13.6.2005

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Virosta oleva A kertoi haastehakemuksessaan, että hän oli ollut Suomessa aiheetta vangittuna 9.4.2002 ja 30.5.2002 välisen ajan. A vaati syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla valtiolta korvausta henkisestä kärsimyksestä ja ansionmenetyksestä. Ansionmenetys oli aiheutunut siitä, että A oli ansainnut Suomessa elantonsa seksipalvelujen tarjoajana eikä hän ollut voinut vangittuna ollessaan harjoittaa ammattiaan.

Käräjäoikeuden päätös 4.10.2002

Käräjäoikeus totesi oikeuskirjallisuuteen ja -käytäntöön viitaten, että palkkion lupaaminen esimerkiksi sukupuoliyhteyden myöntämisestä oli Suomen oikeusjärjestyksen vastaista ja että sanotut oikeustoimet olivat sen vuoksi pätemättömiä. Varattuaan A:lle tilaisuuden antaa kirjallinen lausuma vaatimiensa korvausten perusteesta käräjäoikeus lausui, että A ei ollut esittänyt laillisia perusteita sille, että valtio olisi velvollinen korvaamaan A:lle Suomen oikeusjärjestyksen mukaan hyvän tavan vastaisiin, pätemättömiin oikeustoimiin perustuvien sukupuoliyhdyntäpalkkioiden menetykseen perustuvan ansionmenetyksen.

Mainitulla perusteella käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla hylkäsi haastetta antamatta kanteen perusteettomana siltä osin kuin A oli vaatinut valtiolta korvausta ansionmenetyksestä. Muilta osin kanteen käsittely jatkui käräjäoikeudessa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ari Wirén.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.2.2004

Hovioikeus, jonne A valitti kanteen osittaisen hylkäämisen osalta, ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Lötjönen, Markus Nikolainen ja Kirsti Uusitalo, joka myös esitteli asian.

Perustelut

Kanne ja alempien oikeuksien ratkaisut

1. A on kertonut ansainneensa elantonsa "seksipalvelujen tarjoajana", mutta joutuneensa "laajassa paritusjutussa" syyttömästi vangituksi ja olleensa tämän johdosta vapautta vailla 9.4. - 30.5.2002 eli 51 vuorokautta. Kanteessaan hän on muun ohella vaatinut, että valtio korvaa hänen ansionmenetyksensä tältä ajalta. Tämän ansionsa hän on, hänelle varatun kanteen täydentämismahdollisuuden jälkeenkin, nimenomaisesti ilmoittanut koostuvan asiakkailta sukupuoliyhteydestä perityistä palkkioista. Kanteessaan A on kertonut "tyttöjen keskiarvo-asiakasmääristä" tuossa paritusjutussa ja ilmoittanut vaativansa korvausta "tyttöjen keskiarvon perusteella".

2. Käräjäoikeus on oikeuskirjallisuuteen viitaten katsonut, että palkkion lupaaminen sukupuoliyhteyden myöntämisestä on Suomen oikeusjärjestyksen vastaista ja että kanne, jossa vaaditaan korvausta sitä koskeviin, oikeusjärjestyksen mukaan hyvän tavan vastaisiin, pätemättömiin oikeustoimiin perustuvien ansioiden menetyksestä, on selvästi perusteeton. Hovioikeus on pysyttänyt käräjäoikeuden ratkaisun, jolla A:n kanne tämän vaatimuksen osalta on oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla heti hylätty haastetta antamatta.

Sovellettava säännös

3. Poikkeuksena asianosaisten molemminpuoliseen kuulemiseen perustuvasta oikeudenkäyntimenettelystä on oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentissa säädetty, että tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos kantajan vaatimus on selvästi perusteeton. Lain esitöiden mukaan (HE 15/1990 vp s. 54) näin on meneteltävä, jollei vaatimus perustu lakiin tai jollei ilmoitetusta perusteesta voi seurata pyydettyä seuraamusta. Kanteen hylkääminen haastetta antamatta on kuitenkin poikkeuksellinen toimenpide, joka edellyttää selviä ja riidattomia perusteita (KKO 1998:86).

Oikeusjärjestyksen ja hyvän tavan vastaisuus oikeussuojan epäämisen perusteena

4. Korkein oikeus toteaa, että lainvastaisia ja hyvän tavan vastaisia oikeustoimia ja sopimusehtoja on yleisesti pidetty pätemättöminä. Lähtökohta on, ettei sellaisia sopimuksia voida määrätä täytettäviksi eivätkä niihin perustuvat vaatimukset muutoinkaan saa oikeussuojaa, vaan niiden osalta noudatetaan niin sanottua puuttumattomuusperiaatetta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuollaiseen sopimukseen perustuvaa saatavaa ei voida periä oikeusteitse. Vastaavasti oikeuskeinot eivät ole yleensä käytettävissä myöskään mahdollisesti jo suoritettujen maksujen takaisin saamiseksi edes siinä tapauksessa, että toinen osapuoli jättää hyvän tavan vastaisen sopimuksen mukaisen oman suoritusvelvollisuutensa täyttämättä.

Oikeusjärjestyksen suhtautumisesta prostituutioon

5. Prostituutiota esiintyy käytännöllisesti katsoen kaikissa Euroopankin maissa. Se on ilmiö, jonka suhteen kulloisetkin moraalikäsitykset saattavat vaihdella eri elämänpiireissä ja olosuhteissa elävien ihmisten kesken. Voidaan lähteä siitä, että käsitykset vaihtelevat niistä rikosoikeudellisista, hallinnollisista ja muista keinoista, joiden arvioidaan parhaiten soveltuvan prostituutiosta aiheutuvien ongelmien torjumiseen. Näin on myös voitu ja voidaan päätyä hyvin erilaisiin lainsäädännöllisiin ratkaisuihin.

6. Suomessa prostituutiota koskeva sääntely on jäänyt vähäiseksi eikä seksuaalipalvelujen myymistä tai ostamista sinänsä ole säädetty rangaistavaksi tai laissa nykyisin muutoinkaan yleisesti kielletty. Prostituutioon vietteleminen tai painostaminen taikka prostituutioon ryhtymisen hyväksikäyttö on kuitenkin paritusrikoksena rangaistavaa.

7. Kuten käräjäoikeuden päätöksestä ilmenee, sukupuoliyhteyden harjoittamista korvausta vastaan on Suomessa perinteisesti pidetty hyvän tavan vastaisena toimintana. Prostituution kriminalisointiin on havaittu liittyvän erityisesti prostituoitujen aseman kannalta merkittäviä ongelmia eikä sitä olekaan täällä toteutettu. Hallituksen esityksestä rikoslain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 34/2004 vp ss. 55 - 63) ilmenee kuitenkin myös, että ehdotusta valmisteltaessa on pohdittu muun muassa sekä tarpeita että perusteita säätää seksuaalipalveluja koskeva kaupankäynti tai ainakin niiden ostaminen rangaistavaksi. Uuteen ulkomaalaislakiin (201/2004), joka on tullut voimaan 1.5.2004, on sisällytetty sillä kumottua lakia vastaten säännös, jonka mukaan ulkomaalainen voidaan käännyttää, jos hänen voidaan perustellusta syystä epäillä myyvän seksuaalipalveluja. Edellä selostettu huomioon ottaen voidaan prostituutiota koskevan lainsäädännön niukkuudesta huolimatta katsoa, että sukupuoliyhteyden harjoittamista asiakkaiden kanssa korvausta vastaan pidetään edelleenkin Suomen oikeusjärjestyksen mukaan hyvän tavan vastaisena toimintana.

8. Toisaalta on huomattava, että Suomen perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Myös prostituoidun ammattituloja on oikeuskäytännössä pidetty verotettavana tulona (KHO 1984 B II 560).

9. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että itsenäisenä prostituoituna toimiminen saattaa sinänsä tietyillä edellytyksillä olla Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen tarkoittamaa taloudellista toimintaa ja seksuaalipalvelujen myyminen voidaan tuolloin rinnastaa elinkeinotoimintaan (tuomio 20.11.2001 asiassa C-268/99 Aldona Malgorzata Jany ym.). Tuomion mukaan asiassa ei kuitenkaan ole arvioitu esiin tosin nostettua, mutta tuomioistuimen toimivaltaan kuulumatonta kysymystä siitä, olisiko prostituutiota yleisesti pidettävä moraalittomana. Tähän nähden tuomiosta ei ole luettavissa yleistä kantaa siihen, miten prostituutioon perustuviin erilaisiin vaatimuksiin tulisi suhtautua eri jäsenvaltioissa. Tuomiossa onkin itse asiassa ollut kysymys siitä, että Euroopan unionin jäsenvaltiossa tulee kohdella jäsenvaltioiden ja unionin kanssa liittymissopimuksen tehneiden valtioiden kansalaisia samalla tavalla kuin kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen mukaan sen omia kansalaisia kohdeltaisiin. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiolla ei siten ole merkitystä ratkaistaessa nyt esillä olevaa kysymystä prostituutiota harjoittavan henkilön oikeuksista Suomen oikeusjärjestyksen mukaan.

A:n ansiotoiminta

10. A:n käräjäoikeudelle esittämät lausumat osoittavat, että hänen ansiotoimintansa on tapahtunut sen "laajan paritusjutun" yhteydessä, jossa hän on kertonut tulleensa myös vangituksi. A on ilmoittanut ansainneensa elantonsa nimenomaan myymällä näin seksuaalipalveluja kanteessa kerrotuissa olosuhteissa.

11. Jo edellä esitetyn perusteella riippumatta perusoikeuksiin sinänsä kuuluvasta ammatinharjoittamisen oikeudesta on tässä tapauksessa selvää, että sitä toimintaa, josta saadun tulon menettämisestä A on kanteessaan vaatinut korvausta, on pidettävä Suomen oikeusjärjestyksen mukaan hyvän tavan vastaisena. A ei siten olisi voinut periä palkkioita asiakkailtaan oikeusteitse eikä sen vuoksi myöskään kanteessa tarkoitettu valtioon kohdistettu vaatimus voi saada oikeussuojaa.

Johtopäätös

12. Työansion menetys kuuluu syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla korvattaviin vahinkoihin eikä sen korvaamista tarkoittavaa, sinänsä lakiin perustuvaa vaatimusta voida yleensä pitää selvästi perusteettomana. Alempien oikeuksien tavoin Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että tämä A:n vaatimus, joka sen tueksi esitetyt perusteet huomioon ottaen ei Suomen oikeusjärjestyksen mukaan voi johtaa vaaditun korvauksen tuomitsemiseen, on oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi perusteeton. A:n kanne on siten tämän vaatimuksen osalta saatu hylätä heti haastetta antamatta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos (eri mieltä), Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén ja Liisa Mansikkamäki (eri mieltä). Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Mansikkamäki: Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu oikeus saada asiansa asianmukaisesti käsiteltyä. Perustuslain 21 §:n 2 momentissa säädetyn mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin kuuluu oikeus saada perusteltu päätös. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on edellytetty, jotta ihmisoikeussopimuksen määräykset oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä tulisivat sovellettaviksi, että riidassa on kysymys oikeudesta, joka perustuu lakiin, ja että riita on luonteeltaan aito ja vakava.

Poikkeuksena asianosaisten molemminpuoliseen kuulemiseen perustuvasta oikeudenkäyntimenettelystä on oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momentissa säädetty, että tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos kantajan vaatimus on selvästi perusteeton. Lain esitöiden mukaan (HE 15/1990 vp s. 54) näin on meneteltävä, jollei vaatimus perustu lakiin tai jollei ilmoitetusta perusteesta voi seurata pyydettyä seuraamusta. Kanteen hylkääminen haastetta antamatta edellyttää siis selviä ja riidattomia perusteita (ks. KKO 1998:86).

A:n kanteessa on kysymys valtioon kohdistetusta korvausvaatimuksesta hänen menetettyään erään paritusjutun tutkinnan yhteydessä 51 päiväksi vapautensa ja ansionsa prostituoituna. A on vapautettu syytettä nostamatta.

Kuten käräjäoikeus on todennut, hyvän tavan vastaisia oikeustoimia on vanhastaan pidetty pätemättöminä. Tämän mukaisesti on myös katsottu, etteivät lain tai hyvän tavan vastaiset sopimukset ja niihin perustuvat vaatimukset saa oikeussuojaa. Niin sanottua puuttumattomuusperiaatetta, jonka mukaan tämänkaltaista korvausvaatimusta ei voi saada oikeusteitse toteutetuksi tai jo suoritettua maksua palautetuksi, voidaan sinänsä pitää perusteltuna keinona vähentää erilaisia ei-toivottuja ilmiöitä. Toisaalta myös laillisetta perusteetta suoritetun maksun palautusvaatimuksen oikeellisuutta punnittaessa on oikeuskäytännössä annettu merkitystä aineellisille seikoille (KKO 1999:128).

Seksuaalipalvelujen myymistä sinänsä tai ostamista täysikäiseltä henkilöltä ei meillä ole säädetty rangaistavaksi eikä sitä ole laissa muutoinkaan kielletty. Toisaalta oikeus ammatin harjoittamiseen ja henkilökohtaiseen vapauteen kuuluvat jokaisen perusoikeuksiin. Vapautensa menettäneen oikeudet on perustuslaissa tarkoitetuin tavoin turvattu lailla. Prostituoidun ammattituloja on pidetty verotettavana tulona (KHO 1984 B II 560).

Asiassa ei ole kysymys prostituoidun asiakkaaseensa kohdistamasta vaatimuksesta. Ne keskeiset tosiseikat, joihin A on ennen kanteen hylkäämistä vedonnut, ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta. Käräjäoikeuden ratkaisu merkitsee, että prostituoitu - olipa hän ammatinharjoittaja tai rikoksen uhri - menettää jo lähtökohtaisesti sellaisen oikeuden, joka jokaiselle aiheetta vapautensa menettäneelle kuuluu.

Koska kysymys on perusoikeuksien toteuttamisesta, koska kanne perustuu lakiin, koska vaatimus on aito ja vakava ja koska sitä ei verotuskäytäntökään huomioon ottaen voida pitää selvästi perusteettomana, katson, ettei kanteen hylkäämiselle haastetta antamatta ole käräjäoikeuden mainitsemin perustein ollut perustetta.

Kysymys siitä, mikä merkitys muun muassa A:n passittomuudelle voidaan antaa, on syntynyt A:n valituskirjelmästä hovioikeuteen. Korkeimmassa oikeudessa A on väittänyt, että hänellä olisi ollut mahdollisuus, mikäli hänet olisi vangitsemisen sijasta karkotettu, ansaita ammatillaan vangitsemisaikana muussa Euroopan valtiossa. Katson, että nämä seikat koskevat lähinnä pääasiaa ja että niiden merkitys on joka tapauksessa kohtuudella arvioitavissa vasta asiaa valtion kuulemisen jälkeen käsiteltäessä. Tämän vuoksi ja edellä lausumini perustein palautan asian käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Oikeusneuvos Lehtimaja : Seksuaalipalvelujen myymistä tai ostamista ei ole säädetty rangaistavaksi eikä laissa muutoinkaan kielletty. Sen sijaan prostituutioon vietteleminen tai painostaminen taikka prostituutioon ryhtymisen hyväksikäyttö on paritusrikoksena rangaistavaa. Seksuaalipalvelujen myyntiä koskeva epäily on mainittu myös ulkomaalaislaissa ulkomaalaisen yhtenä käännytysperusteena.

Kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa samoin kuin kansainvälisessä keskustelussa prostituutioon on yleensä suhtauduttu kielteisesti. Tällöin on erityisesti kiinnitetty huomiota prostituution aiheuttamiin sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin. Prostituution on myös todettu usein liittyvän kansainväliseen ihmiskauppaan ja muuhun järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Prostituutiota harjoittavat henkilöt on yleensä nähty ihmisarvoa loukkaavan alistamisen ja hyväksikäytön uhreina. Prostituutiota onkin yritetty monin eri keinoin vähentää.

Toisaalta on huomattava, että Suomen perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Myös prostituoidun ammattituloja on oikeuskäytännössä pidetty verotettavana tulona (KHO 1984 B II 560). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on puolestaan katsonut, että itsenäisenä prostituoituna toimiminen saattaa olla Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksessa tarkoitettua taloudellista toimintaa ja että seksuaalipalvelujen myyminen voidaan myös rinnastaa elinkeinotoimintaan (tuomio 20.11.2001 asiassa C-268/99 Aldona Malgorzata Jany ym.). Tuomion perusteluista kuitenkin ilmenee, että seksuaalipalvelujen tarjoamisen tulee tällöin perustua aitoon vapaaehtoisuuteen ja itsenäisyyteen, ilman paritukseen viittaavaa alaisuussuhdetta.

Entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen saapunut A on ilmoittanut oleskelleensa Suomessa ulkomaalaisena ilman passia ja viisumia sekä ansainneensa täällä elantonsa ilman työlupaa myymällä seksipalveluja. Yleisen kokemuksen mukaan on varsin todennäköistä, että tällaiseen prostituutiotoimintaan liittyy myös paritusrikollisuutta ja että prostituoitu on näissä olosuhteissa aina jonkinasteisen alistamisen ja hyväksikäytön uhri. A:n kanteesta onkin pääteltävissä, että hänen oma ansiotoimintansa on liittynyt siihen "laajaan paritusjuttuun", jossa hän on kertonut tulleensa myös vangituksi.

Edellä lausuttuun nähden on selvää, että A:n Suomessa harjoittamaa prostituutiota ei voida pitää sellaisena taloudellisena toimintana, jota Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksessa tarkoitetaan. Katson, että A:n kanteessa kerrottua ansiotoimintaa on Suomen oikeusjärjestyksen mukaan pidettävä hyvän tavan vastaisena eikä sitä koskeville oikeustoimille ja sopimuksille voida näin ollen antaa oikeussuojaa.

A:lla on jo perustuslain 19 §:n nojalla oikeus välttämättömään toimeentuloon ja sosiaaliturvaan. Hänen väittämänsä ansionmenetyksen korvaaminen valtion varoista olisi kuitenkin ristiriidassa hyvän tavan vastaista toimintaa koskevan niin sanotun puuttumattomuusperiaatteen kanssa. Tällä perusteella on selvää, ettei A:n ansiotoiminnasta saamatta jääneiksi ilmoitettuja tuloja voida A:n esittämällä perusteella korvata ansionmenetyksenä valtion varoista.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden tuomiolauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Oikeusneuvos Raulos : Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Lehtimaja.