9.10.2009

Vaatimukset

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry on vaatinut, että työtuomioistuin

• vahvistaa, että Finnair Oyj on menetellyt matkustamohenkilöstöä koskevan ajaksi 1.10.2007 - 30.4.2010 solmitun työehtosopimuksen 2 §:n vastaisesti, kun yhtiö on 8.10.2008 solminut Air Europa -yhtiön kanssa sopimuksen Airbus 330-200 -laajarunkokoneen vuokraamisesta miehistöineen talvikaudeksi 2008 - 2009 ilman, että sopimukseen on kirjattu alihankkijan / työvoimaa vuokraavan yhtiön velvollisuutta noudattaa matkustamohenkilökunnan työsuhteissa Palvelualojen Toimialaliitto ry:n ja Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry:n välillä solmittua matkustamohenkilöstöä koskevaa työehtosopimusta sekä Suomen työ- ja sosiaalilainsäädännön säännöksiä,

• vahvistaa, että Palvelualojen Toimialaliitto ry on laiminlyönyt työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuuden jättäessään varmistamatta, että Finnair Oyj ottaa Air Europa-yhtiön kanssa solmimaansa sopimukseen työehtosopimuksen 2 §:n mukaisen ehdon,

• tuomitsee Finnair Oyj:n työehtosopimuksen tieten rikkomisesta työehtosopimuslain 7 §:n tarkoittamaan hyvityssakkoon ja

• tuomitsee Palvelualojen Toimialaliitto ry:n valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä työehtosopimuslain 9 §:n tarkoittamaan hyvityssakkoon.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry on lisäksi vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan SLSY ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen siitä alkaen laskettuna, kun 30 päivää on kulunut työtuomioistuimen tuomion antamisesta.

Perusteet

Finnair Oyj ja Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry ovat syksyllä 2008 neuvotelleet poikkeuksista, jotka koskisivat talviliikennekaudella 2008-09 Helsinki - Phuket - Helsinki -lennoille osallistuvan henkilökunnan työsuhteiden ehtoja. Neuvotteluissa SLSY ry ilmoitti olevansa valmis sopimaan työehtosopimuksen joustoista muun muassa miehistömäärän ja miehistön lepopaikkojen osalta. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, koska yhtiö ilmoitti pitävänsä ehdotuksia ”rakentavina mutta riittämättöminä.”

Neuvottelujen päätyttyä Finnair Oyj on päättänyt suorituttaa suunnitellut lennot alihankintana / työvoimaa vuokraamalla. Päätetystä menettelystä on jo ilmoitettu yhteistyökumppaneille ja muun muassa Finnair Oyj:n tytäryhtiön Aurinkomatkojen nettisivuilla on 9.10.2008 julkaistu Finnair Oyj:n talvikauden 2008-2009 suorien Phuketin lomalentojen toteutumista koskeva tiedote, jossa todetun mukaan Finnair Oyj ja espanjalainen Air Europa ovat 8. lokakuuta allekirjoittaneet sopimuksen Airbus 330-200 -laajarunkokoneen vuokraamisesta Finnairin Lomalentojen käyttöön talvikaudeksi 2008-09. Tiedotteessa on edelleen todettu, että Aurinkomatkojen Phuketin suorat lomalennot lennetään näin ollen alkuperäisen aikataulun mukaisesti A330-200 -laajarunkokoneella.

Finnair Oyj:n 8.10.2008 solmima alihankinta-/työvoiman vuokraussopimus on työehtosopimuksen 2 §:ssä tarkoitettu sopimus. Finnair Oyj on vuokrannut Air Europa-yhtiöltä koneen ja miehistön. Vuokratulla koneella ja miehistöllä lennetään Finnairin reittinumerolla merkittyjä reittejä ja lennot toteutetaan Finnair Oyj:n edustajien neuvottelemien maiden läpilentosopimusten mukaisten SLOT-aikataulujen puitteissa.

Finnair Oyj ei ole väittänytkään menetelleensä työehtosopimuksessa sovitulla tavalla, kun yhtiö on solminut Air Europa -yhtiön kanssa sopimuksen lentokoneen ja miehistön vuokrauksesta. Käydyissä erimielisyysneuvotteluissa yhtiö ja työnantajaliitto ovat myöntäneet, että työehtosopimuksen 2 § velvoittaa työehtosopimukseen sidottua yritystä, kun kysymys on alihankinnasta tai työvoiman vuokrauksesta. Yhtiö ja työnantajaliitto ovat kuitenkin katsoneet, että tehty sopimus on wet lease -sopimus, joka ei olisi työehtosopimuksessa tarkoitettu sopimus. Tarkempia perusteluja näkemykselleen eivät yhtiö ja työnantajaliitto ole pyynnöstä huolimatta esittäneet.

Työnantajapuolen näkemys on perusteeton, sillä nimitetäänpä kaluston ja henkilökunnan vuokraamista miksi tahansa, on kysymyksessä alihankinta/työvoiman vuokraus, jota työehtosopimusmääräys koskee.

Finnair Oyj on laiminlyönyt työehtosopimuksen selkeän määräyksen noudattamisen, vaikka se on tiennyt tai ainakin sen olisi pitänyt tietää työehtosopimusmääräyksen oikea sisältö.

Palvelualojen Toimialaliitto ry on lähettänyt asiaa koskevan tiedustelun Finnair Oyj:lle, mutta työnantajaliiton toimia ei voida pitää riittävänä liitolle kuuluvan valvontavelvollisuuden täyttämiseksi.

Osapuolet ovat neuvotelleet erimielisyydestä sekä paikallistasolla että osallisten kesken. Asia on kuitenkin jäänyt riitaiseksi.

Vastaus kannevaatimuksiin

Palvelualojen Toimialaliitto ry ja Finnair Oyj ovat kiistäneet kanteen ja vaatineet sen hylkäämistä.

Palvelualojen Toimialaliitto ry ja Finnair Oyj ovat vaatineet, että Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry velvoitetaan korvaamaan työnantajaliiton ja yhtiön oikeudenkäyntikulut korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen 2 §:ää ei ole tarkoitettu sovellettavaksi eikä voida soveltaa niin sanottuun wet lease -toimintaan. SLSY ry:n taholta ei ole vuoden 2005 tai 2007 työehtosopimusneuvotteluissa esitetty sellaista näkemystä, että wet lease -toimintaan voitaisiin soveltaa matkustamohenkilöstöä koskevaa työehtosopimusta. Kyse on varsin merkittävästä ja myös muita jäsenvaltioita kuin Suomea koskevasta asiasta. Wet lease -sopimuksia käytetään jatkuvasti monissa EU:n jäsenvaltioissa toimivissa lentoyhtiöissä.

Jos SLSY ry:n näkemys alihankinnasta / työvoiman vuokrauksesta hyväksytään, aiheuttaisi tällainen tulkinta kaupan esteen jäsenvaltioiden välillä. Tällöin wet lease -operaattorit joutuisivat kohtuuttomaan tilanteeseen, kun ne joutuisivat soveltamaan sekä kotimaansa että Suomen työehtoja ja työ- sekä sosiaalilainsäädäntöä matkustamohenkilökuntaansa. Tällaisessa tilanteessa koko wet lease -toiminnan jatkuminen olisi uhattuna.

Wet lease on i1mailuliiketoiminnan muoto, jossa lentoyhtiö vuokraa toiselle lentoyhtiölle itse operoimansa lentokoneen, lentokoneen miehistön, teknisen henkilökunnan, lentokoneen huollon ja vakuutusturvan lentoyhtiölle. Kyse on ilmailuliikenteessä käytettävästä erityissopimuksesta. Wet lease -sopimusten käyttö on kansainvälisesti katsottuna varsin yleistä.

Finnair Oyj:n ja Air Europa Lineas Aéreas S. A:n (Air Europa) 8.10.2008 solmima wet lease -sopimus koskee yhden A-330/200 konetyypin vuokraamista. Koneen lisäksi sopimus sisältää miehistön, huollot ja vakuutukset. Wet lease -sopimuksen mukainen Helsinki-Phuket-Helsinki operointi alkoi 13.11.2008 ja jatkuu vuoden 2009 huhtikuuhun saakka. Yhtiö ei ole itse koskaan säännöllisesti operoinut kyseistä reittiä eikä kyseisellä konetyypillä.

Edellä mainitussa wet lease -sopimuksessa ei ole kysymys matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen 2 §:ssä tarkoitetusta ulkopuolisen työvoiman käytöstä. Wet lease- sopimukseen on kuitenkin otettu ehto, joka kattaa matkustamohenkilökunnan työehtosopimuksen 2 §:n vaatimukset. Wet lease -sopimuksen kohdassa 5 (p) sovitun mukaan Air Europa sitoutuu kyseisellä sopimusmääräyksellä noudattamaan yleistä työehtosopimusta samoin kuin työ- ja sosiaalilainsäädäntöä.

Koska SLSY ry:n vaatima ehto on otettu Finnair Oyj:n solmimaan wet lease -sopimukseen, SLSY ry:llä ei ole oikeussuojan tarvetta vaatimalleen vahvistamiselle.

Työehtosopimuksen 2 §:n määräys pohjautuu keskusjärjestöjen välisen yleissopimuksen 8 luvun 8.1 kohtaan jossa todetaan muun muassa, että "Alihankintaa tai työvoiman vuokrausta koskeviin sopimuksiin otetaan ehto, jossa alihankkija tai työvoimaa vuokraava yritys sitoutuu noudattamaan alansa yleistä työehtosopimusta sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöä." Näitä määräyksiä on tarkoitettu sovellettavaksi Suomessa tehtävään työhön, esimerkiksi työhön jossa yhtiö työnantajana tekee lentoja yhtiön omilla, suomalaisessa rekisterissä olevilla koneilla. Nyt ei kuitenkaan ole kyse Suomessa tehtävästä työstä. Toisaalta Finnair Oyj ei ole tässä tapauksessa työnantaja, vaan työnantaja on Air Europa. Wet lease -sopimuksen mukaan Air Europa vastaa muun muassa miehistön palkoista, eläkkeistä ja vakuutuksista. Wet lease -sopimuksen tarkoittamia lentoja ei tehdä yhtiön miehistöllä, ei yhtiön omistamilla eikä Suomessa rekisteröidyillä koneilla.

Wet lease -sopimukseen on otettu Air Europalta sitoumus noudattaa työehtosopimusta sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöä siksi, että yhtiö vaatii kaikilta yhteistyökumppaneiltaan hyväksyttyjen työehtosopimusten ja lainsäädännön noudattamista. Tällainen sopimusehto pyritään saamaan kaikkiin yhtiön kansainvälisluonteisiin sopimuksiin silloin kun se niihin luontevasti sopii. Yhtiö edellyttää kaikilta yhteistyökumppaneiltaan niitä sitovien velvoitteiden täyttämistä ja lainsäädännön noudattamista. Kyse onkin siitä, mitä työehtoja ja minkä maan lainsäädäntöä tulee noudattaa. Tässä tapauksessa kyseeseen tulevat espanjalaiset työehdot sekä espanjalainen työ- ja sosiaalilainsäädäntö.

Finnair Oyj ei ole tietensä rikkonut työehtosopimusta, koska työehtosopimuksen 2 §:ää ei voida soveltaa yhtiön ja Air Europan väliseen wet lease -sopimukseen. Toisaalta yhtiö on kuitenkin ottanut yllä kerrotuin tavoin Air Europan kanssa tekemäänsä wet lease -sopimukseen matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen 2 §:n vaatimukset täyttävän ehdon. Palvelualojen Toimialaliitto ry ei siten myöskään ole rikkonut valvontavelvollisuuttaan.

Jos kuitenkin katsottaisiin yhtiön menetelleen työehtosopimuksen vastaisesti, ei työnantajaliiton voida tässäkään tapauksessa katsoa laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan. SLSY ry:n työnantajaliitolle 28.10.2008 lähettämän yhtiön menettelyä koskevan tiedustelun johdosta työnantajaliitto on 4.11.2008 lähettänyt Finnair Oyj:n henkilöstöjohtajalle kirjeen ulkopuolisen työvoiman käyttämisestä Finnair Oyj:ssä. Kirjeessä Finnair Oyj:ltä on pyydetty tietoa yhtiön ja Air Europa -yhtiön välisen sopimuksen luonteesta. Lisäksi Palvelualojen Toimialaliitto ry on todennut kantanaan, että "mikäli Finnair Oyj:n ja Air Europa -yhtiön välisessä edellä tarkoitetussa sopimuksessa on kysymys alihankinnasta tai työvoiman vuokrauksesta, edellyttää matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen 2 §:n määräys, että yhtiöiden väliseen sopimukseen otetaan ehto, jossa alihankkija tai työvoimaa vuokraava yritys sitoutuu noudattamaan ko. työehtosopimusta sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöä." Työnantajaliitto on lisäksi 4.11.2008 vastannut SLSY ry:lle kirjallisesti ja todennut tässä kirjeessä kantansa asiaan edellä kerrotun mukaisesti. Palvelualojen Toimialaliitto ry on siten tehnyt asiassa kaiken sen, mitä valvontavelvollisuuden täyttäminen edellyttää.

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Finnair Oyj on solminut espanjalaisen Air Europa -lentoyhtiön kanssa niin sanotun wet lease -sopimuksen, jolla se on vuokrannut Air Europalta talvikaudeksi 2008-2009 laajarunkokoneen miehistöineen lentämään eri matkatoimistojen Finnair Oyj:ltä ostamia lentoja Helsingin ja Thaimaan Phuketin välillä.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry on kanteessaan katsonut Finnair Oyj:n menetelleen matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen 2 §:n vastaisesti, koska yhtiön ja Air Europan välillä solmittuun sopimukseen ei ole kirjattu Air Europan velvollisuutta noudattaa matkustamohenkilökunnan työsuhteissa SLSY ry:n ja Palvelualojen Toimialaliitto ry:n välillä solmittua matkustamohenkilökuntaa koskevaa työehtosopimusta sekä Suomen työ- ja sosiaalilainsäädännön säännöksiä. Sen sijaan kysymyksessä olevaan wet lease -sopimukseen on otettu ehto, jonka mukaan Air Europa sitoutuu noudattamaan yleistä työehtosopimusta samoin kuin työ- ja sosiaalilainsäädäntöä. Air Europa on soveltanut edellä mainituilla lennoilla työskenteleviin työntekijöihinsä espanjalaista työlainsäädäntöä ja työehtosopimusta.

Palvelualojen Toimialaliitto ry ja Finnair Oyj ovat kiistäneet kanteen ja katsoneet, ettei kanteessa tarkoitettua ulkopuolisen työvoiman käyttämistä koskevaa sopimuslauseketta ole tarkoitettu eikä voida soveltaa wet lease -toimintaan.

Todistelu

Todistelutarkoituksessa kuultu SLSY ry:n puheenjohtaja A on osallistunut vuonna 2005 käytyihin työehtosopimusneuvotteluihin, joissa on sovittu ensimmäisestä valtakunnallisesta matkustamohenkilöstöä koskevasta työehtosopimuksesta. Työntekijäpuolen aloitteesta työehtosopimukseen otettiin 2 §:n ulkopuolisen työvoiman käyttämistä koskeva määräys, joka perustui keskusjärjestöjen TT ja SAK väliseen yleissopimukseen. Määräyksen ottaminen työehtosopimukseen katsottiin aiheelliseksi, koska Finnair Oyj käytti jo tuolloin lennoillaan aasialaista henkilökuntaa. Aasialaisesta henkilöstöstä osa on Finnair Oyj:n palveluksessa ja osa työskentelee yhtiössä vuokratyöntekijöinä. Määräyksestä sovittaessa keskusteltiin vain aasialaisen vuokratyövoiman käyttämisestä, mutta ei erikseen siitä, mitä tarkoitetaan määräyksessä mainitulla alihankinnalla. Tarkoitus kuitenkin oli, että 2 §:n alihankinnalla ja vuokratyövoimalla ymmärretään samaa kuin keskusjärjestösopimuksen piirissä vastaavilla käsitteillä. Työehtosopimusneuvotteluissa ei ole keskusteltu wet lease -sopimuksen kaltaisista sopimuksista.

A:n mukaan lentoemännät ja stuertit, jotka työskentelevät wet lease -sopimuksen mukaisilla lennoilla vuokraajayhtiön palveluksessa, tekevät samoja töitä kuin Finnair Oyj:n palveluksessa oleva henkilöstö tekee lomalennoilla.

B työskentelee Finnair Oyj:n lomalennot-liiketoimintayksikön johtajana. B:n mukaan wet lease -sopimus on kahden ansiolentoluvanhaltijan välinen sopimus. Lentoliikenteen harjoittamisessa wet lease -sopimukset ovat hyvin yleisiä. Kanteessa tarkoitetun wet lease -sopimuksen mukaisesti Finnair Oyj on ostanut Air Europalta lennon toteuttamiseen tarvittavan kapasiteetin ja Air Europalla puolestaan on vastuu operoinnista. Air Europa saa tarjoamastaan palvelusta korvauksen Finnair Oyj:ltä. Finnair Oyj saa korvauksen matkanjärjestäjiltä samalla tavoin kuin jos yhtiö itse toimisi operaattorina. Näin järjestettyjä lentoja Finnair Oyj on käytännössä myynyt useille matkanjärjestäjille, joista kenelläkään yksin ei olisi riittävää volyymia hankkia palvelua suoraan Air Europa -yhtiöltä.

B:n mukaan pelkästään lennonjohtojärjestelmään liittyvä yksityiskohta on se, että lennot on toteutettu Finnair Oyj:n reittitunnuksilla. EU-säännösten mukainen vastuu matkustajia kohtaan lentojen toteutumisesta on ollut Air Europa -yhtiöllä.

B:n mukaan Air Europan operointitukikohta sijaitsee Madridissa, josta wet lease -sopimuksen mukaisille lennoille osallistuva miehistö lensi Helsinkiin. Siellä tapahtuneen yöpymisen jälkeen miehistö hoiti lennon Phuketiin, yöpyi siellä ja työskenteli paluulennolla Helsinkiin. Air Europa ei ollut nimennyt tiettyä miehistöä työskentelemään wet lease -sopimuksen mukaisilla lennoilla Helsinki-Phuket-Helsinki, vaan miehistöön kuuluvat lensivät myös muilla yhtiön liikennöimillä lennoilla. Wet lease -sopimus ei koskenut tietyn lentokoneen käyttämistä lentoihin, ja sopimuskauden aikana konetta oli vaihdettu.

B:n tietojen mukaan kaikkien wet lease -sopimusten piirissä lennoilla työskentelevien miehistön jäsenten työsuhteen ehdot ovat määräytyneet operoivan yhtiön noudattaman työehtosopimuksen mukaisesti. Finnair Oyj:tä koskevaa matkustamohenkilökunnan työehtosopimusta sovelletaan silloin, kun lennon miehistö koostuu yhtiön omista työntekijöistä tai vuokratyöntekijöistä.

Arviointi ja johtopäätökset

Alihankinnan käsite työehtosopimuksen mukaan

Asianosaisliittojen välisessä työehtosopimuksessa on ulkopuolisen työvoiman käyttämistä koskeva 2 §. Sen mukaan alihankintaa tai työvoiman vuokrausta koskeviin sopimuksiin otetaan ehto, jossa alihankkija tai työvoimaa vuokraava yritys sitoutuu noudattamaan tätä työehtosopimusta sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöä. Alihankinnan käsitteestä ei ole esitetyn selvityksen mukaan keskusteltu sopimuksesta neuvoteltaessa. Puheenjohtaja A:n mukaan osapuolet ovat kuitenkin tarkoittaneet alihankinnalla ja työvoiman vuokrauksella samoja ulkopuolisen työvoiman käyttötapoja kuin keskusjärjestöjen TT ja SAK välisessä yleissopimuksessakin, jonka määräys on ollut edelle lainatun 2 §:n esikuvana. Työehtosopimuksen 3 §:n mukaan mainittua yleissopimusta noudatetaan työehtosopimuksen osana siltä osin kuin työehtosopimuksessa ei ole toisin sovittu.

Yleissopimuksessa on alihankintaa ja työvoiman vuokrausta koskevat määritelmät. Sopimuksessa todetaan, että ulkopuolisen työvoiman käyttöä tapahtuu yritysten piirissä kahdessa muodossa. Se perustuu toisaalta kahden itsenäisen yrittäjän väliseen kauppa-, hankinta-, urakka-, vuokraus-, toimeksianto-, työnteko- jne. sopimukseen, jolloin tarvittavan työn tekee ulkopuolinen yrittäjä ilman, että toisella sopijapuolella on mitään tekemistä työsuoritukseen nähden. Käytännössä tällaiseen sopimukseen perustuvaa toimintaa nimitetään yleensä alihankinnaksi tai aliurakoinniksi. Toisaalta vieraan työvoiman käyttö perustuu ns. työvoiman vuokraukseen, jolloin työvoimaa hankkivien liikkeiden toimittamat lainamiehet (vuokramies) tekevät työtä toiselle työnantajalle tämän johdon ja valvonnan alaisena. (Yleissopimuksen 8.1 kohdan 1 ja 2 kappale).

Finnair Oyj:n ja Air Europa -yhtiön välillä on tehty niin sanottu wet lease -sopimus, jolla tarkoitetaan lentoliikenteen harjoittajien välistä sopimusta ilma-aluksen vuokraamisesta miehistöineen tilaajayhtiön käyttöön. Finnair Oyj on edelleen markkinoinut lentoja asiakkainaan oleville matkanjärjestäjille.

Finnair Oyj:n tilaamaan palveluun kuuluva miehistö on ollut työsuhteessa Air Europa -yhtiöön, jonka työnjohdon alaisuudessa miehistö myös on toiminut. Järjestely on siten vastannut keskusjärjestösopimuksessa tarkoitetun alihankinnan perustunnusmerkkejä. Kun alihankinta on keskusjärjestösopimuksessa muutenkin luonnehdittu hyvin väljästi, työtuomioistuin ei lähtökohtaisesti katso olevan estettä määritelmän soveltamiselle myös wet lease -sopimuksiin. Kysymys ei ole esimerkiksi osavalmistuksen tai laitevuokrauksen kaltaisesta pelkkien tavaroiden luovuttamisesta tilaajalle, vaan tarjotussa kokonaispalvelussa on työvoimapanoksella merkittävä osuus.

Työehtosopimuksen 2 §:n soveltamista ei ole määräyksessä rajattu sen mukaan, harjoitetaanko toimintaa Finnair Oyj:n vai ulkopuolisen yrityksen lentoluvalla. Määräyksessä ei ole myöskään sellaista rajausta, että sitä sovellettaisiin vain lennettäessä Finnair Oyj:n konetta niin sanotulla sekamiehistöllä.

Vastaaja on torjunut kanteessa esitetyn tulkinnan myös sillä perusteella, että alihankinnalla olisi keskusjärjestösopimuksessa ja asianosaisliittojen välisessä työehtosopimuksessa tarkoitettu vain Suomessa tehtävää työtä. Tämän johdosta voidaan todeta, että työehtosopimuksessa on määrätty niin kotimaan- kuin ulkomaanliikenteessä noudatettavista työehdoista. Työtuomioistuimen mielestä ei ole perusteita tulkita sopimuksen 2 §:n alueellista ulottuvuutta suppeammin kuin sopimuksen muidenkaan määräysten ulottuvuutta. Lisäksi asiassa on käynyt ilmi, että 2 §:stä neuvoteltaessa on nimenomaisesti ollut esillä aasialaisten työntekijöiden vuokraaminen. Määräyksestä sovittaessa on siten pidetty silmällä myös ulkomaisen työvoiman käyttöä.

Edellä esitetyillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, että matkustamohenkilökuntaa koskevan työehtosopimuksen 2 §:ssä tarkoitettuihin alihankintasopimuksiin voidaan lukea myös sopimukset, joilla ilma-alus miehistöineen on vuokrattu tilaajan käyttöön.

Palvelujen tarjoamisen rajoittaminen

Vastaajat ovat esittäneet, että työehtosopimuksen 2 § muodostuisi EU:n jäsenvaltioiden välisten palvelujen tarjoamisen esteeksi ja asettaisi wet lease -operaattorit kohtuuttomaan asemaan, jos määräystä tulkittaisiin kanteessa vaadituin tavoin. Vastauksessa on katsottu myös, etteivät wet lease -sopimuksen nojalla Phuketin lennoille osallistuneet työntekijät ole lähetetyistä työntekijöistä annetussa laissa (1146/1999) tarkoitettuja työntekijöitä. Kantajan mukaan kysymys on ollut tällaisista lähetetyistä työntekijöistä.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 49 artiklan 1 kohdassa on lähtökohtaisesti kielletty rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä. Palvelut on tarkemmin määritelty perustamissopimuksen 50 artiklassa. Palveluksi on katsottu muun muassa lentokoneen vuokraaminen (leasing) toisesta jäsenvaltiosta (EY-tuomioistuimen tuomio asiassa Eurowings C-294/97, erityisesti kohta 33).

Laki lähetetyistä työntekijöistä perustuu direktiiviin 96/71/EY, joka koskee palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvaa työntekijöiden lähettämistä työhön toiseen jäsenvaltioon. Mainitut säädökset ovat tässä asiassa merkityksellisiä sen vuoksi, että EY-tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan direktiivissä on säädetty tyhjentävästi ne työehdot, joita voidaan asettaa toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yrityksen noudatettavaksi palvelun vastaanottajavaltiossa tehtävässä työssä. Muunlaisten tai direktiivin vaatimustason ylittävien työehtojen on katsottu rajoittavan kielletyllä tavalla yhteisön perustamissopimuksen 49 artiklassa turvattua palvelujen tarjoamisen vapautta (ks. ratkaisut asioissa Laval un Partneri C-341/05, erityisesti kohdat 80 ja 81 sekä Rüffert C-346/06, kohta 34). Direktiivin 3 artiklan 10 kohdassa sallitaan, että jäsenvaltiot saattavat voimaan eräitä suojelutason laajennuksia muun muassa yleiseen järjestykseen (ordre public) liittyvissä asioissa, mutta tätäkin poikkeusta on tulkittu suppeasti (komissio v. Luxemburg C-319/06, kohta 31).

Lähetetyistä työntekijöistä annettua lakia sovelletaan - direktiivin mukaisesti - työntekijään, joka työskentelee tavallisesti muussa valtiossa kuin Suomessa ja jonka toiseen valtioon sijoittautunut, työnantajana toimiva yritys työsuhteen kestäessä lähettää rajoitetuksi ajaksi työhön Suomeen tarjotessaan valtioiden rajat ylittäviä palveluja. Laissa mainittu ensimmäinen soveltamisalaan kuuluva tapaus on se, kun työntekijä lähetetään yrityksen johdolla ja lukuun tehtävään työhön työnantajan ja Suomessa toimivan palvelujen vastaanottajan välillä tehdyn sopimuksen nojalla (1 §:n 2 momentin 1 kohta).

Määritelmä kattaa erilaiset rajojen yli tapahtuvaa alihankintaa koskevat sopimukset, joissa palvelun vastaanottaja on Suomessa toimiva yritys. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan määritelmän sanamuoto puoltaa lain soveltamista myös sellaiseen lentoyhtiöiden väliseen wet lease -sopimukseen, josta nyt on kysymys. Direktiivin vastaavaa määritelmää on sovellettu muun muassa aliurakointiin (Rüffert-tuomio ja asiassa Wolff & Müller C-60/03 annettu tuomio). Soveltamisalan määrittely on kuitenkin asianosaisten välillä riidanalainen ja viime kädessä EU-oikeudellinen tulkintakysymys. Ottamatta siihen lopullista kantaa työtuomioistuin tarkastelee asiaa seuraavassa ensin siltä pohjalta, että Air Europan matkustamohenkilökuntaan sovelletaan lähetettyjä työntekijöitä koskevia säännöksiä.

Lähetetyistä työntekijöistä annetussa laissa on turvattu tilapäisesti Suomeen lähetetyille työntekijöille tietyt, lain 2 §:ssä tarkemmin määritellyt työehdot samantasoisina kuin kotimaisen yrityksen työntekijöille. Näihin työehtoihin kuuluvat myös vähimmäispalkka, vuosiloma, työaika ja työturvallisuus alan yleissitovan työehtosopimuksen mukaisina. Asianomaisessa direktiivissä yleissitovan työehtosopimuksen mukaiset keskeiset työehdot on säädetty turvattavaksi vain rakennusalalla toimiville lähetetyille työntekijöille. Direktiivissä (3 artiklan 10 kohta) on kuitenkin nimenomaisesti sallittu se, että kansallisilla ratkaisuilla tämä suoja ulotetaan koskemaan myös muita toimialoja, kuten Suomessa on tehty. Suojaa ei toisaalta voi laajentaa koskemaan muita kuin direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja työehtoja.

Matkustamohenkilökunnan työehtosopimus on vahvistettu yleissitovaksi (TT 2008:66). Laajahko sopimus sisältää kuitenkin yksityiskohtaisia määräyksiä monista muistakin työehdoista kuin niistä, joita palvelujentarjoajan on noudatettava lähetettyjä työntekijöitä koskevien säännösten mukaan. Sama koskee koko Suomen työ- ja sosiaalilainsäädäntöä, johon myös viitataan matkustamohenkilökunnan työehtosopimuksen 2 §:n määräyksessä. Kanteen hyväksyminen merkitsisi näistä syistä sitä, että lentoyhtiöiden väliseen wet lease -sopimukseen otettava ehto, joka siis ylittää lähetettyjä työntekijöitä koskevan vähimmäissuojan, rajoittaisi palvelujen tarjoamisen vapautta EY:n perustamissopimuksen 49 artiklassa kielletyin tavoin. Asian arviointiin ei vaikuta se, että jokin toinen, suppeammin muotoiltu työehtosopimuksen määräys olisi voinut toteuttaa työehtosopimuksen 2 §:n keskeistä sisältöä oikeudellisesti pätevälläkin tavalla.

Esitetyt johtopäätökset eivät muutu, vaikka wet lease -sopimuksen nojalla toimitettuun henkilöstöön ei sovellettaisi lähetettyjä työntekijöitä koskevia säännöksiä. Tällaisessakin tapauksessa asiaa olisi arvioitava perustamissopimuksen 49 artiklan valossa (ks. esim. EY-tuomioistuimen ratkaisu asiassa Guillaume C-165/98). Työtuomioistuimen käsityksen mukaan kysymykseen ei tule, että jossakin direktiivin 96/71/EY ulkopuolelle jäävässä tapauksessa voitaisiin toisesta jäsenvaltiosta käsin työvoimaa tarjoavalle yritykselle asettaa pidemmälle meneviä palvelujen tarjoamisen rajoituksia kuin direktiivin soveltamisalalle kuuluvassa tapauksessa.

Yhteenveto

Matkustamohenkilökunnan työehtosopimuksen 2 §:ssä on sovittu ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskeviin sopimuksiin otettavasta, työehtojen määräytymistä koskevasta lausekkeesta. Asiassa ei ole ilmennyt perusteita katsoa, että osapuolet olisivat tarkoittaneet rajata niin sanottuja wet lease -sopimuksia työehtosopimuksen 2 §:ssä mainitun alihankinnan käsitteen ulkopuolelle.

Sanamuotonsa mukaan sovellettuna työehtosopimuksen 2 § johtaisi kuitenkin siihen, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut wet lease -palvelun toimittaja joutuisi soveltamaan henkilöstöönsä työehtojen kokonaisuutta, jonka vaatimukset ylittävät sen, mitä lähetetyistä työntekijöistä annetun lain ja asianomaisen direktiivin nojalla voidaan edellyttää. Sopimusehdon soveltaminen merkitsisi siten, kun otetaan huomioon asiaa koskeva EY:n tuomioistuimen käytäntö, Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 49 artiklan vastaista palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta.

Näistä syistä Finnair Oyj:llä ei ole ollut velvollisuutta ottaa Air Europa -yhtiön kanssa solmimaansa sopimukseen kanteessa vaaditun sisältöistä lauseketta. Finnair Oyj:llä ei liioin ole ollut velvollisuutta lähteä selvittämään, minkälainen työehtosopimuksen 2 §:ssä tarkoitettua suppeampi, laillinen lauseke wet lease -sopimukseen olisi voitu ottaa.

Kanteessa esitetyille vahvistus- ja hyvityssakkovaatimuksille ei edellä esitetyistä syistä ole perustetta.

Oikeudenkäyntikulut

Asia on ollut siinä määrin tulkinnanvarainen, että osapuolilla on ollut perusteltu aihe saattaa se työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Tämän vuoksi Palvelualojen Toimialaliitto ry:n ja Finnair Oyj:n on jutun voittaessaankin työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla itse vastattava oikeudenkäyntikuluistaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asianosaiset saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Jalanko, Virtanen, Sutela, Ahokas ja Salonen jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Eri mieltä olevan jäsen Salosen lausunto, johon jäsen Ahokas yhtyi:

Vastaajat ovat katsoneet, ettei wet-lease sopimustyyppi kuulu työehtosopimuksen 2 §:n piiriin, koska määräys soveltuu vain Suomessa ja/tai yhtiön omilla suomalaisessa rekisterissä olevilla koneilla tehtävään työhön. Lisäksi vastaajat ovat vedonneet puuttuvaan oikeussuojan tarpeeseen, mahdottomuuteen valvoa liikesopimusten noudattamista sekä työehtosopimuksen noudattamisesta syntyviin kaupan esteisiin.

Todistajien kertoman mukaan 2 §:n määräys otettiin työehtosopimukseen vuonna 2005 valtakunnallisesta sopimuksesta ensimmäistä kertaa neuvoteltaessa ja sen sisältöä käsiteltiin vain aasialaisen henkilöstön osalta. Määräys kuitenkin perustui laajalti sovellettuun keskusjärjestöjen väliseen yleissopimukseen (1997), jonka tulkinnasta ja soveltamisesta työmarkkinaosapuolten voidaan olettaa olevan selvillä. Alihankintaa koskevien työehtosopimusmääräysten tarkoituksena on yleensä turvata sekä alihankinnan piirissä olevien että käyttäjäyrityksen työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu ja estää oman henkilöstön työpanoksen korvaaminen tavalla, joka saattaa heikentää kaikkien työehtoja.

Voidaankin perustellusti kysyä kenen vahingonvaarapiiriin on luettava se, jos sopijapuoli työehtosopimusta allekirjoittaessaan ei ole selvillä sitoumuksensa sisällöstä tai kaikista siihen vaikuttavista tosiseikoista. Työehtosopimustoiminnan perustuessa molemminpuolisiin myönnytyksiin ja kompromisseihin on hyvän työmarkkinakäytännön ja luottamuksen suojan katsottu edellyttävän sitoumusten kunnioittamista vähintäänkin sopimuskauden ajan (mm. TT:1995-67 ja ILO:n järjestäytymisvapauskomitean vuoden 2006 raportin kohdat 924, 940, 941 ja 943). Finnair Oyj:llä olisi myös ollut mahdollisuus tarjota työehtosopimuksen mukaista alihankintasopimusta (direktiivi 96/71/EY johdanto-osan kohdat 8, 12, 17-18 ja 3 artiklan 7.) tai pidättäytyä sopimuksesta, kunnes työehtosopimuksen sisällöstä tai muutoksesta olisi osapuolten välillä neuvoteltu joko sopimuskauden aikana tai sen jälkeen.

Yhdynkin työtuomioistuimen enemmistön arviointiin ja johtopäätöksiin siinä, että työehtosopimuksen 2 §:n mukainen alihankinnan käsite soveltuu myös ilma-aluksen ja sen miehistön vuokraamiseen tilaajan käyttöön.

Edellä mainitun tulisi soveltua myös EU-oikeuden tulkintaan. Olivathan myös Euroopan Unionin perussopimus, sen 49 artikla, samoin kuin lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi (96/71/EY) sekä laki lähetetyistä työntekijöistä (1146/1999) voimassa jo työehtosopimuksesta ensimmäistä kertaa neuvoteltaessa.

Ratkaisussaan työtuomioistuimen enemmistö välttää ottamasta kantaa siihen, kuuluuko esillä oleva asia direktiivin vai vain perussopimuksen 49 artiklan alle. Molemmissa tapauksissa kuitenkin hyväksytään ne EY-tuomioistuimen tulkinnat, joissa vain direktiivissä mainitut työehdot on katsottu voitavan ulottaa myös lähetettyihin työntekijöihin. Ratkaisussa ei kuitenkaan oteta kantaa edes direktiivin tunnistamiin työehtosopimuksen vähimmäispalkkaa, työaikaa ja vuosilomia koskeviin määräyksiin, jotka mielestäni olisi joka tapauksessa tullut huomioida.

Työehtosopimuksilla sovittavien asioiden rajoittamista tarkoittava tulkinta on kuitenkin nähdäkseni ristiriidassa paitsi EU:n omien säännösten, mm. perustamissopimuksen 137 artiklan, perusoikeuskirjan ja syrjintädirektiivien, myös kansallisen lainsäädännön ja jäsenvaltioiden valtiosääntö- ja (työ)oikeusperinteeseen sisältyvän työntekijän suojeluperiaatteen sekä kansainvälisten sopimusvelvoitteiden kanssa.

Järjestöjen mahdollisuus järjestää toimintansa ja puolustaa jäsentensä taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia sisältyy EU:n jäsenvaltioiden ratifioimiin keskeisiin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, kuten YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan ns. KP-sopimukseen, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevaan ns. TSS-sopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimukseen sekä Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksiin.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen asema on tunnustettu myös Euroopan Unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa. Perustamissopimuksen 136 artiklassa taas on mainittu Euroopan sosiaalinen peruskirja, joka velvoittaa edistämään vapaaehtoista neuvottelujärjestelmää, tavoitteenaan työehtojen määrittäminen työ- ja virkaehtosopimuksilla. (Tulkinnoista ks. mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Demir and Baykara v. Turkey, Application no. 34503/97)

ILO:n sopimuksista merkityksellisiä ovat ainakin perussopimuksiin kuuluvat yleissopimus nro 87, joka koskee ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelua sekä järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltamista koskeva nro 98 ja työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvaa syrjintää koskeva yleissopimus nro 111.

Perussopimusten 87 ja 98 tulkintakysymykset on jo vuodesta 1951 lähtien ratkaistu tarkoitusta varten perustetussa Järjestäytymisvapauskomiteassa (CFA), jonka vakiintunut tulkintakäytäntö on täsmentänyt sopimusten sisältöä. (Komitean ratkaisujen johtopäätökset ja tapausten tiedot julkaistaan koosteessa nimeltä “Digest of decisions of the Committee on Freedom of Association”.) Komitea on tulkinnut perussopimusten (98 artikla 4) vastaiseksi esimerkiksi lailla tai viranomaismääräyksillä tapahtuvan työehtosopimuksilla (myös tulevaisuudessa) sovittavien asioiden rajoittamisen (Ks. 338s Raportti, tapaus no. 2326, kohta.450 ja Tapaus no. 1897, kohta.473 sekä 1996 Digest, kohta.806.) ja todennut osapuolten itse pystyvän parhaiten arvioimaan kykynsä suoriutua sopimusneuvotteluissa vastattavakseen ottamistaan velvoitteista. (330s Raportti, tapaus no. 2171, kohta 1048)

Myös EY-tuomioistuinkin on tulkinnut perustamissopimuksen 307 artiklan sisältävän jäsenvaltioiden velvollisuuden noudattaa voimassa olevia ILO:n yleissopimuksia. Yleissopimuksille on annettu etusija suhteessa EU-oikeuteen, vaikkei kyse ollut edes ILO:n perussopimuksista. (tapauksissa Levy C-158/91, Minne C-13/93 ja komissio v. Itävalta C-203/03). Katsonkin, että nimenomaan tämä EY-tuomioistuimen tulkintalinja olisi tullut ottaa myös työtuomioistuimen ratkaisun lähtökohdaksi EU-oikeuden ja vuonna 1998 hyväksytysti kaikkia ILO:n jäsenmaita ratifioimattomanakin velvoittavien perussopimusten kollisiota ratkaistaessa.

Arviointi ja johtopäätökset

Finnair Oyj on kesken sopimuskauden solminut alihankintaa koskevan sopimuksen Air Europa yhtiön kanssa. Näyttö siitä, että työehtosopimuksen 2 §:n määräyksien sisällyttämistä yhtiöiden väliseen sopimukseen olisi Air Europalle edes tarjottu, ei ole esitetty. Näin ollen katson, että Finnair Oyj on yksipuolisesti päättänyt jättää työehtosopimuksen määräyksen soveltamatta. Työnantajajärjestönä ainakin Palvelualojen Toimialaliitto ry:n olisi pitänyt ymmärtää tällaisen menettelyn muodostavan hyvän työmarkkinakäytännön vastaisen sopimusrikkomuksen.

Se seikka, että toinen sopijapuoli on ehkä vasta sopimuksen syntymisen jälkeen selvittänyt sopimusmääräyksen sisältöön vaikuttavat säännökset ja tulkinnat, ei oikeuta yksipuolista sopimusmääräyksen sivuuttamista. Keskusjärjestösopimus, EU-säännöstöt, kotimainen lainsäädäntö ja EY-tuomioistuimen tapaukset, joihin enemmistön ratkaisussa on nojauduttu, ovat kaikki olleet olemassa nyt esillä olevasta työehtosopimuksesta sovittaessa. Viime mainittuja rasittaa kuitenkin tulkinnan vakiintumattomuus ja kansainvälisen oikeuden epäselvyys mm. Euroopan Sosiaalisen peruskirjan ja ILO:n sopimusten noudattamisvelvollisuudesta, josta yhteisöjen tuomioistuin on antanut eri suuntiin meneviä ratkaisuja.

Edellä mainituin perustein hyväksyn kanteen ja vahvistan Finnair Oyj:n menetelleen työehtosopimuksen 2 §:n vastaisesti solmiessaan Air Europa yhtiön kanssa kanteessa tarkoitetun 8.10.2008 tehdyn sopimuksen ja Palvelualojen Toimialaliitto ry:n rikkoneen työehtosopimuksen noudattamista koskevan valvontavelvollisuutensa.

Tuomitsen Finnair Oyj:n työehtosopimuslain maksamaan Suomen Lentoemäntä ja Stuerttiyhdistys SLSY ry:lle työehtosopimuslain 7 §:n mukaisena hyvityssakkona 1000 euroa ja Palvelualojen Toimialaliitto ry:n työehtosopimuslain 9 § tarkoittamana hyvityssakkona 1500 euroa.

Oikeudenkäyntikulujen osalta yhdyn enemmistön kantaan.