14.12.1998

Vaatimukset

Rautatievirkamiesliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että VR-Yhtymä Oy:n kiinteistötoimessa siivoustyön suunnittelijana työskennelleellä A:lla on ollut oikeus palkalliseen sairauslomaan ajalta 14. 20.10.1997.

Lisäksi Rautatievirkamiesliitto on vaatinut VR-Yhtymä Oy:n velvoittamista korvaamaan Rautatievirkamiesliiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perusteet

A oli ollut VR:n palveluksessa yhtäjaksoisesti 42 vuotta. Työsuhteensa viimeisinä vuosina A oli kokenut olosuhteet työpaikalla henkisesti erityisen raskaiksi esimiehen taholta kokemansa painostuksen, syrjinnän, vähättelyn ynnä muiden seikkojen vuoksi.

Syyskuun 30 päivä 1997 aamupäivällä A oli tilannut Forumin Lääkäriasemalta vastaanottoajan lääkäriltä Menierin taudin vuoksi tarvitsemiensa lääkereseptien uusimista varten. Myöhemmin samana päivänä A:n esimies oli evännyt A:n pyytämän kahden viikon vuosiloman. Eväämisperusteet olivat A:n käsityksen mukaan olleet keinotekoisia. A oli mennyt iltapäivällä aiemmin aamupäivällä varaamalleen lääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli tuolloin havainnut, että A:n asiat eivät olleet olleet kohdallaan ja lääkäri oli alkanut oma-aloitteisesti kysellä, mikä oli vialla. Johtopäätöksenä keskustelusta ja tekemistään havainnoista lääkäri oli päättänyt määrätä A:n sairauslomalle kuukauden ajaksi.

A ei ollut mennyt lääkäriin sairauslomaa saadakseen, eikä itse ollut sairauslomaa lääkärille esittänyt, vaikka oli kokenutkin työhön liittyvät olosuhteet raskaana henkisenä kuormituksena ja jaksamisensa venyneen äärimmilleen. Sairausloman määrääminen oli perustunut yksinomaan lääkärin tekemiin havaintoihin ja johtopäätöksiin, mahdollisesti myös A:n aiemman sairaushistorian perusteella.

A sairasti Menierin tautia, joka aiheutti tasapaino- ja kuulohäiriöitä. A:lla oli lisäksi katkokävelyoireistoa sekä angina pectoris-oireita. Vuotta aiemmin A oli ollut sairaalassa hoidettavana vuotavan vatsahaavan vuoksi.

Kaikki A:n sairauden olivat sellaisia, että niiden pysymistä hallinnassa heikensi olennaisesti psyykkinen stressi. A:n terveyden kokonaistilanne oli ollut työnantajan tiedossa. Tilannetta kuvasi se, että loppukeväästä 1998 A:n työkyvyn oli todettu siinä määrin alentuneen kaikkien hänen sairauksiensa yhteisvaikutuksesta, että hänelle oli myönnetty yksilöllinen varhaiseläke.

Lääkäri oli määrännyt A:n sairauslomalle ajaksi 30.9. 30.10.1997. Lääkärintodistukseen merkitty tautiluokitus oli Z73.0 eli loppuunpalaminen. Lääkärin ja A:n välillä oli sovittu, että A tulisi tarkastuskäynnille lääkärin vastaanotolle 20.10.1997.

A oli toimittanut lääkärissäkäyntipäivänään lääkärintodistuksen esimiehelleen. Esimies oli lähettänyt myöhemmin 6.10.1997 päivätyllä kirjeellä A:lle kotiin ilmoituksen, ettei A:lle myönnetty esitetyn lääkärintodistuksen perusteella palkallista sairauslomaa.

A oli käynyt saman lääkärin vastaanotolla sovitusti 20.10.1997. Tuolloin lääkäri oli saanut tiedoksi myös työnantajan ilmoituksen, ettei sairauslomaa oltu hyväksytty palkalliseksi. Aiempaa todistustaan muuttamatta lääkäri oli antanut A:lle luvan mennä työhön jo ennen 30.10.1997, mikäli A tuntisi jaksavansa palata töihin. A olikin aloittanut työt 20.10.1997.

Työnantaja ei pääluottamusmiehen kanssa käymiensä neuvottelujen jälkeenkään ollut suostunut hyväksymään A:n lääkärintodistukseen perustuvaa sairauslomaa sairausajan palkkaan oikeuttavaksi. Myöskään työehtosopimusosapuolten välillä 4.3.1998 käyty neuvottelu ei ollut johtanut yksimielisyyteen.

Käydyissä neuvotteluissa työnantaja ei ollut tuonut perusteluja epäilykselle, että A olisi syyllistynyt väärinkäytökseen sairausloman saadakseen. Työnantaja ei ollut myöskään esittänyt perusteluja epäillyille, että lääkärin kirjoittama lääkärintodistuksen lääketieteellinen arvio olisi ollut virheellinen.

Koska A oli ollut 30.9.1997 - 20.10.1997 lääkärintodistuksella todistetun sairauden vuoksi estynyt tekemästä työtään, oli hänellä oikeus saada kyseiselta ajalta työehtosopimuksen mukainen sairausajan palkka.

Vaatimukset

VR-Yhtymä Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä ja Rautatievirkamiesliiton velvoittamista korvaamaan vastaajayhtiön oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perusteet

Riidan taustalla oli tilanne, jossa työtilanteen johdosta esimies oli A:n esittämän kahden viikon lomaesityksen tilalle myöntänyt viikon loman, mutta A oli ilmoittanut olevansa joka tapauksessa pois töistä kaksi viikkoa.

A:n lääkärissä käynnin tarkoitus oli ollut lääkereseptien uusiminen. Lääkärissä käynnin jälkeen A oli jättänyt esimiehensä pöydälle lääkärintodistuksen ja poistunut työpaikaltaan. Mainitun lääkärintodistuksen, jossa ei mainittu varsinaista diagnoosia tai tautiluokituksen koodia, hyväksymisestä palkalliseksi sairauslomaksi A:n esimies oli hankkinut VR:n työterveyslääkärin kannanoton. Työterveyslääkärin käsityksen mukaan todistuksessa mainittua aikaa ei tullut hyväksyä perusteeksi, joka olisi oikeuttanut palkalliseen sairauslomaan.

Mikäli lääkärintodistuksen tautiluokituksen merkintä Z73.0 (loppuunpalaminen) kaikesta huolimatta todettaisiin sellaiseksi sairaudeksi, joka oikeuttaisi palkalliseen sairauslomaan, tulisi tällainen todeta lyhyeksi ajaksi, esimerkiksi korkeintaan kahdeksi viikoksi ja mieluimmin vain viikoksi kerrallaan. Lyhyen jakson jälkeen tuli määrätä lääkärintarkastus, jossa lääkäri voisi todeta tilanteen uudelleen. A:n tapauksessa oli kantajaliiton käsityksen mukaan lääkärin kanssa sovittu etukäteen tarkastuskäynnistä 20.10.1997, mutta todistus oli kuitenkin kirjoitettu valmiiksi 30.10. asti. Perustellumpaa olisi luonnollisesti ollut kirjoittaa myös työkyvyttömyysaika ensin 20.10. asti, minkä jälkeen lääkäri olisi vasta voinut ottaa kantaa mahdolliseen sairauden jatkumiseen. Vastaajayhtiössä oli vaikea ymmärtää, että lääkäri, jolla ei ollut henkilökohtaisesti aiempaa hoitosuhdetta potilaaseen, eikä myöskään tuntenut eikä tiennyt työpaikan olosuhteita tai henkilön työtehtäviä, saattoi määrittää loppuunpalamisen perusteella työkyvyttömyysajan ja jopa vielä kuukauden ajaksi. Kyseinen lääkäri ei pyydettyä lisäselvitystä antaessaan ollut viitannut mihinkään sairausdiagnoosiin.

Työehtosopimuksen 13 §:n säännöksissä puhuttiin todistetusta sairaudesta, viasta tai vammasta, joka oli esteenä työtehtävien hoitamiselle. A:n lääkärintodistuksessa ei ollut varsinaista diagnoosia, vaan viittaus tautiluokituksen kohtaan Z73.0, joka oli itse asiassa viittaus oireisiin eikä varsinaiseen sairauteen. Koska kyseessä ei A:n tapauksessa ollut työnantajan mielestä ollut todistettu sairaus, joka olisi ollut esteenä työtehtävien hoitamiselle, ei lääkärintodistukseen kirjoitettua aikaa hyväksytty palkalliseksi sairauslomaksi.

Työnantajan tekemä ratkaisu oli perustunut lähtötilanteeseen ja ennen kaikkea VR:n työterveyslääkäriltä saatuun selvitykseen loppuunpalamisen käsitteestä ja sen keston ennustettavuudesta.

Lähtötilanteena oli ollut riita vuosiloma-asiasta, jossa työntekijää ei ollut miellyttänyt esimiehen perusteltu kanta myöntää kahden viikon loman sijasta yhden viikon loma. Kun A ei ollut saanut tahtoaan läpi, oli hän käynyt lääkärin vastaanotolla ja palannut sieltä yllättäen lääkärintodistuksen kanssa, jossa työkyvyttömyysajaksi oli kirjattu yksi kuukausi. Tilanteen teki työnantajan kannalta hankalaksi vielä se, että A oli jättänyt lääkärintodistuksen esimiehensä pöydälle ja lähtenyt samantien työpaikaltaan. Tässä tilanteessa esimiehelle ei ollut jäänyt mahdollisuutta käyttää esimerkiksi VR:n ylilääkärin asiantuntemusta määriteltäessä sairausloman tarpeellisuutta kyseessä olevan tautiluokituksen suhteen ja sairausloman pituutta. Kyseinen toimenpide olisi edellyttänyt henkilökohtaista tapaamista, mutta se oli ollut mahdotonta, koska A oli poistunut työpaikaltaan.

Koska A:n oman menettelyn johdosta hänelle ei oltu voitu henkilökohtaisesti ilmoittaa sairausloman epäämisestä, oli hänen esimiehensä ilmoittanut 6.10.1997 päivätyllä kirjeellä asian A:lle tämän kotiosoitteella. Kun A oli ehkä kuvitellut sairausloman olevan myönnetyn pelkästään lääkärintodistuksen esimiehen pöydälle jättämisellä, oli katsottu työnantajan edustajien mielestä kohtuulliseksi maksaa sairausajan palkka siihen asti, kun esimiehen lähettämän kirjeen katsottiin tulleen A:n tiedoksi eli seitsemäntenä päivänä kirjeen postittamisesta. Edellä mainitulla perusteella työnantaja oli maksanut A:lle sairausajan palkan ajalta 30.9. - 13.10.1997.

Asiasta syntyneen erimielisyyden jälkeen asiaa oli yritetty sopijaosapuolten kesken useampaan otteeseen ratkaista. Työnantajapuolen tehtyä selväksi, että kyse ei ollut hyväksyttävästä sairaudesta, oli Rautatievirkamiesliiton edustajille kuitenkin tehty 27.11.1997 esitys asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi niin, että aika 30.9. - 5.10. olisi merkitty A:n sairauslomaksi ja aika 6. - 11.10. vuosilomaksi. Tätä esitystä ei kuitenkaan ollut hyväksytty.

VR-Yhtymä Oy olisi sittemmin ollut valmis maksamaan A:lle sairausajan palkan myös ajalta 14. - 20.10.1997 sillä edellytyksellä, että tätä asiaa koskeva kanne olisi vedetty pois työtuomioistuimesta. Kun kannetta ei ollut peruttu, ei sairausajan palkkaakaan ollut maksettu.

Vastaajayhtiön mahdollisesti korvattavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää arvioitaessa tuli ottaa huomioon kantajaliiton toiminta asiassa.

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

A on ollut sairauslomalla 30.9.1997 lukien 20.10.1997 saakka. Hän on esittänyt todistuksena sairauden aiheuttamasta työkyvyttömyydestään työterveyslääkärin 30.9.1997 antaman lääkärintodistuksen, jossa on työkyvyttömyysajaksi merkitty 30.9. - 30.10.1997 ja tautiluokitukseksi Z73.0. VR-Yhtymä Oy ei ole hyväksynyt esitettyä todistusta sairausajan palkan maksamisen perusteeksi, mutta se on maksanut palkan poissaoloajalta 14.10.1997 saakka, jolloin viimeistään A:n tietoon on tullut työnantajan päätös olla hyväksymättä poissaoloa palkalliseksi sairauslomaksi. A on palannut työhön 20.10.1997.

Erimielisyydessä on kysymys siitä, onko VR-Yhtymä Oy ollut velvollinen maksamaan palkan koko lääkärintodistuksen osoittamalta työkyvyttömyysajalta, jonka A on ollut työstä poissa. VR-Yhtymä Oy on katsonut, että esitetty selvitys ei osoita työkyvyttömyyden aiheutuneen työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla sairaudesta. A on todettu työkyvyttömäksi työnantajan evättyä A:n lomahakemuksen ja A:n ilmoitettua joka tapauksessa olevansa poissa työstä alunperin hakemansa loman ajan. Myöskään lääkäri ei esitetyn todistuksen mukaan ole todennut A:ssa sairautta.

Sairausajan palkan maksuvelvollisuus

VR-Yhtymä Oy on kirjeellään 6.10.1997 ilmoittanut A:lle, ettei 30.9.1997 päivätyn sairauslomatodistuksen perusteella voitu myöntää palkallista sairauslomaa ilman lisäselvityksiä. Edelleen kirjeessä on todettu, että palkallisen sairausloman myöntämisen edellytyksenä on lääkärin sairauslomatodistukseen merkitsemä taudin diagnoosi tai koodi.

A:n työkyvyttömyyden todennut työterveyslääkäri on 27.10.1997 antamassaan täydentävässä lääkärinlausunnossa muun ohella lausunut, että A:lla oli kertomansa mukaan ollut jo useamman vuoden ajan tulehtuneet välit esimieheensä, mikä viime aikoina oli saanut sellaiset mittasuhteet, ettei potilas kokenut enää henkisesti jaksavansa. Potilaspapereissa oli jo noin vuoden takaa mainintoja potilaan kokemasta työtehon/työkyvyn laskusta, johon osasyynä olivat olleet myös potilaan perussairaudet (somaattiset). Lääkäri oli potilaan kanssa käytyyn keskusteluun ja kliinisiin havaintoihin perustuen vastaanotolla 30.9.1997 nähnyt merkkejä loppuunpalamisesta (burn out), minkä vuoksi potilaalle oli kirjoitettu kuukauden sairausloma. Lausunnossa on lisäksi viitattu edellä mainittuun VR-Yhtymä Oy:n kirjeeseen ja todettu, että jo sairauslomatodistuksessa oli ollut sairauden diagnoosinumero tai koodi Z73.0.

Tämän jälkeen A:lta ei ole vaadittu lisäselvityksiä sairauden laadusta. VR-Yhtymä Oy on kuitenkin kiistänyt edelleen palkanmaksuvelvollisuutensa sillä perusteella, ettei esitettyihin lääkärintodistuksiin merkityn tautiluokitusnumeron Z73.0 mukaisia oireita aiheuttavaa sairautta ole todettavissa luotettavasti ensimmäisellä vastaanottokäynnillä niin, että heti voitaisiin määrätä useamman viikon pituinen sairausloma.

Työtuomioistuimessa todistajana kuullun VR-Yhtymä Oy:n hallinnollisen työterveyslääkärin kertoman mukaan niissä tilanteissa, joissa työnantaja ei ole voinut hyväksyä esitettyä lääkärintodistusta, työntekijä on yleensä määrätty jonkun toisen, yleensä yhtymän asiantuntijalääkärin tutkittavaksi. Usein jos työntekijä on hakeutunut lääkärin vastaanotolle esimerkiksi riideltyään ensin esimiehensä kanssa, on myös voinut olla hyväksi keskustella asiasta työntekijän ja esimiehen välillä. Todistaja oli saamiensa taustatietojen perusteella pitänyt mahdollisena, että myös A:n tapauksessa oli ollut kysymys tämänkaltaisesta tilanteesta, minkä vuoksi todistaja oli suositellut asian tarkempaa selvittämistä ennen sairausajan palkan maksamista.

Tautiluokituksen koodi Z73.0 tarkoittaa työuupumusta tai loppuunpalamista. Tämä tauti tai oireyhtymä on todistajan mukaan yleensä hitaasti kehittyvä ja siihen liittyy monesti muita fyysisiä oireita kuten verenpainetta, päänsärkyä ja vatsakipuja. Virallisen tautiluokituksen ICD 10 -mukaisessa luokittelussa burn out ei ollut varsinainen sairaus, vaan oire ja sellainen tekijä, joka vaikutti terveydentilaan. Todistajan mukaan esimerkiksi psykiatrit eivät usein käyttäneet sairauden tai eläkkeen myöntämisen arvioinnissa burn out -koodia päädiagnoosina vaan useimmiten sivu- tai apudiagnoosina. Päädiagnoosina oli silloin joku muu sairaus, esimerkiksi stressireaktio tai sopeutumishäiriö.

Edellä mainitun todistajan mukaan burn out -tautitilan paraneminen saattaa vaatia useamman kuukauden pituisen sairausloman. Tila vaatii seurantaa ja kontrollikäyntejä lääkärillä. Niillä taustatiedoilla A:n aiemmista sairauksista, jotka työterveyslääkärillä on ollut käytettävissään, ei voitu pitää virheellisenä, että ensimmäinen kontrollikäynti on määrätty vasta kolmen viikon päähän, joskin joissakin tapauksissa kontrollikäyntejä on syytä määrätä tätä useammin.

Oikeudellinen arviointi

VR-Yhtymä Oy:n ja Rautatievirkamiesliiton välisen työehtosopimuksen 13 §:n mukaan toimihenkilöllä on oikeus saada palkallista sairauslomaa, jos hän on todistetusta sairaudesta, viasta tai vammasta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt hoitamasta työtänsä.

Sovellettavaan työehtosopimukseen ei sisälly määräyksiä siitä, millä edellytyksillä työnantaja voi olla hyväksymättä lääkärintodistuksen sairausajan palkan maksamisen perusteeksi. Työtuomioistuin on aiemmissa tuomioissaan katsonut, että työnantajan on voidakseen olla hyväksymättä lääkärintodistusta selvitykseksi työntekijän työkyvyttömyydestä voitava tuoda esiin perusteltuja epäilyksiä sen seikan tueksi, että kysymyksessä saattaisi olla väärinkäytös. Samoin on katsottu, että työnantaja voi kieltäytyä hyväksymästä lääkärintodistusta niissä tilanteissa, joissa työnantajalla on perustellut syyt sille epäilylle, että lääkärintodistukseen merkitty lääketieteellinen arvio on joiltakin osin virheellinen. Tällöin työnantaja voi yleensä lähettää työntekijän osoittamansa lääkärin tarkastukseen. Tällainen käytäntö on ollut myös VRYhtymä Oy:ssä, joskaan siihen ei A:n tapauksessa ole nähty aiheelliseksi turvautua.

Työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi pyrkinyt hakeutumaan sairauslomalle vastareaktiona lomansa epäämiselle tai muutoinkaan pyrkinyt väärinkäyttämään oikeuttaan palkalliseen sairauslomaan.

Esitetty selvitys ei osoita, että VR-Yhtymä Oy:ssä olisi palkallisen sairausloman edellytykseksi sovittu tai vakiintuneesti sovellettu käytäntöä, jonka mukaan aina edellytettäisiin virallisessa tautiluokituksessa nimenomaisesti sairaudeksi luokiteltua syytä poissaoloon. Sairautta ja sen aiheuttamaa työkyvyttömyyttä arvioitaessa on tällöin lähdettävä kulloinkin esitetystä lääketieteellisestä selvityksestä. Näin ollen myös loppuunpalamisen aiheuttanutta oireyhtymää voidaan pitää työehtosopimuksessa tarkoitettuna sairautena, jos se esitetyn lääketieteellisen arvion mukaan on aiheuttanut työntekijän työkyvyttömyyden. Myös VR-Yhtymä Oy on oikeudenkäynnin aikana myöntänyt, että loppuunpalaminen periaatteessa voi olla tällainen sairaus.

Työterveyslääkäri on A:n sairausoireista tekemiensä havaintojen ja tämän aiempia sairauksia koskevien tietojen perusteella arvioinut A:n työkyvyttömäksi. Tätä arviota ei ole osoitettu virheelliseksi.

A on siten ollut työehtosopimuksessa tarkoitetulla tavalla todistetusta sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi estynyt hoitamasta työtänsä. Hän on esittänyt työkyvyttömyydestään ja sen aiheuttajasta asianmukaisen selvityksen. VR-Yhtymä Oy:llä ei näin ollen ole ollut perusteita olla maksamatta A:lle palkkaa sairausloman ajalta.

Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

VR-Yhtymä Oy on jutun hävitessään velvollinen korvaamaan Rautatievirkamiesliiton oikeudenkäyntikulut. Niiden määräksi on esitetyn laskelman mukaisesti ilmoitettu 14420 markkaa. Tätä vaatimusta vastaajayhtymä on paljoksunut, koska se olisi ilmoituksensa mukaan ollut ilman oikeudenkäyntiäkin valmis maksamaan vaaditun palkan. VR-Yhtymä Oy on kuitenkin osapuolten välisissä neuvotteluissa ja edelleen tässä oikeudenkäynnissä kiistänyt A:n palkkavaatimuksen perusteiltaan ja asettanut vaaditun palkan maksamisen edellytykseksi kanteesta luopumisen. Näin ollen Rautatievirkamiesliitolla on ollut perusteltu aihe tähän oikeudenkäyntiin. Kun asiaa ei muutoinkaan voida pitää työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:ssä tarkoitetulla tavalla epäselvänä, VR-Yhtymä Oy:n on korvattava Rautatievirkamiesliiton oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että VR-Yhtymä Oy:n palveluksessa työskennelleellä A:lla on ollut oikeus palkalliseen sairauslomaan ajalta 14. - 20.10.1997.

VR-Yhtymä Oy velvoitetaan suorittamaan Rautatievirkamiesliitto ry:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 14 420 markkaa, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Virtanen, Tuulensuu, Vertanen ja Palomäki jäseninä. Esittelijä on ollut Niemitalo.

Tuomio on yksimielinen.