86/1988

Asetus Asetus satamissa käytettyjen uusien lastinkäsittelymenetelmien sosiaalisia vaikutuksia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta.

Sosiaali- ja terveysministerin esittelystä säädetään:

Kansainvälisen työkonferenssin vuonna 1973 hyväksymä, satamissa käytettyjen uusien lastinkäsittelymenetelmien sosiaalisia vaikutuksia koskeva yleissopimus, jonka eduskunta 29 päivänä toukokuuta 1975 hyväksynyt ja tasavallan presidentti 12 päivänä joulukuuta 1975 ratifioinut ja jonka ratifioinnin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on 13 päivänä tammikuuta 1976 rekisteröinyt, tulee Suomen osalta voimaan 13 päivänä tammikuuta 1977 niin kuin siitä on sovittu.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1976.

YLEISSOPIMUS (n:o 137), joka koskee satamissa käytettyjen uusien lastinkäsittelymenetelmien sosiaalisia vaikutuksia

Kansainvälisen työjärjestön yleinen konferenssi,

aloitettuaan Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston kokoonkutsumana Genevessä 6 päivänä kesäkuuta 1973 58. istuntokautensa,

katsoen, että satamissa käytetyissä lastinkäsittelymenetelmissä on tapahtunut ja tapahtuu huomattavia muutoksia, kuten yksikkölastien ja vaakasuorassa tasossa tapahtuvaan lastaukseen perustuvien menetelmien (roll-on/ roll-off) käyttöönottaminen sekä koneistumisen ja automaation lisääntyminen ja että rahdin siirtämistavat ovat muuttumassa, ja että tällaisten muutosten odotetaan vielä laajenevan tulevaisuudessa,

katsoen, että tällaiset muutokset nopeuttaessaan rahdin siirtämistä, lyhentäessään alusten seisonta-aikaa satamissa ja alentaessaan kuljetuskustannuksia voivat hyödyttää asianomaisen maan talouselämää kokonaisuudessaan ja myötävaikuttaa elintason nousuun,

katsoen, että tällaiset muutokset vaikuttavat myös huomattavasti satamien työllisyystilanteeseen ja satamatyöntekijöiden työ- ja elinehtoihin ja että olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin muutoksiin liittyvien ongelmien ennaltaehkäisemiseksi tai niiden vähentämiseksi,

katsoen, että satamatyöntekijöiden tulisi päästä osallisiksi uusien lastinkäsittelymenetelmien mukanaan tuomista eduista ja että sen vuoksi olisi, samanaikaisesti kun näitä menetelmiä tutkitaan ja otetaan käytäntöön, suunniteltava sellaisia toimenpiteitä ja ryhdyttävä niihin, joilla voidaan pysyvästi parantaa satamatyöntekijöiden asemaa, esimerkiksi turvaamalla heille jatkuva työnsaanti ja vakinaiset työansiot, sekä ryhtymällä muihin heidän työ- ja elinehtojaan sekä satamatyön turvallisuutta ja terveellisyyttä koskeviin toimenpiteisiin,

päätettyään hyväksyä eräitä ehdotuksia, jotka koskevat satamien uusien lastinkäsittelymenetelmien sosiaalisia vaikutuksia, mikä kysymys on viidentenä kohtana istuntokauden työjärjestyksessä,

päätettyään, että nämä ehdotukset laaditaan kansainvälisen yleissopimuksen muotoon,

hyväksyy tänä 25 päivänä kesäkuuta 1973 seuraavan yleissopimuksen, jonka nimenä on "Satamatyösopimus, 1973":

1 artikla

1. Tämä yleissopimus koskee henkilöitä, jotka ovat säännöllisesti käytettävissä satamatyöhön ja saavat siitä pääasiallisen vuositulonsa.

2. Tässä yleissopimuksessa tarkoitetaan käsitteillä "satamatyöntekijät" ja "satamatyöt" kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä sellaisiksi määriteltyjä henkilöitä ja toimintoja. Asianomaisia työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä on kuultava tai niiden tulee muulla tavoin osallistua määritelmien laatimiseen ja niiden muuttamiseen. Tällöin on otettava huomioon uudet lastinkäsittelymenetelmät ja niiden vaikutus satamatyöntekijöiden eri työtehtäviin.

2 artikla

1. Kansallisella politiikalla on pyrittävä siihen, että kaikki asianomaiset piirit varmistavat, mikäli mahdollista, jatkuvan tahi vakinaisen työnsaannin satamatyöntekijöille.

2. Satamatyöntekijöille on joka tapauksessa turvattava vähimmäistyökausi tai vähimmäistulo, jolloin työssäolokauden pituus ja vähimmäistulon määrä riippuu asianomaisen maan ja sataman taloudellisesta ja sosiaalisesta tilanteesta.

3 artikla

1. Satamatyöntekijäin eri ryhmistä on laadittava rekisteri ja pidettävä se ajan tasalla siten kuin kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä määrätään.

2. Rekisterissä olevilla satamatyöntekijöillä tulee olla etusija työnsaantiin satamassa.

3. Rekisterissä olevien satamatyöntekijöiden tulee olla käytettävissä työhön, siten kuin kansallisessa lainsäädännössä tai käytännössä määrätään.

4 artikla

1. Rekisterin työntekijävahvuutta on määräajoin tarkistettava, niin että se vastaa sataman työvoimatarvetta.

2. Milloin rekisterin työntekijävahvuutta joudutaan pienentämään, on ryhdyttävä toimenpiteisiin satamatyöntekijöille siitä koituvien haittavaikutusten torjumiseksi tai niiden supistamiseksi mahdollisimman vähäisiksi.

5 artikla

Jotta uusista lastinkäsittelymenetelmistä saataisiin mahdollisimman paljon sosiaalisia etuja, on kansallisella politiikalla pyrittävä edistämään yhteistyötä työnantajien tai heidän järjestöjensä ja toisaalta työntekijäjärjestöjen välillä lisättäessä satamien työtehoa; tähän yhteistyöhön voivat asianomaiset viranomaiset osallistua, mikäli se on asianmukaista.

6 artikla

Kunkin jäsenvaltion tulee huolehtia siitä, että asianmukaisia turvallisuus-, terveys-, viihtyvyys- ja ammattikoulutussäännöksiä sovelletaan satamatyöntekijöihin.

7 artikla

Tämän yleissopimuksen määräykset on pantava täytäntöön kansallisella lainsäädännöllä, mikäli niitä ei panna täytäntöön työehtosopimuksilla, välimiestuomioilla tai muulla kansallisen käytännön mukaisella tavalla.

8 artikla

Tämän yleissopimuksen viralliset ratifioinnit on lähetettävä Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäviksi.

9 artikla

1. Tämä yleissopimus sitoo vain niitä Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioita, joiden ratifioinnit pääjohtaja on rekisteröinyt.

2. Tämä yleissopimus tulee voimaan 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltion ratifioinnit.

3. Sen jälkeen tämä yleissopimus tulee voimaan kunkin jäsenvaltion osalta 12 kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin sen ratifiointi on rekisteröity.

10 artikla

1. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio voi kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin sopimus ensiksi tuli voimaan, sanoa sen irti kirjelmällä, joka lähetetään Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan rekisteröitäväksi. Irtisanominen ei tule voimaan ennen kuin vuoden kuluttua sen rekisteröimisestä.

2. Tämän yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei ole vuoden kuluessa edellisessä momentissa mainitun kymmenen vuoden määräajan päättymisestä käyttänyt tässä artiklassa määrättyä irtisanomisoikeutta, on sidottu sopimukseen uudeksi kymmenvuotiskaudeksi ja voi sen jälkeen tässä artiklassa määrätyin ehdoin sanoa irti sopimuksen kunkin kymmenvuotiskauden päätyttyä.

11 artikla

1. Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava Kansainvälisen työjärjestön jäsenvaltioille tieto kaikista järjestön jäsenvaltioiden hänelle ilmoittamista ratifioinneista ja irtisanomisista.

2 Ilmoittaessaan järjestön jäsenvaltioille toisen hänelle ilmoitetun ratifioinnin rekisteröimisestä pääjohtajan on kiinnitettävä jäsenvaltioiden huomio yleissopimuksen voimaantulopäivään.

12 artikla

Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajan on annettava kaikista edellisten artiklojen mukaisesti rekisteröimistään ratifioinneista ja irtisanomisista Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerille täydelliset tiedot Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 102 artiklan mukaista rekisteröintiä varten.

13 artikla

Kansainvälisen työtoimiston hallintoneuvoston on, milloin se katsoo tarpeelliseksi, annettava yleiselle konferenssille tämän yleissopimuksen soveltamista koskeva selostus sekä tutkittava, onko aihetta ottaa konferenssin työjärjestykseen kysymys sopimuksen täydellisestä tai osittaisesta muuttamisesta.

14 artikla

1. Mikäli konferenssi hyväksyy uuden yleissopimuksen, joka kokonaan tai osittain muuttaa tämän yleissopimuksen, eikä uusi yleissopimus määrää toisin, niin

a) kun jäsenvaltio ratifioi uuden muutetun yleissopimuksen, aiheutuu tästä välittömästi ipso jure tämän yleissopimuksen irtisanominen 10 artiklan määräyksistä riippumatta, kun uusi muutettu yleissopimus tulee voimaan;

b) sen jälkeen kun uusi muutettu yleissopimus on tullut voimaan, eivät jäsenvaltiot enää voi ratifioida tätä yleissopimusta.

2. Tämä yleissopimus jää kuitenkin nykyisen muotoisena ja sisältöisenä voimaan niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat sen ratifioineet, mutta eivät ole ratifioineet muutettua yleissopimusta.

15 artikla

Tämän yleissopimuksen englannin- ja ranskankieliset tekstit ovat kumpikin yhtä todistusvoimaiset.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.