17/1938

Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen selitys yhdenmukaisista puolueettomuusmääräyksistä.

Selitys.

Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hallitukset,

katsoen erittäin toivottavaksi, että puolueettomuutta koskevat määräykset, joita ne soveltavat vieraiden valtioiden välisen sodan aikana, ovat yhdenmukaiset,

ovat, 21 päivänä joulukuuta 1912 annetun asiaa koskevan Tanskan, Norjan ja Ruotsin välisen selityksen pohjalle laatineet tähän liitetyt puolueettomuutta koskevat määräykset, jotka ovat tarkoitetut kunkin mainitun maan hallituksen julkaistaviksi omalta kohdaltaan,

sekä ovat sopineet, jonkun niistä halutessa muuttaa mainittuja määräyksiä, saatujen kokemusten perusteella, sen mukaan kuin Haagissa 18 päivänä lokakuuta 1907 allekirjoitetussa, puolueettomien valtojen oikeuksia ja velvollisuuksia merisodassa koskevassa yleissopimuksessa edellytetään, olla ryhtymättä niiden muuttamiseen, mikäli mahdollista, etukäteen ilmoittamatta siitä, neljälle muulle hallitukselle tarpeeksi hyvissä ajoin, niin että mielipiteiden vaihto asiasta voi tapahtua.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, asianomaisten hallitustensa siihen asianmukaisesti valtuuttamina, ovat allekirjoittaneet tämän selityksen ja kiinnittäneet siihen sinettinsä.

Tehty Tukholmassa, viitenä kappaleena 27 päivänä toukokuuta 1938.

Suomi. Puolueettomuutta koskevia määräyksiä.

Vieraiden valtioiden välisen sodan aikana on Suomen puolueettomuuteen nähden noudatettava seuraavia määräyksiä siitä ajankohdasta alkaen ja siinä laajuudessa, minkä tasavallan presidentti määrää.

1 artikla.

Sotaa käyvän valtion sota-alukset saavat jäljempänä määrätyin poikkeuksin, rajoituksin ja ehdoin saapua Suomen satamiin ja Suomen muille aluevesille.

2 artikla.

1. Sotaa käyvän valtion sota-alukset eivät saa saapua satamiin tai vesialueille, jotka on julistettu Suomen sotasatamiksi tai kuuluviksi rannikkopuolustuslaitteiden suojelualueisiin.

2. Sotaa käyvän valtion sota-alukset eivät myöskään saa tulla sellaisille sisäisille aluevesille, joihin pääsy on suljettu vedenalaisilla miinoilla tai muilla puolustuslaitteilla.

Suomen sisäisillä aluevesillä tarkoitetaan tässä asetuksessa Suomen satamia, satamaväyliä, lahtia ja lahdelmia sekä niitä osia Suomen aluevedestä, jotka ovat Suomelle kuuluvien saarien, luotojen ja ainakin ajoittain vedenpinnalla näkyvien karien sisäpuolella tai välissä.

3. Sotaa käyvän valtion sotilaallisiin tarkoituksiin varustetut sukellusveneet eivät saa kulkea tai viipyä Suomen aluevesillä.

Tämä kielto ei kuitenkaan koske sukellusvenettä, jonka myrskyn tai merivahingon tähden on pakko tulla kielletylle alueelle ja joka kansainvälisin viestein ilmoittaa syyn siihen. Sukellusveneen tulee poistua alueelta niin pian kuin sen sinne tulon aiheuttanut syy on lakannut. Sukellusveneellä on sen Suomen aluevesillä ollessa aina pidettävä veneen kansallislippu nostettuna ja mikäli pakottavat asianhaarat eivät muuta aiheuta, tulee veneen olla pinta-asemassa.

4. Tasavallan presidentti voi erikoisten syiden vaatiessa, valtakunnan täysivaltiusoikeuksien suojaksi ja sen puolueettomuuden ylläpitämiseksi, kieltää pääsyn muihin Suomen satamiin ja muihin määrättyihin osiin Suomen aluevesiä kuin edellä on mainittu, ottaen huomioon kansainvälisen oikeuden yleiset periaatteet.

5. Tasavallan presidentti voi niinikään kieltää pääsyn Suomen satamiin ja ankkuripaikoille siltä tai niiltä sotaa käyvien valtioiden sota-aluksilta, jotka ovat laiminlyöneet noudattaa asianomaisten viranomaisten antamia määräyksiä tai jotka ovat loukanneet valtakunnan puolueettomuutta.

3 artikla.

1. Kaapparialus ei saa tulla Suomen satamaan eikä oleskella Suomen aluevesillä.

2. Samoin on sodankävijöille kuuluvan aseistetun kauppa-aluksen tulo Suomen satamaan ja sen oleskeleminen Suomen aluevesillä kielletty, jos sen aseistus on tarkoitettu muuta kuin itsepuolustusta varten.

4 artikla.

1. Sotaa käyvän vallan sota-alus älköön jääkö Suomen satamiin, Suomen ankkuripaikoille tai muille Suomen aluevesille pitemmäksi ajaksi kuin 24 tunniksi, paitsi merivahingon, karilleajon tai myrskyn sattuessa, tai niissä tapauksissa, jotka alempana 3 ja 4 momentissa mainitaan. Aluksen tulee näissä tapauksissa lähteä välittömästi sen jälkeen kuin syy sen viipymiseen on lakannut; merivahingon tai karilleajon sattuessa tulee asianomaisen Suomen viranomaisen asetta määräaika, jonka voidaan katsoa riittävän aluksen vaurioiden korjaamiseen ja karilleajon sattuessa sen karilta irroittamiseen. Viipymisajan pidennystä ei kuitenkaan myönnetä yli 24 tunnin ajan, mikäli on ilmeistä, ettei alusta kohtuullisessa ajassa voida saattaa merikelpoiseksi eikä myöskään siinä tapauksessa, että sen vauriot ovat aiheutuneet vastustajan sotilaallisesta toiminnasta.

Mitä täten on säädetty sallitun viipymisajan rajoittamisesta, ei sovelleta sellaisiin sota-aluksiin, jotka ovat aiotut yksinomaan uskonnollisiin, tieteellisiin tai ihmisystävällisiin tarkoituksiin tai sotilaallisiksi sairaala-aluksiksi.

2. Enintään kolme samalle sotaa käyvälle valtiolle tai keskenään liittoutuneille sotaa käyville valtioille kuuluvaa sota-alusta saa samanaikaisesti olla samassa Suomen satamassa tai samalla Suomen ankkuripaikalla tai satamissa tai ankkuripaikoilla samalla rannikkoalueella, mikäli rannikko on jaettu alueisin tässä tarkoituksessa.

3. Jos kummankin sotaa käyvän puolen sota-aluksia on samanaikaisesti samassa Suomen satamassa tai samalla Suomen ankkuripaikalla, älköön toisen sodankävijän sota-alus lähtekö satamasta tai ankkuripaikalta, ennen kuin vähintäin 24 tuntia on kulunut toisen sodankävijän sota-aluksen lähdöstä. Aluksien tulee lähteä samassa järjestyksessä kuin ne ovat saapuneet, mikäli eivät olosuhteet ensiksi saapuneeseen alukseen nähden ole sellaiset, että oleskeluajan pitennystä voidaan sille myöntää.

4. Kun sotaa käyvän valtion sota-alus ja vastustajan lipulla kulkeva kauppa-alus samanaikaisesti ovat samassa Suomen satamassa tai samalla Suomen ankkuripaikalla, älköön sota-alus lähtekö satamasta tai ankkuripaikalta ennen kuin vähintäin 24 tuntia on kulunut kauppa-aluksen lähdöstä. Asianomaisten viranomaisten tulee järjestää kauppa-aluksen lähtö siten, ettei sota-alus tarpeettomasti joudu viipymään.

5 artikla.

1. Sotaa käyvän valtion sota-aluksessa saadaan Suomen satamassa tai Suomen ankkuripaikalla suorittaa, sen kärsimien vaurioiden korjaamiseksi, ainoastaan sellaisia korjaustöitä, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä aluksen merikelpoisuudelle, mutta ei sellaisia töitä, jotka jollakin tavoin lisäävät aluksen taistelukelpoisuutta. Vaurioita, jotka tiettävästi aiheutuneet vastustajan sotilaallisesta toiminnasta, älköön korjattako käyttämällä Suomen alueelta hankittua apua. Asianomaisten Suomen viranomaisten tule määrätä, mitkä korjaukset saadaan suorittaa, ja on ne suoritettava mahdollisimman nopeasti sekä noudattaen 5 §:n 1 momentin mukaan asetettua määräaikaa.

2. Sotaa käyvän valtion sota-alus älköön käyttäkö hyväkseen Suomen satamaa tai muita Suomen aluevesiä täydentääkseen tai lisätäkseen sotilaallisia varastojaan tai aseistustaan tai lisätäkseen henkilöstöään.

3. Sodankävijän sota-alukset älkööt Suomen satamassa tai Suomen ankkuripaikalla ottako suurempia määriä elintarvikkeita kuin mitä tarvitaan niiden säännöllisen rauhanaikaisen elintarvikevaraston täydentämiseen.

4. Sotaa käyvän valtion sota-alus on polttoaineitten saantiin nähden Suomen satamassa tai Suomen ankkuripaikalla samojen määräysten alainen kuin muut vieraat alukset. Kuitenkin otettakoon sotaa käyvän valtion sota-alukseen polttoaineita ainoastaan siinä määrin kuin on välttämätöntä matkaa varten lähimpään oman maan satamaan, eikä missään tapauksessa enempää kuin tarvitaan varsinaisten hiili- tai muiden polttoainesäilöjen täyttämiseen. Sama alus älköön uudelleen ottako polttoaineita Suomen satamassa tai Suomen ankkuripaikalla ennenkuin kolme kuukautta on kulunut siitä kuin alus viimeksi oli ottanut polttoaineita Suomen satamassa tai ankkuripaikalla.

6 artikla.

Sotaa käyvän valtion sota-aluksen tulee Suomen sisäisillä aluevesillä käyttää asianomaista suomalaista luotsia niiden määräysten mukaisesti, joiden alaisia sota-alukset ovat tai joiden alaisiksi ne voidaan asettaa rauhan aikana, mutta muutoin ne eivät saa käyttää sellaista luotsia, ellei se ole välttämätöntä merihädän torjumiseksi.

7 artikla.

1. Vallattua vierasta alusta älköön tuotako Suomen satamaan tai Suomen ankkuripaikalle muuten kuin merikelvottomuuden, myrskyn taikka polttoaineen tai elintarvikkeiden puutteen johdosta. Aluksen, joka tällaisestä syystä on tuotu Suomen satamaan tai Suomen ankkuripaikalle, tulee lähteä niin pian kuin syy sen saapumiseen on lakannut.

2. Sotaa käyvä valtio älköön Suomen alueella tai Suomen aluevesillä olevassa aluksessa asettako sotasaalisoikeutta. Samoin olkoon vallatun aluksen myynti kielletty Suomen satamassa tai Suomen ankkuripaikalla.

8 artikla.

1. Sotaa käyvän valtion sotilasilma-alukset, lukuunottamatta sairaiden kuljetukseen käytettäviä sekä sota-aluksissa mukana kuljetettavia ilma-aluksia, älkööt saapuko Suomen alueelle, mikäli ei erityisiin alueisiin nähden ole muuta voimassa tai kansainvälisen oikeuden yleisiä periaatteita noudattaen toisin määrätä.

2. Ilma-alus, jota kuljetetaan mukana sodankävijän sota-aluksessa, älköön lähtekö sota-aluksesta niin kauan kun tämä on Suomen aluevesillä.

9 artikla.

1. Sotaa käyvien valtioiden sota-alukset ja sotilasilma-alukset ovat velvolliset pitämään arvossa valtakunnan täysivaltiusoikeuksia ja pidättäytymään jokaisesta sen puolueettomuuden vastaisesta teosta.

2. Kaikki vihamieliset toimenpiteet, niihin luettuina sekä puolueettomien että vastustajan kansallisuutta olevien alusten tai ilma-alusten pysäyttämis,- tarkastus-, ja valtaustoimenpiteet, on kielletty Suomen alueella. Jos alus tai ilma-alus vallataan Suomen alueella, on se päällystöineen, miehistöineen ja lasteineen päästettävä vapaaksi.

10 artikla.

Voimassa olevia terveydenhoito-, luotsaus-, tulli-, liikenne-, satama-, ja järjestyssäännöksiä on tarkoin noudatettava.

11 artikla.

Älköön kukaan sodankävijöistä käyttäkö Suomen aluetta vastustajaan kohdistuvien sotatoimien tukialueena.

12 artikla.

1. Sodankävijät tai niiden palveluksessa olevat henkilöt älkööt Suomen alueella rakentako tai käyttäkö radioasemaa tai asettako muunlaista laitetta yhteyden ylläpitämiseksi sotaa käyviin maa-, meri- tai ilmavoimiin.

2. Sodankävijöiden liikkuvia radioasemia, kuuluivatpa ne sotavoimille tai eivät, älköön Suomen alueella käytettäkö radiosanomien lähettämiseen paitsi hätätilan vallitessa tai tiedoitusten vaihtoa varten Suomen viranomaisten kanssa Suomen rannikko-, tai maaradioaseman tai Suomen laivastolle kuuluvan, alukseen sijoitetun radioaseman välityksellä.

13 artikla.

Älköön kukaan Suomen alueella ilma-aluksesta tai muulla tavoin tehkö havaintoja sodankävijän liikkeistä, sotatoimista tai puolustuslaitteista antaakseen niistä tietoja toiselle sotaa käyvälle puolelle.

14 artikla.

1. Sotaa käyvä valtio älköön perustako polttoainevarastoa Suomen maa-alueelle tai Suomen aluevesillä olevaan alukseen.

2. Alus tai ilma-alus, joka ilmeisesti on liikenteessä kuljettaakseen välittömästi sodankävijäin sotavoimille polttoaineita tai muita tarvikkeita, älköön Suomen satamasta tai Suomen ankkuripaikalta ottako tällaisia tarvikkeita enempää kuin se omaan käyttöönsä tarvitsee.

15 artikla.

1. Alusta, jota on tarkoitus käyttää merikauppaa vastan kohdistuviin toimenpiteisiin tai vihamielisiin tekoihin jotakin sodankävijää vastaan, älköön varustettako tai aseistettako Suomen alueella. Älköön myöskään alus, jota aiotaan käyttää mainittuihin tarkoituksiin ja joka kokonaan tai osaksi on Suomen alueella varustettu sotilastarkoituksia varten, sieltä poistuko.

2. Ilma-alus, joka on hyökkäyskelpoinen tai joka mukanaan kuljettaa sellaisia tarvikkeita, joiden paikoilleen asentaminen tai käyttäminen saattaisi sen hyökkäyskelpoiseksi, älköön lähtekö Suomen alueelta, jos on syytä olettaa ilma-alusta käytettävän sotaa käyvää valtiota vastaan. Suomen alueella älköön myöskään suoritettako ilma-aluksessa töitä sen kunnostamiseksi sellaiselle matkalle lähtöä varten.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.