52/1988

SOPIMUS Suomen tasavallan hallituksen ja Thaimaan kuningaskunnan hallituksen välillä taloudellisesta, teollisesta ja teknologisesta yhteistyöstä

Suomen tasavallan hallitus ja Thaimaan kuningaskunnan hallitus (jäljempänä "sopimuspuolet");

pyrkien edistämään ja laajentamaan suhteitaan taloudellisen, kaupallisen, teollisen ja teknologisen yhteistyön aloilla pysyvällä ja pitkäaikaisella pohjalla sekä tasapuolisuuden ja molemminpuolisen hyödyn perusteella,

vakuuttuneina eduista, jotka koituvat sopimuspuolten välisen yhteistyön tehokkuudesta,

vahvistaen kiinnostuksensa ja päättäväisyytensä olla yhteistyössä edellä mainituilla aloilla,

ovat sopineet seuraavaa:

1 artikla

Sopimuspuolet pyrkivät vahvistamaan keskinäisiä taloudellisia, kaupallisia, teollisia ja teknologisia suhteitaan.

2 artikla

Tämän sopimuksen toimeenpanemiseksi perustetaan sekakomissio taloudellista, teollista ja teknologista yhteistyötä varten. Sekakomissio koostuu molempien hallitusten edustajista ja siihen voi kuulua myös molempien maiden asianomaisten laitosten, järjestöjen ja yritysten edustajia.

Sekakomissio pitää kokouksensa vuorotellen Suomessa ja Thaimaassa osapuolten keskenään sopimina ajankohtina.

Sekakomissio

a) käy keskusteluja kaikista tämän sopimuksen toimeenpanoon liittyvistä asioista,

b) harkitsee keinoja molempien maiden välisen taloudellisen, kaupallisen, teollisen ja teknologisen yhteistyön edistämiseksi ja kehittämiseksi,

c) tarkastelee tämän sopimuksen mukaisen yhteistyön kehittymistä,

d) asettaa tarvittaessa työryhmiä käsittelemään siinä esille tulleita erityiskysymyksiä.

Osapuolet sopivat keskenään sekakomission menettelytavoista.

3 artikla

Sopimuspuolet kannustavat ja helpottavat taloudellista, kaupallista, teollista ja teknologista yhteistyötä maidensa asianomaisten laitosten, järjestöjen ja yritysten välillä lakiensa ja määräystensä mukaisesti.

Asianomaiset laitokset, järjestöt ja yritykset sopivat sopimuspuolten lakien ja määräysten rajoissa tämän sopimuksen puitteissa tapahtuvan yhteistyön muodoista, menettelytavoista ja ehdoista.

4 artikla

Tämä sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen, että tämän sopimuksen voimaantulon edellyttämät valtiosäännön mukaiset vaatimukset on täytetty.

5 artikla

Tämä sopimus on voimassa viiden vuoden ajan ja pysyy sen kuluttua voimassa itsestään yhden vuoden jakson kerrallaan, ellei jompikumpi sopimuspuoli diplomaattiteitse kirjallisesti ilmoita toiselle vähintään 6 kuukautta ennen kunkin voimassaolojakson päättymistä aikomuksestaan irtisanoa sopimus.

Kun tämän sopimuksen voimassaolo päättyy tai kun se irtisanotaan, saatetaan kaikki sopimuksen puitteissa meneillään olevat ohjelmat ja hankkeet päätökseen, elleivät asianomaiset osapuolet toisin sovi.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, hallitustensa siihen asianmukaisesti valtuuttamina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 1988 kahtena alkuperäiskappaleena, molemmat suomen, thain ja englannin kielellä, jotka kaikki tekstit ovat yhtä todistusvoimaisia.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.