MT:2001:011
- Asiasanat
- Kokonaishinnan ilmoittamatta jättäminen, Hintatiedot
- Tapausvuosi
- 2001
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 28/2000
KA vastaan Nordic Jetline Finland Oy (yhtiö). Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen 4 §:n mukaan kulutushyödykkeen myyntihinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Sanotun asetuksen mukaan vähittäiskauppiaan tai muun elinkeinonharjoittajan toimiessa vähittäiskauppiaan tavoin taikka palvelualan elinkeinonharjoittajan mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoidessa yksilöityä kulutushyödykettä kuluttajalle, hyödykkeen hinta on samalla ilmoitettava. Myyntihinnalla tarkoitetaan asetuksen 2 §:n mukaan tuotteen lopullista hintaa mukaan lukien arvonlisävero ja muut verot sekä tuotteesta perityt pantit. Uuteen hintamerkintäasetukseen lisätty määritelmä tuotteen myyntihinnasta on perustunut kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisesta ym. annettuun EY:n direktiiviin.
Vastaajayhtiö oli lehti-ilmoituksissaan ja internet-sivuillaan esittänyt laivamatkan reittihinnaksi 65 markkaa, ilmoittaen mainoksissa erikseen polttoainelisästä. Yhtiön internet-sivuilla olleessa mainoksessa oli sanottu, että polttoainelisämaksu lisätään hintoihin. Lehti-ilmoituksissa polttoainelisästä oli ollut maininta "Polttoainelisä 10,-/suunta (ei koske päiväristeilyjä". Sanottu maininta oli esitetty muista hintatiedoista erillään ja muita hintatietoja selvästi pienemmällä tekstikoolla. Lehti-ilmoituksissa sanotulla tavalla merkityn ilmoituksen sanamuodosta ei myöskään voitu varmuudella päätellä, että kysymyksessä oli ilmoitettuihin hintoihin lisättävä erä. Tieto siitä, että hintoihin lisätään mainittu polttoainelisämaksu, oli saattanut mainitusta esittämistavasta johtuen jopa jäädä kuluttajalta huomaamatta.
Yhtiön mainoksissa oli sinänsä mainittu kaikki sellaiset erät, joista markkinoitujen hyödykkeiden lopullinen myyntihinta oli koostunut, ja myös laskutoimitus kokonaishinnan selville saamiseksi oli ollut helppo. Yhtiön mainoksissa ei ollut kuitenkaan esitetty markkinoidun yksilöidyn hyödykkeen hintaa lopullisena hintana. Lehti-ilmoituksissa ollut maininta polttoainelisästä oli ollut epäselvä. Yhtiön mainoksissa ollut tapa esittää hyödykkeen hinta ei ollut vastannut niitä vaatimuksia, joita yksilöidyn hyödykkeen hinnan ilmoittamiselle oli uudessa hintamerkintäasetuksessa edellä mainitun direktiivin perusteella asetettu. Yhtiön käyttämää tapaa ilmoittaa markkinoimansa tuotteen hinta ei siten tältä osin voitu pitää uuden hintamerkintäasetuksen mukaisena. Yhtiö oli markkinoimalla kuluttajille yksilöityjä laivamatkoja ilmoittamatta samalla selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla markkinoimansa hyödykkeen hintaa yhtenä lopullisena kokonaishintana, joka sisältää kaikki hyödykkeestä perittävät maksut, menetellyt markkinoinnissaan kuluttajien kannalta sopimattomasti.
KSL 2 luku 1 §, 6 § ja 7 §
KULUTTAJA-ASIAMIEHEN VAATIMUKSET
KA on vaatinut, että Nordic Jetline Oy:tä kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun 1, 2, 6, 7 ja 8 §:n sekä kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen 2, 4 ja 5 §:n nojalla sakon uhalla kielletään markkinoimasta kuluttajille yksilöityjä laivamatkoja, risteilyjä tai muita hyödykkeitä ilmoittamatta samalla selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla hyödykkeen hintaa yhtenä lopullisena kokonaishintana, joka sisältää kaikki hyödykkeestä perittävät maksut.
Useat laivayhtiöt ottivat kesän 2000 aikana hintailmoittelussaan käyttöön erillisen polttoainelisän, jota ei sisällytetty tuotteen kokonaishintaan. KA puuttui seitsemän yhtiön markkinointiin, koska risteilyjen ja laivamatkojen hintoja ei markkinoinnissa ilmoitettu hintamerkintäasetuksen edellyttämällä tavalla (kokonaishinnan ilmoittamatta jättäminen). Nordic Jetline Finland Oy:tä lukuun ottamatta yhtiöt (Silja Line, Viking Line Abp, Linda Line Oy, Tallink Finland Oy, Eckerö Line Ab Oy, Kristina Cruises Oy Ldt) sitoutuivat noudattamaan KA:n vaatimusta kokonaishinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa ja sisällyttämään polttoainelisän hyödykkeen kokonaishintaan.
Nordic Jetline Finland Oy markkinoi mm. Helsingin Sanomissa 25.7. ja 30.7.2000 risteilyjä ilmoittamatta matkustajalta perittävää kokonaishintaa. KA kehotti kirjeessään 1.8.2000 yhtiötä sisällyttämään polttoainelisän risteilyjen kokonaishintaan kaikessa markkinoinnissaan. Yhtiö ilmoitti 16.8.2000 antamassaan vastineessa, ettei se tule muuttamaan hintoja ja teettämään uusia esitteitä liikennöintikauden 2000 aikana. Yhtiö kieltäytyi siirtymästä markkinoinnissaan kokonaishintailmoitteluun. KA kehotti uudelleen 29.8.2000 päivätyllä kirjeellään yhtiötä muuttamaan markkinointiaan kuluttajansuojasäädöksiä vastaavaksi. Yhtiölle ilmoitettiin, että hinnan ilmoittamista koskevia periaatteita sovelletaan kaikkeen kulutushyödykkeiden markkinointiin. Yhtiö ilmoitti 4.9.2000 päivätyssä kirjeessään sisällyttävänsä 1.10.2000 mennessä risteilyjen hintoihin kaikki tiedossa olevat kokonaishintaan vaikuttavat tekijät. Kirjeessään 6.9.2000 KA totesi aikataulun olevan liian hidas esim. sanomalehdissä ja Internet-sivuilla tapahtuvan markkinoinnin suhteen ja edellytti nopeampia toimenpiteitä markkinoinnin muuttamiseksi. Kirjeessään 11.9.2000 yhtiö ilmoitti sisällyttävänsä polttoainelisän päiväristeilyhintoihin 12.9.2000 alkaen niiltä osin kuin se on teknisesti mahdollista. KA:n tekemään tiedusteluun siitä, lisätäänkö Helsingin Sanomissa 19.9.2000 olleen ilmoituksen mukaiseen 65 markan reittihintaan vielä erillinen 10 markan polttoainelisä vastattiin yhtiön asiakaspalvelusta myöntävästi. Koska yhtiö mm. vielä 20.9.2000 Helsingin Sanomissa ja MTV3-kanavalla tekstitv:n sivuilla sekä 21.9.2000 Internet-sivuillaan markkinoi tuotteitaan ilmoittamatta kokonaishintaa, KA määräsi kiellon, jota yhtiö 28.9.2000 vastusti.
Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen (1359/1999) 5 §:n mukaan vähittäiskauppiaan tai muun elinkeinonharjoittajan vähittäiskauppiaan tavoin toimiessaan taikka palvelualan elinkeinonharjoittaja mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoidessaan yksilöityä kulutushyödykettä kuluttajalle, hyödykkeen hinta on samalla ilmoitettava. Asetuksen 4 §:n mukaan kulutushyödykkeen myyntihinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Myyntihinnalla tarkoitetaan asetuksen 2 §:n mukaan tuotteen lopullista hintaa mukaan lukien arvonlisävero ja muut verot sekä tuotteesta perityt pantit. Vaatimus koskee kaikkia hyödykkeitä, markkinointivälineitä ja markkinoinnin muotoja. Asetusehdotuksen (ehdotus asetukseksi kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa 21.12.1999) 4 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että "sellaiset maksut ja kustannukset, jotka peritään kaikilta asiakkailta, on sisällytettävä tuotteesta perittävään myyntihintaan". Markkinoinnissa on aina ilmoitettava yksilöidyn tuotteen myyntihinta, myös silloin kun tuotteita markkinoidaan alkaen-ilmaisulla.
Kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen mukaan hintailmoittelun pääperiaatteena on yleinen velvollisuus ilmoittaa kaikkien markkinoitujen yksilöityjen tuotteiden myyntihinnat kaikessa markkinoinnissa markkinointivälineestä riippumatta. Merkitystä ei voida antaa sille, onko hinnan ilmoittaminen hankaluuksitta toteutettavissa. Mikäli markkinoinnissa esitetylle yksilöidylle tuotteelle ei voida ilmoittaa myyntihintaa (kokonaishintaa), tulee elinkeinonharjoittajan välttää markkinoimasta yksilöityjä tuotteita.
Uudella, 1.4.2000 voimaan tulleella kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetulla asetuksella (1359/1999) kumottiin (vanha) asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (9/89) sekä kuluttajaviraston päätös kulutustavaran yksikköhinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (480/1993). Uuden hintamerkintäasetuksen taustalla on 16.2.1998 annettu Euroopan parlamentin ja Neuvoston direktiivi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisesta (98/6/EY). Euroopan parlamentti ja Euroopan Unionin Neuvosto ovat katsoneet, että on tärkeää taata kuluttajansuojan korkea taso; yhteisön tulee edistää sitä erityisillä toimilla, jotka tukevat ja täydentävät jäsenvaltioiden noudattamaa politiikkaa tarkkojen, avoimien ja yksiselitteisten hintatietojen antamiseksi kuluttajille tarjottavissa tuotteissa. Direktiivin tarkoituksena on säännellä kauppiaiden kuluttajille tarjoamien tuotteiden myyntihintoja ja yksikköhintojen ilmoittamista kuluttajavalistuksen lisäämiseksi ja hintavertailujen helpottamiseksi. Myynti- ja yksikköhinnan yleisen ilmoittamisvelvollisuuden on katsottu olevan helpoin tapa antaa kuluttajille mahdollisuus arvioida ja vertailla hintoja parhaalla mahdollisella tavalla ja tehdä siten tietoon perustuvia valintoja yksinkertaisen vertailun perusteella. Tämä tukee markkinoiden avointa toimintaa ja edistää yritysten ja tuotteiden välistä tervettä kilpailua. Tavoitteena on nimenomaan mahdollisimman yksinkertainen sääntely kuluttajan edun mukaisesti. Direktiivi on ns. minimidirektiivi, eli se ei estä jäsenvaltioita antamasta tai pitämästä voimassa kuluttajavalistusta ja hintojen vertailua paremmin edistäviä säännöksiä. Säännösmuutoksessa ei ollut asiallisesti kysymys suurista uuden hintamerkintäasetuksen mukanaan tuomista muutoksista suomalaiseen kuluttajansuojalainsäädäntöön. Eräänä tärkeänä muutoksena on kuitenkin pidettävä asetuksen 2 §:ään otettua määritelmää myyntihinnasta. Kuten direktiivin 2 artiklassa asetuksessakin nimenomaisesti määritellään myyntihinta tuotteen lopulliseksi hinnaksi. Aikaisemmassa hintamerkintäasetuksessa (9/89) tällaista määritelmää myyntihinnasta ei ollut.
Jotta hintoja voidaan vertailla hintamerkintäasetuksen tarkoituksen mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla, tulee tuotteen myyntihinta ilmoittaa tuotteen lopullisena kokonaishintana, johon sisältyy kuluttajalta tuotteesta veloitettavat verot ja maksut. Direktiivin tavoitteet eivät toteudu, jos hintamerkintäasetuksen mukaista "lopullista myyntihintaa" voidaan tulkita siten, että se tarkoittaa kahdesta tai useammasta eri hinnan osatekijästä muodostuvaa laskutoimitusta, jonka tulosta ei ole markkinoinnissa ilmoitettu, vaan joka kuluttajan tulee itse laskea. Ainoastaan hinnan eri osatekijöiden yhteenlaskettua lopputulosta voidaan pitää hyödykkeen lopullisena hintana eli myyntihintana. Tuotteen lopullisen hinnan ilmoittaminen markkinoinnissa antaa kuluttajille mahdollisuuden arvioida ja vertailla hintoja parhaalla mahdollisella tavalla ja tehdä siten tietoon perustuvia valintoja yksinkertaisen vertailun perusteella. Merkitystä ei siten voida antaa sille, kuinka helppo tai vaikea kuluttajan suoritettavaksi jäävä laskutoimitus on kyseessä.
Lisäksi KSL:n 2 luvun markkinointisäännöksistä johtuu, että kuluttajille annettavien hintatietojen pitää olla paikkansa pitäviä, eivätkä ne saa olla harhaanjohtavia. Markkinointia, jossa tarjotaan yksilöityjä hyödykkeitä kuluttajille ilmoittamatta niiden hintoja selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla, on pidettävä kuluttajien kannalta sopimattomana ja siten myös KSL:n 2 luvun 1 §:n vastaisena. Jos hinnan kertominen on tehty vaikeaselkoiseksi tai hinta on esitetty huomaamattomasti, markkinointi on epäasiallista. Erehtymisvaaraa oikean hintamerkinnän suhteen ei saa syntyä. Oikeitakin tietoja sisältävää markkinointia voidaan pitää kuluttajaa harhaanjohtavana ja siten myös KSL:n 2 luvun 2 §:n vastaisena, jos siinä on esitetty kokonaisuuden kannalta merkittävä (hinta)tieto epäselvästi. Hintatietojen kertomistavan selkeyttä arvioidaan nimenomaan kuluttajan näkökulmasta.
Hyödykkeen myyntihintaa ei saa jakaa osiin, vaan se tulee markkinoinnissa esittää yhtenä, lopullisena kokonaishintana. Tämän periaatteen on myös markkinatuomioistuin vahvistanut KSL:n 2 luvun 1 ja 2 §:iin perustuvilla ratkaisuillaan 1981:13, 1988:7 ja 1995:18. Myyntihintaan tulee sisällyttää kaikki elinkeinonharjoittajan tiedossa olevat verot, maksut tms., jotka kuluttaja hyödykkeestä joutuu maksamaan. Mainittujen ratkaisujen merkitystä arvioitaessa tulee ottaa huomioon se, että ne on kaikki annettu ennen voimassa olevan kuluttajavalistuksen lisäämiseen ja hintavertailujen helpottamiseen tähtäävän, uuden hintamerkintäasetuksen voimaantuloa. Tämä tarkoittaa sitä, että mainituista ratkaisuista ilmeneviä periaatteita voidaan pitää lähtökohtana hintailmoittelussa, mutta että voimassa oleva hintamerkintäasetus edellyttää hintailmoittelulta entistäkin selkeämpää, yksiselitteisempää ja nimenomaan kuluttajan kannalta yksinkertaisempaa sääntelyä siten, että kuluttaja pystyy tekemään vertailuja parhaalla mahdollisella tavalla ja tekemään siten tietoon perustuvia valintoja mahdollisimman yksinkertaisen vertailun perusteella. Uuden hintamerkintäasetuksen mukaan ei siis riitä, että hinta ylipäätään kerrotaan selkeästi, vaan se tulee esittää myös yhteenlaskettuna, lopullisena.
Nordic Jetline Finland Oy on hinnastossaan hinnoitellut alle 12-vuotiaat matkustajat, kuten myös opiskelijat ja eläkeläiset eri tavalla kuin yli 12-vuotiaat matkustajat. Yli 12-vuotiailta peritään ns. normaalihinta, kun taas muut tahot ovat oikeutettuja esim. reittimatkojen osalta tiettyihin prosenttimääräisiin alennuksiin, jotka lasketaan normaalihintaisesta yli 12-vuotiailta perittävästä hinnasta. Yhtiön käyttämä hinnan ilmoittamistapa johtaa siihen, että yli 12-vuotiaan tulee, saadakseen tietää markkinoidun hyödykkeen hinta, lisätä ilmoitettuun hintaan 10 markkaa, ei kuitenkaan päiväristeilyjen ilmoitettuihin hintoihin. Sen sijaan esim. opiskelijan tulee ensin lisätä yli 12-vuotiaalta perittävään hintaan mahdollinen 10 markan polttoainelisä, jonka jälkeen hänen tulee tästä laskutoimituksesta vähentää 20 prosenttia.
Nordic Jetline Finland Oy:n esim. Helsingin Sanomissa 19.9.2000 julkaistussa ilmoituksessa esitetty reittihinta 65 markkaa on ilmoitettu yli 12-vuotiaan hintana, johon tulee siis lisätä polttoainelisä 10 markkaa. Koska yhtiö markkinoinnissaan ilmoittaa hyödykkeiden hinnat yli 12-vuotiaiden hintoina, ei lopullisen hinnan (75 markkaa) ilmoittamiselle ole perusteltua estettä. Lisäksi yhtiön mainoksissa on maininta polttoainelisästä esitetty muista hintatiedoista erillään ja selvästi muita hintatietoja huomaamattomammin. Maininta polttoainelisästä saattaa jopa olla niin pienellä kirjasinkoolla ja niin huomaamattomasti esitetty, että se jää kuluttajalta huomaamatta. Toisaalta, vaikka laskutoimitusta varten tarpeelliset hintatiedot olisikin esitetty selkeästi ja näkyvästi siten, että kuluttaja on voinut helposti itse laskea hyödykkeen kokonaishinnan, mainoksessa on tarpeen ilmoittaa matkustajakohtainen markkamääräinen lopullinen kokonaishinta. Yhtiön käyttämä hintailmoittelu ei ole lopullisia kokonaishintoja yksiselitteisempää ja kuluttajalle helpommin ymmärrettävää. Koska Nordic Jetline Finland Oy on ilmoittanut sisällyttäneensä päiväristeilyjen hintoihin polttoainelisän, ei ole olemassa perusteltua estettä sille, etteikö polttoainelisää olisi voitu sisällyttää kaikkien markkinoitujen hyödykkeiden hintoihin.
Myös Nordic Jetline Finland Oy:n on noudatettava KSL:ia ja sen nojalla annettua hintamerkintäasetusta. Tämän vuoksi yhtiön olisi tullut markkinoinnissaan sisällyttää polttoainelisä hyödykkeiden myyntihintaan ilman, että siitä viranomainen erikseen jälkikäteen yritystä huomauttaa. Elinkeinonharjoittaja ei voi puolustuksekseen vedota tietämättömyyteensä lain tai asetuksen sisällöstä. Tämän vuoksi Nordic Jetline Finland Oy ei myöskään voi puolustuksekseen vedota siihen, että se on pyrkinyt jälkikäteen muuttamaan markkinointiaan niiltä osin kuin se on teknisesti ollut mahdollista. Yhtiölle on annettu riittävästi aikaa muutosten toteuttamiseen. Muutokset sanomalehdessä, www-sivuilla ja tekstitv:ssä tapahtuvassa markkinoinnissa voidaan toteuttaa hyvinkin lyhyellä aikajaksolla.
Nordic Jetline Finland Oy on kiellon vastustuksen yhteydessä vedonnut siihen, että hintamerkintäasetuksessa ei säännellä erikseen "väliaikaisesta lisästä". Asetuksessa ei kielletä sellaista kuluttajilta perimästä, mutta siinä edellytetään kokonaishinnan ilmoittamista hyödykkeiden kaikessa markkinoinnissa. Merkitystä ei kokonaishinnan ilmoittamisvelvollisuuden osalta voida antaa sille, kuinka kauan elinkeinonharjoittaja aikoo polttoainelisää kuluttajilta periä. Hinnan ilmoittamisen lähtökohta on aina hyödykkeestä perittävä lopullinen kokonaishinta. Nordic Jetline Finland Oy:n markkinoinnin voidaan katsoa olevan ristiriidassa sekä direktiivin (98/6/EY) tavoitteiden että hintamerkintäasetuksen ja KSL:n markkinointisäännösten kanssa.
NORDIC JETLINE FINLAND OY:N VASTAUS
Vastaajayhtiö on kiistänyt markkinointinsa olevan KSL:n tai hintamerkintäasetuksen vastaista sekä vaatinut hakemuksen hylkäämistä.
Nordic Jetline Finland Oy painattaa ja jakaa aikatauluja ja hintaluetteloita ainoastaan yhden kerran liikennesesongin aikana. Asiakkaidensa kannalta yhtiö on katsonut parhaaksi ilmoittaa matkoistaan perittävän polttoainelisämaksun sellaisella tavalla, jonka kaikki ymmärtävät, ja joka on selvä sekä tietyn hintailmoituksen sisältävän lehti-ilmoituksen lukijoille että niille jotka ovat ensin lukeneet yhtiön hintaluettelon ja sen jälkeen lehti-ilmoituksen. Polttoainelisämaksun sisällyttäminen kyseessä olevaan lehti-ilmoitteluun ei ole ongelma sinänsä, mutta myös niitä asiakkaita, joilla on käytettävissään ainoastaan painettu hintaluettelo, on informoitava hintalisästä. Jos lisä sisällytetään hintaan, tämä luo hyvin harhauttavan kuvan hinnoista kuluttajalle. Nordic Jetline Finland Oy on saanut ainoastaan positiivista palautetta hinnan ilmoittamistavastaan, koska se on ollut hyvin helppo ymmärtää. Samaa ei voida sanoa KA:n mainitsemien muiden varustamojen ilmoittelusta. Muutoinkin Nordic Jetline Finland Oy on informoinut siitä, millaisin edellytyksin tämä hintalisäys peritään. Nordic Jetline Finland Oy on päättänyt noudattaa KA:n vaatimusta päiväristeilyjen osalta siitä huolimatta, että yhtiö katsoi vaatimusten olevan virheellisiä ja kuluttajaa harhauttavia.
KA:n mainitsemista lainkohdista ei ole löydettävissä minkäänlaista kieltoa väliaikaisesti periä polttoainelisämaksua ja ilmoittaa siitä, erityisesti sellaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa kuin kesällä 2000, jolloin polttoaineen hinnat nousivat yli 100 prosenttia. Tärkeintä on, että asiakas saa selvän käsityksen siitä, minkä hinnan hän maksaa, riippumatta siitä, onko kysymyksessä päivälehdissä ilmoitettu matka vai sellainen matka, joka on ainoastaan hintaluettelossa. Tämä vaatimus täyttyy parhaiten noudattamalla sitä ilmoitustapaa, jonka yhtiö on valinnut. Koska elinkeinonharjoittajat yleensä noudattavat KA:n vaatimuksia, tulisi minimivaatimuksena olla, että nämä vaatimukset esitetään oikealla tavalla yksilöidysti. Ilmoittelun muuttaminen sen vuoksi, että KA on yksilöinyt vaatimuksensa väärin, on elinkeinonharjoittajan kannalta kohtuutonta. Hinnan ilmoittaminen KA:n vaatimalla tavalla on kuluttajan kannalta huonompi tapa, koska hänen on silloin vaikeampi suorittaa järkeviä hintavertailuja.
Polttoainelisämaksu oli tarkoitettu vain siksi ajaksi, jolloin polttoaineen hinta ylitti tietyn tason. Kun yhtiössä suunniteltiin viime vuoden markkinointikausia, edellytyksenä hinnoille oli, että öljyn hinta olisi maksimissaan 180 dollaria tonnilta. Viime vuonna öljyn hinta nousi kuitenkin 300 dollariin tonnilta. Yhtiö oli valmis välittömästi lopettamaan polttoainelisämaksun perimisen jos polttoaineen hinta olisi pudonnut mainitun tason alapuolelle. Kuluttajan kannalta on ehdottomasti ollut mitä suurimmassa määrin tärkeää tietää, että hinnan on mahdollista myös laskea. Jos polttoainelisämaksu sisällytetään ulosmyyntihintaan, tämä merkitsee yleensä sitä, että hintaa ei lasketa vaikka polttoaineen hinta laskisi. Muut laivayhtiöt nostivat hintoja suoraan ja tällöin ne pysyivätkin sellaisina. Nordic Jetline Finland Oy:n hinnassa lisää käytetään niin kauan kuin öljyn hinta pysyy näin korkeana.
Nordic Jetline Finland Oy:llä on kausiluontoinen liikenne. Kun polttoainelisämaksu otettiin käyttöön, oli enää 3-4 kuukautta liikennettä jäljellä kyseistä vuotta. Vastaajayhtiö on pieni yritys, ja olisi ollut kohtuutonta vaatia, että se olisi satsannut 0,5-1 miljoonaa markkaa uuteen aineistoon vain 3-4 kuukautta varten. Niinpä yhtiö otti käyttöön lisän niin kauan kuin öljyn hinta olisi kyseisellä tasolla. Markkinointiaineistossa on vain tietty hinta, joten olisi ollut väärin sellaista asiakasta kohtaan, jolla on vanha hinnasto, periä hänen tietämättään 20 markkaa lisää meno-paluumatkasta. Jos lisä sisällytetään hintaan, silloin ihmiset, joilla on vanha hinnasto, eivät tiedä, että yhtiö perii polttoainelisää, koska se vain lisätään hintoihin. Yhtiölle ei ole tullut yhtään valituskirjettä siitä, että hinta olisi väärin ilmoitettu. Sen sijaan muille laivayhtiöille on valituskirjeitä tullut nimenomaan siitä syystä, että asiakkaat ovat joutuneet maksamaan eri hinnan kuin mitä esitteissä on ollut, ilman että polttoainelisästä olisi missään ilmoitettu. Yhtiö on pyrkinyt noudattamaan KA:n vaatimuksia. Kun KA:n aikaisemmassa kirjeessä puhuttiin nimenomaan risteilyistä, yhtiössä lisättiin juuri päiväristeilyihin ko. lisä. Muut vastaajan markkinoimat matkat ovat erilaisia, mm. hotellipaketteja.
MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT
Nordic Jetline Finland Oy:n toimialana on mm. laivaliikenteen harjoittaminen ja siihen liittyvien palvelujen tuottaminen.
Vastaajayhtiö on Helsingin Sanomissa mm. 19. ja 20.9.2000 julkaistuissa mainoksissaan markkinoinut laivamatkoja Tallinnaan ilmoittamalla hinnan esim. seuraavasti: "Reittihinnat la-to alk. 65,-." Mainoksen lopussa on mainittu: "Polttoainelisä 10,-/suunta (ei koske päiväristeilyjä)." Yhtiö on myös internet-sivuillaan 21.9.2000 markkinoinut matkoja Tallinnaan siten, että mainoksessa on erikseen ilmoitettu hintoihin lisättävän polttoainelisämaksu.
KA on kehottanut yhtiötä sisällyttämään markkinoinnissaan ilmoittamiinsa hintoihin myös polttoainelisän. Kun yhtiö oli KA:n kehotuksista huolimatta jatkanut mainitunlaista markkinointiaan, KA oli antanut yhtiölle 22.9.2000 markkinointikiellon, jossa oli sakon uhalla kielletty markkinoimasta kuluttajille yksilöityjä laivamatkoja ja -risteilyjä ilmoittamatta samalla selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla matkan hintaa yhtenä kokonaishintana, joka sisältää kaikki matkasta perittävät maksut. Yhtiö on ilmoittanut vastustavansa KA:n antamaa kieltoa.
Markkinatuomioistuin toteaa, että kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa annetun asetuksen (1359/1999) 4 §:n mukaan kulutushyödykkeen myyntihinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla. Sanotun asetuksen 5 §:n mukaan vähittäiskauppiaan tai muun elinkeinonharjoittajan toimiessa vähittäiskauppiaan tavoin taikka palvelualan elinkeinonharjoittajan mainoksin tai muulla vastaavalla tavalla markkinoidessa yksilöityä kulutushyödykettä kuluttajalle, hyödykkeen hinta on samalla ilmoitettava. Myyntihinnalla tarkoitetaan asetuksen 2 §:n mukaan tuotteen lopullista hintaa mukaan lukien arvonlisävero ja muut verot sekä tuotteesta perityt pantit.
Markkinatuomioistuimen aikaisemmissa ratkaisuissa on todettu, että kulutushyödykkeen hinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla (mm. ratkaisut 1995:18 ja 1999:10). Ratkaisussa 1995:18 kiellettiin markkinoimasta kuluttajille laivamatkoja ilmoittamatta hintana matkan matkustajakohtaista kokonaishintaa. Sanotut ratkaisut on annettu aikaisemmin voimassa olleen hintamerkintäasetuksen (9/89) nojalla.
Uusi hintamerkintäasetus on tullut voimaan 1.4.2000. Uuden hintamerkintäasetuksen taustalla on 16.2.1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi kuluttajansuojasta kuluttajille tarjottavien tuotteiden hintojen ilmoittamisessa (98/6/EY). Direktiivin tarkoituksena on säännellä kauppiaiden kuluttajille tarjoamien tuotteiden myyntihintoja ja yksikköhintojen ilmoittamista kuluttajavalistuksen lisäämiseksi ja hintavertailujen helpottamiseksi. Direktiivin lähtökohtana on ollut, että myynti- ja yksikköhinnan yleinen ilmoittamisvelvollisuus on helpoin tapa antaa kuluttajille mahdollisuus arvioida ja vertailla hintoja parhaalla mahdollisella tavalla ja siten tehdä tietoon perustuvia valintoja yksinkertaisen vertailun perusteella. Direktiivi on ns. minimidirektiivi, joka ei estä EU:n jäsenvaltioita antamasta tai pitämästä voimassa kuluttajavalistusta ja hintojen vertailua paremmin edistäviä säännöksiä.
Uuteen hintamerkintäasetukseen lisätty määritelmä tuotteen myyntihinnasta on perustunut edellä mainitun direktiivin säännöksessä olevaan määritelmään. Direktiivissä määriteltynä lopullisena myyntihintana on pidettävä hintaa, johon on laskettu valmiiksi mukaan kaikki hintaan kuuluvat osat. Myös hintamerkintäasetuksen 2 §:n mukaan myyntihinta on tuotteen lopullinen hinta, joka sisältää verot ja tuotteesta mahdollisesti perittävät muut maksut. Myyntihinnan ilmoittamista siten, että lopullinen kuluttajalta perittävä hinta muodostuu osista, jotka kuluttajan on itse laskettava yhteen, ei voida pitää hintamerkintäasetuksen mukaisena lopullisen myyntihinnan ilmoittamisena.
Vastaajayhtiö on edellä mainituissa lehti-ilmoituksissaan ja internet-sivuillaan esittänyt laivamatkan reittihinnaksi 65 markkaa, ilmoittaen mainoksissa erikseen polttoainelisästä. Internet-sivuilla olleessa mainoksessa on sanottu, että polttoainelisämaksu lisätään hintoihin. Lehti-ilmoituksissa maininta polttoainelisästä on esitetty muista hintatiedoista erillään ja muita hintatietoja selvästi pienemmällä tekstikoolla. Lehti-ilmoituksissa sanotulla tavalla merkityn ilmoituksen sanamuodosta "Polttoainelisä 10,-/suunta (ei koske päiväristeilyjä)." ei myöskään voi varmuudella päätellä, että kysymyksessä on ilmoitettuihin hintoihin lisättävä erä. Tieto siitä, että hintoihin lisätään mainittu polttoainelisämaksu, on saattanut mainitusta esittämistavasta johtuen jopa jäädä kuluttajalta huomaamatta.
Yhtiön mainoksissa on sinänsä mainittu kaikki sellaiset erät, joista markkinoitujen hyödykkeiden lopullinen myyntihinta on koostunut, ja myös laskutoimitus kokonaishinnan selville saamiseksi on ollut helppo. Yhtiön mainoksissa ei ole kuitenkaan esitetty markkinoidun yksilöidyn hyödykkeen hintaa lopullisena hintana. Lehti-ilmoituksissa ollut maininta polttoainelisästä on ollut epäselvä. Yhtiön mainoksissa ollut tapa esittää hyödykkeen hinta ei ole vastannut niitä vaatimuksia, joita yksilöidyn hyödykkeen hinnan ilmoittamiselle on uudessa hintamerkintäasetuksessa edellä mainitun direktiivin perusteella asetettu. Yhtiön käyttämää tapaa ilmoittaa markkinoimansa tuotteen hinta ei siten tältä osin voida pitää uuden hintamerkintäasetuksen mukaisena.
Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että vastaajayhtiö on markkinoimalla kuluttajille yksilöityjä laivamatkoja ilmoittamatta samalla selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla markkinoimansa hyödykkeen hintaa yhtenä lopullisena kokonaishintana, joka sisältää kaikki hyödykkeestä perittävät maksut, menetellyt markkinoinnissaan kuluttajien kannalta sopimattomasti.
MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Markkinatuomioistuin kieltää Nordic Jetline Finland Oy:tä KSL:n 2 luvun 1, 6 ja 7 §:n nojalla kolmensadantuhannen (300.000) markan sakon uhalla markkinoimasta kuluttajille yksilöityjä laivamatkoja ilmoittamatta samalla selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla hyödykkeen hintaa yhtenä lopullisena kokonaishintana, joka sisältää kaikki hyödykkeestä perittävät maksut.
Kieltoa on noudatettava heti.
Asian ovat ratkaisseet: Meriluoto, Mäkinen, Bärlund, Henriksson, Kortekangas, Nikula, Paloranta ja Sario