23.5.2011

Espoon käräjäoikeuden tuomio 24.9.2008

Espoon käräjäoikeus on kihlakunnansyyttäjän ja B:n syytteestä lukenut A:n syyksi kohdassa 1, että hän oli 24.10.2005 oikeudettomasti estänyt B:ltä pääsyn heidän yhdessä hallitsemaansa asuntoon, ja kohdassa 2, että hän oli 24.10. - 21.12.2005 välisenä aikana anastanut asunnosta B:n, A:n ja B:n yhteistä sekä A:n ja B:n yhteisten lasten omaisuutta.

Käräjäoikeus on tuominnut A:n 1 kohdan osalta hallinnan loukkauksesta ja 2 kohdan osalta törkeästä kavalluksesta yhteiseen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet maksamaan korvaukseksi anastamastaan omaisuudesta B:lle 5 780 euroa ja asianosaisten yhteisille lapsille yhteisesti 4 040 euroa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden päätös 12.10.2009

A:n haettua valittamalla muutosta käräjäoikeuden tuomioon hovioikeus oli määrännyt asiassa toimitettavaksi pääkäsittelyn 12.10.2009 klo 9.00. A oli kutsuttu pääkäsittelyyn valittajana henkilökohtaisesti asian selvittämistä varten uhalla, että valitus hänen poissaollessaan jätetään pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä.

A ei ollut saapunut kello 9.00 aloitettuun hovioikeuden istuntoon, mutta paikalla oli ollut hänen oikeudenkäyntiasiamiehensä, joka oli ilmoittanut, että A oli kotonaan sairaana. Asiamies oli pyytänyt, että pääkäsittely aloitettaisiin ilman A:n läsnäoloa ja ilmoittanut, että A ehtisi saapua hovioikeuteen kello 10.00 mennessä.

Hovioikeus lausui 12.10.2009 julistamassaan päätöksessä, että oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §:n 1 momentin mukaan laillinen este oli muun muassa sillä, joka sairauden vuoksi oli estynyt noudattamasta kehotusta saapua tuomioistuimeen. A ei ollut ilmoittanut hovioikeudelle lainkohdassa tarkoitetusta laillisesta esteestä eikä sellaista estettä ollut myöskään hovioikeuden tiedossa. A:n jäätyä saapumatta pääkäsittelyyn valitus oli jätettävä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin nojalla sillensä. Hovioikeus jätti valituksen sillensä. Käräjäoikeuden tuomio jäi siten noudatettavaksi. A velvoitettiin korvaamaan B:n asianosais- ja oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Hovioikeuden päätökseen liitetyn muutoksenhakuohjeen mukaan ratkaisuun sai hakea muutosta oikeudenkäyntikulujen ja todistelukustannusten korvausvelvollisuuden osalta valittamalla, jos korkein oikeus myönsi valitusluvan. Muilta osin ratkaisuun ei saanut hakea muutosta valittamalla.

Lisäksi hovioikeus muutoksenhakuohjeessaan ilmoitti, että jos A:lla oli ollut laillinen este, jota hän ei ollut voinut ajoissa ilmoittaa, hänellä oli oikeus saattaa valitus uudelleen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti hovioikeudelle 30 päivän kuluessa valituksen sillensä jättämisestä.

Helsingin hovioikeuden päätös 3.12.2009

A vaati, että hänen valituksensa otetaan uudelleen käsiteltäväksi, koska hän oli sairastanut pahaa flunssaa hovioikeuden pääkäsittelypäivänä 12.10.2009 ja koska hänellä oli sen vuoksi ollut laillinen este jäädä pois pääkäsittelystä.

Hovioikeus lausui päätöksessään, että A oli esittänyt selvityksenä poissaolostaan lääkärin 12.10.2009 antaman todistuksen terveydentilasta oikeuden istuntoa varten. Sen mukaan A oli ollut kyvytön osallistumaan oikeuden istuntoon 12.10.2009 sairauden (diagnoosinumero J06.9) vuoksi.

Oikeuskäytännössä oli katsottu, että sairaus oli laillinen este silloin, kun se oli laadultaan tai vaikutuksiltaan sellainen, ettei henkilö voinut terveydentilaansa vaarantamatta saapua oikeuden istuntoon tai olla läsnä siellä. Jos henkilö oli sairautensa vuoksi välittömän sairaalahoidon tarpeessa, hänellä oli yleensä laillinen este. Myös vähäisempien sairauksien hankalat tilapäisoireet saattoivat muodostaa laillisen esteen.

A:n hovioikeudelle toimittamasta selvityksestä ei ilmennyt, että hän olisi ollut sairautensa vuoksi välittömän sairaalahoidon tarpeessa. Oman ilmoituksensakin mukaan hän olisi kyennyt tulemaan paikalle tunnin myöhässä. Näin ollen esitetystä selvityksestä ei voinut päätellä, että hän ei olisi voinut terveydentilaansa vaarantamatta saapua hovioikeuden pääkäsittelyyn tai että hän olisi kärsinyt sairaudesta johtuvista tilapäisoireista. Hovioikeus oli odottanut A:ta saapuvaksi istuntopaikalle kello 9.45 saakka.

Hovioikeus katsoi, ettei A ollut näyttänyt, että hänellä olisi ollut laillinen este. Hovioikeus hylkäsi A:n hakemuksen valituksen saattamiseksi uudelleen käsiteltäväksi. Valitusta ei otettu tutkittavaksi.

Käsittelyratkaisut

1. Korkein oikeus pitää suullisen käsittelyn toimittamista asiassa tarpeettomana ja hylkää A:n sitä koskevan pyynnön.

2. A:n muutoksenhakemus perustuu yhtäältä siihen, ettei hovioikeus olisi 12.10.2009 huomioon ottaen Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattuun oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvä oikeus puolustautumiseen saanut jättää hänen valitustaan sillensä, ja toisaalta siihen, että hänellä oli ollut laillinen este jäädä pois hovioikeuden pääkäsittelystä.

3. Siltä osin kuin kysymys on siitä, oliko A:lla laillinen este jäädä pois pääkäsittelystä, muutoksenhakukeinona hovioikeuden valituksen sillensä jättämisratkaisuun on hovioikeuden ohjauksen mukaisesti oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 22 §:ssä säädetty menettely ilmoittaa laillinen este hovioikeudelle 30 päivän määräajassa valituksen sillensä jättämisestä, kuten A on menetellyt. Ilmoituksen jälkeen tehdystä hovioikeuden ratkaisusta haetaan muutosta Korkeimmassa oikeudessa valittamalla, jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan. Tässä tapauksessa valituslupa on myönnetty. Siltä osin kuin kysymys on muutoksenhausta hovioikeuden valituksen sillensäjättämisratkaisuun muulla kuin lailliseen esteeseen liittyvällä perusteella, muutoksenhakukeino on ratkaisuista KKO 2004:22 ja 2004:94 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti kantelu.

4. A on nimittänyt hovioikeuden 3.12.2009 antamaan päätökseen kohdistamansa muutoksenhakemuksen sekä kanteluksi että valitukseksi. Ottaen huomioon muutoksenhakemuksen sisällön Korkein oikeus katsoo, että kantelu kohdistuu hovioikeuden 12.10.2009 julistamaan päätökseen, jolla A:n valitus on jätetty sillensä, ja että valitus kohdistuu hovioikeuden 3.12.2009 antamaan päätökseen, jolla hovioikeus on hylännyt A:n hakemuksen valituksen saattamiseksi uudelleen käsiteltäväksi.

Pääasiaratkaisut

Perustelut kantelua koskevassa asiassa

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Kihlakunnansyyttäjä ja asianomistaja B olivat vaatineet A:lle rangaistusta siitä, että A oli oikeudettomasti estänyt B:ltä pääsyn heidän yhdessä hallitsemaansa asuntoon ja että A oli anastanut asunnosta B:n, A:n ja B:n yhteistä sekä A:n ja B:n yhteisten lasten omaisuutta. Käräjäoikeudessa oli kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja B:tä sekä kahta todistajaa. Käräjäoikeus on tuominnut A:n hallinnan loukkauksesta ja törkeästä kavalluksesta yhteiseen viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoittanut hänet suorittamaan vahingonkorvausta anastamastaan omaisuudesta B:lle ja asianosaisten yhteisille lapsille.

2. Valituksessaan hovioikeudelle A oli vaatinut käräjäoikeuden tuomion kumoamista kokonaan tai toissijaisesti muun ohella rangaistuksen lieventämistä ja vahingonkorvauksen alentamista. A:n mukaan käräjäoikeus oli arvioinut asiassa esitetyn näytön virheellisesti. A oli vaatinut, että hovioikeus toimittaa pääkäsittelyn ja että hänet kutsutaan henkilökohtaisesti kuultavaksi.

3. Hovioikeus oli määrännyt asiassa pidettäväksi pääkäsittelyn, johon A oli kutsuttu henkilökohtaisesti kuultavaksi uhalla, että valitus hänen poissaollessaan jätetään sillensä. Pääkäsittelyyn oli lisäksi kutsuttu henkilökohtaisesti kuultavaksi asianomistaja B sekä kaksi käräjäoikeudessa kuultua todistajaa.

4. A ei ollut saapunut pääkäsittelyyn eikä hän ollut ennalta ilmoittanut esteestä. Paikalla ollut A:n asiamies oli ilmoittanut, että A oli kotonaan sairaana, mutta ehtisi saapua hovioikeuteen tunnin kuluessa. Asiamies oli pyytänyt, että pääkäsittely aloitettaisiin A:n poissaolosta huolimatta. Kihlakunnansyyttäjä ja asianomistaja B olivat vaatineet, että asia jätetään sillensä.

5. Hovioikeus on jättänyt A:n valituksen sillensä, koska A oli ilman laillista estettä jäänyt pois pääkäsittelystä, jonne hänet oli kutsuttu saapumaan henkilökohtaisesti asian selvittämistä varten. Asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeus menetellyt virheellisesti, kun se ei ollut tutkinut A:n valitusta, vaikka A:n asiamies oli saapunut paikalle ja vaatinut pääkäsittelyn aloittamista.

Säännökset sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden käytäntö

6. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin (381/2003) mukaan, jos valittaja on jäänyt pois pääkäsittelystä, valitus jätetään pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 29 §:n mukaan asianosainen, joka huolimatta siitä, että hänet on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, käyttää asiamiestä sijastaan, vaikka hänellä ei ole laillista estettä, katsotaan poisjääneeksi.

7. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n voimassaolevaan 1 momenttiin johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 91/2002 vp s. 46) todetaan, että poissaolotilanteissa valitus jää sillensä vain pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta ja että valitus tutkitaan esittelystä ratkaistavilta osin. Hallituksen esityksen mukaan on valittajan oman edun mukaista, että aikaisempaa useammin saataisiin hovioikeuden aineellinen ratkaisu eikä valitusta jätettäisi sillensä niiden kysymysten osalta, jotka hyvin voidaan tutkia hänen poissaolostaan huolimatta, kuten lainsoveltamis- ja usein seuraamuskysymykset. Hallituksen esitykseen sisältynyttä ehdotusta, jonka mukaan valitus olisi muutoinkin voitu ratkaista vain syytetyn asiamiehen läsnäollessa, ei sitä vastoin toteutettu. Tällaisen menettelyn arvioitiin yhtäältä voivan vaarantaa asianmukaisen oikeudenkäynnin, mikäli tarpeellisena pidetystä henkilökohtaisesta kuulemisesta luovutaan, ja toisaalta voivan johtaa hovioikeuksissa vaivalloisiin pääkäsittelyiden lykkäämisiin (LaVM vp 27/2002 s. 19).

8. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:94 jo aikaisemmin voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin (165/1998) nojalla sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan ja sen soveltamiskäytännön johdosta katsonut, että valitusta ei tule aina kokonaan jättää sillensä, kun valittaja jää pois pääkäsittelystä hänelle annetusta määräyksestä huolimatta, vaan että tuomioistuimen tulee tällöinkin ratkaista, onko valituksen tutkiminen joidenkin erikseen ratkaistavissa olevien kysymysten osalta vain asiamiestä kuulemalla aiheellista ja perusteltua. Arvioitaessa sitä, missä tilanteessa asia on tutkittavissa vain, jos valittaja on paikalla, ja milloin taas valittajalla on oikeus puolustautua käyttäen valitsemaansa puolustajaa, on pidettävä erillään erilaiset tilanteet rikosoikeudenkäynnissä. Jos kysymys on valittajan kuulustelemisesta asian selvittämistarkoituksessa, hänen henkilökohtainen paikallaolonsa on välttämätöntä. Muissa tilanteissa, kuten muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden kuulustelemisessa tai syytteessä kuvatun teon oikeudellisen arvioinnin osalta, on päinvastoin asianmukaista, että kuulustelun suorittaa tai lausumat esittää oikeustieteellisen koulutuksen saanut avustaja.

9. Mainitussa ratkaisussaan Korkein oikeus on viitannut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin Poitrimol v. Ranska 23.11.1993, Lala v. Alankomaat ja Pelladoah v. Alankomaat 22.9.1994 sekä Van Geyseghem v. Belgia 21.1.1999, Van Pelt v. Ranska 23.5.2000 ja Goedhart v. Belgia 20.3.2001, joissa toistetun kannan mukaan oikeus tehokkaaseen puolustukseen asianajajan avulla kuuluu oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspiirteisiin ja ettei syytetyltä voida riistää tuota oikeutta pelkästään sen vuoksi, ettei hän ole itse läsnä asian käsittelyssä. Lisäksi tuomioistuin on todennut, että vaikka lainsäätäjällä tulee olla valta ehkäistä aiheettomia poissaoloja, pakotteena ei voida käyttää puolustajan avun epäämistä.

10. Edellä viitattujen ratkaisujen antamisen jälkeen Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Suomea koskevassa ratkaisussaan Pietiläinen v. Suomi 22.9.2009 katsonut hovioikeuden sillensä jättämisratkaisun rikkoneen ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja saman artiklan 3 c)-kohdassa tarkoitettua oikeutta puolustautua oikeudenkäyntiavustajansa välityksellä seuraavanlaisessa tapauksessa. Hovioikeus oli määrännyt asiassa useita suullisia käsittelyjä helmi- ja maaliskuulle 2005 ja velvoittanut valittajan olemaan istunnoissa läsnä asian selvittämisen vuoksi henkilökohtaisesti. Valittaja oli jäänyt pois ensimmäisestä istunnosta helmikuussa 2005, mutta häntä oli tuolloin edustanut hänen avustajansa. Hovioikeus oli jättänyt valittajan valituksen sillensä hänen esteettömän poissaolonsa vuoksi. Ihmisoikeustuomioistuin totesi syytetyn läsnäolon olennaisen tärkeäksi paitsi hänen osallistumisoikeutensa myös asian selvittämisen kannalta. Näin ollen lainsäätäjä sai ryhtyä toimenpiteisiin, joilla pyrittiin ehkäisemään perusteettomia poissaoloja. Toisaalta vielä tärkeämpää oli se, että syytettyä puolustettiin asianmukaisesti oikeudessa. Häneltä ei saanut hänen poissaolonsa takia riistää hänen 6 artiklan 3 c)-kohdan mukaista oikeuttaan puolustautua oikeudenkäyntiavustajansa välityksin edes silloin, kun poissaolo oli esteetöntä. Avustajalle, joka oli tullut oikeuteen ilmeisenä tarkoituksenaan puolustaa syytettynä ollut päämiestään, tuli antaa siihen tilaisuus. Näin olisi tullut tehdä varsinkin, kun todistajia oli ollut määrä kuulustella vasta maaliskuun istunnossa. Asiassa ei ollut täysin selvää, millaisia kysymyksiä helmikuun istunnossa oli käsitelty. Siinä ei kuitenkaan ilmeisesti ollut käsitelty mitään sellaisia kysymyksiä, joiden vuoksi valittajan henkilökohtainen läsnäolo oli ollut ehdottoman välttämätöntä. Lisäksi pääkäsittelyn istunnot oli määrätty usealle päivälle eikä haasteissa ollut sanottu, että jo poissaoloa yhdestä istunnosta pidettäisiin poissaolona pääkäsittelystä. Näissä oloissa valituksen sillensä jättäminen oli erityisen tiukka ja ankara seuraamus, jota ei voitu pitää oikeutettuna, kun otettiin huomioon syytetyn oikeus puolustautua ja oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Asian arviointiperusteet

11. Korkein oikeus toteaa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta ja 3 c) kohta sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintunut tulkintakäytäntö edellyttävät, että tuomioistuin soveltaa oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännöksiä mahdollisimman joustavasti pyrkien turvaamaan vastaajan puolustautumisedellytykset silloinkin, kun henkilökohtaisesti istuntoon saapumaan velvoitettu vastaaja on jäänyt pois ja paikalla on ainoastaan hänen asiamiehensä. Tämän vuoksi tuomioistuimen on arvioitava, onko vastaajan henkilökohtainen läsnäolo välttämätöntä asian selvittämistä varten ja voidaanko asian tutkiminen ja suullisen todistelun vastaanottaminen ainakin aloittaa vastaajan puolustautumisen tapahtuessa yksinomaan asiamiehen toimin. Tarvittaessa on valituksen kohteena olevasta asiasta erotettava ne osat, jotka ovat ratkaistavissa pääkäsittelyä toimittamatta.

12. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että vaikka rikosasiassa vastaajan puolustautumiselle on annettava suuri painoarvo, oikeudenkäyntimenettelyä ei voida tarkastella vain hänen kannaltaan. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimus suojaa myös asianomistajaa, jonka kannalta on tärkeää, että rikosasia siihen liittyvine korvausvaatimuksineen selvitetään asianmukaisesti ja kohtuullisessa ajassa. Päätöstä asian jättämisestä sillensä ei siis saa tehdä kaavamaisesti tilanteessa, jossa asiamiehen läsnäolo osoittaa poissaolevan syytetyn haluavan jatkaa asiansa käsittelyä.

Vastaajan henkilökohtaisen kuulemisen tarpeellisuus

13. Rikosasiassa vastaajaa kuullaan säännönmukaisesti henkilökohtaisesti. Tästä voidaan yleensä luopua vain vähäisemmissä rikosasioissa ja tällöinkin edellyttäen, ettei vastaajan kuuleminen ole tarpeen asian selvittämistä varten. Vastaajan henkilökohtaisen kuulemisen tarpeellisuus rikosasiassa tulee arvioitavaksi, kun tuomioistuin tekee päätöksen pääkäsittelyn toimittamisesta ja asianosaisten kutsumisesta käsittelylle määrättyyn istuntoon. Jollei vastaaja ole noudattanut näin saamaansa kutsua, tuomioistuimen on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 5 §:n nojalla uudestaan harkittava, onko vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa pääkäsittelyssä edelleen pidettävä välttämättömänä.

14. Korkein oikeus toteaa, että vaatimus vastaajan henkilökohtaisesta kuulemisesta ja läsnäolosta oikeudenkäynnissä ei perustu yksinomaan hänen osallistumis- tai puolustautumismahdollisuuksiensa turvaamiseen. Tarkoituksena on, että vastaajan kertomuksen ja hänestä oikeudenkäynnin aikana tehtävien havaintojen avulla voidaan selvittää tosiasioita ja osaltaan luoda pohjaa oikeudenmukaiselle tuomiolle. Näin ollen vastaajan henkilökohtainen läsnäolo hovioikeudessa on muiden asiaan osallisten oikeusturvan ja hovioikeuden ratkaisuedellytysten kannalta merkityksellistä myös siinä muutoksenhakutilanteessa, jossa käräjäoikeuden antamaa tuomiota voidaan muuttaa vain vastaajan eduksi. Lähtökohtana on lisäksi, että hovioikeudella tulee pääkäsittelyssä käsiteltävässä asiassa olla yhtä hyvät edellytykset arvioida suullista todistelua kuin käräjäoikeudellakin silloin, kun hovioikeudessa on muutoksenhaun johdosta kysymys käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuudesta. Rikosasian vastaajalla ei siten ole ainoana muutoksenhakijanakaan oikeutta itse valita, onko hänen kuulemisensa hovioikeudessa tarpeen asian selvittämiseksi.

15. Tässä asiassa vastaaja A:ta ja asianomistaja B:tä on kuultu todistelutarkoituksessa käräjäoikeudessa, jossa he ovat kertoneet tapahtumista toisistaan poikkeavin tavoin. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että A:n kertomuksella on ollut merkitystä myös syyksilukemisen ja rangaistuksen määräämisen kannalta. A:n valitus on keskeisesti perustunut siihen, että käräjäoikeus on arvioinut virheellisesti asiassa esitetyn näytön. A on itse vaatinut henkilökohtaista kuulemistaan hovioikeudessa.

16. Hovioikeus on katsottuaan, että valituksen johdosta on toimitettava pääkäsittely, kutsunut asianosaiset henkilökohtaisesti kuultaviksi asian selvittämistä varten. Koska A ja B ovat käräjäoikeudessa kertoneet ristiriitaisella tavalla tapahtumista ja sellaisista seikoista, kuten anastetuiksi väitetyistä esineistä, joista vain heillä voi olla tietoa, ja koska A:n valitus perustuu juuri suullisen todistelun uskottavuuden arviointiin, hovioikeus on ennen pääkäsittelyn alkamista voinut perustellusti lähteä siitä, että A:n läsnäolo ja hänen kuulemisensa pääkäsittelyssä on valitusasian ratkaisemisen kannalta välttämätöntä.

Mahdollisuus pääkäsittelyn aloittamiseen

17. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 1 §:n mukaan ennen pääkäsittelyn aloittamista tuomioistuimen on selvitettävä, voidaanko asia ottaa lopullisesti käsiteltäväksi. Pääsääntönä luvun 2 §:n mukaan on, ettei pääkäsittelyä saa aloittaa ja että se on peruutettava sekä sille on määrättävä uusi käsittelypäivä muun muassa silloin, kun vastaaja on jäänyt pois, eikä asia ole sellainen, että se voidaan ratkaista tästä huolimatta. Mainitun luvun 3 §:n 2 momentin mukaan pääkäsittely saadaan tällaisesta esteestä huolimatta aloittaa, jos voidaan olettaa, että asian jatkokäsittely voidaan toteuttaa laissa säädetyssä määräajassa ja ettei lykkäämisestä aiheudu merkittävää haittaa asian käsittelylle. Tällöinkään ei luvun 3 a §:n 1 momentin mukaan ole sallittua kuulla todistajaa tai todistelutarkoituksessa asianomistajaa, ellei vastaajalle ole haasteen yhteydessä ilmoitettu siitä, että todistelu voidaan ottaa vastaan hänen poissaolostaan huolimatta.

18. Tässä tapauksessa kysymys on ollut tavanomaisesta rikosasiasta, jonka pääkäsittely hovioikeudessa on määrätty pidettäväksi vain yhtenä päivänä. Suullisen todistelun vastaanottamista asianomistajaa ja todistajia kuulemalla ei ole voitu aloittaa vain siihen luottaen, että A saapuisi asiamiehensä ilmoituksen mukaisesti tunnin kuluessa istunnolle ennakolta määrätystä alkamisajankohdasta. A:n kuuleminen samassa istunnossa ei olisi voinut toteutua, jos hän kuitenkin olisi jäänyt saapumatta pääkäsittelyyn. Kun tässä asiassa näytön arviointi on olennaisesti perustunut asianosaisten vastakkaisten kertomusten keskinäiseen vertailuun, pääkäsittelyn lykkääminen ja todistelun hajauttaminen näiltä osin eri käsittelypäiville olisi ollut omiaan myös heikentämään näytön arvioinnin edellytyksiä hovioikeudessa. A:lle toimitetussa kutsussa ei myöskään ole ollut ilmoitusta siitä, että todistelu voidaan ottaa vastaan hänen poissaolostaan huolimatta.

19. Korkein oikeus toteaa, että nyt esillä oleva tapaus poikkeaa edellä kohdassa 10 selostetusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelemästä asiasta Pietiläinen v. Suomi, jossa asian käsittelylle oli varattu useita käsittelypäiviä ja jossa ensimmäisenä käsittelypäivänä ei ilmeisesti ollut käsitelty Pietiläisen läsnäoloa välttämättä edellyttäneitä kysymyksiä sekä jossa myös kutsu oikeuteen saapumisesta oli arvioitu epäselväksi. Korkein oikeus katsoo, että A:n tapaukseen liittyvissä, edellisessä kohdassa kerrotuissa olosuhteissa hovioikeus ei ole voinut aloittaa pääkäsittelyä ja kuulla asianomistajaa ja todistajia ilman A:n läsnäoloa.

20. Edellä selostetun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kannalta on vielä arvioitava, olisiko hovioikeuden tullut esillä olevassa tilanteessa kokonaan peruuttaa pääkäsittely ja määrätä uusi käsittelypäivä. Tällaisesta vaihtoehdosta ei ole oikeudenkäymiskaaressa säädetty. Arvioinnissa huomioon otettavina näkökohtina tulevat kysymykseen muun ohella käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen ankaruus ja valituksessa esitetyt perusteet tuomion muuttamiselle.

21. A on tuomittu törkeästä kavalluksesta, jota ei voida pitää vähäisenä rikoksena. Hänelle määrättyä viiden kuukauden pituista ehdollista vankeustuomiota ei kuitenkaan voida pitää erityisen ankarana seuraamuksena. A:n valituksen johdosta kysymys on ollut käräjäoikeudessa jo vastaanotetun suullisen näytön uudelleen arvioimisesta. A:n valituksessa on vain yleispiirteisiksi katsottavin viittauksin esitetty, että näytön uskottavuuden arviointia olisi syytä epäillä. Toiselta puolen on kiinnitettävä huomiota siihen, että asianomistaja B ja todistajat olivat saapuneet paikalle. Pääkäsittelyn peruuttaminen kokonaan ja sen siirtäminen myöhempään ajankohtaan olisi merkinnyt heille lisävaivaa ja, ottaen huomioon, että syytteessä tarkoitetut teot olivat tapahtuneet jo vuonna 2005, asian käsittelyn viivästymistä edelleen. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n perusteltujen puolustautumismahdollisuuksien turvaaminen ole tässä tapauksessa edellyttänyt pääkäsittelyn peruuttamista ja uuden käsittelypäivän määräämistä, kun otetaan huomioon myös asianomistaja B:n edut ja oikeudenkäynnin tehokkuudelle ja kohtuulliselle kestolle asetettavat vaatimukset.

Pääkäsittelyn kohteet

22. Kuten edellä kohdissa 6 - 8 on selostettu, vastaajan esteetön poissaolo ei merkitse sitä, että hänen valituksensa olisi kokonaan jätettävä sillensä. A:n valitusta ei ole hovioikeudessa otettu tutkittavaksi miltään osin.

23. A:n vaatimukset hovioikeudessa ovat perustuneet siihen, että hän on kiistänyt menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla ja lisäksi lausunut, ettei hän ainakaan ole menetellyt tahallisesti eikä ole ottanut kaikkea hänen anastamakseen väitettyä omaisuutta. A ei ollut valituksessaan tuonut esiin sellaisia oikeudellisia kysymyksiä ja asiaväitteitä, kuten esimerkiksi väitteitä esineiden arvoista, jotka olisi voitu tutkia vain kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Asiassa ei ole myöskään tullut esille sellaisia seikkoja, joiden johdosta hovioikeuden olisi pitänyt omasta aloitteesta arvioida rangaistuksen määräämistä käräjäoikeuden tuomiosta poikkeavasti A:n eduksi. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo, ettei A:n valituksessa ole ollut sellaisia osia, jotka olisi voitu hovioikeudessa asiallisesti tutkia ilman pääkäsittelyssä vastaanotettavaa suullista todistelua.

Johtopäätös

24. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole menetellyt virheellisesti jättäessään A:n valituksen kaikilta osiltaan tutkimatta.

Perustelut valitusasiassa

Asiassa ei ole esitetty syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä.

Päätöslauselma

Korkein oikeus hylkää A:n hovioikeuden 12.10.2009 julistamasta päätöksestä tekemän kantelun.

Hovioikeuden 3.12.2009 antamaa päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki (eri mieltä), Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jorma Rudanko. Esittelijä Matti Sepponen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Välimäki : Kanteluasiassa hyväksyn Korkeimman oikeuden ratkaisun kohtien 1 - 10 perustelut. Sen jälkeen lausun seuraavan:

Kun sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momenttia tilanteessa, jossa henkilökohtaisesti istuntoon velvoitettu vastaaja ei ole henkilökohtaisesti istunnossa läsnä vaan ainoastaan avustajan edustamana, on olennaista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Korkeimman oikeuden käytännön perusteella arvioida seuraavaa: Onko valittajan henkilökohtainen kuuleminen välttämätöntä valituksen käsittelemiseksi vai voidaanko koko valitus tai osa valituksesta järkevällä ja vastaajan oikeusturvaodotukset huomioon ottavalla tavalla käsitellä.

Tämän tapaukseen arvioinnin lähtökohtana on, että hovioikeudessa tämä asia on ollut käsiteltävänä vain A:n valituksesta. Tämä tarkoittaa, että jos valitus jätetään sillensä A:n poissaolon takia, asiaa ei voida käsitellä miltään osin vaan asia jää käräjäoikeuden päätöksen varaan. A:n poissaololla on sama vaikutus kuin, jos hän olisi peruuttanut valituksensa. A:n kannalta tuomio ei voi muuttua hänen edukseen mutta ei myöskään hänen vahingokseen. A:n oikeusturvaodotuksien kannalta sillensä jättäminen on neutraali.

Jos valitus otetaan käsiteltäväksi, käräjäoikeuden ratkaisu voi muuttua vain A:n eduksi. A:n oikeusturvaodotuksien kannalta valituksen käsiteltäväksi ottaminen on periaatteessa edullisempi kuin sen jättäminen sillensä.

Käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi ensiksikin hallinnan loukkauksen, koska A oli ottanut luvattomasti haltuunsa hänen ja hänen entisen puolisonsa, asianomistaja B:n yhteisen asunnon ja estänyt B:n pääsemästä asuntoon. Syyksilukeminen oli perustunut B:n, todistajana kuullun isännöitsijän ja myös A:n omaan kertomukseen. Toiseksi A:n syyksi oli luettu törkeä kavallus, koska A oli anastanut B:n omaisuutta, hänen ja B:n yhteistä omaisuutta ja heidän yhteisten lasten omaisuutta. Tältä osin syyksilukeminen oli perustunut B:n ja todistajana kuullun naapurin kertomukseen. Niiden kanssa ristiriitaista A:n kertomusta oli pidetty epäuskottavana. Lisäksi syyksilukeminen oli perustunut B:n laatimaan anastettua omaisuutta koskeneeseen omaisuusluetteloon. A oli kiistänyt syytteiden teonkuvauksen. A tuomittiin teoista viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lisäksi hänet velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvausta B:lle 5 780 euroa ja heidän lapsilleen 4 040 euroa.

Valituksessaan hovioikeuteen A vaati syytteiden hylkäämistä, rangaistuksen lieventämistä ja vahingonkorvauksen alentamista. A nimesi itsensä henkilökohtaisesti kuultavaksi. Hovioikeuden pääkäsittelyyn oli A:n lisäksi kutsuttu henkilökohtaisesti asianomistaja B ja hänen nimeämänään todistajana isännöitsijä sekä syyttäjän nimeämänä todistajana naapuri. Kun hovioikeuden pääkäsittelyssä oli aloitettu kello 9.00 ja kun oli todettu A:n poissaolo, hänen asiamiehensä oli ilmoittanut, että A oli sairas, mutta ehtisi saapua hovioikeuteen kello 10.00 mennessä. Lisäksi asiamies oli vaatinut, että pääkäsittely aloitetaan.

Totean, että A:n valitus olisi voitu käsitellä ainakin B:n, isännöitsijän ja naapurin kuulemisen osalta. Jos A ei olisi ehtinyt pääkäsittelyn kuluessa paikalle, se olisi merkinnyt vain sitä, että asiamies olisi joutunut luopumaan hänen kuulemisestaan. Näin ollen valitus olisi joka tapauksessa voitu käsitellä, vaikkakin A:n kannalta puutteellisen näytön pohjalta, syyksilukemisen, rangaistuksen määräämisen ja vahingonkorvauksen osalta. Lisäksi on otettava huomioon asiamiehen ilmoitus A:n paikalle ehtimisestä. Kun hovioikeus on näissä olosuhteissa soveltanut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momenttia, sen olisi pitänyt erityisesti ottaa huomioon A:n avustajan vaatimus valituksen käsittelemiseksi. Siitä on ilmennyt A:n käsitys oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ja oikeudesta puolustautua avustajansa välityksellä. Tähän nähden hovioikeuden päätös valituksen sillensä jättämisestä on ollut A:n kannalta erityisen tiukka ja ankara eikä sitä voida pitää oikeutettuna, kun otetaan huomioon hänen oikeutensa puolustautua ja oikeutensa oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Asiassa on näin ollen tapahtunut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe, jonka voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Tällä perusteella palautan asian hovioikeuteen A:n valituksen käsittelyä varten.

Äänestyksen lopputulos huomioon ottaen ilmoitan valituksen osalta olevani samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.