19.1.1978

3 §

Työnantaja älköön irtisanoko tai lomauttako yksityistä työntekijää ilman asiallista perustetta. Jos hän syyllistyy tällaiseen toimenpiteeseen, hän on velvollinen maksamaan työntekijälle korvauksen.

Asiallisina perusteina pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä, joiden perusteella yrityksen työntekijämäärää joudutaan supistamaan. Tällaisina perusteina pidetään myös mm. sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

4 §

Päätettäessä 3 §:ssä mainitun korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijäin itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Koiviston Auto Oy oli 24.7.1975 irtisanonut palveluksessaan olleen linja-autonkuljettaja Veikko Suomisen työsuhteen päättyväksi 7.8.1975. Irtisanomisen perusteeksi oli ilmoitettu, että Suominen "on toistuvista kehotuksista huolimatta laiminlyönyt työsopimuksesta johtuvan velvollisuuden täyttämisen, vastuun tarkoituksenmukaisesta yleisöpalvelusta sekä vastuun asiallisesta ja maltillisesta käyttäytymisestä myös työtovereiden keskuudessa". Myöhemmin työnantaja oli 21.10.1976 päivätyssä kirjeessä tarkemmin yksilöinyt irtisanomisperusteita.

Kirjeessä oli ensinnäkin viitattu 18.11.1974 tulleeseen matkustajan puhelinsoittoon, joka oli koskenut autossa matkustanutta invalidia. Kirjeessä esitetyt väitteet Suomisen käyttäytymisestä olivat perusteettomat. Tapahtumain kulku oli ollut sellainen, että kun Suomisen kuljettama linja-auto oli saapunut Forssan linja-autoasemalle, oli rahastaja poistunut autosta ja Suominen kerännyt matkaliput. Matkustajien mentyä ulos oli Suominen mennyt auttamaan matkatavaroiden käsittelyä. Tämän jälkeen hän oli ottanut sylin täyteen rahtitavaroita lähtien viemään niitä rahtiasemalle. Suomisen ollessa lähellä rahtiasemaa hän oli kuullut auton lähettyville saapuneen invalidin hoitajan huutavan: "Ettekö meinaa auttaa tätä invalidia autoon." Koska Suominen oli jo kaukana autosta ei hän ollut vastannut huutoon. Jätettyään tavarat asemalle Suominen oli palannut välittömästi auton luo ja nostanut invalidin autoon. Tällöin ei Suomisen ja invalidin ja hänen hoitajansa välillä ollut käyty mitään keskusteluja. Auton saavuttua Hämeenlinnaan rautatieaseman pysäkille rahastaja oli poistunut autosta ensimmäisenä ja pois jäävät matkustajat sen jälkeen. Suominen oli odottanut poistumista omalla paikallaan kuten tavallista. Ennenkuin edes muut matkustajat olivat poistuneet Suomisen ohitse oli invalidin hoitaja tiuskaissut Suomiselle: "Ettekö meinaa auttaa häntä ulos?" Suominen oli vastannut hoitajalle: "Kyllä, pitäähän minun auttaa, koska se on velvollisuuteni, mutta ensin rahastaja antaa rullatuolin." Enempää keskustelua asiasta ei ollut käyty.

Edelleen kirjeessä oli mainittu Suomisen huomauttaneen jollekin matkustajalle WC:n käytöstä. Suominen oli joskus joutunut huomauttamaan pikavuoroon suoraan laivasta Turun satamasta tuleville miesmatkustajille WC:n jatkuvasta käytöstä, kun oli tuntunut ilmeiseltä, että sitä käytettiin laivalta tuotujen alkoholijuomien nauttimiseen.

Kirjeessä mainittu huomautus välipalojen nauttimisesta oli tapahtunut tilanteessa, kun matkustaja oli istunut käytävänpuoleisella istuimella ja asettanut ikkunanpuoleiselle istuimelle suurikokoisen matkalaukun. Koska matkalaukku oli vienyt yhden matkustajapaikan, Suominen oli pyytänyt laukun siirtämistä tavarasäilöön. Matkustaja oli kieltänyt tämän, koska laukussa oli lääkkeitä. Tällöin Suominen oli ehdottanut lääkkeiden ottamista laukusta ja laukun viemistä sitten tavarasäilöön. Näin oli tehtykin, eikä matkustajalla ollut huomauttamista Suomisen käytöksestä. Myöhemmin oli ilmennyt, että matkustaja oli ollut Koiviston Auton toimitusjohtajan tuttava, joka oli jossakin yhteydessä maininnut tälle tapauksesta.

Suomiselle ei ollut annettu varoitusta, kuten kirjeessä oli väitetty. Kerran Suominen oli keskustellut yhtiön kahden johtohenkilön kanssa asiakaspalvelusta, mutta tällöin ei ollut annettu mitään varoitusta. Keskustelu oli päättynyt Suomisen toivomukseen, että kun matkustajilta tulee valitussoittoja, niin kuljettajaan otettaisiin heti yhteys, jotta hänellä olisi tilaisuus esittää oma kertomuksensa.

Kirjeessä esitetyt väitteet aggressiivisesta ja töykeästä käytöksestä olivat täysin perusteettomat. Ainoa kitka, joka oli ehkä katsottavissa töykeydeksi, oli syntynyt siitä, kun Suominen oli vaatinut, että hänen kuljettamansa auton tuli aina olla kaikin puolin lainmukaisessa kunnossa.

Kirjeessä oli edelleen väitetty, ettei Suominen olisi pukeutunut yrityksen ohjesäännön mukaisesti. Tämä ei pitänyt paikkaansa, vaan Suominen oli pukeutunut siten kuin yhtiön järjestämillä opintopäivillä oli päätetty. Mikäli työnantaja vaati määrätynlaista pukeutumista, työnantajan oli se työehtosopimuksen 27 §:n mukaan sitä paitsi myös kustannettava. Kirjeen lopussa esitetty väite, ettei Suominen olisi ottanut irtisanomisensa jälkeen matkustajia kyytiin Lammilta, ei sekään pitänyt paikkaansa.

Koiviston Autolla ei näin ollen ollut työehtosopimuksen edellyttämää asiallista perustetta irtisanomiseen. Työnantajan kirjeessä mainitut irtisanomisperusteet olivat sitä paitsi tapahtuneet noin 8 kuukautta ennen irtisanomista. Asiasta oli neuvoteltu useita kertoja sekä työpaikalla että liittojen välillä pääsemättä kuitenkaan yksimielisyyteen.

Vaikka Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto oli heti irtisanomisen jälkeen ottanut lukuisia kertoja yhteyttä Autoliikenteen Työnantajaliittoon, jotta irtisanominen peruutettaisiin tai Suomiselle maksettaisiin työehtosopimuksen mukainen korvaus, ei liitto ollut ryhtynyt toimenpiteisiin sille kuuluvan valvontavelvollisuuden täyttämiseksi. Päinvastoin työnantajaliitto oli katsonut Koiviston Auton menetelleen irtisanomisessa oikein.

Näillä perusteilla Auto- ja Kulietusalan Työntekijäliitto on työtuomioistuimessa vaatinut selitettäväksi, että Suomisen irtisanominen oli tapahtunut työehtosopimuksen vastaisesti ilman asiallista perustetta. Vielä liitto on vaatinut, että Koiviston Auto velvoitettaisiin maksamaan Suomiselle vahingonkorvausta 5 000 markkaa ja Autoliikenteen Työnantajaliitto tuomittaisiin työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Autoliikenteen Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan ilmoittanut, että Suomisen työsuhde linja-autonkuljettajana Koiviston Autossa oli alkanut 22.10.1973. Työsuhde oli 24.7.1975 irtisanottu päättymään 7.8.1975, koska Suominen oli toistuvasti kehotuksista ja varoituksista huolimatta laiminlyönyt työehtosopimuksen mukaisten velvollisuuksien täyttämisen ja syyllistynyt ohjeiden ja määräysten rikkomiseen.

Kanteessa mainitut seikat olivat olleet tiedossa liittotason neuvottelussa, ja niistä oli myös annettu varoituksia. Forssasta oli 18.11.1974 eräs rouva valittanut Turku-Lahti-pikavuoron kuljettajana olleen Suomisen käytöstä. Suominen ei ollut auttanut autoon tullutta invalidimatkustajaa, vaan oli sanonut: "Kurjaa, kun pitää tällaisiakin kuljettaa." Kun saattaja oli määräasemalla pyytänyt apua invalidimatkustajan siirtämiseen, oli Suominen ilmoittanut: "Ilmeisesti minun pitää, kun ette itse pysty." Vähän aikaisemmin oli Suominen samalla vuorolla huomauttanut eräälle matkustajalle käymisestä liian usein WC:ssä ja toiselle matkustajalle välipalojen nauttimisesta, mikä oli johtunut matkustajan sairaudesta.

Koska tällainen käytös ei ollut asiallista ja kohteliasta yleisönpalvelua, oli Suomiselle näiden tapausten jälkeen korostettu oikean asenteen tärkeyttä palvelutehtävissä. Yhtiön liikennepäällikkö ja apulaisjohtaja olivat 20.11.1974 antaneet Suomiselle vakavan varoituksen noudattaa yleisönpalvelusta annettuja ohjeita.

Työtovereitaan kohtaan Suominen oli esiintynyt aggressiivisesti ja töykeästi. Hänen käytöksensä oli ollut epäasiallista myös muiden liikennöitsijöiden kuljettajia kohtaan Turun satamassa. Tästä oli hänelle useasti huomautettu.

Suominen oli myös kieltäytynyt pukeutumasta yrityksen ohjesäännön mukaisesti mistä hänelle oli huomautettu. Yrityksen järjestämillä koulutuspäivillä 7.10.1974 oli tullut puhetta pukuasiasta, kun Suominen oli esittänyt, että kuljettajat puettaisiin puseromalliseen pukuun ja päähineenä käytettäisiin venelakkia, jollaisia asusteita hän itse käytti. Yhtiön puolesta oli ilmoitettu, ettei tähän voitu mennä, koska yritys pitäytyi Linja-autoliiton pukuohjesäännön mukaisessa vaatetuksessa, johon kuului tummansininen puku ja lippalakki, jotka yhtiö työehtosopimuksen mukaisesti korvasi kuljettajille.

Irtisanomispäivänä 24.7.1976 oli eräs matkustaja valittanut yhtiön ajomestarille, että Suominen oli ajon aikana huudellut mikrofoniin syömisestä, tarkoittaen valittajaa, joka oli syönyt välipalaa. Matkustaja oli pahoittanut mielensä jouduttuaan nolatuksi muiden matkustajien silmissä kuulutuksen tapahduttua kovaäänislaitteella. Koska menettelyä ei missään tapauksessa voitu pitää ohjeiden mukaisena, Suomisen työsuhde oli jouduttu tämän rikkeen perusteella irtisanomaan huomioon ottaen hänelle puutteellisesta yleisönpalvelusta aikaisemmin annetut varoitukset.

Myöhemmin samana päivänä oli tullut uusi valitus, jonka mukaan Suominen oli Lammilla pysäyttänyt auton linja-autoaseman pysäköintipaikalla ja avannut auton oven, mutta sulkenut sen niin nopeasti ja jatkanut matkaa, etteivät matkustajat yrityksistään huolimatta olleet ehtineet autoon mukaan.

Kullekin kuljettajalle annettiin yhtiössä työsuhteen alkaessa koulutus, jossa käsiteltiin matkustajapalvelua, linja-ajoa ja rahastusta ja perehdytettiin autoihin sekä talon sisäisiin asioihin. Syksystä 1971 lähtien oli lisäksi pidetty syksyin ja keväin palkallisia koulutustilaisuuksia, joihin Suominen oli osallistunut ja joissa oli selostettu muiden ajankohtaisten asioiden ohella muun muassa asiakaspalvelua. Kuljettajien yhteisissä tiloissa säilytettiin mappia, jossa oli nähtävillä monisteet tehtävänkuvauksista.

Yhtiössä annetut ohjeet ja Suomiselle henkilökohtaisesti osoitetut ohjeet ja varoitukset ja toisaalta Suomisen runsaat näiden ohjeiden vastaiset rikkeet huomioon ottaen oli selvää, että työnantajalla oli ollut irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettu asiallinen peruste Suomisen irtisanomiseen. Irtisanomisasiasta oli käyty paikallinen neuvottelu, jossa liittojen edustajat olivat olleet paikalla. Ennenkuin asiasta oli päästy varsinaisesti keskustelemaan, oli työntekijäliiton edustaja poistunut paikalta. Tämän vuoksi ja kun otettiin huomioon työnantajan 21.10.1976 antama selvitys ei työnantajaliitto ollut laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Mikäli irtisanomissuojasopimuksen mukainen korvaus kuitenkin määrättäisiin, tulisi alentavana perusteena ottaa huomioon tapahtuneet laiminlyönnit ja se seikka, ettei Suominen, joka oli välittömästi päässyt toisen työnantajan palvelukseen, ollut lainkaan joutunut olemaan työttömänä.

Näillä syillä Autoliikenteen Työnantajaliitto on pyytänyt kanteen hylkäämistä. Jutun pääkäsittelyssä Autoliikenteen Työnantajaliitto on ilmoittanut irtisanomisen välittömänä aiheena olleen sen, että Suominen oli irtisanomispäivänä heittänyt erään matkustajan matkalaukun auton tavarasäilöön huolimattomalla ja ylimielisellä tavalla. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ei ole myöntänyt tällaista silloin tapahtuneen.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Koiviston Auto Oy on ollut jutussa kuultavana.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä selvitetyksi, että Koiviston Auto Oy:n palveluksessa ollut linja-autonkuljettaja Veikko Suominen on työnantajansa toimesta irtisanottu 24.7.1975. Irtisanomisen syyksi on silloin ilmoitettu Suomisen laiminlyönnit asiakaspalvelussa. Myöhemmin yhtiö on myös viitannut Suomisen käytökseen työtovereitaan kohtaan ja piittaamattomuuteen pukeutua yhtiössä noudatetuin tavoin sekä aikaisempiin asiakkailta tulleisiin valituksiin.

Työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Suominen olisi syyllistynyt niihin virheisiin ja laiminlyönteihin, jotka kanteeseen annetussa vastineessa ja jutun esivalmistelussa on ilmoitettu irtisanomisen perusteiksi. Jutun pääkäsittelyssä on vastaajapuolelta pyritty osoittamaan muita Suomisen virheitä ja laiminlyöntejä, joihin irtisanominen olisi perustunut. Työtuomioistuimesta annetun lain 18. 21 ja 31 §:n säännökset huomioon ottaen työtuomioistuin ei kuitenkaan voi pitää näitä seikkoja, joita kantajapuolelta ei ole myönnetty, riittävästi selvitettyinä, jotta irtisanomisen voitaisiin katsoa tapahtuneen asiallisella perusteella tai Suomiselle tulevaa korvausta edes alentaa.

Autoliikenteen Työnantajaliitto puolestaan on tyytynyt pitämään työnantajan ilmoittamia irtisanomisperusteita asianmukaisina ryhtymättä selvittämään todellista asiantilaa.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi velvoittaa Koiviston Auto Oy:n maksamaan irtisanomissuojasopimuksen 3 ja 4 §:n mukaisena korvauksena työsopimuksen irtisanomisesta ilman asiallista perustetta Veikko Suomiselle 3 500 markkaa ja Autoliikenteen Työnantajaliiton maksamaan valvontavelvollisuutensa laiminlyömisen perusteella Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitolle hyvityssakkona 2 500 markkaa sekä Koiviston Auto Oy:n ja Autoliikenteen Työnantajaliiton yhteisvastuullisesti korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton oikeudenkäyntikulut 1 200 markalla.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Lappalainen, Riski, Pyrhönen, Kaski, ja Lankinen.

Tuomio oli yksimielinen.