22.11.2000

Syyte Espoon käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati rangaistusta A:lle ja B:lle 1) tutkintavankeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentin ja rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä, 2.1) rikoslain 50 luvun 1 §:n 3 ja 4 kohdan ja 2 §:n 1 kohdan sekä 5 luvun 2 §:n nojalla yllytyksestä törkeään huumausainerikokseen ja 2.2) rikoslain 40 luvun 10 §:n 1 momentin nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta.

A ja B olivat 6.- 8.9.1996 Espoossa, A Espoon nimismiespiirin rikoskomisariona ja B saman poliisipiirin vanhempana konstaapelina toimittaessaan C:n tekemiksi epäiltyjen huumausainerikosten esitutkintaa, A tutkinnanjohtajana ja B hänen alaisenaan tutkijana menetelleet seuraavasti:

1) A ja B olivat käyttäneet väärin asemaansa välittömässä valvonnassaan tutkintavankina olleeseen C:hen nähden siten, että he olivat, A puhelimitse ja B henkilökohtaisesti C:n kanssa käymissään keskusteluissa, luvanneet vapauttaa C:n tutkintavankeudesta, mikäli C paljastaisi ja saattaisi poliisin käsiin huumausainetta hallussaan henkilön, jolta C oli aikaisemmin ostanut huumeita.

Asettaessaan siten tutkintavankeudesta vapauttamisen ehdoksi C:n osallistumisen toisen henkilön tekemien rikosten paljastamiseen ja selvittämiseen, mistä kieltäytymistä ei C:hen nähden voitu pitää lainmukaisena vangitsemisen edellytyksenä, A ja B olivat laittomasti rajoittaneet C:n vapautta enemmän kuin hänen vangitsemisensa tarkoitus edellytti.

C:n suostuttua vapaaksi pääsemisen toivossa yhteistoimintaan A ja B olivat taivuttaneet hänet sopimaan poliisiasemalta käsin puhelimitse D:n kanssa kilon hasiserän toimittamisesta C:lle, jotta poliisi voisi hasiksen luovuttamisen yhteydessä ottaa D:n kiinni huumausainerikoksesta epäiltynä ja takavarikoida huumausainetta.

2.1) A ja B olivat edellä 1 kohdassa kerrotulla tavalla toimiessaan C:n välityksellä tahallaan taivuttaneet D:n hankkimaan laittomasti hasista haltuunsa C:lle toimittamista varten.

D oli C:n 6.9.1996 A:n ja B:n antamien ohjeiden mukaisesti puhelimitse poliisiasemalta tekemän kilon hasiserän ostotarjouksen johdosta 8.9.1996 hankkinut itselleen huumausainetta ottamalla erään toisen henkilön kanssa huumausainetta laittomasti maahan tuoneilta henkilöiltä vastaan ainakin 10 kiloa hasista, josta erästä D oli ottanut C:lle toimittamista varten haltuunsa 986 grammaa.

Poliisi oli ottanut D:n kiinni ja takavarikoinut häneltä hasiksen hänen saavuttuaan 8.9.1996 C:n kanssa samana päivänä puhelimitse sopimalleen tapaamispaikalle.

Helsingin käräjäoikeus oli 3.12.1996 antamassaan tuomiossa lukenut D:n edellä kerrotun menettelyn hänen syykseen törkeänä huumausainerikoksena ja määrännyt hänelle sen ja eräiden muiden rikosten seuraamuksena yhteisen vankeusrangaistuksen. Helsingin hovioikeus ei ollut tuomiossaan 10.3.1997 muuttanut D:n osalta käräjäoikeuden ratkaisua.

2.2) A ja B olivat käyttäessään D:n paljastamiseksi, rikoksesta kiinni saamiseksi ja huumausaineen takavarikoimiseksi edellä 2.1 kohdassa kerrottua lainvastaista menettelyä tahallaan rikkoneet virkaansa toimittaessaan valtion virkamieslain 14 §:stä ilmenevää virkamiehen velvollisuutta suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti.

Syyttäjä lausui edelleen, ettei virkarikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen vaikuttanut se, tuomittiinko A ja B rangaistukseen yllytyksestä törkeään huumausainerikokseen.

A:n ja B:n tekoa ei, ottaen huomioon, että D oli sen seurauksena syyllistynyt törkeään huumausainerikokseen ja tuomittu siitä, voitu kokonaisuutena arvostellen pitää vähäisenä.

Asianomistaja D:n vaatimukset

D yhtyi syytteen 1 kohtaan seuraavin poikkeuksin silmällä pitäen sitä, että D ei ollut kaikilta osin asianomistaja ja koska D arvioi eräät seikat toisin kuin syyttäjä.

A ja B olivat käyttäneet väärin virka-asemaansa aiheuttaakseen haittaa tai vahinkoa D:lle siten, että he olivat, A puhelimitse ja B henkilökohtaisesti C:n kanssa käymissään keskusteluissa luvanneet vapauttaa C:n tutkintavankeudesta, mikäli C paljastaisi ja saattaisi poliisin käsiin D:n huumausainetta hallussaan.

A ja B olivat rikkoneet ja jättäneet täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa käyttäessään julkista valtaa virkatehtävissään.

A ja B olivat menettelyllään pyrkineet saamaan D:n syytteeseen 8.9.1996 tehdystä törkeästä huumausainerikoksesta, jossa he olivat myös onnistuneet. Laissa on törkeästä huumausainerikoksesta säädetty rangaistukseksi vähintään yksi vuosi vankeutta. He olivat siten pyrkineet aiheuttamaan erityisen tuntuvaa haittaa ja vahinkoa D:lle ja menetelleet erityisen suunnitelmallisesti ja häikäilemättömästi välittämättä D:n oikeusturvasta. Virka-aseman väärinkäyttäminen oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tämän vuoksi D vaati rikoslain 40 luvun 8 §:n 2 kohdan nojalla A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä.

Lisäksi D yhtyi syyttäjän syytekohtiin 2.1 ja 2.2.

A:n ja B:n vastaukset

A ja B kiistivät syytteet ja vaativat niiden hylkäämistä muun ohessa seuraavin syytekohdittain ilmoittaminsa perustein.

1) Hovioikeuden 10.3.1997 antama tuomio jutussa, jossa muiden ohessa D oli syytettynä huumausainerikoksista, osoitti, ettei poliisiviranomainen ollut käyttänyt asiattomia esitutkintakeinoja. A ja B eivät olleet asettaneet C:n tutkintavankeudesta vapauttamisen ehdoksi sitä, että C olisi paljastanut ja saattanut poliisin käsiin huumausainetta hallussaan pitävän henkilön. Mainitun hovioikeuden tuomion valossa syyttäjän tällainen väite ei ollut uskottava. C oli vapaaehtoisesti ilmoittanut D:n huumausainetta hänelle myyneeksi henkilöksi. A:lla tutkinnanjohtajana oli ollut lain mukainen velvollisuus ryhtyä C:n esitutkintakertomusten perusteella seuraamaan D:n mahdollisia huumausainetekemisiä.

Tavanomaisesti huumausainerikoksissa noudatettavan esitutkintamenettelyn mukaisesti C oli selvittänyt osuutensa huumausainetekemisiinsä. Näyttö näissä asioissa perustui milteipä poikkeuksettomasti vastaajien kertomuksiin toinen toistensa ostoista ja myynneistä. Oikeuskäytännön mukaan asianomaisia tuli toistensa kertomuksista kuulla. Näin tässäkin tapauksessa oli pääasian yhteydessä tapahtunut.

A ja B eivät olleet 6.9.1996 taivutelleet C:tä tilaamaan tai hankkimaan hasista. Puhelu, jossa C tilasi D:ltä kilon hasista, oli soitettu vasta 8.9.1996 kello 20.11, kun A:lla tutkinnanjohtajana oli ollut tosiasialliset perusteet epäillä, että D oli ollut osallisena vuokratulla autolla Suomeen tuotavaan huomattavaan huumausaine-erään. A ja B eivät olleet rajoittaneet C:n vapautta enempää kuin hänen vangitsemisensa tarkoitus oli edellyttänyt.

2.1 ja 2.2) Syyttäjä oli lähtenyt syytteessään siitä, että poliisin tekemä tilaus olisi johtanut D:n huumausaineen hallussapitoon. Näin asian laita ei ollut ollut, vaan kuten hovioikeuden 10.3.1997 antamasta tuomiosta ilmeni, D oli ennen poliisin puhelimella tehtyä huumausaineen tilausta ollut vastaanottamassa yli kymmenen kilon huumausaine-erää. D olisi siten syyllistynyt siihen rikokseen, josta hänet oli tuomittu, ilman poliisin toimenpiteitäkin. Poliisin kehotuksesta tehty tilaus oli tapahtunut tilanteessa, jossa poliisilla oli ollut riittävä tieto siitä, että D oli ollut osallisena jo tapahtuneeseen törkeään huumausainerikokseen.

Käräjäoikeuden asianomistajan asemaa koskeva päätös 25.4.1997

D oli katsonut olevansa asianomistaja myös törkeään huumausainerikokseen yllyttämisen osalta, koska yllytyksen tavoitteena oli ollut se haitta, joka D:lle aiheutui, kun hän toimi yllytyksen mukaisesti.

D:lle virkamiesten taholta mahdollisesti aiheutettu haitta tuli arvosteltua sitä kautta, että hän oli asianomistaja väitettyjen virkarikosten osalta.

Koska D oli tuomittu Helsingin hovioikeuden 10.3.1997 antamalla päätöksellä siitä törkeästä huumausainerikoksesta, johon yllyttämisestä A:ta ja B:tä nyt syytettiin, D oli siten osallinen eli tekijäkumppani tuon rikoksen suhteen.

D ei voinut olla Suomen oikeusjärjestyksen mukaan samalla kertaa asianomistaja törkeään huumausainerikokseen yllyttämisen osalta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Miettinen ja Levo sekä lautamiehet Puromies, Saari ja Sormunen.

Käräjäoikeuden tuomio 5.6.1997

Syyksilukeminen

1) Esitetyn näytön perusteella asiassa oli tullut selvitettyä se teonkuvaus, minkä mukaisesti syyttäjä oli vaatinut rangaistusta A:lle ja B:lle virka-aseman väärinkäyttämisestä jäljempänä mainituin poikkeuksin.

Näyttämättä oli jäänyt, että C:n tutkintavankeudesta vapauttamisen ehdoksi olisi asetettu toisen henkilön rikoksen paljastaminen ja sillä tavalla laittomasti rajoitettu C:n vapautta enemmän kuin vangitsemisen tarkoitus oli edellyttä-nyt.

Näyttämättä oli myös jäänyt, että A ja B olisivat taivutelleet C:n menettelemään syytteessä kuvatuin tavoin.

A:n ja B:n viaksi jäi se, että he olivat keskusteltuaan C:n kanssa C:n tutkintavankeudesta vapautumisen ehdoista ja siitä, mitkä seikat olivat C:n vapauttamisen esteenä, sallineet C:n soittaa D:lle ja myöhemmin myös kehottaneet häntä soittamaan D:lle siinä tarkoituksessa, että A ja B olisivat saaneet D:n kiinni.

Vaikka A ja B eivät olleetkaan syyttäjän kertomalla tavalla asettaneet ehtoja C:n vapauttamiselle tai taivuttaneet häntä, oli edellä kerrottu puhelinsoiton salliminen ja C:lle annettu kehotus soittaa D:lle puuttumista C:n asemaan ja vapauteen tutkintavankina tavalla, joka ei ollut ollut vangitsemisen tarkoitus. Vangitsemisen tarkoitus oli ollut selvittää C:n rikollinen menettely.

C:n oli katsottava tutkintavankina olleen tutkinnanjohtajana toimineen A:n ja tutkijana toimineen B:n välittömässä valvonnassa.

A ja B olivat toimineet kerrotuin tavoin hankkiakseen itselleen hyötyä. Tällaisena hyötynä oli pidettävä sitä, että A ja B olivat saaneet D:n kiinni huumausainerikoksesta epäiltynä ja takavarikoineet huumausainetta. Poliisilain 1§:n säännös huomioon ottaen rikoksentekijän kiinnisaaminen ja laittoman huumausaineen takavarikointi olivat poliisin toiminnan tavoitteita ja siten rikoslain 40 luvun 7 §:ssä tarkoitettua hyötyä.

Se, että A ja B olivat käyttäneet C:tä välikappaleena D:n kiinniottamiseksi oli ollut, paitsi tutkintavankeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentin, myös hallitusmuodon 6 §:n 3 momentin vastaista.

Edellytyksenä vangitsemiselle sekä vangittuna pitämiselle oli jokin vangitun itsensä suorittama rikos, josta häntä epäiltiin. Toisen mahdollisesti tekemien rikosten johdosta pakkokeinoihin ei voitu ryhtyä.

A ja B olivat rajoittaneet C:n vapautta enemmän kuin hänen vangitsemisensa tarkoitus edellytti esittäessään C:lle, että C soittaisi D:lle, jotta D:n mahdollisesti tekemät rikokset saataisiin selville.

Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että A ja B olisivat menettelyllään pyrkineet saamaan D:n syytteeseen jostakin muusta rikoksesta kuin mistä C oli jo poliisille esitutkinnassa kertonut.

A:n ja B:n tarkoitus oli ollut vain saada kiinni se henkilö, jolta C oli kertonut ostaneensa huumeet, joiden hallussapidon takia C oli ollut pidätettynä ja vangittuna. Samoin A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut saada takavarikoitua huumausainetta.

2.1) A:n ja B:n tarkoituksena oli ollut estää huumausainerikoksen seurauksen syntyminen ja ottaa D kiinni C:n tilaaman huume-erän kanssa.

Se, että D oli hankkiessaan kilon erää hasista puuttunut 10 kilon erään ottamalla erän vastaan ja purkamalla sitä erään henkilön kanssa, ei ollut ollut A:n ja B:n tarkoitus. Heidän toimintansa tarkoitus oli ollut vain saada D kiinni yhden kilon hasiserän kanssa. Heidän tahallisuutensa oli siten rajoittunut korkeintaan C:n tilaamaan yhden kilon erään.

Ei voitu edellyttää, että A ja B olisivat voineet ottaa sattuneen tapahtumainkulun eli sen, että D puuttuikin 10 kilon hasiserään, huomioon tai suostuneet tapahtumainkulun syntymiseen.

Enemmän kuin kilon huumemäärän osalta A:n ja B:n tietoisuus oman toimen syy-yhteydestä D:n rikollisen päätöksen syntymiseen oli puuttunut.

Yllytyksen täyttymistä sanotun hasiskilon osalta arvosteltaessa oli ratkaisevaa se, oliko A:lla ja B:llä ollut tahallisuus yllytykseen.

Koska A:n ja B:n asenne ei ollut ollut teon seurauksen syntymiselle myönteinen, heillä ei voitu katsoa olleen yllytyksen edellyttämää tahallisuutta.

D:tä ei ollut myöskään tuomittu hovioikeudessa erikseen siitä, että D oli toimittanut kilon huumausaine-erän C:n pyynnöstä ravintolaan, jossa poliisit takavarikoivat sen ja ottivat D:n kiinni.

A ja B eivät siten olleet syyllistyneet yllytykseen törkeään huumausainerikokseen.

2.2) Syytekohdassa kuvattiin niin sanottu ansoitusmenettely. Suomen lainsäädännössä ei ollut ansoitusta koskevia säädöksiä. Lainsäädännössä oli tältä osin aukko.

Hallitusmuodon 6a §:ään ja niin sanottuun legaliteettiperiaatteeseen nojautuen käräjäoikeus katsoi, etteivät A ja B tältä osin olleet syyllistyneet rangaistavaan menettelyyn.

Rangaistuksen mittaaminen

A:lle ja B:lle rangaistusta mitattaessa käräjäoikeus käytti lieventämisperusteena rikoslain 6 luvun 3 §:n 2 kohtaa seuraavin perustein:

Käräjäoikeus katsoi rangaistuksen lieventämisperusteeksi sen tarkoituksen, mihin A ja B olivat toiminnallaan pyrkineet, eli huumausainerikoksen selvittämisen ja huumausaineen takavarikkoon saamisen.

A ja B olivat asettaneet yhteiskunnallisesti hyväksyttävän tavoitteen, huumausainerikoksen selvittämisen ja huumausaineen takavarikkoon saamisen, C:llä tutkintavankina olleiden oikeuksien edelle.

Tämä A:n ja B:n tavoite oli ollut omiaan heikentämään heidän kykyään noudattaa lakia virkatoimessaan.

Lisäksi rangaistusta A:lle ja B:lle mitattaessa otettiin huomioon se, että oli jäänyt näyttämättä, että A:n tai B:n olisi tarvinnut taivuttaa C kohdassa 1 kerrottuun menettelyyn tai että C:n vapauttamisen suoranaiseksi ehdoksi olisi asetettu yhteistoiminta poliisin kanssa. Sen vuoksi oli katsottava, että A:n ja B:n virka-aseman väärinkäyttämisen ja virkatoimen sopimattomuuden aste oli melko lievä.

Tuomiolauselma

Näillä perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n tutkintavankeudesta annetun lain 2§:n 1 momentin, hallitusmuodon 6§:n 3 momentin ja rikoslain 40 luvun 7§:n 1 momentin 2 kohdan nojalla kohdassa 1 virka-aseman väärinkäyttämisestä 25 päiväsakon rangaistukseen. Muilta osin syytteet hylättiin.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Miettinen ja Uoti sekä lautamiehet Puromies, Saari ja Sormunen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.12.1998

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi syyttäjä ja D sekä A ja B asian saattoivat, ensiksi katsoi, ettei käräjäoikeuden asianomistajakysymystä koskevan 25.4.1997 annetun päätöksen muuttamiseen ollut syytä.

Pääasian osalta hovioikeus lausui syytekohdittain:

1) Rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan virkamies on tuomittava virka-aseman väärinkäyttämisestä, jos hän hankkiakseen itselleen tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaakseen toiselle haittaa tai vahinkoa käyttää väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden. Mainitun säännöksen yleisenä tunnusmerkkinä siten on, että teon tarkoituksena on ollut hankkia tekijälle tai toiselle hyötyä taikka aiheuttaa toiselle haittaa tai vahinkoa. Syyttäjä oli perustanut syytteen 1 kohdan rangaistusvaatimuksensa sanottuun säännökseen ja siinä tarkoitetun hyödyn hankkimiseen. Hyötymisen syyttäjä oli katsonut toteutuneen sillä, että rikoksentekijän kiinnisaaminen ja laittoman huumausaineen takavarikointi olivat poliisilain 1 §:n mukaisia poliisin toiminnan tavoitteita ja siten rikoslain 40 luvun 7 §:ssä tarkoitettua hyötyä.

Voimassa olevan virkarikossäännöstön lainvalmistelutöiden mukaan säännöstön yhtenä lähtökohtana oli ollut, että rangaistavuus liitetään ensi sijassa sellaisiin tekoihin ja laiminlyönteihin, jotka ovat erityisen moitittavia yhteiskunnan ja yksityisen kansalaisen kannalta. Rangaistavuuden perusteeksi asetettavasta erityisestä moitittavuudesta on kysymys muun muassa, jos virka-asemaa käytetään väärin hyödyn hankkimiseksi. Virkatoimintaan kohdistuvien puolueettomuus- ja luotettavuusvaatimusten erityiseksi tehostamiseksi oli siten tarpeen säätää rangaistavaksi myös hyödyn hankkimiseksi tapahtuva virka-aseman väärinkäyttö.

Poliisilain 1 §:n nojalla poliisin tehtävänä on muun muassa rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. A:n ja B:n menettely oli yksinomaan tähdännyt tämän lainsäätäjän poliisiviranomaiselle asettaman tehtävän suorittamiseen, mikä toiminta oli johtanut tavoiteltuun päämäärään.

Hovioikeus vastoin käräjäoikeuden kantaa katsoi, että poliisiviranomaisen toiminta sille asetetun tehtävän hoitamiseksi ja pyrkimys yhteiskunnallisesti hyväksyttyyn päämäärään, esimerkiksi huumausainerikollisuuden torjunnassa kuten tässä tapauksessa, ei voinut olla rikoslain 40 luvun 7 §:n tarkoittamaa hyötyä.

A ja B eivät näin ollen käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla menettelyllään, jota sitä paitsi ainakaan puheluiden sallimisen osalta ei voitu pitää syytteessä mainitussa tutkintavankeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuna tutkintavangin vapauden rajoittamisena, toimineet syytteessä katsotuin tavoin rikoslain 40 luvun 7 §:n tarkoittaman hyödyn tavoittelemiseksi. Se, että D oli sittemmin tuomittu rangaistukseen laittomasta puuttumisesta huumausaineisiin, ei myöskään ollut toisin kuin D oli katsonut mainitun lainkohdan tunnusmerkistön edellyttämää hänelle aiheutunutta haittaa tai vahinkoa. Siten A ja B eivät olleet syyllistyneet syytteessä tarkoitettuun rikokseen.

2.1 ja 2.2) Hovioikeus lausui, että asiassa esiin tuodulla ansoituksella eli provokaatiolla tarkoitetaan rikollista toimintaa harjoittavan henkilön houkuttelemista uuteen rikokseen sellaisella tavalla, joka johtaa hänen paljastumiseensa. Kysymyksessä on silloin eräänlaisen epätavallisen menettelyn käyttäminen rikostutkinnassa.

Poliisilakiin tai pakkokeinolakiin ei ole otettu ansoitusta koskevaa säännöstä. Tämä lainsäätäjän ratkaisu rajaa rikoslain 5 luvun 2 §:n soveltamispiiriin kuuluvan ja siis laissa kielletyn toiminnan poliisin tutkintamenetelmien ulkopuolelle. Ansoitusmenettelyn sallittavuus edellyttäisi näin ollen nimenomaista päinvastaista lainsäädännöllistä kannanottoa eli erityisen valtuussäännöksen säätämistä tutkintaviranomaiselle tämän luonteisen menettelyn käyttämiseen. Lainsäädännössä ei voitu siten katsoa olevan ansoitusta koskevan sääntelyn puuttumisen johdosta käräjäoikeuden tarkoittamaa lain aukkoa, vaan kyse oli ollut lainsäätäjän tahdosta. Tämän vuoksi sellaista tahallista menettelyä, joka toteuttaa ansoituksen, oli pidettävä rikostutkinnassa kiellettynä menettelytapana. Tällainen tutkintamenetelmä saattaisi lähtökohtaisesti toteuttaa toisin kuin käräjäoikeus oli katsonut rikoslain 5 luvun 2 §:n tarkoittaman yllytyksen.

D oli tuomittu Helsingin hovioikeuden 10.3.1997 antamalla lainvoiman saaneella tuomiolla lukuisista vuoden 1996 alusta lähtien tehdyistä huumausainerikoksista 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuossa tuomiossa oli katsottu selvitetyn, että D oli jo ennen poliisin puhelimella tehtyä huumausaineen tilausta ollut vastaanottamassa kymmenen kilon huumausaine-erää. Tämän asian yhteydessä ei ollut tullut esiin sellaista, joka antaisi aihetta arvioida tätä kysymystä toisin kuin hovioikeuden tuomiossa oli tehty. Näin nyt puheena olevan hasiserän tilaus ei ollut vaikuttanut D:n syyllisyyteen sen tämänkin erän käsittäneen kymmenen kilon huumausainemäärän hallussapitoon, josta hänet oli edellä kerrotuin tavoin tuomittu rangaistukseen. Asiassa oli siten jäänyt näyttämättä, että A ja B olisivat menettelyllään syyllistyneet kiellettyyn ansoitustoimintaan. He eivät siten myöskään olleet syyllistyneet syytekohdassa 2.1 tarkoitettuun yllytysrikokseen.

Arvioitaessa A:n ja B:n syyllistymistä syytteessä kerrottuun virkavelvollisuuden rikkomiseen hovioikeus totesi, että heidän menettelyssään ei edellä kerrotuin tavoin ollut ollut kyse kielletystä ansoituksesta. He eivät siten olleet syyllistyneet kohdan 2.1 yllytysrikokseen eivätkä näin ollen myöskään syytekohdassa 2.2 kerrottuun virkavelvollisuuden rikkomiseen. Sen vuoksi ja kun syyttäjä ja D eivät olleet muutoinkaan osoittaneet rangaistusvaatimuksessa kuvatulla menettelyllä A:n ja B:n syyllistyneen rangaistavaan menettelyyn, syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta oli vailla perustetta.

Hovioikeus hylkäsi syytteen myös 1 kohdan osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Nouro, Nousiainen ja Leskinen. Esittelijä Airi Jousila.

Asianomistajan asemaa koskeva ratkaisu

D on vaatinut, että häntä on pidettävä asianomistajana myös kohdassa 2.1 törkeään huumausainerikokseen yllyttämisen osalta. Yllyttäjä ja yllytetty ovat osallisia samassa rikoksessa. Sen vuoksi päärikoksen tekijä ei voi olla asianomistaja häntä siihen yllyttäneen yllytysrikokseen nähden. Näin ollen D ei ole asianomistaja törkeään huumausainerikokseen yllyttämisen osalta. Hänen asemansa asianomistajana tulee turvatuksi siten, että hän on syytekohdassa 2.2 tarkoitetun virkarikoksen asianomistaja. Hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei tältä osin muuteta ja D:n valitus törkeään huumausainerikokseen yllyttämisen osalta jätetään tutkimatta.

Perustelut pääasian osalta

Ratkaisu syytekohtiin

2.1 Yllytys törkeään huumausainerikokseen

A on tunnustuksensa mukaan illalla 8.9.1996 B:n välityksellä kehottanut C:tä tilaamaan D:ltä kilon hasista ja sopimaan tapaamispaikan, jossa huumausaine luovutettaisiin C:lle. C on menetellyt A:n ja B:n kehotuksen mukaisesti soittamalla D:lle B:n antamalla puhelimella mainittuna iltana kello 20.11. A ja B ovat näin menetellessään yllyttäneet D:tä uuteen rikokseen eli huumausaineen myymiseen C:lle.

Helsingin käräjäoikeus on tuomiollaan 3.12.1996, joka on Helsingin hovioikeuden tuomiolla 10.3.1997 D:n osalta jätetty pysyväksi, lukenut D:n syyksi törkeänä huumausainerikoksena sen, että hän oli 8.9.1996 Helsingissä laittomasti pitänyt hallussaan ainakin 10 kiloa hasista ottamalla huumausaineen laittomasti maahan tuoneilta henkilöiltä vastaan maahantuontiin käytetyn henkilöauton sekä osallistumalla huumausainelastin purkamiseen autosta ja huumausaineen punnitsemiseen. D:n C:lle tarkoittama noin kilon erä hasista oli osa tuosta 10 kilosta. D:n syyksi ei ole luettu puheena olevan noin kilon hasiserän myymistä C:lle. Mainitussa jutussa on käynyt selville, että D oli jo huomattavasti ennen 6.9.1996 ollut tekemisissä puheena olevan 10 kilon erän maahan tuomisen kanssa. C:n keskusteluilla D:n kanssa ei siten ole ollut vaikutusta siihen, että D on ollut vastaanottamassa sanottua ulkomailta tuotua huume-erää. A:n ja B:n yllytyksellä ei näin ollen ole ollut syy-yhteyttä D:n syyksi luettuun rikokseen. Yllytyksestä tuomitseminen edellyttäisi, että se rikos, johon on yllytetty, toteutuu. Tässä tapauksessa näin ei ole käynyt, kun poliisit ovat estäneet huumausaineen myymisen. A ja B eivät siten ole syyllistyneet törkeään huumausainerikokseen yllyttämiseen, mutta heidän käyttämänsä tutkintamenetelmän hyväksyttävyys tulee arvioitavaksi syytekohdassa 2.2.

2.2 Virkavelvollisuuden rikkominen

Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies syyllistyy virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos hän virkaansa toimittaessaan tahallaan muulla kuin luvun aikaisemmissa pykälissä säädetyllä tavalla rikkoo tai jättää täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Valeostoista ja muista sen tapaisista epätavanomaisista tutkintamenetelmistä ei ole laissa säännöksiä. Asiaa koskevan säännöksen puuttuessa valeostotoimintaa joudutaan arvioimaan rikokseen yllyttämistä koskevan rikoslain 5 luvun 2 §:n valossa. Tämän mukaisesti ainakin sellaiset tutkintamenetelmät, joissa tekijää yllytetään tekemään rikos, jota hän ei ilman viranomaisen toimenpidettä olisi tehnyt, ovat kiellettyjä.

Kehottaessaan C:tä edellä selostetuin tavoin tilaamaan D:ltä huumausainetta A ja B ovat yllyttäneet D:tä luovuttamaan huumausainetta C:lle, mihin hän ei olisi muuten ryhtynyt. Yllyttäminen rangaistavaksi säädettyyn tekoon ei ole ollut sallittua siitäkään huolimatta, että poliisi on estänyt rikoksen toteutumisen pidättämällä D:n. Näin ollen A ja B ovat kehottaessaan C:tä tilaamaan D:ltä huumausainetta käyttäneet kiellettyä menettelytapaa ja siten toimineet virkavelvollisuutensa vastaisesti. Teko ei kokonaisuutena arvostellen ole vähäinen. A ja B ovat siten syyllistyneet virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Rangaistusseuraamus

Rangaistusseuraamusta harkitessaan Korkein oikeus ottaa huomioon seuraavat seikat.

Ennen huumausaineen tilaamista 8.9.1996 poliisi oli ottanut D:n seurantaansa huumausainerikoksista epäiltynä. Poliisilla on tuolloin ollut myös muualta saatu vihje, että maahan oli tuossa viikonvaihteessa tulossa huumausainetta vuokratulla autolla. Illan kuluessa poliisit ovat todenneet, että D oli liikkeellä vuokraamon autolla. A on saamiensa vihjeiden perusteella pitänyt todennäköisenä, että mainittu henkilöauto oli juuri se, jolla huumausainetta oli tuotu maahan, ja että aineet olivat autossa. Poliisi on kadottanut auton seurannasta kohta sen alettua. Jotta huumausaineen joutuminen huumausainemarkkinoille estyisi, on A tässä tilanteessa pitänyt ainoana mahdollisuutena kehottaa C:tä tilaamaan D:ltä huumausainetta ja sopimaan tapaamisesta. Tämä on todetuin tavoin johtanut D:n pidättämiseen ja huomattavan huumausainemäärän takavarikoimiseen.

A:n ja B:n turvautuminen kiellettyyn menettelyyn edellä kerrotuissa olosuhteissa on tilanteen vakavuus huomioon ottaen ollut anteeksiannettavaa. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A:n ja B:n jättämiselle rangaistukseen tuomitsematta on rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 2 kohdassa mainitut edellytykset.

Tuomiolauselma

Muut lausunnot

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Suhonen, Palaja (eri mieltä), Kitunen (eri mieltä) ja Krogerus. Esittelijä Sami Myöhänen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Kitunen: Yhdyn Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevään kantaan asianomistajan asemaa koskevan ratkaisun osalta sekä niihin tuomiosta ilmeneviin perusteluihin, jotka koskevat tapahtumien kulkua sekä kohtaa 1 osassa ratkaisu syytekohtiin.

Kohdat 2.1 ja 2.2

A on tunnustuksensa mukaan illalla 8.9.1996 B:n välityksellä kehottanut C:tä tilaamaan kilon hasista ja sopimaan huumausaineen luovuttamisajan ja -paikan. C on kehotuksen mukaisesti soittanut tässä tarkoituksessa D:lle kello 20.11.

Edellä mainittu kehottaminen on tapahtunut tilanteessa, jossa poliisi oli jo aikaisemmin ottanut D:n seurantaansa huumausainerikoksesta epäiltynä. Poliisilla on tuolloin ollut myös muualta saatu vihje, että maahan tuotaisiin sanotussa viikonvaihteessa huumausainetta vuokratulla autolla. Illan kuluessa poliisit ovat todenneet, että D oli liikkeellä vuokraamon autolla. D:n seurantaan osallistunut A on saamiensa vihjeiden perusteella pitänyt todennäköisenä, että mainittu auto oli juuri se, jolla huumausainetta oli tuotu maahan, ja että aineet olivat edelleen autossa. Poliisit ovat kuitenkin kadottaneet auton seurannastaan kohta sen alettua. Jotta huumausaineen joutuminen huumausainemarkkinoille estyisi ja D saataisiin kiinni, A on tässä tilanteessa pitänyt ainoana mahdollisuutenaan kehottaa C:tä tilaamaan D:ltä huumausainetta ja sopimaan tapaamisesta. Tämä on sitten johtanut D:n pidättämiseen ja huomattavan huumausainemäärän takavarikoimiseen.

Ottaen huomioon tilanteen kehittyminen ennen kello 20.11 tapahtunutta puhelinsoittoa poliisien kadotettua D:n seurannastaan, on perusteltua katsoa, ettei A:n ja B:n tarkoituksena ole ollut, että D syyllistyisi C:n yhteydenoton perusteella huumausainerikokseen. Heidän tarkoituksenaan on ollut tuossa vaiheessa D:n kiinniottaminen epäillyn huumausainerikoksen selvittämiseksi ja huumausaineen takavarikoimiseksi.

Helsingin käräjäoikeus on tuomiollaan 3.12.1996, joka on Helsingin hovioikeuden tuomiolla 10.3.1997 jätetty D:n osalta pysyväksi, lukenut D:n syyksi törkeänä huumausainerikoksena sen, että hän oli 8.9.1996 Helsingissä laittomasti pitänyt hallussaan ainakin 10 kiloa hasista ottamalla huumausaineen laittomasti maahan tuoneilta henkilöiltä vastaan maahantuontiin käytetyn auton ja osallistumalla huumausainelastin purkamiseen autosta ja huumausaineen punnitsemiseen. Huomioon ottaen huumausaineen suuri määrä on selvää, että huumausaineen hallussapitäminen on tapahtunut myyntiä ja välittämistä varten. D:n C:lle tarkoittama noin kilon erä hasista on ollut osa tuosta 10 kilon määrästä. Mainitussa jutussa on käynyt selville, että D oli jo huomattavasti ennen 6.9.1996 ollut tekemisissä puheena olevan 10 kilon hasiserän maahan tuomisen kanssa. C:n keskusteluilla D:n kanssa ei siten ole ollut vaikutusta siihen, että D on ollut ottamassa vastaan sanottua ulkomailta tuotua huumausaine-erää. Sillä että C on ollut A:n ja B:n kehotuksesta yhteydessä D:hen ei näin ollen ole ollut vaikutusta D:n osallisuuteen edellä kerrottuun huumausainerikokseen.

D on syyllistynyt huumausainerikokseen jo silloin, kun hän on kerrotuin tavoin puuttunut hasiserään. Kun D on saapunut kohtaamispaikalle, hänet on A:n tarkoituksen mukaisesti otettu välittömästi kiinni. D ei näin ollen ole voinut tuossa vaiheessa syyllistyä huumausainerikokseen.

Tämän vuoksi katson, etteivät A ja B ole syyllistyneet kohdassa 2.1 tarkoitettuun yllytykseen törkeään huumausainerikokseen.

Arvioidessani sitä, onko A:n ja B:n menettelyä D:n kiinniottamiseksi pidettävä kiellettynä syytteen 2.2 kohdassa tarkoitetussa mielessä, totean ensiksi, ettei laissa ole säännöksiä valeostoista tai muista epäsovinnaisista rikoksentutkinta- ja rikoksentorjuntamenetelmistä. Tässä tapauksessa D on ryhtynyt toimittamaan C:lle hasista siitä hasiserästä, jonka osalta hän jo oli syyllistynyt huumausainerikokseen. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon sen, mitä kohdan 2.1 osalta olen lausunut, ja tapauksen olosuhteet kokonaisuudessaan, en pidä A:n ja B:n kehotusta C:lle tilata D:ltä hasista kehotuksena uuteen rikokseen ryhtymisestä. Näin ollen katson, etteivät A ja B ole syyllistyneet myöskään kohdassa 2.2 tarkoitettuun virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Näillä perusteilla jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi.

Oikeusneuvos Palaja: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Kitunen.