53/2018

Sopimusteksti

IHMISOIKEUKSIEN JA

PERUSVAPAUKSIEN SUOJAAMISEKSI TEHDYN YLEISSOPIMUKSEN

KUUDESTOISTA PÖYTÄKIRJA

Johdanto

Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ja muut Roomassa 4 päivänä marraskuuta 1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä "yleissopimus") allekirjoittaneet korkeat sopimuspuolet, jotka

ottavat huomioon yleissopimuksen määräykset ja erityisesti sen 19 artiklan, jolla perustetaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (jäljempänä ”ihmisoikeustuomioistuin”),

katsovat, että laajentamalla ihmisoikeustuomioistuimen toimivaltaa antaa neuvoa-antavia lausuntoja parannetaan edelleen ihmisoikeustuomioistuimen ja kansallisten viranomaisten välistä vuorovaikutusta ja vahvistetaan siten yleissopimuksen täytäntöönpanoa toissijaisuusperiaatteen mukaisesti,

ottavat huomioon Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen 28 päivänä kesäkuuta 2013 antaman lausunnon nro 285 (2013),

ovat sopineet seuraavasta:

1 artikla

1. Tämän pöytäkirjan 10 artiklan mukaisesti nimetyt korkean sopimuspuolen ylimmät tuomioistuimet voivat pyytää ihmisoikeustuomioistuinta antamaan neuvoa-antavia lausuntoja yleissopimuksessa tai sen pöytäkirjoissa määriteltyjen oikeuksien ja vapauksien tulkintaan tai soveltamiseen liittyvistä periaatekysymyksistä.

2. Neuvoa-antavaa lausuntoa pyytävä tuomioistuin voi pyytää lausuntoa ainoastaan käsiteltävänään olevan asian yhteydessä.

3. Neuvoa-antavaa lausuntoa pyytävän tuomioistuimen on perusteltava pyyntönsä ja ilmoitettava asiaankuuluvat taustatiedot käsiteltävänä olevan asian oikeudellisista seikoista ja tosiseikoista.

2 artikla

1. Viidestä tuomarista koostuva ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston lautakunta päättää 1 artiklan huomioon ottaen, hyväksyykö se neuvoa-antavaa lausuntoa koskevan pyynnön. Lautakunnan on perusteltava päätöksensä evätä pyyntö.

2. Jos lautakunta hyväksyy pyynnön, ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto antaa neuvoa-antavan lausunnon.

3. Edellisissä kohdissa tarkoitettuihin lautakuntaan ja suureen jaostoon kuuluu viran puolesta sen korkean sopimuspuolen suhteen valittu tuomari, jonka alaisuuteen neuvoa-antavaa lausuntoa pyytävä tuomioistuin kuuluu. Jos tällaista tuomaria ei ole tai jos kyseinen tuomari ei voi osallistua, tuomarin ominaisuudessa toimii henkilö, jonka ihmisoikeustuomioistuimen presidentti valitsee kyseisen sopimuspuolen etukäteen toimittamalta listalta.

3 artikla

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulla ja sillä korkealla sopimuspuolella, jonka alaisuuteen neuvoa-antavaa lausuntoa pyytävä tuomioistuin kuuluu, on oikeus esittää kirjallisia huomioita ja osallistua suulliseen käsittelyyn. Ihmisoikeustuomioistuimen presidentti voi asianmukaisen oikeudenhoidon varmistamiseksi pyytää myös toista korkeaa sopimuspuolta tai henkilöä esittämään kirjallisia huomioita tai osallistumaan suulliseen käsittelyyn.

4 artikla

1. Neuvoa-antavat lausunnot on perusteltava.

2. Jos neuvoa-antava lausunto ei kokonaisuudessaan tai joiltakin osin edusta tuomarien yksimielistä mielipidettä, kenellä tahansa heistä on oikeus liittää siihen erillinen mielipiteensä.

3. Neuvoa-antavat lausunnot toimitetaan niitä pyytäneelle tuomioistuimelle ja sille korkealle sopimuspuolelle, jonka alaisuuteen kyseinen tuomioistuin kuuluu.

4. Neuvoa-antavat lausunnot julkaistaan.

5 artikla

Neuvoa-antavat lausunnot eivät ole sitovia.

6 artikla

Korkeiden sopimuspuolten kesken tämän pöytäkirjan 1–5 artiklan määräykset katsotaan yleissopimuksen lisäartikloiksi, ja kaikkia yleissopimuksen määräyksiä sovelletaan tämän mukaisesti.

7 artikla

1. Tämä pöytäkirja on avoinna allekirjoittamista varten yleissopimuksen korkeille sopimuspuolille, jotka voivat ilmaista suostumuksensa tulla pöytäkirjan sitomiksi

a) allekirjoittamalla pöytäkirjan ilman ratifioimis- tai hyväksymisvaraumaa; tai

b) allekirjoittamalla pöytäkirjan ratifioimis- tai hyväksymisvaraumin, mitä seuraa ratifioiminen tai hyväksyminen.

2. Ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan.

8 artikla

1. Tämä pöytäkirja tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona kymmenen yleissopimuksen korkeaa sopimuspuolta on 7 artiklan määräysten mukaisesti ilmaissut suostumuksensa tulla pöytäkirjan sitomaksi.

2. Sellaisen korkean sopimuspuolen osalta, joka ilmaisee myöhemmin suostumuksensa tulla pöytäkirjan sitomaksi, pöytäkirja tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona tämä korkea sopimuspuoli on 7 artiklan määräysten mukaisesti ilmaissut suostumuksensa tulla pöytäkirjan sitomaksi.

9 artikla

Tämän pöytäkirjan määräyksiin ei voida tehdä varaumia yleissopimuksen 57 artiklan mukaisesti.

10 artikla

Kukin yleissopimuksen korkea sopimuspuoli ilmoittaa pöytäkirjan allekirjoittaessaan tai ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa tallettaessaan Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla selityksellä ne tuomioistuimet, jotka se nimeää tämän pöytäkirjan 1 artiklan 1 kohdan mukaisiin tarkoituksiin. Tätä selitystä voidaan muuttaa milloin tahansa myöhemmin samalla tavoin.

11 artikla

Euroopan neuvoston pääsihteeri ilmoittaa Euroopan neuvoston jäsenvaltioille ja muille yleissopimuksen korkeille sopimuspuolille

a) allekirjoittamisista;

b) ratifioimis- tai hyväksymiskirjojen tallettamisista;

c) tämän pöytäkirjan 8 artiklan mukaisista voimaantulopäivistä,

d) 10 artiklan mukaisesti annetuista selityksistä; ja

e) muista tähän pöytäkirjaan liittyvistä toimista, ilmoituksista tai selityksistä.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, siihen asianmukaisesti valtuutettuina, ovat allekirjoittaneet tämän pöytäkirjan.

Tehty Strasbourgissa 2 päivänä lokakuuta 2013 yhtenä englannin- ja ranskankielisenä kappaleena, jonka molemmat tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset ja joka talletetaan Euroopan neuvoston arkistoon. Euroopan neuvoston pääsihteeri toimittaa oikeaksi todistetut jäljennökset kullekin Euroopan neuvoston jäsenvaltiolle ja muille yleissopimuksen korkeille sopimuspuolille.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.