauksissa ja osaksi kierrättää pelitoiminnassa ja siten myös kaupassa. Yhdistys oli myös saattanut julkisuuteen esitteitä, joissa oli korostettu sitä, että Ahvenanmaalle olisi näin saatu aikaan uusi valuutta, joka olisi ollut käyttökelpoinen maksuväline Ahvenanmaan pankeissa, postikonttoreissa ja useissa kauppaliikkeissä ja jolla olisi ollut Suomen markkaan nähden kiinteä vaihtokurssi suhteessa 1:1.

Syyteharkinnassaan oikeuskansleri katsoi, että vaikkakin selvitetty tapahtumain kulku täytti rahajäljitelmän levityksen objektiiviset rikostunnusmerkistötekijät, asiassa ei rikoksen edellyttämän tahallisuuden osalta puuttuvan riittävän näytön vuoksi ollut aihetta määrätä syytteitä nostettaviksi Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa, hallituksen jäseniä tai yhdistyksen toimitusjohtajaa vastaan heidän viakseen epäillystä rahajäljitelmän levityksestä eikä myöskään yhdistyksen asettaman työryhmän jäseniä vastaan heidän viakseen epäillystä avunannosta rahajäljitelmän levitykseen.

Ratkaisussaan oikeuskansleri on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että valtiovallan toimesta on Ahvenanmaan juhlarahasta annetun asetuksen (1248/91) säännösten mukaisesti nyttemmin lyötetty ja levitetty sadan markan juhlaraha, Ahvenanmaan juhlaraha. Tämä juhlaraha on rikoslain 37 luvun 12 §:n säännöksen mukainen yleisesti käytettävissä oleva, yleisesti vaihdantakelpoinen ja ilmaisemansa arvon mukainen voimassa oleva 100 markan raha. Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toimesta liikkeeseen laskettaviksi aiotut taalarikolikot muistuttavat selvästi sanottua juhlarahaa.

RL 37 luku 7 § (769/90)
RL 37 luku 12 § 1 mom (769/90)

Oikeuskanslerin päätös Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten
sekä Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan
ja eräiden muiden henkilöiden menettelyä koskevassa asiassa.
Annettu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 1992.

1 ASIAN VIREILLETULO OIKEUSKANSLERINVIRASTOSSA

Ahvenanmaan maakunnan maaherra on 22.3.1991 päivätyssä, oikeuskanslerinvirastoon
25.3.1991 saapuneessa kirjelmässään nro
300, viitaten Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51) 40 §:n
2 momenttiin, pyytänyt valtioneuvoston oikeuskanslerin lausuntoa
Ahvenanmaan maakunnanhallituksen jäljempänä selostettavassa
ns. "taalari-hankkeeseen liittyvää rahankeräyslupaa koskevassa
asiassa 5.3.1991 tekemän päätöksen johdosta. Maaherra
oli saanut tiedon päätöksestä 20.3.1991, jolloin siitä oli
tullut telekopiokoneessa jäljennös Ahvenanmaan maakunnan lääninhallitukselle.

Maaherra on lisäksi toimittanut oikeuskanslerille 28.3.1991
päivätyn lisäkirjelmän nro 314.

Maaherran kirjelmien johdosta olen saanut Ahvenanmaan maakunnanhallituksen
lausunnon ja lisälausunnon sekä valtiovarainministeriön
ja Suomen Pankin lausunnot. Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys
on antanut asiasta lausunnon.

Ahvenanmaan maakunnanhallitus ja Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys
ovat antaneet vastineensa valtiovarainministeriön
ja Suomen Pankin lausuntojen johdosta.

2 ESITUTKINNAN SUORITTAMINEN ASIASSA

Keskusrikospoliisille osoittamassani kirjeessä 7.6.1991 dnro
10/5/91 olen kertonut, että Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys
(Ålands penningautomatförening, josta jäljempänä käytetään
myös lyhennystä PAF) oli Ahvenanmaan maakunnanhallitukselle
25.2.1991 jättämässään hakemuksessa pyytänyt lupaa rahankeräyksen
järjestämiseen Ahvenanmaan maakunnassa yleishyödyllistä
tarkoitusta varten. Hakemuksen ja sen liitteen mukaan varoja
oli tarkoitus kerätä osaksi Ålands Sjöräddningssällskap r.
f.:n uuden nopeakulkuisen meripelastusveneen hankinnan ja
osaksi muun yleishyödyllisen toiminnan tukemiseen Ahvenanmaan
maakunnassa.

Rahankeräys oli tarkoitus toteuttaa siten, että yhdistys laskisi
liikkeeseen Ahvenanmaan kolikoiksi "taalareiksi" kutsuttuja
arvomerkkejä Ahvenanmaan markkinoille ja yhdistyksen erilaisiin
pelitoimintoihin, kuten automaatteja ja kasinotoimintaa
varten, sekä maakunnassa että niissä aluksissa, joissa yhdistyksellä
oli toimintaa. Nämä arvomerkit, "taalarit", olisivat
metallia ja nimellisarvoltaan 10, 50 ja 100 mk/kpl. Taalareita
oli tarkoitus myydä osaksi keräilypakkauksissa ja osaksi
kierrättää pelitoiminnassa ja siten myös kaupassa. Liikkeeseen
laskettavien, nimellisarvoltaan 10, 50 ja 100 taalarin kolikoiden
kokonaismäärän rahallinen arvo olisi ollut 3.750.000
markkaa. Osan kolikoista oli määrä tulla kiertoon ja osan pakattaviksi
keräilypainoksiin. Keräyksen oli tarkoitus alkaa
huhtikuussa 1991 ja jatkua vuoden loppuun. Raha-automaattiyhdistys
oli lisäksi suunnitellut vuosittain järjestettävää uutta
"taalari"-keräystä.

Ahvenanmaan maakunnanhallitus oli päätöksellään 5.3.1991 antanut
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykselle rahankeräysluvan.
Luvan voimassaoloaika oli 1.4. - 31.12.1991 ja voimassaoloalue
Ahvenanmaan maakunta. Rahaa kerättäisiin myymällä arvomerkkejä,
Ahvenanmaan taalarirahaa, arvoltaan 10, 50 ja 100 taalaria.
Ahvenanmaan maakunnanhallituksen päätöksen oli tehnyt
kansliapäällikkö Peter Lindbäck vt. toimistopäällikkö Veronica
Johanssonin esittelystä. Ahvenanmaan maakunnanhallitus oli Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistyksen pyynnön johdosta sittemmin
päättänyt 23.4.1991 tekemällään päätöksellä nro 25 peruuttaa
maakunnanhallituksen 5.3.1991 myöntämän rahankeräysluvan.

Asiassa oli käsitykseni mukaan tullut ilmi sellaisia seikkoja,
joiden perusteella asiassa oli aihetta selvittää, olivatko Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistyksen hallituksen jäsenet ja
yhdistyksen toimitusjohtaja menettelyllään syyllistyneet rikoslain
37 luvun 7 §:n (769/90) säännöksessä tarkoitettuun rahajäljitelmän
levitykseen. Asiassa oli myös aihetta selvittää,
olivatko Ahvenanmaan maakunnanhallituksen asianomaiset virkamiehet
menettelyllään, myöntäessään 5.3.1991 tekemällään päätöksellä
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykselle luvan rahankeräyksen
järjestämiseen, syyllistyneet rikoslain 40 luvun
11 §:n (792/89) säännöksessä tarkoitettuun tuottamukselliseen
virkavelvollisuuden rikkomiseen. Sen vuoksi olen kirjeessäni
pyytänyt keskusrikospoliisia suorittamaan asiassa esitutkinnan
sanottujen seikkojen selvittämiseksi.

Keskusrikospoliisi on suorittanut asiassa esitutkinnan ja siinä
laatinut 22.10.1991 päivätyn esitutkintapöytäkirjan nro
7030/R/9/91. Pöytäkirjan siihen liittyvine asiakirjoineen keskusrikospoliisi
on toimittanut oikeuskanslerinvirastolle
22.10.1991.

3 AHVENANMAAN RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYKSESTÄ

Ahvenanmaan maakunnan raha-automaattiasetuksen (62/72) 1 §:n
2 momentin mukaan Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys on julkisoikeudellinen
yhdistys.

Mainitun asetuksen 6 §:n mukaan yhdistyksen tarkoituksena on
varojen hankkiminen maakunnan yleishyödyllisen toiminnan edistämiseen
asettamalla raha-automaatteja ja ajanvieteautomaatteja
yleisön käytettäväksi vastiketta vastaan sekä vedonlyönnin
toimeenpaneminen hevoskilpailussa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys saa harjoittaa raha-automaattien ja ajanvieteautomaattien
pitämiseen sekä niiden valmistukseen liittyvää
toimintaa. Tässä tarkoituksessa yhdistys saa harjoittaa myös
hevoskilpailuissa toimeenpantavaan vedonlyöntiin liittyvää
toimintaa.

Raha-automaattiyhdistyksen toimielimiä ovat mainitun asetuksen
9 §:n 1 momentin mukaan yhdistyksen kokous sekä hallitus ja
sen työvaliokunta. Sitä paitsi yhdistyksellä on toimitusjohtaja.
Asetuksen 16 §:n 1 momentin mukaan yhdistyksen hallitukseen
kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kuusi varsinaista
jäsentä. Asetuksen 18 §:n mukaan hallitus edustaa yhdistystä
sekä johtaa ja valvoo sen toimintaa. Toimitusjohtajan
tehtävistä puolestaan on asetuksen 22 §:ssä todettu, että hänen
tulee hallituksen vahvistaman ohjesäännön mukaisesti johtaa
yhdistyksen toimintaa, johtaa ja valvoa muiden toimenhaltijoiden
työtä, valmistella asiat, jotka tulevat hallituksen
ja työvaliokunnan käsiteltäviksi, sekä panna toimeen näiden
päätökset.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallitus oli kokouksessaan
11.12.1989 käsitellyt rahahanketta ja kirjannut asian
pöytäkirjaan seuraavasti.

"§ 90 Rahahanke

Yksityiskohtaisen keskustelun jälkeen hallitus päätti periaatteessa
hyväksyä rahahankkeen liikeideana ja antaa toimitusjohtajalle
tehtäväksi kehittää hanketta edelleen seuraavasti:

1) Ahvenanmaan maakunnanhallitusta tulee informoida hankkeesta
ja samalla tiedustella, voitaisiinko tämä rahatoiminta raha-automaattiyhdistyksen
nykyisten säännösten mukaan liittää varsinaiseen
PAF-toimintaan. Lisäksi maakunnanhallituksen tulee
arvioida hankkeen tarkoituksenmukaisuutta poliittiselta kannalta
katsoen. ---

3) Ahvenanmaan pankkeihin tulee ottaa yhteys rahojen lunastamista
ja käsittelyä koskevan kirjallisen sopimuksen aikaansaamiseksi
---".

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa ovat rahahankkeen
toteuttamisaikana olleet hallituksen puheenjohtajana
varatuomari A ja varapuheenjohtajana B sekä jäseninä C,
D, E, F, G ja H. Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajana
on vuodesta 1988 alkaen toiminut I.

4 ESITUTKINNASSA ILMITULLEITA SEIKKOJA

4.1 Syylliseksi epäiltyinä kuulustellut henkilöt

Keskusrikospoliisi on esitutkinnassa kuulustellut edellä mainittuja
henkilöitä syylliseksi epäiltyinä rikoslain 37 luvun
7 §:n (769/90) säännöksessä tarkoitettuun rahajäljitelmän
levitykseen. Keskusrikospoliisi on esitutkinnassa kuulustellut
myös raha-automaattiyhdistyksen "myntgruppen" -nimellä kutsuttuun
työryhmään kuuluneita henkilöitä, J:tä, K:ta ja L:ää
syylliseksi epäiltyinä sanottuun rikokseen. Työryhmässä asiantuntijajäsenenä
ollutta M:ää on esitutkinnassa kuulusteltu todistajana.

Lisäksi keskusrikospoliisi on esitutkinnassa kuulustellut Ahvenanmaan
maakunnanhallituksen kansliapäällikköä Rolf Peter
Lindbäckiä ja vt. toimistopäällikköä Gunn-Maj Veronica Johanssonia
syylliseksi epäiltyinä rikoslain 40 luvun 11 §:n
(792/89) säännöksessä tarkoitettuun tuottamukselliseen virkavelvollisuuden
rikkomiseen.

Kaikki henkilöt ovat kuulustelukertomustensa mukaan kiistäneet
syyllistyneensä asiassa mihinkään rikokseen.

4.2 Arvomerkkien hankkiminen

Asiakirjoista saadusta selvityksestä ilmenee, että Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistys oli vuonna 1989 ryhtynyt valmistelemaan
ns. "taalari"-hanketta. Se oli sittemmin toteutettu niin,
että yhdistys oli Malmössä, Ruotsissa, sijaitsevassa Scan
Craft -nimisessä yrityksessä lyöttänyt vuoden 1990 lopulla ja
vuoden 1991 alussa kaikkiaan noin 100.000 kappaletta Ahvenanmaan
kolikoiksi "taalareiksi" kutsuttuja arvomerkkejä, Ahvenanmaan
"taalarirahoja". Nämä arvomerkit, "taalarit", oli valmistettu
metallista, ja niitä oli valmistettu nimellisarvoltaan
10, 50 ja 100 taalarin suuruisina siten, että 10 ja 50
taalarin kolikot oli lyöty kuparinikkelistä ja 100 taalarin
kolikot hopeasta. Määrältään 10 taalarin kolikkoja oli lyöty
50.000 kappaletta, 50 taalarin kolikkoja 25.000 kappaletta ja
100 taalarin kolikkoja samoin 25.000 kappaletta. Pääosa "taalarirahoista"
oli tullausilmoitusten mukaan tuotu Ruotsista
Suomeen 12.4.1991.

Sanotut arvomerkit ovat olleet ympyrän muotoisia. Halkaisijaltaan
10 taalarin arvomerkki on ollut 27 millimetriä, 50 taalarin
arvomerkki 30 millimetriä ja 100 taalarin arvomerkki 35
millimetriä. Kussakin arvomerkissä on toisella puolella ollut
purjealuksen kuva ja toisella puolella maakunnan vaakuna.
Vaakunapuolella arvomerkeissä on ollut kirjoitettuna myös sana
"Åland" ja kolikon arvo taalareissa ilmaistuna. Tunnuspuolelle
kuhunkin arvomerkkiin on ollut merkittynä myös kolikon arvo
markoissa ilmaistuna niin, että niiden arvon on kerrottu vastaavan
10:tä, 50:tä ja 100:aa markkaa.

4.3 Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen toiminta

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen kokouspöytäkirjoista
ilmenee, että raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja jäsenet ovat kukin
vuorollaan olleet läsnä raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
25.2.1991, 4.4.1991, 14.4.1991, 22.4.1991 ja 25.4.1991 pidetyissä
kokouksissa, joissa myös yhdistyksen toimitusjohtaja on
ollut läsnä. Raha-automaattiyhdistyksen hallitus on noissa kokouksissa
keskustellut vuoden 1991 toimintasuunnitelmistaan ja
"taalari"-hankkeen toteuttamiseen liittyvistä suunnitelmistaan
sekä hyväksynyt ne, samoin kuin hyväksynyt myös asiaan liittyvät
budjettisuunnitelmat.

Pöytäkirjamerkintöjen mukaan raha-automaattiyhdistyksen hallitus
on sanotuissa kokouksissaan keskustellut ja päättänyt
asiaan liittyvistä toimenpiteistään muun muassa seuraavasti:

1) Hallitus on kokouksessaan 25.2.1991 päättänyt taalarikolikoiden
myynnistä ja rahankeräysluvan hankkimisesta.

2) Hallitus on kokouksessaan 4.4.1991 keskustellut valtiovarainministeriön,
Suomen Pankin ja lääninhallituksen kirjelmistä
ja myös oikeuskanslerille lähettävästä kirjelmästä sekä
päättänyt jatkuvassa markkinoinnissaan käyttää paikallisesti
käyttökelpoisen kaupparahan nimitystä.

3) Hallitus on kokouksessaan 14.4.1991 keskustellut oikeuskanslerille
annettavan lausunnon sisällöstä sekä markkinointityöhön
liittyvästä mainonnasta. Hallitus on jatkanut keräilypakkausten
toimittamista tilaajille. Lisäksi hallitus on päättänyt
pysyä Ålands Myntin painotuotteiden ja ilmoitusten takana.

4) Hallitus on kokouksessaan 22.4.1991 päättänyt, että tilatut
kolikot toimitetaan tilaajille aikaisempien suunnitelmien mukaisesti.

5) Hallitus on kokouksessaan 25.4.1991 päättänyt, että taalarikolikoiden
liikkeellelaskemista Ahvenanmaalla ei toteuteta
26.4.1991 poliisiviranomaisten asiaan puuttumista koskevan uhkan
vuoksi.

4.4 Työryhmän toiminta

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallitus oli toimitusjohtaja
I:n aloitteesta asettanut vuonna 1989 työryhmän valmistelemaan
"taalari"hanketta. Työryhmään, josta oli käytetty
nimitystä "myntgruppen", ovat kuuluneet raha-automaattiyhdistyksen
hallituksen puheenjohtaja A ja yhdistyksen toimitusjohtaja
I sekä lisäksi J, K, L ja Ruotsin kansalainen M, joka on
työryhmässä ollut mukana asiantuntijana.

Työryhmän jäsenet ovat eri henkilöiden esitutkinnassa antamien
kertomusten mukaan ainakin vuoden 1991 alkupuolelle
saakka jatkaneet toimintaansa, jonka tarkoituksena on ollut
osaltaan valmistella taalarikolikkojen liikkeellelaskemista ja
niiden käyttämistä sekä hyväksymistä maksuvälineinä Ahvenanmaan
pankeissa, postikonttoreissa ja kauppaliikkeissä.

Työryhmän 22.2.1991 pidetyssä kokouksessa, jossa työryhmän
kaikki jäsenet ovat olleet paikalla, on työryhmän jäsenille
selostettu kolikkojen ulkonäköön ja pakkaamiseen liittyviä
kysymyksiä sekä valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin kanssa
käytyjä keskusteluja. Lisäksi on kerrottu Ahvenanmaan maakunnanhallitukselta
haettavasta rahankeräysluvasta ja eri tahoille
jaettavasta informaatiosta. Samalla on keskusteltu
myös lehdistölle jaettavan tiedotusmateriaalin sisällöstä ja
sen lopullisesta sanamuodosta.

"Myntgruppen"-työryhmä on asiakirjoista saadun selvityksen mukaan
toiminut Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
alaisena toimielimenä, eikä sillä ole ollut itsenäistä
oikeudellista asemaa. Kuitenkin työryhmä on melko itsenäisesti
päättänyt "taalari"-hankkeen toteuttamiseen liittyvistä lukuisista
kysymyksistä, kuten kolikkojen ulkonäköön sekä niiden
valmistamiseen ja hankkimiseen liittyvistä seikoista. Työryhmä
näyttää tosiasiassa päättäneen melko itsenäisesti myös kolikkojen
liikkeellelaskemisen yhteydessä toteutettavasta markkinoinnista
ja mainontaa varten laadituissa esitteissä käytetyistä
sanonnoista. Lisäksi työryhmä näyttää pääasiallisesti
käyneen asiakirjoista ilmenevät neuvottelut Ahvenanmaan pankkien,
postikonttoreiden ja liike-elämän edustajien kanssa sen
aikaansaamiseksi, että pankit, postikonttorit ja lukuisat
kauppaliikkeet hyväksyisivät maksuvälineenä taalarin, josta
siten tulisi käypä kaupparaha Ahvenanmaalla.

Työryhmän toimintatapaa kuvaavana esimerkkinä voidaan todeta,
että toimitusjohtaja I ja projektipäällikkö L olivat raha-automaattiyhdistyksen
hallituksen kokouksessa 12.11.1990 selostaneet
niitä neuvotteluja, joita hankkeen johdosta oli käyty
kaikkien pankkien ja postin kanssa. Hallitus oli esittänyt,
että uuden kolikon julkistamisen ja markkinoille laskemisen
ajankohtaa pitäisi myöhentää sekä että Ahvenanmaan ensimmäisen
oman rahan markkinointikampanjaa pitäisi mahdollisesti hillitä.
Hallitus oli päättänyt, että työryhmä tekee päätöksen tästä.
Työryhmä puolestaan oli kokouksessaan 15.11.1990 pöytäkirjansa
3 §:n kohdalla päättänyt, että markkinoinnissa läpeensä
pidetään "korkeata profiilia" ja että sanontoja "oma raha" ja
"Ahvenanmaan uusi valuutta" edelleen käytetään "läpäisyvoiman
voittamiseksi" ja rahan kysynnän lisäämiseksi.

4.5 Hanketta koskevat esitteet

"Taalari"-hankkeen julkistamisen yhteydessä Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys
tai edellä mainittu työryhmä taikka Ålands
Myntkontor, josta käytettiin myös lyhyempää nimitystä Ålands
Mynt, olivat saattaneet julkisuuteen eräitä esitteitä, joissa
hanketta oli selostettu seuraavasti.

Ålands Myntin julkaisemassa esitteessä sanottiin muun muassa:

"Ahvenanmaan ensimmäinen oma raha.

Autonomisen Ahvenanmaan uusi valuutta. Lasketaan liikkeeseen
26 päivänä huhtikuuta 1991. Kiinteä vaihtokurssi suhteessa
Suomen markkaan. ---

Muutaman viikon kuluttua voimme käyttää taalaria tehdessämme
ostoksia Ahvenanmaalla. Pankit ja postikonttorit hyväksyvät 26
päivästä huhtikuuta 1991 lähtien maksuvälineeksi taalarin,
josta tällöin tulee käypä raha Ahvenanmaalla. Sen arvo on yksi
Suomen markka. Tästä johtuen taalarikolikon toisella puolella
on merkintä "markka". Suomen markkaa käytetään Ahvenanmaalla
kuitenkin jatkuvasti rinnan taalarin kanssa".

Toisessa, Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen tekemässä
esitteessä sanottiin muun muassa:

"Ahvenanmaan raha.

--- Ahvenanmaan profiili itsenäisenä maakuntana vahvistuu
edelleen kun otetaan käyttöön "oma" raha, joka on vaihtokelpoinen
Ahvenanmaalla".

Ålands Myntin vielä julkaisemassa eräässä esitteessä sanottiin
muun muassa:

"Ahvenanmaa laskee liikkeeseen omia rahoja

Perjantaina 26 päivänä huhtikuuta 1991 Ahvenanmaalla otetaan
käyttöön oma rahalaji, taalari, joka on vapaasti vaihdettavissa
Suomen markoiksi suhteessa 1:1. Aluksi on saatavana kolmea,
nimellisarvoltaan 10, 50 ja 100 taalarin kolikkoa.

Kolikot otetaan käyttöön Ahvenanmaan viranomaisten, pankkien,
postin ja elinkeinoelämän yksimielisellä päätöksellä. Tätä
tarkoitusta varten on perustettu Ålands Mynt, joka vastaa uusien
kolikoiden painamisesta ja jakelusta.

Ahvenanmaan taalaria käytettäisiin Suomen markan rinnalla
---".

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen 3.12.1989 päivätyssä
muistiossa "Ålands Myntkontor" oli tuon organisaation toimintaa
kuvattu toteamalla, että organisaation omistaa PAF, mutta
sen tulee toimia yhdessä maakunnan turisti- ja elinkeinoelämän
organisaatioiden ja Ålandsbankenin kanssa. Toiminnan hoitaa
PAF, jota tällöin laajennetaan "Ålands Myntverk" -nimisellä
yksiköllä.

4.6 Asiantuntijalausunnon hankkiminen

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys oli hankkinut Helsingin
yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rikos- ja prosessioikeuden
professorin P. O. Träskmanin lausunnon arvomerkkien
levittämiseen liittyvistä kysymyksistä.

Träskman oli Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykselle antamassaan
10.6.1990 päivätyssä lausunnossa esittänyt kannanottonsa
niistä oikeussäännöistä ja oikeuskysymyksistä, joilla hänen
käsityksensä mukaan oli merkitystä asian rikosoikeudellisen
arvioinnin kannalta. Lausunnossaan Träskman oli muun ohessa
tuonut painokkaasti esiin sen mahdollisuuden, että yhdistyksen
suunnittelema menettely saattoi toteuttaa rikoslain 37 luvun
7 §:n (769/90) säännöksessä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistön.
Lisäksi Träskman oli lausunnossaan erityisesti korostanut
Suomen Pankin kanssa käytävien neuvottelujen merkitystä.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallitus oli kokouksessaan
27.6.1990 käsitellyt Träskmanin lausuntoa. Hallitus oli
päättänyt "taalari"-hankkeen valmistelussa ottaa huomioon uuden
lainsäädännön määräykset ja muotoilla taalarit sellaisiksi,
ettei niiden voitaisi katsoa olevan käypää rahaa muistuttavia.

4.7 Postilähetysten toimittaminen postin jaettaviksi

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys oli taalarikolikkojen Suomeen
saapumisen jälkeen luovuttanut taalarikolikot asianmukaisissa
pakkauksissaan Maarianhaminan postitoimistolle niiden
toimittamiseksi postilähetyksinä edelleen asianomaisille tilaajille,
minkä oli määrä tapahtua 26.4.1991. Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys
oli kuitenkin, Ahvenanmaan poliisimestarin
puututtua asiaan, 26.4.1991 päivätyllä kirjeellään peruuttanut
Maarianhaminan postitoimistolle esittämänsä pyynnön sanottujen
postilähetysten toimittamisesta edelleen tilaajille
26.4.1991. Peruutuksen vuoksi postilähetyksiä ei ollut postitoimistosta
toimitettu tilaajille, vaan ne ovat saadun tiedon
mukaan yhä edelleen säilytettävinä Maarianhaminan postitoimistossa.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toimesta lyötettyjä ja
liikkeeseen laskettaviksi aiottuja, edellä kerrottuja taalarikolikoita
ei ole poliisiviranomaisten toimesta otettu takavarikkoon
esitutkinnan yhteydessä.

5 RIKOSLAIN 37 LUVUN SÄÄNNÖKSISTÄ

5.1 Rikoslain 37 luvun 7 §

Rikoslain 37 luku on uudistettu vuoden 1991 alusta voimaan
tulleella lailla (769/90). Luvun 7 § kuuluu seuraavasti:

"Rahajäljitelmän levitys. Joka yleisölle levittämistä varten
valmistaa tai hankkii taikka yleisölle levittää käypää rahaa
erehdyttävästi muistuttavan lomakkeen, merkin, kuvan tai muun
esineen, on tuomittava rahajäljitelmän levityksestä sakkoon
tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi."

Hallituksen esityksessä eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen
ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja
eräiden muiden lakien muutoksiksi (nro 66/1988 v.p.) on ko.
säännöksen osalta esitetty muun muassa seuraavaa (s. 147 ss):

"Ehdotuksen mukaan rangaistaisiin sekä rahajäljitelmän valmistaminen
että sen hankkiminen, mikäli teko on tapahtunut jäljitelmän
yleisölle levittämistä varten. Tämän lisäksi itse yleisölle
levittäminen olisi rangaistavaa. Ei olisi välttämätöntä,
että yleisölle levittäminen tapahtuu tai on aiottu tapahtuvaksi
laittomassa hyötymistarkoituksessa tai muutoin vastaanottajien
erehdyttämiseksi. Levittäminen voisi tapahtua esimerkiksi
mainonnan yhteydessä taikka jopa puhtaasti pilailutarkoituksessa.
Koska levittämisen täytyisi tapahtua yleisölle eli ennalta
rajoittamattomalle henkilöjoukolle, ei levittäminen tietylle
rajatulle henkilöryhmälle, esimerkiksi tietyn yrityksen
työntekijöille, olisi vielä rangaistavaa. Yleisölle levittämiseksi
voitaisiin katsoa kaikenlainen toiminta, jolla jäljitelmiä
saatetaan yleisön saataviin. Ne voidaan luovuttaa suoraan
yleisölle taikka niitä voidaan panna automaatteihin tai keräysastioihin,
joista ne kulkeutuvat yleisön saataviin.

Ehdotettu säännös edellyttäisi, että levitettävä tai levitettäväksi
aiottu valmiste erehdyttävästi muistuttaa käypää rahaa.
Jäljitelmän voitaisiin katsoa erehdyttävästi muistuttavan
käypää rahaa silloin, kun valmisteelle on annettu rahan ulkonäkö
ja juuri tämä ulkonäkö on omiaan johtamaan pahaa aavistamatonta
henkilöä harhaan.

Vaikka jäljitelmät käytännössä ilmeisesti olisivat etupäässä
seteleistä tehtyjä jäljitelmiä, säännös soveltuisi myös metallista
tehtyihin kolikkojäljitelmiin, jos ne ovat ulkonäöltään
erehdyttäviä.

Rahajäljitelmän levitys edellyttää tekijältään tahallisuutta.
Tekijän tulisi olla tietoinen jäljitelmän harhaanjohtavasta
laadusta eli siitä, että se erehdyttävästi muistuttaa käypää
rahaa.

Joskus saattaa olla vaikeaa erottaa toisistaan rahanväärennös
ja rahajäljitelmän levitys. Jälkimmäisestä olisi kysymys lähinnä
silloin, kun jäljitelmä ulkomuodoltaan muistuttaa rahaa,
mutta ei kuitenkaan ulkoisilta ominaisuuksiltaan pyri olemaan
täysin samanlainen kuin oikea raha. Raja huonosti valmistetun
väärän rahan ja helposti erehdyttävän rahajäljitelmän välillä
jää kuitenkin liukuvaksi. Jos rahajäljitelmän levittäminen tapahtuu
siten, että ulkopuolista erehdytetään vastaanottamaan
jäljitelmä käypänä maksuvälineenä, tekoon olisi sovellettava
puheena olevan säännöksen lisäksi petossäännöksiä."

5.2 Rikoslain 37 luvun 12 §

Rikoslain 37 luvun 12 §:n 1 momentin (769/90) säännös puolestaan
kuuluu seuraavasti:

"Määritelmät. Rahalla tarkoitetaan tässä luvussa seteleitä ja
metallirahoja, jotka Suomessa tai muussa maassa ovat virallisesti
käypiä maksuvälineitä."

Edellä mainitussa hallituksen esityksessä eduskunnalle on tämän
säännöksen osalta esitetty muun muassa seuraavaa (s. 153
ss):

"Pykäläehdotus sisältää rahan ja maksuvälinelomakkeen määritelmät
---.

Vuonna 1929 väärän rahan valmistamisen vastustamiseksi tehdyssä
yleissopimuksessa on seuraava rahan määritelmä: "--- sanalla
raha tarkoitetaan paperirahaa, siihen luettuna pankinsetelit,
ja metallirahaa, jotka ovat lain mukaan käypää rahaa."
Ehdotetussa säännöksessä on tarkoitus antaa sanalle raha sama
merkitys kuin tässä yleissopimuksessa. Rahalla tarkoitettaisiin
siis sellaisia seteleitä ja metallirahoja, jotka ovat joko
Suomessa tai muussa maassa virallisesti käypiä maksuvälineitä.
Olennaista olisi nimenomaan maksuvälineen virallinen
luonne. Esineen tosiasiallinen vaihto-, pörssi- tai keräilyarvo
ei riittäisi tekemään siitä rahaa ehdotuksessa tarkoitetussa
mielessä. Rahalaissa (276/62) on säädetty, mitkä rahat ovat
Suomessa käypiä maksuvälineitä."

6 VIRANOMAISTEN LAUSUNNOISSA ESIINTUOTUJA NÄKÖKOHTIA

6.1 Maaherran kirjelmä

Ahvenanmaan maakunnan maaherra on 28.3.1991 päivätyssä kirjelmässään
nro 314 tuonut esiin muun muassa sen, että voimassaolevan
Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51) 11 §:n 2 momentin
17 kohdan ja 19 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan ne hallintotehtävät,
jotka koskevat rahalaitosta, kuuluvat valtakunnan
viranomaisille. Ahvenanmaan maakunnanhallitus on valtakunnan
asianomaisia viranomaisia kuulematta myöntänyt Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykselle
luvan kerätä rahaa myymällä kyseessä
olevia kolikoita. Metalliraha lasketaan valtakunnassa
liikkeeseen rahalain 8 §:n nojalla annetulla asetuksella.

6.2 Valtiovarainministeriön lausunto ja kirjelmä

Valtiovarainministeriö on oikeuskanslerille 3.4.1991 antamassaan
lausunnossa nro 1/45/91 viitannut kirjelmään, jonka ministeriö
oli 27.3.1991 yhdessä Suomen Pankin kanssa lähettänyt
Ahvenanmaan maakunnanhallitukselle. Valtiovarainministeriö
on toistanut kirjelmässä mainitut näkökohdat.

Kirjelmässä sanotaan mm: "Valtiovarainministeriö ja Suomen
Pankki toteavat, että laillisia maksuvälineitä ovat ainoastaan
ne setelit ja metallirahat, jotka Suomen Pankki on laskenut
liikkeeseen. Kun tarkastellaan taalarin edellä esitettyä,
markkinoinnissa ilmaistua pääasiallista käyttöaluetta, taalarin
ulkoasua ja sen tosiasiallista käyttökelpoisuutta Ahvenanmaalla,
on ilmeistä, että taalari voi helposti sekaantua laillisiin
maksuvälineisiin. Paljolti laillisia maksuvälineitä
muistuttavan uuden maksuvälineen liikkeeseen laskeminen tällä
tavoin ja edellä mainitussa laajuudessa on ristiriidassa niiden
järjestyneiden rahaolojen kanssa, jotka rahalaissa pyritään
turvaamaan.

Vaikka katsottaisiinkin, että kyseessä on rahankeräys, johon
maakunnanhallitus toimivaltansa rajoissa voi antaa luvan, valtiovarainministeriö
ja Suomen Pankki katsovat, että rahankeräystä
ei tulisi järjestää sellaisessa muodossa, joka täyttää
valtakunnan viranomaisten toimivaltaan kuuluvan maksuvälineiden
liikkeeseen laskemisen tunnusmerkit. ---"

Mitä tulee taalariin rahan tapaisena yleisenä maksuvälineenä
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja,
varatuomari A on julkisuudessa ja muistiossaan korostanut,
että "yksityisellä henkilöllä on oikeus laskea liikkeeseen
rahamerkkejä, esim. seteleitä tai metallirahaa, yleisinä
maksuvälineinä käytettäviksi." Valtiovarainministeriö ei yhdy
A:n näkemyksiin. Hän on sikäli oikeassa, että yksityisen henkilön
liikkeeseen laskemia rahamerkkejä voidaan ottaa vastaan
maksuvälineinä, jos vastaanottaja vapaaehtoisesti ne hyväksyy.
Velkakirjojen, shekkien, vekseleiden ja pelimarkkojen rahaksimuutto
perustuu vapaaehtoisiin sopimuksiin. Rahalain 3 §:n
mukaan ne eivät kuitenkaan ole laillisia maksuvälineitä.

Yleinen maksuväline on sellainen, johon yleisö luottaa ja
jonka se ottaa vastaan tietoisena siitä, että se maksuvälineensä
vastikkeeksi saa tavaraa ja palveluksia. Yleisiä maksuvälineitä
käyttäen jokainen voi myös täyttää veronmaksuvelvollisuutensa
ja muut julkisoikeudelliset taloudelliset velvoitteensa.

Taalarin vastaanottaminen liikkeissä, ravintoloissa, hotelleissa
sekä muissa laitoksissa perustuu vapaaehtoisiin, raha-automaattiyhdistyksen
ja asianomaisen liikkeenharjoittajan välisiin
sopimuksiin. Tämän seurauksena hyvässä uskossa taalareita
yleisenä maksuvälineenä vastaanottanut saattaa todeta,
että niitä on mahdotonta vaihtaa tavaroihin tai palveluksiin
liikkeissä, jotka eivät ole tehneet sopimusta yhdistyksen
kanssa. Taalari on tässä tapauksessa menettänyt merkityksensä
yleisenä maksuvälineenä.

Raha-automaattiyhdistyksen asialle antaman julkisuuden vuoksi
ja taalarin ulkonäön johdosta yleisö on saanut sen käsityksen,
että kyseessä on sellainen yleinen maksuväline, jonka jokainen
voi ottaa vastaan luottavaisesti. Tämä koskee varsinkin ulkomaalaisia.

Rahalain ratio legis on taata luottamus yleisiin maksuvälineisiin
ja sen myötä yhteiskuntatalouden toimivuuteen. Sen tähden
valtiovalta ja keskuspankki ovat näiden maksuvälineiden
takaajia. Tässä suhteessa rahalaki on pakottava oikeus, jota
ei voida syrjäyttää sopimuksella.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys on ryhtynyt taalarin takaajaksi
sitoutumalla kymmenen vuoden ajan lunastamaan taalareita
ja vaihtamaan niitä Suomen markoiksi (kurssiin 1:1).
Yleisen maksuvälineen tehokkaan takauksen edellytyksenä on,
että takaaja säilyttää taloudellisen vakavaraisuutensa.

Valtiovarainministeriö on lausunnossaan yhteenvetona todennut,
että sellainen yleisten maksuvälineiden liikkeeseen laskeminen,
josta tässä on kysymys, kuuluu rahalain määräysten piiriin
ja että Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen on katsottava
rikkoneen lakia laskiessaan liikkeeseen taalarin.

Valtiovarainministeriö on myös viitannut rikoslain 37 luvun
7 §:ään (769/90).

Lausunnossaan valtiovarainministeriö on vielä korostanut, että
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys ei ollut laskenut taalaria
markkinoille vedotakseen yleisöön, vaan pelkästään liiketoiminnallisista
syistä. Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
kokouksessa 11.12.1989 hallitus päätti mm. "periaatteessa
hyväksyä rahahankkeen liikeideana." Asiaa koskevien
asiakirjojen mukaan rahahankkeen tarkoituksena on vahvistaa
Ahvenanmaan profiilia, tuoda kansainvälistä julkisuutta, ts.
markkinoida Ahvenanmaata turistikohteena (raha-automaattiyhdistyksen
lisääntyvät pelitulot), kokeilla uutta mahdollisuutta
lisätulojen saamiseksi ja luoda maakunnalle pitkällä tähtäyksellä
uusia rahoitusmahdollisuuksia.

Projekti perustuu pitkäaikaisiin markkinointisuunnitelmiin ja
kannattavuuslaskelmiin. Taalarin markkinointitapa sekä laaja
ja intensiivinen mainoskampanja viittaavat mahdollisimman laajaan
ja tuottavaan yleisölle suunnattavaan myyntiin. Mikään
ei viittaa siihen, että tarkoituksena olisi vedota yleisön anteliaisuuteen,
jotta he lahjoittaisivat rahaa hyväntekeväisyyteen
tai yleishyödylliseen taikka muuhun tarkoitukseen.

Valtiovarainministeriö on lausunnossaan myös katsonut, että
mainittuihin perusteisiin ei vaikuta se, että raha-automaattiyhdistys
on ilmoittanut myynnistä saatavan tuoton menevän
yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

6.3 Suomen Pankin lausunto

Suomen Pankki on oikeuskanslerille 5.4.1991 antamassaan lausunnossa
nro 8617 esittänyt, että raha-automaattiyhdistys on
yleisölle suunnatussa markkinoinnissaan ilmaissut haluavansa
muodostaa Ahvenanmaalle oman valuutan ja käyvän maksuvälineen.

Raha-automaattiyhdistyksen hakemuksen sanamuodon johdosta
maakunnanhallitus on hyvin todennäköisesti ollut tietoinen
siitä, että rahankeräys suoritettaisiin laskemalla liikkeeseen
maksuväline. Ennen päätöksen tekemistä maakunnanhallituksen
olisi hyvän hallintotavan mukaisesti ainakin pitänyt selvittää
hankkeen lainmukaisuus, esim. lausuntomenettelyllä.

Suomen Pankki on maan ylin rahaviranomainen ja sen toimivalta
perustuu eduskuntalakina säädetyn Suomen Pankin ohjesäännön
(365/25) 1 §:ään. Sen mukaan "Suomen Pankin tehtävänä on Suomen
rahalaitoksen pitäminen vakavalla ja turvallisella kannalla
sekä maan rahaliikkeen edistäminen ja helpottaminen".

Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51) 11 §:n 2 momentin
17 kohdan mukaan Ahvenanmaan "rahalaitosta ja setelirahan antamisoikeutta"
koskevat asiat kuuluvat valtakunnan lainsäädäntövaltaan.
Mainituilla sanonnoilla on tarkoitettu valtakunnassa
sovellettavaa rahajärjestelmää, toimivaltaisia viranomaisia,
rahayksikköä, laillisia maksuvälineitä ja niiden liikkeeseen
laskemista sekä muita vastaavia rahaan liittyviä seikkoja.
Näistä asioista on säädetty erityislaki, rahalaki
(276/62). Rahalaki koskee siten myös Ahvenanmaata. Suomen
Pankki pitää selvänä, että rahaan liittyvissä kysymyksissä
myös Ahvenanmaata koskevat sovellettavissa olevat yleiset hallinnolliset
ja muut oikeudelliset periaatteet.

Rahalain 7 §:n mukaan valtiolla on yksinoikeus lyöttää metallirahaa
omaan lukuunsa. Jotta metalliraha saavuttaisi laillisen
maksuvälineen aseman, tulee päätös metallirahan lyöttämisestä
tehdä asetusteitse. Lisäksi edellytetään, että Suomen
Pankki laskee metallirahat liikkeeseen. Suomen Pankki määrää
myös liikkeeseen laskettavien metallirahojen lukumäärän. Lainkohdasta
ilmenee myös, että lyöttäminen on valtion yksinoikeutena,
ts. ilman lain muutosta valtio ei ilmeisesti voisi edes
antaa lupaa ulkopuolisille metallirahan lyöttämiseen.

Rahan käsitettä ei ole määritelty rahalaissa eikä muuallakaan
Suomen lainsäädännössä. Oikeustieteessä on esitetty, että rahalla
tarkoitetaan lähinnä laillisia (virallisia) maksuvälineitä,
ts. julkisen vallan liikkeeseen laskemia metallista
lyötyjä tai paperisia maksuvälineitä, joita jokainen luonnollinen
ja oikeudellinen henkilö asianomaisessa maassa on velvollinen
ottamaan maksuksi velasta (ks. Vesanen: Finanssiorgaaneista
ja markan kansainvälisestä perusarvosta, Helsinki
1973, s. 8 ss.).

Määritelmä on heijastunut myös rahalakiin. Rahalain tarkoituksena
on järjestää maan rahaolot siten, että vain julkinen valta
on oikeutettu laillisten maksuvälineiden liikkeeseen laskemiseen,
jotta kansalaisten luottamus maksuvälineisiin voidaan
turvata. Rahalain tarkoituksena on ollut estää sellaisten maksuvälineiden
luominen, jotka kilpailisivat varsinaisten laillisten
maksuvälineiden kanssa ja siten voisivat aiheuttaa epävakautta
ja häiriöitä rahajärjestelmään.

Käytännössä esiintyy hyvin erityyppisiä rajoitetun käyttötarkoituksen
omaavia maksuvälineitä, joihin on liitetty eri tavoin
"rahan" ominaisuuksia kuten esim. lounassetelit, erilaiset
rahakkeet jne. Yhteistä näille on se, että niillä ei ole
sama ulkoasu kuin seteleillä tai metallirahoilla ja että niitä
voidaan käyttää vain rajoitetusti yksityisen yrityksen tai
elinkeinonhaaran hyödykkeitä ostettaessa. Tällaisiin maksuvälineisiin
ei useimmiten liity sekaantumisvaaraa eikä muitakaan
ongelmia rahaviranomaisen näkökulmasta eikä niihin ole siten
ollut aihetta puuttua. Ongelmallinen tilanne syntyy, mikäli
maksuvälineille on annettu samat ominaisuudet, jotka ovat
laillisilla maksuvälineillä (esim. ulkoasu ja laaja käyttötarkoitus)
ja ne ovat käytössä laajalla alueella. Näin on asianlaita
Ahvenanmaan taalarin osalta.

Suomen Pankin käsityksen mukaan rahalakia ei voida tulkita ahtaasti
ja tyhjentävästi niin, että laki koskee ainoastaan julkisen
vallan toimesta liikkeeseen laskettuja maksuvälineitä.
Mikäli maassa otetaan käyttöön sellaisia maksuvälineitä, jotka
ovat ominaisuuksiltaan sekoitettavissa laillisiin maksuvälineisiin,
on ilmeisesti syyllistytty rahalain vastaiseen menettelyyn.

Suomen Pankki on viitannut rikoslain 37 luvun 7 §:ään
(769/90). Ahvenanmaan taalari on ulkonäöltään sellainen, että
sekaantumisvaara laillisiin maksuvälineisiin on varsin ilmeinen.
Taalari on ulkoasultaan ja koostumukseltaan sellainen
kuin metallirahat yleensä. Lisäksi sen toiselle puolelle on
lyötetty arvomerkintä, joka viittaa viralliseen rahayksikköön.
Näin ollen taalari muistuttaa erehdyttävästi käypää rahaa,
koska pahaa aavistamattomalla henkilöllä ei ole käytännön mahdollisuutta
oikean arvioinnin tekemiseen, etenkin kun valmisteen
tosiasiallinen julkinen käytettävyys on suuri mm. rahalaitoksissa
ja postitoimipaikoissa. Edellä mainitun rikoksen,
rahajäljitelmän levityksen, tunnusmerkistö täyttyy jo sillä
hetkellä, kun valmiste on hankittu yleisölle levittämistä varten.
Hyvin lähellä on ajatus, että Ahvenanmaan taalarin osalta
on saatettu menetellä jo nyt rikoslain vastaisesti. Teko on
virallisen syytteen alainen.

Yleisölle on ilmeisesti syntynyt käsitys, että taalari on
laillisiin maksuvälineisiin rinnastettava maksuväline. Koska
pankit ja posti ovat osa käytössä olevaa virallista maksuliikennejärjestelmää,
merkinnee niiden mukanaolo sitä, että taalarin
tosiasiallinen käytettävyys maksuvälineenä myös tuolla
taholla lisääntyy. Tämä johtaa käytännössä ns. rinnakkaisrahan
syntymiseen, mikä on kuitenkin rahalain vastaista.

Sille seikalle, että taalareiden vastaanottaminen on viime kädessä
vapaaehtoista, ei voida antaa oikeudellista merkitystä,
jos maksuvälineiden luonne muutoin vastaa laillista maksuvälinettä.
Kysymystä arvioitaessa on merkitystä paitsi tosiseikoilla
myös liikkeeseen laskijan tarkoituksella, joka ilmenee
selkeästi markkinoinnista. Julkiselle vallalle laissa annettua
yksinoikeutta ei voida kiertää sopimusteitse. Toisenlainen
kanta merkitsisi johdonmukaisesti muualla hallinnossa toteutettuna
julkisen vallan säädöspohjan ja toimivallan täydellistä
uudelleenarviointia.

Suomen Pankki on katsonut, että Ahvenanmaan maakunnanhallitus
lupapäätöstä rahankeräysasiassa harkitessaan ei ole ottanut
kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja huomioon.

Rahankeräyksen toimittaminen maksuvälineiden liikkeeseen laskemisen
muodossa siten, kuin Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys
on aikonut, on ilmeisesti lainvastainen toimenpide.

7 AHVENANMAAN RAHA-AUTOMAATTIYHDISTYKSEN VASTINE

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys on oikeuskanslerille
5.4.1991 antamassaan vastineessa muun muassa esittänyt, että
maaherran kirjeessä on aivan oikein sanottu, että kolikoita
markkinoitaessa niitä on mainostettu Ahvenanmaan "uutena valuuttana".
Koska niitä kuitenkin raha-automaattiyhdistyksen
mm. Ålands köpmannaförening r.f.:n kanssa tekemän sopimuksen
perusteella voidaan käyttää yksityisluonteisena maksuvälineenä,
tieto ei kuitenkaan asiallisesti ole väärä.

Mikäli jollakin on huomauttamista siitä, miten nämä kolikot on
esitelty julkisuudessa, voidaan todeta, että asia ratkaistaan
lähinnä kuluttajansuojasäännöksiä soveltaen, eikä rikoslain
37 luvun 7 §:n nojalla. Mainitun lainkohdan mukainen rangaistavuutta
koskeva ratkaiseva kriteeri on kysymys siitä, muistuttavatko
kolikot "erehdyttävästi" käypää rahaa. Kolikoissa
on aiheena vanhanmallisia purjealuksia ja Ahvenanmaan vaakuna;
niissä on teksti "Åland" sekä niiden arvo, 10, 50 ja 100, sekä
taalareissa että markoissa. Suomen raha erottuu sekä aiheeltaan
että tekstiltään selvästi keräyksessä käytettävistä kolikoista.
Sitä paitsi Suomen raha ja keräyskolikot ovat toisiinsa
verrattuina erikokoisia, eripainoisia sekä erivärisiä.

8 ASIAN SAATTAMINEN KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN TUTKITTAVAKSI

8.1 Muutoksenhakukirjelmäni korkeimmalle hallinto-oikeudelle

Asian johdosta olen 19.4.1991 lähettänyt korkeimmalle hallinto-oikeudelle
muutoksenhakukirjelmäni, jossa olen katsonut,
että Ahvenanmaan lääninhallitukselle 20.3.1991 saapunutta rahankeräyslupaa
koskevaa päätöstä on pidettävä lainvastaisena
ja virheellisenä seuraavissa kohdin.

Hakijan, Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen, tarkoituksena
on ollut päätöksessä kerrotulla järjestelmällä luoda maakunnan
sisäinen maksujärjestelmä, jollaisen perustamiseen maakunnanhallituksella
ei ole ollut toimivaltaa. Rahankeräyslupapäätöksellä
on pyritty siten saamaan aikaan muu lopputulos kuin hallinnon
tarkoitussidonnaisuuden periaate huomioon ottaen on hyväksyttävää.
Asian laadun edellyttämä asianomaisten valtakunnan
viranomaisten kuuleminen on laiminlyöty, jota paitsi päätökseen
sisältyy muodollista laatua oleva tilitystä koskeva
virhe.

Tämän vuoksi ja ottaen huomioon kysymyksessä olevaan asiaan
liittyvän julkisen edun olen kirjelmässäni pyytänyt, että korkein
hallinto-oikeus esittämistäni syistä kumoaisi Ahvenanmaan
maakunnanhallituksen 5.3.1991 antaman rahankeräyslupaa koskevan
päätöksen taikka, jollei oikeuskanslerin julkisen edun
valvojana hallitusmuodon 46 §:n 2 momentin nojalla tekemää valitusta
pidetä asiassa mahdollisena, purkaisi päätöksen ylimääräisestä
muutoksenhausta hallintoasioissa annetun lain nojalla.

Samalla olen pyytänyt, että korkein hallinto-oikeus, koska
esitetyn selvityksen mukaan rahankeräysluvassa mainittujen
taalarien liikkeellelaskun on ilmoitettu tapahtuvan 26.4.1991,
välittömästi kieltäisi Ahvenanmaan maakunnanhallituksen
5.3.1991 antaman päätöksen täytäntöönpanon.

8.2 Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 22.4.1991

Korkein hallinto-oikeus on muutoksenhakukirjelmäni johdosta
antanut asiassa 22.4.1991 päivätyn päätöksen nro 1379.

Korkeimman hallinto-oikeuden tuomiolauselma: Muutoksenhausta
hallintoasioissa annetun lain 14 §:n 3 momentin mukaan valitusviranomainen
voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon, kun valitus
on tehty, ja ylimääräisestä muutoksenhausta hallintoasioissa
annetun lain 11 §:n mukaan muutoksenhakua käsittelevä
viranomainen voi kieltää muutoksenhaun kohteena olevan päätöksen
täytäntöönpanon. Korkein hallinto-oikeus, joka on tänään
kysymyksessä olevaa vaatimusta käsitellessään päättänyt varata
Ahvenanmaan maakunnanhallitukselle tilaisuuden lausunnon antamiseen
ja Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykselle selityksen
antamiseen muutoksenhakuvaatimuksen johdosta, on ottanut täytäntöönpanokieltoa
koskevan vaatimuksen tutkittavakseen ja
harkinnut oikeaksi kieltää maakunnanhallituksen kysymyksessä
olevan päätöksen täytäntöönpanon siksi, kunnes oikeuskanslerin
muutoksenhakuvaatimus on ratkaistu tai asiassa toisin määrätään.

8.3 Asian vireilläolo korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Oikeuskanslerin muutoksenhakemuksen käsittely muilta osin on
korkeimmassa hallinto-oikeudessa edelleen vireillä.

Korkeimman hallinto-oikeuden varattua 13.5.1991 päivätyllä
kirjeellään nro 1664/7/91 minulle tilaisuuden antaa vastineeni
Ahvenanmaan maakunnanhallituksen ja Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
asiassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamien
lausuntojen johdosta, olen toimittanut korkeimmalle hallinto-oikeudelle
vastineeni 25.2.1992 päivätyssä kirjeessäni.

9 ASIAA KOSKEVAA ARVIOINTIANI

9.1 Rahankeräysluvan myöntämisestä yleensä

Rahankeräyksestä Ahvenanmaalla säädetään asiaa koskevassa maakuntalaissa
(25/50). Rahan keräyksellä tarkoitetaan, kuten
lain 1 §:stä ilmenee, toimintaa, jolla lainkohdassa säädetyllä
tavalla vedotaan yleisöön varojen saamiseksi hyväntekeväisyyteen
tai yleishyödylliseen taikka muuhun yleiseen tarkoitukseen.
Lain 3 §:stä ilmenee, että rahankeräyksen yhteydessä
voidaan myydä merkkejä tai muita esineitä. Laissa ei ole tarkemmin
määritelty näiden merkkien ja esineiden luonnetta.

Tähän liittyen on lisäksi todettava, että hallintoviranomaisen
asianomaisiin säännöksiin perustuva hallintopäätös ei saa olla
ristiriidassa muiden voimassa olevien säännösten kanssa sillä
tavalla, että viranomaisen päätöksellä sallittaisiin muualla
laissa kiellettyä ja mahdollisesti rangaistavaa toimintaa. Lupapäätös
ei myöskään toteutuessaan saa johtaa välittömästi
tällaiseen toimintaan.

9.2 Rahasta ja rahalaitoksesta

Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin lausunnoissa on käsitelty
rahaa ja rahalaitosta koskevia kysymyksiä.

Niin kuin valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla
säädetyn voimassaolevan Ahvenanmaan itsehallintolain (670/51)
11 §:n 2 momentin 17 kohdassa lausutaan, valtakunnan lainsäädäntövaltaan
kuuluu yleisten lakien säätäminen ja asetusten
antaminen, milloin asia koskee rahalaitosta ja setelirahan antamisoikeutta.

Suomen Pankin lausunnossa on tältä osin todettu, että säännöksillä
on tarkoitettu valtakunnassa sovellettavaa rahajärjestelmää,
toimivaltaisia viranomaisia, rahayksikköä, laillisia
maksuvälineitä ja niiden liikkeeseen laskemista sekä muita
vastaavia rahaan liittyviä seikkoja. Näistä asioista on säädetty
erityislaki, rahalaki (276/62). Rahalaki koskee siten
myös Ahvenanmaata.

Rahalain 4 §:n mukaan Suomen Pankilla on yksinoikeus setelien
antoon. Lain 7 §:n 1 momentin mukaan valtiolla on yksinoikeus
lyöttää metallirahaa omaan lukuunsa, ja sitä lyödään saman pykälän
2 momentin mukaan niin paljon kuin Suomen Pankki ilmoittaa
sitä rahaliikkeessä tarvittavan. Rahat laskee liikkeeseen
Suomen Pankki. Lain 8 §:n mukaan metallirahayksilöistä sekä
metallirahojen muodosta, leimasta, seoksesta ja mitoista määrätään
asetuksella.

Suomen Pankin lausunnossa on todettu, ettei rahalaissa eikä
muuallakaan Suomen lainsäädännössä ole määritelty rahan käsitettä.
Tältä osin Suomen Pankki on viitannut oikeustieteessä
esitettyyn.

Rahalain tarkoituksena on Suomen Pankin lausunnon mukaan ollut
järjestää maan rahaolot siten, että vain julkinen valta on oikeutettu
laillisten maksuvälineiden liikkeeseen laskemiseen,
jotta kansalaisten luottamus maksuvälineisiin voidaan turvata.

Suomen Pankin käsityksen mukaan rahalakia ei voida tulkita ahtaasti
ja tyhjentävästi niin, että se koskisi ainoastaan julkisen
vallan toimesta liikkeeseen laskettuja maksuvälineitä.
Mikäli maassa otettaisiin käyttöön sellaisia maksuvälineitä,
jotka ovat ominaisuuksiltaan sekoitettavissa laillisiin maksuvälineisiin,
on ilmeisesti syyllistytty rahalain vastaiseen
menettelyyn. Suomen Pankki on myös viitannut rikoslain 37 luvun
7 §:n säännökseen.

Ahvenanmaan taalari on Suomen Pankin lausunnossa tarkemmin selostetuista
syistä ulkonäöltään sellainen, että sekaantumisvaara
laillisiin metallirahoihin on varsin ilmeinen. On varsin
ilmeistä, että yleisölle syntyy käsitys laillisiin maksuvälineisiin
rinnastettavasta maksuvälineestä. Sille seikalle, että
taalareiden vastaanottaminen olisi viime kädessä vapaaehtoista
ei Suomen Pankin mielestä voida antaa oikeudellista merkitystä,
jos maksuvälineen luonne muutoin vastaa laillista maksuvälinettä.
Kysymystä arvioitaessa on merkitystä paitsi tosiseikoilla
myös liikkeeseen laskemisen tarkoituksella, joka ilmenee
selkeästi markkinoinnista. Julkiselle vallalle laissa annettua
yksinoikeutta ei voida kiertää sopimusteitse.

Käsitykseni mukaan Suomen Pankin lausunto on perusteltu sikäli
kuin kysymys on rahalain tarkoituksesta. Esillä olevassa tilanteessa
yleisölle Ahvenanmaalla voi syntyä käsitys siitä,
että Ahvenanmaan taalarit ovat laillisiin maksuvälineisiin
rinnastettavia etenkin, kun niihin on lyötetty myös merkintä
"mark". Rahankeräysluvan jälkeen yleisölle suuntautunut markkinointi
tukee myös vahvasti tätä käsitystä. Tässä kohdin keräysluvan
saaja on nähdäkseni rehellisesti, selkeästi ja omavastuisesti
tuonut esiin alkuperäiseen suunnitelmaan pohjautuvat
näkemyksensä rahankeräyspeitekuoren alla olevasta tarkoituksestaan.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen tarkoituksena oli määräaikaisen,
vuoden 1991 loppuun ulottuvan "keräysluvan" avulla
luoda Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykseen perustetun yksikön,
"Ålands Myntkontor", alainen, taloudellisesti ainakin
vuosikymmenen mittaiseksi suunniteltu Suomen markan kanssa
kilpaileva ja sen kanssa samanarvoiseksi ja vaihdettavaksi
tarkoitettu maakunnan sisäinen rahajärjestelmä, jonka taalari
kävisi maksuvälineenä erilaatuisissa liike- ja maksupisteissä
sekä viranomaisissa. Totean, ettei tällaisen rahajärjestelmän
luominen Ahvenanmaan maakunnanhallitusta tai Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistystä
koskevien säännösten mukaan kuulu maakunnanhallituksen
tai sanotun julkisoikeudellisen yhdistyksen
toimivaltaan.

Korostan sitä, että hallitusmuodon 72 §:n mukaan Suomen rahasta
säädetään lailla. Rahalaki perustuu hallitusmuodon mainittuun
säännökseen. Valtakunnan järjestyneiden rahaolojen kannalta
ei voida hyväksyä sitä, että eduskunnan säätämiä lakeja
muuttamatta yleisinä maksuvälineinä voitaisiin käyttää jollakin
alueella muita kuin lain mukaisia seteleitä ja metallirahoja.

Rahalakiin ei sisälly lain säännösten vastaista menettelyä
koskevaa rangaistussäännöstä. Näin ollen niitä toimia, joihin
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen jäsenet ja
yhdistyksen toimihenkilöt ovat ryhtyneet, on harkittava myös
siltä kannalta, voivatko nuo toimet olla rangaistavia muun
lain perusteella. Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
jäsenten ja yhdistyksen toimihenkilöiden menettelyn
osalta totean, että sitä on tässä tapauksessa arvioitava maksuvälinerikoksia
koskevan rikoslain 37 luvun (769/90) säännösten
perusteella.

9.3 Oikeuskanslerin valvontavallasta

Oikeuskanslerin toimivaltaa valvoa kaikkea viranomaistoimintaa
ja myös julkisoikeudellisten yhdistysten toimintaa on täsmennetty
Suomen hallitusmuodon muuttamisesta annetun lain
(1221/90) säännöksissä, jotka tulivat voimaan 1.1.1991.

Hallitusmuodon 46 §:n 1 momentin muutetun säännöksen mukaan
oikeuskanslerin tulee valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet
tehtävissään sekä julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista
tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa
niin, ettei kenenkään laillisia oikeuksia loukata.

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ohjesääntöä on samanaikaisesti
muutettu asetuksella (1225/90), joka tuli myös voimaan
1.1.1991. Asetuksen 1 §:n 1 momentin säännöksen mukaan oikeuskanslerin
asiana on valvoa, että kaikki viranomaiset ja virkamiehet
tehtävissään sekä julkisyhteisön työntekijät ja muutkin
julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät
velvollisuutensa. Saman pykälän 2 momentin mukaan Saman pykälän
2 momentin mukaan oikeuskanslerilla on 1 momentissa tarkoitetussa
tehtävässään oikeus saada viipymättä kaikilta viran
omaisilta siihen tarvittavaa virka-apua ja kaikilta valvontavaltansa
alaisilta tarpeellisia tietoja ja selvityksiä.

Ahvenanmaan maakunnan raha-automaattiasetuksen (62/72) 1 §:n
2 momentin mukaan Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys on julkisoikeudellinen
yhdistys. Oikeuskanslerin valvontavalta kohdistuu
sanottujen säännösten mukaan myös Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
työntekijöihin heidän hoitamissaan julkisissa
tehtävissä, joissa nämä välilliseen julkiseen hallintoon
kuuluvat henkilöt toimivatkin niin sanotulla osittaisella virkavastuulla.
Siten Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys julkisoikeudellisena
yhdistyksenä on oikeuskanslerin valvontavallan
alainen.

10 RAHAJÄLJITELMÄN LEVITYS

10.1 Rikoksesta ja sen tekomuodoista

Rikoslain 37 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun rahajäljitelmän levitykseen
syyllistyy se, joka yleisölle levittämistä varten valmistaa
tai hankkii taikka yleisölle levittää käypää rahaa
erehdyttävästi muistuttavan merkin yms. Laki tuli voimaan
1.1.1991, joten vasta sen jälkeen toteutettu menettely saattaa
tulla sanotun lainkohdan tarkoittamana rikoksena arvioitavaksi.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys oli lyöttänyt kysymyksessä
olevat taalarirahat Ruotsissa vuoden 1990 lopulla ja vuoden
1991 alussa. Pääosa taalarirahoista oli Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
toimesta sittemmin tuotu tullausilmoitusten
mukaan Ruotsista Suomeen 12.4.1991. Näin ollen rikoslain
37 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rikos siinä tekomuodossaan, joka
on toteutunut rahajäljitelmien hankkimisella yleisölle levittämistä
varten, on katsottava Suomessa tehdyksi viimeistään
12.4.1991.

Sanotun rikoksen osalta voidaan vielä todeta, että Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistys oli jo luovuttanut taalarikolikot
asianmukaisissa keräilypakkauksissaan postitoimistolle niiden
toimittamiseksi postilähetyksinä edelleen asianomaisille tilaajille.
Vaikka postilähetyksiä, raha-automaattiyhdistyksen
peruutettua postituspyyntönsä, ei sittemmin ollut tilaajille
toimitettukaan, Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen menettely
on rikosoikeudellisesti tarkasteltuna kuitenkin edennyt
kolikoiden hankkimisvaiheesta siihen rikoksen tekomuotoon
saakka, että rahajäljitelmien levittäminen yleisölle voidaan
katsoa raha-automaattiyhdistyksen toimesta jo aloitetuksi. Rahajäljitelmien
hankkiminen levittämistä varten ja rahajäljitelmien
levittäminen ovat kuitenkin saman rikoksen eri tekomuotoja,
joten sillä seikalla, oliko rahajäljitelmien levittäminen
raha-automaattiyhdistyksen toimesta jo aloitettu, ei
ole oleellista oikeudellista merkitystä asiaa syyteharkinnan
kannalta arvioitaessa.

10.2 Rikokseen syylliseksi epäillyt henkilöt

Arvioidessani sitä, keiden henkilöiden voitaisiin katsoa menettelyllään
ehkä syyllistyneen rikoslain 37 luvun 7 §:ssä
tarkoitettuun rikokseen eli rahajäljitelmän levitykseen, olen
päätynyt siihen tulokseen, että Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
hallitus kokonaisuudessaan (hallituksen puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja ja kaikki jäsenet) olisivat voineet
1.1.1991 jälkeiseen aikaan ajoittuvalla menettelyllään syyllistyä
sanottuun rikokseen.

Edellä 4.2 ja 4.3 kohdissa esittämäni mukaisesti Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja
ja jäsenet ovat kukin vuorollaan olleet läsnä raha-automaattiyhdistyksen
hallituksen 25.2.1991, 4.4.1991,
14.4.1991, 22.4. 1991 ja 25.4.1991 pidetyissä kokouksissa,
joissa myös yhdistyksen toimitusjohtaja on ollut läsnä. Noissa
kokouksissaan hallitus on keskustellut vuoden 1991 toimintasuunnitelmistaan
ja "taalari"-hankkeen toteuttamiseen liittyvistä
suunnitelmistaan sekä hyväksynyt ne, samoin kuin hyväksynyt
myös asiaan liittyvät budjettisuunnitelmat.

Lisäksi olen arvioinut asiaa myös Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
toimitusjohtajan ja "myntgruppen"-työryhmän muiden
varsinaisten jäsenten menettelyn osalta. Edellä 4.4 kohdassa
esittämäni mukaisesti toimitusjohtaja ja työryhmän muut
jäsenet ovat suurimmaksi osaksi hoitaneet hankkeen toteuttamiseen
liittyneet käytännön toimenpiteet, ja he näyttävät pääasiallisesti
toimineen hallitukselta saamiensa ohjeiden mukaisesti,
mutta sen lisäksi he kuitenkin ovat monessa kysymyksessä
päättäneet melko itsenäisesti asiaan liittyvistä toimenpiteistään.
Siten olen katsonut, että myös toimitusjohtaja ja
työryhmän muut jäsenet olisivat voineet 1.1.1991 jälkeiseen
aikaan ajoittuvalla menettelyllään syyllistyä sanottuun rikokseen
tai ainakin sitä koskevaan avunantoon.

10.3 Rikoksen objektiiviset tunnusmerkistötekijät

Rikoslain 37 luvun säännösten perusteella asiaa arvioidessani
olen todennut, että Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten sekä
raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajan ja mainitun
työryhmän varsinaisten jäsenten menettelyä, taalari/markka-metallirahojen
hankkimisen ja niiden yleisölle levittämistä varten
Suomeen tuomisen osalta, voidaan pitää sellaisena, että se
sinänsä voisi objektiivisten rikostunnusmerkistötekijöiden
osalta toteuttaa rikoslain 37 luvun 7 §:ssä tarkoitetun, rahajäljitelmän
levitystä koskevan rikoksen tunnusmerkistön.

Taalari/markka-metallirahojen hankkiminen ja niiden Suomeen
tuominen on tässä tapauksessa toteutettu suunnitelmallisesti.
Myös tarkoitus levittää metallirahoja yleisölle on asiakirjoista
saadun selvityksen perusteella tullut toteennäytetyksi.
Syylliseksi epäiltyinä kuulustellut henkilöt eivät puolestaan
ole itsekään kuulustelukertomuksissaan esittäneet mitään sen
suuntaisia väitteitä, etteikö metallirahojen ajateltu levittämistapa
sinänsä olisi sanotussa lainsäännöksessä tarkoitettua
yleisölle levittämistä.

Rikoslain 37 luvun 7 §:n säännöstä tulkittaessa on myös arvioitava,
miten laissa käytettyä ilmausta "käypää rahaa erehdyttävästi
muistuttava" on tulkittava. Selvää mielestäni joka
tapauksessa on, ettei ilmauksella ole tarkoitettu sitä, että
rahajäljitelmän olisi kaikissa suhteissa oltava aivan samanlainen
kuin joku käytössä oleva kolikkorahakin, koska silloin
olisi kysymys rahan väärentämisestä, eikä rahajäljitelmän levittämisestä.
Suomen Pankin lausunnossa on tältä osin todettu,
että Ahvenanmaan taalari on ulkonäöltään sellainen, että sekaantumisvaara
laillisiin maksuvälineisiin on varsin ilmeinen.
Taalari on ulkoasultaan ja koostumukseltaan sellainen kuin metallirahat
yleensä. Lisäksi taalarikolikoiden toiselle puolelle
on lyötetty arvomerkintä, joka viittaa viralliseen rahayksikköön.
Siten taalari Suomen Pankin lausunnon mukaan muistuttaa
erehdyttävästi käypää rahaa, koska pahaa aavistamattomalla
ulkopuolisella henkilöllä ei ole käytännön mahdollisuutta oikean
arvioinnin tekemiseen, etenkin kun taalarille on tehokkaan
markkinoinnin ja asianosaisten välisten neuvottelujen
avulla tosiasiassa pyritty aikaansaamaan suuri julkinen käytettävyys
maksuvälineenä pankeissa, postitoimipaikoissa ja
kauppaliikkeissä.

Professori P. O. Träskmanin 10.6.1990 päivätystä lausunnosta
ilmenee, ettei tulkinta-apua tähän ongelmaan ole saatavissa
Ruotsin tai Tanskan vastaavankaltaisia säännöksiä koskevasta
oikeuskäytännöstä, sillä noissa maissa ei ole ollut asiaa koskevia
oikeusjuttuja. Saksalaisessa oikeuskirjallisuudessa lienee
vallalla sellainen käsitys, että rahajäljitelmäksi saattaa
periaatteessa riittää, että rahaliikenteessä käytettävässä
valmisteessa on "rahan yleiset ulkoiset ominaisuudet".

10.4 Rikoksen subjektiiviset tunnusmerkistötekijät

Rikoslain 37 luvun 7 §:n mukainen rahajäljitelmän levitystä
koskeva rikos, ollakseen rangaistava, edellyttää tahallisuutta.
Rikos tuottamuksellisesti tehtynä ei ole rangaistava.

Rikokseen syylliseksi epäiltyjen henkilöiden osalta voidaan
subjektiivisten rikostunnusmerkistötekijöiden eli lähinnä tahallisuuden
osalta esittää lukuisia seikkoja, jotka osoittavat
toisaalta tahallisuuden olemassaoloa ja toisaalta taas tahallisuuden
puuttumista.

Tahallisuuden olemassaoloa osoittavina näkökantoina voidaan
tuoda esiin seuraavat:

1) Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen jäsenten ja työryhmän
jäsenten keskuudessa on jo hankkeen varhaisessa toteuttamisvaiheessa
herännyt eräänlaisia epäilyksiä siitä, että suunnitellun
hankkeen voitaisiin ehkä katsoa ainakin joltakin
osaltaan vaativan Suomen lainsäädännön tarkempaa selvittämistä.

Noiden epäilysten torjumiseksi Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
hallituksen puheenjohtaja, varatuomari A on laatinut
8.2.1989 ja 27.8.1989 päivätyt muistionsa. Niissä hän on päätynyt
siihen tulokseen, ettei mitään lainsäädännöllistä estettä
hankkeen toteuttamiseen suunnitellussa muodossa voi ainakaan
rahalain mukaan olla ja että vaikka sellaisia mahdollisesti
saattaisi jostain muusta lainkohdasta ehkä löytyäkin,
niin raha-automaattiyhdistyksen osalta ei tekoon edes siinäkään
tapauksessa liittyisi mitään rangaistusuhkaa.

2) Raha-automaattiyhdistys on hankkinut Helsingin yliopiston
oikeustieteellisen tiedekunnan rikos- ja prosessioikeuden
professorin P. O. Träskmanin 10.6.1990 päivätyn lausunnon,
jossa Träskman on esittänyt varsin selväsanaisen kannanottonsa
sen puolesta, että yhdistyksen suunnittelema menettely mahdollisesti
saattaisi hyvinkin toteuttaa rikoslain 37 luvun 7 §:n
mukaisen rikoksen.

Träskman on lausunnossaan painottanut myös sitä, että hankkeesta
olisi syytä pyytää lausunto Suomen Pankilta.

3) Raha-automaattiyhdistyksen hallitus tai sanottu työryhmä ei
ole Träskmanin lausunnosta huolimatta hankkinut eikä edes halunnut
hankkia asiasta Suomen Pankin lausuntoa tai millään tavalla
muutoinkaan neuvotellut Suomen Pankin kanssa asiasta,
vaikka raha-automaattiyhdistyksen hallitus on voinut varmasti
arvata, että Suomen Pankki hallitusmuodon säännöksiin perustuvan
tehtävänsä vuoksi on ollut kiinnostunut asiasta.

Negatiivista suhtautumistaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen
ja työryhmän jäsenet ovat perustelleet sillä näkemyksellään,
että he ovat olettaneet Suomen Pankin suhtautuvan
asiaan kielteisesti ja ehkä myös pyrkivän jotenkin vaikeuttamaan
hankkeen toteuttamista. Näin he ovat pyrkineet saattamaan
Suomen Pankin jo toteutuneiden tosiasioiden eteen.

4) Taalari/markka-metallikolikoille on annettu "rahan yleiset
ulkoiset ominaisuudet". Kolikot ovat olleet pyöreitä, painavia,
metallista valmistettuja ja siten ulkonäöltään tavanomaisia
rahakolikkoja yleensä muistuttavia. Ne on varustettu
myös rahan arvoa ja rahalajia osoittavilla numeroilla ja merkinnöillä
sekä vaakunalla ja muilla tunnuskuvilla. Lisäksi kolikkoihin
on lyöty viralliseen rahayksikköön viittaava arvomerkintä,
"mark". Kolikoille on pyritty myös aikaansaamaan
mahdollisimman suuri julkinen käytettävyys maksuvälineenä.

5) Työryhmässä asiantuntijajäsenenä oleva ruotsalainen M on
kertomansa mukaan tiennyt ja myös toisille henkilöille kertonut
sen, että myös Ruotsissa on esiintynyt epäselvyyttä ns.
paikalliskolikkojen lainmukaisuudesta ja että myös ruotsalaiset
viranomaiset ovat harkinneet mahdollisuutta noiden kolikkojen
liikkeellelaskemisen estämiseen.

Tahallisuuden puuttumista osoittavina näkökantoina voidaan
tuoda esiin seuraavat:

1) Rikoslain 37 luvun 7 §:n mukainen rahajäljitelmän levitystä
koskeva säännös on uusi. Suomessa ei ole aikaisemmin ollut
voimassa vastaavanlaista säännöstä, joten Suomessa ei ole ollut
sellaista oikeuskäytäntöä, josta olisi ollut saatavissa
ohjeita säännöksen sisällön oikeata tulkintaa varten. Professori
Träskmanin lausunnosta ilmenee, ettei myöskään Ruotsista
tai Tanskasta ole löytynyt asiaa valaisevia oikeustapauksia.
Näin asianosaisten on ollut varsin vaikeata arvioida, millaiseksi
säännöksen tulkinta mahdollisesti tulee suomalaisessa
oikeuskäytännössä muodostumaan.

2) Asianosaisilla on ollut vahva näkemys siitä, ettei yksityisesti
käyttöönotettu maksuväline voi mitenkään olla virallista
maksuvälinettä muistuttava.

3) Asianosaiset ovat olleet selvästi sitä mieltä, että taalarikolikkojen
olisi ulkonäöltään pitänyt nimenomaisesti olla
jotain Suomessa tai muussa maassa käytössä olevaa kolikkorahaa
muistuttavia, jotta tapaukseen voitaisiin soveltaa rikoslain
37 luvun 7 §:n säännöstä. Tästä johtuen asianosaiset ovat kertomansa
mukaan pyrkineet kaikin tavoin varmistautumaan siitä,
etteivät taalarikolikot olisi ulkonäöltään muistuttaneet ainakaan
mitään Suomessa käytössä olevia kolikkorahoja. Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistyksen hallitus on, professori Träskmanin
lausunnon hankittuaan, kokouksessaan myös päättänyt
"taalari"-hankkeen valmistelussa ottaa huomioon uuden lainsäädännön
määräykset ja muotoilla taalarit sellaisiksi, ettei
niiden voitaisi katsoa olevan käypää rahaa muistuttavia.

Käsityksensä tueksi asianosaiset ovat viitanneet myös rikoslain
37 luvun 12 §:ssä esitettyyn määritelmään, jonka sanamuodon
perusteella asianosaiset ovat saattaneet päätyä asiassa
omaksumaansa käsitykseen.

11 RATKAISU

Tämän asian olen tutkinut.

11.1 Syytteiden nostamatta jättäminen

Asiakirjoista saamani selvityksen perusteella olen todennut,
että Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja
A ja varapuheenjohtaja B sekä jäsenet C, D, E, F,
G ja H sekä Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtaja
I ovat 1.1.1991 jälkeiseen aikaan ajoittuvissa toimissaan
kukin menetelleet asiassa siten, että heidän menettelynsä
voidaan katsoa objektiivisten rikostunnusmerkistötekijöiden
osalta toteuttavan rikoslain 37 luvun 7 §:n säännöksessä tarkoitetun
rahajäljitelmän levityksen.

Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen "myntgruppen" -nimellä
kutsuttuun työryhmään kuuluneet muut jäsenet J, K ja L puolestaan
ovat 1.1.1991 jälkeiseen aikaan ajoittuvissa toimissaan
kukin menetelleet asiassa siten, että heidän menettelynsä
voidaan katsoa objektiivisten rikostunnusmerkistötekijöiden
osalta toteuttavan avunannon sanottuun rikokseen.

Kaikkien näiden henkilöiden menettelyssä ilmenevää tahallisuutta
arvioidessani olen edellä 10.4 kohdassa esiintuomieni
näkökohtien perusteella kuitenkin katsonut, ettei asiassa ole
heidän taalarirahojen levittämiseen tähtäävien toimiensa tekoaikana
tunnettujen subjektiivisten tosiseikkojen osalta tullut
esiin riittävää näyttöä sen tueksi, että myös sanottujen
rikosten edellyttämät subjektiiviset rikostunnusmerkistötekijät
olisivat kaikilta osin toteutuneet.

Tämän vuoksi olen asiassa päätynyt siihen lopputulokseen, ettei
minulla ole näytön puuttumisen vuoksi aihetta määrätä
asiassa syytteitä nostettaviksi A:ta, B:tä, C:tä, D:tä, E:tä,
F:ää, G:tä, H:ta ja I:tä vastaan heidän kunkin syyksi epäillystä
rahajäljitelmän levityksestä tai J:tä, K:ta ja L:ää vastaan
heidän kunkin syyksi epäillystä avunannosta rahajäljitelmän
levitykseen.

11.2 Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen omistamien rahajäljitelmien
arviointi ja Ahvenanmaan juhlaraha (asetus 1248/
91)

Tässä yhteydessä katson kuitenkin aiheelliseksi kiinnittää
huomiota siihen, että valtiovallan toimesta on Ahvenanmaan
juhlarahasta annetun asetuksen (1248/91) säännösten mukaisesti
nyttemmin lyötetty ja levitetty sadan markan juhlaraha, Ahvenanmaan
juhlaraha. Juhlaraha on hopeaseosta, jonka painosta
925 promillea on hopeaa ja 75 promillea kuparia. Juhlarahan
paino on 24 grammaa ja halkaisija 35 millimetriä. Juhlaraha on
ympyrän muotoinen. Rahan tunnuspuolella on keskellä Ahvenanmaan
vaakuna, sen vasemmalla puolella pieni ankkuri ja kehäkirjoituksina
vaakunan yläpuolella teksti ÅLAND ja alapuolella
vuosiluvut 1921-1991. Juhlarahan arvopuolella on keskiosassa
kuva täystakiloidusta nelimastoisesta purjealuksesta, sen ympärillä
on kehäkirjoituksina vasemmalta alhaalta lukien tekstit
FINLAND, 100 MK ja SUOMI.

Totean lisäksi, että Ahvenanmaan juhlaraha on nimestään huolimatta
rikoslain 37 luvun 12 §:n säännöksen mukainen yleisesti
käytettävissä oleva, yleisesti vaihdantakelpoinen ja ilmaisemansa
arvon mukainen voimassa oleva 100 markan raha. Ahvenanmaan
raha-automaattiyhdistyksen toimesta liikkeeseen laskettaviksi
aiotut, edellä kerrotut taalarikolikot muistuttavat selvästi
sanottua juhlarahaa.

Tämän vuoksi ja ottaen huomioon oikeuskirjallisuudessa esitetyt,
metallirahan ulkonäköä koskeviin rikosoikeudellisiin kriteereihin
liittyvät arvioinnit sekä tässä päätöksessä edellä
lausutut seikat, ei nähdäkseni voi enempää objektiivisen kuin
subjektiivisenkaan puolen osalta jäädä epäilyksiä siitä, että
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toimesta lyötettyjen
taalarikolikkojen liikkeeseen laskeminen toteuttaisi nyttemmin
rikoslain 37 luvun 7 §:n säännöksessä tarkoitetun rikoksen
tunnusmerkistön.

11.3 Ahvenanmaan maakunnanhallituksen virkamiesten menettely

Ahvenanmaan maakunnanhallituksen kansliapäällikön Peter Lindbäckin
ja vt. toimistopäällikkö Veronica Johanssonin menettelyn
osalta tulen aikanaan antamaan erillisen ratkaisuni.

12 TIEDOKSILÄHETTÄMINEN

12.1 Päätöksen tiedoksilähettäminen

Koska Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistys on vastuussa kysymyksessä
olevista rahajäljitelmistä, lähetän tämän päätökseni
Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistykselle tiedoksi.

Kun Ahvenanmaan maakunnan raha-automaattiasetuksen (62/72)
34 §:n mukaan Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen toiminnan
välitön laillisuusvalvonta kuuluu Ahvenanmaan maakunnanhallitukselle,
lähetän tässä tarkoituksessa päätökseni myös Ahvenanmaan
maakunnanhallitukselle tiedoksi ja toimenpiteitä varten.

Samalla tulen hallitusmuodon 46 §:n 1 momentin (1221/90) säännöksen
nojalla pyytämään Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistystä
ja Ahvenanmaan maakunnanhallitusta minulle 15.5.1992 mennessä
ilmoittamaan, millä laillisella tavalla Ahvenanmaan raha-automaattiyhdistyksen
tarkoituksena on menetellä tässä päätöksessä
kerrottujen rahajäljitelmien kanssa.

12.2 Päätösjäljennösten tiedoksilähettäminen

Jäljennökset päätöksestäni lähetetään A:lle, B:lle, C:lle,
D:lle, E:lle, F:lle, G:lle, H:lle, I:lle, J:lle, K:lle ja
L:lle tiedoksi.

Lisäksi lähetän jäljennöksen tästä päätöksestäni Ahvenanmaan
maakunnan maaherralle tiedoksi ja vastauksena hänen 22.3.1991
päivätyssä kirjelmässä esittämäänsä lausuntopyyntöön.

Jäljennökset päätöksestäni lähetetään tiedoksi myös valtiovarainministeriölle
ja keskusrikospoliisille.

Ottaen huomioon, mitä asian tutkinnassa on käynyt ilmi, lähetän
jäljennöksen päätöksestäni myös Suomen Pankille sellaisia
toimenpiteitä varten, joihin tapauksesta ilmenevät seikat
lainsäädäntöä ajatellen antavat ehkä aihetta.