20/1931

Avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä, Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 tehty sopimus sekä siihen liittyvät loppupöytäkirja ja Suomen ja Tanskan hallitusten välinen, 9 päivänä kesäkuuta 1931 käyty noottienvaihto.

I. Avioliitto.

Sopimus ratifioitiin 18 päivänä joulukuuta 1931. Ratifioimiskirja talletettiin Ruotsin ulkoasiaindepartementtiin 22 päivänä joulukuuta 1931. Sopimus tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1932.

Suomen Tasavallan Presidentti, Hänen Majesteettinsa Tanskan ja Islannin Kuningas, Hänen Majesteettinsa Norjan Kuningas ja Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuningas, päätettyään tehdä Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin kesken sopimuksen, joka sisältää avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä, ovat määränneet valtuutetuikseen:

Suomen Tasavallan Presidentti:

Tasavallan erikoislähettilään ja täysivaltaisen ministerin Tukholmassa Rafael Waldemar Erichin;

Hänen Majesteettinsa Tanskan ja Islannin Kuningas:

Tukholmassa olevan erikoislähettiläänsä ja täysivaltaisen ministerinsä Erik Julius Christian Scaveniuksen;

Hänen Majesteettinsa Norjan Kuningas:

Tukholmassa olevan erikoislähettiläänsä ja täysivaltaisen ministerinsä Johan Herman Wollebaekin;

Hänen Majesteettinsa Ruotsin Kuningas:

Ulkoasiainministerinsä, Hänen Ylhäisyytensä Vapaaherra Fredrik Ramelin;

jotka, siihen asianmukaisesti valtuutettuina, ovat sopineet seuraavista artikloista:

1 artikla.

Jos jonkin sopimusvaltion kansalainen tahtoo mennä avioliittoon toisen sopimusvaltion viranomaisen edessä, on hänen oikeutensa mennä aiottuun avioliittoon tutkittava tämän valtion lain mukaan, jos hänellä viimeisten kahden vuoden ajan on siellä ollut ja edelleen on kotipaikka, mutta muuten kotimaan lain mukaan.

Jos kotimaan lakia on sovellettava, voidaan oikeus mennä aiottuun avioliittoon selvittää esittämällä siitä kotimaan viranomaisen todistus.

2 artikla.

Kuuluttamisen ja vihkimisen suhteen on voimassa sen valtion laki, johon vihkimisviranomainen kuuluu.

3 artikla.

Milloin puolisot ovat ja avioliittoa päätettäessä olivat jonkin sopimusvaltion kansalaisia, määräytyvät avioliiton oikeudelliset vaikutukset, mitä tulee puolisoiden varallisuussuhteisiin, sen sopimusvaltion lain mukaan, johon he avioliittoon mennessään asettuivat asumaan. Jos molemmat puolisot sittemmin ovat asettuneet asumaan johonkin toiseen sopimusvaltioon, on tämän valtion lakia sovellettava, mikäli ei ole kysymys sitä ennen tehdyn oikeustoimen vaikutuksista.

Puolison oikeus vallita kiinteää tai siihen verrattavaa omaisuutta, joka on jossakin sopimusvaltiossa, määräytyy aina sen valtion lain mukaan.

4 artikla.

Sellaisten puolisoiden välinen avioehtosopimus, jotka ovat ja avioliittoon mennessään olivat jonkin sopimusvaltion kansalaisia sekä silloin asettuivat asumaan johonkin näistä valtioista, on, mitä muotoon tulee, katsottava päteväksi jokaisessa sopimusvaltiossa, paitsi milloin se on tehty sen lain mukaisesti, jota 3 artiklan mukaan oli sovellettava puolisoiden varallisuussuhteisiin, myöskin jos se täyttää sen valtion muotomääräykset, jonka kansalaisia sopimuskumppanit olivat tai toinen heistä oli.

Jokainen sopimusvaltio voi määrätä avioehtosopimuksen pätevyyden kolmatta henkilöä vastaan riippuvaksi siitä, että sopimus laillistetaan sen lain mukaisesti.

5 artikla.

Hakemus pesäeron myöntämisestä puolisoille, joita tarkoitetaan 4 artiklassa, otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa puolisoilla on kotipaikka. Jos puolisoilla on kotipaikka eri valtioissa, otetaan hakemus tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa sillä, johon hakemus on kohdistettu, on kotipaikka tai, jos tämä valtio on Suomi, siinä valtiossa, jonka lakia 3 artiklan mukaan on sovellettava puolisoiden varallisuussuhteisiin.

6 artikla.

3 - 5 artikla eivät koske avioliittoja, joiden oikeudelliset vaikutukset jonkin kysymyksessäolevan valtion lain mukaan määräytyvät aikaisemman avioliittolainsäädännön mukaan.

7 artikla.

Vaatimus asumus- tai avioeron myöntämisestä sopimusvaltioiden kansalaisille otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa kumpaisellakin puolisolla on kotipaikka tai jossa heillä viimeksi on samaan aikaan ollut kotipaikka ja jossa toinen heistä edelleen asuu.

Jos vaatimusta ei ensimäisen momentin mukaan voida ottaa tutkittavaksi missään sopimusvaltiossa tai jos vaatimus asumuseron tai siihen perustuvan avioeron myöntämisestä puolisoille, jotka eivät ole Suomen kansalaisia, olisi ensimäisen momentin mukaan otettava tutkittavaksi Suomessa, voidaan vaatimus tehdä sellaisessa valtiossa, jonka kansalainen jompikumpi puolisoista on.

Asumuseroon perustuva avioerovaatimus voidaan aina tehdä sellaisessa valtiossa, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat.

8 artikla.

Asumus- tai avioerovaatimuksen yhteydessä voi myöskin sama tai muu viranomainen tutkia yhteiselämän väliaikaista lopettamista, ositusta, vahingonkorvausta, elatusvelvollisuutta ja lasten huoltoa koskevia kysymyksiä.

Vaatimus, joka myöhemmin tehdään elatusvelvollisuudesta tai lasten huollosta, otetaan tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa sillä, johon kanne kohdistetaan, on kotipaikka, siinäkin tapauksessa että se tarkoittaa toisessa sopimusvaltiossa annetun päätöksen muuttamista. Jos sen valtion lain mukaan, jossa asumus- tai avioero on myönnetty, elatusapua ei enää voida eronsaaneelle puolisolle tuomita tai korottaa yli aikaisemmin vahvistetun määrän, älköön tällaista elatusapua tai sen korottamista koskevaa vaatimusta otettako tutkittavaksi muussa sopimusvaltiossa.

9 artikla.

Tutkittaessa 7 ja 8 artiklassa mainittuja kysymyksiä noudatetaan jokaisessa valtiossa siellä voimassa olevaa lakia. Ositusta ja vahingonkorvausta koskevat asiat on kuitenkin aina ratkaistava sen lain mukaan, jota 3 artiklan mukaan on sovellettava puolisoiden varallisuussuhteisiin. Suomen kansalaiselle älköön myönnettäkö asumuseroa valtiossa, jossa hänellä ei ole viimeisten kahden vuoden ajan ollut ja edelleen ole kotipaikkaa.

Asumusero, joka on saatu jossakin sopimusvaltiossa, tuottaa toisessa sopimusvaltiossa saman oikeuden avioeroon kuin siinä valtiossa myönnetty asumusero.

10 artikla.

Sellaisten henkilöiden välisen avioliiton peruutumiseen, jotka ovat ja avioliittoa päätettäessä olivat jonkin sopimusvaltion kansalaisia, on vastaavasti sovellettava mitä 7-9 artiklassa on määrätty. Kysymys siitä, onko peruutumisperuste olemassa, on kuitenkin ratkaistava sen lain mukaisesti, jonka mukaan kantajan tai, jos kanne kohdistetaan molempiin puolisoihin, jommankumman oikeus mennä kysymyksessäolevaan avioliittoon määräytyi.

II. Lapseksiottaminen.

11 artikla.

Jos jonkin sopimusvaltion kansalainen, jolla on kotipaikka jossakin näistä valtioista, tahtoo ottaa lapsekseen jonkun, jolla on kansalaisoikeus jossakin sopimusvaltiossa, on hakemus tehtävä siinä valtiossa, jossa lapseksiottajan kotipaikka on.

12 artikla.

Tutkittaessa hakemusta sovelletaan jokaisessa valtiossa siellä voimassa olevaa lakia. Milloin se, jonka hakija tahtoo ottaa lapsekseen, ei ole täyttänyt kahdeksaatoista vuotta ja hänellä on kotipaikka kotimaassaan, älköön hakemukseen kuitenkaan myönnyttäkö toisessa valtiossa, ellei asianomaisella kotimaan lastenhuoltoviranomaisella ole ollut tilaisuutta antaa siitä lausuntoa.

13 artikla.

Hakemus sopimusvaltioiden kansalaisten välisen ottolapsisuhteen purkamisesta on, jos lapseksiottaminen on tapahtunut jossakin sopimusvaltiossa, otettava tutkittavaksi siinä valtiossa, jossa lapseksiottajalla on kotipaikka tai, ellei hänellä ole kotipaikkaa missään sopimusvaltiossa, jossa ottolapsen kotipaikka on.

Hakemusta tutkittaessa sovelletaan jokaisessa valtiossa siellä voimassa olevaa lakia.

III. Holhous.

14 artikla.

Alaikäiselle sopimusvaltion kansalaiselle, jolla on kotipaikka jossakin toisessa sopimusvaltiossa, järjestetään holhous viimeksimainitussa valtiossa, ellei hän jo ole toisessa sopimusvaltiossa lakimääräisen tai erityisesti määrätyn holhoojan holhottavana.

Mitä edellä on sanottu on vastaavasti sovellettava holhottavaksi julistamiseen ja holhottavaksi julistetun holhoukseen.

15 artikla.

Tilapäinen holhous voidaan järjestää ja muihin tilapäisiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä jokaisessa sopimusvaltiossa.

16 artikla.

Tutkittaessa kysymyksiä, joita tarkoitetaan 14 ja 15 artiklassa, sovelletaan jokaisessa valtiossa siellä voimassa olevaa lakia.

17 artikla.

Vajavaltaisuuden vaikutukset varallisuusoikeudellisessa suhteessa ja holhoojan toimivalta määräytyvät sen valtion lain mukaan, jossa holhousta hoidetaan.

Mitä edellä on sanottu ei koske (holhouksenalaisen) oikeutta mennä vekseli- tai shekkisitoumuksiin.

18 artikla.

Holhous voidaan asianomaisten ministeriöiden siitä neuvoteltua siirtää toiseen valtioon, jos vajavaltainen on asettunut sinne asumaan tai siirtäminen muusta syystä havaitaan soveliaaksi.

19 artikla.

Kysymys jossakin sopimusvaltiossa tapahtuneen holhottavaksijulistamisen peruuttamisesta on, jos holhottavaksi julistettu on jonkin sopimusvaltion kansalainen, tutkittava siinä valtiossa, jossa holhous on järjestetty.

Tällaista asiaa tutkittaessa sovelletaan jokaisessa valtiossa siellä voimassa olevaa lakia.

20 artikla.

Jos jonkin sopimusvaltion kansalainen julistetaan holhottavaksi toisessa sopimusvaltiossa tai jos holhottavaksijulistaminen peruutetaan muussa valtiossa kuin hänen kotimaassaan, on siitä viivytyksettä lähetettävä ilmoitus viimeksimainitun maan asianomaiselle ministeriölle.

21 artikla.

Mitä 17, 19 ja 20 artiklassa on määrätty holhottavaksi julistamisesta on vastaavasti sovellettava, kun sellaisen sopimusvaltion kansalaiselle, jolla on kotipaikka Tanskassa ja jolle ei ole järjestetty holhousta muussa sopimusvaltiossa, on määrätty avustaja (Lavvaerge) Tanskan lain mukaan.

Se, jolle on määrätty tällainen avustaja, voidaan sen estämättä julistaa holhottavaksi muussa sopimusvaltiossa, johon hän on asettunut asumaan.

IV. Yleisiä määräyksiä.

22 artikla.

Lainvoimainen tuomio tai hallinnollisen viranomaisen päätös, joka on jossakin sopimusvaltiossa annettu 5, 7, 8, 10, 11, 13, 14, 15, 19 tai 21 artiklan mukaisesti, on oleva voimassa muissa sopimusvaltioissa erityisettä vahvistuksetta ja näiden viranomaisten tutkimatta, onko ratkaisu oikea tai ovatko sen edellytykset olemassa, mikäli ratkaisu perustuu siihen, että asianomaisella henkilöllä on katsottu olevan kotipaikka tai kansalaisoikeus jossakin sopimusvaltiossa.

23 artikla.

Tämä sopimus on ratifioitava ja ratifioimiskirjat vaihdettava Tukholmassa niin pian kuin tämä voi tapahtua.

Sopimus tulee voimaan ratifioimiskirjain vaihtamista lähinnä seuraavan tammi- tai heinäkuun 1 päivänä.

Jokainen sopimusvaltio voi jokaisen muun sopimusvaltion suhteen sanoa irti sopimuksen, joka silloin lakkaa olemasta voimassa sen tammi- tai heinäkuun 1 päivän alusta lukien, joka lähinnä seuraa kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun irtisanominen tapahtui.

Tämän vakuudeksi ovat valtuutetut allekirjoittaneet tämän sopimuksen ja varustaneet sen sineteillään.

Laadittu Tukholmassa helmikuun 6 päivänä 1931 yhtenä suomen-, tanskan-, islannin-, norjan- ja ruotsinkielisenä kappaleena, jossa ruotsiksi on kaksi tekstiä, toinen Suomea ja toinen Ruotsia varten.

Loppupöytäkirja.

Allekirjoitettaessa tänään Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välistä sopimusta, joka sisältää avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä, ovat sopimusvaltioiden edustajat antaneet seuraavan selityksen:

Sopimusvaltiot ovat yksimielisiä siitä:

1) ettei sopimus velvoita sopimusvaltion viranomaista vihkimään henkilöitä, joiden avioliitolle siinä valtiossa voimassa olevan lain mukaan on sukulaisuuteen tai lankouteen perustuva este, josta ei vapautusta voida myöntää;

2) että henkilöä, joka ei ole täyttänyt 21 vuotta, mutta menemällä avioliittoon Suomen lain mukaan taikka asumus- tai avioeron nojalla Islannin lain mukaan on tullut täysi-ikäiseksi, ei ole katsottava vajavaltaiseksi iän perusteella, vaikka hän asettuukin asumaan muuhun sopimusvaltioon kuin Suomeen tai Islantiin.

Tukholmassa helmikuun 6 päivänä 1931.

Noottienvaihto. 1. Tanskan Helsingin-lähettiläs Suomen ulkoasiainministerille.

Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 1931.

Herra Ulkoasiainministeri,

Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välisen, avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävään, Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 tehtyyn sopimukseen liittyväksi saan Hallitukseni käskystä kunnioittaen antaa seuraavan lausuman:

Kunink. Tanskan Hallitus sitoutuu täten olemaan antamatta Suomen kansalaiselle erivapautta avioliiton solmimiseen sellaisen henkilön kanssa, joka on ollut naimisissa hänelle suoraan takenevassa tai etenevässä polvessa sukua olevan henkilön kanssa.

Vastaanottakaa, Herra Ulkoasiainministeri, j. n. e.

Noottienvaihto. 2. Suomen ulkoasiainministeri Tanskan Helsingin-lähettiläälle.

Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 1931.

Herra Ministeri,

Tänään päivätyssä nootissa olette, Herra Ministeri, Suomen, Tanskan, Islannin, Norjan ja Ruotsin välisen, avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävään, Tukholmassa 6 päivänä helmikuuta 1931 allekirjoitettuun sopimukseen Hallituksenne puolesta liittänyt lausuman, että Tanskan Hallitus sitoutuu olemaan antamatta Suomen kansalaiselle erivapautta avioliiton solmimiseen sellaisen henkilön kanssa, joka on ollut naimisissa hänelle suoraan takenevassa tai etenevässä polvessa sukua olevan henkilön kanssa.

Tämän johdosta saan kunnioittaen Hallitukseni puolesta tunnustaa vastaanottaneeni edellä mainitun ilmoituksen, joka on sopusoinnussa sen kanssa, mitä asiassa on sovittu.

Vastaanottakaa, Herra Ministeri, j. n. e.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.